Sivun näyttöjä yhteensä

4. heinäkuuta 2020

Pääministereistä



Kun aloin muuttaa takaisin Kaliforniasta, tiesin että Suomessa kohtalokkaasti laiminlyöty ala on ”public administration” eli lähinnä julkishallinto.

Sen näen omin silmin, että pääministeri Marin on erikoislahjakkuus. Korkeintaan yksi sadasta osaa puhua kokonaisia lauseita käyttäen samalla selkeitä sanavalintoja.

Päivän lehti paljasti laajassa henkilöjutussa, että Marin oli jo opiskelijana Tampereella saanut kovan innon valjastaa lahjakkuutensa ”johtamiseen”. Samalla kävi ilmi, että Tampereella opetuksen on pakko olla aika hyvää. Ehkä muinoin kummeksumani yhteiskuntatieteiden ja juridiikan tuominen lähelle toisiaan on tuottanut tuloksen.

Jos otaksumani on oikea, ajatuksen isä on Aulis Aarnio, joka opetti ensimmäisenä, että sääntöjen maailma on jotain aivan muuta kuin kielellä askartelua.

Ettei tämä kuulostaisi puolueista puhumiselta, lisään huomanneeni kummakseni, että hyviä suuren julkisen yksikön johtajia on alkanut näyttäytyä siellä täällä.

Liikeyritysten johtoon on koulutettu vanhastaan. Lupaaville yrittäjille on myös annettu tilaisuus onnistua tai epäonnistua. Julkisella puolella tilanne on ollut kovin toinen. 

Valtion tasolla esimerkiksi Paasikivi ja Kekkonen olivat Maradonan tyyppisiä palloilijoita.

Viimeksi kirjoittamani kommenteissa jo selitettiin, miksi vedän vähän väliä esiin Rytin. Paitsi että hän oli nerokas asianajaja, hän oli suurenmoinen johtaja 1922 - 1939. Sen jälkeen koossa olikin Suomen historian dream team, Ryti, Tanner ja Mannerheim. 

Kaikki kolme selvisivät vaikeimmasta eli pitivät omat kannattajansa kurissa.

Superlahjakkuuksista puhuttaessa Tanner muuten aina unohdetaan. Rautatieläisen poika ja ressu Ruoholahdesta johti jo nuorilla päivillään puhetta kansanvälisissä osuustoimintajärjestöjen kokouksissa, koska hän oli ainoa, joka osasi pysyä ja pitää muutkin asiassa viidellä kielellä.

Sitä en osaa oikein sanoa, miksi arvostukseni kohteet näyttävät olevan monissa tapauksissa nuoria naisia. En tiedä.

Mutta ehkä heissä näkyy vielä äideiltä peritty erikoinen taito, kyky ajatella puhuessaan.

Yksityisen puolen liikkeenjohtajien huiput tunnistin heidän taidostaan kuunnella niin kauan kuin minulla oli heille puhuessani asiaa. Eivätkä he tehneet muistiinpanoja.


25 kommenttia:

  1. Naiskauneus vain sokaisee. Valitettavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidät siis blogistia ihan tyhmänä - kauneus tulee kaupan päälle.

      Poista
    2. Sinut vissiin sokaisee, kun et mihinkään muuhun kiinnitä naisissa huomiota.

      Poista
    3. Tämä nimetön Sinut vissiin... on malliesimerkki nettikommentoinnin alhaisesta tasosta, jollaista kukaan ei kaipaa.

      Poista
    4. Niin oli Toipilankin kommentti, jota myöskään kukaan ei kaivannut.

      Poista
    5. Miten on mahdollista, että tämä kaunis ja täydellinen pääministeri on tehnyt niin paljon virheitä pääministerinä ollessaan? Myöhästellyt esimerkiksi EU:n yhteisessä suojavarusteiden tilaamisessa ainoana EU:ssa. Hänellä ei ole yhteistyökykyä, hän on äksy ja riitaisa. Jos kuuntelee hänen sujuvia lauseitaan, ne eivät sisällä mitään asiaa. Hänellä on hyvä sisälukutaito, kun hän lukee muiden kirjoituksia. Hän syyttää muita virheistään. Hänestä tulisi hyvä TV-kuuluuttaja. Tai itsevaltias, joka lumoaa ja sokaiseen puoluetoverinsa.

