Sivun näyttöjä yhteensä

4. tammikuuta 2015

Joulutarina loppiaiseksi





Parkinsonin taudista kuulin kuiskaamalla tädilleni postissa. Yhdellä sedällä meni niin kauan kolikon poimimiseen lompakon lokerosta. Ne vanhojen setelien aikakauden lompakot olivat juhlallisia. Kun mies heitti juovuksissa lompakon lattiaan, lankut mätkähtivät.

Sellaista ammattinimikettä kuin eläkeläinen ei vielä tunnettu. Ei pitäjässä ollut monta valtion eläkettä nauttivaa. Entiset sotilaat olivat ”eeveepee”, koska he kirjoittivat itse lomakkeisiin esimerkiksi ”vääpeli e.v.p.”, siis ei vakinaisessa palveluksessa. Olisikohan takana ollut armeijan reservin käsite? Käypä tulkinta oli myös ”elää vaimonsa palkalla”.

Niissä oloissa uusia ei juuri saanut, joten väärän kokoisten kalossien lotkahtelu oli tuttu ääni kylällä. Luokkaerot ja ammattiryhmät näkyivät monen sähkötolpan välin päähän vaatteista. Kauppiaat ja vastaavat panivat kravatin kaulaan myös ulkohuusiin mennessään. Pussihousut katsottiin paraativaatteiksi ja ehkä äskettäin käyty sota oli jättänyt merkkejä ja mielteitä. Tavallisella miehellä oli jalassaan jotain täysin muodotonta ja sanoinkuvaamatonta ja jalassa kumiteräsaappaat, kotikartanolla vaihtoehtoisesti siivottomat tallukat, kuin vilttitossun terät.

Kenellekään ei tullut ikinä mieleen riisua kenkiä huoneisiin tullessa. Lattiat olivat kylmät eikä niiden puhtaudesta kannattanut puhua. Sukkia ei liioin välttämättä käytetty. Jalkarättien käärimisen oppi katsomalla vanhempia juoppoja, jotka oikoivat varusteitaan ojanpenkalla istuen. Jalkarätti oli tavallisesti kuin pakanamaan kartta, kuten mummuni tapasi sanoa.

Sekin setä sitten kuoli eli katosi vain kuvasta. Ymmärsin jostain, että häneltä olisi silti jäänyt tytär. Kaikki kuitenkin alkoi raha-arpajaisten päävoitosta, joka vuonna 1935 merkitsi enemmän kuin jättipotti lotossa nykyisin. He menivät huvikseen Berliinin olympialaisiin seuraavana vuonna ja ostivat paluumatkalla huvikseen kivitalon Helsingistä Mannerheimintieltä.

Ylioppilaspoika, joka oli ollut sekä etevä että lupaava, kaatui talvisodassa, ja ruumis jäi Terenttilään. Äiti rupesi odottamaan häntä kaikesta huolimatta, istui eteiskamarissa ja odotti. Sitten hän tuli niin hulluksi että joutui piirille. Pojasta löydettiin seuraavalla vuosituhannella pätkä henkseliä ja tuntolevy. Marmorilaatta oli ollut siinä pitkässä rivissä kirkon kupeessa alusta alkaen. Se Mannerheimintien talo tuhoutui pommituksessa. Oltiin tietävinään, ettei sitä ollut huomattu vakuuttaa, eikä käytettävissä ole oikein tietoa siitä, miten palovakuutus ja sotavahingot sovitettiin toisiinsa tällaisissa tapauksissa.

Setelinleikkaus vei käteisistä puolet ja inflaatio talletukset.

Olen viime aikoina allekirjoittanut monta viisumia tulevaisuuteen. Huominen tulee huopasaappaissa ja se tulee, vaikka emme jaksaisi odottaa.

