Keksi

 

Ainakin kerran minua on taksi lähtenyt viemään Jollakseen kun pyysin Jorvakseen. Outoa, koska ehkä täysin tuntemattoman paikan nimi säilyi vuoskymmeniä nimityksessä “Jorvaksen tie”. Se oli samalla tavalla epämääräinen kuin “Tarvon tie”. Ei sillä, lukija joutu rypistämään aivojaan joutuesaan miettimään, mikä oikeastaan oli “Turuntie” tai “Turun tie”.

Jorvas on aivan oikein ei-niin-mitään. Suvun kertoman mukan valtio oli pättänyt rakenta maantien Espoon länsirajalle. Sisukas kulkija oli sitten pikkuteiden varassa Kaukahteen, kunnes yhytti tämän hetken termein Kuninkaantien, joka nyt ei ollut mikään kuinkaan tie, vaan ainakin melltä kaupalle ja takaisin Suomen vanhin yhä käytössä oleva maantie ja järjelliseltä nimeltään Alinen Viipurintie.Se toinen meniLohjan paikkeita pitkin Salpausselkää, joka ol sekä kesällä että talvella suhteellisen hankala kulkea - kaikenlaisia kuoppia ja töyssyjä ja suppia ja kuohuvia koskia. Ja käytössä se oli ollut jo pakanuuden aikaan eli tuhat vuotta sitten. Iässä sen vertainen on Hämeen härkätie, mutta menkääpä löytämään se maastosta!

Kirkkonummi oli vanha, kun Helsinkiä vasta suunniteltiin ja kaupunki perustettiin kahteenkin kertaan tasan väärälle paikalle. Liikennen ja siis simerkiki kauppatavara kulki ylempää ohi, Helsingin pitäjän kirkon luota.

Hyvän nimensä nykyinen Länisväylä sai, kun paikalliset herrat, Herlin ja Gahmberg, ostivat ja lahjoittivat valtiolle Espoonlahden sillan. Sitten kaakerrettiin maantiekin, ja hetken huumassa rakennettiin rautatien ylikulkusilta, Jorvakseen Se oli ehkä Suomen ensimmäinen laatuaan. Sihen asti oli totuttu tasoristeyksiin, että ihmiset tiesivät, missä jäädä junan alle. Onhan se vähän noloa heittäytyä junan pyöriin asemalla, niin kuin Anna Karenina, mutta Tolstoi nyt oli romantikko, vakka muuta väitti.

Kirkkonummella, Luomass, on asuttu yhtäjaksoisesti seitsemän tuhatta vuotta. Talvikelillä ja muutenkin päästi pikku aluksilla leikkaamaan Kantvikin kainalosta Jorvakseen ja tästä jopa purjeella nyt ojaksi kuivunutta uomaa Masalaan.

Luulen, että kauniista puheista huolimatta paikkakunnan pääammatti oli rantarosvous. Vanha laki tarjosi siihen loistavat edellytykset, koska rantaan ajautuneen tavaran sai rannan omistaja pitää. Nän voitiin selittää vaikka minkälaiset sillitynnyrit tai sahalaudat.

Siihen ei tarvittu Pietari Suurta eikä Stalinia, kun ymmärrettiin, että Suomenlahti on epäonnistuneen muotoinen. Porkkalan kärjestä Viron Naissareen on 37 kilometriä, vaikka ampuisit. Erittäin harkitusti tanskalaiset, joilla oli kokemusta myös hansakaupasta, käyttelivät Viron Paadisten luostaria, ja Tallinna tarkoittaa edelleen tanskalaisten linnaa Tarun mukaan heille laskeutui taivaasta lippu, jonka nimeksi pantiin Dannebrog. Näin mukavasti sattui vuonna 1217 ja kysymyksessä on nyt maailman vanhin jatkuvasti käytössä ollut lippu. Tuohon risteykseen muutti kirjailija Kyöti Vilkuna. Hän suunnitteli talon itselleen, mutta rahat loppuivat. Eikä suunnitelmallisuus ollut muutenkaan hänen vahvoja puoliaan.

Keksitehtailija innostui tästä ja pani tuon saman talonsa nimeksi. Nykyinen Pokrovan luostari on rakennettu Dannebrogin navetasta. Omistaja, Hemming Alarik Elfving sekä rikastui että köyhtyi Hangon kekseillä, joita tehtiin kuinka ollakaan aluksi Hangossa, englantilaisen reseptin mukaan. Fazer siirsi keksin pian yhdessä lakritsin kanssa muualle valmistettavaksi, ja tämä Elfving yritti keskittyä sillinpyyntiin. Hän lähetti laivoja oikein Islannin vesille, ja jokin jalansija hänellä oli jopa Petsamossa, Kalastajasaarennolla. Jorvakseen hän perusti myös myllyn, jossa jauhettiin ruuanjatketta eläimille, ja katolla luki Labor.

Ei tämä ole aina ollut retukylää. Ennen hedelmä ja omenapuita, jotka kaikki paleltui talvisodan talvena, kylässä oli jopa kasvihuone, josta vietiin junanvaunullinen ruusuja harva se päivä Pietariin. Siellä ratastavaiset miehet olivat jo huomanneet, että ruusut tehoavat etenkin mieleltään laveisiin naisiin.

Englannissa erilaiset lordit olivat jo ruvenneet ihan itse rapsuttelemaan ruusuja, mutta Venäjällä sellaiset ostettiin laskuun, ja etenkin aatelisten kunnia-asia oli jättää laskut maksamatta.

Niin se meni. Ja paljon muutti niin sanottu parenteesi eli aika, jonka alueemme oli Neuvostoliitolle vuokrattuna. Kun itse muutin tänne, kävi ilmi, että varusmiehet olivat harrastaneet “Chatka”-säilykkeitä. Tölkkejä olivat paikat täynnä. Ja metsässä oli telaketjun jälkiä. Majvikin kalliolla Masalassa oli ollut salaisen poliisin työskentelytilat. Suuri osa taloista oli tuhottu ja monet tärvelty.

Sanoin tässä blogissa hiljan tehneeni pahan virheen muuttaessani tänne yli 50 vuotta sitten. Tätä on kumeksuttu. Iinä tulivat yllättäen väliin 70-luvun öljykriisit, ja herrahissi, jossa olin jo, pysähtyi kerrosten väliin. Asuntolainan korko oi 17 %. Tein kahta työpäivää joka päivä ja sitäpä ei sydän kestänyt. Virheeni oli luulo, että kaikesta selviää kun oikein yrittää. Nykyisin jopa urheilijat tietävät, että ehkä paikat eivät kestä. Eikä itseään voi nostaa kengännauhoista ilmaan.