Sivun näyttöjä yhteensä

30. syyskuuta 2021

Murhe


 

Martti Anhavan nyt ilmestynyt Paavo Haavikon elämäkerta on elämäntyö. Kirjaa on 812 sivua, ja arvioimani kansainvälisen mittapuun ja vaa’an lukemin teos on horjahtamattoman korkeatasoinen ja kattava. Lukija kohtaa hiukan harvinaisempi bonus. Teos on erittäin hyvin kirjoitettu ja siksikin mieluisa lukea. Sekä yllätyksiä että hytkähdyttäviä sanankäänteitä on annosteltu taiten.

 

Tähän tuskin verrataan tulevaisuuden elämäkertoja. Mukana on kohteen sekä julkinen että yksityinen elämä. Työmäärä on ollut valtava. Lisäksi kirjoittajalla on ollut epätavallinen aitiopaikka. Hän on tuntenut perheensä kautta kohdehenkilön varhaislapsuudestaan asti ja perheet ovat olleet toisilleen kovin tuttuja. Vaikka juuri Tuomas Anhava eli kirjoittajan isä oli nostamassa Paavo Haavikkoa maineen korkeuksiin, rohkenisin sanoa itsekin asianomaiset tunteneena, etteivät Haavikot olleet Anhavan suvussa ainakaan arvostelukyvyttömän palvonnan kohteita. Tuomaalla oli särmää sanoa, kun aihetta oli, ja samaa voi sanoa pojasta.

 

Paavo Haavikko oli ”sukupolvensa merkittävimpiä kirjailijoita” Suomessa. Lainausmerkit johtuvat siitä, että lause on kanoninen. Sitä tuskin moni vakavissaan kiistää.

 

Suomen kirjallisuus oli erikoisen korkeatasoista 1945 – 1968. Proosan järjessä olivat Linna ja Waltari. Runouden kärjessä olivat Haavikko ja Saarikoski. Väitän että tämä oli teollistumiseen verrattava tai siihen liittynyt riuhtaisu. Suomi oppi sisäsiistiksi missä tahansa läntisissä piireissä. ”Läntisissä” – maailma hahmottui New Yorkin – Lontoon akselille. Sitten tuli kolmas maailma ja neuvostososialismin alkanut rapautuminen. Suomen kirjallisuudesta ei tiedetty paljon rajojemme tuolla puolen. Kulttuuristamme oli tietoa siellä täällä, mutta myönteiset mielikuvat maastamme tarkoittivat ehkä todellisuudessa Ruotsia tai Tanskaa.

 

Runous ei yleensä käänny toisille kielille. Sitä vastoin esimerkiksi viihdemusiikki on väkevä kansainvälinen voima ja suuri bisnes. Meillä ei tietenkään ole jakoa noilla markkinoilla – toisin kuin Ruotsilla, jolla on Abba ja Ingmar Bergman. Se että ruotsalaisilla on myös erittäin korkeatasoinen kirjallisuus, kuitataan tiettävästi sisäisenä ongelmana.

 

Jos tällaista elämäkertaa ei olisi ilmestynyt, juuri kukaan ei olisi osannut kaivata sitä. Pentti Saarikoskesta ilmestyi 1996 – 2003 Pekka Tarkan hyvä teos, ja myöhemminkin on tullut mieluisaa kirjallisuutta hänestä. Jopa runoja on saatavilla, ainakin viime aikoina ryhdistäytyneiden antikvariaattien kautta. Aivan samaan korkeaan luokkaan kuuluva Eeva-Liisa Manner sitä vastoin tuntuu olevan unohtumassa. Kustantajat eivät julkaise eikä yleisö osta antologioita.

