Sivun näyttöjä yhteensä

12. lokakuuta 2023

Siviilit



Ehkä Putin toi historiaan uuden keksinnön: sota siviilejä vastaan. Ehkä hän omaksui sen keskiajan Tšingis-kaanilta tai tmän jälkeläiseltä Timur-lenkiltä. 


On tietymätöntä, mitä etua saa surmauttamalla siviilit ja keräämällä yli 70 000 pääkalloa keoksi. Tavallaan se oli hybridisodankäynti samaan tapaan kuin ruttoon kuolleide ruumiide ampuminen piiritettyyn kaupunkiin noihin samoihin aikoihin.


HS:n Saska Saarikosken päivän kolumni oli erinomainen. On erinomaista, että häneltä odottaakin sellaisia. Kaksi kommenttia tulee kuitenkin mieleen.


Venäjällä on taito luoda vahvoja valtakuntia, vihollisikseen. Sellaisia ovat esimerkiksi Suomi ja Ukraina. Meistä epäluuloisuuden nakertamista ei ole kadnnut ajatus, että USA:n Rump, josta käytetään myös nimeä Trump, tuntui viihtyvän kovin hyvin Putinin seurassa. Hänellä riitti yhteisiä ja kukaties yksityisiä asioita, joiden ei sopinut joutua kieroihin korviin.


Vaikka hyökkäys Ukrainaan epäonnistui niin pahasti, sitä ennen länteen oli selvitetty laajasti, että tämä on sitten vain Venäjän asia, eikä lainkaan Naton. Siltäkään ajatukselta ei välty, että myös Englannin Boris Johnsonille tuli mieleen mennä yli siitä, missä naurismaan aita on matalin. Brexit ei kuulemma nyt enää tunnu erinomaiselta ajatukselta. Jopa Saksassa tynnyrissä kasvaneet vaativat tappia takaisin, koska he sanovat tietävänsä, ettei muuta maailmaa ole olemassa.


Mietteiden taustana on Hamas. Ainoa selitys sen iskulle on ajatus surmata siviilejä niin paljon kuin suinkin ja Venäjän tapaan väliä ei ole sillä, ovatko he omia vai vihollisen. Gerillasota tuli muotiin 1960-luvulla, mutta nyt pöytä on käännetty. Silloin Che ja kumppanit uskottelivat, että kaikki ovat sotilaita. Nyt oppi näyttää olevan, että kaikki ovat uhreja ja kohta vainajia.


To ihmisuhrien mitättömyys on muuten suosittu ajatus. On väitetty Hitlerin jupisseen ennen itsemurhaansa, että Saksan kansa joutaa tuhoutumaan, kun eivät ymmärtäneet, miten hieno mies hän on. Mutta Venäjä osoitti suvereenia välinpitämättömyyttä ihmisten kärsimyksestä myös 1918-1922 ja etenkin 1914, kun ensimmäisen maailmansodan liikekannallepano aloitettiin antamalla miljoonalle sotilalle korkeintaa yksi patruuna mutta ei kenkiä. Aika pian Ranska ja sitten Englanti huomasivat ajatuksen oivallisuuden.


Lännessä olen kävellyt niillä sotilashautausmailla ja kysynyt minäkin, mitä virkaa on urhoollisuudella, kun ammus tulee taivaanrannan takaa, varoittamatta.


Taiaanranta on lähellä Laskekaapa. Oikea vastaus on 4,8 kilometriä.


87 kommenttia:

  1. Venäjällä ei ihmisuhrit mitään meinaa. Omasta armeijasta kaatuu läjäpäin miehiä. -Nitshevoo, naiset tekee uusia, Stalin jo aikoinaan sanoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäjällä ihmisuhrit meinaa. Putin joutuu katsomaan jokaista lapsensa Ukrainan sodassa menettänyttä äitiä silmiin ja perustelemaan tekemänsä päätökset. Ei Venäjä lähtenyt valtaamaan Ukrainaa. Keväällä 2022 oli jo sovittu rauhanneuvotteluista Turkin välityksellä, mutta BoJo ryntäsi Kovaan ja vihelsi pelin poikki. Rintamalinja on ennallaan - puoli miljoonaa kuollutta ukrainalaista ja NATOlta aseet loppu. Meille kerrottu tarina tapahtumista jättää paroni von münchhausenin tarinat varjoon.

      Poista
  2. Heheheh, taisi kuitenkin olla Suomen eduskunnan puheenjohtaja Jussi halla-aho joka tässä taannoin yllytti julkisesti tappamaaan kaikki venäläiset. Kauas on helpompi nähdä kuin lähelle, me suomalaisethan olemmme maailamnkaikkeuden moraalinen selkäranka ja täysin viattomia kaikkeen, ainoat kunnon ihmiset maapallolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheheh, taidat kuitenkin tahtoen tai tahtomattasi muunnella ja väännellä yleisesti tunnettuja ja kiistattomia tosiasioita omaan maailmankuvaasi ja omiin tarkoitusperiisi paremmin sopiviksi.
      Jos et ole sillä kuuluisalla trollitehtaalla töissä, käy joutessasi tsekkaamassa mitä se puheenjohtaja Halla-aho oikein sanoi, missä yhteydessä ja mitä tarkoittaen.

      Poista
    2. Heh, heh, Halla-aho on puheissaan aina kuin entinen piika, antaa ymmärtää muttei ymmärrä ....

      Poista
    3. Miten venäläisten tappaminen on moraalinen kysymys. Kiinnostaa - moraalifilosofiaahan on toki monenlaista. Mihin viittaat. Käsittääkseni Halla-aho ei ole ehdottanut kaikkien venäläisten tappamista missään vaan sotilaiden tappamista. Bingin "chat gpt" kertoi näin: https://sl.bing.net/fPjNlhz6CbY

      Poista
    4. Uusi persurekryytti Keskisarja hiippaili taannoisessa televisio-ohjelmassaan kaverinsa kanssa sillä Raatteen tien muistomerkillä, jossa on kivenlohkare jokaista kaatunutta kohden (parisenkymmentä tuhatta). Ohjelman loppukaneetiksi hän laukoi "Minä en sure venäläisiä kaatuneita, minä suren suomalaisia kaatuneita. Surkoot venäläiset omiaan".
      Eipä taida tulla hänellä riitaa Halla-ahon ja Purran kanssa, jos ihmisarvosta sattuvat keskustelemaan.

