Sivun näyttöjä yhteensä

2. maaliskuuta 2018

Muu historia



Kommentoija väittää, että kirjoissa ja tietoisuudessa on kaksi eri historiaa, jotka eivät kohtaa toisiaan.

On (entinen) kouluhistoria, joka keskittyi valtiollisiin ilmiöihin ja merkillisiin miehiin. On talous- ja sosiaalihistoria, joka johtaa esimerkiksi Rooman valtakunnan tuhon maanomistuksesta, elinkeinoista ja kauppasuhteista.

Olen samaa mieltä. Juuri näinä viikkoina olen viittaillut synteesin hakijoihin, joita ovat Spengler ja Toynbee, joihin olisi tietysti lisättävä lähes tuoreeltaan 1920-luvulla myös suomennettu ”Historian ääriviivat” (An Outline of History). Mistään näistä en neuvon enää innostumaan. Kokonaishahmon tavoittelijoiden kantaisä Gibbon ja Rooman valtakunnan tuho on taas niin hienosti kirjoitettu, että siihen sopii sama kuin Friedellin kulttuurihistoriaan. Puutteet ja selvät virheet (ja myöhempi tutkimus) eivät tee näitä teoksia tyhjäksi.

Olen ilmoittautunut toisinajattelijaksi asiassa Grimberg, Kansojen historia, jonka luin ilokseni uudestaan muutamia vuosia sitten, ja Herman Lindqvist, jonka Ruotsin historiaa siis ei arvosteta mutta jossa itse näen erittäin hyvän journalistin toiminnan lukijan perittyjä ajatusvirheitä ja aiheettomia ennakkoluuloja vastaan. ”Tavallisia” maailmanhistorioita on helppo löytää.

Hirttosilmukka on yhtälö omintakeisuus – epäuskottavuus ja toisaalta vallitsevat faktat – kuivakiskoisuus. Itse haluaisin kirjoittaa kirjan ”Euroopan historia Suomesta nähtynä”, jolloin erilaiset perimyssodat jäisivät lähes mainitsematta mutta sen sijaan Talvisota osoitettaisiin toisen maailmansodan kannalta ratkaisevan tärkeäksi, koska Stalin todella tarvitsi Suomen sotaan Saksaa vastaan, jollaista hän suunnitteli. Suomen sanoisin kärsineen ensimmäisestä maailmansodasta, jonka merkittävä osa oli Saksan hyökkäys Venäjälle, Hankoon 3.4.1918. Suomalaisten sosialistien vallankaappaus oli maailmanvallankumouksen aatteen loppu. Sama toistui Saksassa 1919 eli vallankumous meni myttyyn, ja eri mittakaavoissa samaa nähtiin monessa maassa. Stalinin arvioin ajaneen pelkästään diktatuuria, jossa sosialismi päämäärineen oli sanahelinää.

Uskokoon ken tahtoo. Suomesta Suomena on kaksi hyvää isoa teosta, Vahtolan ja Virrankosken, ja Pikku Jättiläinen -sarjan kirjoissa on monia yllättävän käyttökelpoisia, ehkä siksi, ettei synteesiä yritetä.

Kunnioittavasti huomauttaisin, että Vilhelm Mobergin ”Min svenska historia” on mestarillista kirjallisuuta, ja otsikkokin on sopiva. Niille jotka tuntevat hänen ”Maastamuuttajat”-sarjansa tämä väite ei ole yllätys.

Onhan totta ja tunnettua, että vaikka Topelius itse asiassa oli historian professori keisarille mieluisana miehenä, hänen lukuisat historialliset romaaninsa ja tarinansa ovat kohdittain aivan soopaa ja toisin kohdin sietämättömän vetisteleviä, mutta kertojana eli siis kirjailijana hän on mainio.

Saman saa sanoa hänen mahdollisesta esikuvastaan Dumas’ta, joka pani tosiasioissa aivan reippaasti mutkat suoriksi, mutta on viihdyttänyt monia sukupolvia näihin päiviin asti. Hänenkin käsittelemänsä Rautanaamio sai mielikuvituksen lentoon, kun historiallisen tutkimuksen, pilkan ja kirjallisen tarinan suuri mestari Voltaire todisteli, että salaperäinen vanki oli kuningas Ludvig XIV:n oikeastaan valtaistuimelle oikeutettu kaksoisveli. Salaperäisen vangin olemassaolo muuten on aivan näinä vuosina todistettu maan valtavien arkistojen tutkimuksen yhteydessä.


