Harmaa aukko

 

Lukijoita ja minua yhdistää aukko tiedoissa. Mitä tapahtui 1975 – 1995?

 

Myös Suomen historian yleisesitykset ovat tältä osin aivan mitääntekemättömiä.

 

Löysin verkosta sivuston, jollaista olen hiukan osannut kaivata.

 

Tekniikka kukaties todella kehittyy. Vuosikymmenten takainen auto ei ole miltään osin nykyisiä parempi. Esimerkiksi ihailtu armeijan käyttämä Jeep olisi kaamea pelkässä maantiekäytössä. Ajatus oli loistava: kaksilitrainen kone ja neliveto ja jäykät akselit; Willyksen moottori oli korjattavissa vaikka jäätelötikulla.

 

Olen kokeillut ja taannoin käyttänytkin mekaanisia rannekelloja. Tikitys kuulosti hyvältä. Pian kyllästyin siihen ja omassa käytössäni vannon kvartsikidekellon nimeen. Koska smirgeli tai sorvi makuuhuoneessa on kuulemma huono ajatus, olen haaveillut päästä kiinnittämään työpöytääni ruuvipuristimen. Biltemalta saisi hintaan 21,90. Valitettavasti minulla ei olisi sellaiselle käyttöä. Tarpeisiini riittää rautalanka, ruuvimeisseli ja pihdit.

 

Tietotekniikka hyppii. Applen edelleen käyttämä tiedostojen hallintajärjestelmä Finder tuli jo vuonna 1984. Ikää alkaa olla. 

 

Maailmaa muutti taulukkolaskenta. Uranuurtaja oli VisiCalc ja perässä tuli Lotus 1-2-3 ja sitten edelleen käytössä oleva Excel.

 

Tuo jännittävä sivusto on IT history, osoite ithistorhy.org

 

Itse siis aloitin tietokoneen käytön hyvin myöhään eli maaliskuussa 1989. Hirveän paljon nuoremman väen Atarit ja Vicit ja Commodoret jäivät vieraiksi.

 

En ehtinyt ottaa tätä kysymystä mihinkään yliopistolliseen kirjaani. Mutta ehkä tämä onkin parempi paikka.

 

Mistä oikeastaan johtui vanhan ja osittain nykyissenkin virkakielen jaaritteleva monisanaisuus lukemattomine sivulauseineen?

 

Siitä että tuomarit eivät osanneet kirjoittaa koneella. Seurasin vuosikymmeniä tuomioista ja oikeudenkäyntikirjelmistä, oliko ne kirjoitettu itse vai saneltu. Sen nimittäin huomaa rakenteista.

 

Olen kuunnellut vierestä kymmeniä tunteja erinomaista sanelua. Se on nimittäin vaikea taito, ja sitä harjoittivat paljon myös ne, jotka eivät osanneet sitä. Niinpä erilaiset ”änkytyssanat” olivat tarpeellisia, välttämättömiä ja lopulta pakollisia. ”Sen vuoksi ja kun” on melkein yhtä kauhea kuin Turun hovioikeuden pitkän tuomion aloitussana, joka oli aina ”Sittenkuin”, yhteen kirjoitettuna.

 

Olen nähnyt vääriä pohjia. Säästäväiset asianajajat tekevät sitäkin, että ottavat jonkin vanhan kirjelmän auki tietokoneessaan ja muuttavat vain nimet ja ne muutaman tosiasiat. Niinpä taisin nauraa ääneen, kun syytetyn asiamies vaati kirjelmässään rangaistuksen huomattavaa koventamista…

 

Nykyisen arvaukseni mukaan kirjallisuuden modernismi johtui kirjoituskoneista ja runouden hajoaminen tällä vuosituhannella taitamattomasti käytetyistä läppäreistä. Katsokaapa huviksenne – jopa puolitieteellisissä teoksissa turhat toistot ovat hyvin tavallisia, koska kirjoittajat eivät yleensä osaa tehdä sisällysluetteloa eivätkä hakemistoa…

Elämän tarkoitus

 

Kaksi viisasta miestä, pappi ja kosmologi, kuuluvat olevan eri mieltä elämän tarkoituksesta. Näin kertoi televisio aamulla ja tästä lienee puhe heidän kirjassaan.

 

Joskus suorastaan kaipaan filosofian alkeita. Samalla tiedän, että alkeet ja ylkeet löytyvät verkosta, mutta lukijat eivät kaipaa niitä.

 

”Tarkoitus” on jonkun ajatus. Sanaa voi hyvin käyttää myös selvitettäessä esimerkiksi aivolisäkkeen tarkoitusta. Mitä se tekee? Miten se sen tekee.

 

”Elämän tarkoitus” sisältää toisenkin ajattelun kannalta liian suttuisen sanan, elämä. Jos se olisi ”elämäni”, kaikki olisi selvää. Elämäni tarkoitus voi olla ryöstää Kirkkonummen Säästöpankin kassakaappi, jos kerran olen päättänyt niin.

 

Jos tarkoitetaan maapallolla ja avaruudessa havaittavissa olevaa, vastaamme edelleen ja varmaan vielä kauan: emme tiedä, koska elämä näyttää olevan muuta kuin perusoppikirjoissa mainittu kyky liikkua ja lisääntyä. Emme tiedä.

 

Lisäksi vastaus on Adamsin peukalokyytiläisen oppaassa (Adams, Linnunradan käsikirja liftareille, 1979. Elämän tarkoitus on 42, kertoo kirjassa maailman hienoin supertietokone.

 

Kysykää Mikko Möttöseltä. Hän on huumorintajuinen mies. Heillä on kahdet kaksoset ja yksi vielä ja Mikko siis ehtii vielä puuhailla kvanttitietokoneen kanssa. Veikkaan että hän vastaisi kvanttitietokoneen tuloksella, 42.

 

Kvanttitietokonetta ei siis oikeastaan ole vielä olemassa, mutta jäljillä ollaan ja rahoitusta on. Ajatus on käyttää kahden paikan logiikan sijasta kvanttitiloja eli superpositioita. Ero olisi myös käytännössä valtava. 

 

Ajatus on samalla tavalla täysin järkevä kuin vettä polttoaineena käyttävänä vetykenno esimerkiksi auton polttoaineena tai repussa kannettava, saasteeton ydinreaktori. Onnistuuko tällainen käytännössä, sitä en osaa sanoa, mutta ei kyllä osaa kukaan muukaan.

 

Tuo ”42” on vitsi ja sillä voi edelleen kiusoitella ihmisiä, joilla on sisään rakennettu taipumus nähdä numeroissa sellaistakin, mitä niissä ei ole. Vitsiä kannattaa pitää yllä, koska ajattelemisen vastuun kaihtajia syntyy koko ajan lisää. ’Halla-aho olisi parempi pääministeri kuin Marin’ on mielipide, koska Halla-aho ei ole ollut pääministerinä. Tapahtuneen ja kenties tapahtuvan vertaaminen ei ole tosiasioiden maailmaa – mutta ehkä hyvinkin kiivaan keskustelun paikka.