 

Suomesta puuttuu täysin uudemman kirjallisuuden verkkopaikka, jossa esittelyn perusteena olisi korkea taso. Siinä olisi joillekin urakkaa. Tiedän kymmenkunta verkkopaikkaa ja omistan puolisen sataa painettua antologiaa. 500 tai 1000 kärjessä ei sisällä ketään suomalaista, ei myöskään Haavikkoa eikä kansainvälisempää Saarikoskea. – Tekijänoikeudesta vapaat kokoelmat ovat sitten asia erikseen.

 

En tiedä, onko tämä ongelma. Luulen ettei Haavikkoa lue Suomessakaan moni. Kaunokirjallisuus ei ole muotia, runous kaikkein vähiten. Suomalaiseksi runoilijaksi Haavikko on vaikea. Vaikka hänen poikansa omistama Art House ja Otava ovat tehneet parhaansa, sellaista kirjaa ei taida olla, jonka voisi viedä vaikka lahjaksi – 100 parasta runoa. Ei sillä: kovasti himoitsisin kirjaa, joka olisi samaa sukua kuin vanha ”Uuden runon kauneimmat”.

 

Haavikon tuotannon ongelma on myös Anhavan mukaan sen runsaus ja epätasaisuus. Itse olen varmaan liian jyrkkä. Mielestäni runot 1951-1966 ovat selvä huippu. Mielestäni proosa ja näytelmät eivät ole samaa tasoa eikä runsas esseistiikka varsinkaan.

 

Ennakoin vastaväitteitä: historia-essee ”Kansakunnan linja”. Luin sen hiljan uudelleen ja petyin. Alkujaan tuoreilta ja raikkailta tuntuneet oivallukset tuntuvat menettäneen omaperäisyytensä. Martti Anhavan Haavikon laajan ja usein myllertyneen mielen esittely lisää tuota vaikutelmaa. Aika aikaa kutakin.

 

Lukijan tulee tietää, että tämä arvostelun tai esittelyn näköinen blogikirjoitus on puolueellinen. Tunsin Haavikon, vaikkemme tavanneet hänen 20 viimeisen elinvuotensa aikana. Keskustelin useita kertoja Martti Anhavan kanssa, kun hän valmisteli tätä kirjaa, ja näen asioita ja asiaryhmiä, joita ei ole tässä mukana. Kirjassa mainitaan minut ja vaimovainajani useita kertoja, ja asiayhteydet ovat osittain minun silmissäni epämiellyttäviä. Ehkä olen siihenkin suuntaan puolueellinen, että Anhava on mielestäni kirjoittanut hyvin täysijärkisesti ja pyrkinyt oikeamielisyyteen.

 

Tämä on tarkoitettu kehuksi. Lähellä kirjallisuutta ja taidetta liikkuu aina ihmisiä, jotka ovat tavalla tai toisella vaikeita. Haavikosta itsestään tulee tätä nykyä ensimmäisenä mieleeni anekdootti runoilija ja laulaja Carl Michael Bellmanin patsaan paljastuksesta, jossa paikalla oli hänen jo vanha leskensä. Kuningattaren päiviteltyä, miten mielenkiintoista mahtoi olla elää lähellä niin suurta neroa, mamselli Bellman olisi vastannut:” Osasi vainaa olla kyllä vaivalloinenkin.” (Nog kunde den salig vara också besvärlig i sin tid.)

 

Mitä vainaja kirjoitti 1990-luvun lopulla muistellessaan, on ehkä esimerkki siitä, kuinka proosa ja draama värittyivät toinen toisestaan hänen mielessään. Kirjopyykin käsittelyohjeet olivat unohtuneet.

 

Nyt yllättäen aikoinani hyvin tuntemani kaksi merkillistä henkilöä, Haavikko ja Donner, ovat saaneet kirjan muistolleen.

 

Se on erinomainen asia.

 

Yhden johtopäätökseni haluaisin kuitenkin liittää niihin molempiin, kohdehenkilöitä tarkoittaen.

 

Työnarkomania on paha vika. Se tuottaa narkomaanin työtä.