Joku kysyi eilen, mitä äiti / isoäiti olisi ajatellut nykyisestä maailmasta ja saattoi tarkoittaa asuntoja, keittiöitä ja ruokia. Kysymys ei ollut minun isoäidistäni. Kuitenkin jään miettimään, miksi ajatus on toteutettu niin harvoin elokuvissa tai näytelmissä. Pari päivää sitten joku kertoi ihastuttavasta käsikirjoituksesta ja elokuvasta, joka sai suuren menestyksen (”Her”). Estyneille ja toistaitoisille kirjeitä palkkiosta kirjoittava mies rakastuu tietokoneensa käyttöjärjestelmään, joka puhuu hänelle naisen äänellä ja ymmärtää todella. Jos ymmärsin oikein, kysymyksessä ei ole pilkanteko. Mieleen tulee pikemmin se keinoälyyn liittyvä kokeilu, jossa ihmisen on kyselemällä selvitettävä, onko näkymättömistä vastaava keskustelukumppani ihminen vai kone; ongelma on vaikea.

Muistisairauksiin ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota. Pieni näytelmä voisi tuoda esiin vaikeuksia, joita aiheutuu esimerkiksi yrityksestä pestä astioita pyykkikoneessa tai tehdä tulet mikroaaltouuniin.

Eilen oli pöydällä juusto, josta nauttiminen saattoi edellyttää tiettyä höperyyttä. Kuvittelin mielessäni, minkä näköisenä joku olisi syönyt sitä Stiltonia. Fajanssipytyssä oli valkoista päällä. Muistin menneisyyden kotisäilykkeet: parafiinia. Korkkiruuvilla reikä ja sitten varovainen vivutus aivan kuin yrityskaupassa. Harvemmin kynttiläsulaa näkeekään, mutta tuoretuotteen tiivisteenä se taitaa olla erinomainen.

Mummoväen tarvikkeista en itse kaipaa lipeäkiveä, jota säilytettiin alakaapissa, enkä Kloritea. Menneisyyden miesten maailman hajuista ympäriltä ovat kadonneet tinneri, tenttu ja tärpätti. Hajuista kiihdyttävimpiä olivat voiteluöljy ja puhdistettu bensiini, jolla hangattiin myös tahroja tekstiileistä. Vieläköhän sitä saisi apteekista?ti

11 kommenttia:

  1. Monilta nuorilta miehiltä oli ammatillinen koulutus saattanut jäädä vajavaiseksi sotahommien vuoksi.
    Eräs nuori mies haki töihin Vaajakosken tehtaalle. Hakupaperin kohtaan ammatti hän kirjoitti konekivääriampuja. Sai töitä.

    Kuolinilmoituksessa sotilasarvon perässä evp tuntuu kornilta. Takuulla on jo evp.



    VastaaPoista
  2. Ior Bockin mukaan luonto toimii järkevästi ja ihmisten tarpeisiin vastaten. Esimerkiksi entisaikoina kun ihmiset tarvitsivat kotitalouksissaan paljon karhuntaljoja ja hylkeenrasvaa, oli Suomessa runsaasti karhuja ja hylkeitä. Mutta nykyaikana näiden eläinten kannat ovat vähentyneet, koska niitä ei enää metsästetä niin paljoa. Pienillä pojilla saattaa silti nykyäänkin olla nallekarhu vuoteen reunalla. Se on muisto niiltä aikakausilta, jolloin jokaisen nuorukaisen oli kaadettava karhu osana initiaatiorituaaleja.

    Mutta nykypäivänä tällaisesta ei kannata edes unelmoida, sillä on todennäköisempää kohdata karhu homobaarin terassilla kuin metsän siimeksessä. Karhujen tavoin myös hylkeet ovat kadonneet luonnosta, mutta kadulla niitä tulee vastaan turhankin usein.

    Luonto siis antaisi ihmisille sen, mitä he tarvitsevat. Vyön alle ilmestyy ihraa, eikä enää tarvitse metsästää hylkeitä. Toisaalta luonto ottaa pois sen, mitä ei enää tarvita.

    Näin ollen on luonnollista, että hippiliikkeen myötä seurasi tietysti myös ilmaston lämpeneminen. Pian saammekin taas olla nakuina Sampoina ja Ainoina Odenin maan lämmössä kuin paratiisiajalla konsanaan. Vuotuinen lämpötila nousee, eikä Lyssnarbergetin laella istuva Ukko Väinämöinen näe enää pilven pilveä - muuta kuin piipussa.

