Kaksi hallitsemisen vahvaa välinettä ovat tietämättömyys ja pelko.
Sain seurata naisten nousua hyvin korkeille paikoille. Maarit Saarni-Rytkölä oli toinen korkeimman oikeuden jäseneksi nimitetty nainen maailmassa. Ruotsalaiset ehtivät niukasti ennen.
Matti Ylöstalo kertoi T.M. Kivimäen assistenttina olostaan. Kivimäki oli päivitellyt, että hänellä oli ollut tentissä kihlapari, Saarni ja Rytkölä. ”Ei siitä Olavista mitään tjule”, Kivimäki oli sanonut. ”Korkeintaan professori. Mutta se Maarit on lahjakas!”
Tietämättömyyden voisi luulla liittyvän puutteelliseen koulutukseen. Ei se liity. Tunsin henkilökohtaisesti ja hyvinkin juuri 1800-luvun lopulla syntyneitä lääketieteen professoreita, jotka ”tiesivät”, ettei nainen sovi lääkäriksi. Muistan erään joka komensi tyttärensä sen sijaan hammaslääketieteelliseen.
Taisin kysyäkin, miksi eivät sovi, mutta vastausta ei annettu.
Turjan näytelmässä ”Tuomari Martta” nainen tulee järkiinsä istuttuaan käräjänsä ja saatuaan varatuomarin arvon. Hän meneekin naimisiin ja omistautuu perheelle. Juristi Turja esittää tämän hienona ratkaisuna.
Luulen että sota vaikutti Suomessa paljon tässäkin asiassa. Eräs Hitlerin hullutuksista oli, että hän ei tahtonut millään laskea naisia edes tehdastyöhön, vakka ainakin Speer yritti selittää asiaa. Itsessään Yhdysvalloissa oli hyvin paljon nuoria naisia myös raskaissa töissä, kuten hitsareina ja levyseppinä. Sodan jälkeen tuli sitten takaisku, ja naisten ja miesten omat asenteet olivat ainakin 1990-luvulla maassa asuessani jokseenkin takapajuiset. Etenkin taustaltaan protestanttisissa maissa vallinnut seksi-intoilu teki paljon hallaa.
Tunsin erään kauhavalaisen lotan, joka kyllä oli aika jysky. Perääntymisvaiheessa hän lähetti miehensä, joka oi jääkärimajuri, evakuoimaan sotilaskotia ja joukkosidontapaikkaa, antoi itse viimeiset tulikomennot ja huolehti rannikkopatterin tuhoamisesta.
Naisten monipuolisuudesta on kerrottu seikkaperäisesti Saksan tuhoamisleirien ja Neuvostoliiton vankileirien saariston yhteydessä. Mikään ei viittaa siihen, ettei naisia olisi riittänyt myös kaikkein hirvittävimpiin tehtäviin.
Mieleni tekisi muotoilla termiä ”tasa-arvo”. Kun nyt selvästi on irtauduttu eräistä vanhoista peloista, asian voisi esittää riman korottamisena eli lisättynä vaatimustasona. Menestyäksemme maailmassa ja korottaaksemme työllisyyttä meidän todella on pakko huolehtia siitä, että naisten lahjakkuusreservit tulevat jatkuvaan käyttöön.
YKsi vanha, aiheellinen pelko on miesten: mitä meillä miehillä sitten tehdään, jos naiset alkavat hoitaa yhä vaativampia töitä? Rekkivoimistelu ja renkaat eivät kuulemma sovi naisille, sanoo asiantuntijani. Urheilun ennätyksistä näkyy sukupuolten ero, joka on monessa lajissa hyvin pieni. Voimistelussa kysymys on hartioiden ja lantion luista. Mutta vähiin jäävät, miesten työt.
Entinen yhteiskunta, etenkin maata viljelevä, oli kuin hirsistä salvottu. Ylemmät luokat ja lopulta ”eliitti” tarvitsivat paikallaan pysyäkseen jonkun, jonka päällä voi maata. Tuo rooli jäi naisille, joita ensin ihailtiin ja sitten pantiin lujille. Se aika meni. Nyt kysymys on hyvinvoinnista ja taloudesta. Kaikki naiset tarvitaan. Miehissä on niitä, joita tarvitaan vain peräpainoiksi.
