Sivun näyttöjä yhteensä

22. maaliskuuta 2018

Liian usein minä



Kuvan kirja, jonka sain juuri käsiini, on niin hyvä, että tämän jälkeen monikaan tuskin kehtaa näyttäytyä ulkona, ellei hänellä ole tuota kirjaa kainalossa. En olisi uskaltanut odottaa, että joku saa aikaan tällaista. ”Rahvas” tarkoittaa samaa kuin historiassa yleensä: ne jotka eivät ole aatelisia, pappeja tai kauppaporvareita. Tapa on ollut, että jos tutkimuksen nimi on Suomen kansan tai Ruotsin kansan historia, siinä kerrotaan kaikesta muusta paitsi kansasta.

Nyt on toisin. Immonen on hurjapäisesti lähtenyt sukututkimuksesta esittämällä kaiken löytämänsä ja päättelemänsä tiedon kolmesta suvusta, joista yksi on Kokkolan seudun Sursilleja, toinen Kokemäenjoelta Sastamalan ja tarkemmin Keikyän seudulta, ja kolmas Savosta, Rantasalmelta. Kohde on elinkeinoissa, elämisen keinoissa, uskomuksissa, laillisen esivallan vastustamisessa. Kirjoittaja on osannut ottaa huomioon nuoremmat lukijat, joille jokin voin kirnuaminen tai lapsen liikuttaminen ei kuulu ainakaan omaan kokemuspiiriin.

Suomen tasavallan ja Neuvostoliiton raja muuten meni 1300-luvulla reittiä, jonka näkee kesähuvilamme terassilta eli keskeltä Haukivettä, jossa Linnasaari on luontainen kiintopiste. (Ironian mestareille ja maistereille: tämä oli huono vitsi, joka perustuu usein kertomaani tapaukseen, kun löysin mökkitontiltani muinaishaudan ja ryhdyin valehtelemaan, että siihen oli haudattu esi-isäni. Seudulla näet meloi Lappeen alueen talonpoikia; Kemppiset ovat Hiitolasta, tarkemmin Rautjärven Ilmeeltä, josta oma suora esi-isäni käveli 1836 paikallisen kerjäläistytön kanssa Pietarin seudulle, kun kotona kaikki olivat kuolleet nälkään ja koleraan. Äitini on syntynyt Keikyällä ja hänen isänsä Karkussa.)

Kirja on myös erittäin kauniisti tehty ja halpa. Rientäkää riemurinnoin ostoksille!

Niin sanottu julkinen keskustelu on kovin usein esittäjänsä mainontaa. Välineinä ovat niin sanotut mielipiteet.

Poliittiselta pohjalta kirjoitettiin ja pidettiin puheita aiheesta ”mitä mieltä olen köyhyydestä”. Siro mielipide oli ennen, että köyhyys aiheutui Yhdysvaltojen ja kotimaisten kapitalistien harjoittamasta riistosta.

Erinomaisista blogin kommentoijista eräs osoitti eilen kultakimpaleen. Niin sanottu kansankirjallisuus on jokseenkin johdonmukaisesti torjuttu kaiken tutkimuksen kohteista. Kirjallisuudentutkimukselle se on liian kansanomaista (huonoa) ja historialle liian vähän kansanomaista (henkilökohtaista).

Kommentoija mainitsi Pietari Päivärinnan ja Kauppis-Heikin. Lisäisin hiukan myöhäisemmän menestyskirjailijan, Väinö Katajan (1867-1914). Kun tein Lapin antologiaani, kaivoin esiin lähteitä ja käsitin, että esimerkiksi Walleniuksen Lappi on osittain jäljitelty vanhoista omakustanteista ja että jopa Paulaharjulla on ollut innoittajansa. Heikki Meriläinen (1847-1939) oli muun muassa Kalle Päätalon hänen itsensä korostama esikuva.

