Sivun näyttöjä yhteensä

30. tammikuuta 2015

Po Chü-i





Tai jos haluatte ”Bai Juyi”.

Niistä kahdesta muusta aikalaisestaan (n. 800 CE eli T’ang-kausi) hän eroaa siinä, ettei häntä lukeakseen tarvitse osata runoja, kiinaa eikä kirjoittaa. Ei edes lukea. Tuulihan näitä tuo, ja kun runo kaatuu metsässä, ei sitä kukaan kuule.


VANHUUDESTA

Iässä ja varmajalkaisuudessa olemme yhdenkaltaiset.
Meillä silmät eivät ole aivan sokeat eivätkä korvat kuurot.
Makailemme kevättä ja juomme minkä jaksamme
ja hilpein mielin tunkeudumme nuortenkin seuraan.


Kuvernööri raivoistui, kun lainasimme häneltä hevosen
                 kukkia etsiessämme.
Herttua oli käärmeissään, kun veimme häneltä veneen
                 vedessä pelehtiäksemme.
Lo-yangissa väki on kuulemma äimän käkenä ja me
olemme ”Li ja Po, kaksi hullua vanhaa miestä”.



MIELETÖN RUNO LÄHIOMAISILLE

Maailma pettää niitä, jotka eivät osaa lukea;
minä onnekseni hallitsen kynän ja paperin.
Maailma pettää niitä, joilla ei ole asemaa;
minulla on siunaantunut korkea arvoluokka.
Vanhoilla on usein kipua ja kolotusta;
minulla ei onneksi ole sanottavasti vaivoja.
Ikäihmisillä tahtoo olla erilaisia ikeitä;
minua ei rasita avioliitto eikä naittaminen.

Muutokset eivät kolhi mieleni rauhaa;
virkatehtävät eivät kasaannu kintuilleni.
Siksipä jo kymmenettä vuotta
ruumis ja sielu nauttivat erakon rauhaa.

Viimeiset viipyvät vuoteni tyydyn vähään.
Riepu lämmittää läpi pitkän talven;
yksi ateria riittää koko päiväksi.
Kotini on vähän pieni;
kuka nukkuisi kahdessa huoneessa?
Hevosia ei ole laumaksi;
kuka kahdellakaan ratsastaisi?

Näin onnekkaita on maailmassa
ehkä seitsemän kymmenestä.
Näin tyytyväisiä ei ole yhtä sadasta,
vaikka etsisitte miten.

Toisten asioissa hullutkin ovat viisaita;
omissa asioissaan viisaatkin erehtyvät.
En puhuisi muille näin tolkuttoman suoraan
kuin teille, lapset ja jälkeläiseni.

11 kommenttia:

  1. Aivan! Just noin! Hyvä!

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia hienoista runoista. Varsinkin tuo runo Vanhuudesta piti heti jakaa vanhojen ja siis myös vanhojen ystävien kanssa. Riemastuttava runo kertakaikkiaan!

    VastaaPoista
  3. Osui ja upposi; toi mieleen Ryokanin.

    VastaaPoista
  4. Aivan erinomaisia runoja. Kiitos Kemppinen, eihän näitä joka poika osaa mistään etsiäkään. Luin jo runot kolmeen kertaan, mutta pitää vielä syventää.

    Vesa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinan runoudesta puhuttaessa tulee aina mieleen Vaasan Lyseon kasvatti Pertti Nieminen, joka opettajan työnsä lomassa käänsi mittavan joukon runoja alkukieleltä suomeksi. Nämä blogin runot taisivat olla Kemppisen käännöksiä, mutta mistä kielestä?
      Enemmän Po-chu-i:n käännöksiä löytyy esimerkiksi Pertti Niemisen käännösvalikoimasta "Korotan ääneni ja laulan".

      Poista
  5. Tilasin lukiolaisena 60-luvulla kulttuurivallankumouksen aikana Kiinasta China Dailya ja Peking Reviewia kommunismiin taipuvaisen (nyk. vantaalaisen lukionrehtorin) luokkakaverini suosituksesta. Sain käsityksen suuren maailman tapahtumista "hieman" väritettyinä. Vastasivat sieltä hyvin ystävällisesti kirjeisiini, joita silloin tällöin lähettelin. Käsitykseni kiinalaisista ovatkin sitä perua. Ennen kaikkea muistan ko. jukaisujen voimakkaan painomusteen tuoksun...

    VastaaPoista
  6. Minulle kerrottiin että...
    kahdelle alokkaalle (olivat helsinkiläisiä) vääpeli sanoi heille että hakevat hevosen talleilta (tämä oikeasti tapahtui joskus 60-luvun alussa).,Kun tykistö vielä käytti hevosia vetojuhtinaan. No, nämä alokkaat lähtivät tallustelemaan hevosvarikolle. Ja kun he pääsivät sinne niin he sanoivat tallilla päivystävälle kersantille että "tarttis saada yks hevonen". Kersantti hermostui ja sanoi että "nyt teiltä unohtui joku..." Nää alokkaat ihmettelivät että mikä? Tallikersantti yritti auttaa ja sanoi "herra... herra".. (tarkoitti tietysti herra kersantti) mutta tää toinen äkkäs että "ai, pitääks noita hevosia kutsua herroiks...? Jonka jälkeen he siis tarvitsivat yhden "herra hevosen". Ja jonka jälkeen herra kersanttia alko naurattaa. Eikäsesen jälkeen halunnut enää heitä simputtaa. Päinvastoin, valjasti hevosen heille. Ja kun toinen näistä stadilaista lähti kuljettaa sitä hevosta niin se kysy siltä että "miten mä saan tän kääntymään?", niin kersantti neuvo että "viittaat vaan kädellä että meet tonne oikeelle, niin se menee". - Ensimmäiseen tieristeykseen se hevonen tietysti pysähtyi kun ei tiennyt minne sen olisi pitänyt mennä. Ja se toinen stadilainen hyppi sen ympärillä ja viitto kädellä 'mee tonne, mee tonne'. Mutta ei se mennyt, kun se ei ollut tuttu käsky. Siihen tuli kapteenitasoinenkin upseeri ihmettelemään kun se toinen stadilainen alokas väänsi sitä hevosen päätä oikealle että "mee ny tonne"... Mutta ei se vaan mennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sille hevoselle olisi tietysti pitänyt sanoa "Herra". Äkkiäkös ne alokkaat unohtivat.

      Poista
  7. "Hänen sanotaan poistaneen
    runoistaan kaiken, mitä hänen palveluskuntansa ei ymmärtänyt. "

    http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Po_Ch%C3%BC-i

    VastaaPoista
  8. Ad Omnia: Pertti Nieminen on kommentissa mainitussa ja aikaisemmissa kirjoissaan tietenki ilmiö aivan sinänsä.

    Minulla joka en kieltä taida on lähteenä ennen kaikkea Arthur Waley, kiinalaisen runouden suuri välittäjä, jonka epätarkkuuksista ja omavaltaisuuksista on kirjoitettu jo kirjastoja. Ja nämä keskeiset kiinalaiset ovat käännöksiä, oikeastaan mukaelmia eri euroopan kieliin. Japanin runouden tuntija ja vaikuttaja muyös Kiinan runoudessa on usein lyhyesti esittelemäni R.H. Blyth.

    VastaaPoista