Luulenpa, että naiset selviävät missä tahansa ammateissa, jos vain tahtovat. Teiden ja katujen asfaltoiminen sopinee kuitenkin paremmin miehille, näyttää niin fyysisesti raskaalta. Tytöt ovat sitä paitsi ahkeria ja kunnianhimoisia koulussa ja yleensä pääsevät haluamiinsa opintoihin ja ammatteihin, jos elämä vain muuten on järjestyksessä. Käy sääliksi ne syrjäytyvät pojat, jotka eivät ole ajoissa oppineet tarvittavia työrutiineja.
VastaaPoistaEilisessä A-studiossa epäiltiin, miten nuori, tyttömäiseltä näyttävä Katri Kulmuni tulisi selviämään elinkeinoministerin tehtävistä. Olen kuullut häntä muutaman kerran niissä TV-lähetyksissä, eikä hän koskaan jää vastausta vaille, napakasti on nytkin jo ottanut kantaa metsäasiassa. Nuorissa on voimaa, kokemusta tulee työtä tehdessä.
Ei pelkkä lahjakkuus vie elämässä eteenpäin, tarvitaan myös energiaa ja tahdonvoimaa ja tunneälyä. Naiset näyttävät olevan sitkeämpiä kuin miehet, elävät ainakin vanhemmiksi, - vaikkei se aina ole pelkästään ilo loppumetreillä.
Työelämässä ei ole mitään väliä tekeekö jonkun työtehtävän mies vai nainen. Tai ihan minkäsukupuolinen vain. Hyvin harvalla alalla, ehkä aikuisviihteessä korkeintaan, on mitään väliä sillä, millaiset värkit sieltä jalkovälistä löytyy.
VastaaPoistaNäinollen Kemppisen "aiheellinen pelko mitä miehillä tehdään" on aika typerä. Miehet tekevät niitä hommia mitä haluavat ja mihin kykenevät. Niin kuin tähänkin asti.
Itse en yli kolmenkymenen vuoden työurani aikana tarvinnut työtehtävieni suorittamiseen sukupuolielimiäni vielä kertaakaan. Epäilen, että tuskin on Kemppinenkään, jo eläkeukoksi päässeenä. Kunhan horisee jotain omista vuosikymmenten takaisista asenteistaan lähtöisin olevia.
1960-luvulla lyseossa opetettiin että tytöt ovat samanarvoisia ja samanlaisia kuin pojatkin eikä kellään ollut siihen mitään sanomista. Aikaa myöten ryhdyin kyllä epäilemään ettei asia olekaan aivan tarkalleen niin. Viimeaikainen f-vouhotus on taas uudestaan tuonut epäilykset mieleeni. Minusta ei sukupuolten eroja kaikissa mahdollisissa seikoissa pitäisi niin mikroskoopilla kaivella kun kerran erot tiedetään. Niillä mennään ja pitäisi etsiä mieluummin rakentavia ratkaisuja yhteiskunnan ongelmiin ja nimenomaan yhteistyötä, erottelematta.
VastaaPoistaLemmikki Kekomäki nimitettiin korkeimman hallinto-oikeuden jäseneksi 1956 ja oli Pohjoismaiden ensimmäinen ylimmän asteen tuomioistuimen naistuomari.
VastaaPoistaTämä on se absurdein osa liberaalia ajatusmaailmaa.
VastaaPoistaNaisten syvimmät pelot on saatu käännettyä heitä itseään vastaan, ja samalla saatu lietsottua sukupuolten välistä sotaa.
Tarkoituksena on perheyksikön tuho. Ihmisiä on näin helpompi hallita, koska perheyksikkö tekee ihmisistä riippumattomia. Sama tavoite kuin kansallisidentiteettiin kohdistuvilla tuhotoimilla.
Nainen vihaa miehiä, koska nainen on saatu uskomaan että mies on huono nainen, ei osaa esimerkiksi ilmaista tunteitaan -- vaikka miehet ovat tässä miehessä parempia kuin koskaan. Ja toisaalta nainen vihaa itseään, koska nainen on saatu uskomaan että nainen on huono mies -- eli ei pärjää miehisessä kilpailussa tasavertaisesti vaan tarvitsee aina tasoitusta.
Todellista vahvuutta on se, että uskaltaa olla heikko. Ja uskaltaa olla sitä mitä on, ja mikä tuntuu oikeasti hyvältä. Ja päästä tuon liberaalin manipulaation ulkopuolelle.
Ompa ämmä kohdannut kamalia ämmiä. Minua eivät ainakaan ole naiset vihanneet. tietääkseni. Ehkä vihaisivat, syystä, jos yrittäisin kahlita ne hellaan.
