Sivun näyttöjä yhteensä

15. kesäkuuta 2019

Lisää



Sitä en mene tietämään, mistä on peräisin juomaseuroissa ennen suosittu toivotus ”lisää saippuaa mummun silmiin”.

Kirjoittaja voisi olla Li Po (701-762). Häntä pidetään aiheellisesti maailmankirjallisuuden kaikkien aikojen parhaana runoilijana, mutta julkaisi hän myös tuhat muuta kirjoitusta.

Kannesta ilmenevä Ha Jinin uutuusteos on siis Li Pon elämäkerta. Kirjoitan Li Po, koska täysin oikeita muotoja on muitakin, kymmenkunta, kuten Li Tai Po, Li Bao, Rihaku jne.

Kiinalaisia suomentaessani olen kiukutellut hönkäilevää sävyä, joka tarttui Arthur Waleyn ja Ezra Poundin ponnistuksista huoimatta eurooppalaiseen perinteeseen. 

Du Fu, joka itse oli runoilijana suurista suurimpia, tähdentää elämäkerran mukaan, että Li oli voimamies, suurikokoinen ja suora, hirmuisen voimakas ja että kirjoittaessaan hän hymyili kuin tiikeri.

Mao Zedong eli Mao Tse Tung piti parikymmentä vuotta omanaan aitoa Li Pon kirjoitusta, joka on nyt Taivaallisen rauhan aukion museossa. Käsiala eli taito piirtää kirjainmerkit on kuulemma mykistävä, koska ällistyttävä osaaminen  yhtyy täydelliseen omintakeisuuteen, joka uhkuu voimaa. 

Du Fu kirjoitti (”Näin unta Li Posta”):

Pääkaupunki tulvehtii suurenmoisia viittoja ja vaunuja.
Vain sinä lahjakkain olet nukkavieru ruipelo.
Vielä väitetään että taivas tekisi oikeutta!
Näin vanhana ei enää vältä mielipahaa.
Sinusta kuiskitaan kymmenen tuhatta vuotta,
kun olet kuollut.

Lukija varmaan muistaa ennenkin tässä blogissa julkaisemani uutispätkän Li Pon ja Po Chü I:n tapaamisesta vanhojen muistojen merkeissä:

Iässä ja varmajalkaisuudessa olemme yhdenkaltaiset.
Meillä silmät eivät ole aivan sokeat eivätkä korvat kuurot.
Makailemme kevättä ja juomme minkä jaksamme
ja hilpein mielin tunkeudumme nuorten seuraan.


Kuvernööri raivoistui, kun lainasimme häneltä hevosen
                kukkia etsiessämme.
Herttua oli käärmeissään, kun veimme häneltä veneen
                vedessä pelehtiäksemme.
Lo-Yangissa väki on kuulemma äimän käkenä ja 
me olemme ”Li ja Po, kaksi hullua vanhaa miestä”.



6 kommenttia:

  1. Orvokin orvokin lemmikin lemmikki! Mistä näitä löytyy kuin rasteja Jukolan yöstä?

    Veneen jo tervannut Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  2. Q:mitä mummo sanoi hangessa?
    A:worvärts!

    koulutus, koulutus, koulutus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneton oikeinkirjoitus tuhoaa lopullisesti muutenkin aika paskan vitsin. Se on Vorwärts!

      Poista
    2. Kato ny! Heti toimi.

      Poista
  3. Mestarirunoilijoita, vanhana on varaa venkoillakin ja muistella menneitä, mutta silti, enää ei vältä mielipahaa. Mitä siitä, jos muistetaan kymmenen tuhatta vuotta! Nuorten sekaan vaan!

    VastaaPoista