Gungen

Tukholmassa (Stockholm) on Kungsgatan. Otaniemessä (Otnäs) on Gungsgatan. Viimeksi mainittu on Dipolin sisällä. Käsitän ymmärtäneeni, että nykyinen, nyt Suomessa vieraileva kuningas viihtyi reippaasti nykyistä nuorempana miehenä teekkarien seurassa ja piti virvokkeista.

Jäin miettimän ja sitten huomasin jonkun toisenkin pohtineen, miten arvoisa yleisö aikoo toteuttaa samanaikaisesti pakkoruotsin poistamisen kouluista ja käytännössä siten maasta, ja puolustusyhteistyön.

Jälkimmäinen näyttäisi edellyttävän, että ainakin alikersantit, kukaties myös korpraalit, osaisivat huutaa ”jelppinkiä” ruotsiksi. On ainakin yhdeksän muuta ruotsin kielen ilmausta, joille voisi tulla käyttöä. Esimerkiksi merivoimissa: varpaani jäivät laivan ja laiturin väliin. Ilmavoimissa: ylös, ei alas. Näitä on.

Nato-keskustelu on mallia ”menisinkö keisarin tyttären kanssa naimisiin, jos se kosisi”. Tämän otsikon alla on ilmoitettu mielipide. Natoon olisi heti paikalla kiirehdittävä liittymään. Tämän otsikon alla on käännetty takkia. Olen sanonut, että pakkoruotsin eli ruotsin kielen pakollinen opetus peruskoulussa poistettakoon – vaikka itse pitäisin nimenomaan pakkoruotsia hyödyllisenä ja vapaaehtoista ruotsia erittäin hyödyllisenä. Vastaavasti ne perustelut, joilla muutosta on haluttu tukea, ovat mielestäni kevyitä. Mutta myöskään tässä asiassa en kannata omaa mielipidettäni.

Oman urani huippu oli vuosi 1989. Sen jälkeen on menty enimmäkseen alamäkeä. Olisin mielelläni jäänyt eläkkeelle korkeimman oikeuden esittelijän virasta ja vähän kaipailen sellaista rumaa hopeista kynttilänjalkaa, jollainen eläkkeelle jääjälle oli siellä tapa ojentaa. Laimeille lukijoille – Suomessa todella on edelleen mahdollista, olla esittelijänä koko ikänsä. Osa siirtyy tai siirretään puoliväkisin muihin tuomarinvirkoihin. Säälipleijarit on tiettävästi lopetettu; ennen oltiin sitä mieltä, että nuhteeton palvelu korvasi puuttuvan kyvyn niin että säädetyn eläkeiän lähestyessä asianomaiset ylennettiin ihanuuteen.

Kuninkaissa on ne hyvät puolet, että he hallitsevat eliniän, elleivät sitten itse pane vahinkoa kiertämään ja luovu vallasta, ja toiseksi järjestelmä on halpa. Ainakin Iso Britannia ja Ruotsi hyötyvät taloudellisesti ja sosiaalisesti vahvastä brändistä. Yksi kuningashuone, joka tietysti maksaakin, on halpa verrattuna amerikkalaisten PR-firmojen laskutukseen ja etenkin heidän tyypillisesti saavuttamiinsa tuloksiin.

Siellä korkeimmassa oikeudessa oli pakko oppia olemaan tarkkana, mikä on välitöntä ja mikä välillistä vahinkoa. Kysymys on mutkikas. Monissa tapauksissa välillistä vahinkoa ei korvata. Ajankohtainen esimerkki erittäin suuresta välillisestä vahingosta on herra Vladimir Pudding, joka söi nopeasti eväät kuormasta ja on nyt ajanut maansa tilaan, josta ei ehkä nousta.

Kuninkaallisten tehtävä on olla vaarattoman näköisiä ja vilkuttaa. Tosin on askarruttavaa, että Englanti, joka keksi hyvinvointivaltion ja jossa kansallissankari Churchill hävisi ensi töikseen toisen maailmansodan jälkeen vaalit, ja kolme pohjoismaata, joita pidetään ehkä aiheellisesti hallitsemiskoneistojen kehittäjinä ja sisään ajajina, säilyttävät monarkian. Default-vastaus on, että kuningasvalta on paras vaihtoehto. Kuningasvaltaan siirtymisestä ei tule mieleen muita esimerkkejä kuin Suomi 1918, ja sitä esimerkkiä ei mielellään muistele.