 

Toinen kommentoija toivoi, että jättäisimme jo D. Trumpin vähemmälle. Emme jätä. Hänkin on esimerkki siitä, miten on mahdollista villitä ihmiset (äänestäjä) toimimaan omien etujensa vastaisesti. Samanlaisia esimerkkejä on viime vuosikymmeniltä vaikka mitkä määrät.

 

Meistä useimmista voi muokata tuhoamisleirin käyttäjiä, jotka ovat täysin valmiita työntämään myös omat perheenjäsenensä kasutettaviksi. Ensimmäisessä maailmansodassa oltiin vielä viisaita. Päättäjät eli everstit ja isoisemmat eivät tulleet ainakaan 50 kilometriä lähemmäs linjoja. Heiltä pääsi oksennus, jos he joutuivat näkemään, mitä heidän toiminnastaan seurasi. Samoin kävi myöhemmin Saksassa Himmlerille.

Hulluuden historiasta II

 

”Hulluuden historia” on suora ja oikea käännös Michel Foucaultin kirjan nimestä. Kirja ilmestyi 1961. Tässä blogissa on yli kymmenen vuotta varoiteltu, että ranskalaisten filosofien kulloistakin kukkoilijaa ei pidä uskoa. Tarkoitan sellaisia kuin Foucault ja Sartre, kauan sitten esimerkiksi Henri Bergson. Toisin kuin saksalaisilla ranskalaisilla näyttää olevan kova halu esittää pysäyttäviä kysymyksiä. Saksalaiset ovat kovia vastaamaan, silloinkin kun ei ole kysytty.

 

Foucaultin ”hulluus” – ei siis ”mielisairaus”, jollaisia ei ollut vielä tunnistettu – oli hallitsemisen väline. Suosittu keino pysytellä vallassa oli julistaa osa ihmisistä ”hulluiksi” ja lähettää heidät vuotavalla veneellä jokea alas tai sulkea heidät lukkojen taakse. Seuraavaksi Foucault otti kohteekseen tieteellisen kielen, sitten muun muassa vankilat ja sukupuolisuuden.

 

Kirjat ovat viime vuosikymmenten tärkeimpiä ja lähes mahdottomia lukea. Puhun kokemuksesta. Jouduin käymään yhden paksun suomennoksen läpi sana sanalta. Vaikka siitä on kauan, painajaismainen muisto pysyy.

 

Blogisti ei ole opettaja eikä luennoitsija. Näiltä voi odottaa johdonmukaisuutta ja asiallisuutta. Vaikka blogit ovat enimmäkseen huonosti kirjoitettuja verkkosivuja, ne voivat olla myös kirjallisuutta. Niitä siis kirjoitetaan luettaviksi.  Tämän blogin kommenteista huomaan usein, että joillekin lukijoille on vaikea ymmärtää, että en myy mitään. Koska olen outo lintu (Rara avis), kirjoitan miten milloinkin. Eilen lopetin viittaukseen siihen, että Einstein tunsi suurta vastanmielisyyttä satunnaisuuteen eikä ollut yhtään hyvillään siitä, että hänen teoriansa selitti uudella tavalla melkein kaiken. Yhteyttä hyvin pienen maailman kvanttimekaniikkaan etsitään yhä. Molemmat, suhteellisuusteoriat ja kvanttimekaniikka, ovat terveen järjen vastaisia eli kohdittain mahdottomia kuvitella, mutta toimivat ja ovat olleet kauan myös arkemme perustaa. Töpselistä saatava sähkö tutuu ymmärrettävältä, mutta täsmällisyyttä tavoitteleva selittäminen kilpistyy lopulta. Emme tiedä, mitä sähkö ”on” (siis sähköinen varaus).

 

Koska Foucault on valehdellessaan oikeassa, pidän totena, että kunnan, yhtiön tai maan johto ei välttämättä pyri auttamaan ihmisiä, vaan rohmuamaan itselleen mitä milloinkin. Ja ihmistä joka pitää heidän puhettaan säännönmukaisesti totena, voi hyvin sanoa hulluksi.

 

Saksan keisarikunnan pääesikunnassa päätettiin loppuvuodesta 1915, että jos tässä maailmansodassa hävitään, syytetään juutalaisia.

 

Näin tehtiin. Juutalaiset, raukat, olivat taistelleet rintamalla hienosti, mutta lihavat kenraalit ajattelivat, että vaikka voissa paistaisi… Ja viiksekkäät korpraalit ajattelivat, että on ylivoimaisesti hienointa maailmassa olla saksalainen. Kun on oikein saksalainen, saa mielellään esimerkiksi teloittaa naisia ja lapsia Belgiassa.

 

Hulluus on tarttuva tauti. Suomessa vuoteen 1944 vastustettava kommunismi merkitsi venäjää äidinkielenä. Ihmiset ovat joustavia. Nyt vastustamme Venäjää, vaikkei kommunismia ole, vaan sen paikan on ottanut aivan tavallinen sortovalta. Minun ikäiseni muistissa on vielä aika, jolloin kirkko karsasti kärsivien auttamista, koska se oli Jumalan tahdon vastaista. Sen muistan oikein hyvin, että varakkaiden mielestä köyhyys oli köyhien oma vika.

 

Eli karkeasti yleistäen: hulluus – Einsteinin tai jonkun muun – on enemmistöpäätös. Itse olen vähemmistöhullu.

Hulluuden historiasta

 

Kuitenkin minulle tulee mieleen sekin, mihin Einsteinista kirjoittanut Levenson ei viittaa. Nerous ei näet mielestäni ole aivan normaalia.

 

Nyt tuttujen asioiden ohella kuvassa oleva yksityiselämä ja kirjeenvaihto, joka on sivuutettu paremmissakin elämäkerroissa, sisältää yllättävän määrän törkeää empatian puutetta. Kaks epäonnistunutta lapsisuhdetta ja kaksi laiminlyötyä lasta saavat kyllä rinnalleen Einsteinin muissa kirjeissä ystävilleen esittämiä luonnehdintoja avioliitosta loukkaavana ja tyhmänä järjestelmänä.

 

Siitä ei kannata erikseen kirjoittaa, että etenkin länsimainen, muka kunnioittamillaan ”arvoilla” kerskuva ihminen on hyvin todennäköisesti valehteleva suupaltti, jolla on taitoa ja kykyä panna aina ja kaikkialla oma etunsa kenen tahansa toisen edun edelle.

 

Se on hiukan mielenkiintoisempi asia, että perinteemme tukee eräitä kehityshäiriöitä, joiden biologinen pohja on yhtä epäselvä kuin poikkeuksellisen henkisen kyvyn.

 

Einsteinista esimerkiksi hahmottuu kuva asperger-tyyppisenä autistina.

