Tässä on blogissa 28.8.2017 julkaistu silloin 25 vuoden takainen lista, ja vuoden 2017 kommentit.
Minun tuli kovin hyvä mieli.
Vanhassa listassa on tietysti ja onneksi se peruste, että kaikki kirjat ovat suomenkielisiä ja lienevät olleet tuohon aikaan helposti saatavissa.
Siksi laitan lystikseni kuvaksi myös tuona samana päivänä blogissa olleen, jossa on minun valikoimani antkvariaatin ikkuna. Vitsikästä - Orwell, Sebald, Simenon, Camus, Jutikkala, jotain omaa, jotain sinistä…
Akateeminen kirjakauppa teetti 1993 suomalaisen listan ”sata kirjaa”. Niitä valitsemassa olivat Anja Harvilahti-Rautonen, Erkka Lehtola, Johannes Salminen ja Pekka Tarkka. Vastaavanlaisia on vakinaisesti maailmalla. Tässä oli tarkoituksena nimetä sata parasta.
Keskustelu on avoin. Aiustan sanomalla ettei lista ole hullumpi. Kuten Tarkka kirjoitti saatesanoissaan, kaksi kolmatta osaa tuntuu selviltä, ja sitten alkaa hajoaminen.Mitenteillä?
39 kommenttia:
Anonyymimaanantaina, 28 elokuuta, 2017
Kommenttimagneetti.
Ei taida olla yhtään joka ei puolustaisi paikkaansa. Henkilökohtaisesti vaihtaisin Austenin Ylpeyden ja Ennakkoluulon Persuasioniin (mikä se nyt olikaan suomeksi, onkohan suomennoksesta mihinkään) joka on tiukempi ja kypsempi, ja Calvinolta ottaisin Näkymättömät kaupungit. Conradilta Pimeyden ydin ehkä kuitenkin puhuttelee nykylukijaa eniten ja on vaikuttanut laajimmin.
AW
VastauksetAntti Alanentiistaina, 29 elokuuta, 2017
Viisasteleva sydän. Ihmeellinen kirja, teemana "toinen kukoistus". Hieno suomennoskin: Kristiina Kivivuori.Vastaa
Antti Alanenmaanantaina, 28 elokuuta, 2017
Upea lista! Lisäehdotuksia:
Herodotos: Historiateos
Thukydides: Peloponnesolaissota
Platon: Gorgias
Cicero: Vanhuudesta. Ystävyydestä. Velvollisuuksista.
Seneca: Tutkielmia ja kirjeitä
Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja (pitäisi saada suomeksi koko teos Bioi paralleloi)Oh my England!maanantaina, 28 elokuuta, 2017
Lista on hyvin tehty. Jos jotain pitäisi lisätä niin Babel: Odessalaisia ja Huovinen: Lyhyet erikoiset. Onneksi tästä listauksesta on aikaa, ettei siellä ole uudempia väkisin viety listalle, esim. Murakamia (ei kuulu ja Syvä uni on jo siellä).Anonyymimaanantaina, 28 elokuuta, 2017
Missä on virsikirja? 1800-luvulla se oli monen kodin ainoa kirja. Vanhojen virsien poljento on meidän alitajunnassamme, se on ollut runoilijoiden rytmeissä mukana. Virsikirjan merkitys lukutaidolle on ollut huima.
VastaaAnonyymimaanantaina, 28 elokuuta, 2017
Viimeksi luin Pantagruelin.
Ilokseni havaitsin, että yli puolet on vielä lukematta.
Lukiossa Kunnaksen IlkkaEero Rauniomaanantaina, 28 elokuuta, 2017
"Everything I have is good."
- Pharoah SandersTimomaanantaina, 28 elokuuta, 2017
Kirjan nimi Kaikki runous ei ole onnistunut. Ymmärrän, että taustalla on ehkä syvä ajatus, mutta valitettavasti se ei tule läpi. Lukija jää vain ihmettelemään, että eihän tässä ole kaikkia Catulluksen säilyneitä runoja.
Mutta on toki nimeä tärkeämpi itse sisältö, ja se onkin suureksi osaksi vallan mainio.Riku Riemumaanantaina, 28 elokuuta, 2017
Missä on listalta John Steinbeck vaikkapa Vihan hedelmillä. Francois Rabelaisia listassa ihmettelen, koska listassa on kyse haudan vakavasta asiasta. Vonnegutia ei sentään kelpuutettu, ettei listan laatijoita epäiltäisi kevytmieliksi.kuulitõukajamaanantaina, 28 elokuuta, 2017
Jos pitäisi valita yksi virolainen kirja niin se olisi pikemmin Tammsaaren "Hornanperän uusi paholainen" tai Lutsin "Kevät" tai jotain Karl Ristikiviltä. Kross on sellainen hyvä mutta minusta vähän liian tavallinen. Mutta listan suurin puute: minne jäivät Suomen suuret kosket, Linnan- ja Saarikoski?
