Kenraalit

Väärinkäsitys selvisi. Olin ihmetellyt ohimennen, mitä eversti ja tohtori Pekka Visuri räyhää saksalaisesta kenraali Erfurthista ja Mannerheimista. Kirjahan tuli vuosikymmeniä sitten ja tiedossa on, että Erfurth oli ammattimies ja saksalaiseksi kenraaliksi siivo.

Puhe onkin kenraalin vuoden 1941 päiväkirjoista ja kysymyksistä, joihin nuo merkinnät antavat aihetta. Kiirehdin kirjakauppaan. E. oli koulutettu historiantutkija ja se on aina kiinnostava kysymys, miten Saksa toteutti Barbarossa-suunnitelmansa niin huonosti, että ainakin eräät käsittivät jo vuoden 1941 lopulla, ettei kaikki ole kohdallaan.

Suomea ajatellen on aina kiinnostavaa, että meillä parlamentarismi meni pahasti mutkalle. Eduskunnalla ei sotavuosina ollut kovin paljon sanottavaa, eikä se paljon sanonutkaan.

Erikoisen kiinnostavaa nykyaikaa ajatellen on, etteivät Mannerheim ja Ryti tunteneet tarvitsevansa sen suurempaa parlamentaarista tukea. Kummallakaan ei ollut perinnettä kansanvallan kannattamiseen. Mannerheim oli sotilas ja Ryti pankkimies. Usein hiukan vähätelty parlamentaarikko Kyösti Kallio oli siinäkin asiassa fiksu että piti Talvisodan aikana näppinsä irti tärkeistä asioista.

Historiallisiin mielikuviimme on muuten vaikuttanut pitkä Kekkosen kausi. Sekä Mannerheim että Ryti pitivät itsestään selvänä, ettei Kekkosta voi ottaa hallitukseen sodan uhatessa ja sodan aikana. Siitä on tutkimus tekemättä, tiedettiinkö, että sisäministeri Kekkosella oli vilkkaat suhteet eräisiin venäläisiin, jotka aikanaan osoittautuivat huomattaviksi tekijöiksi tiedustelupuolella (Rybkina ja muutama muu).

Palaan asiaan erehdyttyäni Visurin käsityksiin. Etukäteen sanon, että maalle saattoi olla onneksi Mannerheimin hyvin viileä perussuhtautuminen saksalaisiin sotilaisiin yleensä ja Hitleriin erityisesti.

Televisiossa Visurin mainitsemaan voi joka tapauksessa yhtyä. Suomi oli neuvostovastainen ja saksalaismielinen ja ties mitä, mutta ennen kaikkea opportunistinen. Aatteiden tai periaatteiden sijasta yritettiin välttyä hautautumasta ajan aaltojen alle.

Tuomo Polvinen esitti jo kauan sitten kielikuvan, joka jäi heti mieleen, varsinkin meille, jotka muistamme hyvin vanhojen junienvaunusillat eli vaunuja yhdistävän heiluvan ja kolisevan virityksen, jossa kunnon miehet kävivät ryypyllä, jos veesee oli varattu.

Polvisen mukaan Suomi oli ainakin kaksi kertaa, 1918 ja 1944, suhteessaan Saksaan kuin junassa vaunusillalla hoiperteleva humalainen, jolle käy arvattavalla tavalla. Putoaa junasta, pää edellä. Ja selviytyy ihmeen ja ehkä paksun lumen ansiosta hengissä ja ilman hirvittäviä vammoja tai luunvikoja.

Jälkeenpäin ajatellen, Mannerheimin ja Rytin ansioita kiistämättä tai vähättelemättä, voi vain ihmetellä, että siitä rytäkästä ja sen seurauksista selvittiin.

Tiettävästi Mannerheim ja Paasikivi eivät pitäneet sellaista vaihtoehtoa varsinaisesti todennäköisenä. (Ettei kenenkään tarvitse erikseen huomauttaa, niin kyllä aikakauden keskeinen suurmies oli myös Tanner, jonka ansiota ehkä oli jatkosodan henki, tuo kivenkova opportunismi.

