Sivun näyttöjä yhteensä

13. maaliskuuta 2017

Indeksi






Hyvin kauan sitten jouduin useaan kertaan keskusteluun selvästi lahjakkaan nuoren miehen kanssa, joka kirjoitti runoja. Voi olla että hän oli saamaisillaan ne läpi kustantajalle, mutta ei sitten saanutkaan. Hänestä tuli jotain muuta. Utta hänellä oli kielipeli. Olisiko mahdollista, että hän olisi lukenut jo silloin Wittgensteinia?

Runoja hän kirjoitti niin että leikkasi saksilla liuskan rivi riviltä suikaleiksi ja alkoi sitten järjestää näitä suikaleita alekkain. Seurasin toimitusta ja ajattelin, että ehkäpä tämä henkilö on päästään vialla.

Viisikymmentä vuota myöhemmin luin jostain, että aikanaan hyvin suosittu ja edelleen tunnettu kirjailija Jean Paul opetti tämän menetelmänsä filosofi Hegelille.

Sitten mieleeni tuli filosofi Heidegger, jonka lukeminen edellytti ainakin minulta jonkinlaisen kortiston laatimista. Hän varusti esimerkiksi tavalla tai toisella olemassaoloon liittyvät sanat liiteryhmillä ja penäsi, että nuo termit tarkoittavat aivan kriittisellä tavalla eri asioita. Suomennettuna ne olivat sellaisia kuin ”olemassaolo maailman-heitettynä-olemisena”.

Nyt mieleeni tuli, että jos Hegelillä kukaties oli jonkinlainen kirjastokorttien laatikko, ehkä hänen kuuluisa vaikeaselkoisuutensa johtuukin siitä, että jotain kirjoitettuaan hän pani silmät kiinni ja sieppasi toisen kirjastokortin ja jatkoi siitä.

Niissä korteissa oli ajatuksia, päähänpistoja, perusteita, perusteluja ja ennen kaikkea lainauksia toisista teoksista.

Lähdeteokseni kertoo, että eräiden kirjailijoiden ja filosofien tapa oli sellainen, että kun aivoja alkoi krampata, he kävelivät kirjahyllylleen ja ottivat summan mutikassa jonkin kirjan ja avasivat mielivaltaisen kohdan ja jatkoivat romaaniaan tai traktaattiaan näin löytyneellä lauseella.

Filologit sanovat, että teksti tietää enemmän kuin kirjoittaja. Jotkut kirjallisuustieteilijät ovat kovasti kiukutelleet, ettei kirjoittajan tarkoitusperiä pidä edes tutkia, koska mitäpä antavaa kirjoittajalla voisi olla sanottavaa kirjoituksistaan. Kuvaan tulee myös niin sanottu intentioharha. Kirjoittaja on halunnut sanoa jotakin mutta onkin vahingossa sanonut jotain muuta.

Eino Leinon ”Nocturne” ja Uuno Kailaan ”Suomalainen rukous” ovat esimerkkejä kuuluisista runoista, joista on poistettu säkeistö. Ensin mainittu on siis se ”Ruislinnun laulu korvissani…” Itse asiassa se oli hyvin tunnettu jo ennen Loiria, joka on päässyt Suomen kansan sydämeen muun muassa parkumalla silloin kun kuiskaaminen kuuluisi paremmin.

Editointi on aika vahvaa, mutta runo parani siitä merkittävästi. Kailaan teksti on tapana esittää laulettuna tai virtenä kahtena säkeistönä. Silloin välisäkeistön ”kukkivat roudan maat” jää pois. Sanavalinta on hyvin kaunis. Täysin aiheesta Säisä otti sen kirjan nimeksi.

Kunpa Leino olisi pitänyt kiinni tuosta ”hiljaisuuden laulusta”.

Opinnäytetöistä on joskus tapana sanoa, että tutkimuksen aloittava ”kysymyksenasettelu”, se sama, joka tutkimuksella elegantista ratkaistaan, on syytä kirjoittaa vasta lopuksi. Vasta silloin kirjoittaja ja lukija tietävät, mitä on tullut ratkaistuksi, ja miksi.

Jos mieleen ei tule mitään sopivaa, voi käyttää indeksikorttien ideaa ja laittaa siihen mitä tahansa syvähenkistä, mielellään kuitenkin suunnilleen samalta alalta.

En koskaan saanut selville, mitä filosofi Eino Kailan ”syvähenkinen elämä” tarkoittaa, sillä se on jo kirjan nimenä niin jännittävä ja vangitsevan hieno. Alaotsikko ei selvennä sitä, keskusteluja viimeisistä kysymyksistä.

Parikin ystävääni on kertonut, miten eri tiedekunnista juostiin Eino Kailan luennoilta Rolf Nevanlinnan luennolle suhteellisuusteoriasta, syvän haltioitumisen vallassa, aivan siitä huolimatta, että kuulijoille – näin minulle on siis kerrottu – oli oikeastaan samantekevää, kumpi oli äänessä, koska he eivät ymmärtäneet kummastakaan sanaakaan.

Nämä ajatukset indeksistä – johon kuuluu tietysti kirjastoluokitus tai samanlainen desimaalijärjestelmä kuin Wittgensteinin ”Tractatuksessa” peittämään ajatuksen hyppelyä – perustuvat taiteelliseen taikauskoon, jota ei olisi viisasta mainita.

Kirjoittaja, säveltäjä, maalari on oikeastaan kuka-tahansa, eli siis sama henkilö kuin Odysseus, joka sanoi nimekseen ei-kukaan, tosin kyklooppia hämätäkseen.