      Poista
  3. Lähellä on taivaanranttali lähelläpä hyvinkin lähellä ja venäläinen uutismuuntamo toimii niin, että me täällä lännessä idän rajapinnassa tartumme oljenkorteen.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  4. Tuo kysymys urhoollisuudesta tykistötulessa on erinomainen. Onkin tärkeää huomata, että käytettävissä oleva sotatekniikka ja perustaktiikka määrittelevät urhoollisuuden käsitteen. Homeroksen myyttien Akhilleus on urhoollinen, kun hän taistelee sankarillisesti oman joukkonsa edellä. Klassisen ajan kreikkalainen tai roomalainen sotilas pitäisi moista käytöstä hulluutena: todellista urheutta oli oman paikan järkähtämätön pitäminen.

    Nykyaikaisen sotilaan nopea syöksy suojaan vihollisen tulelta olisi 1800-luvun sotilaasta surkeinta pelkuruutta. Hajautetusti taistelevan joukon (eli aiemman sissijoukon) taktiikkka tuntuisi intiaanista tai zulu-soturista erityisen urhealta, mutta jopa liittolaisemme amerikkalaiset pitäisivät sitä moraalittomana.

    Näin siis yksinkertaisimmassa tapauksessa, kun puhutaan jalkaväkitaistelijasta. Kun puhutaan ryhmäaseista ja asejärjestelmistä, urheus muuttaa taas luonnettaan. Urheutta on silloin oman paikan ja tehtävän hoitaminen järkkymättä. Tuntemattoman sotilaan Mäkelä, joka lähtee viemään keittotonkka joukkueelle tykistötulesta välittämättä, on urhean huoltomiehen perikuva. Hengen vaarantaminen sen hyväksi, että etulinjaan saadaan lämmintä muonaa, on aivan järkevää riskinottoa.

    Yleisesti voisi todeta, että urheutta on kyseisen aselajin ja ajankohdan mukaisen taistelutekniikan noudattaminen henkilökohtaisesta vaarasta huolimatta.

    Ei tällainen urheus auta yksilöä. Päinvastoin: se lisää yksilön riskiä kuolla. Urheus lisää sen sijaan koko joukon - laajassa mitassa koko isänmaan - mahdollisuutta onnistua.

    VastaaPoista
  5. Kuka sen maalasi?

    Ensin etsittiin tietoja taivaanrannalta, sitten Delfoista. Myöhemmin mentiin kuninkaisiin. Nyt on helpompi, on blogi.

    VastaaPoista
  6. Saattaa olla vielä liian varhaista arvuutella, oliko Brexit hyvä vai huono juttu. Siis brittien kannalta pitkällä tähtäimellä.

    Selvää on, että mm. Ranskan, tuon Gallian kukon kannalta se oli huono juttu. Samoin tietenkin Brysselin vallanhamuajien ja heidän rahoituksensa kannalta.

    Aika näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väitteisiisi löytyy varmaankin jotain perusteluja?

      Poista
    2. Jos Britannian taloudessa joskus parin vuosikymmenen sisällä tulee hyviä uutisia, tulee olemaan niitä jotka väittävät että ne ovat Brexitin ansiota johtuivat ne mistä hyvästä. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä että Britannia kärsii Brexitistä, kun taas EU:n puolelle jäävät eivät kärsi, ainakaan yhtä paljon.

      Poista
    3. Perusteluja kaivattiin.

      Jotenkin on alkanut tuntua siltä, että visio EU:sta jonkinlaisena "super-Ruotsina", pullantuoksuisena, oikeudenmukaisena, sosiaalidemokraattisena ja koko maailmaa halaavana mallimaana ja kaikkien muiden kansojen innokkasti tavoittelemana arvoyhteisönä ei ehkä olekaan ihan tästä maailmasta. Ei, vaikka se niin kovin toivottavaa olisikin.

      EU on hyvä sään ja kauniiden puheiden unioni. Mutta kun alkaa tuulla vastaan, se paljon puhuttu solidaarisuus, yhteisvastuu, pyytetön taakanjako, muiden velkojen makselu ja suuret puheet menettävät katteensa ja jokainen kansallisvaltio ja kuppikunta alkaa ravoisasti tapella vain oman välittömän etunsa puolesta. Minusta tämä on jo nähty ja todistettu.

      Joten jos jostakin ihmeellisestä syystä kaikki kääntyy leppoisaksi ja mukavaksi myötätuuleksi taas, kaikki hyvin, upeita puheita pidetään ja rahaa riittää, mutta jos vastatuuli jatkuu tai jopa voimistuu, EU:n saumat alkavat repeillä. Brittejä tuo ei enää kovin kirpaise, mutta muita kyllä.

      Kyse on siis eron tunnistamisesta ja tunnustamisesta sen suhteen, kuinka asioiden toivottaisiin olevan ja kuinka ne todellisuudessa ovat.

      (Ja kun minut nyt tämän perusteella heti leimataan Putinin trolliksi, ilmoitan nöyrimmästi, että en missään suhteessa hyvväksy Venäjän törkeää hyökkäystä Ukrainaan enkä koko Venäjän imperialismia missään muodossa. )

      Poista
    4. Ei Alkuanon kommentissa mitään putinismia ole, ainoastaan tervettä järkeä. Kun britit vapaassa vaalissa päättivät erota EUsta, niin se on heidän oma asiansa, vaikka meitä se saattaakin harmittaa. EUn painopiste kun meidän näkökulmastamme näyttää siirtyvän huonompaan suuntaan.

      Ehkäpä suomalaisetkin oppivat toimimaan hieman itsekkäämmin. Taivumme liian helposti ”yhteisen edun” takia meille huonoihin päätöksiin. Kuten nyt vaikkapa metsä- ja luontoasioissa. Onko unohtunut oppi, että saavutetut asemat pidetään?

      Poista
    5. EI tässä kukaan sinua mollaamaan ryhdy, kunhan keskutellaan kuten asiaan kuuluu. Jokaisella kuuluu olla oma mielipide.

      Poista
    6. Jokaisella SAA olla mielipide.

      Jos sanotaan, että "kuuluu olla" se on jo niin, että joku käskee sinua jonkin mielipiteen omaamiseen.

      Ja että jollakin olisi todella "oma" mielipide on hyvin pitkälle harhaa.

