Kauhavalla Järvenpään tehdas oli kesällä hiljainen kuin
menneisyyden muistomerkki. Sukulaiset sanoivat kiinteistön olevan myynnissä.
Vastasin muistavani edellisenkin tehtaan, joka otti ja paloi puoli vuosisataa
sitten Nahkalan kylässä. Kun muistan myös kotonaan työskennelleet puukkosepät,
kuten Lammin Kustin Kettulasta.
Hyvin kauan sitten käsitettiin, että pohjalaispuukko oli
tiensä päässä. Haalarimiesten työkaluksi tuli jokin aito tai jäljitelty Moran
versio, joka tapauksessa halpa. Edes timpureilla ei ollut välttämättä aikaa
eikä halua etsiskellä pudonnutta puukkoa laanilta. Höyläpenkin ääressä puukolla
ei ole koskaan ollut sen suurempaa merkitystä. Tarkassa työssä eri tehtäviin on
omat välineensä.
Kuulin eräästä, joka oli onnistunut hankkimaan kansakoulussa
ennen käytetyn pystyyn nostettavan höyläpenkin kaikkine työkaluineen. Kun
sellaisen omistaa, siinä ei paljon tee mieli töihin lähteä. Luonnollisesti
paljon paremmat Black and Deckerin jigipenkit ja vastaavat eivät ole oikein
mitään – mielikuvien korkeudella eroa voisi kuvailla pianon suhteeksi syntetisaattoriin.
Toisessa kaikki lähtee kädestä, lihaksien ja hermojen käskyllä, toisessa on
kone välissä. En asiaa tunne, mutta epäilen, että jos nyt joku haluaisi
valmistaa käsityönä jotain todella käytännöllistä, kuten vaikkapa kissan reen,
sellainen syntyisi rautakaupan laitteilla nappia painamalla. Meidän lapset
vielä vuolivat pikku naulakoita ja kukkatelineitä, joita on säilytetty
rakastavasti.
Kaikesta huolimatta puukkoja ihannoiva lukija saattaa hyvinkin
ilahtua katsomalla verkkosivuja Starlex ja Lamnia. Eteen www ja perään fi. Mainitsen nämä, koska erinomaisen luotettavan
lähteen mukaan nämä Suomessa toimivat verkkokaupat ovat siinä mielessä
rehellisiä että tavara tulee ja maksaa sen mitä mainittiin. Omat sivunsa on
Rosellilla, Marttinilla ja useilla muilla. Mutta esimerkiksi hyvämaineinen
Tommi-puukko löytyy Starlexiltä Väätin valmistamana ja hinta on noin 150 euroa.
Pohjalaispuukon ihailija voi vielä hankkia rahaa aikansa
säästettyään esimerkiksi kaksineuvoisen Härmänpuukon helavöineen. Itse mietin
hetken, ettei minulla taida olla Kauhavan puukkoa. Mutta kun muuttivat sen
kunnanvaakunankin niin olkoon minun puolestani. Olen muistavinani, että kun
tämä ilahduttava vaakuna-aalto tuli 1950-luvulla, Kauhavan valtuustossa
haikailtiin hevosenpäätä kuvattuun puukkoon, mutta asiantuntijat siellä
todistivat, että sellainen ei varsinaiseen kauhavalaiseen kuulu. Nykyisin
monissa kirjoissa kerrotun mukaan hevosenpää on päähänpisto, jonka muuan
kauhavalainen toteutti tilaajan kepin nupin mukaan. Olisiko ollut maksaja
ratsuväen upseeri vai pelkästään kovettu hevosmies?
Jo kuollut veljeni laitteli puukkoja käyttäen raaka-aineena
muun muassa Tippa-Rellun takajousta, ja oppi taitavaksi. Kalan nahasta parkittu
tuppi on mielenkiintoisen näköinen. Kesäkäyttööni hän valmisti hienon
possupääpuukon, jossa siis hevosen paikalla virnuilee pirteä porsas.