VastaaLauri L.maanantaina, 28 elokuuta, 2017
Lista on kestänyt yllättävän hyvin aikaa. Muutama yllättävä valinta ilahdutti, kuten Bohumil Hrabal, Tarjoilin Englannin kuninkaalle taisi olla 1993 tuore suomennos. Toki arvostus on joidenkin kohdalla vanhentunut. Vaikkapa Balzac, pidin kyllä hänestä aiemmin. Mikäli lista laadittaisiin nyt, Thomas Pynchon voisi olla vahva ehdokas kanonisoitavaksi. Vasili Grossmanin Elämä ja kohtalo ei näemmä ole tehnyt vaikutusta valitsijoihin.
Kuten jaetaan vaihtoehto-Nobeleita, niin oma valintani klassikoksi, jota ei koskaan noteerata näissä valinnoissa: Kalle Päätalon Nälkämäki. Uskokaa pois, Päätalo hallitsi myös vaikuttavan draaman kaaren yllättävän vähäeleisin keinoin. Ainakin kun vertailukohtana on miehen oma tuotanto. Tuo/toi mieleeni monet venäläiset klassikot.
VastauksetTapsatiistaina, 29 elokuuta, 2017
Kannatan. On mielenkiintoista, että Kalle kirjoitti Nälkämäen jo 1967, ja silti se solahtaa sujuvasti myöhempään muhkeaan Iijoki-sarjaan – 80-luvun alussa kirjoitettujen Tuulessa ja tuiskussa sekä Tammerkosken sillalla osien väliin.Vastaa
Anonyymimaanantaina, 28 elokuuta, 2017
Alkuperäinen lista ei ole ollenkaan huono, jos mukaan hyväksytään vain vuoteen 1993 mennessä suomeksi julkaistu kaunokirjallisuus. Puoli tusinaa täysin turhaa olisi helppo poistaa, jotta mukaan saataisiin Viidan Moreeni ja Ellisonin Näkymätön mies.
Vuoteen 2017 mennessä lista muuttuisi sormilla laskettavalla määrällä. En kerro esimerkkejä, kun en enää tiedä enkä välitä, mitä kaikkia on suomennettu.
vuorela, tampere
VastaaAnonyymimaanantaina, 28 elokuuta, 2017
Olipa hyvä lista. Calvinolta olisin ottanut mieluummin listalle Näkymättömät kaupungit, ja omalla listallani olisi myös Kurt Vonnegut.
Ja Raamatun lisäksi listalle myös Koraani. Nimenomaan molemmat siksi, että niiden yhteneväisyydet ja erot avaavat maailman ihmisistä puolen maailmankuvan. Muhammed oli mielestään uskonpuhdistaja, kun taas kristinuskon sisältö on juuri se, minkä Muhammed kiisti. Vaikka molemmat perustavat samoihin vanhan testamentin juutalaisiin profeettoihin, Aabrahamiin, Iisakiin ja Jaakobiin.MEGmaanantaina, 28 elokuuta, 2017
Pistää silmään,etteivät suomalaiset valitsijat ole kelpuuttaneet yhtään Väinö Linnan tai Haanpään teosta. Hieman tekotaiteellisen Karamazovin veljesten tilalle olisin nostanut Dostojevskin Riivaajat.
Vastaa
VastauksetAnonyymikeskiviikkona, 30 elokuuta, 2017
Kyllä Tuntematon sotilas minusta on Linnan. Eihän se yhtä hyvä ole kuin Pohjantähti, mutta ehkä globaalisti tarpeellisempi.
vuorela, tampereAnonyymimaanantaina, 28 elokuuta, 2017
Onpa maailman sadan parhaan joukkoon päässyt monta kirjaa niin pieneltä kielialueelta kuin suomi.
Vastaa
VastauksetAnonyymitiistaina, 29 elokuuta, 2017
ja ihan paskoi: paska maa, paska kieli.
fhy fun!
oikeasti, suomalaiset yleisurheijat ovat ja melkoisia kingejä ja diivoja kotomaassa.Pekka Turunentiistaina, 29 elokuuta, 2017
Laskin: olen lukenut noista vain yhdeksän. Nolottaa sivistymättömyyteni. Jopa monia aivan ilmeisiä puuttuu. Ja lisäksi pidän itseäni vieläpä kirjallisuuden suurena ystävänä. Toisaalta olen ehkä aina ollut kiinnostuneempi populaarimmasta kirjallisuudesta kuin varsinaisista klassikoista.
Siitä puheen ollen: olen aina arvostanut arvon blogi-isännässämme sitä miten suvereenisti hän liikkuu sekä korkeakirjallisuuden että populaarimman parissa. Pitäen siitä, mikä hyvää on, lajityypistä tai yleisestä arvostuksesta niinkään välittämättä.Anonyymitiistaina, 29 elokuuta, 2017
Lisäisin ainakin kaksi: Lawrence Sternen Tristram Shandy ja Imre Kertészin Kohtalottomuus. Conradilta Pimeyden sydän, Nostromoa en ole lukenutkaan. Samasta syystä Balzacilta Ukko Goriot. Juan Rulfo on minulle ihan tuntematon suuruus, mutta on ilmeisesti ollut hyvin merkittävä ja vaikuttanut moniin eteläamerikkalaisiin kirjailijoihin. Voisi lukea, jos jostain löytyisi.
Hyvä lista se on.