PoistaTuota ajatusta, ettö perheyksikkö tekee ihmisistä riippumattomia en allekirjoita alkuunkaan. Olen todella paljon riippumattomampi mistään, kuin tiiviissä suku- ja perheyhteisössä eläneet vanhempani ja heidän vanhempansa.
PoistaParheyhteisössä olet riippuvainen siitä yhteisöstä, mikä on paljon raskaampaa kuin toimiminen vapaasti yhteiskunnassa. Ja jos ei tämä yhteiskunta miellytä, voi lähteä muuallekin, sikäli kun ammattitaidolla on muualla kysyntää.
Totta kai perheyhteisöstä on apua ja tukea elämässä, mutta pelkästään sen varaan tukeutuminen voi olla melkoinen vankila.
Juolahtipa mieleeni Bunyanin Puheliaan syndrooma "a saint abroad, and a devil at home (pyhimys kylillä, piru kotona). Juutalaisilla oli tätä tarkoitusta varten mezuz myös ulko-oven oikeassa ovenpielessä muistuttamassa: samat säännöt sisällä ja ulkona. Vessan ovessa ei ollut.
PoistaOlet kovin poleeminen. Minkä vuoksi ?
PoistaOlen poleeminen siksi että heräisit unesta.
PoistaParheyhteisössä olet riippuvainen siitä yhteisöstä, mikä on paljon raskaampaa kuin toimiminen vapaasti yhteiskunnassa.
PoistaTämä on se valhe jonka "yhteiskunta" on saanut istutettua päähäsi. Mikä se "yhteiskunta" on, jossa voit toimia "vapaasti"? Ja mitä se "vapaus" on? Sitä, että saat vaikkapa hieroa homostelua konservatiivien naamaan homoparaateilla?
Sellaista ihmistä jolla on jonkinlainen kiinnittyminen elämään, puolisoon ja lapsiin jne. ei "yhteiskunta" pysty painostamaan ja muuten manipuloimaan valitsemaan näennäisen "vapaasti" asioita joita "yhteiskunta" (eli käytännössä globaali eliitti) haluaa että haluat. Ja tällainen ihminen alkaa ajatella omilla aivoillaan ja näkemään valheiden läpi ja tulee oikeasti vapaaksi.
Juutalaisilla oli tätä tarkoitusta varten mezuz myös ulko-oven oikeassa ovenpielessä muistuttamassa: samat säännöt sisällä ja ulkona.
PoistaPahat kielet väittävät että yksi juutalaisten säännöistä on, että gojta saa huijata. Onko sama sääntö sisällä ja ulkona?
M, vaikka itse en harrastakaan minkäänlaisia paraateja, ja seksuaalisesti minua viehättää ainoastaan vastakkainen sukupuoli, suon kaikille aikuisille vapauden toteuttaa itseään niin kuin hyväksi kokevat, sillä rajoituksella, etteivät loukkaa muiden oikeuksia.
PoistaOma maailmankuvani muodostui vastineeksi lapsuudestani tutulle aika lailla ahdasmieliselle perheympäristölle. Globaalin eliitin, mitä se sitten onkaan, vaikutus näkemyksiini on ollut varsin pieni. Ei sitä ollut silloin vielä keksittykään, kaksinapaisessa maailmassa. Enemmänkin sanoisin, että en todellakaan millään tasolla kaipaa sitä Suomea, jossa oli yksi valtiollinen totuus jota kerrottiin yhdellä TV- ja kahdella radiokanavalla.
Viimeinen lauseesi "oikeasti vapaaksi tulemisesta" olisi istunut nuoruudessani täysin kahden aivan vastakkaisen ajatusmaailman julistuksiin. Ensinnäkin äärivasemmisto julisti, että oikea vapaus löytyy kommunismista, vaikkapa itärajan takaa, jossa ihminen on vapaa porvarillisen kulutusyhteiskunnan opettamista tarpeista ja haluista. Toisaalta eräskin tuntemani äärikristillinen lahko opetti, miten vapaus on vapautumista maallisista haluista, ja seurakunnasta se vapaus löytyy. -Niin, ja julistihan se Pellekin, että vapaus on suuri vankila.
M, menet aika lailla hakoteille, kun yrität spekuloide muiden ajatusmaailman perusteita. Et sinä sitä voi tietää, ja vaikutat vain aika rajoittuneela sitä yrittäessäsi.