      Poista
  2. Hersyvät naurut kuvavalinnasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouduin heti nauttimaan Samariinia ja tuli niin saamarin hyvä olo.

      Poista
  3. Kerrotaan kuitenkin, että Ryti hutiloi Kordelinin omaiduuden ja säätiöstä tuli vain lillputti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrotaan ja kerrotaan. Tutkipa säätiötä.

      Poista
  4. Winston Churchillin kerrotaan paljastaneen kaverilleen puhetaitonsa pienen salaisuuden: Pidä tietyissä kohdin sopivat tauot että kuulija luulee että ajattelet ja keksit sanat puhuessasi, että ikäänkuin tulisi suoraan päästä. Vaikka puhe on jo valmiiksi mietitty ja kirjoitettu. Tätä tauotusta toki pitää harjoitella.

    MMM...

    VastaaPoista
  5. Olen lukenut näitä blogeja pari vuotta ja saanut niistä monia hyviä oivalluksia - parhaimmat kiitokset kirjoittajalle! Jossain vaiheessa ymmärsin lukevani pitkää monologia, jossa ei ole selviä alku- tai loppukohtia. Onko tämä tietoinen ratkaisu? Jotenkin olisi hienoa nähdä, jos ilmeisen kyvykäs ja kouliintunut kirjoittaja haastaisi itseään ja kokeilisi esseemuotoa, jossa kutakin teemaa käsitellään monesta näkökulmasta (analyysi) ja sen pohjalta pyrittäisiin työstettyyn ja harkittuun lopputulemaan (synteesi). Monet kirjoittajan blogit ovat kuin erinomaisen esseen alkuja, joissa ajatukset jäävät ikään kuin pomppimaan ponnahduslaudalle hyppäämättä syvään veteen. Joka tapauksessa monet kiitokset kaikesta tähänastisesta ja hyvää kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kemppinen kirjoittaa edelleenkin joihinkin lehtiin kolumneja, silloin aiheessa pysyen.

      Poista
    2. Tuokaa Samariinia!

      Poista
  6. Sanna on kuulemma kova kiroilemaan. Presidenttiainesta.

    VastaaPoista
  7. Rasismi: savolaisena oon kuulluna juttua tästä aihepiiristä. Eipä mittään: savolainen on savolainen, hurri on hurri, ryssä on ryssä ja neekeri on neekeri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisena savolaisena kommentoin, että älä nyt vouhka. Uhriksi heittäytyminen on niin noloa.

      Enpä ole kohdannut savolaisuuteen kohdistuvaa rasisimia. Toiseksi jää sananväännössä jos joku yrittää iänkaikkisia savolaisvitsejä vääntää. Kun savolainen voi sanoa suoraankin, mutta harva länsisuomalainen osaa kiertäen. Ja ne jotka osaavat, eivät ole niin typeriä että lähtisivät länkyttämään.

      Yhden porilaisen tosin tunnen joka on kohtalaisen fiksu, mutta sangen rasittava jäpäkyörä ja mahdotonta keskusteluseuraa. Mutta olen käsittänyt että se on niillä seuduilla aika tavallista. Samaan kylään on keskittynyt varsinais-suomalaisten, satakuntalaisten, hämäläisten ja eteläpohjalaisten huonoimmat ominaisuudet.

      Poista
    2. Nykyisen moraalikäsityksen mukaan mitään niin ala-arvoista ja tyhmää ei olekaan kuin "neekeri" ja siksi se sana on ehdottomasti kiellettävä.

      Poista
    3. Olen joskus ihmetellyt, että kun me suomalaiset löydämme niin paljon eroja eri heimojemme väliltä - savolaisista, pohjalaisista, länsisuomalaisista, rantaruotsalaisista jne - ja monet jopa väittävät, että ne erot ovat oikeastikin olemassa

      - niin kuinka on mahdollista, että vastaavien erojen löytäminen eri kansallisuuksien ja jopa ns. "rotujen" väliltä on mitä suurinta huuhaata?

      Niin suurta huuhaata, että sellaisten etsiminenkin on ankarasti lain uhalla kielletty?