EGAntti Alanentiistaina, 29 elokuuta, 2017
Sakari Topelius: Maamme kirja
Juhani Aho: Juha
Pentti Haanpää: Noitaympyrä
Veikko Huovinen: Puukansan tarina
Antti Tuuri: Ikitie
Yrjö Hirn: Barnlek / Leikkiä ja taidetta
Samuli Paulaharju: Vanha Raahe
Georg Henrik von Wright: Tanke och förkunnelse / Ajatus ja julistus
Erik Tawaststjerna: Jean Sibelius 1-5
Matti Kuusi: Suomen kirjallisuus 1: Kirjoittamaton kirjallisuus
Göran Schildt: Alvar Aalto 1-3 (Det vita bordet, Moderna tider, Den mänskliga faktorn)
VastauksetKeijo Ahlqvisttiistaina, 29 elokuuta, 2017
Tosiaan, Puukansan tarina.Anonyymikeskiviikkona, 30 elokuuta, 2017
Jos tiede ja muu nonfiktio hyväksytään mukaan, alkuperäisestä listasta ei jää montakaan jäljelle.
vuorela, tampereAnonyymikeskiviikkona, 30 elokuuta, 2017
Voisi olla erikseen lista "50 parasta suomalaista kirjaa". Tai 20, se kävisi helpommin.
EGAntti Alanensunnuntaina, 03 syyskuuta, 2017
Historiankirjoitus alkoi tarinankerrontana, ja kun kirjailija kertoo tarinan upealla kielellä, myös ei-fiktio kuuluu kirjallisuuden historiaan. Esimerkiksi Herodotoksen kertomus Kroisoksesta on suurta kirjallisuutta. Topelius kuuluu samaan jatkumoon. Luin viimeksi mitä hän kirjoittaa Aleksanteri Nevskistä ja Tuomas-piispasta. Antiikin klassikoiden veroista kerronnan iloa.Anonyymitiistaina, 29 elokuuta, 2017
Akateeminen painatti 1993 kaksikin vihkosta, laajemman ja suppeamman, noista "maailman parhaimmista kirjoista". Minulla on ne tallella. Minusta ne ovat lähinnä asiapitoisia mainoksia. Muistan, kuinka listan kaikkia saatavissa olevia teoksia kasattiin myyntipöydille, ja kauppa ilmeisesti kävi. - Sekin muistuu mieleen, kuinka tuolloin naureskeltiin, kuinka pieni, sisukas Suomi oli listalla onnistunutkin valtavalla yliedustuksellaan ponnistautumaan jos ei vielä tuohon aikaan humanitaariseksi niin ainakin humanioran suurvallaksi.Anonyymitiistaina, 29 elokuuta, 2017
Omalla listallani olisi Hermann Hessen Demian tai Lasihelmipeli.Anonyymitiistaina, 29 elokuuta, 2017
Tätä lisää !
^'Timotiistaina, 29 elokuuta, 2017
Mielenkiintoista, että Homerokselta on valittu Odysseia eikä Iliasta (oikeasti toki eri tekijöiltä, mutta sillä ei tässä ole merkitystä). Ilias on näistä syvällisempi. Odysseiakin on totta kai upea ja mahtavan nautinnollinen, mutta paljon Iliasta kepeämpi eikä nouse samanlaisiin sfääreihin.
Ehkä Odysseia on jossain suhteessa helpompi ja uppoaa vähän paremmin nyky-yleisöön. Harva gresisti muuten pitää Odysseiaa Iliasta parempana, vaikka siinä kuvattu odysseia on legendaarisen hieno ja symbolinen.
VastaaAnonyymitiistaina, 29 elokuuta, 2017
Kuvasta puuttuvat vanhat Jallut, joiden eroottisia (oikeasti porno-) novelleja olivat kirjoittamassa monet suomen kielen opiskelijat ja myös kirjailijat virabelityönään.
VastauksetAnonyymitorstaina, 31 elokuuta, 2017
Kovin harva vain signeerasi nämä kertomukset omalla nimellään. Toki muutama: Jorma Ojaharju, Martti Innanen, Juha Vainio ja Aarne Tarkas. Kolme viimeksimainittua siis ansioituneita populaarin ajanvietteen tekijöitä.Vastaa
Anonyymitiistaina, 29 elokuuta, 2017
Minusta on perusteltua, että Mannilta listalla on nimenomaan Buddenbrookit eikä Taikavuori tai Faustus. Ensin mainittu sisältää - edelleen tietenkin omasta mielestäni - yhden kirjallisuushistorian merkittävimmistä ja oivaltavimmista passuksista. Kohta alkaa maininnalla siitä, kuinka Thomas Buddenbrook "eräänä päivänä luki neljä tuntia yhteen mittaan yhä liikuttuneempana muuatta kirjaa, joka melkein sattumalta oli joutunut hänen käsiinsä". (Harmillista muuten, että juuri tuota kohtaa on tyylillisesti vesitetty ja modernisoitu äskettäin kuolleen Ilona Nykyrin muuten hienossa uudessa suomennoksessa vuodelta 2010.)
