Sivun näyttöjä yhteensä

17. maaliskuuta 2017

Onnellisia päiviä




Kuka se olisi arvannut, että Akateemisessa kirjakaupassa on niiden pätevien pitkän linjan myyjien lisäksi sivistynyt päällikkötason mies, joka tuntee kirjallisuutta ja pitää kirjoista!

Jokainen kai tietää, että antikvariaateissa omistajat ja myyjät ovat luultavasti kirjallisuuden maistereita ja tuntevat Martti Anhavan ja Antti Tuurin.

Ei ole edelleenkään mahdotonta jäädä hölöttämään näihin kauppaliikkeisiin molempia osapuolia kiinnostavista turvallisuuspoliittisista kysymyksistä.

Akateemisessa pyysin päällikkötason henkilöä noutamaan jostain kirjan, jonka ostaisin, vaikka olenkin unohtanut, mikä sen nimi on. Vähin johtolangoin (kirjoittajan nimi) ja osittain virheellisin tiedoin hän kiidätti kohta erääseen tehtävään tarvitsemani Wilsonin ”Mitä ihmisen olemassaolo merkitsee”. Se ei saa alkujaankaan ollut Pietiläisen Terra Cognitan, vaan kustantaja on hiljan pikku kustannusliikkeitä jaettaessa syntynyt Viisas elämä. Vaikka tuollainen nimi viittaa voimakkaasti hörhökirjallisuuteen, tässä tapauksessa ei. Samassa yhteydessä ostin lähisukulaisen ehdottoman Sinikka Mönkäreen muistelmakirjan, joka osoittautui erehdykseksi. Kirjassa ei ollutkaan mitään luettavaa.

Olin tehnyt Vartiaisen kanssa aiesopimuksen viimeksi mainitun niteen myymisestä ennen pitkää edelleen hänelle divariin. Kun olin korostanut, että ennen lukemista kirjan kansipaperi otetaan talteen ja sitä säilytetään huolellisesti hyllyssä, hän kohotti alustavan tarjoushinnan euroon viiteenkymmeneen senttiin. Itse aion vähentää ostohinnan arvonlisäveroineen verotuksessani, koska nyt olen käyttänyt sitä elinkeinotoiminnassa, lisäksi vielä maininnoin, että ministeri tuntuu suhtautuvan itseensä ja toimintaansa samalla hartaudella kuin saksalaiset Kölnin tuomiokirkkoon.

Vein paperinkeräykseen muutaman kalenterini. Käytin ennen hammaslääkäreille tarkoitettuja isokokoisia kalentereita, koska ne tukivat olkalaukkua mukavasti. Totesin merkinneeni muistiin juuri 1970-luvun hammaslääkärikäyntejä ja kiireellisiä työtehtäviä korkeimmasta oikeudesta. Rauma-Repola vastaan Valmet – välitoimi. Ja huutomerkki perässä.

Jos olisin tavoitellut merkkihenkilön asemaa, olisi täytynyt jo tuolloin pitää seikkaperäistä päiväkirjaa. Myöhemmin olen tajunnut, että poliitikot, kuten Johannes Virolainen ja siis muutkin, selvisivät poliisin tungettelevista kysymyksistä, jotka koskivat kuvaputkitehtaita tai veikkausvoittovaroja, vetämällä esiin huimaavan pino muistikirjoja ja siis selvityksen kävijöistä, käynneistä ja puhelinkeskusteluista. Virolainen merkitsi senkin, haisiko ministeritoveri viinalta.

Akateemisessa näin lapusta pätevän päällikön sukunimen ja jotenkin tuli puheeksi lento-onnettomuus, joten arvasin, että kysymyksessä oli olympiamitalistin lapsenlapsi. Lentokone oli se Pyry, joka muljahti Tampereen Koivistonkylällä 1943 ja syöksyi maahan.

Hienotunteisuussyistä en maininnut hänelle kirjallisuuden ja kilpaurheilun rajapintaa. Uuden kumppanini ukkovaari, kultamitalismies, oli tietääkseni hyvinkin kimpaantunut hävittyään 1900-luvun alussa vasemman ja oikean käden kuulantyönnön yhteistuloksessa myöhemmälle kirjailija Jalmari Saulille, joka puolestaan oli minun isäni varhaisia mielikirjailijoita; kuka ei muistaisi rakkaudella ”Ketunlukon oravapoikia”?

