Sisältä

Siinä Putin kalpeni, kun henkivartiokorsto ruiskutti monimyrkyllistä aerosolia, jollaista meillä sanottiin ennen epämääräisesti raidiksi, ja katonrajasta putosi heti noin 1500 kirppua.

Eivät ne kuolleet, koska eivät oikeastaan olleet eläneetkään. Kirpun kokoinen ja näköinen drooni oli uutta Moskovan palloseuralle.

Kremlissä ei tungeksi kirjallisuuden tuntijoita. N. Leskov kuvaili melkein puolitoista vuosisataa sitten kierosilmäisen sepän, joka oli vasenkätinen, mutta keisarin käskystä suunnitteli ja toteutti luonnollisen kokoisen kirpun, joka osasi sekä hyppiä, lentää että tanssia ripaskaa. Englantilaisten kehittämän kojeen avain oli niin pieni, että sen löytämiseen hallitsijan nuuskaraskiasta tarvittiin mikroskooppi. Vasenkätinen teki paljon pienemmän ja paremman.

Kirjailija hymähtää, että tuo oli menneisyyttä. Koneet voittivat ja ihmisen sielu katosi satuihin.

Tarinasta tulee mieleen toinen, jonka mukaan englantilaiset lähettivät uudesta tehtaastaan Ilmajoen Könnille hyvin pienen silmäneulan kuin vihjeeksi, että taopa samanlainen - jos osaat. Ja Könni lähetti paluupostissa saman näköisen, joka engelsmannien kauhuksi osoittautui ontoksi. Sen sisällä oli kaksikymmentä neulaa, pienempi aina isomman kätkemässä ontelossa.

Sellainen kynnen kokoinen kapine olisi hauska nähdä. Mihin lienee joutunut? Maatuska-nuken ajatus on silti selvästi tätä perua.

Kun menin Teknilliseen korkeakouluun, alakseni ilmoitettiin “sisällöntuotanto”, ja se herätti hymyilyä.  Onneksi löytyi muita asioita, joista osa oli ajankohtaisia. Esimerkiksi patenttioikeus herättää usein tiettyä kunnioitusta etenkin ihmisissä, jotka eivät tunne sitä. 

Nyt tilanne on muuttunut. Pelkästään tekniikan puolen osaamisella käsittää sadun, jossa “sisältö” ja järjestelmällinen, matematiikkaa muistuttava muoto ovat sekoittuneet toisiinsa todella pahanpäväisesti.

Tekoäly eli AI olisi ehkä kuvailtavissa muodoksi (tietokoneohjelmistoksi), joka luo sisältöä.

Kärpäsen tai kirpun kokoinen drooni, voisi Leskovin hengessä koodata esimerkiksi kirjoitusta ja puhetta esimerkiksi geometrisesti, proteiinien hyvin mutkikkaaseen taittumiseen, joka tapahtuu elimistössä luonnostaan. Hyvin, hyvin pieni koko on mielenkiintoinen ajatus, koska erittäin pienten mittojen ympäristössä painovoiman vaikutus on outo ja välimatkojen merkitys tinen kuin tässä havainnoimassamme maailmassa.  On mahdollista laskea hiukkasia, jotka muuttuvat kevyemmiksi, jos niihin lisää painoa, tai suurentuvat, kun niitä pienentää. Tiettyjen kokeiden mukaan näyttää siltä, että joissakin tilanteissa sama kohde voi olla samanaikaisesti kahdessa eri paikassa.

Jos - tai kun - kvanttikone saadaan toimimaan tietokoneen tavoin, laskentateho kasvaa aivan mielettömästi. Koska kaikki, mikä on kerran ollut olemassa, on edelleen olemassa aineen ja energian häviämättömyyden vuoksi, vain konfiguraatio muuttuu, ja se taas on laskennallinen kysymys. Miten elektronit tulee järjestää suhteessa toisiinsa?

Leskovin kirppu on siis myös aikakone. Se saa selville, mitä Stalin sanoi Molotoville yhtenä päivänä, ja kukaties näyttää kuvankin.

Kuvittelen mielelläni, että jotkut nyt elävät näkevät kottaraisen tai kärpäsen kokoisen “lennokin”, joka kykenee itse järjestämään ja välittämään keräämänsä tiedon.

Siitähän se riemu repeäisi.

Tai maailma.

Kielitietty

Eräs viisas mies, jonka tunsin, vietti viimeiset vuotensa kasvavan raivon vallassa. Hän ainakin aavisti, että kaikki viisaus ja taito oli osoittautunut turhuudeksi. Hän ei ollut tiennyt eikä edes arvannut, että puolen vuoden kuluttua joku keksisi Internetin.  

Tieto ja taito ovat aina määränneet, mihin raha pesii. Keskiajan kääntyessä syksyyn hullukin ymmärsi, että tulevaisuuden maat ovat Italia, Espanja ja Portugali, käyttääkseni tässä alueiden nykyisiä nimiä.

Edessä olivat löytöretket ja siis määrättömästi kultaa ja hopeaa. Välineenä oli merenkulku miehin ja aluksin, joilla pääsi vaikka Intiaan, kahta kautta. 

Lähiaikoina  Yhdysvaltain presidentiksi valitaan kukaties kaheli. Asialla ei ole suurta merkitystä, eikä tapaus ole alkuunkaan ensimmäinen lajiaan. Meilläkin on ollut näitä ongelmia. Jutikkalan aikoinaan toimittamat Lauri Kr. Relanderin “Presidentin päiväkirjat” ovat mainiota luettavaa. Hänellä oli hiukan erikoinen tapa naputella jopa useita kertoja päivässä tietoja ja arvioita päivän tapahtumista konekirjoituskoneella (Smith Premier). Hän olisi voinut jäädä Groucho Marxin sijasta aikakirjoihin repliikillä: “Tämä on periaatteni, ja jos teillä on asiasta huomauttamista, voin muuttaa sen.”

Amerikassa kerrankin presidentin hommaan tuli vaatekauppias Missourista, ja ensi töikseen tämä päästi sotilaalliset salaisuudet vuotamaan Englannin kautta Venäjälle, jossa Stalinkin oli hätkähtänyt tarkistamaan ajatuksiaan huomattuaan, että Hiroshima oli hyvä juttu. Truman tosin nousi tuohon tehtävään varapresidenttinä Rooseveltin suostuttua lopultakin kuolemaan, mutta löi sitten kaikki ällikällä voittamalla vaalit vailla henkilökohtaisia edellytyksiä vaativaan tehtävään.

Hänen jälkeensä hommaan otettiin hieno kenraali, joka tuli toimeen itseään huimasti fiksumpien ihmisten (Marshall) kanssa ja oli sotatoimissa osoittanut osaavansa hoitaa jopa brittimarsalkkoja, jota moni piti Hitleriä vaarallisempana vastustajana, kuten lordi Alanbrook ilmaisi asian. 

Valta on nyt joka tapauksessa Kaliforniassa, ja seuraamme, kestääkö demokratia informaatioteknologian suuren hypyn (AI). Arvaukseni on että ei kestä, ja sanaa “demokratia” käytän kuten ennenkin. Mielestäni on täytisen tärkeää, että saa olla sanovinaan, vaikkei välttämättä sano. 