Varoitan lukijoita: tuo vanha kirjallisuus tukeutuu aikansa tottumuksiin, joihin kuuluu esimerkiksi enemmän tai vähemmän keinotekoisesti rakennettu onnellinen loppu. Mutta en osaa olla hämmästymättä yksityiskohtien yhtäpitävyyttä löytämieni 1800-luvun lopun brittien matkakirjojen kanssa.


Naisen historia muuten löytyy juuri kansankirjailijoiden tuotannosta. Nyt muotiin tullut DNA-tutkimus saa nimet ja kasvot.

16 kommenttia:

  1. Kansa on käsitteenä jokseenkin epämääräinen. Kun kansa tietää niin mitä se kaikessa ristiriitaisuudessaan siis tietää? Kansa on kuulemma myös aina oikeassa, joten melkoinen lahja kansalla on. Aina luotettavat iltapäivälehdet saattavat kirjoittaa, että kansa suuttui jostakin asiasta. Enkö siis kuulu kansaan, jos en ole myötäsuuttunut?

    On silti hienoa, että rahvaan, joka muodostanee kansan valtaosan, historiaa yhä enemmän tutkitaan. Missä vaiheessa ja miksi sana "rahvas" on muuten saanut väheksyvän sävynsä? Kieli elää ja muuttuu, mikä onkin yksi sen viehätyksistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykykansaan ja kielenkäyttöön liittyen: Oletteko huomanneet, millainen valtava merkitys passiivimuodon käytöllä otsikoissa yms on, kun halutaan luoda vaikutelma, että "kansa" tai "ihmiset" ovat jotain mieltä. Vertaa vaikkapa "Rokotuksia vastustetaan" ja "Jotkut vastustavat rokotuksia". Tai nyt vaikka ajankohtaisesti "Perintöverosta halutaan luopua" ja "Kansalaisaloitteen nimienkerääjät haluavat luopua perintöverosta". Itselläni sanojan uskottavuus menee passiivin takia aina heti jo ensi silmäilyllä.

      Poista
    2. Rahvas on sanan melkoisen selvä. Se tarkoittaa kansaa säätyläistön vastakohtana. Sana on sillä lailla vanha, että se soveltuu käytettäväksi vain maaseudulla. On selvää, että "rahvas" sisältää kaikki tilattomat ja suuren osan tilallisista. Rusthollari ei sen sijaan enää ole rahvasta. Ei myöskään nimismies tai kylän räätäli. Sen sijaan kaupunkiväestöön ilmausta "rahvas" ei järkevästi voi käyttää, sillä kaupunkiyhteiskunta on monisyisempi.

      "Kansa" on puolestaan kaksijakoinen käsite. Toisaalta meillä on saksalaistyyppinen kansallisromanttinen kansa, joka on metafyysis-etninen, suorastaan biologinen käsite. Siihen kuulumme me kaikki. Suomen kansaan kuuluu niin Ryysyrannan Jooseppi kuin Mannerheimkin. Tämä "kansa" on se "kansa", jonka mystinen luonne herättää suomalaisessa taiteilijassa, urheilijassa tai tiedemiehessä hänen lahjansa. Se on se "kansa", jonka "kansan parhaat pojat" nostavat maailmankartalle, olipa sitten kyse sodankäynnistä, urheilusta, taiteesta tai taloudesta. Tämän kansakäsitteen piirissä "kansaa" edustavat vaikkapa Mauno Koivisto, Jorma Ollila tai Leif Segerstam. Tai sitten satunnaisesti valittu uusi kymmenen laudaturin ylioppilas tai RUK:n priimus.

      Toinen "kansan" käsite on sitten poliittisempi, ranskalaistyyppinen "kansa", joka käsittää aina puhujan, hänen viiteryhmänsä ja "kansan syvät rivit". Se "kansa" on aina oikeassa. Siihen "kansaan" ei kuulu "eliitti" eivätkä "herrat". Tätä kansaa ei edusta kukaan nimetty yksilö vaan aina satunnaisesti valittu puliukko tai muu laitapuolen kulkija.

