Sivun näyttöjä yhteensä

24. joulukuuta 2018


5 kommenttia:

  1. Metsäkauriit sisään laukkaavat ja kaiken vihreen haukkaavat!

    VastaaPoista
  2. Olisikohan tässä aihe avauksessa mahdollista, että käynnistyisi keskustelu hirvieläimistä, joka avaus tietysti johtaisi ajatukset metsästykseen, hirvieläinten määrään, kannansäätelyyn, petoeläimiin, metsästyseettisiin aiheisiin, hirvieläinvahinkoihin liikenteessä ja metsissä. Aihe on monella keskustelupalstalla ollut tulikuuma ja kiivaita avauksia synnyttänyttä. Täällä saatettaisiin päästä asialliseen keskusteluun. Ylilyönnit ovat olleet tähän mennessä harvinaisuuksia. Vaikka aihepiiri tällä palstalla on ollut todella monipuolinen ja usein yllättävä, ei nyt äkkiä tule mieleen metsästysaiheeseen liittyviä kirjoituksia.

    Heitänpähän tähän loppuun pari aiheeseen liittyvää mietettä. Viisas naapurin isäntä totesi kerran, hirvikannan ollessa runsas, että hirvenliha on tuotettu kalleimmalla mahdollisella rehulla, tukkipuulla. Ne olivat syöneet tulevaisuuden tukkipuut piloille laiduntaessaan talven noin kymmenvuotiaassa männyntaimikossa. Mitähän kuusipeurojen yleistyminen tekee Suomen metsä(kansan)taloudelle. Niille kelpaavat myös kuuset.

    PT. (kuusikymmenvuotiaasta alkaen myös hirvien metsästystä harrastanut metsänomistaja)

    VastaaPoista
  3. Kiitos joululahjasta!
    Luin Taikurin viitan esipuheen, joka esipuhutteli. Vaivihkainen kyynel piti pyyhkäistä kämmensyrjään vaimolta salaa.

    Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  4. Toi on paras Joululaulu.

    VastaaPoista