VastaaAnonyymitiistaina, 29 elokuuta, 2017
》paska maa, paska kieli.《
Etelä-Pohjanmaalla pikkulapset puhuu ns. paskakieltä eli vähän sinnepäin olevaa suomea.Anonyymitiistaina, 29 elokuuta, 2017
Luultavasti 12 luettu. Tosin rajoitus yksi kirja per kirjailija ei välttämättä järkevä.
VastaaTimokeskiviikkona, 30 elokuuta, 2017
Mielenkiintoista, että listalla Omar Khaijamin Viisaan viini. Sen alkuteksti on näet 1900-luvun väärennös. Toki aitojen Khaijam-nelisäkeiden tunnistaminen on usein vaikeaa tai lähes mahdotonta, mutta tällöin kyse ei ole varsinaisista väärennöksistä, vaan vanhoista runoista, jotka ovat vuosisatojen varrella eksyneet Khaijamin nimiin niin, ettei niitä ehkä voi aidoista enää erottaa. Nelisäkeethän olivat tilapäärunoutta, ja Khaijamin kuuluisuus oli aina FitzGeraldin maineikkaaseen mukaelmaan asti melkein ainoastaan matematiikassa ja tähtitieteessä, missä hänen saavutuksensa olivatkin merkittäviä.
Persiasta sopisi kyllä kernaasti paljon muutakin, esimerkiksi suurimmat klassikot Firdawsi (Kuningasten kirja), Hafiz (Divan), Mawlana Rumi (Masnavi) ja Sa'di (Ruusutarha).
VastaaAnonyymikeskiviikkona, 30 elokuuta, 2017
Mielestäni sellainen ylhäältäpäin pakkosyötetty teos kuin Raamattu ei kuulu tällaiselle listalle. Ja millä tavalla se kuuluu 'parhaisiin'? Ilmeisesti ei ole uskallettu jättää pois, vähän sama kuin jos Neuvostoliitossa tehdytä vastaavasta listasta olisi jätetty Leninin pääteos pois.
VastauksetRiku Riemutorstaina, 31 elokuuta, 2017
Anteeksi, mutta tuo ylhäältäpäin saneltu nauratti minua. Jumala siis sanoi, että tässä teille, ottakaa tai itkette ha otatte?Anonyymiperjantaina, 01 syyskuuta, 2017
Lue Jobin kirja ja psalmit ja keskustellaan sitten, onko kyse laadukkaasta kirjallisuudesta.msblmaanantaina, 11 syyskuuta, 2017
Rabelais ansaitsee paikkansa, vaikka joku häntä ihmetteli. Itse katson, että Henry Miller kuuluisi joukkoon.
Kommentit olivat asiallisia mielipiteitä. Niitä oli virkistävää lukea. Nykyisin useat kommentit ovat olleet ala-arvoista ilkkumista tai vastaavaa. Ei sellaisesta synny järkevää mielipiteen vaihtoa.
VastaaPoistaNäin on! Melkein on pilalle mennyt tämä kommenttiosasto.
PoistaSehän riippuu aiheesta ja vielä enemmän siitä, mihin sävyn itse blogiteksti on kirjoitettu (vrt. esim. taannoinen Kotkin- tai äskeinen Klinge-teema). Qualis rex, talis grex. Vai onko ihanteena niin kuin Helsingin ETY-kokouksen aikaan 1975 (tai Suomessa helmikuusta 2022 lähtien) rikkumaton consensus/konsensus, "ilman ainuttakaan eriävää mielipidettä"?
PoistaEri mieltä kommenttiosaston väitetystä pilallemenosta. Kommenttien itsekritiikki on huipputasoa, jos sen saisi vielä ytimekkäämmäksi se olisi jo liikaa.
PoistaTämä on huono ja tarkistettu kommentti joka meni pilalle jo ennen kirjoittamista.
Paljon hyviä kirjoja. Mutta sitäkin enemmän on.
VastaaPoistaLaskin listalta 39 kirjaa joita en ole lukenut. Monelta kirjailijalta tietysti olen lukenut muunkin kirjaansa, kuin tuon joka mainitaan. (Joka tietysti on toinen asia, mutta olkoon.)
Mielestäni paras ulkomainen kirjailija olisi Shakespeare ja kotimainen Kivi, sanotuilla teoksilla. Kotimaisista seuraavana voisi olla Päätalo.
VastaaPoistaHeillä kaikilla yhdistävänä tekijänä ovat voimakkaat ihmiskuvat ja kieli, jotka ovat yllättäviä ja värikkäitä mutta uskottavia. Shakespearella ne ovat jopa rajuja, lukijaa liehittelemättömiä ja samalla erittäin älykkäitä ja runollisia. Elämä on raju ratsastus ja se pitää kuvata sellaisena.
Huono maku sinulla.
PoistaKiitos tästä hauskasta ja rakentavasta kommentista!
PoistaSellaiseksi se olikin tarkoitettu.
PoistaJaa? Tuli mieleen lentävä lause: - Minulla on hyvin yksinkertainen maku - tyydyn aina parhaaseen. - Sanojaksi on kreditoitu sekä Oscar Wilde että Winston Churchill, lähteet vaihtelevat. Joka tapauksessa Henrik Stenlund on samassa (hyvässä) seurassa.
