ISIS-taistelijoiden lapset on tuotava Suomen valtion kustannuksella kotiin. Samalla tulevat heidän äitinsä.
Luultavasti sama koskee niitä isiä, jotka ovat Suomen kansalaisia. Ratkaiseva kysymys on kuolemanrangaistus.
Suomessa ei ole kuolemanrangaistusta. Riittävä perustelu on historiallinen. Kuolemanrangaistuksen ulottaminen joihinkin rikoksiin on liukas rinne, joka ei lopu koskaan.
Toinen perustelu on filosofinen. Valtio ei voi tuomita murhaamisesta kuolemaan, jos se murhaa itse. Ihmisen surmaaminen tuomioistuimen päätöksellä näet on murha.
Rikoslainkäyttö pyrkii turvaamaan ihmisiä. Joissakin tapauksissa se ehkä edellyttää tekijän eliminoimisesta. Hyvin kallis ja riittävän tehokas keino on eristäminen koko loppuelämäksi. Elinkautisen rangaistuksen muuttaminen aidosti elinkautiseksi on asiallinen keskustelun aihe. Minusta sekin asia on vaikea ja edellyttää lisäehtoja – esimerkiksi päästäminen kotiin kuolemaan armahduksen keinoin on ollut kauan käytössä.
Tietenkään en pidä puheista, joissa vastustetaan ”hyysäämistä”. Se on yksi keskeinen valtion tehtävä. Lapsia, vanhoja ja vaivaisia on melkein aina ”hyysätty”. Kovuuden kultti, josta näkee merkkejä, on lähinnä osoitus kannattajansa omasta kehittymättömyydestä.
Moni ihminen, esimerkiksi minä, kauhistuu ja kavahtaa ISISin ja sen kaltaisten toimintaa. Tarkemmin ajatellen se ei kuulu tähän asiaan, lapsiin.
Moni ihminen suhtautuu nyreästi tai hyvin kielteisesti maahanmuuttajiin. Suhtautuminen eli mielipide on asianomaisen oma asia, johon hänellä on ilman muuta oikeus.
Valitettavasti keskustelu viharikoksista sotkeutuu vähän väliä. Mielipide ja tapa tuoda se esiin ovat eri asioita.
Kansalaisena – ei siis lakimiehenä – jouduin kauan sitten miettimään suhtatumista pasifismiin eli täydelliseen kieltäytymiseen kaikesta väkivallasta. Lopputulos oli, että pidin jopa Sadankomiteaa yliampuvana ja kansallista itsepuolustusta (sota) oikeana, jokseenkin samoin perustein kuin itsepuolustusta eli hätävarjelua muutenkin. Suurempi paha torjutaan vaihtoehdon puuttuessa pienemmällä pahalla.
Tiedän hyvin, että kaikki sodat ovat olleet ”itsepuolustusta”, esimerkiksi ”ennakoivia iskuja”, kuten Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon 194 ja luultavasti Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen 1939.
Minulle jokin osa maahanmuuttajavastaisuutta on hätävarjelun liioittelua.
En halua olla edistämässä kuulumattomuuttta Euroopassa. Haluaisin edistää kuuluvuutta.
Halua edistää eliittiä. Haaveeni on Suomi, jossa olisi (prosentuaalisesti asukkaista) maailman suurin eliitti. Ja tiedättekö – kehitys menee siihen suuntaan. Juuri nyt sen asian nimi on kohdennettu opetus. Ja eliittiin kuuluvat ihmiset, joilla on kykyä ja halua edistää muittenkin asioita.
Perusteltuja, täsmällisiä lauseita nuo kaikki. Läpikuultavia kuin aforismit. (Ja hyvä että sinä nämä "argumentit" sanot etkä minä. Koska osaisin sanoa ne paljon huonommin, epätäsmällisemmin.) Harvoin olen näin yhtä mieltä mitä sinä.
VastaaPoistaMinulla taas käsitys, että ns. rauhaanpakottaminen voi olla jokus oikea tie:
VastaaPoistajos NL/Stalin ei olisi kukistanut natseja, missä me olisimme nyt?
Kemppinen toteaa, ehkä perustellen kantansa Suomen voimassa olevalla lainsäädännöllä, ehkä muuten vain vahvana kantanaan, ehkä trollatessaan, että ISIS-lapset ja heidän äitinsä ja isänsä siinä sivussa on tuotava takaisin Suomeen.
VastaaPoistaEi voi tietää, mitä Kemppinen todella on mieltä, koska hän tapaa paitsi esittää mielipiteitään vakavissaan, myös heitellä täkyjä joihin me kommentoijat siten tartumme. Ja vanha äijä siellä sitten hihittelee, että jäipäs taas koukkuun.
Onko Kemppisellä sitten mitään mielipidettä siihen, mitä tälle porukalle Suomessa pitäisi tehdä. Porukalle, joka on lähtenyt täältä rakentamaan omanlaistaan ihanneyhteiskuntaa, päitä katkoen ja lapsilleen saman ajattelutavan opettaen.