      Kaikki on kuitenkin jos ei sillä hetkellä muilta olemassa olevilta opittua niin ainakin poismenneiltä (historiasta) varioitua.

      Kasvattajat antavat aina "omat" mielipiteensä lapsillensa. Ammatikseen opettavat opettajat kulkevat muilta opittujen oppiensa kanssa jäljessä jne. jne.

      Tässäkin blogissa siteerataan alati joskus elossa olleita ajattelijoita jotka aikanaan ovat siteeranneet edellisiään....

      Mitä/mikä on siis mielipide?

      Ja vielä että sen joku voisi todella pitävästi omia/signeerata?

      (Nämä ajatukseni eivät ole mielipiteitä...ni)

      V-EK

      Poista
    7. Kyllä se on parasta että jokaisella todella on mielipide. Se nimittäin edellyttää että hiukan on tutustunut asiaan pintaa syvemmältä. Jos on vain pinnalllinen näkemys niin mielipide on helposti ohjailtavissa ja ulkopuolelta voi propagandalla ajaa porukkaa mihin suuntaan haluaa. Tämä on hyvin ajankohtaista useassa maassa juuri nyt.

      Pahimmat ihmiset mielestäni ovat ne joilla ei ole mielipiteitä ja jotka sitä kysyttäessä alkavat kiroilla tai muuttuvat peräti aggressiivisiksi. He ovat ylensä täysin pihalla tärkeistä asioista.

      Poista
  7. Siviilejä on varmaan mukavampi tappaa kun niistä ei ole vastusta.

    VastaaPoista
  8. Sota ei lähes koskaan ole ollut sotilaiden välistä, sillä sotajoukko syö ja majoittuu. Lähin havaintoaineisto on 30-vuotinen Eurooppa ja sittemmin "iso viha", kun asiaan tutustuttiin suomenniemelläkin oikeasti.

    Varsinkin renesanssiruhtinaitten sotajoukko tuli viisaasti lähettää muualle hankkimaan elatustaan tai muutoin ne yrittivät valtaan synnyinmaassaan.

    Hirdimiehiä tämä ei koskenut, sillä niillä oli omat tilat ja orjat. Ongelmia tuli paljon myöhemmin joka puolella kun kovalla rahalla piti skotlannista asti palkata asiantuntijoita, isoihin joukkoliikkeisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaiset olivat julmimmat tappajat ja raiskaajat 30-vuotisessa sodassa.

      Poista
    2. Suomi oli silloin alistettu Palestiina. Ja on edelleenkin, pakkoruotsi.

      Poista
    3. Onko tästä tieteellistä näyttöä?

      Poista
    4. Mistähän tuo väite sikisi?

      Poista
    5. Mihin väitteesi perustuu?

      Poista
    6. Taidat vetää aika lailla mutkia suoriksi puhuessasi hirdeistä. Sydänkeskiajan hirdit olivat kuninkaan henkivartiostoja, joiden jäsenet asuivat kuninkaan katon alla. (Tai jonkun muun suuren herran vastaavia porukoita.) Toki osa oli suurta sukua, mutta kyse ei ollut tilanomistajista vaan pojista ja nuorukaisista, joilla ei vielä ollut omaa tilaa. Osa sakista oli ihan vain kuninkaan renkejä.

      Hird hävisi instituutiona kaikkialta Norjastakin jo 1300-luvun alussa, joten sillä ei ollut hirveästi merkitystä 1600-luvun sodankäynnissä. Vielä 1500-luvun alussa aatelin muodostama ratsuväki oli Ruotsissa merkittävä sotilaallinen voima, mutta varsinaista sotaa käytiin palkkasoturijoukoin. Väenottoon perustunut talonpoikainen nostoväki oli paljon hankalampaa käyttää. Ruotsin nousu sotilaalliseksi suurvallaksi tapahtuikin vasta, kun keksittiin keino toteuttaa keskiaikaistyyppinen väenotto pienemmässä, paikallisyhteisön kanssa sovitussa mitassa pysyvän armeijan värväämiseksi.

      Poista
    7. Joo, mielipiteesi perustuu varmasti laajaan lukeneisuuteen eivätkä esimerkiksi Detlev Pleissin tutkimukset ole sinulle tuntemattomia.

      Poista
    8. Esitelmän sijasta (koska tiedot eivät riitä eikä tila) asetan aina kirjoitukseen pointin josta varmasti voi olla eri mieltä.

      Se toimii.

      Resonanssiruhtinaat eivät enää voineet tuntea sotilaitaan. Oli keksittävä kunnon veronkanto ja varmat lainaajat ja turvauduttava alihankintaan.

      Koska näin tekivät muutkin. Sodasta tuli yhtiöitettyä.

      Poista
  9. Skottisotilaita oli täällä jo 1600-luvun alussa ja myös 30-vuotisessa sodassa. Itse Stålhandskekin kävi niitä Skotlannista värväämässä ennen hakkapeliittahommiaan. Turun porvariskotit olivat vielä asia erikseen. Aika monella meistäkin on pisara skottiverta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkkaan ottaen niitä oli täällä sotahommissa jo 1500-luvun puolella. Ja Stålhandskenkin kaksi lankoa oli skotteja.

      Poista
  10. Edelleenkään en ymmärrä kaikkea blogistin kirjoittamaa, vaillinaisuus minulla, ei blogistilla. Eräs ymmärtämättömyyksistäni on, onko olemassa kansoja, valtioita, kulttuureita, ja sen sellaista joutavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kansa" on samanlainen asia kuin "Jumala". Ei sillä ole fyysistä olomuotoa vaan se on olemassa niiden mielikuvituksessa jotka siihen uskovat. "Valtio" taas on kansainvälisoikeudellinen yksikkö joka on ihan oikeasti "olemassa". "Kulttuurilla" taas on kahtalainen olemus, uskonnonomainen ja sitten se, mitä kulttuuriantropologi näkee kun se havainnoi jotain ihmisryhmää.

      Poista
    2. Jumalaton kansalainenmaanantaina, 16 lokakuuta, 2023

      Kansalla viitataan kuitenkin todellisiin, olemassa oleviin ihmisiin, johonkin määrättyyn joukkoon.

      Jumalalla viitataan johonkin, jota ei ole olemassa muualla kuin siihen uskovan mielikuvituksessa.