41 kommenttia:

  1. On suomalaisilla hyvinkin jakoa kaupallisen viihdemusiikinkin kentällä. Aika pienessä määrin ruotsalaisille ominaisen valtavirran musiikin, Abba, Europe, Roxette ja mitä näitä nyt onkaan, tapaan, mutta pienemmän yleisön raskaamman musiikin lajeissa kyllä hyvinkin.

    Suomalaiset tekevät usein omaperäistä ja vähän outoa ja sellaisena kiehtovaa musiikkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsalaiset puhuvat germaanista kieltä, ja siksi englanniksi tekeminen on heille varmaankin itsestään selvää. Esimerkiksi sellainen yhtye kuin First Aid Kit on solahtanut americanaan kuin käsi hansikkaaseen. Heillä on monipuolinen kevyen musiikin kulttuuri ja jazzin harrastus oli aikanaan laajaa.

      Poista
    2. Tiedä häntä, useimmiten huonoa jenkkikopiota.

      Poista
    3. Juu, vaikkapa Ievan polkka japaniksi, esittää Hatsune Miku. Ei mitään pakkosuomea, ovelaa.

      Poista
    4. Muttei suomalaista vaan japanilaista musiikkia.

      Poista
    5. Tajusin että Sinitaivas ei ole suomalainen tango (vaan saksalainen) kun törmäsin verkossa japanilaiseen esitykseen 1930-luvun alkupuolelta.

      Poista
    6. Sisstiä kun noin hoksaa. Meilläpäin shalom aleichem kiri ohitte hummani heistä.

      Suos. jyrk. kuunt. ei kats. youTube
      Kaamea kameratyö. Mayan band.

      Poista
  2. Tällainen kirjoitus on eräs syy, suurimpiin kuuluva, miksi luen Kemppistä. Toinen on varmaan se, että olen etenkin kulttuuri- ja historia-asioissa hyvin usein samaa mieltä, ainakin suunnilleen.

    Joskus on tullut mieleen, että jos me suomalaiset jostakin syystä olisimme jo ammoin vaihtaneet kielemme englanniksi, kuinka moni ja ketkä kirjoilijoistamme ja runoilijoistamme olisivat maailmanmaineessa? Ainakin useampi kuin nyt.

    Tällaisia tulee ajatelluksi usein, kun lukee jotain kohuttua ulkomaalaista kirjaa - useinhan ne ovat lapsellista ja keskinkertaista soopaa. Helmiäkin on, en kiellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi aina englanniksi miksei ranskaksi, espanjaksi jne.?

      Poista
    2. Suomalaisia kirjailijoita käännetään kyllä ranskan ja saksan kielille ja ajoittain muillekin.

      Poista
    3. Puhe olikin kielen vaihdosta ei kääntämisestä ja siitö miten suomalaiselle ei tule mieleen aina kuin vain yksi tietty kieli, niinkuin maailmassa ei muita kieliä olisikaan.

      Poista
    4. Panu Rajalan blogissa oli vastikään kiinnostava postaus. Saksalainen kustantaja on julkaissut viime vuosina Sillanpään teoksia. Olikohan Silja, josta otettiin jopa toinen painos. Mikä yllätys, mutta myönteinen.

      Itse pidän suurimpana menetyksenä maailmankirjallisuudelle, ettei Veikko Huovisen tuotantoa onnistuttu viemään muille kielialueille. Kaiketi yrityksiä oli, mutta menestys jäi vaatimattomaksi. Jokunen käännös kuitenkin.

      Poista
    5. Taideteoksen käännös kielestä, joka on pieni ja syrjäinen, on lottoa. On ihan tuurista kiinni millaisia kykyjä siinä harvalukuisessa joukossa ulkomaalaisia kääntäjiä, jotka suomeakin ovat oppineet, sattuu olemaan.

      Kuvittelen, että Haavikkoa on helpompi kääntää kuin Leinoa, että romaaneja on helpompi kääntää kuin runoteoksia - mutta voin olla väärässäkin. Sitä pahempi. Tuntematon sotilas todistaa, miten vaikea on kääntää toinen maailma toiseen kieleen.