Maailma on todella paljon parempi paikka siksi, että kaikki ihmiset eivät ajattele niin kuin minä. Tai niin kuin kukaan muukaan, M mukaanlukien. Erilaisista näkökulmista syntyy parempi kokonaisuus kuin yksisilmäisesti katsoen.
Turun yliopistossa aloitettiin ympäristönsuojelun approbatur-opetus 70-luvun alkupuolella (lähinnä eläintieteen prof. Rauno Tenovuon toimesta). Olin silloin ensimmäisellä kurssilla, jolla ympäristölainsäädäntöä opetti ensin prof. Olavi Rytkölä ja sitten Pekka Vihervuori. Rytkölän luennointityyli oli muistaakseni mumisevaa jutustelua; senaikainen ympäristölainsäädäntökään ei toisaalta ollut vielä nykyisellä tasolla. Kuulustelusta ei liioin ollut numeroarvostelua, vain hyväksytyt/hylätyt ilmoitettiin.
VastaaPoistaVihervuori opetti Turussa kyllä vasta paljon myöhemmin, 1980-luvun jälkipuoliskolla. Rytkölän jälkeen ehti olla useita muita.
PoistaPitänee paikkansa. Opiskelin myös ympäristönsuojelun aine-/täydennysopintoja, joilla P.V. taisikin vasta luennoida, siis joskus paljon myöhemmin... Alkaa muisti jo pätkiä.
Poista"Kaikki naiset tarvitaan. Miehissä on niitä, joita tarvitaan vain peräpainoiksi."
VastaaPoistaMistä tällainen nykyään niin yleinen järjettömältä tuntuva, stereotyyppinen sukoilu? "Vonkamiehet" ne yleensä tuollaisia...
Professori tiennee, että valistuksen aikakaudella konsipioitiin käsitys jokaisesta ihmisestä ns. järjellisenä ja niin muodoin arvokkaana olentona. Mutta että nyt sitten taas jotkut ovatkin pelkkää paarlastia, ehkäpä peräti "lebensunwerten Leben"?
Guten morgen !
PoistaKlaght nicht, kämpft.
Paarlastia tarvitaan. Pohjaan meni jo ensimmäisessä tuulenpuuskassa eräskin valtakunnanylpeys Wasa-laiva, kun hyötykuormaa, tykkejä, oli lastattu yläkansien täydeltä eikä alhaalla ollut riittävästi vakauttavaa painolastia.
PoistaSaksan sotatalous: kyllä naisten panos oli merkittävä ainakin yhdellä tavattoman tärkeällä tuotannon alalla. Maataloudessa. Joka oli Saksassa huomattavasti työvoimavaltaisempaa verrattuna angloamerikkalaisiin. Oletan, että naisten rekrytointiin teollisuuden tehtäviin oli muitakin esteitä. Kuten vakituisen työväestön (pääsääntöisesti miesten) ammattitaito ja -kunnia, Hitler kun halusi vaalia myös status quota.
VastaaPoista"Menestyäksemme maailmassa ja korottaaksemme työllisyyttä meidän todella on pakko huolehtia siitä, että naisten lahjakkuusreservit tulevat jatkuvaan käyttöön."
VastaaPoistaMitä ihmettä? Onko Kemppinen saanut auringonpistoksen? Mistä maasta hän puhuu? Afganistanista? Saudi-Arabiasta? Irakista?
Ei kai kuitenkaan Suomesta, jossa presidentit ja pääministerit ovat olleet naisia, ja jonka uuden hallituksen ministereistä suurin osa on naisia?
Tasa-arvon maassa ei kannattane luoda kuvitelmia ja harhaluuloja mistään patriarkaalisista salaseuroista ja -liitoista. Vaikka sosiaalinen ja ns. media/aninen tarve ko. salaliitolle on.
Jos katuja ja teitä asvaltoisi nykyistä useampi (paidaton) nainen, saattaisi käydä niin että liikenneonnettomuudet työmaiden kohdalla ottaisivat jättiharppauksen. En tosin ole ihan varma, kumpaanko suuntaan.
VastaaPoistaLisäksi: kaikki eivät vielä ymmärrä, että lähitulevaisuudessa meidän täytyy alkaa vastustamaan työllisyyttä entistä pontevammin ympäristösyistä. Siksi väheneviin työpaikkoihin pitää valita ensisijaisesti töihin oikeasti haluavat.