Toisto: kyllä ”Sota ja rauha” on ylittämätön tarina Venäjän vaiheista Napoleonin sotien aikaan. Se on myös tavallisen ihmisen historiaa, vaikka ei luulisi.

32 kommenttia:

  1. Olen alkanut lukea rinnan Lennart Meren Hopeanvalkeaa sekä Kalevalaa ("Alku-Kalevala", 1928 SKS) ja kohta varmaan haen kirjavarastosta Klingen Muinaisuutemme merivallat. Mielestäni väinämöinen on ammattinimike.

    VastaaPoista
  2. Olen aika lailla samaa mieltä Talvisodan merkityksestä sekä Stalinin todellisista päämääristä.

    Juuri asiasta yhden kirjan lukeneena, olin taas hämmästyksestä äimän käkenä. Talvisota oli suomalaisten kannalta pitkä ketju käsittämättömiä törttöilyjä ja mokia. Ammuttiin omia tykeillä tai tykit eivät yllättäen toimineetkaan, eksyttiin muutaman sadan metrin päässä, tehtiin käsittämättömiä joukkuetason rintamahyökkäyksiä kamalin tappioin jne. Onneksi suomalaiset eivät sen sodan kestäessä ehtineet eivätkä pystyneet hyökkäämään juuri lainkaan vaan meno oli peräytymistä ja yrityksiä puolustautua suunnatonta ylivoimaa vastaan. Asevoimien tilanne sodan päättyessä oli todella heikko. Vihollisen tilanne ei kuulemma ollut kovin paljon parempi koska joukot olivat uupuneet ja kärsineet suuria tappioita nekin. Sodan lopputulos ei ainakaan johtunut Suomen asevoimien erinomaisuudesta. Kyllä se oli isommassa kädessä.

    VastaaPoista
  3. " .. ylittämätön tarina Venäjän vaiheista Napoleonin sotien aikaan"

    ingen krigsplan överlever stridskontakt sig med fienden,
    sa Helmuth von Moltke, tysk generalstabschef 1914, när Karl XII:s karoliner slogs i Ryssland utgjordes standardbeväpningen av mynningsladdade flintlåsgevär.
    runt omkring hundra år senare, under Napoleonkrigen, var det vanligaste vapnet fortfarande mynningsladdare.

    VastaaPoista
  4. Kun tuli katsottua "Tiikerikissa" niin siinä sivussa innostuin etsimään tietoa italialaisten sankarista, Garibaldista. Hänen elämän kaavamainen esitys että "taisteluun-vankilaan" ja toistetaan useamman kerran. Erikoista tämä Euroopan historia myös Napoleonin jälkeen. Tiikerikissasta sai kuitenkin jonkinlaisen kuvan mitä noina vuosina tapahtui.

    VastaaPoista
  5. "Vapaussota on huono nimitys vuoden 1918 tapahtumille, sanoo poliittisen historian professori Seppo Hentilä. Mannerheimin johdolla tehty venäläisen sotaväen aseista riisuminen kävi varsin helposti eikä juuri aiheuttanut aseellista vastarintaa. Niinpä tätä episodia ei oikein voi kutsua sodaksi. Vapaussota-termi sopii huonosti kuvaamaan myöskään punakapinaa, sillä sosialidemokraatit olivat olleet koko ajan aivan yhtä tiukasti Suomen valtiollisen itsenäisyyden kannalla kuin porvarilliset puolueet. Vapaussota oli Hentilän mukaan keinotekoinen nimitys, joka ei kuvaa todellisia tapahtumia. Venäläisten aseistariisuminen ja punakapina olivat itse asiassa kaksi aivan erillistä tapahtumaa". Näin sanoi Seppo Hentilä tänään yleykkösessä ja tästä en ainakaan minä ollut tiennyt ennen mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hentilän tulkinta on tietääkseni nykyisin vallitseva. Oma tulkintani on sama. Saksan "avustus" oli sotatoimi. Sopimksella, jonka Hjelt kirjoitti Svinhufvudin suostumuksella maaliskuussa 1918 Berliinissä Suomesta tehtiin Saksan siirtomaa. Ylin päätösvalta oli todellisuudessa Saksalla. Kaikki muuttui, kun Saksa yllättäen kaatui loppusyksystä 1918. Esimerkiksi Paasikivi ei ollut pitänyt sellaista lopputulosta todennäköisenä.

