Nyt naisista

Kaksi hallitsemisen vahvaa välinettä ovat tietämättömyys ja pelko.

Sain seurata naisten nousua hyvin korkeille paikoille. Maarit Saarni-Rytkölä oli toinen korkeimman oikeuden jäseneksi nimitetty nainen maailmassa. Ruotsalaiset ehtivät niukasti ennen.

Matti Ylöstalo kertoi T.M. Kivimäen assistenttina olostaan. Kivimäki oli päivitellyt, että hänellä oli ollut tentissä kihlapari, Saarni ja Rytkölä. ”Ei siitä Olavista mitään tjule”, Kivimäki oli sanonut. ”Korkeintaan professori. Mutta se Maarit on lahjakas!”

Tietämättömyyden voisi luulla liittyvän puutteelliseen koulutukseen. Ei se liity. Tunsin henkilökohtaisesti ja hyvinkin juuri 1800-luvun lopulla syntyneitä lääketieteen professoreita, jotka ”tiesivät”, ettei nainen sovi lääkäriksi. Muistan erään joka komensi tyttärensä sen sijaan hammaslääketieteelliseen.

Taisin kysyäkin, miksi eivät sovi, mutta vastausta ei annettu.

Turjan näytelmässä ”Tuomari Martta” nainen tulee järkiinsä istuttuaan käräjänsä ja saatuaan varatuomarin arvon. Hän meneekin naimisiin ja omistautuu perheelle. Juristi Turja esittää tämän hienona ratkaisuna.

Luulen että sota vaikutti Suomessa paljon tässäkin asiassa. Eräs Hitlerin hullutuksista oli, että hän ei tahtonut millään laskea naisia edes tehdastyöhön, vakka ainakin Speer yritti selittää asiaa. Itsessään Yhdysvalloissa oli hyvin paljon nuoria naisia myös raskaissa töissä, kuten hitsareina ja levyseppinä. Sodan jälkeen tuli sitten takaisku, ja naisten ja miesten omat asenteet olivat ainakin 1990-luvulla maassa asuessani jokseenkin takapajuiset. Etenkin taustaltaan protestanttisissa maissa vallinnut seksi-intoilu teki paljon hallaa. 

Tunsin erään kauhavalaisen lotan, joka kyllä oli aika jysky. Perääntymisvaiheessa hän lähetti miehensä, joka oi jääkärimajuri, evakuoimaan sotilaskotia ja joukkosidontapaikkaa, antoi itse viimeiset tulikomennot ja huolehti rannikkopatterin tuhoamisesta.

Naisten monipuolisuudesta on kerrottu seikkaperäisesti Saksan tuhoamisleirien ja Neuvostoliiton vankileirien saariston yhteydessä. Mikään ei viittaa siihen, ettei naisia olisi riittänyt myös kaikkein hirvittävimpiin tehtäviin.

Mieleni tekisi muotoilla termiä ”tasa-arvo”. Kun nyt selvästi on irtauduttu eräistä vanhoista peloista, asian voisi esittää riman korottamisena eli lisättynä vaatimustasona. Menestyäksemme maailmassa ja korottaaksemme työllisyyttä meidän todella on pakko huolehtia siitä, että naisten lahjakkuusreservit tulevat jatkuvaan käyttöön. 

YKsi vanha, aiheellinen pelko on miesten: mitä meillä miehillä sitten tehdään, jos naiset alkavat hoitaa yhä vaativampia töitä? Rekkivoimistelu ja renkaat eivät kuulemma sovi naisille, sanoo asiantuntijani. Urheilun ennätyksistä näkyy sukupuolten ero, joka on monessa lajissa hyvin pieni. Voimistelussa kysymys on hartioiden ja lantion luista. Mutta vähiin jäävät, miesten työt.  

Entinen yhteiskunta, etenkin maata viljelevä, oli kuin hirsistä salvottu. Ylemmät luokat ja lopulta ”eliitti” tarvitsivat paikallaan pysyäkseen jonkun, jonka päällä voi maata. Tuo rooli jäi naisille, joita ensin ihailtiin ja sitten pantiin lujille. Se aika meni. Nyt kysymys on hyvinvoinnista ja taloudesta. Kaikki naiset tarvitaan. Miehissä on niitä, joita tarvitaan vain peräpainoiksi.