Todella mielenkiintoisia perusteita maan hallitusmuodolle löytää kolmen kenraalin, MacAthurin, Marshallin ja Eisenhowerin ratkaisuista vuosina 1945 – 1946 asiassa Japani. Yleisesti tiedossa olevat tosiasiat eivät ole tosia. Keisarin säilyttäminen oli kuitenkin selvästi oikea ratkaisu, vaikka se oli yllättävä amerikkalaisten tekemäksi.

Suomeen päätettiin 1999 saada valekuningas, ja perustuslaki on sillä tolalla. Perustuslakiakaan ei kuitenkaan näytä voivan muuttaa tavalla, joka ei vastaa kansan eli äänestäjäkunnan valistumattomia tunteita. Halosen tähti laski toisella presidenttikaudella muun muassa siksi että ”hän ei tehnyt mitään”. Sauli Niinistö on sitä vastoin ainakin minulle yllätykseksi osoittautunut erinomaiseksi poliitikoksi ja toteuttanut vähin äänin verettömän vallankaappauksen. Tasavallan presidentillä on jälleen de facto jokseenkin kaikki se valta, jonka nykyinen perustuslaki otti de jure tuon määräaikaisen viran haltijalta pois. Latinismit tarkoittavat siis ”tosiasiassa” ja ”lain mukaan”.

Odottamaton ulkopolitiikka luonnollisesti vaikutti paljon. Kukaan ei arvannut, että mainittu Edenistä itään olevassa maassa toimiva valtionpäämies olisi ryhtynyt harjoittamaan Tokarev-politiikkaa.

Toivottavasti Kremlin ampuja ilmoittautuu mitalia ja kakkukahveja varten. Neljä osumaa kuudella laukauksella on huikea saavutus myös ammattilaiselta, kun kysymyksessä siis tiettävästi oli käsiase, Tokarev-pistooli.

Aikaisemmin vastaavaan ovat pystyneet vain israelilaiset lentokenttävirkailijat, mutta heillä olikin ennen vaivoinaan rynnäkkökiväärimiehiä. Pommit ovat toista.

Moite

Tämä kirjoitus ei ole juridinen. Kerran kyllä satuin sanomaan Johtajalle, että hänen ehdottamansa yhtiökokouksen päätös olisi moitittavissa eli voisi aiheuttaa moitekanteen. Hän suuttui ja ärjäisi, että kyllä hän moitteen kestää. ”Moitekanne” tarkoittaa oikeusjuttua, jossa vaaditaan, että sinänsä muodollisesti oikein tehty päätös julistettaisiin merkityksettömäksi (tehottomaksi) lainvastaisen sisältönsä vuoksi.

Ajattelen lähettää Kirkkonummen kaavoittajalle sähköpostia ja mainita ennakoiden moitteena, ettei kunta saa kaavoitusmonopolinsa turvin suosia mielin määrin itse omistamiaan maita rakennustontteina. Yhdenvertaisen kohtelun periaate on muistettava punnintaperusteena.

Se on paradoksi, mutta kiitettävien yhteiskunnallisten tavoitteiden ajaminen voi johtaa tilanteeseen, joka on kuin kartelli. Kunta voi toimia moitittavaksi, vaikka se todistaisi ajavansa toimillaan esimerkiksi vuokra-asuntojen saatavuutta.

Jotkut poliitikot ja virkamiehet tietävät tämän, mutta ovat hyvin hiljaa asiasta.

Ajattelu ei etene tyhjiössä. Siinä se on samanlainen ilmiö kuin ääni. Eteneminen on molekyylien kolinaa.

Mekanistinen ajatustuki on ollut käytössä nyt vajaat kaksisataa vuotta. Höyrykonetta katsomaan ei moni jaksanut kävellä. Rautatie ja siihen liittyvä vaunuja kiskova höyrykone eli veturi sattuivat riittävän monen silmiin. Meillä on Suomessa jopa hyvin laadittu kuvaus asiasta, Juhani Ahon ”Rautatie”. Liikkeelle oli lähdettävä vaikka laiskotti, ja junaihme nähtiin ja kokeiltiin.

Juuri nyt olisi aika oivaltaa, että tuo tuki on kadonnut. Seuraava tukielin on biologinen. Puhe ei ole pikkulintujen ruokkimisesta eikä myöskään – mekanistisesta – luonnonvalinnasta. Meitä on paljon sellaisia, joille kehitysopin sähkökemialliset yksityiskohdat ovat hyvin epäselviä.

