Sivun näyttöjä yhteensä

21. joulukuuta 2014

Kylmäketju katkeaa I



Esimerkillinen lause on esimerkiksi Thomas Mannilla, mutta ruuvit näkyvät. Kafka on puinen, ei siis puiseva, ja puu on kaunista. Camus on ihanteeksi sopiva. Hänen lauseensa on kuin nahkaa tuulessa.

Nämä eivät ole pikkuasioita. Joku kirjoittaa niin että tulos on kuin papukaijan häkki. Se tekee tehtävänsä mutta ei muuta. Joku toinen kirjoittaa niin että teksti on kuin mobile. Silmä ei osaa heti kertoa, miten ihmeessä se pysyy tasapainossa ja vielä liikkuu!

Kustantajien kehuvista väitteistä ja arvostelijoiden ylistyksestä huolimatta Jo Nesbø on huippuhyvä jännärikirjailija, koko maailman huomioon ottaen. Jännärillä ja korkeakulmaisella romaanilla näyttää olevan se ero, että jännäri useimmiten vanhenee. Se on niin monin sitein kiinni maisemassa ja ajassa.  Lisäksi useimmat jännärit ovat eräänlaista ravintoa. Kun ne on nielty, niitä ei enää ole. Mitä jää jäljelle, sitä ei ole tapana ainakaan säilyttää.

Nesbøn ensimmäinen kirja ”Lepakkomies” oli huono, koska se oli niin epätasainen. Lukiessa näki, miten kirjoittaja vasta opetteli kirjoittamista. Lukeminen oli erikoista, koska jotkut jaksot olivat niin hyviä ja kirjoittajan tunnukseksi nopeasti nousseet sivuhenkilöt olivat jo vahvoja.

Minulla oli tuolla toisen huoneen laatikoissa tai niiden alla kertakäyttökirjallisuuden seassa muutama nide epähuomiossa ostettua Nesbøtä. Olin niitä vilkaissut. Lentokenttäkirjallisuutta. Transit halliin ja takaisin. Kierrätysajatuksia. Jotain sellaista olin ajatellut.

Ei pitänyt paikkaansa, ei.

On Nesbø sen verran ovela menestyskirjailija, että hän jäljittelee muutamalla ensimmäisellä liuskalla Ilkka Remestä. Tällä tarkoitan tivolikirjallisuutta, jossa paukkuvaikutus on koko vaikutus ja jossa kiilto on silmänlumetta ja kertomuksen kurvit on tehty silikoniruiskeilla.

Erikoispiirre ja taidon osoitus on tarpeettomat yksityiskohdat, jopa ylimääräiset henkilöt. Pidän sellaisesta. Mietin itsekin joskus, kun katselen vaneria tai jotain kalustetta, mitä tuo puu on oikein puuhannut, eläessään.

Nesbø tekee tuota myös teknisestä syystä. Kirjoittajan on hiukan hankala mennä roolihenkilönsä päähän, kun hänen pitäisi luetella esimerkiksi surmansa saavan  viimeisiä ajatuksia. Niitä ei voi tietää, kukaan. Luomalla syrjähtelevän, tyhmästä lukijasta poukkoilevalta näyttävän kerronnan tavan hän totuttaa lukijan hakemaan tekstin oikeutusta tekstistä, ei arkikokemuksesta eikä varsinkaan lukijan häiritsevästä järkeilystä.

Muutakin on väitetty, mutta kyllä epäanalyyttisyys on hyvin perusteltu lukutapa: antaa mennä. Ja katso, teksti vie kuin purtta. Analyysi on hyvä keino miettiessä, miksi kirjoitus kolahtelee kiviin.

Väkivaltaviihteeseen ja toimintatarinoihin on syytä keskittyä. Ne kertovat ajastamme. Osalla niistä on ominaisuus mennä lukijan / katsojan itseymmärryksen alle kertomalla, millainen hän oikeasti on. Koska lukija ei halua tietää tällaista, on käytettävä oveluutta.

Joukkomurhat ja kouluampumiset tuntuivat joitakin vuosia sitten mielikuvituksellisilta ja kaameudessaan aivan turhilta keksinnöiltä, sikäli kuin oli puhe ”sivistyneestä maailmasta”. Yrittämättä arvailla, mitä Suomessa nyt alkanut oikeudenkäynti aikanaan osoittaa, viihdekirjassa esitettynä ajatus ennätysmäisen pitkään huumerikoksesta epäiltynä tutkintavankeudessa istuneesta huumepoliisin päälliköstä olisi sivuutettu täysin naurettavana ja mahdottomana uskoa. Kustantaja olisi palauttanut käsikirjoituksen rivakasti kirjoittajalle.