      Poista
    6. Tein yrityksen lukea Rosa Liksomin Everstinna-kirjaa ruotsiksi, mutta lopahti heti alkuun. Meänkieli - Torniojoenlaakson suomenkieli ei käänny ruotsiksi.

      Poista
    7. Mikael Niemen teokset Tornionjokilaaksosta, Populärmusik ym, kyllä ovat hyviä suomeksikin. Taisin lukea ne alunperin ruotsiksi, jolloin meänkieli oli tekstissä vain mausteena. No, tavallaan suomenkielisessä myös.

      Poista
    8. Vaikutelma: suomesta kääntäviä on maailmalla yhä useampia. Julkaisuja myös. Tulevaisuus on mielenkiintoinen. - Kielellisesti esim. Veijo Meri ei olisi tuottanut suuria vaikeuksia. Ehkä kuitenkin omintakeinen huumori ei puhutellut kansainvälisiä lukijoita, mene ja tiedä. - Haavikon kuunnelmia esitettiin 60-luvulla Saksan radioissa. Koska esityskertoja oli useita eri alueilla, sai kirjailija niistä oikein mukavat tekijänoikeuskorvaukset. Tätä Haavikko muisteli lämpimästi vielä vuosia myöhemmin.

      Poista
    9. "Meänkieli - Torniojoenlaakson suomenkieli ei käänny ruotsiksi."
      Pitäisi käyttää murretta. Suosittelen Pohjanmaan ruotsia (tietääkseni murre on myös Västerbottenissa aika samankaltaista).
      "He finns int na surrogat ti veti, mä he hjälper na liiti ti hold käfta."

      Poista
  3. "Jos tällaista elämäkertaa ei olisi ilmestynyt, juuri kukaan ei olisi osannut kaivata sitä."

    Totta.

    "Luulen ettei Haavikkoa lue Suomessakaan moni."

    Myös totta.

    Kiitos ja kunnia, että Suomessa on ollut ja on näitä ns. maailmanhuippuja kuten Haavikko tai vaikkapa säveltaiteessa Kaija Saariaho.

    Mutta, kuten sanottu: kiitos ei. Ja syy tunnettiin jo keskiajalla: Graeca sunt, non leguntur.



    VastaaPoista
  4. Haavikon lukeminen filosofisella asenteella on kuin tutustuisi laajaan palindromikokoelmaan.

    VastaaPoista
  5. Syksyllä 1967 sain lipun Veikko Sinisalon Suomi 50 -esitykseen. Kaikki numerot tuntuivat ajan ilmapiirissä innostavilta ja mieltä nostattavilta, vaikkei lukiolainen vielä kyennytkään tarkasti hahmottamaan, mistä kaikesta esityksessä oikein oli kyse. Ivallisuudessaan arvoitukselliselta tuntui erityisesti Haavikon "Selvä johdatus myöhempään historiaan" kokoelmasta Puut, kaikki heidän vihreytensä.

    Vasta kymmenkunta vuotta myöhemmin luin sitten Krosbyn ohella jo hieman varhemmin ilmestyneen, Haavikon inspiraatiolähteenä olleen brittihistorioitsijan teoksen Välirauha. Viimeistään silloin valkeni, että aivan syyhyttä Haavikko oli ilkeästi ironisoinut "Mr. Uptonia" ja samalla itse harjoittanut arvikorhoslaista "isänmaallista" - Paasikiven termein ilmastuna -"advokatyyria".

    VastaaPoista
  6. "Art House":lla on meikäläisen silmissä hyvä klangi: Numerotaidottomuus, Kurt Godel, Molekyyligalleriat tuossa hyllyssä vieressä, eikä koristeena. Muistan kun dekadi sitten uskovaisten ryhmässä tuli mainittua jotakin noista niin joku ihmetteli että ihan tietokirjojenkin takana on Paavo Haavikko. Olen kiitollinen talosta ja miehestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietokirjakäännökset olivat siellä Kimmo Pietiläisen heiniä.