 

Vahinko vain, että tiedämme niin vähän tästä häiriöryhmästä. Näyttää kuitenkin siltä, että se on ikävässä määrin synnynnäinen, että sairaalloisten piirteiden vakavuus vaihtelee paljon ja että vankka tuki ja sopiva opetus voi auttaa potilasta pitkälle.

 

En halua käyttää näitä nimikkeitä, koska ”neuronormaalit” ammattilaiset itsekin välttelevät niitä. Lainaan nyt kuitenkin Duodecimin lääkärikirjasta, jota olen tottunut pitämään maallikolle kätevänä ja luottamusta herättävänä lähteenä:

 

Autismikirjon häiriöt ilmenevät kahdella pääalueella:

vuorovaikutuksen ja kommunikaation poikkeavuutena

rajoittuneina, toistuvina ja joustamattomina käytösmalleina tai poikkeavina ja rajoittuneina kiinnostuksen kohteina.

 

Kuten tarkkaavainen lukija huomaa, tuossa ovat eräiden valtion elinten virkanimitys ja -ylennysperusteet. Tutkiessani muinoin tarkoin korkeimman oikeuden salaiset asiakirjat, myös kassakaapista joka oli aina auki, koska avain oli hukassa, opin täsmällisen nimityksen. Myöhemmin kumminkin erinomaisella menestyksellä jäsenenä eli oikeusneuvoksena toiminut henkilö ei ollut saanut kannatusta ylempään esittelijänvirkaan, koska häneltä ”puuttui sopivaisuus” tuohon tehtävään. Hän nimittäin oli poikkeuksellisen humaani ja samalla laajasti muuhunkin kuin juridiikkaan perehtynyt ihminen.

 

Kerran sanoin hänelle – hän oli eläkkeellä ja istumme heillä – että luultavasti aitoja ja ainoita jumalia on olemassa, määrällisesti yhtä enemmän kuin alkulukuja.

 

Hän oli samaa mieltä, ystäväni, hiuksiltaan murretun molekyylin värinen.

 

Runous on historiaa. Saamasi laskutoimituksen tulos on väärä, vaikka olet Einstein. Unohdat luonnonvakion. Kerro neliöjuuri miinus yhdellä ja integroi. (Kuvassa autismin spektri. Lähde Wikiedia)

  

Kiusaaja

 

Kiusasimme koulussa huutelemalla liian lihavalle tytölle, joka kiirehti vanhan puolen portaita ketterästi alas:”Marna vyöryy.” Muistan kuka sen aloitti. En tiedä mihin se johti. Aloittaja oli kuitenkin paha henkemme. Hänestä tuli opettaja. Mielestäni hän oli jo lukiolaisena seksuaalisesti häiriintynyt. Kun toiset pojat puhuivat naisista ja sukupuolielimistä, tämä keksi aiheesta jotain mahdollisimman ikävää sanottavaa. Hän yritti esimerkiksi nuuskia, kenellä tytöistä oli kuukautiset ja sitten räkättää luokassa asiasta kaikille.

 

Kenellekään pojista ei ollut edes likimain käsitystä, mitä ”kuukautiset” tarkoittaa, paitsi että kysymyksessä oli hyvin häpeällinen, asianomaisen itse aiheuttama asia. Muuan terhakka tyttö oli tiuskaissut vastaan: äidilläsi on. Sitä mietittiin poikajoukossa ja tultiin siihen tulokseen, että väite oli mahdoton.

 

Kiusaamisen kansanperinteen voisi ehkä hahmotella. Luulen että sekä sanojen että tekojen tasolla on täysin poikkeuksellista, että joku keksisi alalla jotain omaperäistä tai suorastaan uutta. Sanat vain vaihtuvat. Minun kouluaikanani  ei haukuttu homoksi vaan kommunistiksi.

 

Kulttuurihistorian kautta olen saanut hiukan selvää pennalismista eli simputuksesta. Olin itse huomannut, että Pentti Haanpään kirjan ”Kenttä ja kasarmi” eräät kiusaamiskertomukset vastasivat itse Oulussa 1963 havaitsemaani. Meillä oli jopa patterin päällikkönä versio Haanpään ”Saksan jääkäristä”, pieni ja pettynyt luutnantti. Toisin kuin Haanpää tutustuin moniin henkilöihin, jotka arvioin edelleen ihmisinä ja kouluttajina suurenmoisiksi.

 

Erään blogin kommentin johdosta – Levensonin ”Einstein in Berlin” kannattaa tosiaan lukea. Tarina jopa liittyy kuluneella viikolla kahdesti käsittämääni Leporen kirjaan If -then”, eli keskeinen teema on päättäjien ja vastuuhenkilöiden pohjaton typeryys sekoitettuna määrättömään omahyväisyyteen. Leporella esimerkkejä olivat Nixon ja Lyndon B, Johnson.

 

Levenson kertoo, miten satumaisesti Einstein nousi maineeseen 1905 ja eli tieteelle ja vastaanotti kunnianosoituksia oikealta ja vasemmalta. Einsteinin omapäisyys ollut aivan tervettä edes hänen kasvuvuosinaan. Hän oli kiusattu / kiusaaja, joka joutui helposti opettajista tyhmimpien hampaisiin. Hän pelastui valtavalla matemaattisella lahjakkuudellaan, jota asiaa tuntemattomat muuten edelleen epäilevät, ja patenttiviraston insinöörin virka Sveitsissä oli paremmin palkattu kuin normaali professuuri.

 

Kirjan pääasia on yksityiskirjeistä välittyvä kauhu ja epätoivo maailmansotainnosta 1914. Einsteinilta meni vuosi ymmärtää, että jopa Max Planck ja Fritz Haber heittäytyivät käsittämättömän kiihkon vallassa sotilaiden henkisesti ryöstettäviksi ja olivat ylpeitä siitä. Einsteinin mielestä aikakauden johtavat tiedemiehet, joiden suuresta älykkyydestä hän oli hyvin selvillä, olivat kerta kaikkiaan vieneet aivonsa pääesikunnan varusvarastoon kuihtumaan.

 

Mielestäni Einstein oli aivan selvästi oikeassa, vaikka hänellä oli Saksassa yhteensä yksi kannattaja ja vastapuolella tuolloin vielä isänmaan miehenä kukoistanut Thomas Mann ja käytännössä kaikki luonnontieteilijät. Asian tekee vakavaksi, että 1939 ja 1943 Einstein oli uudelleen eri mieltä kuin kollegansa. Hän ei osallistunut ydinpommin kehittämiseen, koska hanke oli hänestä mieletön ja moraaliton.

 

Yhteenveto: ”joukkopsykoosi” on liian lievä termi. Hulluus tarttuu. Kiusaamiskulttuuri on yksi tällaisen hulluuden muoto. Meillä oli Suomessa vapaussotapsykoosi, punakapinapsykoosi ja sitten talvisotapsykoosi. Tässä lauseessa tarkoitan psykoosilla todellisuudentajun ja harkintakyvyn pettämistä ja tarkoitan, että valkoisten sota oli hyvä asia ja Talvisota välttämätön asia ja uskomattoman hieno saavutus, mutta niiden hintaa ja huonoja seurauksia joudumme kestämään edelleen. Pullosta päästettyä pirua ei saa takaisin pulloon.