      Poista
    2. "Sopimksella, jonka Hjelt kirjoitti Svinhufvudin suostumuksella maaliskuussa 1918 Berliinissä Suomesta tehtiin Saksan siirtomaa. Ylin päätösvalta oli todellisuudessa Saksalla."

      Tämähän on yleisesti hyväksytty nykytulkinta jo Rautkallion väitöskirjan ajoilta. Eilen kuitenkin silmäilin ja lehteilin kirjakaupassa dosentti Touko Perkon uutta, paksua teosta (kust. Docendo),jonka aiheena on kenraali von der Goltz Suomessa 1918. Kirja on ennen muuta kiistakirjoitus, jonka päämaalina näyttäisi olevan Marjaliisa ja Seppo Hentilän vuonna 2016 ilmestynyt, kiitetty tutkimus Saksalainen Suomi, jonka Historian Ystäväin Liittokin valitsi 2016 "vuoden historiateokseksi". Nyt siis Perko haluaa kumota perättömänä käsityksen Suomen joutumisesta eräänlaiseksi keisari-Saksan protektoraatiksi ennen marraskuun 1918 romahdusta, mikäli vähänkään pääsin kirjaa selaillessani perille sen ydinsanomasta. Todettakoon, että 70-luvulta lähtien saamani käsityksen mukaan mukaan Perko kuuluu Suomessa perinteisesti runsaslukuiseen selväpiirteisen oikeistolaiseen historioitsijakaartiin.

      Poista
    3. Jos katsoo vain länsirintaman tapahtumia, Hentilä on oikeassa. Sen jälkeen, kun venäläiset oli riisuttu asieista, heidän sotilaallinen merkityksensä oli vähäinen. Yksittäiset venäläiset upseerit ja aliupseerit, jotka toimivat punaisten sotilasohjaajina tai päälliköinä, olivat lähinnä yksilöitä eikä heillä ollut sodan kokonaiskuvaa muuttavaa merkitystä.

      Sen sijaan Karjalassa tilanne oli aivan toinen. Bolševikit yrittivät tosissaan vallata Raudun ja Antrean suunnalla valkoiset sotivat venäläisiä vastaan koko sodan ajan. Eli ei venäläisten aseistariisunta lopettanut Suomeen kohdistunutta venäläisuhkaa. Venäjän näkökulmasta meidän sisällissotamme oli vain yksi levottoman Venäjänmaan paikallisista kahinoista, ja bolševikkien vähäinen rooli punaisella puolella johtui heidän silloisesta heikkoudestaan, ei mistään periaatteellisesta puuttumattomuudesta. Tältä osin vapaussota on ihan perusteltu nimitys: sota esti meitä joutumasta varsinaisen Venäjän sisällissodan näyttämöksi.

      Aivan samalla tavoin on melko selvää, että Saksa olisi noussut Hangossa maihin myös ilman senaatin lupaa. Eivät he kunnioittaneet itsenäisyyttämme yhtään enempää kuin kukaan muukaan. Nuo Saksan kanssa solmitut protektoraattisopimukset olivat maamme historian rumimpia paikkoja, mutta mielenkiintoista olisi pohtia, miten olisi käynyt, jos niihin ei olisi suostuttu. Saksalaiset olisivat varmaankin syrjäyttäneet senaatin ja nimittäneet oman hallituksensa. Mannerheiminhan he käytännössä erottivat.