      Poista
    3. Kansa on abstraktio jota yleensä määritellään siten että luetellaan ne jotka eivät siihen joukkoon kuulu. Viimeisen persumääritelmän mukaan esimerkiksi suomalaisia ei ole olemassa koska joukkoon kuuluakseen pitää voida osoittaa tuhat vuotta suomenkielisiä suomalaisia esi-isiä. Tähän ei kukaan pysty.

      Poista
  11. Saarikosken kolumniin... Hänkin, kuten blogisti, on melkoisesti ansioituneempi, kuin minä. Silti hippasen harmittelee, millaiseksi kielenkäyttömme on muuttunut, myös minun. Ei saa sanoa, paitsi, jos sanoja on "äärioikealta puolelta". (Tässä siis tarkoitan, että sanoja on siltä ihan oikealta puolelta, joka on eri kuin se väärä puoli.) Saarikoski saa siis käyttää kielikuvaa "Miksi meidän pitäisi lähettää poikamme kuolemaan..." Menee siellä tyttöjä ja muitakin sukupuolia.

    VastaaPoista
  12. Ylen tämän aamun uutisissa kerrottiin, että Gazan pommituksissa on kuollut viisisataa (~ 500) lasta, he muiden siviilien muassa. Lisäksi yli miljoonan Gazan asukkaan on käskyn mukaan lähdettävä alueelta. Tiedossa siis valtava humanitäärinen kriisi.

    Tuollainen toiminta lienee kuitenkin ns. oikein ajattelevien suomalaistenkin mielestä täysin hyväksyttävää ja legitiimiä - onhan pommittaja "Lähi-idän ainoa demokratia" (!) eikä mikään putinilainen, Tšingis-kaanilta menettelytapansa omaksunut roistovaltio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Israel on tosiaan tappanut Gazassa viidessä päivässä yhtä paljon lapsia kuin Venäjä Ukrainassa 18 kuukaudessa.

      Poista
    2. Hoh hoijaa… taas unohtui, miten tämäkin sota alkoi.

      Poista
    3. Vielä hetki sitten Gazalaiset julkisesti ja laajasti juhlivat veristä hyökkäystään Israeliin. Kun saivatkin turpiin muuttuivat heti uhreiksi. Tätä he ovat toistaneet vuosikymmenestä toiseen. En kykene enää säälimään heitä.

      Poista
    4. Hesassakin pykättiin marssi pystyyn alta aikayksikön gazalaisten puolesta, mutta eipä näkynyt marssijoita viikko sitten, kun gazalaiset teurastivat yllätyshyökkäyksellä tuhat israelilaista siviiliä - lapsia, naisia ja vanhuksia.

      Poista
    5. "Hoh hoijaa… taas unohtui, miten tämäkin sota alkoi."

      Siis mikähän tässä nyt "unohtui"? Hoh-hoijaile sinä vain ja nautiskele tyytyväisenä uutisia siitä, miten Israel tappaa gazalaisia, siis palestiinalaisia siviilejä, lapsia ja muita, sata- ja tuhatmäärin. He siviileinä tietääkseni eivät ole sodan osapuoli. Tämänkertaisen blogitekstin otsikkonahan oli SIVIILIT.

      Mutta ei suomalaisten "isänmaallisten" kanta mikään yllätys ole: onhan viime päivinä itse USA:n Bidee yhtenään känissyt, että pommittajavaltiolla on Amerikan täysi tuki.

      Poista
    6. Monilta näyttää kadonneen havaintopiiristä se seikka että Israel on vihollisten ympäröimä. Iran ja Syyria niistä pahimpina uhkailevat vähän väliä. Egyptin ja Jordanian kanssa ovat saaneet asiallisen sovun aikaan mutta Libanon uhittelee edelleen sallien vihollisten tehdä sieltä hyökkäyksiä. Juuri siksi myös amerikkalaisten tuki on heille tärkeää. Israelilaisia on todella vähäinen joukko verrattuna vihamiehiinsä ympärillään.

      Poista
    7. Unohtui, että tämän sodan aloitti taas kerran HAMAS, joka perustettiin nimenomaan tuhoamaan Israel, ja se tappoi ja otti panttivangeikseen vain SIVIILEJÄ, lapsia, naisia, vanhuksia, niin paljoin kuin ehti ennen kukkahattujen helmoihin luikkimistaan, israelilaisten julmuutta uikuttamaan.

      Poista
    8. Siiskö että Hamas aloitti SODAN Israelin SIVIILEJÄ vastaan, ja nyt sitten Israel on käynnistänyt "oikeutetut" vastasotatoimet Gazan saarretulle kaistalle ahdettua ainakin Gazan SIVIILIVÄESTÖÄ vastaan?

      Sinulta taisi kiihkossasi päästä unohtumaan aivan perusluonteinen asia: ainakin parimiljoonainen Gazan SIVIILIVÄESTÖ ei ole sama asia kuin terroristijärjestö Hamas.

      Kemppisen blogitekstin ydinsanomahan ymmärtääkseni oli, että vain barbaarivaltiot ulottavat sotatoimensa ja väkivallantekonsa myös siviiliväestöön. Hänpä sen sanoi. Israel ei ainoastaan noudata hammurabilaista talio-periaatetta ("silmä silmästä...") vaan suuntaa kostonsa myös ulkopuoliseen palestiinalaiseen siviiliväestöön ties kuinka monenteen potenssiin korotetulla väkivallalla.



      Poista
    9. Gaza on erikoinen tapaus koska siellä asuu palestiinalaisia joita asuu myös melko pitkän matkan päässä Länsirannalla. Myös itse Israelin alueella asuu palestiinalaisia. Heidän välillään on aika suuria eroja. Länsirantalaiset ovat maltillisempia ja ovat tekemisissä Iranin aseistamien sissiliikkeiden kanssa. Gazalaiset taas ovat kokonaan Hamasin taskussa eikä valitusoikeutta ole. He eivät elä demokratiassa vaan Hamasin sotilasdiktatuurissa. Israelissa elävät palestiinalaiset ovat enemmän israelilaisten kaltaisia ja asuvat ja työskentelevät normaalisti. He eivät suuremmin valita oloistaan.