Ketterä jänis

 

Jill Leporen ”If – then” on ongelmallinen kirja. Ihanteellisesti siitä pitäisi järjestää yliopistolla tai Aallossa kymmenen – kahdentoista kaksoisluennon kurssi.

 

Opettajakunnassa ei ole enää ketään, joille vuoden 1960 eli reikäkorttiajan aloittama muutos olisi tuttu tai edes oikein käsitettävä. Ystäväpiirissäni on eläkkeellä olevia professoreita, jotka näkisivät jopa sen, että Harvardin professorin työ on hiukan hutiloitu. Siitä puuttuu asioita ja eräitä toistellaan liikaakin. Myös näkökulma on kovin kapeasti USA:n itärannikon eli MIT.

 

Syy vetää asiasta blogikirjoitus on omaan piikkiini menevä yleistys: se mitä luulemme Trumpin toimintamalliksi, kehitettiin Kennedylle 1960 ja siihen kaatui Nixon, joka hänkin oli hirvittävä ihminen.

 

”Predictive analysis” eli ennustava data-analyysi eli esimerkiksi Google ja Facebook muuttivat maailman Internetin myötä 1990-luvulla – ja vaikutti muun muassa Suomen kasinokriisiin 1991.

 

Taustalla oli erittäin huonoa yhteiskuntatiedettä ja täysin tolkutonta tiedon hankintaa etenkin USA:n armeijan ja poliittisten puolueiden tilauksesta. Esimerkiksi se, mitä nyt sanotaan joskus populismiksi, rakennettiin 50 vuotta sitten samalla kun julistettiin, että tekniikka ja huomispäivä merkitsee kaikkea, humanistiset aineet ja eilisen saa unohtaa lopullisesti.

 

Merkittävä joukko hyvin koulutettuja alkoholisteja ja mielisairauksiin sortuneita tohtoreita onnistui aikansa myymään ajatustaan. Äänestyskäyttäytyminen oli muka täysin ennustettavissa ja siis manipuloitavissa. Tieteellisen liikkeenjohdon profeetta kenraalikunnassa, Robert McNamara, uskoi aikansa saman Vietnamin sodasta. Kertomus kieltä ja kulttuuria taitamattomista ”tiedon kerääjistä” Vietnamin viidakoissa on hirvittävä.

 

Maksajat eivät pitkiin aikoihin käsittäneet, ettei analyysi ja siis ennuste voi olla parempi kuin tieto, josta se on koottu. Uskokaa suosiolla: amerikkalaiset kenraalit keskittivät massapommituksia muutaman kymmenen opiskelijan Saigonin lähistöllä tekemien mielipidetutkimusten pohjalla.

 

Kirja ei ole tietotekniikan historiaa mutta se selittää sosiaalisen median nousua ja ennen kaikkea poliittisen ammattitaidon katoamista ensin Yhdysvalloista ja perässä Euroopasta.

 

Olen itse istunut usein sen aukion äärellä, josta mielenosoitukset ja mellakointi alkoivat 1963 Berkeleyssä eli San Franciscon lähellä. Silloiset mellakoijat ovat lähes kaikki professoreita ja Piilaakson suuryhtiöiden osaomistajia – siis ne jotka eivät kuolleet viinaan ja huumeisiin.

 

Silloin, 2000 – 2007, kaikki merkittävät henkilöt olivat valkoihoisia miehiä, paitsi Pam Samuelson. Käytännössä kaikki huippuopiskelijat muualla kuin oikeustieteessä olivat aasialaislähtöisiä.

 

Ehdotan että pääministeri ja kulttuuriministeri tilaavat sopivalta virkamieheltä yhteenevedon Jill Leporen kirjasta. Asia on erittäin tärkeä.

 

Sekä Neuvostoliitto että nyt Yhdysvallat kaatuivat huonoon tieteeseen, joka johtui huonosta opetuksesta. Sanoin että Yhdysvallat kaatui. Se on jo keskellä samaa ei-tieteellistä kurimusta kuin 60-luvulla, jolloin kansakunnan johtajien murhat mieletön sota Vietnamissa ja kotimainen mellakointi olisivat sekoittaneet hyvätkin ennusteet. Mutta käytettävissä oli vain huonoja ennusteita.

Kylmä kangas

 

 

Unohdin näyttää teiskolaiselle ystävälleni valokuvia, jotka olen ottanut aikakoneellani. Rajantakaiset Ihantala ja Summa samoin kuin Taipale ovat aika raiskattuja ja metsittyneitä paikkoja ja Viipuri pahan mielen tyyssija.

 

Suomen hirmutekojen tyyssija ja aiheellisen hiljentymisen paikka olisi nykyisen Tampere-talon lähellä Sorsapuiston paikkeilla. Kun käyn Tampellan lähellä ravintola Viilassa, sivuutan rautatieasemalla paikan, jossa valkoiset teloittivat venäläisiä kuularuiskulla.

 

Tampereen taistelu 1918 oli sotaa julmimmillaan. Siinä olivat siviilit seassa, osa ikään kuin turvassa silloin uudessa tuomiokirkossa.

 

Kalevankankaan kiviaidan takana kaatui yksikin koulupoika, ensimmäisen vaimoni setä eli siis lasteni isoisän nuori veli. Sukunimi Tuomikoski ja etunimi Yrjö. Pikkupoikia etulinjassa oli ajan henki. Jääkäreillä ja ruotsalaisilla ei ollut todellista taistelun johtamisen koulutusta eikä ehkä haluakaan.

 

Paras elokuva näistä asioista on Antti Tuurin ”Kylmien kyytimies”. Sitä tosin ei ole tehty eikä varmasti tehdä. 

 

Jos arvelette, että kehun tässä kaveriani, niin kai kehunkin, mutta Ikitie oli mielestäni elokuvana pahasti rytmitön. Valitettavasti suomalaisen elokuvan helmasynti on entinen. Tekijät eivät erota kameraa kenttäkeittiöstä niin että tuloksena on hernekeittoa, joka on kyllä erinomainen ruoka. 

 

Ja käsikirjoitusten ongelma on repliikit. Jopa B. Brecht erehtyi lusmuiltuaan Helsingissä Talvisodan ajan, enimmäkseen asemaravintolassa. Tässä maassa vaietaan viidellä kielellä, ja sen kuulee.

 

Jossain vaiheessa paljastan Tuurin. Hän on Swedenborgin nykyinen lihaksituleminen ja seurustelee työkseen kuolleiden kanssa. Ihmisenä (ja luokkatoverina) hän on kuin Osuuskaupan hevonen, mukava mutta itsepäinen.