      Poista
    2. Kirja antaa aika avuttoman kuvan Haavikosta kustantajana.

      Poista
    3. Oli niin tai näin, niin Art Housen tietokirjain ansiosta myös Paavo Haavikolla on silmissäni hyväntekijän klangi.

      Poista
  7. Quod licet Iovi, non licet bovi. Haavikko oli nero. Hän kirjoitti itselleen kommentteja nimimerkeillä. Haavikko oli nero. Quod licet Iovi, non licet bovi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kenen nimi on Haavikon kirjoissa?

      Antakaa Haavikolle
      mikä Haavikolle kuuluu.

      jessus että ossaa olla

      Poista
  8. Kokemuksella ja asiantuntemuksella.

    Nykyisin kirjoitetaan kaikenlaisia elämäkertaromaaneja, mutta suuret kirjailijat ja muut taiteilijat ansaitsevat oikean elämäkerran. Eeva-Liisa Mannerista sellainen on tulossa joulukuun alussa, toivottavasti hyvä. Ehkäpä hänen runoutensakin kokee vielä uuden tulemisen - jos vaikka uusi antologia?

    Martti Anhavan tekstiä on aina ilo lukea, monipuolista sanankäyttöä ja sisältö asiantuntijan käsistä. Varsinkin nyt tällaisessa laajamittaisessa elämäntyössä, jota ei ihan hetkessä lukaisekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni tarkennus: "Suuria" kirjailijoita Suomessa lienee vain yksi, muut aikansa parhaimmat sitten "merkityksellisiä".

      Poista

  9. Suomi kävelee arvoketjua taaksepäin tietää taluttaja Björn Wahlroos. Entä jos jetillä lentäisi Kuusamoon ja sieltä Iijoen latvoilla karhunkaatoon, niin tulisihan ruholle hintaa (=arvoa) ; ja helilopteri hakisi Björnin pesältä mesikämmenen pamautettua päin pläsiä. Kuten kerran takavuosina kävikin.

    Nyt kai talviunilta ampuminen on kielletty. Säädetty kielletyksi ja Björnhän sen lukee että kierrettäväksi. Hänellä on Financial Timesin sertifikaattikin innovatiivisesta lainlukemisesta. Miksei olisi kun Lordtuomarina oli Barcley. Se meinasi 2008 ostaa Lehmanin, mutta sai vain pesänpohjia.

    Tätä oli se Pohjois-Atlanttinen Crash josta Adam Tooze sanoi suorat sanat. Ja kertoi rohdot, addiktiivisiksi osoittautuneet, eli Fedin swapit kun päästi maailman valuutat dollaritehtaalleen.

    Kun ei tästä kostu, niin lue lisää -minunkin opinnäytte repputustiestäni. Hyvä alku olisi Haavikon Kansakunnan linja -runoja ja näytelmiä väliin joilla hokso kuin hohtimet- meikällä kaivossa, mutta runokokoelmista ohkasinta ja meikälle isointa, Puhua vastata opettaa luin ja luin sitkolla. Sanat oli kummat ja siksi jatkoin. Sitten se aukesi ja tässä sitä vihdotaan opinsavusaunassa.

    Siinä on kannessa puolikas aurinkoa ja sen pimeä puoli ! Kuu tai horisontista nouseva päivänkehrä. Ja ne neliöity ja raameissa, paksuissa. Värit ei-nähty silmillä vaan järjellä eivätkä siis luonnolliset vaan konstia ja paligrammia sojottavat. Sisältö oli mittaamattoman tärkeä.

