Muisti

Tästä elämä ei jatku, ajattelin. Täyttäisin ennen pitkää viisi vuotta. Kiirehtiessäni pimeän elokuvateatterin läpi kotiin lirahti pissa housuun. Ja ne olivat pitkät housut! Sellaisia ei yleensä ollut alle kouluikäisillä. Ilma tuntui tunkkaiselta. Pölynimuri, jollaisia ei ehkä ollut kylässä muita, oli merkiltään Nilfisk.

Olimme juuri muuttaneet talon puupäästä kivipäähän. Puupää oli päivänsä päättäneen nahkurin pakkohuutokaupasta 1926 ostettu, ja joen puolella olivat pystyssä ulkorakennukset, myös navetta ja talli. Lehmien nimet olivat Hertta ja Lelu. Hevoset olivat Ritari ja Urpo. 

Koiraa ei ollut. Isoisä pelkäsi koiria. Naapurissa oli kissa, Miina. Vanhmpani eivät pitäneet kissoista.

Muuttojärjestelymme saattoi liittyä tapahtumiin, joita kukaan ei halua muistaa. Koulussamme, joka oli silloin yksityinen keskikoulu ja lukio, opettajat olivat järjestäneet mellakan. Se huipentui niin ikävästi, että talossamme asunut lehtori ampui itsensä, rouvansa peilipöydän ääressä, sota-ajan virka-aseellaan.

Minulle periytyneen tiedon mukaan tuo lehtori järjestettiin häpäisemään itsensä nuoren viransijaisen vuoteessa. Hanke olisi onnistunut yli odotusten, mutta seuraus oli tietysti odottamaton. Motiivi oli paremmuusjärjestys opettajainhuoneessa. 

Ennen pitkää vaihtoi paikkakuntaa myös matematiikan opettaja, koska hänestä ei pidetty. Lisäksi hän oli ollut paikkakuntalaisten komppanian päällikkönä, kun todella hyvä ja “oikea” oman kunnan mies kaatui Kumurissa. Nuo Ruskealan seudun taistelut aiheuttivat kirjoittelua vuosikymmeniä. Enemmistön mielestä takana olivat katelliset vaasalaiset ruotsinkieliset, jotka halusivat viedän pohjalaisten ja eversti Laurilan Talvisodan Taipaleen maineen.

Merkittävä osa opettajista poistui paikkakunnalta, yhtenä johtajaopettajatar, joka oli toinen kummini. Pian valmistui suurten ikäluokkie paineessa uusi koulurakennus, johon hankittiin ihan tavallisia lehtoreita. Välissä oli pari pilipalimiestä, joista ainakin yksi oli kuulemma kiinnostuneempi pilsnerin juomisesta kuin koulusta.

Valitettavasti hyvää paikallishistoriaa ei pitäjästä ole. Tämän olemassa olevan kirjoittaja kuoli kesken kaiken.

Ne housut on pesty kauan sitten, ja ainakin kahdeksan kertaa olen ollut muutoin toivottomasti umpikujassa. Useimmiten en ole huomannut itse mitään ajoissa.

Housujen mukana on kadonnut myös rakennus, joka oli ajan maaseutuoloissa iso, 37 asuin- tai liikehuoneistoa.

Rakennuksen valmistuessa 1938 olot paranivat ja oltiin menemässä kohti pysyvän rauhan aikaa. Kunnastamme oltiin muodostelemassa kauppalaa. Olisimme ohittaneet itsensä Lapuan, koska meillä oli varuskunta eli Ilmasotakoulu.

Isoisäni Martti Yrjö Nurmen (1896 - 1985) jälkeen jäi riitaisa perikunta. En tunne asian vaiheita, koska olin tietenkin lakimiehenä esteellinen. Ainakin kaksi itsemurhaa tapahtui, ja useampi henkilö päätyi tahdonvastaiseen laitoshoitoon.

Isoisäni ja isäni ovat jättäneet muistiinpanoja, mutta valitettavasti en usko niihin täysin, koska molemmissa on selittämättömiä aukkoja. Sen uskon, että isoisäni piti Pohjanmaalla sormensa irti politiikasta vapauduttuaan punakaartilaisena Hämeenlinnan Poltinahon vankileiriltä. Sitä en tiedä, missä välissä isäni, kunnanvaltuuston jäsen jo alle 30-vuotiaana, järjesti itsensä Kekkosen epäsuosioon, josta ei, kutee tunnettua, ollut pääsyä.

Hiukan epäilen, että Boreniuksen toimiston usein korostettu etevyys ja isänmaallisuus olivat yhteydessä sota-ajan Saksa-suhteisiin, ja jo ennen sotia toimisto oli suorastaan erikoistunut äärioikeiston oikeusjuttuihin, joista näkyvin oli K.M. Walleniuksen puolustaminen presidentti Ståhlbergin kyyditysasiassa.

Se kahdeksas kerta oli oivallukseni, että historian väärentäminen kuuluu historiantutkijan ammattiin. Olin ollut vähintään yhtä älytön kuin kollegani. 

Ranskassa Furet’n johdolla ja Saksassa vastaavasti käytiin 1970-luvulta alkaen hyvin syvällistä keskustelua, jonka pohja on helppo nähdä: kuinka tässä näin kävi.

Kun äänessä olivat tutkijat, kysymys muuntui myös muotoon: voiko ihminen aidosti ymmärtää edes muutama vuosikymmen sitten eläneen maanmiehensä ajattelu- ja tuntemistapaa eli mentaliteettia.

Muiden ohella M. Foucault antoi kysymykseen tyhjentävän vastauksen jo kirjassaan Les Choses et les Mots (1966). Vahinko ettei kirjasta saanut selvää. Luin sen itsekin. Luin monta muutakin ja pidin myös Baudrillardin ajattelusta kirjassa, jonka nimi tarkoitti symbolista vaihdantaa ja kuolemaa. Aikani mietittyäni tulin siihen tulokseen, että tuo ajattelutapa on pötyä. Nähdäkseni hyvin monet muutkin ovat tätä nykyä samalla kannalla.

Ranskalaiset ovat erikoistuneet julkaisemaan henkevältä vaikuttaaa pötyä, saksalaiet tutkijat taas kirjoittavat yhä uudestaa kansallisen katekismuksen eli “virallisen totuuden”, kun taas ruotsalaisilla on tapa sivuuttaa epämiellyttävät asiat vaikeemalla. Kerran luin italialaisen kouluhistorian. En ollut uskoa silmiäni kertomuksesta Euroopan johtamasta valtiosta, joka aina kunnostautui etenkin sotilaallisesti.

Ninpä: en ollut ymmärtänyt syvällisesti, että omana elinaikanani tapahtui vallankumous, joka on merkittävämpi kuin erinäiset uskonnot ja aatesuunnat: internet / älypuhelin.

Valehteleminen on kautta aikai ollut hyvin tehokas vallankäytön tapa. Nyt se on todella vallassa. Käänne tapahtui noin vuonna 2 000. Itse aloittelin alalla vasta 1989 ja nin ja ain vahvistusenkin, että esimerkiksi Euroopan arkistojen faktoista oli alustavasti inventoitu korkeintaan 5 prosenttia. Luultavasti tosiasiaväitteiden määrä on laskeut tästä.

Maininta lukijoilleni: olen ollut hiukan kipeän. Siitä tauko kirjoittamisessa.