      Poista
  13. Siviiliväestön murhaaminen oli Hitlerin sodankäynnin keskeinen periaate idässä. Saksalaiskolonisaatiolle piti raivata Lebensraumia. Generalplan Ostin herrat tekivät kalkyylit, montako prosenttia piti puolaisista, valkovenäläisistä , ukrainalaista, venäläisistä ja balteista tuhota. En muista ulkoa prosentteja, mutta joku vuosi sitten wikipediassa tai muualla verkossa lukuja. Edelleenkin on hyvää tietoa englanninkielisessä wikissä, suomenkielinen näyttää sievistelevältä. Wehrmachtin takana kulkivat Einsatzgruppet, joiden tehtävä nimenomaan oli tuhota vallatuilta alueelta ensin juutalaiset ja sitten muutkin.

    VastaaPoista
  14. Hallitsijoiksi rauhanmiehiä, joilla on hyvät epigeenit. Ei koskaan sotaisia, joilla on militaristin sisikunta ja asenteet usein huonoine psyykkisine taipumuksineen jo polvien takaa. Miksi suurin on se joka eniten surmasi ja surmautti, ja julmin pääsee korkeimpiin asemiin jopa sukuineen monessa polvessa eteenkin päin?

    VastaaPoista
  15. Laskutikkuni mukaan tuo taivaanrannan etäisyys 4,8 km pätee 165-senttiselle henkilölle.

    Hieman pidempi henkilö näkee tietysti hieman kauemmas. Ja päinvastoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, että hieman kauempi henkilö näkee hieman pidemmälle?

      Poista
  16. Sota tässä nyt yhteiskunnan joka sopessa aina samaa. Hyvinvoivat pärjääjät, jotka ovat jo pieninä tottuneet kingiksi, juonittelemalla ja valehtelemalla pärjääjiksi, vetävät sotaisina ja kilpailevaisina pitemmän korren aina. Heidän uhrejaan on läjäpäin kaikkialla missä kuljimme kerran ja kuljemme nyt. Kaikki eivät kuulu menestyjiin, korkean aseman itselleen toisten yli kiipien hankkineisiin enkä siis sotijoihin, tappajiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimiä pyötään kun on noin kovat syytökset!

      Poista
  17. Kun Hamas hyökkäsi Israelin siviiliväestön kimppuun ja kun raavaat hampaisiin aseistetut miehet alkoivat teloittaa ihmisiä heidän etnisyytensä perusteella autoihin, sänkyihin, bussipysäkeille ja aavikolle, saattoi aloittaa laskennan kuinka kauan menee, kun meiltä ja muista "länsimaista" alkaa ilmaantua kumulatiivisella kasvukäyrällä ihmisiä, jotka alkavat "ymmärtää" tätä teurastusta ja koko joukkomurhaisku alkaakin kääntyä Israelia vastaan.
    Tasapuolisuuden harha.
    Ja ei kestänyt kauan.
    Nyt on jo kiire päästä myös meillä ilmoittautumaan joukkoon, joka lausuu, että "Entäs se Israel? Mitäs se on tehnyt? Ja nyt tekee?"
    Se tulee aina kuin automaatista.
    Näin käy aina kun kyseessä Israel.
    Ihmeellinen valtio.
    Mikä siinä onkaan että se synnyttää niin monissa ihmisissä määräysvallan juutalaisvaltiota kohtaan sillä tavalla, että heidän, ja vain heidän, on alistuttava väkivallan edessä, suostuttava ottamaan vastaan mitä tahansa ja juuri heidän pitäisi olla hyökänneitä korkeammalla moraalisella tasolla.
    Israelin on oltava aina uhri. Sitten se on oikealla paikalla meidän mielestämme.
    Ghetossaan?
    Länsimainen "ajattelija" joka ymmärtää Hamasin ja muiden terrorijärjestöjen toimia, motivoi heitä jatkamaan, kun tieto laajasta länsimaisten ymmärtäjien joukosta taas kerran leviää.
    Siitä vaan kannustamaan taas kerran?
    Entä Palestiina. Palestiinalaiset. Heillä on samat oikeudet kuin juutalaisilla, tietenkin ja he tarvitsevat oman valtionsa siinä kuin israelilaiset.
    Mutta sitä on toivottava ja edistettävä vilpittömästi, ei Israel-vihan piikittämänä ja myrkyttämänä.
    Mitenkä olisi jos muut arabimaat kantaisivat taloudellisen, poliittisen ja uskonnollisen vastuun Palestiinasta. Rahasta, huom! öljyvaltiot, ei jäisi kiinni. Kahden valtion malli mahdollistunee varmasti, jos Gazan alue jättää sotilaallis-uskonnollisen äärijattelun ja pyrkii elämäntapaan, mikä on mahdollista lähialueilla esimerkiksi Jordaniassa ja Egyptissä.


    - j

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän vaappuva tarina, mutta kova ydin.

      Arabeilla on hallussaan koko valtavan laaja Afrikan pohjoisosa, joten miksi he eivät asuta palestiinalaisia omiensa pariin?

      Neljän miljoonan asukkaan köyhä Suomikin asutti 400 000 karjalaista suhteellisen sujuvasti, mutta upporikkaat arabimaat pitävät samaa määrää omiaan panttivankeina röyhkeässä valtapelissään.

      Ja meillä infantiilit hörhöt marssivat.

      Poista
    2. Pertti Pesosen tekemä ohjelma Israelin kansalaisten pyrkimyksestä demokratiaan tuli sopivasti 9.10. juuri Hamasin brutaalin hyökkäyksen jälkeen. Ohjelma oli kuvattu tietämättöminä tulevasta. Samoin kaikki kirjoittajat toimivat, tulevaisuus on avoin. Ohjelmassa kerrottiin, että Israel on olemassaolonsa aikana surmannut yli 20 000 palestiinalaista ja vastaavasti palestiinalaiset ovat syyllistyneet n. 800 surmatyöhön. Nämä ovat faktoja.

      Palaan kuitenkin taas kengässäni hiertävään kiveen: filosofiaan, joka puhdistaa kielen ja puhuu vain tosiasioista. Näin suurin osa Israel/Palestiina kysymyksestä kirkastuu maailmaksi, jossa looginen uuskieli ei tiedä mitään siitä, mistä me täällä kirjoittelemme.

      Jos rajaamme todellisuuden ja maailman selittämisen logiikan tosi/epätosi-akselille, suljemme filosofiamme kokonaan elämän ulkopuolelle. Luonto ei sisällä kielen logiikkaa, eikä tottele sitä. Merkitsevän maailman osia ja sen kertomista ovat aina myös vastaparit hyvä-paha ja oikea-väärä.

