Sivun näyttöjä yhteensä

2. elokuuta 2020

Merkilliset


Kuvassa Euroopan vanhin tavaramerkki, Stota Kopparberg, 1342. Tuttavien esken vain "Stora", Falun.


Brändi voi olla vanhempi keksintö kuin kirjain ja numero. Arvailujen usvassa tutkijat mainitsevat auringon merkin ja hedelmällisyyden merkin. Joka tapauksessa oma joukkomme, kädelliset, on ollut kova tuhertamaan maamaaleja ja uurtamaan kiven pintaa.

Tuntuisi houkuttelevalta liittää tämä kielen kehittymiseen, mutta varovaisuuteen on aihetta. Emme tiedä, mitä kaikkea eläimet osaavat osoittaa äänillä ja liikehtimisellä. Jopa nyt meneillään oleva virustutkimus lähtee osittain siitä, että proteiinien ja lipidien muoto vaikuttaa hyvin paljon.  Ne uutiskuvissa näytetyt tapit palloissa vastaavat joltain osin todellisuutta. Viruksia ei oikein osata sanoa elollisiksi, mutta tehdessään esimerkiksi solujen seinämille mitä tekevätkään, niistä tulevat mieleen sähköiset Lego-palikat.

Jossain vaiheessa ajattelimme, että sähkö tai kemia on se juttu. Nyt olemme pahemmassa kuin pulassa, kun fysiikka ja kemia näyttävät olevan ”sama” asia, ja kukaties biologia lisäksi. Missä on sitten tietoisuus?

Mysteeriuskontojen joukkoon lienee luettava sekin, että jos laitteeseen on liitetty omenan kuva, sellaisen josta on haukattu, hinnan voi kaksinkertaistaa, ja kansa ostaa. Sen tiedämme aika varmasti, että osakkeiden pörssikurssit kuvastavat enemmän ostajien henkisiä tiloja, kuten heidän pelkojaan ja toiveitaan, kuin yhtiöiden tunnetuin tavoin laskettuja tulosodotuksia.

Kun tälläkin palstalla soimataan poliittisia johtajia mitä villeimmistä valheista, on ehkä välillä myönnettävä, että täysin normaaleina ja myönteisinä pitämämme ajatukset, kuten suomalaisuus tai kansallisuus, eivät aukea. Niillä tarkoitetaan mitä milloinkin, ja välillä kummallisin perustein. Isänmaallisuuden nimessä tapetaan mutta äidin maallisuuden merkeissä ei. Risti – ikivanha merkki - näyttää olevan tällä hetkellä niin vastanmielinen, että se korvataan jossain puolikuulla, eikä risti kaulariipuksena ole täysin vailla merkitystä.

Tavaramerkkinä sana saattaa lisätä tai viedä arvoa huimasti. Jotkut ovat tarkkoja siitä, onko auto Mercedes, Ford vai Toyota. Oma tavaramerkkini on ”Kemppinen”, koska kirjoittajilla on nykyisin sellainen tapa, että merkitsevät nimensä näkyviin. Voin muuttaa nimeni muotoon Pirkka-tuote, mutta se ei taida olla käytettävissä. Sanoma olisi selvä: milloin mitäkin, yleensä vaaratonta, ei koskaan herkullista. Yritin myydä hautakivestäni mainostilaa K-ryhmälle. mutta eivät ne ostaneet.  Olisin lisännyt kiveen niemeni perään ”Pirkka-tuotteiden harras käyttäjä”, mutta ei kiinnostanut.

Ehkä seuraavat vaihtoehto olisi se erään hienon elokuvan kahvitölkki tuhkalle, Maxwell House tai Hills Bros.