Syy katsella näitä verkkosivuja oli selvittää, mistä näitä
työkaluja saa. Linkkareita on kaupoissa, kuten kaikki tietävät. Elleivät
sveitsiläiset ja Leatherman tai niiden hyvin halvat jäljitelmät riitä, johan on
kumma. Totesin ohimennen, että joitakin malleja on myös hienostoliikkeiden
Biltema ja Clas Ohlson luetteloissa.
Toinen syy selailuun, nyt kun saatavissa on erinomaisia ja
hyvin toteutettuja kirjoja, oli katsella tietoja raaka-aineista. Alan
insinöörit tapaavat sanoa, että teräksien lajikirjo on paisunut
kaksisataakertaiseksi. Muovien, komposiittien ja erittäin jännittävien kuitujen
maailmassa teräs on jotain muuta kuin ennen. Se oli ainakin kuluttajan kannalta
kuin keittiömestarin työn tulos eli koostumukseltaan suhteellisen selvä mutta
herkullisuuden kannalta arvoitus. Kuulemma edes teolliset tilaajat eivät
voineet olla aivan varmoja siitä, saivatko he täsmälleen sellaista tavaraa kuin
tilasivat. Puolen vuosisadan takaiset hakuteokset ja käsikirjat kertovat hyvin
mutkikkaista kuumennus- ja jäähdytysmenetelmistä, joiden tuloksena metalli
saattaa muuttaa kidemuotoaan pysyvästi. Nykyisin myös halvoissa
tusinatuotteissa on hienon näköisiä päällysteitä ja pinnoitteita.
Minulle oudoksi jäänyt ihmislaji, niin sanottujen taktisten
veisten ihailijat, ovat luultavasti mieltyneet mustateräisiin tuotteisiin, kun
taas minun aikanani valmistajat tavoittelivat kotinurkissa taotun näköä. Jos
puukon terä kiilsi kuin orvon kyynel, siinä oli jotain epämiehekästä.
Pahimmassa tapauksessa se oli ruostumatonta terästä eli kuului keittiön
puolelle, ei nikkarin pakkiin.
Parikin hyväntahtoista tuttavaa on kysynyt, miksi en tekisi
uutta painosta Puukot –kirjasta. Olen yleensä vastannut, että valokuvat ovat
kateissa. Nyt ne löytyivät. Olen siirtynyt vastaamaan, ettei kannata, kun
teksti on niin huonoa. Etenkin tupen teosta otetut kuvat voivat kuitenkin kiinnostaa,
mutta aineisto sopisi paremmin verkkosivulle kuin kirjaksi. Sopivaa verkkosivua
ei ole tullut vastaan, enkä ole tähän hätään ryhtymässä skannaamaan kuvia,
vaikka Mikon isot (6 x 6) väridiat ovat hyviä.
Filosofinen syy jättää tämäkin kirja kirjoittamatta on epäilyni,
että puukkojen harrastajat ovat huonoja ihmisiä. Oletteko koskaan kuulleet
ihmisestä, joka harrastaisi kenkien korjaamista ja veistäisi jäykästä nahasta
puolipohjia mielihyvästä hyristen? Oletteko nähneet arava-asunnossa
kunniapaikalla suutarin työkaluja? Ette ole, vaikka suutarin ammatti on ollut
vanhastaan filosofiaan taipuvaisille miehille mieluisa – mutta naista
suutarintöissä en ole ikinä nähnyt. Työkalupuukoissa on jotain tikarien,
miekkojen ja yleensä murha-aseiden loistoa. Sellainen vetoaa huonoon
luonteeseen. Itse olen katsellut himokkaasti partaveitsiä, siis niitä oikeita
vanhanaikaisia, koska muistan vanhojen elokuvien hullut huumemiehet, jotka
tavoittelivat sellaisella aseella lain ja oikeuden puolustajien kasvoja tai
kurkkua. En osta. Minulle riittää tieto, että teräs on tätä nykyä erinomaista
ja hiominen käy kuin Sapliinilta. Katso tästä lähemmin ”Diktaattori” ja
parranajo Brahmsin Unkarilaisen tanssin tahdissa. Numero viisi. – Kuvassa roomalainen
linkkari (Wikipedia).