      Poista
    3. Helsingin juutalaisseurakunta kokee itsensä uhatuksi ja juutalainen koulu harkitsee Helsingissä sulkemista turvallisuussyistä. Ja tässähän ei ole kyse edes Israelista, pelkästään uskonnollisesta ja etnisestä yhteydestä. Nyt sitä rasismia ei tarvitse etsiä vanhoista sähköposteista, se on nyt todellisesti täällä.

      Poista
    4. Bender, pitäisikö Israelin eliminoimia viholaisia olla tasan yhtä paljon kuin palestiinalaisten tekemiä? Mikä logiikka siinä olisi takana?

      Poista
    5. On todella mielenkiintoista että yksikään arabivaltio ei ota palestiinalaisia eikä muitakaan muslimipakolaisia maahansa. Heidät tuupataan Eurooppaan. Saudi-Arabian rajoilla on joukoittain ammuttu pakolaisia jotka pyrkivät maahan. He eivät kertakaikkiaan halua heitä. Tilaa olisi useassa valtiossa mutta rajat ovat kiinni. Myös työvoimaa tarvitsevat mutta ottavat mieluummin Indonesiasta ja muista Aasian maista.

      Poista
    6. Kyllä Euroopankin pitäisi ampua niitä pakolaisia, jos Saudi-Arabiakin ampuu. Muuten häviämme "tarjouskilpailun".

      Poista
  18. Taivaanranta on lähempänä. Olen siellä.

    VastaaPoista
  19. Kannatan kerrassaan kokonaan kaikkea, mitä David French sanoo mainiossa NYTimesin artikkelissaan, jossa hän tuomitsee Hamasin terrorismin ja vaatii Israelia noudattamaan sodan lakeja. Mitä hän jättää sanomatta, on kuitenkin hirvittävää.

    Siteeraan ja hyväksyn: "This means Israel may not treat Gaza the way, say, the Soviet Army treated Berlin in 1945. Even in its rage and pain, Israel may not level cities without regard for innocent life."

    Juuri näin. Mutta huomannette, että tuossa mainittiin nimenomaan vuosi 1945. Sinä vuonna historian mukavin demokraatti Harry Truman päätti tehdä historian suurimman rikoksen ihmiskuntaa vastaan: Nagasakin viattomien lasten joukkomurhan, jotta sitä toistakin pommia voitaisiin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Nagasakin viattomien lasten joukkomurhan, jotta sitä toistakin pommia voitaisiin kokeilla."

      Ensin pamahti Hiroshimassa, toisena Nagasakissa.
      V-EK

      Poista
    2. Palauttaisin mieleen sen seikan että japanilaiset eivät hekään olleet pelkkiä uhreja 1945. Heidän tarkoituksenaan oli valloittaa koko Tyynenmeren alue itselleen ja nujertaa myös USA. Ja he myös käytännössä tekivät tätä hyvin pitkälle. He hyökkäsivät julmasti kaikkien naapurivaltioidensa kimppuun tappaen miljoonia siviilejä. Myöskään sotavangit eivät saaneet inhimillistä kohtelua vaan heidät orjuutettiin ja tapettiin nälkään ja pakkotyöhön. Heidän kohteenaan oli myös Australia joka oli vahvistumassa merivoimiltaan kyvykkääksi puolustamaan itseään. USA:n piti kuitenkin auttaa heitä puolustuksessa koska japanilaiset olivat ylivoimaisia ajoittain.

      Kun sota läheni loppuaan, Japani kieltäytyi antautumasta kerta toisensa jälkeen. VIelä ensimmäisen A-pommin jälkeenkin he kieltäytyivät. Vasta toisen pommin jälkeen Japanin johto tajusi että peli on menetetty. Seurasi vielä sisäinen kapina jonka tarkoitus oli edelleen jatkaa sotaa mutta se kukistettin ja Japani antautui. Seurasi itsemurhien aalto koska antautuminen oli heille häpeällistä ja ilmeisesti melko ennenkokematonta. Japanilaisten eduksi on laskettava se että he sodan jälkeen tajusivat tehneensä väärin ja pyrkivät toimimaan rauhanomaisesti kaikin keinoin.

      Tällä hetkellä tilanne on hiukan muuttumassa Japanin suhteen koska Pohjois-Korea, Kiina ja Venäjä ovat muuttuneet todellisiksi uhkiksi. Pohjois-Korea on lähettänyt lukuisia ohjuksia Japanin ylle ja Japani joutuu nyt varustautumaan uudella tavalla mahdollisia hyökkäyksiä vastaan. Kiina uhittelee vähän väliä ja Venäjä pitää hallussaan edelleen Japanin saaria ilman oikeutta.

      Pasifismi on vaarallinen loukku jossa voi vain hävitä ja menettää maansa ja kansansa. Aina on oltava valmiina puolustautumaan aggressiivisia naapureita vastaan vaikka aina ei tilanne siltä lainkaan näyttäisi.

      Poista
    3. Näinhän se on: Nagasakin lapset tappoivat miljoonia siviilejä ja olisivat ihan kohta valloittaneet koko maailman. Pakkohan heidät oli tappaa ennen kuin vanhemmat olisivat ehtineet antautua. Varsinkin, kun oli se toinen pommityyppi vielä kokeilematta.

      Aivan samoin Gazan lapset on tapettava, koska he hyökkäsivät rajan yli musiikkifestivaalille. Ellei niitä joukkomurhata, eivät ne milloinkaan opi. Ei tätä Suomessa ole Ilmari Kiannon jälkeen oikein ymmärretty.

      Poista
    4. Kerroin vain historialliset faktat. Itse en olisi pommeja pudotellut.

      Kuitenkin on syytä muistaa että Japani oli verinen tuhovalta ja pyrki laajan alueen herruuteen murskaten kaikki ihmiset altaan. Miten se olisi pysäytetty kun ei edes yksi A-pommi heitä pysäyttänyt? Koko maailman olisi pitänyt yhdessä hyökätä Japanin kimppuun ja sotilaita olisi kuollut entisten lisäksi useita miljoonia. Siinä olisi mennyt myös siviilejä puolin ja toisin.

