Pahasti sanottu

 

Potomacin lähellä olevassa kaupungissa, munan muotoisessa (oval) toimistossa pitää valtaa eräänlainen Pol Pot.

Meneillään on kulttuurivallankumous.

Miten Yhdysvalloissa voi tapahtua tällaista, kysyvät. Miksi eivät demokraatit tee mitään? Eivätkä republikaanit.

Amerikkalaiset tulivat 1600-luvulla ja alkoivat polttaa toisiaan roviolla Salemissa ja muuallakin, mihin vain tuli tarttui. Kukin tiesi kohdaltaan, mitä on oikea usko.

Heille kertyi tieto, että auringonlaskun suunnassa eli lännessä on maata ja puuta kaikille, ja että kaikki vastaantulijat saa tappaa. Koska tulevaisuus oli takana, he alkoivat suunnitella menneisyyttä.

Ympäri käydään ja yhteen tullaan. He kopioivat antiikin rooman sirkuksen, Circus Maximus, ja muuten sitten myöhemmin myös Colosseumin, jota esimerkiksi Los Angelesin Dodgers-stadion muistuttaa kovasti. Olen käynyt molemmissa.

Amerikkalaiset keksivät siis Barnumin sirkuksen, jossa esiintyivät livenä Buffalo Bill, Sitting Bull ja Annie Mestariampuja. 

Kun eivät muuta keksineet, eurooppalaiset toivat markkinoille Karl Mayn (1842-1912). Tämä rutiköyhä kansakoulunopettaja sai lukea vankilassa jäätyään kiinni erinäisistä omaisuusrikoksista, ja alkoi tehtailla itse kirjoja. Tosiasioihin hän lienee suhtautunut, kuvatessaan apasseja ja inkoja ja kaikkea itäistä ja etäistä, löysin rantein.

Häntä ahmivat aikanaan ihaillen 200 miljoonan muun ostajan ohella Albert Einstein,Herman Hesse ja Adolf Hitler.

Amerikassa jännittävän kertomuksen mestari oli Mark Twain, josta tuli rinta rinnan Charles Dickensin kanssa tekijänoikeusmiljonääri, vaikka hän teki myös konkurssin ja menetti kaiken keksittyään pettämättömän keinon ansaita pörssiosakkeilla.

Yhdysvaltojen “ilmeinen kohtalo” (manifest destiny) tuli kielenkäyttöön noin 1840. Kohtalo oli yhdistää alueet Tyyneen mereen saakka valtakunnaksi, ja tarkemmin ajatellen myös Alaska. Vieläkin tarkemmin ajatellen havaittiin, että kohtalo oli yhdistää koko pallonpuolisko, myös Meksikon yhdysvallat, edelleen nimeltään Estados Unidos Mexicanos. Erään poliitikon mukaan alettiin puhua Monroen opista.

Marilyn Monroe liittyy tähän asiaan vain vertauskuvana. Ulkoisesti kaunis, sielullisesti surkea, sorrettu.

Kuuluisimmalla lännen kirjailijalla, joka oli Zane Gray, oli sama harvinainen kyy kuin Tšehovilla. Hänellä oli Braudelin tyyppinen kyky nähdä maiseman ja ihmisen yhteys. Suomessa tuon korkean taiteen toteuttajia olivat Sillanpää ja Samuli Paulaharju, jotka eivät kiinnostuneen seikkailuista. Sakari Pälsi kiinnostui, mutta onnistui vain yhden kerran “Pohjankävijän päiväkirjassa”.

Yliopistomies Braudel hahmotteli 40-luvulla saksalaisten sotavankina ollessaan väitöskirjansa Välimerestä (La Méditerranée) ja uskottelee sen esipuheessa, että tämä aihe tuli väkisin, kun ei ollut niissä oloissa lähdekirjallisuutta Filip II:n tutkimiseen.

Lukijat näkivät kirjassa vain Ranskan ja Espanjan välisen alueen vuohipaimenet, jotka olivat pitäneet yllä paimenen elinkeinoaan 10 000 vuotta, ja käsittivät, ettei “tapahtumien historia” kerro mitään mielenkiintoista.. Braudelin Kapitalismin historian “Civilisation matérielle, économie et capitalisme, XVe et XVIIIe siècles” olen tässä blogissa luvannut sumentaa ilmaiseksi, jos joku painaa sen. 1713 sivua. Loistavasta tyylistä huolimatta tuo teos ei oikein mene jakeluun ilman hyvää historian osaamista. Kirjoittaja on enimmäkseen jättänyt pois henkilöt ja tapahtumat, jotka hän olettaa lukijan ilman muuta tuntevan. Hän osoittaa, ettei kapitalismi ole ideologia, ja tulee osoittaneeksi, ettei Marx-henkinen sosialismi ole sitä liioin. Ne ovat rakenteita, joita on lähestyttävä arkeologin ottein.

Ja teoksen aihe on vesi, Välimeri.

Meillä on Itämeri, joka ei ole Suomesta itään. Siitä nimi.