      Eli melkeinpä voisi sanoa, että jälkimmäisessä merkityksessä käytetty "kansa" on sama kuin "rahvas".

      Poista
  2. "Poliittiselta pohjalta kirjoitettiin ja pidettiin puheita aiheesta ”mitä mieltä olen köyhyydestä”. Siro mielipide oli ennen, että köyhyys aiheutui Yhdysvaltojen ja kotimaisten kapitalistien harjoittamasta riistosta." /Kemppinen

    Luin juuri Sture Lindholmin kirjan Dragsvikin vankileirihelvetistä. Olen myös tavannut erään leirillä "Akatemiassa" opiskelleen kuvataiteilijan, jonka "siro" mielipide erosi hieman plogistin vastaavasta valumateoreettisesta ja tieteellisen "elegantista".

    Oma rahvaanhistoriani on elettyä, ei yksi ajatushautomoiden ja tulevaisuustutkijoiden armollisesti esittämä "uusi" näkökulma luovaan tuhoon ja sen taloutta kasvattavaan voimaan. Kömpelyyteni historian ymmärtämisessä on perua hämäläispiian ja helsinkiläisvirkamiehen kodista. Piiasta tuli Elannon myymälänhoitaja, eikä virkamies noussut urallaan kovin korkealle. Yhtenä syynä oli kouluttamattomuus (viisi vuotta rintamalla) ja epäilty jäsenyys vasemmistolaisissa liikkeissä.

    Maalaisisännät olivat "historiaopissamme" lähinnä mustan pörssin ylläpitäjiä, joilla ei stalinismin väittämää yhteyttä työväkeen ollut lainkaan olemassa. Silloin piiat ja rengit eivät kyllä kukkoilleet missään, vaan heille ja heidän kakaroilleen luotiin omat poliittiset umpikujansa myöhemmin. Niiden johtoon kelpasi jo hieman heikompaakin oppinutta loisväkeä ihan korkeakouluista ja yliopistoista alkaen. Niin käy aina.

    Bror ja Björn Wahlroos kelvannevat esimerkiksi toisenlaisesta, harhoista vapaasta sivistyssuvusta. Olisipa maamme täynnä samankaltaisia historian tekijöitä ja ymmärtäjiä. Heidän kertomuksessaan on raamatullinen tuhlaajapoika-aihe, joka osoittaa kauniisti Jumalan näkymättömän käden voiman, niin ajatuksissa kuin teoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tuhlaajapoika-aihe kiinnostaa, niin sitten tuo saattaa miellyttää. Siinä on suomalaisuus sellaisena kuin et ole sitä koskaan tullut ajatelleeksi.

      https://pohjolangalapagos.files.wordpress.com/2017/12/pohjolan-galapagos163.pdf

      Poista
  3. Aikalaiskirjallisuutta: Raussi, Elias: Virolahden kansanelämää 1840-luvulla. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 280. Forssa 1966.

    Painos loppu, pitää hakea antikvariaatista. Seikkaperäinen elämän piirin ja asioiden kartoitus ilman teeskenneltyä tieteellisyyttä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos muistutuksesta. Viime kesänä satuin kuulemaan radiosta Immosen haastattelun ja kiinnostuin oitis.

    VastaaPoista

  5. Kerkesin hommata Immosen kirjan, mutta se livahti lainaksi jo ennen kuin olin avannutkaan. No, kai se kohta palaa. Komea kansikin.

    Mutta eihän työ tekevältä lopu, ainakin jos itsensä kanssa pinnii. Siis jotakin vanhanaikaista itsensä kehittämistä tai pelastustietä, ei palokunnan vaan ikioman sielunsa. Sen jonka dna Kirjan mukaan on muutakin kuin hyökkäystie. Kylttejä jollaisia niitäkin esivalta kiinnityttää julkisiin rakennuksiin. Paraskin graffittitaiteilija tuo Vapaavuori.