Siinä mielessä tuo huoleton ja huolimaton sitaattien varastaminen ja käyttäminen ja sekoittaminen omiin ajatuksiin ei ole niin vastuutonta ja hullua kuin luulisi. Taide ja tiede ovat samaa vaihtovirtaa, joka sekä valaisee että tappaa, jännitteestä riippuen.

Onko kenenkään mahdollista ajatella yhtään omaperäistä ajatusta, siitä en ole selvillä. Sen sijaan esimerkiksi Leinon Nocturnon suuri viehätys on kenen-tahansa tunne.

Kesäyö kuuluu kaikille.


14 kommenttia:

  1. Ihmisellä on taipumus nähdä loogiikkaa ja merkityksiä runoissa ja muissa taiteissa, joita taiteilija ei ole tarkoittanut. Myös elottoman luonnon satunnaisissa rakenteissa jotkut näkevät tarkoitusta. Erst Mach nimitti "ajatuksen ekonomiaksi" mielen taipumusta vetää puuttuvat viivat havaintojen välille, kuvan muodostamiseksi.
    Teemaan liittynee,että nykyään johtavat fyysikot ja kosmologit vähättelevät filosofiaa. Heidän mielestään, perimmäisiä kysymyksiä voi lähestyä vain luonnontiede pala palalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en ole johtava fyysikko mutta silti en tunnista sanomaasi. Kyllä monilla on filosofisia kiinnostuksen kohteita, jotkut harrastavat taiteita ja runoutta jopa musiikkia. Ehkä stereotypiasi kaipaisi tältä osin päivitystä.

      Poista
    2. Justiisa. Luonnossa ei esiinny suoraa viivaa eikä siniaaltoa, nämä kaksi puuttuvat tyyten.

      Kommentissa on silti fraktaaleja aivan ihmeesti.

      Poista
    3. Kohtalaisen tarkka suora viiva ja siniaalto esiintyvät sentään molemmat luonnossakin. Suora viiva tyynen veden pinnassa, ja siniaalto esim. veteen putoavan vesipisaran aiheuttamien aaltojen poikkileikkausmuodossa.

      Poista
    4. Veden pinta on pallopinta, lisäksi reunoilla pintajännitys nostaa ne mutkalle.

      Poikkileikkausmuodossa? Siinäpä se. Approksimaatio on vain juuri se, voisi sanoa että näihin verrattaessa likimain kaikki muu koostuu fraktaaleista.

      Poista
  2. Eino Kailan syvähenkinen elämä tarkoittanee henkistä elämää, jossa ollaan sinut syvimpien virtausten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä paremminkin sitä että materiaalinenkin on henkistä. Sanoa ihmistä syvähenkiseksi ei ole ihmisen ylistämistä. -jussi n

      Poista
    2. Täh -tennii ei? Ookko sää vähän matalamielinen?

      Ei mikää oo aina näin taikka noin, siihen väliin mahtuu tiäs mitä ja asteikon päissä vipajaa jänniä seikkoja. Yksilöi yksi (1) yksilö ja sovella kaikkea, se on ok mutta älä hyvä immeinen liiaksi luule että ihminen on matemaattis-looginen luonnontieteellinen kappale jota voidaan ohjata mihin määrään hyvänsä millä sanalla tahansa kenen toimesta hyvänsä. Se olisi sairaan mielen pakko-oire. Tylyys on tylsää.

      Poista
  3. "Siinä mielessä tuo huoleton ja huolimaton sitaattien varastaminen ja käyttäminen ja sekoittaminen omiin ajatuksiin ei ole niin vastuutonta ja hullua kuin luulisi. Taide ja tiede ovat samaa vaihtovirtaa, joka sekä valaisee että tappaa, jännitteestä riippuen."

    Kirjailija Harry Salmenniemi kertoo eilisessä Kirjakerho-ohjelmassa "kokeellisista" novelleistaan, joiden pohjana, ja milteipä suorina lainauksina on vanhempaa kirjallisuutta, mm. Juhani Ahoa: http://areena.yle.fi/1-3936373

    VastaaPoista
  4. Ajattelu on muistin reagointia. Aivokuvauksella nähdään missä kohtaa aivoissa tietynlaiset reaktiot tapahtuu. Ihmisaivoissa on kyky oppia jokin kieli, jolla ajattelu tapahtuu. Sellaista, mitä muistissa ei ole, ei voi ajatella.
    Ajattelija on ajatus. Ajattelija on olemassa vain silloin kun ajattelua tapahtuu. Tämä " minä " ei ole pysyvä ilmiö. Se syntyy kun lapsi oppii kielen ja häviää kun muisti häviää kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahans vainnih. No sitten en anna kuvauslupaa, en sitten ilmoisna ikinä. Mistä tiijätte ajattelenko ollenkaan!

      Voikin olla että luen vain blogeja. Ja ajattelen, tai en ajattele.

      This-is-not-the-life-i-ordered.blogspot.fi on hersyvän huumorintajuisen emännän tontti. Täysin ihastuin. Luin kaiken. Esimerkillinen ja kadehdittava kirjoitustapa. Das wohltemperte anarchismus.

      Poista
  5. Tätä Loria olin joskus muinoin kuuntelemassa (ei ollut ainoa esiintyjä) ja kyllä se jotenkin vakuutti kun katsoin yleisössä istuvan raavaan miehen pyyhkivän kyyneleitä silmäkulmistaan. En tietenkään voi sanoa varmasti, että Loirin tulkinta oli kyynelten syy, mutta kuitenkin. Ei siihen jokainen Fischer-Dieskau pysty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyä mää itkisin jos mää sellaseen joutusin.

      Poista
  6. Onkos se Leinon runo Nocturno vai Nocturne?

    VastaaPoista