Meillä Euroopassa Ukrainan sota on loppumassa. Venäjä antautuu. Vielä taannoin (1918, 1945) oli tavallista, että häviämällä sodan voitti rauhan.

Pohjanmaalla oli sellainenkin sanonta, että työväenaate on hyvä aate, mutta Kosola sen pilasi. Kauhavalla ja Härmässä on muuten erittäin paljon vierasperäiseltä kuulostavaa nimiaineista. Koso tulee mieleen Konsta ja Konstantin, kuten Pernaasta Bernhard, Härmästä Henrik, ja ihan omia taloryhmiään ovat esimerkiksi Fräntilä ja Renko (dräng) ja kyläkuntia Somppi ja Passi.

Tekoäly ja tämä meneillään oleva kolmas maailmansota kuuluvat yhteen. Jo E.A. Poe kirjoitti kuvitelman tästä tilanteesta, jossa hullu ottaa johtoonsa koko hullujenhuoneen. Tarinan nimi saattoi olla “Tohtori Terva ja professori Höyhen”. Jos lukija ajattelee, että tarkoitan viittauksellani jotain naapurimaata , ajatus ei välttämättä ole väärä. 

Poe, joka saattoi itsekin olla merkittävä mielipuoli, oli harvinaisen kauaskatseinen mies, ja teki joukon kauaskantoisia avauksia. 

Hän keksi jopa salapoliisiromaanin, jollainen on syvällinen kuvaus poliittisesta ja sosiaalisesta järjestelmästämme. Ranskassa runoilija Baudelaire ymmärsi yskän heti ja alkoi kääntää “Kultakuoriaista”.

Ensimmäisiä kauhutarinoita oli Poen “Amontilladotynnyrit”. Huomasin ottaneeni sen äskettäin toimittamaani lukemistoon.  Se on hieno Mies muurataan kettingeilä ja raudoilla mielensä perälle onkalon pimeyteen. Joskus hyvin nuorena riensin maistamaan amontiladoa tämän jutun vuoksi. Mikä pettymys. Sherryn luirua!

Jutun kuva on eilen iloittelemiani isäni valokuvia. Tämä on sodan ajalta, kohteena Syvärinjoki. Ihmishahmon arvaa repusta sotilaaksi.

Vähemmistöt

Veijo Meri sanoi esseessään, että merkittävä englanninkielinen kirjallisuus tulee vain vähemmistöiltä. “Vähemmistö” on ymmärrettävä tässä yleiskielisesti: naiset, poikkeavat, maahan poikenneet, ehtimiehet. Kai hänellä oli mielessä juutalaistaustaisten valtava näkyvyys USA:n kaunokirjallisuudessa, mutta aika on muuttunut.

Olin hyvilläni viimeksi tässä blogissa innostaneen taloustieteilijän armenialaisesta nimestä. Acemoğlu. Se viittaa vähemmistöön. Armenialaisilla oli hyvin vaikeita aikoja sata vuotta sitten.

Meri ei ollut kiinnostunut tekniikasta eikä innovaatioista. Nekin lähtivät liikkeelle USA:sta, jossa oli sosiaalista väljyyttä. Muistaakseni opiskelija B. Gates osti käyttöjärjestelmän (DOS) joltain putkimieheltä. Itse olin ihmeissäni, kun näin vierestäni, että kaikkein korkeimman tason akateemiset ihmiset juoksivat Radio Schackissa, jossa jopa Applen ensimmäinen pikku tietokone oli myynnissä tee se itse -sarjana. Oma kolvi kai piti olla. Tuttavistani yksi tällainen oli liittvaltion mutoksenhakutuomioistuimen jäsen ja toinen UCLA:ssa noin 30-vuotias, ukrainalaistaustainen superjuristi.

Acemoğlun uusin kirja “Power and Progress” käsittelee tuhatvuotista taisteluamme teknologiasta ja vauraudesta. Siinö kirjoitetaan hyvin terävästi AI:sta eli tekoälystä. Alta kaiken hypen: AI on jo mullistanut esimerkiksi biologian tieteenä. Seuraan itse silmät ymmyrkäisinä kkeellista tietoa muun ohella proteiinien laskostumisesta ja yhteispeliä DNA:n kanssa.

Kun hiiliajoitus ei toimi kovin vanhoissa kohteissa, nyt on yhdistetty eri menetelmiä, ja AI on laskenut, milloin lakkasimme olemasta yleisesti petoeläinten saalista ja aloimme itse tappaa ja paistaa eläimiä. Kynnyskeksintö oli tuli. Siitä alkaa olla sata tuhatta vuotta.

Tiukkaa kamaa. Ja luojan kiitos. Käsityksemme teknologiasta ja tuhannesta vuodesta ovat muuttuneet hyvin kiivaasti.

Olen iloinen ja ylpeä valokuvastani, jonka liitin tähän juttuun, taas. Photoshopin neurofiltterillä mustavalkoinen valokuva paranee helposti, ja olen usein päivitellyt hyvää onneani. Käytin itse ja jälkeläiseni käyttiävät todella paljon aikaa isäni valokuvien skannaamiseen noin 10 vuotta sitten.

Olen olemassa valokuvauksen ansiosta. Puolet isäni RUK:n kurssista kaatui, hyvin monet äsken ylennettyinä vänrikkeinä Talvisodassa. Isä oli tapansa mukaan ilmoittautunut vapaaehtoiseksi, vaikkei välttämättä edes tiennyt, että nyt haluttiin muutama vänrikki ilmavoimiin koulutettavaksi tähystäjäksi. Välirauhan aikana hän ilmakuvasi pikkukoneesta kaikkea, mitä käskettiin, ja koulutuspaikkakunnalta (Kauhava) oli löytynyt hänen luulonsa mukaan seuran puutteessa riutuva kirjakaupan myyjätär, jota itse asiassa kaikki korkeushyppääjät piirittivät.

Isä sai kunniaa tulenjohtotehtävistä. Vuoden 1941 läpimurtohyökkäyksiin maastoa kuvattiin hyvin huolellisesti, ja radion kautta äänessä oli henkilö, joka osasi mielessään verrata maastoa ja kuvia ja arvioi tulikomentoihin koordinaatit näppituntumalla. Isä vaihtoi saksalaiselta villapaitaan erinomaisen Zeissin kameran ja palasi Ilmasotakouluun opettamaan ilmanavigointia niin ettei ehtinyt sieltä takaisin rintamalle ennen kuin yleisemmin ymmärrettiin, ettei pommikoneella mahdu enää sekaan.

Valokuvassa on juhannus 1948. Isoisäni on sensaatiomaisesti rakentanut tuon huvilan. Isäni seisoo lököttävissä verkkarihousuissa vahtimassa minua, joka istun auton (Willys Overland m. 1921) vasemmalla rapakaarella. Vieressä on Natsu eli International, joka oli ollt koko sodamm ajan armeijan käytössä.

Kuvassa on alkavaa suomalaista keskiluokkaa. Isä oli jo valmistunut lakimieheksi, minä en. Suvussa yhdistyivät käden taidot ja mielen uteliaisuus. 