Poista31 luettu. Jokseenkin saman verran voisin lukea jos eläisin satavuotiaaksi. Mutta missä Sillanpää? -
VastaaPoistaSaapa nähdä minkälaisen listan ruotsalaiset saavat haasioitua omaan nykykaanoniinsa? Montako suomalaista mahtuu mukaan? Tuskin niinkään monta kuin ruåtsalaisia tähän Suomi 1993 sinänsä mainioon RanKingiin. Ehkä sentään Runeberg ja pari suomenruotsalaista naisrunoilijaa? =lemmeha me kaksi yhdessä Nato-Otanissa. Se mannerliike on 31 vuodessa meitä likentänyt enitenkö?
Se Nato-operaatio lähensi varmasti Ruotsia ja Suomea enemmän kuin mikään muu. DN:ssä on esittely tapahtumia käsittelevästä uudesta kirjasta "Högt över havet", poliittisen journalismin voitto politiikan häpeän hetkistä, kun kokoomus joutui RD:n islamofoobikkojen ja Turkin puristukseen ja vastahakoinen Ruotsi Suomen avulla luiskahti Natoon, kun sosiaalidemokraatit luopuivat pyhimmästä opistaan. Kirjoittajan mukaan se kaikki oli piinallinen näytös maan itsevarmuuden romahduksesta, todellisesta minäheikkoudesta. Nyt koko Pohjolalla on kuitenkin ensimmäisen kerran viiteensataan vuoteen yhteinen turvallisuuspolitiikka. Eilen kuvituksena oli reipas ja hymyilevä Sanna Marin ja kulmiensa alta pälyilevä Magdalena Andersson, tänään oli kaksi kuvaa Marinista ja Anderssonkin pääsi hymyilemään, varovasti. Tulevaisuus kuitenkin näyttäisi, onko tämä parempi vai entinen alliansfrihet. Selvitettäväksi jää vielä, kuinka suuressa vaarassa Ruotsi todella oli vuosina 2022-2024.
PoistaEdelleen on kymmenisen noista lukematta ja kaksi jäänyt kesken kuten viimeksikin. Raamatussakin on paljon aukkoja. Juan Rulfon maagiseen realismiin kyllä tutustuin, mutta "Pedro Páramon" meksikolaiset aaveet eivät oikein sytyttäneet, toisin kuin myöhemmät eteläamerikkalaiset. Augustinuksen "Tunnustukset" tilasin, mutta muut saavat jäädä, - ainakin Le Carré.
VastaaPoistaOn tuollaiset luettelot jotenkin mielenkiintoisia, eri kielillä omiansa. Ruotsissa perustellaan suunniteltavan ruotsinkielisen kirjallisuuden kaanonia mm. maahanmuuttajien tarpeella. Huuska, kyllä sinne ainakin joku Södergran pääsee mukaan, onhan Ruotsin Akatemiassakin nyt suomenruotsalainen runoilija, Tua Forsström.
Paljon on tullut luetuksi pitkän elämän aikana, mutta enpä osaa kuvitella, mihin muuhun sen ajan olisi voinut käyttää paremmin. Nukkumiseen kyllä.
Onkohan tuo kuvan paksu kirja Shakespearen kootut? Itselläni on sellainen, ja kumma kyllä sitä pystyy lukemaan, vaikka teksti on pientä ja sivut ohuita, mutta kirjaimet ovat jotenkin terävän mustia. Käytän sitä usein käännösten vertailuun.
Kun 1970-luvun alussa suoritti sivuaineena kotimaisen kirjallisuuden appron, oli kauno-osioon luettava kymmeniä teoksia. Jonkin verran sai valita listoilta, joita ilmeisesti olivat laatineet Pirkko Alhoniemi ja assistentti Liisi Huhtala. Kova ydin oli kuitenkin pakollista: kotimaisista muistan erityisesti valtavan määrän Sillanpäätä ja skandinaaveista raskaan painotuksen Pär Lagerkvistiin. - Osaako joku selittää, miksi Lagerkvist nykyisin vaikuttaa painuneen lähes näkymättömiin kirjallisuushistorian kartalla?
PoistaNiin, Pär Lagerkvist ei ole mitenkään "muodissa", ehkä siksi, että tyyli on aika ylevää ja synkkää, ahdistus usein pääteemana. "Ångest, ångest är min arvedel..." nuoruuden runosta kuvaa sitä hyvin. Koulutyttönä luin "Barabbaan", mutta en päässyt siihen oikein sisälle. Ehkä nyt onnistuisi paremmin, - mutta ei houkuta. Pohjoismaisen filologian approon kuului omaelämäkerrallinen "Gäst hos verkligheten", ja siitä jäi hyvä muisto, samoin novelleista "Far och jag" ja "Hissen som gick ner i helvetet". Ne ainakin ovat edelleen käypää kamaa.
PoistaHyvän ja pahan taistelu on sinänsä aina ajankohtaista, mutta uskosta luopumisen ahdistuksesta nykyihminen ei taida kärsiä. Lagerkvist varoitti myös natsismin noususta ja joutuikin, "Judenknecht", Gestapon tappolistalle siltä varalta, että Ruotsi olisi miehitetty. Varoitukset voisivat olla paikallaan nytkin.