Heidän lukumääränsähän nyt ei ole kovin suuri, mitä nyt muutamissa sadoissa laskettava, mutta ehkä yhteiskuntaa pitäisi jollain tavalla suojata heiltä. Vai eikö?
Kansalaissodan jälkeen tuhannet suomalaiset väärällä puolella olleet menettivät kansalaisoikeutensa. Olisiko ISIS-joukolle tiedossa jotain vastaavaa. Tiedostoihin merkintä ja jonkunlainen seuranta päälle. Vai tännekö vain muiden joukkoon, toivoen että kyllä ne siitä rauhoittuvat kun pääsevät takaisin kotiin.
Itse en julistaisi noin suorasanaisesti kuin Kemppinen porukan palauttamista suomeen. Mutta enpä toisaalta tiedä mitä mieltä blogistimmekaan oikeasti on asiasta.
Kansalaissodan jälkeen kyllä teoriassa punavangit menettivät kansalaisluottamuksensa. Tämä oli kuitenkin lähinnä teoriaa, sillä ehdoton valtaosa vangeista armahdettiin jo talvella 1918-19 ja kaikki vangit oli armahdettiin vuoteen 1925 mennessä. Tarton rauhan yhteydessä Suomi antoi yleisen armahduksen kaikille Venäjälle paenneille punaisille, ja tuhannet Venäjälle menneet tulivat sieltä takaisin tämän armahduksen turvin.
PoistaKansalaissota opettaa lähinnä sen, että meidän yhteiskuntamme on älyttömän vahva. Se kesti jo 1920-luvulla sen, että tuhannet radikalisoituneet, yhteiskunnalle kostoa vannoneet yksilöt saivat kävellä vapaasti kaduilla.
Nyky-yhteiskuntamme kestää aivan varmasti sen, että meillä on maassa muutama sata Syyrian sodan "veteraania". Tosiasiassa, mikäli ihmisluonto ei ole muuttunut, näistä vaarallisia on noin kymmenes. Muut ovat reissullaan menettäneet aatteensa palon. Näistä aikaansaapia ja organisointikykyisiä on enintään joka kymmenes. Eli "syyrialaiset" luovat Suomeen ehkä kolmesta seitsemään aktiivista terroristisolua.
Supon mahdollisuudet seurata näitä ovat aivan eri luokkaa kuin Etsivän Keskuspoliisin, ja sen virkamiehet selviävät varmasti haasteesta.
Kyllä yhteiskuntamme kestää paljon. Varmaan enemmän kuin moni muu yhteiskunta. Mutta haluaisinpa nähdä sen poliitikon, joka uskaltaa julistaa yleisen armahduksen jihadisteille. Tai oikeastaan en edes haluaisi.
PoistaJotkut seuraamukset sentään pitäisi tuollaisellakin perseilyllä olla. Jos nimittäin yhtään arvostamme yhteiskuntaamme, ja sen arvoja. Nyt en tatkoita kotia, uskontoa ja isänmaata vaan sitä, että täällä ei pommit pauku ja vääräuskoisia kivitetä hengiltä.
EA: ”.. radikalisoituneet, yhteiskunnalle kostoa vannoneet yksilöt saivat kävellä vapaasti”
PoistaYhteiskunnalle?? Eiköhän kyseisillä henkilöillä ollut kostolleen tarkempi kohde. Leimaaminen yhteiskunnanvastaiseksi vaikuttaa ikävästi samalta kuin ’kansanvihollisista’ puhuminen.
Googletus haulla 'siskojen tehtävä jihadissa' kertoo aika hyvin millaisen ilmiön kanssa ollaan tekemisissä.
VastaaPoistaNaulan kantaan. Ei lisättävää.
VastaaPoistaJos toimitusministereissä olisi yhtään rohkeutta, päätös vaikka lentokoneen lähettämisestä pitäisi tehdä nyt tai olisi pitänyt jo tehdä. Ongelman olemassaolo on varmaan tiedetty jo kauemmin kuin se on ollut tiedotusvälineiden uutisoitavana. Persunpelko on vain niin suuri että edes lakeja ei uskalleta noudattaa.
VastaaPoistaOlipa kerrankin punnittua ja napakkaa tekstiä! Poissa siis se välillä itsetarkoitukselliselta tuntuva rönsyily mielleyhtymästä toiseen.
VastaaPoistaItse valitsin aikanaan siviilipalveluksen, mutta voi hyvinkin olla tänään valitsisin blogistin kuvaamista syistä toisin.
Mutta tälle tuhat peukkua!
Kun nyt saatiin ihan oikealta sydämestä tulevia mielipiteitä, jätetään nälviminen vähemmälle.
VastaaPoistaSen verran on kuitenkin mainittava, että liberaali kaksilla rattailla ajaminen tässä näkyy. Konservatiivia pilkataan, jos vedotaan kaltevaan pintaan esimerkiksi homoasioissa. (Eli homojen oikeuksien edistäminen johtaa ensin homoliittoihin, sitten homoavioliittoon ja lopulta homoadoptioon. Kuten kävikin.) Liberaali näemmä saa kaltevaan pintaan kuitenkin vedota.