Tämän kirjoituksen ajatus on tässä: miten suhtautua kuntaan ja etenkin valtioon kartellin ylläpitäjänä?

EU-kilpailuoikeuden ja siis koko EU:n yksi tukipilari, tavaroiden ja palvelujen vapaa vaihto, on johtanut viime vuosikymmeninä pahaan väärinkäsitykseen. Sekä lainsäädännön että tuomioistuimen voimin kartellit on kielletty, koska ne jarruttavat kilpailijaa ja vaikuttavat siten kuluttajan vahingoksi.

Mutta tämä ei ole tosiasia! Tämä on uskonkappale. Se on sosiaalidemokraattinen uskonkappale, joka oli varsin tosi 1920-luvulla. Seuraava vuosikymmen eli pulakauden jälkeen tulleet erittäin rajut julkiset investoinnit muuttivat kentän.

Kommunistit vaativat, että valtion täytyy omistaa kaikki. Sosialisteille riitti, että valtio sääntelee markkinoita.

Mutta ovatko valtion tai valtioiden sääntelemät markkinat markkinat? Eikö tämä ole ajatuksena pelkkää typeryyttä, contradictio in adjecto. Markkina tarkoittaa jotain, mitä ei ole säännelty. Tuo jokin toimii ”biologisesti”, johtumisen ja potentiaalierojen voimalla.

Amerikkalaiset revolveri-taloustieteilijät alkoivat julistaa, että kaikki sääntely on pahasta. Myös se oli pelkkää tyhmyyttä. Sääntelyä ovat esimerkiksi pätevyysvaatimukset erilaisiin töihin. Lääkärit toimivat nykyisin markkinoilla, mutta lääkäri on vain laillistettu eli hyväksytty henkilö (ja niin pitääkin olla). Toisin sanoen lääkärikartelli on virallinen. Valtio tosin ei (onneksi) harjoita itse lääkärintointa, mutta kunnat harjoittavat sairaalatoimintaa, ja uudistukset eivät onnistu, kun uuden järjestelmän laatijat eivät osaa ajatella vanhentuneen kartelli-käsitteen ohi.

”Laiton kartelli” eli hintojen fiksaaminen sekä pystysuoraan että vaakasuoraan oli Saksan taloudellisen menestyksen salaisuus vuodesta 1924 ja vuodesta 1948. Suomi rikastui metsäteollisuuden kartelleilla, ja heti kun niitä alettiin purkaa, koko maa oli kaatua.

Todellisuutta ei ratkaista sanoilla. Putinen Venäjä on myös teollisuustoiminnassa yritys palata Stalinin aikaan. Putinin (ranskaksi Putain) joukko tuhosi syntyneet kartellit, joista käytetään edelleen täydellistä synonyymiä, oligarkit.

Markkinat edellyttävät harvainvaltaa, ja poliittista valtaa olisi manipuloitava ja myytävä. Valitettavasti vain populistit ovat tajunneet tämän alkeellisen tosiasian.

Voimien tasapaino ei toteudu näperreltäessä. On toimittava.

Keskitys

Olisi hauska korjata kelloja, mutta kun ei ole korjattavissa olevia kelloja, ja kun ei osaa.

Sillä silmällä olen katsellut huoneita ja tiloja, että tekisi mieli rakentaa tunturialueen pienoismalli puusta, ainakin Luirojärven seudusta. Värillä varjostetut karta (www.paikkatietoikkuna.fi) ovat kyllä hienoja, mutta haluaisin sellaisen esineellisen, kolmiulotteisen kartan, jota voisi kierrellä.

Ajatus on jotain etäisesti samankaltaista kuin arkkitehtien käyttämät mallit, joita tekemään on ammattimiehet. Materiaali näyttää olevan styroksia tai levyä, jota ennen sanottiin insuliitiksi. Haluaisin tuntoaistimuksen takia massiivipuuta. Ehkä vaneri menisi, mutta se olisi sitten loputonta liimailua.

Puulevyn päälle voisi kiinnittää paperin kerrallaan, kussakin satsi korkeuskäyriä ja niitten väliin jäävää aineistoa, kuten jokia ja kivikon merkkejä. Vanhanaikaisten työkalujen lisäksi jokin Drehmel voisi olla oleellinen, ainakin viimeistelyssä.