      Poista
  8. "Paitsi että hän oli nerokas asianajaja, hän oli suurenmoinen johtaja"

    Risto Ryti, Adolf Hitleristä (Rytin päiväkirjat 4.6.1942). "Lämpimästi tunteva, sydämellinen, hyvää tarkoittava ja herkkä ihminen jos ei pitäisi kasvoillaan kansallissosialistisen johtajan ja profeetan maskia."

    Wikipedia, lainaus: ”Keväällä 1943 toimiessaan presidenttinä Ryti totesi keskustellessaan Väestöliiton edustajien kanssa, että väestön lisäämisen ohella liiton tulisi kiinnittää huomiota myös sen laadun parantamiseen. Hän piti perusteltuna estää "fyysisesti ja psyykkisesti ala-arvoisten ihmisten" lisääntyminen steriloimalla heidät.”

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. natsismin komppaajahan se oli - ja neuvolajärjestelmän isä Arvo Ylppö oikein saksalaisen koulun eugeniikko.

      Poista
  9. 2014 Seinäjoella eräällä suuren yhdistyksen kokousedustajalla oli oma ständi eli markkinointikoju kokouksen sisätiloissa.

    Siellä ei käynyt isommin vieraita, joten minä kävin, jopa kahdesti.

    Kummallakin kerralla puhuimme niinkuin Kemppinen kuvaa: toisiamme silmiin katsoen (silmien alueelle tulee aivojen sisätiloista 8/12 aivohermoa, joten oppii siinä, jovain oppii, kumppanin aivoista, kts HS Teema 3/2020).

    Enemmän oppi vuorotellen puhuen. Senhän näkee näistä Kemppisen blogin "lettereistäkin".

    Kumpikaan ei tehnyt muistiinpanoja, mutta kumpikin voitti.

    Toinen sai sytykkeen harkita vanhan miehen lähtöä pois politiikasta, toinen sai kotikaupunkiinsa raitiotien ja mieleisensä puheenjohtajan kokouksen yhdistykselle (r.p.).

    Minä en saanut, en raitiotietä enkä mielusta puheenjohtajaa, mutta minä sain ymmärrystä.
    Ymmärsin samaa mitä Kemppinen tässä blogauksessaan kertoo ymmärtävänsä.

    Minä olenkin Kemppistä 2 vuotta nuorempi, vaikka isäni taistelikin Pohjanmaalla väärällä puolella ennenkuin Kemppisen äiti syntyi.

    Talvisodassa kaikki taistelivat, Tanneria myöten, samalla puolella.
    Paitsi tsaarin joukot.

    (Mannerheim vaihtoi puolta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpi puoli Pohjanmaalla oli oikea?

      Kysyn siksi, kun 18-vuotias isoisäni liittyi ensin punaisiin, mutta vaihtoi kesken kaiken valkoisten puolelle.

      Molempia valintojaan hän joutui sitten 30-luvulla julkisesti lehdessä pyytämään anteeksi. (Molemmilla kerroilla siksi, ettei muuten olisi päässyt töihin.)

      Poista
    2. ”Kumpi oli oikea?” Siitähän on vanha iskulause: Vasen on oikea, rött är rätt. Tapsan vaari taisi olla opportunisti. Ei siinä mitään, niinhän useimmat.

      Poista
  10. Olen ehkä vähän myöhässä, mutta kyllä julkinen hallinto johtoineen on kovin eri asia kuin poliittinen johto, josta nuo Kemppisen esimerkit olivat. Ja varsinainen julkinen hallinto on Yhdysvalloissa aivan kuralla, jos ei ennen, niin ainakin nyt Trumpin aikana. Kaiken takana on joka puolella pitkään lietsottu "big governmentin" kammo. Sen seurauksena esimerkiksi vaalisysteemit ja verotus ovat kivikautisella tasolla, ulkoasiainhallinto on (muistakin Trumpin syistä) kaaokseessa, armeija ei luota ylipäällikkönsä ja ympäristöhallinnon jämät kumartavat lobbarifirmoille. Hallinnossa, varsinkin paikallistasoa ylempänä, on paljon vastuullista väkeä, jonka alta sankaripresidentti kaiken aikaa vetää mattoa alta.

    VastaaPoista