Ensiksikin EU:sta. Sen kaltainen imperiumiprojekti on aina kaatunut omaan mahdottomuuteensa. Syynä on, että yhtenäisyys edellyttää esiimerkiksi kommunointia — ja EU:lta puuttuu yhteinen kieli. Jollain on EU-kiima ja toiset haluavat hillotolpan EU:sta, kolmannet kuvittelevat että kyllä se siitä kunhan tarpeeksi yritetään.
EU:lta puuttuu kuitenkin lopulta se tärkein: kansalaisilta saatu legitimiteetti. Suomalaiset vietiin siihen kusettamalla. Jos liittovaltiokiimasta, markan ja itsenäisyyden menettämisestä olisi kerrottu avoimesti ja rehellisesti kansanäänestyksen yhteydessä, emme olisi EU:ssa.
Todellisuudessa kyse oli teosta joka jossain muussa viitekehyksessä olisi varmaan nimitetty vallankaappaukseksi tai maanpetokseksi.
Retoriikka siitä kuinka kaikki kuuluvat jatkossa eliittiin on juuri sitä itseään, pelkkää retoriikkaa. Se on itse asiassa sitä keskiluokkaretoriikkaa jolla on pidetty porkkanaa keskiluokan edessä ja heidät on saatu näännytettyä uuvuksiin. Todellisuudessa tavallisen kansan asema on heikentynyt jatkuvasti.
Lehtimiesten ja muiden vastaavien eliitin jäsenten asema on parantunut toistaiseksi — mutta eliitti ei tajua että kun vallansiirto on lopulta suoritettu, heidät eliminoidaan ensimmäisenä. Sillä eliitti on kaikkine maahanmuuttokiimaisine mielipiteineen pelkästään hyödyllinen idiootti. Ne, jotka maahanmuuttoa ajavat, eivät ole kiinnostuneita maahanmuuttajista — päinvastoin he lietsovat sotaa joka maahanmuuttajat saa liikkeelle — ja pragmatisteina he tietävät että idologinen eliitin jäsen on kaikkein pahin jos hän menettää uskonsa ideologiaan. Kaikissa vallankaappauksissa eliitti on eliminoitu ensimmäisenä.
No mutta johan tämä versoo nurkissa, vähän päälle parikymppiset tekevät paremmat päätökset koska ovat parempia ihmisiä, sukupuolineutraaleja, vihamykkiä, viattomia kuluttajia.
VastaaPoistaMe saastaiset raksaukkelit ja dösäkuskit joudamme hyvin häpeämään. Näpit irti siitä Simone Weil:istä siellä kirjaston lukusalissa ja Paasilinna kouraan.
Makkaraa ja olutta, nortti huuleen. Ellei muu auta niin pubiin kattomaan lätkää telkkarista.
Me vihaiset, me someosaamattomat karkeat ja rasvaiset reliikit.
ISIS-kontekstiin liittyvän tunnekuohun takia tämä postaus ei ehkä ole ihmetykselleni paras paikka, mutta silti: Ovatko ihmisoikeudet vasemmistolaisuutta? Ihmetykseni oli juuri äsken suuri, kun Ylen uutistoimittaja telkassa selitti, että Rinteen hallituksen vasemmistolaisuutta ilmentää ohjelman maininta ihmisoikeuksista. Surullista. Ja sodan jälkeenhän ihmisoikeudet tulivat Eurooppaan Amerikasta, ei todellakaan mistään Neukkulasta. Ja vielä Etykissäkin oli vahvasti näin. Mitähän Orwell tuumaisikaan vasemmistolaisuuden uudelleenmäärittelystä.
VastaaPoistaHyvä huomio. (Kun tulee kommentteja, niitä varmaan luetaankin.)
PoistaOn ne, koska ihmisoikeudet eivät oikeasti tarkoita sitä mitä sanotaan vaan valkoisen, heteroseksuaalin ja erityisesti miehen maahanpolkemista.
PoistaMinustakin voisi edistää "eliittiä" siten, että perustetaan klassisia kouluja joissa asiat opetetaan siihen malliin kuin tehtiin lähes 100 vuotta sitten. Opetusohjelma olisi laaja ja yleissivistävä, moderni mutta kaikki turhakkeet pois, ei tietokoneita, ei kännyköitä, ei telkkaria, ei viihdettä, koulut olisivat sisäoppilaitoksia joista pääsisi kerran vuodessa lomalle kotiin. Kuri olisi tiukka ja opetus vaativaa, korkea lukukausimaksu ja kovat pääsyvaatimukset. Tämän vastapainona maan parhaat opettajavoimat palkattaisiin opetukseen ja pidettäisiin huolta nimenomaan siitä että he kykenevät motivoimaan oppilaat oppimaan ja innostumaan, mitä vain ja mistä vain.