Stockalla törmäsin ainakin naispuoliseen suutariin
VastaaPoistaKävikö pahastikin?
PoistaPyysitkö anteeksi?
PoistaMuistan, kun asuttiin Linikkalan Kansakoulun opettajanasunnossa, ja olin pieni, niin isäni teki itselleen ensiksi höyläpenkin. Ja pani sen yhteen tyhjään luokkahuoneeseen. Sitten hän teki itselleen erilaisia höyliä - terät kyllä osti paikallisesta RautaKaupasta. Sen jälkeen hän teki talttoja, sahoja, puukkoja ja sen sellaisia kummallisia työkaluja; niitä oli pian koko huone täynnä. (Katselin ovenraosta salaa.) Sitten hän alkoi nikkaroimaan kaikenlaisia esineitä, kaappikelloja ja arkkuja ja pöytiä joissa oli leijonanjalat ja tuoleja ja muuta sellaista. (Teki hän sellaisen puupuhaltimenkin josta kukaan muu kuin hän ei saanut inahdustakaan ulos; ite soitteli sillä Bachia.) Aina, kun hän osallistui joihinkin Maatalousnäyttely- tai KansalaisOpiston veistoskilpailuun, tuli I:n palkinto. - Arkut se lovileikkasi niin täyteen korkokuvia että Hannes Auterekin olisi ihmetellyt. Ihmiset, jotka kävivät meillä kylässä, halusivat ostaa niitä. Isäni ei siitä tykännyt, teki jollekin muutaman, sitten ei enää kellekkään. - Alkoi ympätä omenapuihin toisten omenapuitten oksia, jalosti niitä. - Ps. Ite olen siinä mielessä päärynäpuun alle pudonnut omppu, että en ole kovin kätevä käsistäni. (Vaikka itse tämän sanonkin.) Kerran nimittäin ajattelin vuolla puukolla erästä klapia, mutta äkkiä toinen käteni - se jossa EI ollut puukkoa - alkoi vuotaa verta. Jamun täytyi lopettaa.
VastaaPoistaNyt sä oot Jukka homhes. Firman osti kolme komiaa poikaa, jokka on rykäässy koko jutun uutehen uskohon. Käypä Iisakin sivuulla., tai eres mun. Tuula.
VastaaPoista
VastaaPoistaStockmannilla on nyt ainakin kenkien korjaaja.
Suutarista en tiedä.
Minulla ei ole paljoa hyvää sanottavaa äidistäni.
Mutta muutan asian sanon.
Kenelläkään muulla kouluttamattomalla naisella en ole kuullut elävänä niin hienoa ääntä.
Ja hän minut opetti alkuun suutarin opissa ja enemmän minä häneltä opin kuin mestari Merjamalta.
Koska en ole suutarin kaluihin koskenut yli 25 vuoteen, tuskin kenkää saisin tehdyksi, mutta jos olisi oikein tehty, niin korot kyllä vaihtaisin, jos vain kalut olisi.
Tahdoit suutarinalasinta tarkoittaa, oliko oikein?
PoistaSuutarin emännän kehtolauluun on kitarasäestys kehdannut verkkoon jäädä, käytin soittoäänenä, mainio, kuten jukkavoimalla käyvä Lännen Jukkakin J. Karjalainen, titi-tyysti.
Tilasin viikko sitten Lahdesta Iisakki Järvenpään partiopuukon joululahjaksi. Olivat kuitenkin laittaneet pakettiin sen sijasta Marttiinin partiopuukon, joka on vähän halvempi. Nyt harkitsen, lähetänkö Marttiinin takaisin. Kauppias lupasi toimittaa Järvenpään puukon, jos löytää sen varastosta. Ehkä tyydyn Marttiinin tuotteeseen, puukko kuin puukko.