    Takaisin tosikkooni. Tänään HS Vieraskynä tietää SAK:n, Kojamon siis ; ja Yliopiston, säätiösellaisen siis, arvovaltaviekkaudella että rahaliiton sääntöjä pitäisi muuttaa.

    Kyllä. Säännöt pitäisi palauttaa pre-helibor aikaaan ennen 80-lukua.
    Helibor liberalisoi koron pankkien asiaksi, eikä valtion, paavin. Riippumaton keskuspankki on liikepankkien pankki. Interbank systeeminä liikepankit asettivat yhteisymmärryksessään koron. Kohta ne keksivät tukkumarkkinat keskuspankkikiintiöiden sijaan itsestään otto- ja antolainaamalla toinen toiselleen eli yhteisesti lisäämällä rahaa rahvaan käyttää.

    Arvopaperistamalla liikoja pätkittiin pankkitaseen omavaltaista pöhokasvua konsernin sijoitusrahastoihin ja taas oli kasvun sijaa interbankissa.

    Vakavaraisuus suhde laskettiin kohta uudella tavalla eikä oman pääoman suhteena velkoihin. Se laskettiin taseen poikki. Omien pääomien suhde aktiivoihin. BIS-luku. Se painotettiin, tai oikeasti kevennettiin vastuupuolelta.

    Osoittajaakin peukaloitiin, oma pääoma ei levännyt vaan vaarannettiin markkinoilla. Kun riskille otettiin vahingonvara vakuutus CDS se kävi täydestä.

    Viimeisen markkinamanipulaation mukainen arvostus kirjanpidossa "mark to market" irrotti rahapelit painovoimasta tykkänään ja maagikkojen itsensä taikasauvasta suihkuavaksi kimallukseksi. Se kävi rahasta junttilassa. Salin puolella oli vielä kaiken päälle ikiomia trade mark rahoja CP:eitä ja jos mitä.

    Yhteensä nämä kolmisen innovaatiota avasivat keskuspankin viruaaliholvit liikemiehille alkaa kutoa maailmantaloutta mieleisekseen. Ei olisi rahasta kiinni. Eikä ollut kuin vasta 2008.

    Silloin oli myöhäistä läiskiä mitätön leimoja vääriinrahoihin. Eivät ne vanhosta erottuneet. Lopulta FED ja BofE ja meidän EKP vihon viimeisenä rupesi helikopterista pudottelemaan rahapaaleja. Toki vain vaivihkaa ja rahan tykö. Ja toivoen sen sirottuvan reaalitalouteen ja rahvaalle liksoiksi (ennen vaaleja). Johonkin mittaan näin on käynytkin, Suomea myöten.

    Valtionvelkamme ja kiinteistöspelulanttien velkajohdannaiset ovat swapatut eli vaihtokaupatut obligaatio kerrallaan tuliterä euroiksi. Että ihan on sekaisin tämäkin kertainen sotatalous valloituksineen ja antautumisineen. Ja rykmenttien kirjoittamine rahakuitteineen. Eikä asia kuin pahenee Hesarin asiantuntija artikkeleista ja muusta korkmannista. Ulkomaan netistä löytää toista, tänäänkin Telegraphin Ambroselta.Jukka Sjöstedt.

    VastaaPoista
  6. Aihepiirin osalta kannattaa panna merkille myös viime vuonna ilmestynyt (Into) uusintapainos Pekka Haatasen puoli vuosisataa vanhasta tutkimuksesta Suomen maalaisköyhälistö tutkimusten ja kaunokirjallisuuden valossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin painokkasti: juuri niin. Paljon muun ohella Haatasen kirja sisältää perusfaktat

      Jyväskylän yliopisto on julkaissut 2017 uuden painoksen tästä 1968 ilmestyneestä kirjasta.