VastaaPoistaTämä ehdotus siksi että tiedetään ennestään että tämä toimii ja on toiminut Suomessakin. Nykykoulu on pelkkää puuroa ja velliä oppilaille joille varmaan tulee kovasti paineita mutta vääränlaisia. Suomen suurmiehet aikanaan tällaisia kouluja kävivät, kuten tunnetuimmat poliitikot, kirjailijat, tiedemiehet, diplomaatit, filosofit jne. Tulokset olivat erinomaisia niissä kouluissa jotka näin toimivat.
Minusta on täysin turhaa ryhtyä puhumaan lasten digitaidoista koska ei ennenkään kouluissa niitä asioita opetettu, ei sitten yhtään. Ja kuitenkin niistä oppilaista on tullut nykyisen digiaikakauden teknologian vetäjiä. Kännykät ja tietokoneet ja ohjelmoinnin ehtii oppimaan sitten kun niitä asioita oikeasti tarvitsee.
Oikein, elämänsä ehtii pilaamaan tietokoneilla ja pakkoenglannilla myöhemminkin.
PoistaT:insinööri-tietotekniikka
Arvoisa Blogisti, kirjoitatte todella hienosti vaikeasta asiasta, Juuri suuren kansallisen eliitin jäsenenä voin yhtyä mielipiteissiinne ja näkemykksiinne suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen suuresta eliitistä. HIENOA!
VastaaPoistaProfessori Kemppinen: jos kerran tavoitteesi on sotaa pakenevien auttaminen, onko tavoitteen mukaista että kansalaisille valehdellaan ensin vaikkapa että kaikkien taustat tunnetaan, tai että tulijoiden joukossa ei ole Isis-taistelijoita, vai se että kansalaisille kerrotaan rehellisesti ja avoimesti mihin on sitouduttu?
VastaaPoistaTai jos tavoitteesi on EU:n liittovaltio, edistääkö agendaasi paremmin se että ihmisiltä pyydetään legitimiteetti valtion lakkauttamiselle vai että kansalaisia ei informoida kansallisen itsenäisyyden tai marka. menettämisestä kansanäänestyksen yhteydessä?
Itse olen sitä mieltä että molemmat ohjelmat epäonnistuneet ja syynä on eliitti joka on yrittänyt saada kansalaiset näihin mukaan valehtelemalla.
Sellainen ei ole koskaan toiminut pitkällä tähtäimellä.
Luottamus ansaitaan, ja eliitti on sen menettänyt. Se, että valehtelu jatkuu, ei lisää luottamusta.
Jos oikeasti välittäisit niistä sotaa pakenevista, lopettaisit valehtelun tukemisen.
Harkittu kirjoitus, kannatettava, viimeinen lause hieno.
VastaaPoistaEivätkös amerikkalaiset laittaneet Hitler-Jugendia jonkinlaisille uudelleenkoulutusleireille? Mitenkähän siinä onnistuttiin?
Vaikuttaa siltä että aiemmat kommenttini hävisivät Blogspotin toimesta kuin tuhka tuuleen.
VastaaPoistaHienoa, kerrankin Kemppiseltä kirjoitus joka tulee sydämestä eikä edusta sitä tavallista kiemurtelua ja kielellistä kikkailua jolla pyritään manipuloimaan mielipidettä. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, joten tämä ansaitsee huolellisemman vastauksen.
Sen verran täytyy kuitenkin todeta, että tässä näkyy se tyypillinen liberalismin kaksinaismoralismi. Kaltevaa pintaa pidetään argumentaatiovirheenä kun sen tekee konservatiivi joka on oikeassa. (Esimerkiksi homojen oikeuksia vastustettiin sillä että se tuo ensin homoliitot, sitten homoavioliiton, myöhemmin homoadoption jne. Kaikki näistä tapahtuivat.) Kun sen tekee asioista valehteleva liberaali, se ei ole argumentaatiovirhe?
Ei sillä, en ole itsekään kuolemantuomion puolella, mutta en siksi että se olisi kaltevalla pinnalla, vaan siksi että elämä on pyhää. Tietysti liberaali ei voi vedota tähän, koska hän haluaa puolustaa naisten oikeutta tappaa viattomia ihmistaimia.
Professori Kemppinen, kirjoitat niin kauniisti maahanmuuttajien puolesta että meinaa kyynel päästä. Yksinkertainen kysymys: kumpi auttaa niitä hädässä olevia maahanmuuttajia enemmän? Se, että kansalaisille kerrotaan rehellisesti mitä ollaan tekemässä, ja estetään onnenonkijoiden, rikollisten ja ISIS-terroristien toiminta ja maahanpääsy? Vai että yritetään pakottaa kansalaiset hyväksymään maahanmuuttajia valehtelemalla ja manipuloimalla yleistä mielipidettä ja piilottelemalla negatiivisia uutisia?
Ongelma on se, että negatiivinen suhtautuminen maahanmuuttoon on juuri kaltaistesi ihmisen syytä. Te olette sitä eliittiä, joka on kansalaisille valehtelemalla saanut kansalaiset kääntymään maahanmuuttoa -- ja jopa maahanmuuttajia vastaan.