VastaaPoistaOlisko se hyvä olla sellaiset veistoluokat kun ennen oli kouluissa?
VastaaPoistaMitä niissä nykyisin tehdään? Teknisiä töitäkö ne vain? Puu on sellainen helppo ja nopea aine, oppia, alkuun, kunhan opettaja osaa työkalujen käytönopastuksen. Tylsillä on huono opettaa. Voi olla opettajan hyvä yksin se teroituspuoli kyllä tehdä, sen ikäisillä ei se kärsivällisyys ole vielä riittävä.
Jonkin verran olen huolissani onko syytä antaa Otaniemen linnunpönttöjen sen enempää kuin minkään muunkaan seudun pihalentotoimen asutushuollon päästä alusta loppuun ilmastointijoukkojen hommiksi kts. Spede, Pure nenääs! kpl. 9. G-Pula-aho ilmavoimissa.
Kuinka olisi sen suosikkimallin lentoaukon suojan menekin laita, se on hittituote?
Täälläkin on, ja kestää, sen kun vaihtaa uuteen pönttöön.
Sellaista linnunpönttöä voisi valmistaa aivan hemmetin helposti kuten lautatorvesta salaojaa, kts. Heikki Turusen Simpauttaja, sellainen ripeä porukka sopii varmaan järjestää liikunnanopettajan avulla, kun se on parempi tehdä ulkosalla.
Asuntotuotannon esimerkkinä vain tuumiskelin hassuja, numeerisella puuntyöstökeskuksella olisi hyvä tehdä massiivimäntylevyn hukkapätkistä löylykauhoja.
Saa piirustukset jos tahtoo ja pyytää, ohjelmoinnissa on sen koneen käyttäjän oma taito tärkeä. Eihän se ole sen arvoinen että sille mitään mallisuojaa kukaan saisi.
Suppea kuvaus, neljä palaa levyä liimalla kiinni päällekkäin. Kovettuneeseen varhaisteinin nyrkin kokoiseen palaan porataan halk. 38 reikä joka ei tule läpi, pohjan keskityskärjen jälki puhkaistaan 4 poralla ja yhteen sivuun muodostetaan tasopinta johon tulee kiinni varsi, jokin sopiva rimanpätkä. Muotoilussa on vapaus ja pohjareiän koon kokeilin 6 kW:n sähkökiukaalla kahden neliön hikikomerossa, kiusaskoko on yleisin.
Voi sillä tavoin kauhoa että valuttelee, löyly viipyilee eikä tule kuin piiskatykistä.
Kaikenlaisia pikkujuttuja on. Pidän niiden puolta kunnes joku onnistuu ne varastamaan, käänteisessä suunnittelussa ei ole mieltä. Puulaji nimeltä massiivi on melko yleinen, löytynee hyvin.
Tjaa, on minulla pientä huolta tuosta reikäleivän tuotannosta.
Se juuri puuttuu siitä sokeripullasta.
Tämäkin saattaa olla avuksi.
Sen arvoa saa kokeilla kunhan ei pimeässä metsässä moottorisahalla ryhdy sen suuren saunakauhapatsaan mallia veistämään.
Kuulostaa joltain pöhköltä kotitarvetaiteilijalta, sellainen. ITE-, kai.
Väijyntälavan sellaisen kannon päähän voisi panna alkuun, ehkä jotain muuta myöhemmin. Sitten kun siitä ei enää muuhun ole, niin jospa vain linnuille laulupuu ja ruokintapaikka?