Huvila lienee pystyssä mutta käyttökelvoton. Suvussa on oudon paljon julkisen palvelun kiehtomaa väkeä. Instituutioiden ei-ekstraktiivista rakentamista on esimerkiksi opetus.

Acemoğlu

Daren Acemoğlu oli mukana saamassa taloustieteen “nobelin”, Ruotsin keskuspankin päätöksen mukaan. Rauhanpalkinto siis on Norjan kansankäräjien ratkaisu ja muut Ruotsin akatemioiden ja sairaalan (Karoliininen instituutti). 

Mielenkiintoista, että vaikka on isompia ja nähtävästi myös paremmin perusteltuja palkintoja - kuten ehkä MacArthur grant - Nobelin arvonanto on niin suuri.

Se on myös yhtä halpaa ja tehokasta mainontaa Ruotsille kuin kuningashuone Isolle Britannialle. Ja linkkuveitset Sveitsille.

Suomessa Kimmo Pietiläinen (kustannusliike Terra Cognita) on saanut näkyvää julkista arvonantoa julkaistuaan käytännössä yksin kaksi kertaa enemmän kipeästi kaivattua tieto- ja tiedekirjallisuutta kuin perinteiset kustannusliikkeet yhteensä.

Kun nyt taloustieteen nobel meni asiasta, jonka moni voi ymmärtää, mainostettakoon perusteosta Acemoğlu - Johnson “Miksi maat kaatuvat. Vallan, vaurauden ja varattomuuden synty”, 2013.

Olin hankkinut ja lukenut kirjan joitakin vuosia sitten. Kindle.

Sain syyn palauttaa mieleeni erään opetuksen. Koko joukko ajatuksia, kuten kehnonlaisenkin demokratian ylivoimaisuus suosittuunkin diktatuuriin verrattuna, on selvitetty tuossa kirjassa niin havainnollisesti, että luulin näitä ajatuksia omikseni.

Erikoista kyllä, päämäärä “kestävä kehitys” esiintyy on tässä. Samaan aikaan esimerkiksi juuri Amazonissa esiintyy usein kirja-arvioita, joissa “edistys” ja “kehitys” esitetään jyrkän kielteisinä käsitteinä.

Ja ei niinkään huvittavaa: Trumpin ja hänen kannattajiensa kehuma ajatus vähentää virkamiehiä ja nimittää heidän tilalleen “lojaaleja kannattajia” on kuvattu tuhon tienä, jotka kulkivat muiden ohella Stalin, Hitler ja Mao.

Television aamuohjelmassa talousihminen kiteytti hätkähdyttävän hyvin: kaiken perusta on turvallinen ja uskottava hallinto. Toinen talousihminen mainitsi lisäksi jotain oikeuksista ja keinoista toteuttaa niitä.

Haluaisin lisätä oman hattuni (Prinz Heinrich Mütze) alta, että ideologiat eivät ole oikein kiinnostavia. Putinilla ja Trumpilla ei ole aatteita. Ainakaan sellaisia ei ole tullut ilmi. Ei Hitlerkään ollut natsi eikä Stalin kommunisti. Heillä oli aivan muita kiireitä.

Tässä kehumani nobelistit mainitsevat hauskasti, että yheiskunnan haltuun ottamnen eli kollektivointi, joka aiheutti loputonta hätää ja kurjuutta 1920-luvun lopusta asti, oli ainoa vaihtehto maassa, jossa ei ollut vähimpiäkään teknisiä mahdollisuuksia kantaa veroa.

Ehkä tiesitte, että jo tsaarin armeijassa oli tavallista, ettei upseereillekaan maksettu palkkaa. Jos olisi onnistuttu lyömään tai painamaan rupla, ei niitä olisi saanut mitenkään perille johonkin Ukrainaan tai tuolle puolen Volgan.

Asiasta on liikuttava selvitys mainiossa kirjassa, kreivi Witten muistelmissa. Hän kunnostautui luomalla Siperian radan ja edistämällä muutenkin rautatieaatetta. Ehkä hän tuli juuri siksi niin hyvin toimeen amerikkalaisten kanssa ja sai aikaan Portsmouthin rauhan maansa otettua todella rumasti turpaan japanilaisilta 1905.

Amerikka oli luonut taloudellisen suuruutensa juuri rautateillä (joihin liittyivät teräs, öljy ja hiili), kunnes haksahtivat automobiileihin. Kiinan menestys perustui samaan kuin faaraoiden Egyptin, vastavirtaan purjehtimiseen. Kiinaan rakennettiin valtavat kanavat; Egyptissä vallitsevat tuulet sallivat purjehtia virtaa ylämäkeen.

Lukijoiden joukkoon eksyneille rasisteille: Acemoğlu on armenialaista sukua ja suorittanut omat tutkintonsa lännen parhaissa yliopistoissa siirtyäkseen professoriksi MIT:iin, joka mainitaan korkeakouluna samaan hengenvetoon Oxfordin kanssa. Hänen nimestään tulee mieleen britti-sefardim-juutalainen Abulafia, ensimmäinen historiantutkija joka pystyi jatkamaan siitä, mihin ranskalainen Braudel oli päässyt. Meri on kaiken kansantalouden lähtökohta. Esimerkiksi Välimeri.

Luolassa

Esimerkki löytyi nenän edestä.

Mietimme muuten vain, miksi myös skifi on jotenkin luisumassa muodista. Ajattelin että kun dystopiaa eli tuhonäkyä ei tarvitse enää kuvitella.

Kakkosia ja nollia. Covid 2020. Hyökkäys Ukrainaan 24.02.2022. Näiden jälkeen kaikki on ollut jotenkin toisenlaista. Ja muistan hyvin monta vuosikymmentä ja kymmenvuotiskautta. 

Niille, jotka eivät oikein jaksa lukea, tuossa yläpuolella on syntymävuoteni, 1944. Silloin oli meneillään toinen maailmansota. Isäni oli tullut Lapin sodasta Kauhavalle kaksi viikkoa aikaisemmin ja kertoi, että sillä lennolla hän voi pahoin. Se oli ainoa kerta. Satoja sotalentoja.

Olen nähnyt vain osia lentokoneesta, jollaisella isäni lopuksi lensi. Museossa on pommikoneista vain Blenheim Tikkakoskella. Minua ei olisi saanut pommittajan paikalle Junkers Ju 88:n pleksistä rakennettuun nokkaan edes huonoilla köysillä.  

Rauhansopimuksen johdosta kaikki pommikoneet ja melkein kaikki hävittäjät myytiin tai käytännössä kai annettiin firmalle, jonka nimi oli ollut “Viipurin romu ja lumppu”. Oli se hyvä kauppa. Kuschakoffin firma ja sen omistaja olivat muuttaneet nimen ja sukunimensä jo ennen sotia muotoon Kuusakoski, ja tehdasrakennus Espoon Kauklahdesta oli saatu käyttöön sotien jälkeen. Ilmavoimien koneiden alumiinille ja kuparille aivan varmasti oli käyttöä. 