Tunnen useimmat Suomen lento-onnettomuudet luettuani monet kerran Hyvösen teossarjan ”Kohtalokkaat lennot”. Kirjoittaja oli isäni koulukaveri ja tuo kirjasarja oli suuren työn tulos. Tiedot ovat lyhyitä ja täsmällisiä, mutta siellä on mukana paljon tapauksia, joista tiedän myös toista kautta jotain. Ja harjoitushävittäjä Pyryn kaarto-ominaisuudet tiesivät kaikki Kauhavan pikkupojat. Lentäjät sanoivat, että tunne oli sama kuin voinokareen piteleminen kuuman perunan päällä.

Hallussani on isäni muistoesineenä säilyttämä Fokker CX:n potkurinkärki, joka todistaa, että lentokonetta voi mainiosti käyttää raivaussahana. Kolupuun reuna on vahvistettu metallilla, joka on täynnä pieniä kuoppia. Nousu onnistuikin, vaikka oli mennä pitkäksi niin että Solomannin lentokentän päässä kasvanut lepikko sai uuden, modernin ilmeen.

Katselen muistoesineelle nyt sopivaa paikkaa. Sen viereen sopisivat äitini partiovyö (Ole valmis) ja isän sotien jälkeen Lapin vaelluksilla käyttämä marssikompassi. Siinä on jokin tahra, ehkä pikiöljyä. Yksi veljistäni valehteli hölmöydestään tunnetulle kylän pojalle, että se tahra oli aitoa ryssän verta.

Sen kuultuani panin parempaan talteen isän valokuva-albumeista sen, jossa oli kuvia Nurmoilan lentokenttään syöksyneestä viholliskoneesta. Erikoinen tapaus että sen pudotti tavallisen konekiväärin paalun päähän nostanut mekaanikko, joka ei lainkaan hyväksynyt, että hänen juuri vaivalla korjaamien lentokoneita vainottiin.

Yksi Hyvösen kirjan ihmeellisimmistä tiedoista on totta. Kaksimoottorisen pommikoneen (BL) molemmat moottorit sammuivat Kauhavalta noustua eivätkä siitä käynnistyneet. Miehistö hyppäsi ja kaikki selvisivät ongelmitta laskuvarjoillaan maahan. Laskuvarjopaketissakaan ei tällä kertaa ollut eväspulloja. Mutta lentokone oli laskeutunut vaakalentoasennossa ilman ohjaajaa jollekin tilustielle pyörilleen ja odotti siinä noutajiaan täysin vahingoittumattomana.

Tapausta kerrottiin herrapiireissä useinkin enkä uskonut sitä todeksi ennen kuin yksi ilmavoimien kenraali vakuutti näin käyneen. Normaalisti lentokone lähtee pintoihin siivenkärki edellä, kun virtaus irtoaa.

Yleensä elämässä käy niin päin, että lentokone, tieltä suistunut auto tai junasta vauhdissa hypännyt sotamies osuu seudun ainoaan puhelinpylvääseen.

On syytä keskeyttää tässä kohdin ennen kuin takerrun kertomukseen niistä kahdesta luultavasti todesta tapauksesta, jossa lentokoneesta lähempänä kymmenen kilometrin korkeutta pudonnut on säilynyt hengissä.

29 kommenttia:

  1. Tästä oli meillä juttua aiemminkin.

    http://kemppinen.blogspot.fi/2007/07/megauss-oerstedt-poikineen.html

    VastaaPoista
  2. Lainsaari on Mönkären nykyinen sukunimi.

    Kuin sattumoisin hänen ikätoverinsa, Liisa Hyssälä, on päähenkilönä Mielenterveyslehden uusimmassa numerossa jutussa, jonka on varmaankin laatinut yhtä osaamaton tai onneton skribentti kuin Mönkären muistelmat.

    Jotenkin minulle tulee mieleen noista seitsemänkymppisistä ihmisistä (toinen Varsinais-Suomesta, toinen Etelä-Karjalasta) että Paavalin eräs maininta ("nainen vaietkoon seurakunnassa") on joko hyvä, hirveän hyvä tai aivan päin honkia.

    Utissa ja Selänpäässä katselin pentuna, kun purjelensin itse hopea-C:n edestä, Vihureiden maahanlaskuja ja olin kahden pilotin hautajaisissakin.

    Sit tibi terra levis.