    Hauskakin oivaltaa, mutta ahdistava kun paljasti lukijan alastomaksi omastakin Suomestaan. Korjaussarjoja olen kittaillut. Vaan huonoa pitää. Kun nyt ilkeän tänne taas, niin lyhkäsesti mitä se Wahlroos meinaa. Osinkoja maanantaina tileille 2,9 mrd euroa ja loppuvuodesta toisella termillä pääomanpalautusta 2 mrd. On viisi. Se otetaan Nordeasta ulos.

    Kiva saada. Olisiko se pankki noin voitollinen ? Ei, varmasti ei. Mutta keskuspankki on. Ja EKP antoi luvan nostoihin. Miksi ? Yhtälön juuri on oikein laskettu. Soliditeetti luku sallii kiskoa fyrkat ulos jos omistajia lystättää. Vaikka odotan vielä viranomaiskieltoa nyt viime hetkellä, kävisi kuin Alibaban Jack Ma´alle.

    Pankki voi jakaa realisoimatta realityssä, laskennallisia mukatuloksia, mukavoittoja -toisin kuin aidot asioita tuottavat firmat. Tähän on hyvät historian kulkua tuupanneet syynsä, ja kurjaa kurjemmat valheensa omalta ajaltamme.

    Basel on se sana ja sinne taas jouduttiin Zurichin syndikaatin keskinäisfrangin tuuppaamana. Etteikö muka historiaa voi tuupata. Kyllä voi, mutta edes Haavikon lukeneisuus äly rohkeus ei riitä. Mielikuvitus kylläkin, ratkaisemaan mielikuvituksellista ihmismaailmaamme. Edes auttavasti ja tähän hätään.

    Erilaisilla painotuksilla ja sorteerauksilla soliteetiksi lasketaan numero. Nyt Nordeassa se on isonevien asuntohintojen ja isonevien asuntoluottojen tähden näennäisen stabiilisti iso. Yks huoli on vaan -ja siksikö kiire: jos trendi taittuu.

    Jos arvon ja velan tasajalkamarssi alkaakin raahata toista koipeaan niin toinenkin väsyy. Väsyminen oirehtii ja sitä tarkataan. Se näkyisi kaupankäyntikiihkon viilentymisenä jäähtymisensä.

    Kauppojen vähentymisenä ja hidastumisena. Tällekin on varastettu termi. Se olisi likviditeetin vähenemistä. Sitä kun näkee algoritmillä, ehtii vielä realisoida ja karata rahoineen. Smartcontract.

    Pankissa, jumalan / demaripankin malli 1800-luku alttarilla, homma käy rahatta jos Bis numero ; tämä vakavaisuus pännäily kvasioikein, pääset yhtiökokouspäätöksellä rahoihin kiinni, realisoimatta mitään. Nosta vaan uutta interbank raaka-ainetta Zurichin velhot malliin, tai haet keskuspankista. Olet oikeutettu tähän privilegioon. Kuten feodaalilinnan perilliset heti kohta miekkansa laskettuaan yleisen äänioikeuden alttarille.

    Demokratia tuli. Prometheusihminen veripäin ja lapset käsi kädessä ja piltti rinnoilla olivat sielunihmeensä tehneet todeksi. Kuka lukisi historiaa eikä vain lakia.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sjöstedt kirjoittaa monimielisesti niin kuin Haavikko!

      Sen lisäksi että hänen proosansa on runollisempaa kuin Haavikon proosa, se on myös runollisempaa kuin Haavikon runot!

      Kaiken kukkuraksi hänen kirjoituksissaan on aina haavikkomaisena punaisena lankana kolmiyhteys: raha, pankki, roistot.

      Poista
    2. Sjöstedt tietää että vihollinen tulee tuntea ja hänen tunneälynsä pääsee helposti ohittamaan joutavuudet. Toisaalta on sekin että talous sopii keskinkertaisuuksille. Ei siis J. S. lle. Siksipä en huomioikaan muita seikkoja, hänen kulttuurikatsantonsa kertoo merkittävästi enemmän.