Erikoista muuten miten tuskalla päähän ajettu katekismus ei pysy mielessä. Nytkin eräät kommentoijat kirjoittavat ”tuonpuoleisesta elämästä” sivuuttaen sen, että ajatus sielun tai ruumiin hujahtamisesta taivaaseen kuolinhetkellä ei perustu raamattuun eikä kristilliseen perinteeseen. Se menee niin, että veri punnitaan maailmanlopun aikoihin, viimeisenä päivänä. Kolmantena päivänä nousi kuolleista eräs toinen henkilö, ja asiasta riittää suukopua tänäkin päivänä. Lieneekö ollut tottakaan?

Äitini mainitsi, että eräs pössöpää kiersi kertomassa maailmanlopun tulosta jo hänen lapsuudessaan Kauhavalla 1920-luvulla. Minä mainitsen, että aion yllyttää äitiäni kirjoittamaan muistelmansa. Nyt olisi hyvä aika. Käteeni osu Shaun Bythellin uutuuskirja ”Elämäni kirjakauppiaana”, joka on todella mukavaa luettavaa. Tapahtumapaikka on Skotlanti, oikein sieltä periltä, herra paratkoon. Niin että Perttu, huomio!

18 kommenttia:

  1. En ole väittänyt ymmärtäväni "tuonpuoleista elämää". Mutta jos joku tämänpuoleisessa elämässä minulle rupee väittää että "... veri punnitaan maailmanlopun aikoihin, viimeisenä päivänä...", kyllä sekin jää minulta ymmärtämättä.

    Mutta voi toisaalta olla niinkin, mikä ettei?

    VastaaPoista
  2. Hallitusohjelman lisäys "intersektionaalinen feminismi" onko se linjassa pääministerin avioitumiseen?

    Kysyn vaan.

    VastaaPoista
  3. Vanha mainosvitsi "Päätä päiväsi Saludo-kahvilla". Siitä sitten henk. koht. imperfekti-muoto siihen kiveen. Heh.

    Entäs jos Lascaux, Altamiran jne luolamaalaukset olikin kilpailevien joukkueiden tavaramerkkejä? "Liity poika meidän villisian pureksijoiden joukkoon." "Liittykää poijaat meidän biisonien-jahtaajien urheaan joukkueeseen"..

    MMM...

    VastaaPoista
  4. "Oma tavaramerkkini on ”Kemppinen”, koska kirjoittajilla on nykyisin sellainen tapa, että merkitsevät nimensä näkyviin."

    Muistelen sinun joskus käyttäneen myös tavaramerkkiä PENJAMI P KENKKU.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkkaan luettu - tosin palstan nimi oli "Jukan juttu" ja palindromi nimestäni oli keksitty henkilö. Toinen oli O. Salapotero. Keksitkö?
      Lehti oli Kauhava ja vuosi ehkä 1958. Juttuja tuli joka viikko.

      Poista
    2. Anagrammia Kemppinen tarkoittaa. Palindromi on sana tai lause joka on sama etu- ja takaperin luettuna.

      Poista
    3. Pepito Sbezzeguti

      Poista
  5. Hautakivistä puheen ollen tuli mieleen. Eräs kollega kertoi ostaneensa edullisesti käytetyn hautakiven. Sen verran hänkin oli brändistään kiinni pitävä, ettei tarttunut syöttiin, kun työkaverit ehdottivat, että pääsisit vieläkin halvemmalla jos muuttaisit samalla nimesi kiven mukaan.

    VastaaPoista
  6. Brändihän tarkoittaa polttomerkkiä, ja varmaankin jo esihistoriallisena aikana on merkitty karjaa ja muuta omaisuutta. Orjiakin. Löytyisikö esikuva suorastaan eläinmaailmasta, reviirien merkinnöistä? Viiltelyt, tatuoinnit ja heimotunnukset ovat kenties laajasti ottaen samaa aihepiiriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanana brändi on nuori, englantia. Meillä porojen korvamerkit lienevät edelleen käytössä.