      Poista
    4. Aika ajoin olen miettinyt, mitähän sotaa vastaan kumpikin isoisäni tuomittiin, kun saivat kuritushuonetuomion valtiorikosoikeudessa osallisuudesta kapinaan. Tuskin he vapautta vastaan kapinoivat. Kummallakin, torpantytön aviottomalla pojalla ja toisella jo ennen syntymäänsä isättömäksi jäänellä torpanpojalla varmaan oli kuitenkin erilainen käsitys vapaudesta kuin "vapaussodan" kävijöillä.
      Raimo Latja

      PS. Kumpikaan ei osallistunut aseellisiin taisteluihin.

      Poista
    5. Olin tammikuussa Hentilän kirjan julkistamistilaisuudessa kapinan syntypaikassa Helsingin työväentalolla. Kun tilaisuuden loppupuolella Hentilä korosti erittäin painokkaasti, että "vuoden 1918 sodalla ei ollut mitään tekemistä itsenäisyyden kanssa, ei yhtään mitään!", rohkeni eräs vanhempi sivistyneen oloinen rouva pyytää puheenvuoron.

      Hän kertoi, että hänen lähipiirissään oli ollut peräti kuusi (6) jääkäriä, joista jokainen oli lähtenyt Saksaan nimenomaan Suomen itsenäisyyden takia, ja jotka palasivat sisällissodan aikana Suomeen auttaakseen Suomea säilyttämään tuoreen itsenäisyytensä.

      Kysymys kuului, että eikö vuoden 1918 sodalla sittenkin tästä näkökulmasta ollut edes jotain tekemistä itsenäisyyden kanssa? Sillä jos sodan lopputulos olisi ollut erilainen, vasta otettu itsenäisyys olisi todennäköisesti menetetty.

      Mielestäni Hentilä ei vastannut tähän kysymykseen mitenkään.

      Poista
    6. Vapaussota -nimitys vertautuu propagandistisuudessaan Suureen isänmaalliseen sotaan. Käyttötarkoituksella on selvästi ollut merkitystä noita sotia nimettäessä.

      Sotilaallisen etevämmyytensä lisäksi valkoiset olivat ylivoimaisia myös mediapelissä, vaikka puskaradion varassa vain oltiinkin. Jo sodan aikana keksittiin hashtag #Vapaussota. Sitä ruvettiin sitten ahkerasti käyttämään voittajien historiankirjoituksissa, muistomerkeissä ja sankarimuisteloissa ylipäätään.

      Ymmärrettävää, että hävinneiden kohtaloita voittajat eivät sen kummemmin välittäneet selvitellä. Kornilta olisikin kuulostanut tutkimuksen otsikko "Vangittujen vihollisten kuolemat Vapaussodassa ja sodan jälkeen".

      Sisällissodaksi minä sitä nimittäisin. Yhtään sotasankaria ei suvustani löydy, ei minkään väristä.

      Poista
    7. EA: "Bolševikit yrittivät tosissaan vallata Raudun ja Antrean suunnalla valkoiset sotivat venäläisiä vastaan koko sodan ajan."

      Nämä Kannaksen kahinat ovat taas vähän oma lukunsa. Rautu on Pietarin lähellä ja on ymmärrettävää pyrkimys rajan siirtämisestä kauemmas Pietarista niissä oloissa (ja myöhemminkin, kuten muistetaan). Jos bolshevikit olisivat onnistuneet lyömään Suomen valkoiset Kannaksella, niin tuskinpa olisivat lähteneet siitä seikkailemaan sisä-Suomeen. Mitä mieltä EA on?
      (Itse asiassa Brest-Litovskin sopimus olisi toiminut jarruna, vaikka haluja olisi ollutkin.)

      Poista
    8. Teemu Keskisarja kertoi tammikussa Karjala-talolla, että ne venäläiset, jotka sotivat Karjalassa, olivat eri sotilaita kuin ne, jotka olivat olleet Suomessa varuskuntina. Nämä Karjalassa sotivat oli kuulemma rekrytoitu punaisten avuksi Pietarista, mutta ei heidänkään sotaintonsa kovin suurta kai ollut.