    VastaaPoista
  3. National Geographic on alkanut näkyä: katson retrospektiota V2-ohjuksista, joita natsit eivät v. 1944 ehtineet saada jakoon.
    Petollinen asevelikin olisi saanut pian oman namun, mutta jokin sallimus kait oli, että liittoutuneet voittivat.

    VastaaPoista
  4. Vaatin korjausta! Tuo lentoemäntä joka hiljan kuolla kupsahti (uppsan, vahinko, anteeksi) eli pitkään. Häntä ei suuremmassa määrin häirinnyt kuuluisuus.

    Varsin miellyttävä henkilö, usein lentohenkilökunnan parissa on sellaisia. Tunnen muutamia.

    VastaaPoista
  5. Jos en muista täysin väärin, mitä syvästi epäilen, niin Alfred Hitchcock teki elokuvan "Linnut". En ole sitä nähnyt. Mutta mitä olen arvosteluista lukenut, myös maakuntalehtien parjaavista arvosteluista, niin siinä nämä linnut (Aves) hyökkäävät ihmisten kimppuun (sic!). Miksi, kysyn minä? Ja vastaan: antaa olla. Sillä kuka sen sanoo ettei seuraavaksi Lepakot (Chiroptera) hyökkää ihmisten kimppuun? - Ihan näiden tuulimyllyjen ropellien takia.

    Kirjakaupassakin pitäisi olla - kaiken muun lisäksi - lenteleviä kirjoja. Ihmiset niitä yrittäisivät kädet venyneinä hapuilla. Ja jos joku semmosen kiinni saisi, tuulettaisi "jippi jippii", ja menisi kassalle ja maksaisi.

    VastaaPoista
  6. Ihannoin lentäjiä yhtä paljon kuin keitä muita tahansa. Koska aika moisia surkimuksia olemme kaikki. Sotakirjallisuutta olen lukenut paljon, liian paljon. Yhdessä kirjassa puhuttiin Norjan/Suomen/Muurmanskin alueella toimivista luffenwaffenin lentäjistä, 1941-1944, niin eräs toistasataa vihollislentäjää pudottanut saksalaisässä valitti että "venäläiset eivät suhtaudu niin ritarillisesti hävittäjiälentäjiin kuin pitäisi..." Ajatteli kai jotain semmoista mitä vielä 1914-1918 oli, ollut. (Siihen aikaan kun vihollislentäjä, onnenkantamoisella, pudotettiin taivaalta, niin hänet ensin vietiin Divisioonan komentajan luo. Ja sitten käteltiin. Ja sitten hänelle syötettiin hanhenmaksaa ja juotiin shampanjaa. etc etc etc.) Mutta... nyt... tämän toisen maailmansodan lentäjän ajatus oli niin korni, että suomentajan - sic! - oli pakko panna alaviite kirjaan. Se kuului: "Yksikään vangituksi joutunut venäläinen lentäjä ei selvinnyt Saksassa hengissä". ... se herrasmiesmäisyydestä! ja saksalaisesta ritarillisuudesta. ja hanhenmaksasta. (imbesilli, rautaristiritaristi)

    Kuka ei näe malkaa omassa silmässään ei näe... taatusti ei näe sitä aavikollakaan, jossa joku rikas fariseus yrittää kävellä Omeqa-kirjaimen läpi.

    Suhteellisuudentajua, sitä tarvitaan. Tajua + Suhdetta. Ja Aikaa ajatella niitä.

    ( - kellahtaa kumoon -)



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan tuohon parannusta?

      Poista
    2. 1945 ei ollut enää kohtalokkaita lentoja Lapissa?

      Poista
    3. Tuskin. Mikis on jo mennyttä miestä.

      Poista
    4. Pudotin tuon vitosen (1945) tahallani pois. Kun ajattelin että joku tyhmä mulle siitä kumminkin huomauttaa.

      Poista
  7. Wikipedia tuntee kuusi tapausta, ellei mukaan lasketa liitopuvussa mittavaan pahvilaatikkokasaan lotsahtanutta ukkelia jonka täytyy olla päästään vipsahtanut.

    VastaaPoista
  8. Koivulahden onnettomuus tapahtui noin 15 kilometrin päässä kotoani. Onneksi minulle ei kerrottu siitä, koska kesäpaikkamme oli niihin aikoihin Vassorissa, samalla seudulla. Kone oli ollut laskeutumassa Vaasan kentälle sen tien yli, mitä pitkin kuljimme Vaasaan.