      Poista
  7. Tämä saattaa liittyä Kemppisen blogin kollektiiviseen tajunnanvirtaan: tarkistaessani termin "life sciences" suomalaista vastinetta Wikipediasta löysin kotimaiselta puolelta tällaisen kiteytyksen:

    "Biotieteet ovat toisiinsa läheisesti kytkeytyviä aloja, joiden välille ei voida vetää selvää rajaa. Niitä ovat muun muassa biokemia, molekyylibiologia, solubiologia, kehitysbiologia, mikrobiologia, perinnöllisyystiede eli genetiikka. Niitä ovat myös biologia, biofysiikka, ekologia, eläintiede, kasvitiede, immunologia, meribiologia, neurotiede ja ympäristötiede."

    "Biotieteiden nykyistä kehitysvaihetta on verrattu fysiikassa sata vuotta sitten tapahtuneeseen mullistukseen. Alan tietoaineisto lisääntyy valtavaa vauhtia, ja siksi sellainen tutkimus, jolla aineistoa jäsennetään kokonaisuudeksi, on yhä tärkeämpää."

    Englantilaiselta puolelta "List of life sciences" löytyy vielä huikeampi listaus.

    VastaaPoista
  8. Sponsoroidut maahanpanijaiset

    Kirkko ja seurakunnat suuressa hädässään - siis kannatuksen puutteessa - voisivat hyvinkin ottaa sponsorit mukaan hautajaisten järjestelyihin. Saisivat nykyihmisten suuren huomion ainakin iltapäivälehtien kautta.
    Olisi mukava tavata juttuja, kuinka arkun vasemman puolen mainoksista vastaava taho on laajasti kunnostautunut rahoitustoiminnassa eli pikavipeissä.
    Arkun oikean puolen sponsori olisi tietty aktiivinen urheilun tukija.
    Tärkeimmissä hautajaisissa arkun kansi olisi auki ja vainajan päässä lippalakki. Varmaan Hankkijan...
    Iloa maahanpanijaisiin. Kirkkoväeltä edellytettäisiin mainokset myös siunauspuvuissa.
    Ehdottomasti kehiteltävä aihe.

    VastaaPoista
  9. "Nyt olemme pahemmassa kuin pulassa, kun fysiikka ja kemia näyttävät olevan ”sama” asia, ja kukaties biologia lisäksi."

    +

    Liian kauan luultiin että ym. tieteen eri lohkoja voidaan ajatella ja toteuttaa erillisinä. Nyt on pakko tajuta, että kyse onkin vain näkökulmasta tai saman asian soveltamisesta toisin keinoin.


    Jos ollaan hyvin tarkkoja, niin tieto ja keinot millä maa saadaan tuottamaan sekä tieto ja keinot tuottaa eneegiaa lämmittämiseen ja ravinnon valmistamiseen, ovat ne mitä tarvitaan.

    Kun nämä ovat kunnossa, voidaan alkaa miettimään keinoja millä jokin saadaan kulkemaan vähintään naapuriin asti, eli isännän pitää syödä enemmän jaksaakseen kantaa reppua.

    Tai pellon pitää tuottaa enemmän jotta hevonen saa rehunsa.

    +

    Tuli mieleen sekin, että vain niitä keinoja voidaan käyttää yhteiskunnan pyörittämiseen joissa valuutta liikkuu.

    Mahdolliset - osa jo toteutunutkin - verojen korotukset ovat parasta mitä finanssiteollisuus tietää - "rahalaitosten" läpi kulkevan valuutan määrä nousee.

    Vakuutusyhtiöt ovat kylläkin yhä pahemmassa pulassa nollakorkojen maailmassa. Miinuskorkojen ympäristö tuhoaa vakuutusyhtiöt ja niitä lähellä olevat tahot.

    No sekin on positiivinen asia looulta finanssiteollisuudelle, koska sen annetan jälleen sammuttaa itse sytyttämänsä tulipalo.

    VastaaPoista
  10. Tuosta "tavaramerkistä": Stora Kopparberg on nykyisin osa SSAB-konsernia. Kuten vanha Rautaruukkikin. Osakemäärällä mitaten suurin osakkeenomistaja on Suomen valtio Solidiumin kautta.

    VastaaPoista