Mutta 2020-luvulla tapahtui valtava muutos. Jokainen tuntee sen luissaan. Kyläily ja seurustelu vähentyivät. Ihmiset alkoivat pelätä toisiaan. Epäluuloon ja vastanmielisyyteen tukeutuvat poliittiset liikkeet alkoivat kasvaa hyvin nopeasti. Presidentit ja sellaisiksi pyrkivät huomasivat keskittyä toisten haukkumiseen, kun ennen keino oli ollut itsensä kehuminen.

Varoittelusta huolimatta pidän eräitä Ranskan strukturalistien ajatuksia hyvinä. Ei ihme. Olin pakkoranskan kannattaja jo koululaisena. M. Foucaultin nimissä on häntä edellisen sukupolven oivaltama “episteeminen ruptuura”. Se on tieto-opillinen katkos. Tieto-oppi (epistemologia) tutkii tiedon mahdollisuuksia, luonnetta ja rajoja.

Esineistä tietosanakirjassa mainitaan nykyisin, että joku kuuluisa henkilö ei kirjoita tietokoneella, vaan mekaanisella kirjoituskoneella (Tuuri) tai kynällä (Paul Auster). Kaikki muut ovat siirtyneet laitteesta toiseen laitteeseen. Vielä parempi esimerkki on hiilipaperi. Se kyllä katosi valokopion tulon jälkeen, eikä haikailijoita taida olla. Tai ei sitä tiedä - ehkä joku kirjoittaa Remingtonillaan vielä silkit. Kopiot tehtiin silkkipaperille (20 g neliömetri, kun xeropaperi painaa 80 grammaa).

Kun joku kysyi - jo Altamiran luolasta löydettiin kivestä koverrettu astia, joka oli ollut ehkä lamppu. Altamira oli siis ensimmäinen maalauksin koristettu luola, ja alan tuntijat pitivät sitä petoksena tai lasten kepposena. 

Keitto- ja säilytysastioita ajatellen keramiikka oli sensaatiomainen keksintö. Vanhin varmasti ajoitettu ja tunnistettu ruukun sirpale on noin 25 000 vuoden takainen.

Tuossa mainittiin episteeminen ruptuura eli käsityskannan muuttuminen. Kaikki tiesivät, etteivät alkukantaiset ihmiset osaa, voi eivätkä tahdo piirtää, koska heillä ei ole mieltä, käsitystä eikä ymmärrystä. Kun lähellä kokousta pitäneille arkelogeille tarjottiin tilaisuus tulla Altamiraan katsomaan itse, ainutkaan ei tullut.

Vielä paljon rajumpi ruptuura oli äskettäin ilmestynyt Darwinin “Lajien synty”. Periytyykö ihminen apinoista vai arkkipiispoista? (Viittaus T. Huxleyn repliikkiin). Vastakkainen mielipide on yhä voimissaan, mutta Darwinin kirjaa myytiin sen ilmestymispäivänä 1250 kappaletta. Se lienee edelleen kaikkien aikojen ennätys. Siis johdonmukaiesti eriteltyyn aineistoon perustuvassa tieteellisessä kirjallisuudessa.

Poissa

Kun äiti sanoi, että Mikko on poissa, Seppo kysyi:” Missä se Poi on?”

Meillä siis on kuvien ja leikkeiden lisäksi kokonaisi käsin kirjoitettuja ja pikku maalauksin korideltj kirjoja, joissa on lasten sanomuksia ja erilaisia tapahtumia. Äitimme oli sellainen. 

Kun kirjoitin varhaisemmasta kivikaudesta otsikolla “Hulluus”, yhdistin kaksi asiaa. Olen tiedeuskovainen siltä osin, etten epäile perättömäksi esimerkiksi kuvan karttoja.

Viimeksi vakuutuin tanskalaisten ja kansainvälisen ryhmän tutkimustuloksista. Kolmekymmentä tuhatta siitepöly näytettä, hyvin paljon DNA-tietoa, ja kokonaisuus mallinnettu “viipaleiksi” vuosi vuodelta. Muutos on se hieno tutkimuksen kohde.  Myös Suomesta on myöhäisen, jääkauden päättymisen ajan veistoksia, joissa peuran pää on tuotu esiin vihreästä kivestä tai puusta.

Huittisten hirvenpää on Kansallismuseon digitaalisessa kokoelmassa ja löytyy siis suoraan hakukoneella. 

Tanskalaiset (Århusin yliopisto) korostavat kiivaasti, ettei Eurooppa ollut yhtä metsää ja vilppaita vesiä ihmisen tullessa sotkemaan. Tuon Chauvet’n ajoituksen (32 tuhatta vuotta sitten) aikaan luolassa viihtyneet ihmiset olivat anatomisesti samoja kuin me, mutta henkisesti ehkä edistyneempiä. Neanderthal-serkkuja oli vielä. Ympäristö oli mammuttiaroa eli suureksi osin heinää ja varpua. Puita oli vain siellä täällä.

Ajatus luolamaalauksista metsästysmuistoina tai -toiveina on houkutteleva, mutta luultavasti näissä luolissa asuttiin paossa lihansyöjiä, joita oli paljon. Leijona, karhu, leopardi, susi, hyeena ja ilves lienevät harrastaneet ihmisten syömistä. Euroopan leijona teki yksinkin selvän mammutista ja villasarvikuonosta.

Sijoittuminen loliin jopa kilometrin päähän suuaukosta ja ahtaiden käytävien päähän viittaa juuri tähän.

Luiden osoittama ihmisten kerääntyminen sukukunniksi ja pieniksi klaaneiksi ei tarvitse outoja selityksiä. Sama selitys, taistelu saaliista ja hanke pysyä hengissä saalistajien keskellä, perustelisi kielen, tulen ja ajattelun sensaatiomaisen kehityksen. Takajaloilla kävelijöitä oli ollut ainakin Afrikassa ainakin miljoona vuotta sitten. Mitä kaikkea tapahtui, sitä emme tiedä, mutta näistä Euroopan luolien ihmisistä on suora yhteys meihin, ja toisaalta valtavan kulttuurin kuvineen kaikkineen kehittivät Afrikan eteläkärkeen vaeltaneet (san-kansa).

Lajin kehitys on todella vaellusta epäonnistumisesta toiseen. Suosikkini on hiljan löytynyt floresinihminen. He eivät kasvaneet metriä pidemmiksi, ja heitä oli Indonesiassa vielä äskettäin.

Maalauksen ja kuvanveiston ja tietenkin tulen ääressä tapahtuman tarinankerronnan ja keksimisen lisäksi luolaväellä oli musiikki. Ontoista luista näperrettyjä huiluja on löytynyt, ja kun on tehty kaksoiskappaleita, on kuultu, että ne soivat harvinaisen kauniisti. Nahkaa ja jänteitä käsitteleville ihmisille rumpu ja kielisoitin tulivat luonnostaan.

Esitän seuraavan arvaamalla. On kirjoitettu muinaisista merivalloista. Nähdäkseni on selvää, että meri ja järvi olivat ihmisen “peltoja” kymmeniä tuhansia vuosia. Myös Suomesta on ne kaksi verkkoa.