 

Tämän kirjoituksen tuska on äkillinen tunnontuska. 

 

Lapin matkailuun saisi kävijöitä eli rahaa hyvin halvalla myymällä Lapin sotaa. Luulen että se on ruotsalaisille ylpeyden aihe ja briteille mielenkiintoinen kohde – vihollinen oli niin sopiva eli Hitlerin Saksa.

 

Satun tuntemaan erittäin hyvin kirjallisen aineiston ja tietämään, että Lapin museossa ja Rovaniemen kaupunginkirjastossa on hyvät kokoelmat, jotka eivät ole yleensä näytteillä.

 

Pseudodokumentin tekijäksi olisi sopivin Antti Tuuri. Erikoista sinänsä, ettei hän ole käyttänyt aihetta romaaneissaan. Siellä oli sodassa koko joukko tuttuja kauhavalaisia niin kuin Lehtisen Erkki ja Lepistön Heikki ja sitten lisäksi esimerkiksi isäni siinä pahasti siipeensä saaneessa pommituslaivueessa, joka lensi Kemistä käsin pohjoiseen.

 

Olostunturin koukkaus oli kuulemma jalkaväelle kaikkein raskain. Taistelupaikkana turisteille helpoin on Tornio, pyhiinvaelluspaikkana Tornion Alko (vaikka saksalaisten konjakit valloitettiin Moskovana tunnetusta varastosta). Voisi olla fiksua ottaa nuoren kulttuuriministerin sijasta suoraan yhteyttä Hannele Pokkaan. Luulisi rahoja löytyvän.

Tikulla silmään

 

Kommenteissa pistää silmään usein kyvyttömyys erottaa mielipiteitä tosiasiaväitteistä. Lukutaidon heikkous pelottaa välillä.

 

Koska verkkokirjoitukset, kuten tämä blogi, ovat oikeastaan merkityksetöntä viihdettä, asia ei ole hälyttävä. Se on aika samantekevää, kumpaa kättä kukin käyttää pyllynsä pyyhkimiseen, mutta paperin käyttämistä tai ainakin käsien pesemistä suosittelisin vakavasti.

 

Kommentoija mainitsee, että jo muinaiset egyptiläiset valittivat omia aikojaan menneitä huonommiksi. Lauseesta näkee, että kirjoittaja on ehkä lukenut Waltarin ”Sinuhen”, ainakin osittain, mutta ei tiedä asiasta muuta. Valitus rikkaiden röyhkeydestä ynnä muusta on siis erinomaisen kirjailijan tuskaa Neuvostoliitolle hävitystä sodasta ja jokseenkin kaikkien tietoon tulleesta henkilökohtaisesta pelkuruudesta, jonka tuottama nöyryys korvasi sitten pysyvästi nuoren Waltarin röyhkeyden. Taustallahan oli piestyn pojan murhenäytelmä.

 

Lainaus ”ei ole mitään uutta auringon alla” on Raamatusta ja on tosiasiaväitteenä mieletön. Täysin uutta auringon alla olen esimerkiksi minä, itse pukeutumisestaan ja puhtaudestaan huolehtiva 75-vuotias vanhus, jolla on omat, osittain paikatut hampaat suussa ja hyvä ravitsemustila. Lääkekaapissa on sensaatiomaisia valmisteita, kun särkytabletteja. Huoneessa on yleisvalaistus ja lämpötila on sama ympäri vuorokauden. Lisäksi voin olla yhteydessä ihmisen kanssa, jotka eivät ole fyysisesti paikalla. 

 

Egyptin kirjallisuudesta on säilynyt vähän, mutta ainakin tekstistä ”Uskottoman vaimon kohtalo” on päätelty, että poliittisen kehun lisäksi edelleen tuntemamme ja harrastamamme satu tunnettiin keskimmäisestä dynastiasta alkaen.

 

Jos haluamme, että puheissamme on tolkkua, voimme sanoa kirjallisuuden alkavan antiikin Kreikasta, unohtamatta Gilgameshia, joka on kuitenkin aika lähellä perusmyyttejä. Sellaisia kerrotaan vieläkin suullisesti eristyneissä kulttuureissa ja joita on muokattuna myös Kalevalassamme.

 

Kommentoija sanoo, että näissä kirjoituksessa joskus esitän väitteen jonka sitten vedän takaisin. Kysymys saattaa olla siitä, ettei kommentoija tunnista perustelemista. 

 

Muutamia tuhansia vuosia on tiedetty, että kun väite ei ole havainnoin todistettavissa (esimerkki ”tuo puu on kuollut”), käytetään perustelemista eli argumentointia. Kaikkein tunnetuin tapa on ”puolesta ja vastaan”, joskus latinaksi ”sic et non”. 

 

Edellä olen jo vihjannut, että Waltari on perusteltavissa olevalla tavalla eräissä suhteissa hyvä, eräissä huono kirjailija. Kolmas asia on, että esimerkiksi minä pidän kovasti useimmista hänen kirjoistaan, kuten ”Sinuhesta”. Kirjoittamistapani poikkeaa hiukan esimerkiksi lukioissa opettajien käyttämästä puhetavasta. Yritän jättää paljon asioita kuulijan (lukijan) järkeiltäväksi.Perustelen että A. Conan Doyle on useassa mielessä alkeellinen kirjoittaja eli aika huono. Toisaalta hän on useassa mielessä erittäin hyvä kirjoittaja. Tarkoitukseni on kiinnittää huomiota muun muassa siihen, että jotkut nykyhetken seikat, kuten illan televisiosarja, toistavat itse asiassa yli sata vuotta sitten kehitettyä kaavaa kuin kopioiden. Jos asia kiinnostaa tarpeeksi, voi lukea vaikkapa ”Baskervillen koiran”, josta ei kuitenkaan saa oikein selvää ilman kohtalaisia tietoja menneisyyden asenteista. Hyvä lukija erottaa taustalta ja etenkin Laurie B. Kingin 19230-luvun ”Holmesin” mukaan ottamisesta, että minulle on paha ongelma ymmärtää, miten jotain niin tolkutonta ja typerää kuin I maailmansota tapahtui. Ja viisainta pidetyt ihmiset olivat aluksi innoissaan sodasta.

 

Tänään minulla on auki Einsteinista Berliinissä kertova kirja, jonka keskeinen kysymys näyttää olevan älyllisesti valtavan etevien ihmisten (usein fysiikan kuuluisuuksien) täysin käsittämätön typeryys suhtautumisessa tyhjiin iskulauseisiin (isänmaa), pahaenteiseen militarismiin, taloudellisesti tuhoisaan rasismiin ja sitten vielä hitleriläisen natsismin mielipuolisilta vaikuttaviin ilmentymiin.

 

 

 

 

Kolmetoista kuuluisaa kusipäätä

Otsikosta ilmenevä tutkimukseni käsittelee lähinnä merkkihenkilöitä. Esimerkiksi perheväkivalta kirjataan nykyisin aika hyvin. Jos epäilty on tuomari, tutkija, akateemikko tai asessori, asia ei ole vailla yleisempää mielenkiintoa. 