    Kaverini kanssa kävimme lentämässä pikku-Cessnalla Vaasan lentokentältä. Pilottina oli teku-kaverinsa, joka ohjasi konetta hyvin hermostuneena luultavasti ensimmäisiä kertojaan. Raekuuro pakotti palaamaan sillä kertaa takaisin Tervajoen aseman paikkeilta Vaasaan. Kyseinen lento on hirvittänyt jälkeen päin, varsinkin kun on nähnyt ilmakuvista lentokentän viereiset louhikot.

    Serkkupojan kanssa kävimme usein katselemassa lentokoneiden ja purjekoneiden nousuja ja laskuja Pirkkalassa Tampereen lentokentän viereisiltä sorakasoilta 50-60-luvuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkkalassa ei ollut kenttää 50-60- luvulla, kenttä oli Härmälässä eikä siellä ollut sorakasoja.
      Härmälän hanu

      Poista
  9. Koska tässä blogissa kaikki ovat kielitaitoisia, paitsi minä, niin eikö olisi järkevää käydä keskustelu englanniksi?

    Kun olin lastentarhassa, muistan sieltä vain vähän, mutta onneksi ainoastaan ikäviä asioita. Noin viidenvanhana seisoin Loimijoen rannalla. Yks toinen seisoi siinä kans ja katsoi sitä virtaavaa vettä. Huusin sille "se on thames". Se oli mun kaveri ja käänsi pisamaisen naamansa mua kohti ja kysyi "tä?". Sanoin sille "kome home james".

    Pelkäsin että se putoo sinne, samperi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailman paras kaveri.

      Poista
    2. Tiesitkö, että vielä parisataa vuotta sitten virolaisilla oli sana "kans". Puhuttiin "isa kans","poja kans" jne. Nykyinen muoto on "isaga" ja "pojaga" jne.

      Poista
    3. En tiennyt. Mutta en uskalla enää opetella mitään kieliä kun en niitä ennenkään ole oppinut. (Aina tuli koulussa nelosia vaan.) Mutta soomepoisdeja arvostan yhtä paljon kuin kaikkia virolaisia. Väga palju.

      Poista
    4. Älä? Meillä on stadin slangi jossa se on isän kaa tai pojan kaa. Voidaan kirjoittaa myös kuten lausutaaan, yhteen: isänkaa, pojankaa.

      Poista
    5. Minä tiesin. Ja kuten IH kertookin, niin suomi seuraa perässä eli "kanssa" on jo lyhentynyt puhekielessä muotoihin "kans" ja jopa "kaa" - esim. "voit sä olla mun kaa?".

      Poista
    6. Tämä on komitatiivin sijan synty reaaliajassa, I.H. Juuri näin syntyikin viron komitatiivi. Oikeastaan viimeinen muoto oli täälläkin "kaas" tai "kaa" ja "kans" ennen sitä.

      Poista
    7. Presiis.

      Vielä jää eräs kiusa: miten voi olla yksi toinen?
      Entäpä nyt sitten?
      Kaupoissa asioidessa ei enää ole tapana sanoa kiitos saati näkemiin, oletteko huomanneet? Nyt on muotia sanoa kuittia. Vastaus on hiljalleen vakiintumassa varmaan ja turvalliseen kansalliseen tyyliin naaman mutristeluun ja päänpudistukseen.
      Nonkommentatiivi.

      Poista
    8. Olisiko tuo "kaa" kuitenkin Kymenlaakson murteesta? Kuusankoskella on aina (siis 70-luvulta lähtien) puhuttu "tuleeks hää sin kaa vai min kaa."

      Poista
  10. Kovin myöhäiseen ikään, murrosikään ja ylikin, olin hullaantunut penkkiurheiluun ja vähin omaankin sinne-tänne-säntäilyyn (vrt. De bello Gallico) ehtiäkseni nuoresta pitäen suuntautua mielekkäämmille tiedonaloille. Jukolan Huippu-urheilun historia ynnä vastaavat lukemistot sentään tulivat peräti tutuiksi. (Edesmennyt Arponen kertoo elämäkerrassa hauskasti, kuinka Jukola Oslon talvikisoissa 1952 oli jääpallo-ottelua selostaessaan konjakin voimasta lopulta niin pöllyssä, että alkoi nähdä kentällä pelaajia, joita siellä ei lainkaan ollut. Kuten arvata saattaa, se oli Jukolan joutsenlaulu.) Niin, näkömuistiin jäi mm. pikkupojan mielestä komea kuva Aki(lles) "Isänpoika" Järvisestä ylittämässä kädet kohotettuina valkoista, raidatonta aitapuomia Los Angelesissa (ajan kielellä "Losissa") 1932, kuin lentoon lähdössä. Taisi olla juuri hän, joka sitten siellä Tampereella 1943 tuli Ikaroksena alas.