Työllisyyden vastustaminen ympäristösyistä? Nytpä tuli selkainen näkökulma jota ei julkisuudessa ole muut kuin Linkola sanoneet. Avaapas vähän lisää, mitä tuolla tarkoitat.
PoistaPyh-päh-pöh.
PoistaRadanvarsikoksu... sota ei säästä, se maksaa.
Kaikki maksaa.
Nopein saa sotaa, heikot saavat laatikkoa.
Wanna buy a farm?
Täällä on muutama vakikommentoija, iikka h ja sjöstedt ainakin, joista voi vain pohtia ovatko herrat aina kännissä, vai onko heidän ulosantinsa vain aina sekavaa. Jotain kirjoitetaan, kuin pakosta, mutta mitä ja miksi, se jääkin epäselväksi.
PoistaTulimme, näimme, hän kuoli Hillary - 500 000 kuollutta lasta oli sen arvoista Albright - vesikiduttaja Haspel osoittavat, että naisissa on lahjakkuutta menestyä miehisillä aloilla. Miehet ovat vain äidin poikia. Ruukinmatruuna blogissaan, joka on hävinnyt (menetys) kertoi kokeesta, jossa miesryhmä ja naisryhmä laitettiin omille saarilleen eväiden kera. Siinä vaiheessa, kun naiset olivat syöneet eväänsä suoritettiin vaihto. Naisten saarelle lähetetyt miehet olivat ensin innoissaan, mutta totesivat - ei j******ta ja alkoivat organisoimaan. Miesten saarelle lähetetyt naiset taas viettivät kissanpäiviä huomion kesikipisteenä. Loka pakinassaan kertoi ruotsalaisesta miespoliitikosta, joka ei ymmärtänyt naiskollegoiden söhellystä ja joutui vaikeuksiin todettuaan kollegoistaan saatanan p***uparvi. Venäjällä on perinteisesti toimitusjohtaja (Putin) mies ja pääkirjanpitäjä (Nebuillina) nainen. Pääkirjanpitäjän asema on vahva ja toimitusjohtaja ei toimi ilman pääkirjanpitäjän hyväksyntää. Saa nähdä kumpi toimii paremmin liberaali sekamelska vai traditioita noudattava järjestys. Maahanmuuton vastustajien pitäisi vaatia Mannerheimin ratsastajapatsaan korvaamista Eila Kännön patsaalla.
VastaaPoistaIsäni viimeisenä elinvuonna häntä viehätti suurvaltapolitiikan helppous, hän kertoi olleensa tavattoman huvittunut kuultuaan simultaanitulkattua 'suoraa puhetta' jonka sisältö Vladimir Iljitshin mukaan kuului: Nähdäkseni meidän tulisi kokeilla valistunutta demokratiaa; muut mallit olemme jo kokeilleet..'
PoistaI. H.
Aikoinaan Wàrtsilàn Turun telakalla olivat tyttòlapset tekemàssà risteilijòitò, nimikkeellà "kevythitsaaja" Olihan minunkin tyttàreni koulutettu hitsaaja, luokka sellainen, vaikkei Wàrtsilàllà eikà mitenkààn "kevyt. Yleensà tuntuu ettà nàmà "raskas- millaiset tahansa" olivat hankalempia.
VastaaPoistaRaskas matematiikka, raskas polkupyörä, painava kukkaro.
PoistaKevytolio? Kevyt-, kevyt.. kevyt konekivääri.
Keppanampi olo ;)
Nykyisissä lukiolaisissa näkyy jo musertava ero tyttöjen hyväksi. Akateemiset saavutukset ovat heillä kerta kaikkiaan niin paljon paremmat kuin pojilla. Kiinnostavaa nähdä missä ollaan parinkymmenen vuoden päästä. Olisiko trumpismissa ja eurooppalaisten populistien setäilyssä nähtävissä globalisaation kelkasta pudonneiden miesten vastaiskua? Perinteisillä maskuliinisilla hyveillä ei ole jälkiteollisessa maailmassa mitään käyttöä.
VastaaPoistaTiedä nyt mikä se musertava ero tyttöjen hyväksi nyt sitten on. Oma jälkikasvuni ei liene mitenkään erinomaisen poikkeuksellista, mutta yhtä hyviä papereita nuo pojat kotiin keväällä tuovat kuin isosiskonsa. -Tytär on kyllä parempi futiksessa...
Poista