 

Jill Lepore tekee samaa. Hän on Harvardin yliopiston historian professori, syntynyt 1966 ja väitellyt aiheesta, joka koski etenkin USA:n perustajia. Benjamin Franklinin sisko oli veljeään fiksumpi, vaikka ei ehtinyt oppia kunnolla oikeinkirjoitusta. 

 

Uusi kirja ”If Then” kuvaa Simulmatics-nimisen yhtiön nousua ja tuhoa 1960-luvun lopulla. Tai siltä näyttäisi. Itse asiassa se on kuvaus Eisenhowerin valinnasta 1952 ja kirjassa esiteltyjen yhteiskuntatieteilijöiden ja mainosmiesten keskeiseen rooliin, kun John F. Kennedyn valittiin. Siinä välissä Adlai Stevenson oli osoittanut, että asiallinen esitystapa ja televisiomainosten välttäminen ei tuo yhtään ääniä. Lepore kertoo, ketkä varhaisista neroista jouduttiin sulkemaan välillä mielisairaalaan.

 

Joukkoviestinnän varhaisvaiheen kuvaus johtaa suoraan Googleen ja Facebookiin ja siis Instagramiin ja Twitteriin ja Trumpiin.

 

Leporen mukaan asiat eivät ole niin pahasti kuin luullaan. Ne ovat paljon pahemmin. 

 

Jos Trump saisi esimerkiksi sydänkohtauksen, kuten arvoisa edeltäjänsä Ike, tilalle tulisi seuraava ”trump”, koska maailma on niiden, jotka ovat opetelleet kusettamisen taidon ja karistaneet vähätkin estot sen käyttämisestä.

 

Sananvalinta on omani. Aiheesta tiedän paljon, koska tunsin henkilökohtaisesti Manuel Castellsin ja hänen täkäläisen aseenkantajansa Pekka Himasen ja opetin korkeakoululla käyttäen heidän sangen arveluttavalta tuntunutta aineistoaan ja argumenttejaan. Määrällinen muuttuu siinä laadulliseksi ja Schumpeter Milton Friedmaniksi. ”Space of flows” toi yhä useammin mieleen runon ”ei patsast’ eikä napaa, vaan vahva virta vapaa”.

 

Leporen väitteen mukaan mielipidetutkijoiden asettama ryhmä ”ei osaa sanoa” ratkaisee yhä useammin äänestyksissä. Vasemmalla pallonpuoliskolla on laajoja alueita, joita varten tarvittaisiin uusi kategoria ”ei uskalla sanoa”.

 

Tausta olisi se, että ellei ihminen äänestä esimerkiksi oman ihonvärinsä mukaan, poliittinen puhe ei kiinnosta häntä. Eisenhowerin poliittinen ohjelma oli ”suussasulava” ja ”I like Ike”. Edes poliitikkoja ei kiinnostanut, että ennen pitkää puolet maan rahoista oli käännetty sotilaalliseen ja yliopistolliseen tutkimustoimintaan.

 

Olen sivulla 120 eli ei vielä neljännestäkään. Näen itsekin nopeasti tuhoutuneen 1960-luvun äänestäjiä manipuloivan Simulmaticsin ja Balmerin Cambridge Analyticsin välillä – totuus ei ole tiedossa, mutta väitetään Trumpin menestyksen perustuneen pelkästään ennustavaan analytiikkaan ja etenkin sosiaalisesta mediasta koottuun tietoon. Lepore näyttää pyrkivän osoittamaan, että muutos oli peruuttamaton ja alkoi siis jo 1960. Eli kun politiikka muuttui lottoamiseksi.

Doyle II

 

Kuka kävisi ostamassa minulle piipputupakkaa (Capstan tai Rattray’s Marlin Flake tai Three Nuns tai Erinmore) Tukholman Sturegallerietin Brobergilta tai Kööpenhaminasta W. Ø. Larsenilta? He eivät lähetä millään ilveellä, koska EU on kieltänyt. Käsimatkatavarana saa tuoda niin paljon kuin jaksaa kantaa, ja kannattaa sanoa, että nämä tulevat teknisesti omaan käyttöön eli eräälle vanhalle hupsulle.

 

Sherlock Holmes poltti shagia, mikä on mielestäni käsittämätöntä. Minusta se on sätkätupakkaa. Holmesin merenvahapiippu osoittaa, ettei Doyle tiennyt tätäkään piipunpoltosta. Sellainen on vaikea käsitellä eikä alkuunkaan hintansa arvoinen. Suomesta saa Kasarminkadulta ja Turun teatterin läheltä aivan erinomaisia briar-piippuja, joita taas Lontoosta ei enää löydy helpolla. Yletön tupakointi oli Sherlock Holmesin yksi tunnusmerkki. Minulla on tuossa virginia-rasia, jossa on hänen siluettinsa kannessa.

 

Tuollainen tupakointi on ylimielisyyden merkki (vertaa Stalin), jonka Doyle muuttaa taitavasti ylivoimaisuuden merkiksi.

 

En halua kuvitellakaan, millaista olisi lukea Doylea ja Laurie R. Kingiä selvin päin.

 

Viime aikoina olen lukenut enemmän kvanttikenttäteoriaa, josta Tim Maudlinin yleisesitys on sangen hyvä. Ihmisiä, jotka selviytyvät Diracin yhtälöistä ja niiden kehittelymahdollisuuksista ongelmitta, ei ole Suomessa monta kymmentä. Arvaan että Dirac ei ollut kuullutkaan Holmesista. Raittiusmies Hitler kuuli hänestä liian myöhään. Doyle kuvasi 1890-luvulla, miksi Englanti ei taipunut fasismiin 1941. Täytyy olla todella lahjakas nähdäkseen, että Englanti oli puolihullujen valtakunta. Itse toivon että joku lähettäisi Boris Johnsonille ”Baskervillen koiran” ristisiteenä tai pikkupakettina.

 

Taiteella on vain yksi tehtävä. Olla viihdettä. Taiteen tehtävä on viihdyttää lukijoitaan niin että arjen murheet unohtuvat vähäksi aikaa. Se on suorin tie taikuuteen, koska oikeastaan taide on mahdotonta. Kuunnelkaa jokin yli kymmenestä Bachin pienemmästä fuugasta, niin myönnätte totuuden. Tämä on mahdotonta. Eikä säveliä myöskään ole olemassa. Ne ovat kuulija oman hermoston virittämiä harhoja eli täynnä odottamattomia takaisinkytkentöjä.

 

Sherlock Holmesin lukija ei viitsi kysyä itseltään, mistä tämä mielenkiinto murhiin joukkomurhien maailmassa. Vuosisadan hirvittävimpiin rikoksiin kuului tarpeeton I maailmansota. Ilman sitä meillä olisi nyt kunnollinen biologia-tiede eli ei koronaa eikä hallitsematonta ympäristöongelmaa. Pyssyjen sijasta olisi jo kehitetty hiilidioksidia syöviä viruksia. 