Antrean verkko löytyi sata vuotta sitten ja tutkittiin. Sitä käytettäessä jääkaudesta ei ollut pitkä aika.

Mutta tässä blogissa (2012) mainittu Porin Tuorsniemen verkko on väistänyt huomion, vaikka lahonneen verkon kaarnaista taiteiltuja kohoja on niin paljon, että Kokemäenjoen suulla näyttää olleen yli kilometrin pituinen verkko ja saaliina siis luultavasti silakka ja lohi. 

Pyydyksen suuruus viittaa lähes teolliseen toimintaan. Meri oli pelto. Tänäänkin on Helsingissä silakkamarkkinat. Porissa (Ulvilassa) pidettiin silakkamarkkinoita jo neljä tai viisi tuhatta vuotta sitten.

Hulluus

Hulluus Hullu näkee ja kuulee sellaista mitä ei ole. Ja haistaa ja maistaa ja tuntee. 

Siis jokainen ihminen on nukkuessaan hullu. 

Sitä mikä unessa koetaan, ei ole. 

Keksitty kertomus on hienointa mitä on. 

Viittaan jälleen julkaisemaani 100 kirjan listaan, joka näyttää koostuvan pelkästään keksityistä jutuista.  

Ihminen ilmaantui maailmaan 32 000 vuotta sitten. Eläimillä ja ehkä kasveilla näyttää olevan jotain, mitä voi aivan hyvin sanoa tietoisuudeksi. Itse olen kuullut myös kivien kuorsaavan ja kirjoittanut siitä runoja, jotka on julkaistu runokokoelmissani. 

Tietoisuus tai mielikuva on ajoitettu nyt hyvin tarkasti, kun vasta parikymmentä vuotta sitten kohtalon oikusta (maanvyörymä) järkyttävän hyvin säilynyt Chauvet’n luola löytyi. Siellä on satoja piirustuksia ja maalauksia ja lisäksi ihmisten ja eläinten painamia jälkiä. Sitä on käytetty ainakin kahteen otteeseen jääkauden riehuessa pahimmillaan. Puhe on siis omasta jääkaudestamme. 

Kyllä: olen käynyt Ranskassa Lascaux II:ssa ja Rocamadourin lähellä ihmettelemässä oleaja. Tuo kakkonen tarkoittaa replikaa: leuhkuudestaan tunnettu Ranskan valtio on rakennuttanut oikean luolan viereen tarkan kaksoiskappaleen, maan päälle. Aito luola kuulemma tuhoutuu muun muassa hengitysilmasta. 

Chauvet’sta on myös faksimile tiettävästi maailman suurin. Siellä en ole käynyt. Paikka on Rhônen ja Alppie välissä. Mutta se itsensä Werner Herzogin tekemä elokuva tästä luolasta olisi kiva nähdä. Cave of Forgotten Dreams. 

Julian Jaynes saattaa olla päästään sekaisin. Hän kirjoitti 20 vuotta sitten, että uskonnot syöksyivät ilmoille kuin henki pullosta eri puolilla maailmaa noin viisi tuhatta vuotta sitten, ja rankoissa tapauksissa ihmiset alkoivat kuulla enkelin tai jumalan puhuvan, usein vasemman olkapään takana. 

Tulee kyllä mieleen skitsofrenia, mutta tulee myös mieleen myöhempi Ilian ja Odysseian ero. Tietenkin jumalien kovakourainen sekaantuminen ihmisten asioihin on kuvattu jo Gilgamešissa. Jaynes arveli, että aivolohkot siinä vain rupattelevat toisilleen. Tätä ajatuksestaan kirjoitettu paljonkin, ja aivojen ja hermoston toimintatavat ovat pohjaltaan edelleen epäselviä. 

Kysymystä ovat käsitelleet todella hienosti arkeologit Lewis-Williams, The Mind in the Cave, ja Steven Mithen, After the Ice. Ranskan luolin hurjuus on edelleen nähtävä mielen kuvien kiinnittäminen piirtämällä ja maalaamalla kiveen. 

Jopa Chauvet’n löytäjät valittelevat ihmistekoisten kuvien tavattoman rajua vaikutusta katsojaan. Isot luolat ovat kaukana suuaukosta. Välillä on kiivettävä. Välillä putoaa, joskus tien sulkee pohjattomalta tuntuva kuilu tai maanalainen järvi. Pimeys on täydellinen. Äänettömyys on täydellinen. Luultavasti monessa kohdassa tuntee tukehtuvansa. 

Eläinhahmot, joista monet ovat nyt sukupuuttoon kuolleita, ovat kaikkea muuta kuin meidän alkeellisen oloiset kalliopiirroksemme - niin täydellisiä ja niin hienoja, että ne olisivat kunniaksi minkä tahansa aikakauden ammattitaiteilijalle. Joissakin kuvissa eläimet taistelevat. 

Siitäkin syntyy väistämätön kysymys: mistä tuollainen taito? Ja mieleen hiipii epäily: onko siis taide syvintä ihmisenä olemista. Onko kuvitelma suurempi asia kuin todellisuus? 

Luolassa ei ole missään tapauksessa voinut olla mammuttia eikä alppikaurista eikä alkuhärkää. Niiden kuvat ovat muistista nousseita.

Lista

 

Tässä on blogissa 28.8.2017 julkaistu silloin 25 vuoden takainen lista, ja vuoden 2017 kommentit.

Minun tuli kovin hyvä mieli.

Vanhassa listassa on tietysti ja onneksi se peruste, että kaikki kirjat ovat suomenkielisiä ja lienevät olleet tuohon aikaan helposti saatavissa.

Siksi laitan lystikseni kuvaksi myös tuona samana päivänä blogissa olleen, jossa on minun valikoimani antkvariaatin ikkuna. Vitsikästä - Orwell, Sebald, Simenon, Camus, Jutikkala, jotain omaa, jotain sinistä…

Akateeminen kirjakauppa teetti 1993 suomalaisen listan ”sata kirjaa”. Niitä valitsemassa olivat Anja Harvilahti­-Rautonen, Erkka Lehtola, Johannes Salminen ja Pekka Tarkka. Vastaavanlaisia on vakinaisesti maailmalla. Tässä oli tarkoituksena nimetä sata parasta.

Keskustelu on avoin. Aiustan sanomalla ettei lista ole hullumpi. Kuten Tarkka kirjoitti saatesanoissaan, kaksi kolmatta osaa tuntuu selviltä, ja sitten alkaa hajoaminen.Mitenteillä?