Kiitos Eija G:lle valaisevasta vastauksesta! (Tuohon loppuvirkkeeseesi en tosin täysin pysty yhtymään, jos sillä tarkoitat, mitä minä luulen sinun tarkoittavan.)
PoistaVielä kysyisin ihan toisenlaisesta kirjailijasta, jos sinulla kärsivällisyyttä riittää: Ivar Lo-Johansson. Jouduin aikoinaan pinnallisesti ottamaan selvää Ruotsin sosiaalihistorian statare-ilmiöstä ja silloin tulin oheisena lukeneeksi hänen muistelmistaan Veräjän sekä Asfaltin. Kahta loppuosaa ei sillä erää ollut saatavana kirjastosta. Erityisesti Veräjään miellyin. - Osaatko sanoa, onko Lo-Johanssonkin tätä nykyä siirretty pääasiassa Ruotsin kirjallisuushistorian "unholan aittaan"?
Ruotsin itseoppineet työläiskirjailijat olivat minulle ruotsin opintojen alussa samanlainen silmienavaaja kuin Linna Suomessa. Omaelämäkerralliset Ivar Lo-Johanssonin "Analfabeten", Jan Fridegårdin "Lars Hård", Eyvind Johnsonin "Romanen om Olof" ja Harry Martinsonin "Nässlorna blomma" olivat järisyttäviä Fattig-Sverigen kuvauksia. Kaksi ensimmäistä kuuluvat n.s. torpparikirjailijoihin - torpparilaitos lakkautettiin Ruotsissa vasta 1949! - kaksi jälkimmäistä valittiin aikanaan Ruotsin Akatemiaan ja he saivat jaetun Nobel-palkinnonkin, 1974. Tosin vähän ehkä kotiin päin vetäen ainakin Johnsonin osalta. Martinson ei ole varsinainen proletäärikirjailija, mutta hän jäi huutolaisorvoksi 6-vuotiaana, kun isä kuoli ja äiti lähti Amerikkaan! 16-vuotiaana hän lähti merille. Tuli kulkurikirjailija!
PoistaHeiltä tuli sitten luetuksi muutakin - "Aniara" monta kertaa ja vaikka heti huomenna uudelleen - mutta tämän hetken suosiosta yleensä en osaa sanoa. Lo-Johansson -seura kertoo, että kirjailijasta tehdään paljon tutkielmia lukioissa ja yliopistoissa ja Den svenska litteraturens historia vuodelta 1995 mainitsee, että Lo-Johansson on Ruotsin työläiskirjallisuuden keskeisin hahmo (55 kirjaa 60 vuoden aikana!) ja että he kaikki ovat moderneja klassikoita. Tuon "Veräjän" voisikin lukea, vetää tekijää pois ainakin omasta "unholan aitasta".
Ivar Lo-Johanssonin nuoruuden muistelmat kuvaavat aikaa ja ihmisiä ennen ns. Kansankodin syntyä Ruotsissa. Elävää tekstiä, eikä Lo-Johansson saarnaa mitään poliittista dogmia, kuvaa vain (lämmöllä) köyhän kansan elämää. Ja Ivar Lo-Johansson seikkailuja ja pärjäämistä tässä maailmassa. - En usko että kukaan tulisi huonommaksi ihmiseksi nämä muistelmat luettuaan?
PoistaRuotsin agraarihistoriasta voisi hiuksia halkoen vielä lisätä, että lampuotien, torpparien, mäkitupalaisten (backstugusittare) ja mahdollisten muiden alapuolella oli vielä yksi, merkittävä ryhmä, joka yhdessä renkien ja piikojen kanssa muodosti todellisen pohjakerroksen, "maalaisproletariaatin": ns. statarna. Nimi suomennetaan tavallisesti muonamiehiksi. Suomen puolella tuo tilattoman väestön ryhmä ei koskaan kasvanut laajuudeltaan lainkaan merkittäväksi. Meikäläisissä 1800-luvun lähteissä käytetään toisinaan nimitystä "jyvätorppari", koska muonamies sai pääasiallisen palkkansa (stat) osaksi juuri muonana.
PoistaBå Stråht mainitsee Nordstedts-kustantamon 2010-luvulla julkaiseman jättisarjan Sveriges historia ajanjakson 1830- 1920 kattavassa osassa, että muonamiesten (statarna) proletaarisia elinoloja on kuvannut kolme sellaista kirjailijaa, joiden omat juuret ovat muonamiesluokassa: Ivar Lo-Johansson, Moa Martinson ja Jan Fridegård. Ruotsi.
Yvonne Hirdmanin mukaan (Sveriges historia 1920 - 1965) Ruotsissa järjestelmä oli laajimmillaan 1800-luvun lopussa, jolloin maassa oli 34 000 muonamiesperhettä, ja kun se lakkautettiin niin hämmästyttävän myöhään kuin 1945, näitä perheitä oli vielä 7000.