Sama koskee EU:ta. Jos oikeasti halutaan edistää EU:ta, onko parempi että kansalaiset viedään siihen valehtelemalla kansalaisäänestyksen yhteydessä että äänestyksessä ei ole kyse liittovaltiokehityksestä tai kansallisuuden tai oman valuutan menetyksestä? Vai olisiko ollut parempi puhua totta ja hankkia EU:lle kansalaisten legitimiteetti? Kuka on syypää kun muutamien harhaisten johtajien imperiumihaaveet kaatuvat? Sen kansan joka edellyttää rehellisyyttä ja kansan legitimiteettiä?
Minusta poliittinen keskustelu siitä, pitääkö Isis-taistelijoiden lapset tuoda kotiin, on historiallisessa katsannossa mautonta.
VastaaPoistaEdellisen kerran meillä oli valtionvastaisia, yhteiskunnalle vihamielisiä ihmisiä ulkomaiilla suurempia määriä vapaussodan jälkeen. Kun Venäjälle paenneet punakaartilaiset pyrkivät sitten kotiin, Suomen lähetystö avusti matkaluvissa miettimättä, vaikka osa palaajista oli taatusti radikalisoituneita ja isänmaan kannalta pelkästään vaaraksi. Samoin Espanjan tasavaltalaisten riveissä taistelleet kommunistit toimitettiin konsulikyydillä kotimaahan, jos he selvisivät hengissä pois Espanjasta.
Lähtökohtana on Suomen konsulipalveluissa ollut aina se, että hädässä olevaa suomalaista autetaan palaamaan kotimaahan, koska hän on suomalainen. On aivan sama, kuinka rikollinen tai radikaali hän on, hänellä on tästä huolimatta yksi kaiken muun ylittävä etu: Suomen kansalaisuus. Se, osallisuus yhteisestä kansanyhteisöstämme, nousee kaiken muun edelle.
Nyt me suhtaudumme Isisksen riveissä taistelleisiin suomalaisiin toisella tapaa siksi, että he eivät kaikki ole valkoisia kantasuomalaisia. Tämä on väärin. He ovat kansalaisiamme ja heille on suotava samat edut kuin kaikille muillekin mätämunille, joita maamme on roijannut maailmalta takaisin koti-Suomeen vaivoikseen. Jos emme tätä ole valmiit tekemään vain siksi, että nämä tämänkertaiset terroristit ovat väärän värisiä, on meidän samalla lopetettava kansalaisuuksien myöntäminen ulkomaalaisille. Lähtökohtana pitää olla, että hädänalaista suomalaista autetaan aina. Jos johonkuhun kansalaisuuden hakijaan ja hänen jälkeläisiinsä ei olla rasistisista syistä valmiita sitoutumaan tällä tapaa jo kansalaisutta myönnettäessä, sitten pitää olla rehellinen ja jättää kansalaisuus myöntämättä.
Kyllä kuolemansairas Miikka pitää saada kotiin Thaimaasta.
PoistaMutta matu ei ole suomalainen, vaikka voissa paistaisi.
Oikeastihan se osa väestöstä, joka suhtautuu nyreästi maahanmuuttajiin, ei suhtaudu nyreästi muihin kuin niihin maahanmuuttajiin, jotka ovat viime vuosina tulleet Lähi-idästä ja osasta Afrikkaa.
VastaaPoistaHieman hämmästellen luin viime viikolla Hesarista artikkelin, jossa toimittaja Jukka Huusko kehui dokumenttia, joka kertoo Suomen turvapaikkajärjestelmää käytetyn hyväksi 2015. Sitten hän esittää viileän asiallisesti suunnilleen kaikki ne asiat, argumentit ja tapahtumat, jotka vielä ihan äsken olivat rasistien esittämiä valheita ja vihapuhetta.
No, rasisti on rasisti, vaikka faktat sattuisivatkin olemaan kohdallaan. Ja vihapuhehan on rangaistavaa vihapuhetta vaikka olisi tottakin, niin sanoo laki.
Niinpä, se osa väestöstä, joka suhtautuu nyreästi maahanmuuttajiin suorastaan palvoo sellasta maahanmuttuajaa joka tulee USA:sta ja puhuu perussuomalaisen pyhää pakkoenglantia. Mutta auta armias jos tulija on valkoinen ja puhuu vaikkapa ranskaa...
PoistaSamaa mieltä, kunhan Suomen kansan rotupuhtaudesta pidetään kiinni.
VastaaPoistaHeh, mitä ihmettä kummaa se rotupuhtaus on? Eihän sellaista ole missään eikä ole meilläkään koskaan ollut.
PoistaJeesus, mitä on rotupuhtaus?
PoistaSuomalaisethan ovat, kuten kaikki muutkin, "sekarotuisia". Sen lisäksi kaikkien ihmisten esivanhemmat olivat mustaihoisia.
PoistaJa tosi karvaisia.