Anna Ahmatova	Runot
H. C Andersen	Satuja
Augustinus	Tunnustukset
Jane Austen	Ylpeys ja ennakkoluulo
Honoré de Balzac:	César Birotteau
Charles Baudelaire	Pahan kukkia
Samuel Beckett	Huomenna hän tulee
C. M. Bellman	Fredmanin epistoloita
Saul Bellow	Herzog
Andrej Belyj	Peterburg
Gunnar Björling	Kosmos valmiiksi kirjoitettu
Karen Blixen	Seitsemän salaperäistä tarinaa
Boccaccio	Decamerone
Jorge Luis Borges	Haarautuvien polkujen puutarha
Bertolt Brecht	Galilein elämä
Brodsky	Historien som nedan skall berättas
Mihail Bulgakov	Saatana saapuu Moskovaan
Italo Calvino	Paroni puussa
Albert Camus	Sivullinen
Lewis Carroll	Liisan seikkailut ihmemaassa
John Le Carré	Mies kylmästä
Catullus	Kaikki runous
Céline	Niin kauas kuin yötä riittää
Cervantes	Don Quijote
Raymond Chandler	Syvä uni
J. M. Coetzee	Michael K:n elämä
Joseph Conrad	Nostromo
Dante	Jumalainen näytelmä
Charles Dickens	Loistava tulevaisuus
F. M. Dostojevski	Karamazovin veljekset
Alfred Döblin	Berlin Alexanderplatz
Gunnar Ekelöf	Epätasaiset runot
T. S. Eliot	Autio maa
WlIliam Faulkner	Liekehtivä elokuu
Flaubert	Rouva Bovary
Gabriel Marquez	Sadan vuoden yksinäisyys
J.W. Goethe	Faust
Nikolai Gogol	Kuolleet sielut
Ivan Gontsharov	Oblomov
Maksim Gorki	Lapsuuteni
Günter Grass	Peltirumpu
Graham Greene	Voima ja kunnia
Paavo Haavikko	Talvipalatsi
Jaroslav Hašek	Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa
Ernest Hemingway	Ensimmäiset 49 kertomusta
Homeros	Odysseia
Bohumil Hrabal	Tarjoilin Englannin kuninkaalle
Henrik Ibsen	Peer Gynt
Tove Jansson	Muumi­kirjat
Maria Jotuni	Kun on tunteet
James Joyce	Odysseus
Franz Kafka	Oikeusjuttu
Kalevala
Volter Kilpi	Alastalon salissa
Aleksis Kivi	Seitsemän veljestä
Jaan Kross	Keisarin hullu
LagerIöf	Peukaloisen retket villihanhien seurassa
Joel Lehtonen	Putkinotko
Eino Leino	Helkavirsiä
Väinö Linna	Tuntematon sotilas
Li Po	Taivaanrantaan pitkä matka
Thomas Mann	Buddenbrookit
Eeva­Liisa Manner:	Kuolleet vedet
Herman Melville	Moby Dick
Veijo Meri	Manillaköysi
A. A. Milne	Nalle Puh
Montaigne	Esseitä
Shikibu Murasaki	Genjin tarina
Robert Musil	Mies vailla ominaisuuksia
Vladimir Nabokov	Lolita
Friedrich Nietzsche	Iloinen tiede
Omar Khaijam	Viisaan viini
George Orwell	Eläinten vallankumous
Blaise Pascal	Mietteitä
Fernando Pessoa	Hetkien vaellus
Petronius Arbiter	Trimalkion pidot
Platon	Pidot
Marcel Proust	Kadonnutta aikaa etsimässä
Raamattu
François Rabelais	Pantagruel
Rainer Maria Rilke	Duinon elegiat
Juan Rulfo	Pedro Páramo
Shakespeare	Hamlet
Isaac Bashevis Singer	Shosha
Sofokles	Kuningas Oidipus
Solzhenitsyn	Ensimmäinen piiri
Stendhal	Punaista ja mustaa
August Strindberg	Neiti Julie
Jonathan Swift	Gulliverin matkat
EdIth Södergran	Tulevaisuuden varjo
Junichiro Tanizaki	Avain
H. D. Thoreau	Elämää metsässä
Leo Tolstoi	Sota ja rauha
Michel Tournier	Keijujen kuningas
Anton Tshehov	Suuret kertomukset
Mark Twain	Huckleberry Finnin seikkailut
Mika Waltari	Sinuhe, egyptiläinen
Voltaire	Candide
Virginia Woolf	Aallot
Yourcenar	Hadrianuksen muistelmat

39 kommenttia:

• 

• Anonyymimaanantaina, 28 elokuuta, 2017
  Kommenttimagneetti.
  
  Ei taida olla yhtään joka ei puolustaisi paikkaansa. Henkilökohtaisesti vaihtaisin Austenin Ylpeyden ja Ennakkoluulon Persuasioniin (mikä se nyt olikaan suomeksi, onkohan suomennoksesta mihinkään) joka on tiukempi ja kypsempi, ja Calvinolta ottaisin Näkymättömät kaupungit. Conradilta Pimeyden ydin ehkä kuitenkin puhuttelee nykylukijaa eniten ja on vaikuttanut laajimmin.
  
  AW
  
  Vastaukset

• 
  

• Antti Alanentiistaina, 29 elokuuta, 2017
  Viisasteleva sydän. Ihmeellinen kirja, teemana "toinen kukoistus". Hieno suomennoskin: Kristiina Kivivuori.

• Vastaa

• 
  

• Antti Alanenmaanantaina, 28 elokuuta, 2017
  Upea lista! Lisäehdotuksia:
  Herodotos: Historiateos
  Thukydides: Peloponnesolaissota
  Platon: Gorgias
  Cicero: Vanhuudesta. Ystävyydestä. Velvollisuuksista.
  Seneca: Tutkielmia ja kirjeitä
  Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja (pitäisi saada suomeksi koko teos Bioi paralleloi)
  
  

• 
  

• Oh my England!maanantaina, 28 elokuuta, 2017
  Lista on hyvin tehty. Jos jotain pitäisi lisätä niin Babel: Odessalaisia ja Huovinen: Lyhyet erikoiset. Onneksi tästä listauksesta on aikaa, ettei siellä ole uudempia väkisin viety listalle, esim. Murakamia (ei kuulu ja Syvä uni on jo siellä).
  

• Anonyymimaanantaina, 28 elokuuta, 2017
  Missä on virsikirja? 1800-luvulla se oli monen kodin ainoa kirja. Vanhojen virsien poljento on meidän alitajunnassamme, se on ollut runoilijoiden rytmeissä mukana. Virsikirjan merkitys lukutaidolle on ollut huima.
  Vastaa

• 

• Anonyymimaanantaina, 28 elokuuta, 2017
  Viimeksi luin Pantagruelin.
  Ilokseni havaitsin, että yli puolet on vielä lukematta.
  
  Lukiossa Kunnaksen Ilkka
  
  

• Eero Rauniomaanantaina, 28 elokuuta, 2017
  "Everything I have is good."
  
  - Pharoah Sanders
  

• Timomaanantaina, 28 elokuuta, 2017
  Kirjan nimi Kaikki runous ei ole onnistunut. Ymmärrän, että taustalla on ehkä syvä ajatus, mutta valitettavasti se ei tule läpi. Lukija jää vain ihmettelemään, että eihän tässä ole kaikkia Catulluksen säilyneitä runoja.
  
  Mutta on toki nimeä tärkeämpi itse sisältö, ja se onkin suureksi osaksi vallan mainio.
  
  

• Riku Riemumaanantaina, 28 elokuuta, 2017
  Missä on listalta John Steinbeck vaikkapa Vihan hedelmillä. Francois Rabelaisia listassa ihmettelen, koska listassa on kyse haudan vakavasta asiasta. Vonnegutia ei sentään kelpuutettu, ettei listan laatijoita epäiltäisi kevytmieliksi.
  