 

Laurie R. Kingin keino on luoda sangen hyviä akvarelleja kiinnostavista henkilöistä ja maustaa ja lisäksi höystää tarinat huvittavan kiinnostavalla kulttuurihistorialla. Yhdessä niteessä vilahtelevat Palestiinassa sekä Gertrud Bell että T.E. Lawrence, toisessa tulkkina häärii Lissabonissa Fernando Pessoa eli yksi hyvin suurista runoilijoista. Lisäksi viktoriaanisen kulttuurin vääristymistä on paljon hyviä kohtauksia. Juuri niihin perustuvat poliittisten järjestelmiemme pahat viat, kuten edustuksellisen demokratian toimimattomuus ja nyrkkivallan helppous. 

 

Paras puoli Kingin kirjoissa on että niistä tulee mukava olo. Toteutus on hieno ja taustatyö tehty hyvin. Holmes säilyy mysteerinä. Hän on kuuluisampi kuin Beatles, jotka olivat kuuluisampia kuin Jeesus. King on uusimpia hyvin pitkässä rivissä. Dekkari on pohjimmaltaan keino ymmärtää ihmisiä. Ristisanatehtävä ei ole. Ikuinen häpeä Ruotsin akatemialle, joka ei antanut Doylelle nobelia.

Doyle I

 

Arthur Conan Doyle oli rekisteröity tomppeli. Kirjoittajana hän oli kolmannen luokan kyky. Uskokaa huviksenne. Luin ”Baskervillen koiran” taas, kirjoittaakseni eli keskittyneesti ja nopeasti. 

 

Peruste oli etenkin ilmiömaisen hyvän ja yleistajuisen Marie Tatarin ”The Classic Fairy Tale”, ensimmäinen huomaamani selvä askel sitten suomalaisten (Antti Aarnesta Satu Apoon) ja kahden amerikkalaisen folkloristin sekä selittäjistä Bruno Bettelheimin naiivin syvyyspsykologian pilaaman kirjan ”Satujen lumous. Merkitys ja arvo”, 1973 suom. 1998). Huomatkaa myös Tatarin etevä teos Andersenista, joka oli arvoituksellinen sekoitus sadomasokismia ja inhimillistä lämpöä ja luullakseni seksuaalisesti onnettomalla tavalla poikkeava.

 

Todellinen aiheeni on Laurie R. King, jonka kirjoihin Sherlock Holmesista ja tämän sankaria hyvin 30 vuotta nuoremmasta patristiikkaan ja filologiseen osaamiseen etevyytensä perustuvan apulaisen ja sitten vaimon (!) Mary Russellin toimista ja teoista olen nyt paneutunut. Niiden tapahtuma-aika on 1920-luvun Englanti, jossa Holmes oli jo vetäytynyt eläkkeelle mehiläishoitajaksi.

 

Ette pidä noista kirjoista, joista yksi näkyy suomennetun. Minulla on niitä nyt 15. Olen samaa mieltä kuin te, lukijani. Pastissien harrastaminen on yhtä häpeällistä kuin vitsilehtien lukeminen eikä tee hyvää ruuansulatukselle.

 

Itse George Orwell lahjoitti minullekin tämän oivalluksen: (rahasta huolimattomasti kirjoittanut) Dickens loi teoksia, jotka tulevat koko loppuelämänne mieleenne, elleivät kerran viikossa, useammin.

 

Suomessa Orwellin kriteerin täyttää vain ”Tuntematon sotilas”, mahdollisesti joillekin myös ”Seitsemän veljestä”. Valitettavasi nyt on niin, että ”Baskervillen koira” kuuluu samaan luokkaan, viisi tähteä ja XP tai VVSOP. Ja näin on siitä huolimatta, että tarina on todella huono ja kynänjälki parhaimmillaankin keskinkertaista.

 

Perusteluni: romaanissa tärkeintä ei ole tarina eikä se rakenne eikä kirjallis-kielellinen taso. Tärkeintä on puolitajuinen tunnelma eli juuri sama asia kuin sinfonioissa, liedeissä, muissa iskelmissä ja jazzissa. Amerikkalaisilla on hyvä sana ”mood”, joka suomennetaan käytännössä ”tunnelma” mutta tarkoittaa myös mielialaa ja lisäksi mielen sieppaamista (vertaa näytön sieppaaminen tietokonemaailmassa).

 

Elokuvissa, valokuvissa ja maalauksissa ette itsekään osaa sanoa, miksi. Omassa maailmassani hienoin taideteos on Eyckin veljesten, van Goghin ja Flémallen mestarin (sekä kaikkien taidehistorian cumuun kuuluvien teosten) näkemisen ja tarkastelun jälkeen Kauhavalla puupäässä vessan seinällä ollut painokuva intiaanista, koska se oli äitini näköinen. Ainakin tukka oli samanlainen. Hyvä kakkonen oli Gallen-Kallelan luonnos Väinämöisen venematkan kuvitukseksi, koska painokuva oli eteisen seinällä ja isä lauloi sitä laulua, yleensä ensimmäistä tenoria, vaikka olikin toinen tenori kunnes vaipui bassoksi. Hyvä kolmonen on Rudolf Koivun kynäpiirros pojasta ja kelkasta. Kirja oli se vihreä mielikirjani 40-luvulta, Rudolf Koivu.

 

Laurie R. King on muuten ihanan hyvä eli siis tarvittaessa myös hidas kertoja, tekee kotiläksynsä oivallisesti, itse uskontotieteilijä ja selvittänyt ihmeen hyvin Holmesin ja Maryn insestisen makuisen eli vastenmielisyyttä herättävän suhteen.

 

Ja Sherlock tarkoittaa alkujaan vaaleakutrista (OE eli vanha englanti) ja Mycroft on tietynlainen vetinen paikka.

 

Ja Doylen mollaaminen johtuu siitä, että hän munasi itsensä 20- ja 30-luvulla useita kertoja uskomalla spiritismiin sen karkeimmassa muodossa ja ilmoittautumalla sen vankaksi tukijaksi. Houdinin kanssa hän lopulta riitautui, kun ei uskonut Houdinin omaa sitkeää vakuuttelua, että hän oli vain hyvin harjoitellut temppujen tekijä vailla mitään ns. paranormaaleja kykyjä.