Näillä tuumin olla niin leppoisa että olen sen verran kaupallinen etten nyt aivan kuitenkaan sekaan tule jos on liikaa talkooväellä mestareita ja työnjohtoa ja tekijäportaassa ohuet jengit. Niin, saa oikein kunnon ohjeet ja piirustuksen kun viitsii vähän vaan vaikka pyytää. Ei se nyt mikään puukontekotieteen kandidaatin patenttikauha ole, että sikäli. Jo kerran oli täällä tämä osoitekin:
www.vesselw@gmail.com ja saa sen siihen sisältyvän w@g-vitsinkin ymmärtää.
Se nyt on sitä ylihuumooria, puupäisten parempaa perusoppia.
On muutakin. Se on toisin keinoin määriteltävä, se saattaa olla ns. hintojen polkemista mikäli ryhdyn lahjoittelemaan aikaansaamiani vähäisiä keksintöjä.
Minä pidän että kyllä niitä kansakoulun oppeja voidaan saada käyttöön.
Iikka Hallantie
Olen ihan "virallinen" puukkoseppäkisälli. Tehnyt yhden jos toisenkin puukon käyttökaluksi ja jokusen myyntiin/lahjaksi. Suurimman osan olen tehnyt ihan hopeateräksestä (se mistä partaveitset tehtiin) ja 0.8% hiiltä sisältävästä perus puukkomatskusta.Kummallisin kokeilu oli moottorisahan ketjusta taottu damastikeklu rst-heloin, mikä on vieläkin jemmassa. Työpuukoksi teen tätä nykyä aina edellisen kadottua ja hajottua sellaisen pienen vuoluraudan - kuin viuluntekijän puukon, mutta ilman puuosia. Eli kahva on taitettu lenkki, kuten emännänveitsessä. Ja miksi tämän kerroin nyt tähän? En todellakaan tiedä - kunhan satuin takkiraudan kautta selailemaan näitä erilaisia tekemisenpuutteisten blogeja.
VastaaPoistaVoinko olla utelias, mistä tutkintosi on?
PoistaIH
Isoisäni oli puuseppä ja suksimestari ja antoi minulle lahjaksi pienen puukon, kun olin vielä alle kouluikäinen. Istuin lastujen keskellä ja vuolin puunpalasia. Ei tapahtunut koskaan mitään onnettomuuksia. Se oli ihanan rauhallista puuhaa.
VastaaPoistaAd Omnia: - kommentkin herättämän ilmoitan, että Iisakki Järvenpää on saanut syyskuussa uudet omistajat. Mitä seuraavaksi tapahtuu, siitä kerron. Kotisivulla on yllättävästi Pekanpääpuukon kuva.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaLaminoitu teräs - jollaisesta katanat tehtiin - olisi kanssa yhden laulun arvoinen.
VastaaPoistaJoo ehdottomasti ja onkin jo tehty mutta ne ovat ne Japanin kansallisaarteet rauhaan jätettävät.
PoistaBlue paper steel ja white paper steel muuten, siitä me tehdään mummoille hellakoukut joohan?
"Laminoitu teräs - jollaisesta katanat tehtiin ..."
PoistaNo eikä tehty.
Making japanese sword -kirjan ja muiden lähteiden mukaan tehtiin. Takomalla eri teräslaatuja ja taittamalla ne, jolloin tuli kerroksia, janalilainen malmi kun ei ollut erityisen hyvälaatuista. Tämä yhdessä terän hamonkarkaisun (aaltoileva karkaisuraja) teki ne ainutlaatuisen lujiksi. Museoissa on vieläkin kirkasteräisiä katanoita 1300-luvulta kun samaan tehdyt länsimaiset miekat ovat mustiksi ruostuneita.
PoistaJoo, ei "tehty" koska "on" laminoitua terästä, osin. Lähes kaikki miekat siltä ajalta ovat tehdyt useamman erilaatuisen teräksen ominaisuuksia hyödyntäen.
VastaaPoistaViittasin kuitenkin lauluun. Vai tarkoititteko miekan laulua?