    VastaaPoista
  11. 747 laskeutui onnistuneesti katon ollessa ammuvarhain nollasssa. Lentoperämies totesi ettei muistanut kuinka lyhyt kenttä on. Kippari pyysi katsomaan näkyykö sivulta mitään ja perämies kertoi ettei varsinaista liikennettä mutta jostain syystä henkilöautoja ilman majakkaa lähestyi kovaa vauhtia parijonossa ja kipparikin vilkaisi sivuaan ja totesi että sepä kumma, täältäkin lähestyy parijonossa... joo, lyhyt kiitorata, mutta helvetin leveä, jotenkin...

    VastaaPoista
  12. Isoisäni kersantti Veikko Pippuri oli kk-ampujana lentolaivue 44:n BL-147:ssa, joka putosi alas Suursaaren valtaustaistelussa 27.3.1942. Olin 27.3.2002 mukana Loviisassa kun koneen miehistön muistoksi paljastettiin putoamispaikan läheisyyteen hankittu muistolaatta.

    Mukana oli myös äitini kummisetä Lauri Lehtomäki, joka oli isoisäni läheinen ystävä. Hän oli mukana toisessa koneessa kk-ampujana ja huomasi koneensa ikkunasta leimahduksen muttei tiennyt mikä kone syöksyi alas. Maahan palattuaan hän sai tietää ystävänsä menehtyneen. Hän kuvaili tunnelmiaan hyvin elävästi. Sota ei koskaan ole käynyt mielessäni niin läheisenä kuin tuossa tilaisuudessa. Lehtomäki kertoi, että tuvassa hän katsoi isoisäni tupakkaholkkia ja vasta silloin ymmärsi, että ystävä oli poissa.

    Esko Sipiläinen on kertonut kohtalokkaasta pommituslennosta kirjassaan Sipiläinen, Esko (2005): Mahdoton tehtävä, Ilmavoimien osuus Suursaaren valtaukseen. Loviisa.

    Minua on aina sykähdyttänyt se, että isoisä ja Lehtomäki olivat keskustelleet ennen lähtöä, että on erittäin todennäköistä, että niissä sääolosuhteissa kukaan ei palaa tuolta lennolta. Siitä huolimatta he nousivat koneeseen kakistelemattatta. Olisi ollut tosi mahtavaa tuntea isoisä. Lehtomäki sanoi, että hän oli hyvä tyyppi.

    VastaaPoista
  13. Isäni oli mukana Suursaaren revohkassa. Tapahtumista on kuvaus hänen kirjassaan FK-lentue. He pääsivät lopulta tipauttamalla mitään näkemättä maasumun läpi Lunkulaan Mantsinsaarelle ja osuivat siis lentokentälle.

    VastaaPoista
  14. 》》He pääsivät lopulta tipauttamalla mitään näkemättä maasumun läpi Lunkulaan Mantsinsaarelle ja osuivat siis lentokentälle.《《

    Ettäkö lensivät Suusaaren tienoolta Kannaksen ja Laatokan yli Mantsiin saakka? Ohoh...

    Ja lähtivät tieten Kotkan seudulta liikkeelle? Miten tuo polttoainepuoli..?

    VastaaPoista
  15. 》Isäni oli mukana Suursaaren revohkassa. Tapahtumista on kuvaus hänen kirjassaan FK-lentue. 《

    Katselin ja lueskelin ko. kirjaa melko tarkastikin eilen illalla parin tunnin verran ENKÄ löytänyt mainintoja Suursaaren taisteluista. Muistaako Kemppinen oikein vai väärin tämän asian?


    P.S. lisää sotajuttuja ja tarinoita hulluudesta... :)

    VastaaPoista
  16. FK-lentue -kirjassa ei kerrota Suursaaren valtauksesta.

    VastaaPoista