PoistaEn tiedä trollaako professori Kemppinen, mutta ISIS-lapsien ja heidän äitiensä tuominen Suomeen ei ole sillä tavalla mustavalkoinen asia millaiseksi Kemppinen sen yrittää esittää.
VastaaPoistaJos perheenyhdistämisten lisääminen menee hallitukselta läpi, eikä seulontaa tehdä todella paljon tarkemmaksi ja maastakarkotuksia helpoiksi, ISIS-taistelijoiden lasten ja äitien tuomisesta seuraa että myös ISIS-taistelijat tulevat maahan. Kukaan järkevä suomalainen ei halua tänne ISIS-taistelijoita.
Jos päästämme tänne ISIS-taistelijoita, tästä paikasta tulee samanlainen sotatanner kuin se mistä turvapaikanhakijat karkaavat. Se ei ole turvapaikanhakijoiden etu.
Seinäjoen Arabikevät -videolla esimerkiksi paljastui, että turvapaikanhakijat kertoivat epäilyksistään ISIS-taistelijoiden suhteen. Silti näille ISIS-taistelijoille ei tehty mitään.
Punavihreästä politiikasta seuraa se, että emme voi auttaa lapsia emmekä äitejä. Kerta toisensa jälkeen toistuu sama kuvio: kaikki paha joka tapahtuu naisille ja lapsille on suoraa seurausta eliitin sokeasti ajamasta agendasta, siitä että ei oteta huomioon kansalaisten aiheellista kritiikkiä.
Auttaisinko lapsia? Väliaikaisesti, varmasti, samaan tyyliin kuin suomalaisia sotalapsia on autettu. Kun välitön sotatila on ohi, he pääsevät palaamaan vanhempiensa luokse.
Sen ehtona vaatisin, että lakkaamme aiheuttamasta sotia. Esimerkiksi siten, että lakkaamme pyrkimästä haukkamaisesti mukaan sotia lietsovaan NATO:on sekä lakkaamme syöttämästä informaatiota omista kansalaisista sairaisiin rikoksiin syyllistyneille Yhdysvaltojen tiedustelupalveluille. Ihan samaan tapaan kuin itsenäisenä valtiona emme (toivottavasti) pyri mukaan Venäjän sotilasliittojen jäseniksi tai anna tiedustelutietoa Venäjän tiedustelupalveluille.
Hätävarjelun liioittelusta: aivan jokainen laittoman ei-työperäisen maahanmuuton (ei maahanmuuttajien) vastustajien pelko on toteutunut, useimmat jopa pahempana kuin on ennustettu. Edes tätä historiallista faktaa ISIS-terroristeja Suomeen haluavat maahanmuuttokiimaiset eivät suostu myöntämään kuin pitkin hampain! Kun kaikki pelot ovat toteutuneet, todistustaakka ei todellakaan ole järkevillä ihmisillä vaan maahanmuuttokiimaisten osoitettava ne prosessikeinot jolla estetään että tulevaisuuden uhkakuvat eivät toteudu. Enää tähän ei riitä ei-kiimaisten nimittely, sosiaalinen painostaminen ja faktoista valehtelu. Ensimmäisenä on aloitettava totuuden puhuminen ja painostaminen ja nimittely on lopetettava.
VastaaPoistaEhkä nyt on muutaman äidin ja lapsen tuominen Suomeen turvaan saanut aivan suhteettomat mitat. Se ei kyllä kaada koko valtakuntaa, ovat he sitten katuvia tai katumattomia syntisiä.
PoistaEhkäpä kyse todentotta aivan mikroskooppisen pienestä valtakunnasta?
PoistaVähän sihhen suuntaan kuin entinen ukkomustilainen joka karkasi tappelusta kiipeämällä puuhun ja sanoi ettei siinä ollut mitään hätää, koko omaisuus tuli otetuksi mukaan.
I. H.
Kyse ei ole vain muutamasta naisesta vaan kyse on koko elämäntavastamme, joka on uhattuna. Olet vain hirveän naiivi etkä ymmärrä sitä. Rajat pvat luonnollinen osa sekä persoonaa että valtiota. Narsistit haluavat ettei uhreilla ole mitään rajoja. Yksi keino sille on vähätellä yksittäisiä rajarikkomuksia.
PoistaKun nyt pääsin vauhtiin, niin lisään vielä. Suomessa on vallalla patologinen altruismi joka lähentelee jo mielenterveydellistä ongelmaa. Patologisessa altruismissa ollaan valmiita tuhoamaan oma yhteisö ja auttamaan rikollisia ja järjestelmää hyväksikäyttäviä siksi että ei vaan leimauduttaisi rasisteiksi, sen sijaan että keskitettäisiin apu niitä tarvitseviin.
VastaaPoistaTästä yhtenä esimerkkinä se, että maahanmuuttoviranomaiset eivät saisi käyttää tervettä järkeä kun selvästi aikuinen mies väittää olevansa lapsi. Heidät sitten pistetään kouluun ja asumaan muiden lapsien keskelle. Tällaisen mielenvikaisuuden seurauksena mahdollisuutemme auttaa oikeasti hädässä olevia lapsia on kärsinyt. Tässä taas nähdään se, että oikeasti kaikki maahanmuuton ongelmat sekä myös se että oikeasti apua tarvitsevia ei voida auttaa ovat ihan puhtaasti punavihreän eliitin aikaansaannosta.