Hirdman oli muuten yksi niistä erittäin monilukuisista historioitsijoista, jotka dramatisoitujen jaksojen lomassa kommentoivat viime kesänä Yle Teemallakin nähdyssä kymmenosaisessa Historien om Sverige -sarjassa. Vuosisataiseen "Fattig-Sverigeen" yhäkin liittyvä sosiaalinen paatos näkyi sarjassa mielestäni hyvin selväpiirteisenä. Meillähän historiallisesti vielä paljon köyhemmässä maanääressä ei sellaisia sarjoja tietääkseni tehdäkään, vaan täällä sellaiset saavat antaa sijaa 1970-luvun "suomettumisen" kauhuja kertaaville ohjelmille.
Silmäilin sitä Lo-Johanssonin "Veräjällä"-kirjaa, ja hän kertoo äidinpuolen sukunsa olleen muonamiehiä 1700-luvulle saakka mutta isän puolelta usein kaikkein alinta luokkaa, loisia, kerjäläisiä, irtolaisväkeä, syntynyt lapsi oli kirkonkirjoissa "äpärä" , kummit samanlaisia "vaivaisia" , äiti "rutiköyhä", isän kohdalla usein siis aukko. Kaksi tätiä oli päässyt pois muonamiesloukosta. Isän sisko oli mennyt naimisiin rautatieläisen kanssa ja heillä oli ollut huvila Tukholman liepeillä, oikein rikkaita Ivarin mielestä. Joku oli sitten kertonut, että aviomiehen tehtävänä rautateillä oli ollut mm. tyhjentää sylkykupit keskusasemalla ja sitten täyttää ne hyväntuoksuisilla katajanoksilla... L-J oli pitkään tuntenut kaunaa tätä kertojaa kohtaan.
PoistaKatsoin vielä tuosta "Historien om Sverige" -sarjasta Areenasta kaksi viimeistä osaa. Ihan valaiseva, mutta sellaisissa puolidokumenteissa minua kiusaa aina se, että ihmisten vaatteet ovat ihan käyttämättömän näköisiä, rypyttömiä ja paikkaamattomia, suoraan ompelijan koneesta. Uusi tieto minulle oli, että Ruotsi otti myös Norjan juutalaiset, Tanskasta tulleethan ovat yleensä olleet esillä.
Paavo Rintala kertoo "Nahkapeittureissa", että Itä-Uudenmaan suurissa kartanoissa olisi ollut vielä talvisodan puhjettua muonamiesten tapaisia maatyöläisiä, jotka yksikielisinä ruotsinkielisinä eivät olisi tienneet paremmasta ja vasta sodan myötä pääsivät lähtemään pehtoorien mielivallan alta paremmille markkinoille. Lieneekö totta.
Sanoin eräälle Mika Waltarin tuotantoa tuntevalle maallikolle, että Sinuhe on Waltarin huonoin teos: historiallinen viihderomaani. Ei kiistänyt. Itse olen lukenut vain Felix onnellisen, maamme 1950-luvun lopun henkistä tyhjiötä kuvaava pienoisromaani.
VastaaPoistaNyt on kyllä ristiriitaa Sinuhen huonousväittämässä jos on Waltarilta lukenut vain yhden muun pienoisromaanin.
PoistaOlen lukenut koko Waltarin historiallisten romaanien tuotannon, ja jonkin verran muita. Minulle paras Waltarin kirja on Neljä päivänlaskua.
PoistaHienoa, että Bohumil Hrabal "Tarjoilin Englannin kuninkaalle " ansaitusti on mukana. Ja että Jaan Krossilta nimenomaan on "Keisarin hullu" ja August Strindbergilta "Neiti Julie". Ja suurin satiirikko Jonathan Swift. - Mutta koko ajan sitä miettii mitä tähän listaan haluaisi lisätä, sen ja sen ja sen ja sen ja sen ja sen...
VastaaPoistaKirjoja on ihan liikaa! Ja sitten vielä elokuvat!
Lukijoita (ihmisiä) on liikaa, ei kirjoja!
PoistaNiin katoaa mainen kunnia. Minusta Salaman Siinä näkijä on lähes viimeisin merkittävä suomalainen romaani eikä ainoastaan tai edes ennen kaikkea aiheensa vuoksi vaan romaanina.
VastaaPoistaEn voi sanoa lukeneeni kovinkaan montaa. Hauska havaita että yksi suosikkini on mukana vaikka yleensä ihmiset nyrpistävät nenäänsä miehelle. Kirja on "Ernest Hemingway Ensimmäiset 49 kertomusta "
VastaaPoistaAapinen oli ensimmäinen ja viimeinen vaikea ja vastenmielinen kirja. Silti se kuuluisi kolmen parhaan joukkoon, muut ovat Kiveltä ja Runebergilta. Jokainen lista on täysin subjektiivinen. Myös yllä esitelty vastenmielinen ja harrastelijamainen tuotos. Ihan kuin lääkkeistä julkaistaisiin satunnainen suosikkilista.
VastaaPoistaTop 10 tyyppinen lista kirjoista, jotka kukin on lukenut useimman kerran, olisi minusta mielenkiintoisempi.
VastaaPoistaKyseisestä listasta olen lukenut ehkä 10%. Osa on jäänyt kesken ja pari olen lukenut uudestaan. On kirjoja, jotka olen lukenut kymmenenkin kertaa.