      Poista
    9. Venäjän historia osoittaa hyvin vahvasti, että kasakka ottaa sen, mikä on löysästi kiinni. Jos bolševikit olisivat ottaneet Raudun, he olisivat varmaankin jatkaneet niin kauas länteen kuin voimat ja vastustuksen määrä olisivat sallineet. Näinhän he toimivat kaikilla muillakin rintamilla. Kun hyökkäys pysähtyi alkuunsa, se jäi historian alaviitteeksi.

      Poista
  6. Sota ja rauha on myös uskomattoman koukuttava, samaan eivät juuri muut ole päässeet kuin vain Stieg Larsson.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Larssonista nàkyy lehtimies, "perillisen" jutuista nàkyy kuinka vaikea on roikkua vanhalla aallolla.

      Poista
  7. "Stalin todella tarvitsi Suomen sotaan Saksaa vastaan, jollaista hän suunnitteli"

    Sopiihan sitä väittää (tms.), sanottiin Tuntemattomassakin. Mutta myös näin, suuresti uskottavammin:

    "Edelleen laajalti suosittuja erityisesti äärioikeistopiireissä ovat näkemykset Saksan toimien puolustuksellisuudesta ja Stalinin kauaskantoisista ideologisista päämääristä sodan syntyisyiden selittäjänä." (Tommi Kotonen, YTT, Politiikan juoksuhaudat, Atena 2018)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outoja tulkintoja. Vuoden 1939 Ribbentropp-sopimuksesta alkaen Saksa ja Neuvostoliitto olivat jakaneet etupiirit. Neuvostoliitto valloitti osan Puolaa 1939 sodassa.

      Oma käsitykseni on, että Talvisota oli kaikille yllätys. Kai Stalin oli tarkoittanut samaa viipalointitaktiikkaa kuin Baltiassa 1940. Kuusisen Terijoen hallitus ja hyökkäys Suomussalmen suunnasta Kemijärvelle tavoitteena Oulu todistavat, että tavoite oli valloittaa Suomi sotilaallisesti. Yllättäen puna-armeijaa oli organisoitava uudestaan ja täydennettävä erittäin merkittävästi helmikuussa 1940.

      Rauha 1940 onkin tulkintakysymys. Itse pidän varmana, etteivät länsivallat aikoneet todellisuudessa auttaa millään tavoin. Se tiedetään, että marraskuussa 1940 Molotov ehdotti Hitlerille, että Suomen saisi nyt likvidoida, mutta Hitler oli jyrkästi vastaan. Hyökkäys Neuvostoliittoon oli jo valmisteilla, ja Saksan ylin päällystö oli mukana. - Siinä välissä Hitler oli valloittanut Tanskan, Norjan ja Ranskan ja Englanti oli hyvin heikoilla.

      Poista
    2. Blogisti: "Se tiedetään, että marraskuussa 1940 Molotov ehdotti Hitlerille, että Suomen saisi nyt likvidoida, mutta Hitler oli jyrkästi vastaan."

      Ei hetikään tiedetä. Edellä siteerattu on kylläkin se perinteinen "aksioomaksi" korotettu lähtökohta, jolla yleensä halutaan tukkia keskustelukin aiheesta. Kiinnostuneiden kannattaa tutustua Claes Johansenin kirjaan Hitler's Nordic Ally? Finlad and the Total War 1939 - 1945 (2016). Siinä vesisateen kastelemalta Anhalter Banhofilta marraskuussa 1940alkanut tapaaminen puretaan Suomen osalta lähdekriittisesti osiin, ja lopputuloksena syntyvä kuvio onkin täysin toisenhahmoinen kuin "se perinteinen". Oman, muusta kirjallisuudesta hahmottamani kuvan perusteella kaiken taustalla oli se, että Suomi jo elo-syyskuussa 1940 oli mennyt rikkomaan Moskovan rauhansopimuksen 3. artiklan, joka puolestaan Neuvostoliitolle oli niinsanotusti sine qua non.