      Poista
    3. Sjöstedtin ainoa vihollinen on hänen omien korviensa välissä.

      Poista
    4. Karvalakki? Nyt en hoksaa. En kait olekaan talousimmeinen. Keskinkertainen toki olen, jos passaa.

      Minäkö tyhmä, hö? Emminä nynniin tiijä.

      Vaan vahtiapa niitä pitää, rahoja. Pakkaavat kasaantumaan ittekseen. Työn olisi oltava siinä ettei jää kukaan aivan ilman tarpeellisia ja mahdollisuus vaurastua elämällä kunnollisesti ja töissäkäynnin tuloksien hyödyllisyyttä on aina hyvä tuumia, yleisellä katsannolla. Nytpä yksi tekee ja vetää kivirekeä perässään, että juu kyytiin vaan mutta entä kun liikekitka muuttuu lepokitkaksi?

      Saiskos töitä. Ei. Olisko tehtäviä, voisin tehä rahaa tai muuta etuutta vastaan, kuukauden voisin luottaa. En enempää.

      Sepä on monella se panttivankitilanne ny päällä...

      Poista
    5. M. Iikka O. Hallantiemaanantaina, 04 lokakuuta, 2021

      Jep, asuntokuplakin puksahti tuossa ja muutenkin riitingit osuivat koko jämptisti. Sehr prima.

      Karhupuiston teos ruokailee. Kivenkovaa touhua.

      Emmä kyl mihkää lontoontauniin lähe jotain ihme riipustuksii tsiigaan.

      Aijuu, merkelperkel. Meinas unohtuu. Saaks ihmisten asumisella keinotella (spekulatsiooni)?

      Miljoona saksalaista äänesti että ei saa. Maailman neljänneksi suurin talous. Että kyllä me nyt ainakin JTN on saatu aikaiseksi. Parempi kuin ei MTN.

      Järjestyipäs.

      IH

      Poista
  10. Kirja on ilmeisestikin luettava. Olen pitänyt Haavikon tuotannosta, minua ei haittaa että joku on tietävinään kaikki asiat paremmin. Lisäksi haluan katsoa onko kirjassa lisää paloja vanhempieni mosaiikkiin johon ainakin Vartio liittyy.
    AW

    VastaaPoista
  11. Lueskelin joskus Haavikon lähinnä proosaluontoisia teoksia saadakseni selville ovatko ne vain verbaaliakrobatiaa vai onko niissä jotain. Ei selvinnyt.

    VastaaPoista
  12. Eeva-Liisa Mannerin muistamisen suhteen Kemppinen menee täysin metsään. https://www.sttinfo.fi/tiedote/eeva-liisa-mannerin-syntymasta-100-vuotta-juhlavuoden-kunniaksi-tammi-julkaisee-elamakerran-ja-kootut-teokset?publisherId=2326&releaseId=69903594

    VastaaPoista
  13. Haavikon veivät.
    Haudasta veivät Haavikon.
    Haudasta.
    Sittemmin tyhjästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haavikosta veivät.
      Haavikosta veivät haavat.
      Haavat.
      Nyt jo umpeutuneet.

      Poista
    2. Hauki, veliseni,
      näkymättömiim silmiin sorruit viimein
      sinäkin.

      Ja nyt kun vieraalla kielellä
      veresi noruu,
      me tiedämme grammalleen
      mitä emme saaneet,
      minä ja hauki,
      peto veljeni.


      Lauri Otonkoski

      Poista
  14. Luin. Ahmin. Tunsin itseni nälkäiseksi. - Pitäisikö lukea vielä hitaasti, pysähtynyttä aikaa hyödyntäen. - Anhava osaa kirjoittaa. Tiesin tosin jo alkaessa. Ennen alkamista. Aikaa sitten. Nimestä päättelin. Takaraivossani kuulen Tuomas lukee Orm Punaista, talo on hiljaa, koirat nukkuvat vielä, muu väki.

    VastaaPoista