IH
Niin. Teurastajan puukko. Se on pitkälle vienyt, se vei esim. V-Suomen Uskelan Mackaran suvun vesan Juhana Herttua juhlapöytiin ja ilman aateliskirjaa. Mackarat urakoivat Hämeen Härkätien karjaa nahaksi ihan voitollisesti. Ilmankos Perttelin vaakunassa on teurastajan puukko eikö spatha.
Poistael Ruohola, Pertteli, Uskela
"Vai tarkoititteko miekan laulua?" En vaan Veikko Lavia, (Jokainen on laulun arvoinen). Tässä tapauksessa blogin.
PoistaKuinkahan liitoskuntien käykään mutta nämähän pysyvät.
VastaaPoistaylimatr Hallantie, Nauvo, Riihiluoto
Tuli puukoista mieleen omia muistikuvia lapsuudesta. Kauhavalaiset puukot kun ovat ovat olleet minullekin jo siellä tuttuja. Kai yritän tekeytyä tärkeäksi kun kun kirjoitan joitakin muistumia.
VastaaPoistaÄitini serkku, kauhavalainen isäntä, toi joskus 50-luvulla isälleni Lapualle tuliaisiksi kauhavalaispuukon. Serkku asui aivan Kauhavan ensimmäisen puukkotehtaan muistomerkin vieressä. Siellä Lapuan suunnalle etelään olevan metsäalueen reunassa ei silloin 50-luvulla vielä ollut edes sähköjä, sen sijaan kyllä puhelin. Alkuajan puukkoteollisuus ei tietenkään ollut sähköstä riippuvainen. Tosin ei puhelimestakaan. Puhelin oli luullakseni osuuskaupanjohtajana joskus aikaa olleen enon peruja niin siellä kuin äitinikin kotona. Suvut pitivät siihen aikaan yhtä. Olisikohan ollut joku hyväenoverkosto.
Puukkoteollisuus käytti Kauhavalla myös alihankkijoita. Äitini kotitalon vintti Luostarinkylällä Hirvijokivarressa oli oikein pienen pojan aarreaitta. Sieltä löysin runsaasti kaikenlaista työkalua ja ennen kaikkea tupenlestoja, sellaisia varsin hienosti työstettyjä puisia ”puukkoja”. Tuskinpa isosisäni kuitenkaan näillä puuveitsillä kultaa onnistui vuolemaan. Kerrottiin että hän aina sanoikin olevansa nälän opettama puuseppä ja suutari. Ilmeisesti isoisä kuitenkin teki varsin mittavan määrän tuppia kauhavalaisiin. Puukkotehdas toi leipää luultavasti aika moneen pöytään aikana jolloin kaikki oli käsityötä.
Kiitos Leo, sanasi rohkaisevat.
VastaaPoistaErikoisen jälkeenjääneen kesämökin mutta isoisäni isän eläkepäiviensä asunnoksi rakennuttaneen hirsitalon tilapäisenä haltijana on hiukan kahtiajakautunut olo. Onneksi vain kahtia sillä isäni oli henkisen työn tekijä. Eräs mieltäni kutkuttava seikka ansaitsee maininnan, herkkänä ja voimakkaana ja siis tasapainottomana taiteeseen lupautuneena miehenä en voi olla ylpeä siitä että olen talon ensimmäinen asukas, se on, kirjoilla kotipaikkakunnallani.
Jos sanonta hiljaa hyvä tulee pitää paikkansa niin huonompaankin olisi reilusti varaa.
Nauvo oli enimmäinen kunta Suomessa johon rakennettiin digitaalinen puhelinkeskus, viimeinen kunta jossa oli käsivälitteinen keskus oli Pello, se oli se toinen digitaalinen keskus, tämä vuonna -80 ja Pello seuraavana siis.
Saaressa ei ole verkkosähköä mutta ihminen on noin 100 000 vuotta vanha otus ja sähkö noin 120 vuotta vanha keksintö ja ennenkin tultiin toimeen moitteetta joten en näe suurta tarvetta, kyse ei ole väärästä vaatimattomudesta vaan toimivasta järjestelmästä. No, ei-kuoria täytellen, miksikäs ei.