Ainoa patologinen tapaus täällä on nimimerkki "M", yrittäessään puolustella ja kaunistella omaa rasismiaan.
PoistaNaisilta pois äänioikeus nyt ensiksi. Vierasta halutaan.
PoistaTässä hommassa käy pikku hiljaa samoin kuin Tanskassa on jo käynyt. Silmät avautuvat ja realiteetit tunnustetaan.
VastaaPoistaToki siihen tarvitaan komppanioittain pahoinpideltyjä ja raiskattuja nuoria ihmisiä, muuta väkivaltaa, jonkin verran puukotuksia ja murhia, kuten Turun torilla jo alkuun päästiin, ja muuta pientä "jekuttelua". Mutta lopputulos on väistämätön.
Tanskassa jo demaritkin ovat nähneet valon, mikä on jo aika paljon.
Kyllä se siitä. Tosin suuren surun ja murheen kautta.
Kun kerran Saudi-Arabiaa johtavat sunnit ja Irania shiiat, niin kummalle kannalle suomalainen eliitti kallistuu?
VastaaPoistaTämä olisi hyvä ratkaista ajoissa, jotta me tavalliset ihmiset emme valitsisi väärin heti alusta pitäen. Nimittäin Ruotsista kantautuu puheenvuoroja, joissa todetaan, että Ruotsi kansallisvaltiona on jo menetetty. Suomella on nykymenoa sama kohtalo. Käykääpä joskus ISIS -keskuksessa eli entisessä Itäkeskuksessa, niin huomaatte minkälaista rilluttelevaa ja toimetonta jengiä Suomen valtio elättää kasvavin joukoin.
"En halua olla edistämässä kuulumattomuuttta Euroopassa. Haluaisin edistää kuuluvuutta."
VastaaPoistaPoimin blogistilta tämän ajatuksen siksi, koska olen suuresti harmissani Teuvo Hakkaraisen valitsemisesta EU-parliamenttiin. Mutta myös siksi, että Teuvonkin pitäisi tällaisen ajatuksen idea ymmärtää, hyväksyä ja sisäistää motokseen.
En luota siihen, että hän, historiasta ymmärtämätön, asiakokonaisuuksia hallitsematon ja täysin kielitaidoton mies mitenkään pystyy edistämään sen enempää kuuluvuutta kuin kuulumattomuuttakaan Euroopassa.
Ei tarvitse kuin mielikuvitella Teuvo pitämässä puhetta EU:n täysistunnossa ja toistamassa Arkadialla tapahtunutta vertausta "Rippenrop"-sopimukseen käymättömään paikkaan, niin jo kulkevat kylmänhikiset norot selkäpiitä pitkin persvakoon.
Kuuluvuuden edistäminen kuitenkin mepin tehtäviin olennaisesti liittynee EU:n jäsenmaiden yhteisten asioiden hoitamiseen pyrkimisen ja siihen sitoutumisen lisäksi. Huvikseen tai kiusaa tehdäkseen ei äänestäjienkään pitäisi tällaisia henkilövalintoja suorittaa vaikka "mestari" kaikkien taajuuksien taitavien äänitorviensa kautta niin korviin kuiskuttelisikin.
Käännän perussuomalaispoliittisen (maahanmuuttokriittisen) ajatuksen nurinniskoin: Se maksaa miljoonia pelkästään yhden Teuvon väliaikainenkin "maastamuuttaminen" avustajineen Brysseliin emmekä yhtään mitään tule siitä hyötymään. Niillä rahoilla olisimme auttaneet moniaita sotia ja kärsimyksiä pakoon lähteneitä ihmisiä ja/tai keitä tahansa hädässä olevia missä päin maailmaa tahansa. Joku viitasaarelainen köyhä ja sairas vanhuskin olisi ollut hyvillään jos satasen olisi muutamana jouluna saanut lahjaksi kun Teuvoa ei lähetettykään minnekään.
Yhtä turha Teuvon puoluetoveri Laurankin meppinä olemisen merkitys tulee olemaan vaikka hän ehkä useampaa kieltä taitaakin. Hänen agendansa on jatkaa Halla-ahon verovaroillamme maksamaa verkottumista Euroopan ääriliikkeiden kanssa. Ei suinkaan Suomen osuuden hoitamista muiden meppiemme keralla niin, että siitä hyötyvät kaikki jäsenmaat parhaalla mahdollisella tavalla.
Inhottaa syvästi myös perussuomalaisten politiikanteon vakiintuneeksi käytännöksi puoluekirjaan hyväksytty pykälä saada rikollisjengien tapaan sulka hattuun käräjätuomioista, ja aina vain parempi jos tuomion perusteisiin kuuluu väkivalta kuten Teuvollakin eduskuntakollegan pahoinpitelystä.