    VastaaPoista
  3. Niin,

    Latovainion mammani otti kamferia sokeripalasssa ja hieroi kinttuihinsa rompoolisalvaa. Se oli luullakseni nimeltään strombosol oikeastaan. Myöhemmin tuli bacimysin joka hautoi ruhjeet niin että kesti kauemmin parantua. Joitain linimenttejä oli myös, voimakas hajuantoi etiäisen tehokkudesta ja laitettiin myös hevosen pohkeisiin. Samanlaista käärmesalvaa suomalaiset osti myöhemmin virosta, vai oliko se tiikeribalsamia?

    Mistä tuo Parkinson tuohon alkuun tuli? Esko Seppäsellä ja Iiro Viinasella on, oma äitini kuoli siihen. Loppuvaiheessa nieleminen ei enää onnistu ja ruoka menee henkitorveen, ihminen kuolee ravinnon puutteeseen. Surettaa.

    VastaaPoista
  4. --" Onko näkymättömistä vastaava keskustelukumppani ihminen vai kone", 1954 kuollut Alan Turing ennusti että hänen elinaikanaan tietokone pystyisi tuottamaan tekstiä jota ei erottaisi ihmisen tuottamasta.
    Näin ei tietääkseni ole vielä tapahtunut (n.s Turingin testi)
    Uskon että tulevaisuudessa ihminen voi käydä antoisia nettikeskusteluja tietokoneen luomien virtuaalihahmojen kanssa, seuraten ja osallistuen väittelyihin ja kiistoihin. Jos jollakin on tästä eri näkemys, niin tuokoon sen esiin.

    VastaaPoista
  5. Maaliskuinen lauantai, iltahämärä. Päivällä on ollut suojaa, nyt jo vähän pakastaa. Miehet lämmittävät saunaa, oma talo, koti ja perhe, sodasta on jo parikymmentä vuotta. Savun haju sekoittuu lumen ja jään alta paljastuvien koiranpaskojen tuoksuun, kaikki on hyvin, kevät kurkistaa.

    VastaaPoista
  6. Kolumnistin isän retkeilykirjasta opin aikanani edelleen pätevän jalkarätinkäärintäohjeen, jolla loistin hetken jopa intissä. Valtion ohjeet olivat, kuten tavallista, virkatyönä pilatut. Ei ollut sodankäyneestä isästänikään apua ("rätti vaan saappaan suulle ja anna jalan sukeltaa").

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusikymmentäluvun alussa varusmiesten kouluttajina oli vielä sodankäyneitä miehiä.

      Muuan vanhempi vääpeli kertoi hiljaisella äänellä tarinoita, joita alokkaat kuuntelivat komentelematta. Jossain välissä tuli selväksi sekin, miten ja miksi jalkarättiä käytetään, mihin käytetään vettä tulipalopakkasella ja mihin vaseliinia kesähelteillä ja milloin käytetään kumisaapasta, milloin kumiteräsaapasta. Joitakin neuvoja kokeiltiin käytännössä.

      Myöhemmin ymmärsin, että olimme nähneet miten ”hiljaista tietoa” siirretään niin, että sen muistaa lopun ikäänsä, vaikka ei tietoa myöhemmin tarvitsekaan (toivottavasti)

      Poista
  7. Teddykarhuinnostus alkoi presidentti Theodor Rooseveltin matkasta Missisipille vuonna 1902. Roosevelt oli selvittelemässä Missisipin ja Louisianan osavaltioiden välistä rajakiistaa ja oli seurueineen metsästysretkellä. Toiset jäljittivät mustakarhun, joka raateli nälkiintyneenä yhden metsästyskoirista. Karhu saatiin kiinni, sidottiin puuhun ja jätettiin presidentin ammuttavaksi. Roosevelt kieltäytyi ampumasta noin säälittävässä tilassa olevaa eläintä.