      Toisen maailmansodan aikana johtajat, olivat kuinka oikeamielisiä hyvänsä, joutuivat tekemään hirvittäviä ratkaisuja, jokainen. He olivat tulisessa helvetissä jo eläessään. Vain Stalin ja muutama diktaattori saattoivat tunnottomina katsella kuinka maailma oli liekeissä ja ihmisiä surmattiin miljoonittain. Kun sota oli tauonnut, he ryhtyivät ottamaan maita ja alueita itselleen suuremman voimalla. Siinä menivät kaikki Itä-Euroopan valtiot ja, Puola ja joukko muita pienempiä. Suomikin joutui oikeudettomasti menettämään alueita, kuten Japanikin.

      Olisin hyvin kiinnostunut kuulemaan miten anonyymit ym. keskustelijat olisivat näitä tyranneja hoidelleet.

      Poista
  20. Miksi tämä Israelin tapa reagoida hyökkäyksiin ole mennyt perille, vaikka vuosikausia on tehty siten, että kostoisku tulee aina?

    Miksei ole opittu mitään? Miksei välitetä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hamasin taustalla vaikuttavat muut valtiot jotka rahoittavat ja aseistavat, kuten Iran ja Syyria. Juuri näin videon jossa Hamasin taistelijat puhuivat venäjää. Ei ole vaikea päätellä että joukossa on ollut Wagnerin sotilaita.

      Poista
    2. Siksi ettei arabi osaa ajatella niin pitkälle?

      Poista
    3. Taitaa olla israelilaiset jotka eivät osaa ajatella nenäänsä pidemmälle. Jokainen ylimitoitettu "kosto" kun kasvattaa vain arabien katkeruutta.

      Poista
    4. Tajuaminen on vaikeaa, syystä että mussulmaanit ovat -- poikkeuksia lukuunottamatta -- vasta tulossa renesanssiin, ja sitäpaitsi yhtä pakolla uskonnollisia kuin ruotsin kansalaiset kuten 1500 fennit, pakossa kuulua kirkkoon. Kääntymys toiseen uskoon oli yleensä teloituksen paikka. Joka sunnuntai oli myös oltava kirkossa, vaikka nukutti.

      Nykyään uskontomme on realismi sekä syy ja seuraus.

      Islam ei pyydä ymmärtämään vaan alistumaan. Niiden maiden taide on pääosin kukkia ja kalligrafiaa. Heidän maailmankuvansa ei perustu maailmaan ja huomiseen seurauksineen vaan tunteeseen. Kerrrotaan että Gaddafi otti puheensa aiheeksi usein runon ja mielikuvat.

      Mussulmaaneilla ei ole maallista tulevaisuutta muutoin kuin olla elossa ja päästä kunnialla taivaaseen. Mieluiten pyhästi sotimalla, sillä sitten saa takuuvarmasti neitseellistä pillua. Itse en ymmärrä kokemattomien päälle.

      Olla nuori poika ja mussul-maassa ilman työtä on tilanne, jota en edes pysty kuvittelemaan. Ei tulevaisuutta.

      Puheenvuoroni on karkea yleistys.

      Poista
    5. Raunio koesketteli juuri oikeita kieliä soittimessa. Islam ei ole kehityksen ja edistyksen uskonto vaan nimenomaan paikalleenysähtyneisyyden. Siitä myös seuraa että tulevaisuuden luottamus jää todella heikolle osalle. Jos sitä höystetään ankarilla oloilla ja työttömyydellä niin jopa meni vaikeaksi.

      Pakistan ja Turkki poikkeavat merkittävästi muista muslimivaltioista siinä että niissä tekniikkaa edistetään ja kaikkea pyritään tekemään eikä jäädä istumaan käsien päälle vaikka etenkin Pakistanissa köyhyys kolkuttaa ovelle aika usein. Toimeentulo hankitaan positiivisin ja tulevaisuuteen suuntautuvin toimin.

      Poista
    6. Kristinusko on pysähtyneisyyden ja alistumisen uskonto.

      Poista
    7. Mikäs se islam sitten on? Edustaa todellista lähimmäisen rakkautta ja armoa?

      Poista
  21. Tilaus: Juttuja ilosta, rauhasta, veitikoista, heräämisestä hyvillä mielin uuteen aamuun, väreistä, jekuista, pikkuskideistä, voimisesta, uudistumisesta, veneilystä, seikkailusta, eväistä, yhteistyöstä, elämänuskosta, musiikista, löytymisestä, runoista, marjoista. Koska ei nuo sota- yms. jutut, pakeneminen sotaan ja politiikkaan, ole ihan sitä itseään Kemppistä. Ties mistä se on ottanut näitä nykyisiä aiheitaan. Ilonen ja irti maasta täytyy olla aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tämä aika, oka yhtenään syöttää ikäviä aiheita, vallanhimoiset johtajat eri puolilla, melkein jo omilla porteilla. Ei nyt oikein naurata, vaikka mielessä on taustalla vahvasti isäni ärsyttävä rallatus lapsuudesta: "Elä ole surunen niinku ukko Turunen, ole aina ilonen, niinku Ville Timonen." Hän kyllä oli useimmiten hyväntuulinen. - Kissa- ym. eläinvideot helpottavat ensi hätään! Ja runot. Ja kasvien kanssa puuhailu, - kun ei anna sen tuntua työltä.

      Poista
  22. Suomalaisten miesten keskipituus n. 1,79 m.
    Horisontin etäisyys on sqrt(1,79)*3,6 m ~ 4,8 km.

    MMM...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta 1,79:stä pitää vähentää keskimääräinen otsan korkeus.

      Poista
    2. Suomalaisilla on lötkö ryhti niin otsankorkeutta ei tarvitse vähentää

      Poista
    3. No nyt aletaan iteroitua kohti ihmiskunnalle aivan oleellisimpien kysymysten kovaa ydintä.

      Itse olen yleensä käyttänyt näköpiirietäisyyden määritykseen helposti muistettavaa likarvokaanaavaa, joka huomioi myös valon taittumisen hieman geometrisen horisontin taakse:

      näköpiirietäisyys meripeninkulmissa = 2 * neliöjuuri silmänkorkeus metreissä

      Mutta hieman tarkemman likiarvon saa, jos käyttää kertoimena tasaluku kahden sijasta arvoa 2,08.

      Tällä kaavalla 165 senttisen henkilön taivaanranta on 4,8 kilometrin päässä olettaen, että hänellä on nelisenttiset korot + pohjat kengissään ja että hänen otsankorkeutensa on 12 senttiä.