Herrojen metkut

Jos arvelee, että vihamielisyys tietoa ja tiedettä kohtaan olisi vain ajallemme ominaista, voi varmistaa erehtyneensä esimerkiksi vilkaisemalla Erasmus Rotterdamilaisen ”Tyhmyyden ylistystä”.

Runsain antiikin esimerkein kirjassa annetaan ymmärtää, etteivät kansa ja sen edustajat vastusta mitään niin kuin viisautta, ja heidän herransa ja valtiaansa tekevät parhaansa päästäkseen nipsaisemaan turhan taitavasti ajattelevilta pään irti.

Erasmus luettelee hengettäret, jotka aikoinaan kumartuivat suuren typeryksen kehdon ääreen. Luettelo on pitkä. Itserakas omahyväisyys on jonon kärjessä. Tänäkin päivänä, kun meillä on ilonamme ja onnenamme kuvaa erilaisista merkittävistä tilaisuuksista, saamme nähdä, miten riemukkasti moni hymyilee laukaistuaan jotain erikoisen typerää.

Ellen kuullut aivan väärin, pari päivää sitten kannatettiin EU:sta eroamista ja rajavalvonnan kiristämistä, koska tarpeelliset asiat voi toteuttaa vapaakauppasopimuksilla. Käsitykseni mukaan Englanti yrittää juuri tätä Brexitin jälkeen, mutta menestys on osoittautunut heikoksi. Ja lisäksi EU on myös vapaakauppasopimus.

Samainen Erasmus tulee sanoneeksi niinkin, kiihkeämpiä katolilaisia tarkoittaen, ettei rukousten lateleminen ja joidenkin kirjoitusten oikeina pitäminen tee tomppelista toista, koska ajatusten ja aatteiden pitäisi näkyä toiminnassa ja toiminnan mukaan olisi toisia myös arvioitava.

Evoluutioteoria on saanut kyytiä huomattavilta henkilöiltä. Epäilen että sana ”teoria” ymmärretään välillä väärin. ”Teoriassa nainen voi synnyttää vielä yli 50-vuotiaana” on ymmärrettävä lause, mutta sananvalinta kertoo ajatuksen: mikään tosiasia ei estä, että tällaista tapahtuisi, ja esimerkkejä onkin.

”Teoriassa tasakatto on Suomessa sopiva pientaloihin”, kuulin aikoinani. Nyt sanoisin suorastaan tietäväni, että ainakaan puurakenteisissa taloissa noin ei ole. Lause tarkoittaa siis, että esitettyjen perusteiden mukaan näin olisi, mutta käytännössä ei.

Ja siitä tullaan lähelle tiedettä. Esitetyt perusteet eli perustelut. Teoria on yhteenveto niistä käytännöistä ja tulkinnoista, joiden mukaan havaintoja on käytettävä.

En ole kuullut, että poliittiset tahot olisivat ehtineet vastustaa suhteellisuusteoriaa tai kvanttikenttäteoriaa. Eikö olisi jo aika? Molemmat teoriat ovat vajavaisia eli siis virheellisiä, eivätkä ne sovi toisiinsa. Lisäksi painovoima ei sovi oikein mihinkään eikä edes kvanttigravitaatio vaikuta oikein lupaavalta hypoteesilta. (Hypoteesi on eri asia kuin teoria, suomeksi se on lähinnä ”ajatuskoe”).

Julkisuuden kiihkeydessä voi tietenkin jättää mainitsematta, että nämä kaksi kumouksellista teoriaa johtivat sangen moniin asioihin, atomipommista navigaattoreihin ja tietysti erilaisiin avaruuslentoihin, joissa osuminen on vähästä kiinni.

Mutta ehkä nämä ilmiöt eivät edellytä jumaluusopillista tulkintaa ja tutkintaa, varsinkaan koska aurinko on eräänlainen ydinreaktio, tosin fuusioreaktori, ja monille jumalan kuva.