  

• kuulitõukajamaanantaina, 28 elokuuta, 2017
  Jos pitäisi valita yksi virolainen kirja niin se olisi pikemmin Tammsaaren "Hornanperän uusi paholainen" tai Lutsin "Kevät" tai jotain Karl Ristikiviltä. Kross on sellainen hyvä mutta minusta vähän liian tavallinen. Mutta listan suurin puute: minne jäivät Suomen suuret kosket, Linnan- ja Saarikoski?
  Vastaa

• 

• Lauri L.maanantaina, 28 elokuuta, 2017
  Lista on kestänyt yllättävän hyvin aikaa. Muutama yllättävä valinta ilahdutti, kuten Bohumil Hrabal, Tarjoilin Englannin kuninkaalle taisi olla 1993 tuore suomennos. Toki arvostus on joidenkin kohdalla vanhentunut. Vaikkapa Balzac, pidin kyllä hänestä aiemmin. Mikäli lista laadittaisiin nyt, Thomas Pynchon voisi olla vahva ehdokas kanonisoitavaksi. Vasili Grossmanin Elämä ja kohtalo ei näemmä ole tehnyt vaikutusta valitsijoihin.
  
  Kuten jaetaan vaihtoehto-Nobeleita, niin oma valintani klassikoksi, jota ei koskaan noteerata näissä valinnoissa: Kalle Päätalon Nälkämäki. Uskokaa pois, Päätalo hallitsi myös vaikuttavan draaman kaaren yllättävän vähäeleisin keinoin. Ainakin kun vertailukohtana on miehen oma tuotanto. Tuo/toi mieleeni monet venäläiset klassikot.
  
  Vastaukset

• 

• Tapsatiistaina, 29 elokuuta, 2017
  Kannatan. On mielenkiintoista, että Kalle kirjoitti Nälkämäen jo 1967, ja silti se solahtaa sujuvasti myöhempään muhkeaan Iijoki-sarjaan – 80-luvun alussa kirjoitettujen Tuulessa ja tuiskussa sekä Tammerkosken sillalla osien väliin. 

• Vastaa

• 

• Anonyymimaanantaina, 28 elokuuta, 2017
  Alkuperäinen lista ei ole ollenkaan huono, jos mukaan hyväksytään vain vuoteen 1993 mennessä suomeksi julkaistu kaunokirjallisuus. Puoli tusinaa täysin turhaa olisi helppo poistaa, jotta mukaan saataisiin Viidan Moreeni ja Ellisonin Näkymätön mies.
  
  Vuoteen 2017 mennessä lista muuttuisi sormilla laskettavalla määrällä. En kerro esimerkkejä, kun en enää tiedä enkä välitä, mitä kaikkia on suomennettu.
  
  vuorela, tampere
  Vastaa

• 

• Anonyymimaanantaina, 28 elokuuta, 2017
  Olipa hyvä lista. Calvinolta olisin ottanut mieluummin listalle Näkymättömät kaupungit, ja omalla listallani olisi myös Kurt Vonnegut.
  
  Ja Raamatun lisäksi listalle myös Koraani. Nimenomaan molemmat siksi, että niiden yhteneväisyydet ja erot avaavat maailman ihmisistä puolen maailmankuvan. Muhammed oli mielestään uskonpuhdistaja, kun taas kristinuskon sisältö on juuri se, minkä Muhammed kiisti. Vaikka molemmat perustavat samoihin vanhan testamentin juutalaisiin profeettoihin, Aabrahamiin, Iisakiin ja Jaakobiin.
  

• MEGmaanantaina, 28 elokuuta, 2017
  Pistää silmään,etteivät suomalaiset valitsijat ole kelpuuttaneet yhtään Väinö Linnan tai Haanpään teosta. Hieman tekotaiteellisen Karamazovin veljesten tilalle olisin nostanut Dostojevskin Riivaajat.
  Vastaa
  Vastaukset

• 

• Anonyymikeskiviikkona, 30 elokuuta, 2017
  Kyllä Tuntematon sotilas minusta on Linnan. Eihän se yhtä hyvä ole kuin Pohjantähti, mutta ehkä globaalisti tarpeellisempi.
  
  vuorela, tampere

• 
  

• 

• Anonyymimaanantaina, 28 elokuuta, 2017
  Onpa maailman sadan parhaan joukkoon päässyt monta kirjaa niin pieneltä kielialueelta kuin suomi.
  Vastaa
  Vastaukset

• 

• Anonyymitiistaina, 29 elokuuta, 2017
  ja ihan paskoi: paska maa, paska kieli.
  fhy fun!
  oikeasti, suomalaiset yleisurheijat ovat ja melkoisia kingejä ja diivoja kotomaassa.
  
  

• 

• Pekka Turunentiistaina, 29 elokuuta, 2017
  Laskin: olen lukenut noista vain yhdeksän. Nolottaa sivistymättömyyteni. Jopa monia aivan ilmeisiä puuttuu. Ja lisäksi pidän itseäni vieläpä kirjallisuuden suurena ystävänä. Toisaalta olen ehkä aina ollut kiinnostuneempi populaarimmasta kirjallisuudesta kuin varsinaisista klassikoista.
  
  Siitä puheen ollen: olen aina arvostanut arvon blogi-isännässämme sitä miten suvereenisti hän liikkuu sekä korkeakirjallisuuden että populaarimman parissa. Pitäen siitä, mikä hyvää on, lajityypistä tai yleisestä arvostuksesta niinkään välittämättä.
  
  

• 

• Anonyymitiistaina, 29 elokuuta, 2017
  Lisäisin ainakin kaksi: Lawrence Sternen Tristram Shandy ja Imre Kertészin Kohtalottomuus. Conradilta Pimeyden sydän, Nostromoa en ole lukenutkaan. Samasta syystä Balzacilta Ukko Goriot. Juan Rulfo on minulle ihan tuntematon suuruus, mutta on ilmeisesti ollut hyvin merkittävä ja vaikuttanut moniin eteläamerikkalaisiin kirjailijoihin. Voisi lukea, jos jostain löytyisi.
  Hyvä lista se on.
  EG
  
  

• Antti Alanentiistaina, 29 elokuuta, 2017
  Sakari Topelius: Maamme kirja
  Juhani Aho: Juha
  Pentti Haanpää: Noitaympyrä
  Veikko Huovinen: Puukansan tarina
  Antti Tuuri: Ikitie
  Yrjö Hirn: Barnlek / Leikkiä ja taidetta
  Samuli Paulaharju: Vanha Raahe
  Georg Henrik von Wright: Tanke och förkunnelse / Ajatus ja julistus
  Erik Tawaststjerna: Jean Sibelius 1-5
  Matti Kuusi: Suomen kirjallisuus 1: Kirjoittamaton kirjallisuus
  Göran Schildt: Alvar Aalto 1-3 (Det vita bordet, Moderna tider, Den mänskliga faktorn)
  Vastaukset

• 
  

• Keijo Ahlqvisttiistaina, 29 elokuuta, 2017
  Tosiaan, Puukansan tarina.