      Mutta koska sekä matala- että korkeaotsaisuutta esiintyy monissa eri väestöryhmissä, koska ihmisten käyttämien korkojen pituus vaihtelee välillä 0 - 16 senttiä nyt ainakin ja koska valon taittumiseen vaikuttavat monet eri tilannetekijät, tulemme postmodernille maailmallemme niin tuttuun tilanteeseen tässäkin: mitään täsmällistä totuutta ei voida löytää siihenkään, kuinka kaukana taivanranta on keskipitkälle henkilöoletetulle. Muista ihmisistä nyt puhumattakaan.

      Poista
    4. Eipä tuo näköetäisyys ole oikeasti laskettavissa. Täällä Suomessakin maassa on kummasti kupruja, niin että vaikea löytää paikkaa jossa näkisi edes parin kilometrin päähän. Sama juttu on tässä Palestiinan kysymyksessä. Tilanne on niin takalukossa että mitään tulevaisuutta ei ole näkyvissä ja minusta näyttää että juuri Israelin harjoittama politiikka on sen tähän tilaan ajanut. Tosin emme me eurooppalaisetkaan ole tässä ihan syyttömiä. Meillä on monenlaista syyllisyyttä jopa lähes parin vuosituhannen ajalta, ja holokaustin jälkeinen krapula on vienyt meidät taas toiseen äärimmäisyyteen.

      Poista
    5. Korpisoturin poikana teen seuraavan yhteenvedon: tasaisella maalla näen marssivien vihollisten piippahatut n. 10 kilometrin päästä.

      Poista
    6. Kemppiseen kommentoivien, itsenikin siis, jatustelut kauas- tai lähelle- näkemisestä ovatten vain joutavien, mitään kokemattomien ajantäytejatusteluja.

      Voipi sitä silti yrittää kuvitella, mitä Thomas Lean Kahdentuhannen jaardin katse-maalauksen (1944) esikuva, raakaa sotaa kokeneen silmät ovat nähneet, mutta tuskin onnistuu edes hipaisemaan niitä kauhujentunteita.

      Ja mitä näkevätkään sodan jalkoihin tälläkin hetkellä jäävät lajitoverimme, sotilaat ja siviilit, eritotenkin lapset, siellä ja täällä maailmalla.

      Ja kaikki kauheudet ihan vain meidän kaikkien joutavia jatustelevien myötävaikutuksella kun ummistamme silmämme jo rauhanaikoina valmiiksi siltä, mitä aina seuraa, kun annamme johdatella itsemme massoiksi tyrannien, uskonjohtajien, sotahaukkojen yms. visioiden lumomaailmoihin tykkkien laukaisijoiksi ja niiden ammusten ruuiksi.

      Poista
  23. Kyllä mongoleilla oli siviilien tappamisessa logiikka. Jos kaupunki antautuu, se integroidaan nopeasti ja tehokkaasti ja kaikin tavoin inklusiivisesti osaksi Mongolivaltiota. Ellei antaudu, kaupungin funktio on toimia varottavana esimerkkinä muille. Mitä raaemmin kaupungin asukkaita, koiria ja kissoja kohdellaan sitä tehokkaammin varoitus toimii. (Lähteitä: Peter Frankopanin "Silkkitie" ja toisen professorin Marie Favereaun "The Horde: How the Mongols Changed the World".)

    Mutta ei Venäjä näin toimi. Jos taivut sinut tuhotaan ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  24. Autuaita ovat rauhantekijät.

    Sauli Niinistö siteerasi väkevässä Martti Ahtisaaren muistopuheessaan Kofi Annania, jonka mukaan Ahtisaari oli ainoa, joka sai aikaan rauhan kolmella mantereella. NATOssa Ahtisaarta kunnioitettiin poikkeuksellisena suurmiehenä.

    Tulen juuri Pordenonen elokuvajuhlilta. Pordenone on NATOn lentotukikohdan Avianon naapurikaupunki. Avianossa lienee ydinaseita. Muistan, miten Jugoslavian sodan aikana vuonna 1999 me suomalaiset filmihullut saimme ylimääräistä arvonnousua Martti Ahtisaaren roolista rauhanneuvotteluissa.

    Pasifismi ja sotilaallinen maanpuolustus: kysymys ei ole "joko tai" vaan "sekä että".

    Turvallisuuspolitiikan kolme pääkenttää ovat diplomatia, ulkopolitiikka ja puolustusvoimat. Peruskallio on kansakunnan yhtenäisyys ja taistelutahto. Kaiken yllä on pasifismi, pyrkimys maailmanrauhaan. Sen onnistuminen ei ole "kaikki tai ei mitään" -kysymys. Euroopan 77 vuotta jatkunut rauhanaika on suurenmoinen saavutus.

    Sotilas on aina pasifisti. Tarkoitan ammattisotilasta ja sotilasta, jolla on sotilaskunnia. Sotilas tietää, että sodassa kaikki häviävät. Armeijan paradoksi on, että sen suurin tarkoitus on sodan estäminen.

    Asia, josta on paljolti vaiettu, on suomalaisten rooli Israelin armeijan perustamisessa. Israelilaiset ihailivat 1940-luvulla suomalaisia kouluttajia, jotka olivat rauhallisia ja kurinalaisia ja toimivat ilman vihaa ja halveksuntaa vastustajaa kohtaan. Jos oli pakko ampua, he ampuivat tarkasti, varmasti ja eleettömästi. Mutta tappaja aiheuttaa samalla aina myös itselleen lähtemättömän vamman.

    Tuntematon sotilas on "pasifisti ja sotilas" -teeman klassikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhanmies Ahtisaaresta ja militaristi- Niinistöistä ei oikein voi puhua samalla viikolla. Edes opportunistit ja nuolijat.

      Poista
    2. Niinistöä kalvaneet rakit muuttuivat nuolijoiksi samasta taikaiskusta kuin hän presidentiksi. Niin ihmeellisiä herramme on.

      Poista
    3. Et ole ollut muussa sodassa kuin rikkaitten sodassa sortamiaan vastaan.

      Poista
  25. Kuka toi blogiin teeman sota köyhiä, työttömiä, sorrettuja vastaan, professorien, lakimiesten, lääkärien eli virkaelitiin norsunluutorneista?

    VastaaPoista