      Poista
    3. ”Minkä takia Suomen historiassa on 9.4.1940 tärkeä päivämäärä?”. Tähän kysymykseen eivät osaa vastata valistuneetkaan suomalaiset. Silloinhan Saksa aloitti Tanskan ja Norjan miehityksen. – Milloin Neuvostoliitto ja Suomi saivat tiedon miehityshankkeesta ? Englanti ilmeisesti seurasi tilannetta kutakuinkin ”reaaliaikaisesti”. Oliko talvisodalla lykkäävä vai aientava vaikutus miehityksen aloittamiseen? Vai oliko se merkityksetön asia? – Käsittääkseni Heikki Ylikangas on antanut ymmärtää rivien välissä, että talvisotaa olisi pitänyt jatkaa, mutta Suomen valtiojohto Saksan yllytyksestä tyhmyyttään teki rauhan. Vaikuttaa siltä, ettei Ylikangaskaan ei muista päivämäärää 9.4.1940. Saksahan takavarikoi logistiikkavaikeuksien vuoksi Norjaan jääneet, Suomeen matkalla olleet, sotatarvikkeetkin. Molotov-Rippentropp-sopimusta noudatettiin. Suomi jäi pihtien väliin. Onneksi talvisodan rauha oli tehty 13.3.1940 potentiaalisen, tosin kummankin osapuolen kuvitteleman, länsiavun vallitessa. – JR 

      Poista
    4. Talvisota oli varmaan venäläisille yllätys siinä mielessä, että he uskoivat Suomen taipuvan Baltian maiden tavoin uhkailuun ja lupauksiin. Yllätys oli, kun ei taipunutkaan. Vielä suurempi yllätys oli, kun ei hyökkäyksen alla sortunutkaan.

      Ekalle anonyymille sanoisin, että kyllä vaan tiedetään, kun siitä sattuu olemaan arkistomateriaaliakin. Suomella ei ollut minkäänlaisia harhakäsityksiä Neuvostoliiton aikeista kesällä 1940 ja siksi pelastavaa oljenkortta oli etsittävä kuumeisesti joka suunnasta.

      Onneksi se löytyi. Tai epäonneksi, jos katsoo venäläisten näkökulmasta.

      Poista
    5. Suomi piti välirauhan aikana, Molotov-Rippentropp-sopimuksen pihtien puristuksessa, välejä myös länteen. Suomi salli englantilaisten tiedustelumiesten seurata saksalaisten kauttakulkuliikennettä. Seurannasta kertoo Heikki Brotherus muistaakseni jommassa kummassa Ritarikatu-muistelmakirjassaan. – Vielä Heikki Ylikankaasta sananen. Hän antaa käsittääkseni ymmärtää, että talvisodan jatkaminen olisi johtanut edullisempiin rauhanehtoihin. 9.4.1940 lähtien ei olisi ollut minkäänlaisia edellytyksiä tehdä rauhaa. Se olisi ollut Suomen menoa. – JR

      Poista
    6. Veivaat tuttuun tapaan vanhaa fraasigramofoniasi. Argumentoi nyt ensi alkuun kumoon Claes Johansenin kirjassa esitetyt tiedot. Ilmeisesti omat tietosi perustuvat jonkinlaiseen Jalannin Suomi puristuksessa (ilm. 1966) -tyyppiseen kirjallisuuteen.

      Poista
    7. Toivottavasti Johansenin kirjasta saadaan pian suomennos, jotta meikäläinkin fraasigramofonian veivaaja voi siihen tutustua. Eiköhän näin mielenkiintoiselle suomennokselle löydy kustantaja. Onko Johansenin kirjasta ilmestynyt suomeksi arvosteluja? Sampo Ahtokin keskittyy saksankielisiin teoksiin Sotilasaikakauslehdessä. – JR

      Poista
    8. Fraasigramofonia täällä veivaa lähinnä nimi. "Tapsa"; sinusta en tiedä. Kommenttien vastausmekanismi vain näkyy olevan sellainen, että eivät aina osu tarkoitetulle henkilölle.