Kun jokin puolue pääsee vaaleissa politiikan kärkisijoille poimimalla rikoksiin syyllistyneitä ehdokkaaksi, niin se kertoo sen tavoitteista ja periaatteista niin paljon kielteistä, että tällaisten puolueiden elinkaaren toivoo mahdollisimman lyhyeksi ettei pahempaa kuin nämä onnettomat meppivalinnat pääse enää tapahtumaan.
"Kyllä kansa tietää", mutta mitä ja miten paljon on jälleen kyseenalaistettu "kansan" itsensä toimesta.
Valto Ensio
PoistaSitä se demokratia teettää - noiden "muiden" äänioikeus ja väärät mielipiteet ahdistavat. Kuinka ne saataisiin hiljaisiksi?
Persut ovat tällä hetkellä gallupien mukaan maan suurin puolue. Ja Tanskassa jo demaritkin ryhtyivät persuiksi. Kauheaa.
Mitä rikoksiin syyllistyneisiin tulee, kannattaa nyt vaikka alkuun katsoa uuden hallituksen ministereiden tuomiot aina pääministeristä alkaen.
Matias K.
PoistaPoikkeuksena muihn puolueisiin perussuomalainen puolue muiden eurooppalaisten napalankapuolueidensa tavoin käyttää jäsentensä rikollisia luonteenpiirteitä ja tuomioistuimissa heille annettuja tuomioita poliittisena dobingina kultamitalleille yltääkseen. "Suuruutensa" puolueena on suuri harha. Henkiset ulottuvuudet ovat lähes nolla niin politiikanteon periaatekysymyksissä kuin maailman tilan ymmärtämisessä. "Mestarit" voivat ymmärtääkin asioita monipuolisesti, mutta paskat ne välittävät. Paitsi että jos voivat kääntää ne edukseen. Kuten nyt ilmastopolitiikan vähättelyn.
Minä en voi kuin alistuneena huokaista, sillä en näe mitään rakentavaa siinä, että "kansa" kerta toisensa jälkeen lankeaa persujen kaltaisen politiikanteon pauloihin. En ole hurraamassa "suurimpien" mukana muutenkaan koskaan sillä aina vain suurimmat rauniot sellaisten jäljiltä maailmaan synnytetään.
Ja mitä "muihin" tulee, niin heitä en osaa hahmottaa erillisinä toimijoina. Itse kuulun yhteiskunnan rappusilla juuri niihin, joilla on tilastollisestikin taipumusta äänestää esim. persuja. Siksi turpiin saaminen on usein lähellä ihan " omieni" joukoissa. Mutta siltikään en mene massan mukana taputtamaan. Taputtakoot "muut". Palkkionaan pelkät kehut ja ps-pinssi rintapieleen. Voi päästä myös lipunkantajaksi itsenäisyyspäivän soihtukulkueeseen.
Rakentavan politiikanteon tuloksista ei ääriliikkeiden avulla koskaan ole yhteiskunnissa päästy nauttimaan kuin korkeintaan hetkellisesti.
Uuden tiedon mukaan vakavan akuutin maksasairauden aiheuttanutta Miikkaa ei purrut skorpioni vain kerran, vaan kahdesti. Suomi ei auta kansalaistaan.
VastaaPoistaÄiti vei lapsen aamulla päiväkotiin. Sanoi lähtiäisiksi, että isis hakee sut iltapäivällä.
VastaaPoistaMaahanmuuttajat ovat 2000 luvun ne valkoiset tennissukat.
VastaaPoistaJoskus muinoin 80-luvulla ns. parempi väki toi omaa paremmuuttaan esiin naureskelemalla suomalaisille jotka pitivät valkoisia tennissukkia muuallakin kuin urheillessa.
Tänä päivänä eliitti käyttää maahanmuuttajia hyvesignalointiin ja osoittamaan omaa paremmuuttaan suhteessa ns. tavalliseen kansaan. Maahanmuuttajat eivät vain voi tehdä mitään mitä ns. tiedostava eliitti ei voi anteeksi antaa. On sitten kyseessä pimeä työ tai pikkulapsen kaulan katkaisu Syyriassa.
Pitää huomata että tämä koskee vain niitä maahanmuuttajia jotka ulkoisesti selvästi erottuvat kantaväestöstä.
Ihan siinä toiveissa että Kemppinen vähän selventäisi kantaansa ISIS-porukan Suomeen palauttamisesta linkitän tähän uutisen aiheesta. Ilta-Sanomat;
VastaaPoista"Jesidiorjat paljastavat norjalaislehdelle: ”Isis-vaimot” tappoivat ja rakensivat pommeja – ”He olivat aktiivisia”".
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006138779.html
Niin, onko blogistin mielestä Suomen valtion syytä aktiivisesti edistää kaikkien sellaisten palaamista Suomeen, joilla vain on Suomen passi?
Kuuluuko Suomen kansalaisen oikeuksiin perseillä maailmalla miten tahansa, ja aina kutsutaan tuhlaajapojat ja -tytöt kotiin?