Näiden puitteiden piiriin olen oloutunut jo viisitoistavuotiaasta, isoisäni joka oli varsinainen kasvattajani kuoli -79.
Jokin muistuma, sanoisinko etiäinen saa yhä minut vastaamaan kotona puhelimeen talon ja tilan nimellä.
Kaivokselan kansakoulussa oli mainio opettaja Pauli Partanen, kun en tullut päässeeksi höyläpenkin ääreen, vuolaisin vaistolla muutamia bokken-tyyppisiä kapistuksia, puu tuntui olevan siihen soveliasta. Hymy oli verraton, Alaskaanko kultaa vuolemaan, no niin sitä pitää... En keskeyttänyt, sirkkeli soi ja ilme oli, no, se. Mutta kritiikkiä, sitä piti saada. No hemmetti, isoisä oli ratsuväen upseeri, hevosmies henkeen ja vereen. Oli tullut tavaksi olla tomera. En edes harkitse yrittäväni muuttaa tätä itsessäni.
Apropos tupet. Wanhassa Satamassa, tiilimakasiineilla olleilla käsityömessuilla osui olemaan tuohinen tuppi, myyjä oli Wästikiven, tietänet? Mainitsi ohimennen ja julkean ylpeästi tupen olevan "yli ysikymppisen tekemä" kun olin se jo ostanut.
Siitä saa sen mallin jos tarve on, ostin sen juuri siksi. Tämä huomioon, siis. En ostanut sitä itselleni vaan "talteen", isoisän metkuja.
Puukko miehen mukaan. Oikeammin se on tai tulisi olla melko pikaseen tarpeeseen, sellaisenkin olen kuullut että " soon siähen notta sillä teherään se ensmääne höylä, pääsee tyän syrjään." Rehellinen ajatus on jotenkin mieleen jääpä ja komea.
Puukkotehdas on eräs seikka johon kovin tekisi mieleni panna korteni kekoon, modernien menetelmien halveksunnassa on hyvin vähän järkeä, puukkoja siinä pitää ovista saada ulos eikä puukon mainetta. Luvattoman heikkoja ja kehnoja tekeleitä näkee jos kohta on puukon pidon taidoissakin toivomisen varaa, kulttuurinen seikka, elpymisen merkit ovat silti selvät.
Vähin erin, paremmaksi tullen. Olen periksiantamattoman toiveikas!
Tässä opin sain kuvataiteilijalta, Göran Augustsson.
"Niin kauan kun ihmisellä riittää hyvää tuulta (en så'n bra humör) toiveikkuutta ja mielikuvitusta, hänellä Ei voi olla Mitään Hätää!"
Miehen tunsi kun häntä katsoi silmiin, ne olivat kymmenvuotiaan paimenpojan.
Iikka Hallantie
P.S. Hitusen noloa mutta tuo google mokoma vuoden vaihteessa keksi että ei kellään enää voi olla mobiililaitetta jonka käyttöjärjestelmänä on Symbian 60 ja näin ollen en voi käyttää tuota kätevää Yksityisajattelijan taiteilijanimeen liittyvää palvelua, en sitä kyllä pahemmin tarvitsekaan mutta selittävänä sanasena.
Eespäin siis! Värit ei lähde jätkästä jos ei jätkä ala väristä.
Saa käyttää vapaasti, ihmettelen taas että mikähän tuonkin tuohon toi. Sitä on vaan elettävä näin. En menis heikkohermoisille suosittelemaan.
Panenkin tähän tuon puhelinnumeron varmuudeksi, kaikkeen kannattaa varautua. +35840 810 8368 jos on rupatteluun aihetta tai totiseen toimeen yhtä hyvin. Töittä saa olla muttei toimetonna.
I.H.