      Poista
    9. Anonyymius, vaikkapa nimimerkillä yms lievennettynä, keskittää keskustelun asiaan, ei kommentoijaan, eikä silloin ole suuri vahinko, jos vastaus joskus kohdistuu väärään kommenttiin. – Kiitokset blogistille ehkä sivistyneimmän suomenkielisen kommenttifooruminkin tarjoamisesta ja hoitamisesta. Kasvokuvilla ja/tai täysillä nimillä varustetut juupas-eipäs-kommenttisarjat varsinkin kommentti-järjestys-numeroineen ovat todella ärsyttäviä. – JR

      Poista
  8. Ei historiankirjoitus tietenkään koskaan tavoita täydellistä totuutta. Parhaimmillaankin se on tulkinta, likiarvo. Jopa historiallisten tosiasioiden oikeellisuudesta voidaan aina kiistellä, mutta historiallisen ilmapiirin hahmottamisessa saavutetaan tuskin koskaan minkäänlaista konsensusta.

    Kumpi hahmottaa historiaa paremmin - historioitsija, jolla on faktat kuivakasti kohdallaan, vai kirjailija, joka tavoittaa tunnelman, mutta tosiasiat ovat vain vähän sinne päin? Ehkä molempi parempi, sillä ne täydentävät toisiaan. Kovin harvinainen taitaa olla yhdistelmä, jossa molempien parhaat puolet yhdistyvät. Silloin lukija nauttii. Lukuvinkkejä otetaan kiitollisuudella vastaan.

    Ehkä Stalinilla oli alkuun mukana vallan aitoa ideologiaa, mutta ajan myötä ainoaksi ideologiaksi taisi kiteytyä henkilökohtaisen vallan tavoite.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alberto Angelon "Rooman valtakunta" saattaisi olla sellainen Pekka T:n toiveiden mukainen teos.

      Poista
    2. Peter Englundin koko tuotanto, ja Anthony Beevorin Stalingrad ovat lukemisen arvoisia kenelle vain. Hyvin Beevor käsittelee muitakin toisen maailmansodan rintamia, mutta Stalingrad on kertomuksena paras. Siinä kun tarinan kaari etenee hienoimmin. Jos nyt sodasta voi sellaista sanoa. -No, minulle toinen maailmansota on viihdettä, voihan sen tunnustaa. Vaikka jokunen omakin sukulaiseni niissä riennoissa pääsi hengestään, ja muutama sai siipeensä loppuelämäkseen vaikuttavat vammat.

      Poista
    3. Kiitos vinkkaajille!

      Poista
    4. Seuraten aikaa Venàjàn historia muuttaa muotoaan tarpeen mukaan, joten kukaan ei osaa sanoa mitààn maan historiasta Vladimirin jàlkeen?

      Poista
  9. Nyt jälkeenpäin tehtävä analyysi ja tulkinta ovat nykyajattelian päässä päätelmiä klopaalimaailmassa ja historiaa nähtynä kaukaisena tapahtumana. Ette- emme pysty ajattelemaan niiden ihmisten päätöksentekoon vaikuttavia tekijöitä jotka tapahtumien aikaan elivät.
    Mutta kun ajatellaan ihmisten elämää vieraan maan käskyvallassa ja esim. sortokauden tuomaa katkeruutta voimme päätyä ymmärtämään miten kiihkeästi kansa halusi päästä riippumattomuuteen vallanpitäjistä. Venäjän ajautuminen sekasortoon ja kapinaan loi toivoa täälläkin päästä ikeestä irti. Politiikalla on aina osattu sössiä tärkeitä asioita ja osataan melko hyvin vieläkin.
    Kun tiedetään Leninin "ystävyys" täkäläisen sos puolueen kanssa on hyvin helppo käsittää että hän "luuli" vallankumouksen toimivan täälläkin yhtä helposti.
    Se että meidän sosialistit aloittivat kapinan täällä oli täysin tuon idean toteutusta. Onneksi täällä oli myös isänmaallista ajattelua jotka ymmärsivät mitä siitä seuraa ja siksi oli pakko ryhtyä käyttämään aseita tukahduttamaan kapina. Isoisäni keskusteli usein veljiensä kanssa asiasta ja heille tapahtumat olivat täysin selvät. Kapina ja sen torjuminen ei sen enempää. Vapaus- sisällis- kansalaisota jne. ovat vain yrityksiä peittää konfliktin alkusyyt. Ja toki ne sopivat paremmin vielä lujasti rähmällään olevan maan nimikäytäntöön.

    VastaaPoista