Sahajauhoteoria

Saksan vaalituloksesta on syytä iloita. Nykymaailmassa Saksan hallitus ja parlamentti ovat Suomelle tärkeämpiä kuin omamme.

Saksan eri sotien aikaisen politiikan parjaajat pitävät tapanaan unohtaa sujuvasti, että keväällä ja kesällä 1918 ja talvella 1942 Suomessa oltiin nälkäkatastrofin partaalla.

Leipä on paras politrukki.

Luultavasti liittokansleri Merkel on tyytyväinen äärioikeiston vaalituloksesta. Kun pösilöt päätyvät kaikki samaan karsinaan, heistä on vähemmän vaivaa, ja lisäksi sopivaa ajanvietettä tapellessaan keskenään.

Itse suhtaudu kielteisesti poliittisiin rajatilailmiöihin. Lähes poikkeuksetta ne ovat nollasummapelejä. Termi tarkoittaa uudelleen jakamista. Vaikka miten jakaisi, summa on aina sama,, käytännössä hiukan pienempi.

Parjattujen poliitikkojen, parjattujen porvareiden ja parjatun työväenliikkeen toiminnan tuloksena olot ovat nyt kymmenen kertaa paremmat kuin lapsuudessani. Mikä sitten lienee käytettävissä olevien tulojen ja mukavuuksien merkitys, nykyisiä ei oikein voi edes verrata silloisiin.

En näe viime vuosisadan arvoissa ja asenteissa sellaista, joka tekisi niistä kokonaisuutena nykyisiä parempia. Koska olen itse hyväosainen, kiinnitän huomion esimerkinomaisesti yhteiskunnan ja yhteisöjen kerrostuneisuuteen eli käytännössä auktoriteettien valtaan. Siihen liittyi kovuus heikompia kohtaan.

Toisin ajattelevien liikkeet tekivät samoja virheitä kuin nyt. ”Kansan tahto ilmenee vaaleissa” tai ”kansa ei voi äänestää väärin”. Molemmat lauseet ovat täysin perättömiä. Vaalit ilmentävät ehkä äänestäneiden (ei siis kansan) muodissa olevia väärinkäsityksiä. Onnettomista vaalituloksista on erittäin paljon hyviä esimerkkejä. Parlamentaarinen demokratia vain on kokeiltujen ja kuviteltujen vaihtoehtojen joukossa vähiten huono, kuten on tapana sanoa.

Kulutusyhteiskunnan mukana noussut kulutuspolitiikka on jäänyt vaille ansaitsemaansa huomiota. Yhä suuremmassa määrin äänestäjät toimivat erilaisissa valinnoissa kuin hyvin suunnitellussa marketissa. Kaupankäynnin perusajatus on tietenkin myydä hiukan enemmän kuin ostaja tarvitsisi, ja selvästi kalliimmalla.

Poliittisessa elämässä en itse kannata parhaiksi arvioimiani ajatuksia. Jos todella joudun punnitsemaan, yritän pohtia, onko tuollainen hieno ajatus järkevä rahankäytön kannalta ja tuntuisiko se toimivan käytännössä.  Arkinen ja hohdoton toimii usein paremmin kuin kiiltävä ja komea.

Politiikassa on paksja puheita, kuten ennenkin. Niistä tulee mieleen sahajauhoteoria, jota uskotellaan elintarvikealan ytimeksi. Kun siis on saatu myyntiin lupaava mutta tarmokasta markkinointia vaativa tuote, olkoon sitten graavilohta tai hummeria tai kiinalaisia lihapullia siihen aletaan sekoittaa sahajauhoa, joka on selvästi halvempaa kuin useimmat ravintoaineet.

Väitteen mukaan kerran makuun päässyt yleisö sietää jopa 95 prosentin sahajauhopitoisuuksia panematta merkille mitään erikoista ja muuttamatta ostokäyttäytymistään. Ja sama pätee politiikassa.