Luultavasti luovun tästäkin ajatushullutuksesta ja etenkin siksi, että hanke on helposti automatisoitavissa. Ainakin kuvittelen, että numeerisen paikkatietojärjestelmän lukujen syöttäminen käyttämään jyrsinkonetta ei olisi mainittava taidonnäyte. Ennen pitkää noita tasomalleja tulee olemaan joka paikassa, koska 3 D –tulostus on tuollaiseen onnen omiaan.

Lisäksi pienoismallin ajatuksessa viehättää eniten mittakaavan vaihtaminen, ja siihen ei kiinteästä aineesta tehdyillä malleilla pääse. On tyydyttävä virtuaalisiin. Sääli, että kokeilematta ei tiedä, antaisiko pienoismalli katseltavaksi tunturinhuipun ilmaperspektiivin, joka on vertaa vailla. Jostain syystä se ei toteudu lentokoneesta katsomalla. Kukaties kreikkalaisilla oli tämä kokemus, koska he lainasivat ylimmän, subliimin nimen juuri vuorelta. Vuori oli Paranssos.

Silti tunne oli hyvin erikoinen, kun löytyi puoliksi sattumalta keskittymisharjoitus. Sanotaan että keskittyminen osittain konemaiseen toimintaa virkistää mieltä ja pitää muistisairauden siemenet loitolla. Sanapelit, siis erilaiset ristikot ja ruudukot, jotka olisi täytettävä, eivät aja samaa asiaa, koska kirjaimet ja sanat kutsuvat mukaansa toisia kirjaimia ja sanoja ja haittaavat sillä tavoin keskittymistä.

Käänsin eilen nuottia pianistille, kun pidettiin se kotikonsertti. Schubertin pianonuotit eivät ole järin ihmeellisiä, vaikka vaikeita soittaa. Muutamat säestyksistä ovat niin nopeita ja vaikeasti arvattavia ja muistettavia sointusarjoja sisältäviä, että lehdenkääntäjä ei ole huono ajatus.

Olin unohtanut, että se käy ihan työstä. Kun on ihmisiä kuuntelemassakin, saa olla tarkkana, ettei putoa riviltä, vaan lehti kääntyy täsmälleen edellisen sivun viimeisen sivun alkaessa. Jokaista nuottia on seurattava ja oltava tarkkana, ettei vain ole kertausta.

Tuloksena on Schubertin tapauksessa tunti ja seitsemän minuuttia täydellistä keskittymistä, joka tässä esimerkkitapauksessa liittyy nautittavaan musiikkiin. Tänään olen ajatellut ottaa nuotit ahkerammin esiin orkesteriteoksia kuunnellessa. Minulla on tietokoneella ainakin koko Bachin tuotanto nuotteina; Petruccin eli Internet Archive tarjoaa kaiken. On siellä paljon muutakin. Ja partituurii on tietenkin vaikeampi seurata. Peruskikka on pitää silmällä huilun stemmaa, koska se on niin helppo tunnistaa musiikin lainehtiessa kuin kirkas lasimeri.

On monta tekniikkaa, mutta tämä nuotinluku on yksi niistä. Sen avulla voi tyhjentää mielensä omista, sekasortoisista ajatuksista ja tarpeettomista päähänpistoista.

Seurauksena voi kyllä olla silmämato. Taisin vahingossa oppia pätkiä nuottikuvasta ulkoa, sillä kun nyt tätä kirjoittaessani kokeilen, ainakin niiden Winterreisen 24 kappaleen etumerkit ja muutama merkistön vaihto tulevat näkömuistiin heti.

Arvokkaimpia ovat turhat taidot! Muusikoista etenkin kapellimestarit suorastaan opettelevat partituureja ulkoa. Kysyin kerran eräältä, saattoi olla Salonen tai Saraste, että montako täysimittaista orkesteriteosta asianomainen arvelee muistavansa ulkoa täysin tarkasti. Vastaaja vähätteli että hyvä jos sataakaan.

Näyttelijät opettelevat ja oppivat kahden – kolmen tunnin näytelmästä vuorosanansa. Toisille se kuuluu olevan vaikeampaa. Ehkä ilmiö on samansukuinen. Olisi epämiellyttävää opetella jotain satunnaisia sanasarjoja. Tekstissä ja etenkin musiikissa muistia tukee suuresti se, että koko ajan tietää ja siis muistaa, mistä ollaan tulossa ja mihin menossa.

Runonlausunta on äänettömästi esitettynä nautittavinta. Erikoisen sopivaa se on esimerkiksi pysäköintihallissa autossa kyydittävää odottaessa.