Nesbø antaa ymmärtää, että Thaimaassa valmistettaisiin ja myytäisiin heroiinia ja kaupiteltaisiin törkeän rikollisesti muun muassa lapsiseksiä. Kuka sellaista uskoisi? Kirja ”Torakat” on kirjoitettu 1998. Siinä kuvaillaan myös Norjan ministeriöiden virkamiesten epäasiallista menettelyä ja poliittisia poikittaisliikkeitä. Eihän sellaisella voi olla mitään yhteyttä todellisuuteen?

”Veritimanteista” mieleeni jäi hissiteollisuus; hissit herättävät usein huomiotani. Poliisi Henry Hole pelkää hissejä tosissaan. Silti eräänkin rakennukset hissi on kuvattu oudon seikkaperäisesti, ja pian seuraa kuvaus Holen painajaisesta, jonka taustalla on todellinen onnettomuus. Mutta lopulla kirjan kerronnan kaaren huippu onkin taistelu hissin sisällä, kerrosten välillä. Lukija muistaa monta päivää tai koko ikänsä sen sellaisen osoittimen, joka meillä on tuttu varastorakennuksista. Hissin osoitin on kuin kompassin taulu, ja neula on punainen.


[Jatkuu…]

5 kommenttia:

  1. Hyvä professori Kemppinen,

    Olen suomen kielen lehtori University College Londonissa. Kehitän parhaillani luetunymmärtämistestejä Euroopan Unionille. Eräs loistavasti kirjoitetuista blogiteksteistänne olisi täydellinen tähän tarkoitukseen. Haluaisinkin kysyä seuraavaa: Saisinko laatia blogitekstistä luetunymmärtämiskysymyksiä? Teksti tulisi mukaan testiin ja siinä olisi tietysti myös mukana kirjoittajan nimi, linkki blogiin jne. En halua tässä paljastaa ko. blogikirjoituksen otsikkoa (muuten testaaminen ei tuottaisi haluttavia tuloksia), mutta lisätietoja saa osoitteesta r.valijarvi (at) ucl.ac.uk.

    Parhain terveisin,
    Riitta-Liisa Valijärvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Suomalainen on sellainen, joka vastaa kun ei kysytä,
      kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
      sellainen, joka eksyy tieltä, huutaa rannalla
      ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen:
      metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.
      Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy,
      tuonne menee ja ähkyy, on kuin löylyssä ja ähkyy
      kun toinen heittää kiukaalle vettä.
      Sellaisella suomalaisella on aina kaveri,
      koskaan se ei ole yksin, ja se kaveri on suomalainen.
      Eikä suomalaista erota suomalaisesta mikään,
      ei mikään paitsi kuolema ja poliisi." Kirjoittanut , Jorma Etto

      Poista
  2. Olen aina arvostanut niitä kulttuuri-ihmisiä, kuten Kemppinen, jotka löytävät laadukasta kulttuuria myös yllättävistä suunnista, kuten dekkareista.

    Osa aikamme tärkeästä kirjallisuudesta kun kirjoitetaan dekkareina. Eivät ne yleensä ole korkeakirjallisuutta, vaikka jotkut dekkarit käyttävät niitäkin aineksia, mutta sen minkä ne "korkeudessa" menettävät ne korvaavat muilla, vallan kiinnostavilla aineksilla. Ei kenenkään kuva maailmasta voi olla täysi, jos eräät laadukkaat dekkarit ovat jääneet lukematta.

    Ihmeellisiä asioita sivistysihminen voi löytää myös esimerkiksi tieteiskirjallisuuden, fantasian ja sarjakuvankin maailmasta, kun vain osaa rohkeasti kokeilla.

    VastaaPoista
  3. Arvoisa rohvessoorimme, me hämäläiset aviiseinemme ehrimme jo tänään, siis Hämeen Sanomat ehtivät. Julistivat syntymää rohvessorimme. Minä liityn kuaroon ja jatkan onnittelujen sarjaa.

    Ja Joulun rauhaa itte kullekiin säärylle, ja syntymäpäivää rohvessorille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kato näin tapahtui Hämehessä siksi, ettei tätä risupartaa ja syntymää olisi vain sekaannutettu sen toisen risuparran synttärijuhlaan.

      Poista