• 

• Anonyymikeskiviikkona, 30 elokuuta, 2017
  Jos tiede ja muu nonfiktio hyväksytään mukaan, alkuperäisestä listasta ei jää montakaan jäljelle.
  
  vuorela, tampere

• 

• Anonyymikeskiviikkona, 30 elokuuta, 2017
  Voisi olla erikseen lista "50 parasta suomalaista kirjaa". Tai 20, se kävisi helpommin.
  EG

• 
  

• Antti Alanensunnuntaina, 03 syyskuuta, 2017
  Historiankirjoitus alkoi tarinankerrontana, ja kun kirjailija kertoo tarinan upealla kielellä, myös ei-fiktio kuuluu kirjallisuuden historiaan. Esimerkiksi Herodotoksen kertomus Kroisoksesta on suurta kirjallisuutta. Topelius kuuluu samaan jatkumoon. Luin viimeksi mitä hän kirjoittaa Aleksanteri Nevskistä ja Tuomas-piispasta. Antiikin klassikoiden veroista kerronnan iloa.

• 

• Anonyymitiistaina, 29 elokuuta, 2017
  Akateeminen painatti 1993 kaksikin vihkosta, laajemman ja suppeamman, noista "maailman parhaimmista kirjoista". Minulla on ne tallella. Minusta ne ovat lähinnä asiapitoisia mainoksia. Muistan, kuinka listan kaikkia saatavissa olevia teoksia kasattiin myyntipöydille, ja kauppa ilmeisesti kävi. - Sekin muistuu mieleen, kuinka tuolloin naureskeltiin, kuinka pieni, sisukas Suomi oli listalla onnistunutkin valtavalla yliedustuksellaan ponnistautumaan jos ei vielä tuohon aikaan humanitaariseksi niin ainakin humanioran suurvallaksi.
  
  

• 

• Anonyymitiistaina, 29 elokuuta, 2017
  Omalla listallani olisi Hermann Hessen Demian tai Lasihelmipeli.
  

• Anonyymitiistaina, 29 elokuuta, 2017
  Tätä lisää !
  ^'
  

• Timotiistaina, 29 elokuuta, 2017
  Mielenkiintoista, että Homerokselta on valittu Odysseia eikä Iliasta (oikeasti toki eri tekijöiltä, mutta sillä ei tässä ole merkitystä). Ilias on näistä syvällisempi. Odysseiakin on totta kai upea ja mahtavan nautinnollinen, mutta paljon Iliasta kepeämpi eikä nouse samanlaisiin sfääreihin.
  
  Ehkä Odysseia on jossain suhteessa helpompi ja uppoaa vähän paremmin nyky-yleisöön. Harva gresisti muuten pitää Odysseiaa Iliasta parempana, vaikka siinä kuvattu odysseia on legendaarisen hieno ja symbolinen.
  Vastaa

• 

• Anonyymitiistaina, 29 elokuuta, 2017
  Kuvasta puuttuvat vanhat Jallut, joiden eroottisia (oikeasti porno-) novelleja olivat kirjoittamassa monet suomen kielen opiskelijat ja myös kirjailijat virabelityönään.
  Vastaukset

• 

• Anonyymitorstaina, 31 elokuuta, 2017
  Kovin harva vain signeerasi nämä kertomukset omalla nimellään. Toki muutama: Jorma Ojaharju, Martti Innanen, Juha Vainio ja Aarne Tarkas. Kolme viimeksimainittua siis ansioituneita populaarin ajanvietteen tekijöitä. 

• Vastaa

• 

• Anonyymitiistaina, 29 elokuuta, 2017
  Minusta on perusteltua, että Mannilta listalla on nimenomaan Buddenbrookit eikä Taikavuori tai Faustus. Ensin mainittu sisältää - edelleen tietenkin omasta mielestäni - yhden kirjallisuushistorian merkittävimmistä ja oivaltavimmista passuksista. Kohta alkaa maininnalla siitä, kuinka Thomas Buddenbrook "eräänä päivänä luki neljä tuntia yhteen mittaan yhä liikuttuneempana muuatta kirjaa, joka melkein sattumalta oli joutunut hänen käsiinsä". (Harmillista muuten, että juuri tuota kohtaa on tyylillisesti vesitetty ja modernisoitu äskettäin kuolleen Ilona Nykyrin muuten hienossa uudessa suomennoksessa vuodelta 2010.)
  Vastaa

• 

• Anonyymitiistaina, 29 elokuuta, 2017
  》paska maa, paska kieli.《
  
  
  Etelä-Pohjanmaalla pikkulapset puhuu ns. paskakieltä eli vähän sinnepäin olevaa suomea.
  
  
  

• Anonyymitiistaina, 29 elokuuta, 2017
  Luultavasti 12 luettu. Tosin rajoitus yksi kirja per kirjailija ei välttämättä järkevä.
  Vastaa

• 

• Timokeskiviikkona, 30 elokuuta, 2017
  Mielenkiintoista, että listalla Omar Khaijamin Viisaan viini. Sen alkuteksti on näet 1900-luvun väärennös. Toki aitojen Khaijam-nelisäkeiden tunnistaminen on usein vaikeaa tai lähes mahdotonta, mutta tällöin kyse ei ole varsinaisista väärennöksistä, vaan vanhoista runoista, jotka ovat vuosisatojen varrella eksyneet Khaijamin nimiin niin, ettei niitä ehkä voi aidoista enää erottaa. Nelisäkeethän olivat tilapäärunoutta, ja Khaijamin kuuluisuus oli aina FitzGeraldin maineikkaaseen mukaelmaan asti melkein ainoastaan matematiikassa ja tähtitieteessä, missä hänen saavutuksensa olivatkin merkittäviä.
  
  Persiasta sopisi kyllä kernaasti paljon muutakin, esimerkiksi suurimmat klassikot Firdawsi (Kuningasten kirja), Hafiz (Divan), Mawlana Rumi (Masnavi) ja Sa'di (Ruusutarha).
  Vastaa

• 

• Anonyymikeskiviikkona, 30 elokuuta, 2017
  Mielestäni sellainen ylhäältäpäin pakkosyötetty teos kuin Raamattu ei kuulu tällaiselle listalle. Ja millä tavalla se kuuluu 'parhaisiin'? Ilmeisesti ei ole uskallettu jättää pois, vähän sama kuin jos Neuvostoliitossa tehdytä vastaavasta listasta olisi jätetty Leninin pääteos pois.
  Vastaukset

• 
  

• Riku Riemutorstaina, 31 elokuuta, 2017
  Anteeksi, mutta tuo ylhäältäpäin saneltu nauratti minua. Jumala siis sanoi, että tässä teille, ottakaa tai itkette ha otatte?

• 

• Anonyymiperjantaina, 01 syyskuuta, 2017
  Lue Jobin kirja ja psalmit ja keskustellaan sitten, onko kyse laadukkaasta kirjallisuudesta. 

• 
  

• 
  

• msblmaanantaina, 11 syyskuuta, 2017
  Rabelais ansaitsee paikkansa, vaikka joku häntä ihmetteli. Itse katson, että Henry Miller kuuluisi joukkoon.