Joitakin kommetteja listaan omasta näkökulmastani:
-Pohjantähti oli merkitsevämpi kuin tuntematon.
-Camus tuntui monotonisen masentavalta.
-Jonkun Catullus käännöksesi taisin lukea. Huh niitä runoja. Yllättyvit kun en tiennyt mitä ostin. Gardajärvi ja siellä Catulluksen luola veti puoleensa.
-Yleisesti runot eivät oikein sovi kirjana. Yksittäinen tai pari runoa voi mennä.
-Jumalaisen näytelmän olen aloittanut noin kolme kertaa ja selvittänyt kullakin kerralla suunnilleen yhtä monta sivua. En muista kumman käännös.
-Seitsemän veljestäkin oli jotenkin vaikea, samoin etenkin Kalevala. Nekin jäivät pahasti kesken. Katson, että vika on minussa. Täytyy selvittää itselle tätä asiaa joskus lisää.
-Muumit tuntuivat pienenä lian oudoilta. Varsinkin se ohut kirja jossa on reikiä, hattivatteja ja pölynimuri oli kammottava. Taisi mennä uniin asti.
-Kafka jäi myöhäisessä nuoruudessa kesken saman suuntaisena. Liian suljetussa tilassa ja niin, että mitään ei selviä eikä taatusti tule selviämään. Epäterve tuo ensimmäinen ja yhdistelmäkin.
-Montaignen esseistä pidin. Sopivan avaraa ja inhimillistä. Minulla on joku karsittu versio. Olen lukenut sen viitisen kertaa, mutta en viime aikoina.
-Shakekespearen kuningas Lear:ista en ymärtänyt mitään kun piti kirjoittaa siitä arvostelu koulussa. Täytyy ehkä yrittää Shakespearia uudestaan. Tuolla on hyllyssä joku käännös. Tähän ohimenne mainitsen, että Platton tuntui lähinnä saivartelulta muutamalla yrityksellä. Nekin hyllyssä. Tätäikn pitää selvittää joskus lisää itsessä.
-Nykyään kiinnostaa ja sopii etenkin esseet, päiväkirjat, elämänkerrat, historiajutut. Grimbergin, paitsi uusimmat osat, olen lukenut kahteen, kolmeen kertaan mutta kokonaiskuvaa ei ole oikein syntynyt. Olisi varmaan pitänyt lukea nuorempana, mutta siloin kirjat olivat aika lailla pannassa. Olen jonkin verran täydentänyt muilla opuksilla.
-Romaaneja en enää käytännössä lue, koska tunnen ne helposti liian sitoviksi ja sanoisinko rakennetuiksi pilaten vähäisetkin yöunet.
-Ai, niin Vaikea Aika oli loistava. Sen olen lukenut kahdesti. Mukavaa avaraa, kohtisuoraa, älykästä käsittelyä, johon mahtuu erinomaisesti sekaan omatkin arvelut ja tunnelmat, mahdollisesti toisenlaisetkin joita kirjoittaja esittää. Myös Koskenniemestä (esseistä) olen pitänyt, jokin pieni kirja, samankaltaisista syistä, ja jonkun opetellun kielellisen taidokkuuden, taustoineen, vuoksi. Lisäisin näihin esseisiin myös ainakin Leinon (kirjailijoista, olivat loistavia) ja oliko se nyt Palmgren.
George Eliot, Ivan Turgenev ja Alice Munro puuttuvat listalta.
VastaaPoistaKannatan myös Turgenevia, olen fani.
PoistaOnkohan blogin aihe se Tiitiäisen satupuusta lukittuun kaappiin solahtanut, mutta silti kovasti kuuluisuutta kerryttänyt lista, mutta kuitenkin tänne jo aikoja sitten kopiona julukipantu? Epäilyttäviä nimiä esiintyy...
VastaaPoistaListalta olen lukenut yhden kannesta kanteen mutta mielestäni en sitäkään kunnolla.
VastaaPoistaHaluaisin tehdä taustaselvitykset ennen lukemista: kuka kirjoittaa, missä kontekstissa, mihin pyrkii, miten vastaanotettu.
Katselin juuri Youtubesta Kylli-tädin 7-osaisen akvarellikoulun.
Lista on samalla tappolista muille kirjoille. Kuten nokkelalta Aatultakin, nyt näämmä ylösnousseelta.
VastaaPoistaJoka listoja kaipaa, niin netistä löytyy mm. ruotsalainen Världsbibliotekets lista över de 100 bästa böckerna vuodelta 1991. Siinä on kyllä ihan liikaa ruotsalaisia kirjoja eikä se muutenkaan ole oikein hyvä, norjalaisilla on paljon parempi, löytyy samalta sivulta, Verdensbiblioteket vuodelta 2002. Norjalaiset huomioivat Tristram Shandynkin, bravo! On tehty myös De 50 bästa diktsamlingarna, ja Ekelöfiltä sinne on valittu "Färjesång". Ja dekkareista omansa, niistä olin lukenut vain neljä, viisi!
VastaaPoistaNiillä kaikilla on ollut esikuvana ranskalainen La bibliotheque ideale.