    Seuraavana aamuna oli Washington Postin etusivulla Clifford K. Barrymanin pilapiirros Rooseveltistä ja karhunpojasta. Siitä alkoivat monenlaiset tarinat karhun kohtalosta: suloinen pentu oli otettu lemmikiksi valkoiseen taloon, maskotiksi newyorkilaiseen hotelliin tai eläintarhaan Washingtonissa. Tosiasiassa Roosevelt oli pyytänyt toiset lopettamaan yli 100-kiloisen karhun vaivat. Pilapiirtäjä käytti tämän jälkeen usein suosituksi tullutta karhunpoikaa Rooseveltiä koskevissa pilapiirroksissa.

    Samaan aikaan oli Brooklynissa pieni paperi- ja lahjatavarain kauppa, jota piti venäläissyntyinen Morris Michtom. Hän myi myös vaimonsa Rosen tekemiä leluja. Pilapiirroksen innoittamana Rose teki kaksi lastuvillatäytteistä mohairkarhua, jotka pantiin koristeiksi kaupan ikkunaan. Ne herättivät ihastusta, ja tarinan mukaan Morris pyysi Ro.oseveltiltä luvan nimittää ne ”Teddyn karhuiksi”[teddy bears], koska presidenttiä kuten monia muitakin Theodoreja kutsuttiin lempinimellä Teddy.

    VastaaPoista
  8. Kun jalka on sopivan kokoinen saappaaseen nähden, ylempänä siteerattu ohje on toimiva ainakin kesäkelillä, jos ei tarvita syylinkiä. ("rätti vaan saappaan suulle ja anna jalan sukeltaa").

    VastaaPoista
  9. Tuo evp-liite on mielenkiintoinen. Se on ilmeisesti itsenäisen Suomen peruja, koska autonomian aikaisissa teksteissä tapaa muodon "entinen luutnantti". Kyse on varmaan saksalaisesta vaikutuksesta, sillä siellä im Beurlaubtenstand oli käytössä. Meillä YlPalvO määrittelee nykyään, että jälkiliitettö "evp." käyttävät entiset ammattisotilaat, eivät kuitenkaan entiset sopimussotilaat (esim. kesävänskät) tai rauhanturvaajat. Jos saa ylennyksen reservissä, piti aiemman ohjesäännön mukaan merkitä tyyliin: "majuri (evp.), everstiluutnantti (res.)", mutta nyt taitaa saada merkitä "evp.".

    Toisaalta näitä merkintöjä käytetään vain palveluksen ulkopuolella. Jos ollaan kertausharjoituksessa, liikekannallepantuna tai ns.VEH:ssä, siellä allekirjoitukseen merkitään sotilasarvo ilman liitteitä. Eli reserviläinen allekirjoittaa vaikkapa: "Komppanian vääpeli, ylik. Saastamoinen" tai "251 JP TIEDUPS, ltn. Salmela". Mistään ei käy ilmi, onko henkilö asevelvollinen, sillä sotilasarvon ja sotilasrangaistussäännösten kannalta ammattisotilaat ja reserviläiset ovat palveluksessa ollessaan samalla viivalla. Samanarvoisten kesken vanhemmuuden ratkaisee ylentämispäivä. Käskyvaltasuhteen taas ratkaisee tehtävä. Toki ammattisotilaalla on varomääräyksellisiä oikeuksia, kulkulupia ja tietojärjestelmien käyttöoikeuksia, joita reserviläisellä ei ole, mutta tämä on eri asia.

    VastaaPoista
  10. Kaikkia mainittuja kemikaaleja saa yhä, jopa suhteellisen helposti ja laillisesti.

    Vaikeasti saataviksi ovat menneet erilaiset lyijyä sisältävät valmisteet, elohopea, klooratut hiilivedyt (tehokkaita ja turvallisia liuottimia, mutta ei niitä uskalleta nykyihmisten käsiin antaa - aiheellista eli ei, niin minulle jää vähän se käsitys, ettei meihin enää luoteta), sinkkinaftenaatti (tätä saa kyllä kunhan kertoo tuotteen menevän "ammattikäyttöön"), kreosootti, ja monet muut. Toivottavasti hautaterva sentään säilyy vapaasti kaupattavien listalla.

    VastaaPoista