      Poista
  7. Ensimmäinen sysäys Suomen, korostan Suomenkin, historian paremmalle nykyiselle ja myöhemmälle ymmärtämiselle tässä maassa olisi riittänyt se, että roomalaisaikojen tuntija Zilliacus olisi valittu ajopuu-Arvi Korhosen sijaan Helsingin yliopiston yleisen historian professoriksi 1939. Kansainvälinen kyky Zilliacus oli liian kallisarvoinen mies tapatettavaksi rintamalla.
    Myöhempiä historiankirjoittajia tulee hämäämään varmasti myös se, että rintamamiestalo tarkoittaa nykysuomessa ja yleisessä käsityksessä ja lopulta lopullisesti omakotitaloa. Paljon suurempi osa veteraaneista asui kaupungeissa rintamamiehille tarkoitetuissa kerrostaloissa. "RM-talo se ja se" luki isänikin asunto-osakepaperissa. Kansa ei tiedä tätäkään, ellei asia jotenkin omaa elämää liippaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkosodan aikana esiintyi rintamamiestaloja kahdessa eri merkityksessä, liittyen nimenomaan omakotitaloon.

      Yhtäällä, Syvärin alueella asemasodan aikana pääosin, rintamamiehet rakensivat itselleen tarjolla olevasta runsaasta puutavarasta elementtejä jotka ensin sovitettiin toisiinsa ja sitten lastattiin junaan kotipaikalle vietäviksi. Rintamamies sai siitä perheelleen talon sodasta palattuaan. Toisaalla, rintamamiehet tekivät taloja evakoille, haavoittuneille ja kotiutetuille jotka olivat talonsa menettäneet eivätkä kyenneet itse enää rakentamaan syystä tai toisesta. Se oli todellista apua oikein kohdistettuna. Toiminta oli aika laajamittaista mutta numeroita en tähän hätään ehtinyt penkomaan.

      Poista
    2. Sotilaan rakensivat paikalla koottavia pikkutaloja ainakin sotaleskille. Niitä kutsuttiin nimellä asevelitalot. Lemetin motissa kaatuneen setäni leskelle ja viidelle pienelle lapselle, joista nuorin ei ollut vielä syntynytkään, rakennettiin tällainen. Talon vihkiäisistä on tehty radio-ohjelma ja kuva juhlista on monessa kirjassa. Se on vieläkin pystyssä venäläisenä kesämökkinä. Uuden sijoituspaikan asutustilalle tehtiin tietysti rintamamiestalo tyyppipiirustuksien mukaan A5 eli viisi huonetta. Kuitenkin ensin navetta, jossa oli tilapäisasunto, josta voi myöhemmin tehdä aitan, karjakeittiön tai saunan. Varsinaista karjalaista monitoimitaloa, jossa siis oli asuin- ja karjatilat saman katon alla, ei tyyppitaloihin kuulunut, vaikka se olisi ollut looginen ratkaisu. Olihan ainakin Aunuksessa sellainen rakennusperinne ollut sotaan saakka.
      Asutustilatoiminta ei nyt ollut blogin aihe, vaan jokin päivä sitten mainittiin sen hedelmien kuihtuneen nopeasti. Kuitenkin se oli yhdenlainen aktiivimalli, jossa pääasiassa omalla työpanoksella, joskin monesti kohtuuttomalla, saavutettin asunto, ruoka ja ainakin osa toimeentulosta pienin rahallisin panoksin.
      Rakennusaineet ja eristeet metsästä sirkkelillä. Vain naulat, lasit, sementti jne. säännöstelystä lupalapulla. Tiiletkin lyötiin itse ja talkooapu ryskätöissä mahdollisti yksilölle liian suurien hankkeiden toteuttamisen rakentamisessa, pellonraivauksessa ja viljelyn sesonkitöissä.

      Poista
  8. Korjaan Zilliacus pitää olla Mickwitz

    VastaaPoista
  9. Menin suorin tein kirjastoon. Kirjastossa varauksia yli 400 ja kappaleita satahko. Kohta tulee.

    VastaaPoista
  10. Oma kappale odottaa yöpöydällä, hain postista lauantaina. Kiitokset, J.K.!

    VastaaPoista