 

Vitsi sinänsä ja erittäin hyvä hankinta on Sherlock Holmesin kolme uutta The New Annotated Sherlock Holmes-nidettä. Britti ei kaihda käyttämästä koko elämäänsä turhuuteen. Kaikki Holmes-kertomukset on varustettu alaviittauksin ja perusteellisin lähdetiedoin. ”Holmesiana” on sangen laaja alue, mutta tähän on koottu toisarvoisten mainintojen lisäksi runsaasti tietoa, joka tukee esimerkiksi sitä päätelmää, että Dartmoorin nummi, josta Doyle ei kirjoittaessaan paljon tiennyt, oli juuri se seikka, johon tarinan suuruus perustuu: epämiellyttäviä graniitin ja huonojen puiden täplittämiä kukkuloita, pettäviä soita, sumuja, synkeyttä, kosteutta, kaamea vankila (oikea), menhiirejä eli esihistoriallisia kiviä todella paljon, kivikautisia (oikeastaan pronssikautisia) asumuksia, muinaishautoja, se koira – ja kaikki tämä jo 1890-luvulla Englannin kaakkoiskulmassa järjellisen lähellä ihanaa Lontoota… [jatkuu…]

 

 

Heikki Aa

 

Tämän kirjoituksen asiayhteys on hiukan toinen kuin sanomalehtien ja tarkoitus hiukan erilainen. Kuolemantapauksen johdosta noudatetaan tiettyjä kielenkäytön sääntöjä. Hyväksytty nimitys on ”vainajan muiston kunnioittaminen”. Joskus ajatellaan myös omaisten ja ystävien lohdutusta.

 

Minulla on oikeastaan vain yksi lause. En ehkä tiedä – lähipiirini ulkopuolelta – ketään toista ihmistä, josta minulle jää niin hyvä muisto kuin Heikki A. Reenpäästä.

 

Olin hänen kanssaan aika ajoin tekemisissä arkisissa ja muissakin yhteyksissä, rauhassa ja useassa kovassa paikassa, maaliskuun alusta 1964. 

 

Muistoani ei häiritse ihailu. Valitettavasti olen ihaillut monia ihmisiä sillä tavalla kuin nuoret ihailevat tähtiään ja aikuiset huippuammatilaisia. Tällä hetkellä ihailen pariakymmentä taiteilijaa ja tiedemiestä, joiden kaltaisia nimittään joskus neroiksi. Esimerkistä käyvät Bach ja Schubert, eli kyvyt ylittävät käsitettävyyden rajan.

 

En kiellä, että osaisin edelleen nimetä ihmisiä, jotka vilpittömästi vaativat, että muiden on kohdeltava heitä erikoistapauksina.

 

Ei siis mitään sellaista.

 

Minulle Heikki Aa (nimitys pysyi erotuksena hänen isävainajaansa, joka hänkin oli Heikki Reenpää, ja puheessa usein vain Iso Heikki) oli järkkymättömän ystävällinen henkilö, jolta puuttui hyvinäkin aikoina hämmästyttävässä määrin halu tehdä itsestään numero. Toisaalta hän oli vielä vanhuksenakin niin komea ja edustava mies, ettei lavasteita tarvittu. Hänellä oli puolensa, ja kenellä ei olisi. Jotkut hänen ideoistaan olivat kovin lennokkaita, ja oli aivan hyvä, että firman rahankäytön yksityiskohdat otettiin välillä puheeksi.

 

Mutta häneltä puuttui sellainen sielullinen kömpelyys, jota havaitsi niin usein hänen lähimmässä väessään. 

 

Kun kuolemantapauksesta ei ole aikaa (aivan äsken, erittäin korkeassa iässä – synt. 1922) ja olen itse vielä kirjoituskykyinen, vedän tuonnempana esiin muutamia historiallisesti kiinnostavia seikkoja, joita hän itsekin vilautti erinomaisissa muistelmakirjoissaan. 

 

Vihjaan että hänellä varmaan viimeisenä oli omia muistoja perheen salongissa kokoontuneesta voimaryhmästä, joka oli jatkuvasti yhteydessä maamme asioissa väitettyä paljon tärkeämpään voimaryhmään (Ryti, Walden, heidän kauttaan Tanner, taustalla Mannerheim, ja Eljas Erkko). Panen enemmän painoa toimiville yhteyksille Ruotsin, Englannin ja Yhdysvaltojen hoveihin kuin monet muut.

 

Kuva Espoon Haukilahden kuulosuuntaimesta siksi, että Heikki mainitsi kuuluneessa 1945-1948 15 minuutin hälytysvalmiuden upseereihin. Suora-ammuntaan sopivalle tykille oli valmisteltu asema Espoon Saunalahdesta nykyisen sillan läheltä. Valmiiksi mitattuihin kohteisiin kuului Majvik, jossa majaili Porkkalan vuokra-aikana KGB, kertoi eräs tuttu eversti.

 

Niin. Nyt ei ole Suomessa ketään, joka olisi opettanut Ruotsin kuninkaalle lintujahtia.

Kehuakseni hallitusta

  

Kirjoitan syöttejä etenkin itselleni. Eivät nekään tosin ole aivan väärässä, joiden mielestä heiluta punaista silliä.

 

”Punainen silli” on englannin kielen sanonta, jonka voisi suomentaa houkutuslinnuksi. Läpinäkyvä, keinotekoinen syötti helposti harhautettaville.

 

Perustelu on kokemukseni. Jykevä ja asiallinen lause on tehokas tapa karkottaa lukija.

 

Napoleon oli eilen silli. Asiallisesti esitettynä: masentavan yleinen erehdys on sivuuttaa kansanvallan ja diktatuurin yhteinen ydin.

 

Ydin on väkivalta. Väkivalta tarkoittaa mahdollisuutta tappaa ihmisiä tai patruunoiden huvetessa kahlita tai vangita. Näännyttäminen toimintakyvyttömäksi on hyvä keino sekin.

 

Kuka käyttää nyt valtaa Valko-Venäjällä? Lukashenka? Väärin. Se joka käskee armeijaa, myös sitä osaa armeijasta, jota nimitetään poliisiksi. (Oma vastaukseni: Venäjän armeija, koska omat asemiehet voisivat ujostella tappaa äitejään ja sisariaan ja jossain tapauksessa myös omia lapsiaan.)

 

Miksi Trump saa tehdä jatkuvasti niin paljon tuhoa? Koska maan sisällissotaan soveltuva armeija on heikko ja poliisi jatkuvassa hajoamistilassa. Poliisin pitäminen tuossa tilassa vaikuttaa tahalliselta.

 

Kumpi määrää Suomessa, Eduskunta vai johtava kenraali? Luullakseni Eduskunta. Nähdäkseni ammattisotilaat ja suuri osa reservistä suhtautuu keskeisiin ihmisoikeuksiin hyvin vakavasti. Jos heidät käskettäisiin ampumaan tykillä pitkin Aleksanterinkatua (kuten Napoleon), he eivät ampuisi, paitsi jos kadun täyttäisivät setien ja tätien sijasta pienet vihreät miehet.

 

Ranskassa suure vallankumouksen eli oikeastaan kapinan jälkeen muutama roisto hallitsi osia Pariisia nimityksellä ”jakobiinit”. Sen jälkeen oli lyhyt tuokio, jota voisi sanoa demokratiaksi, kunnes direktoraatti aloitti ”hallitsemisen” armeijan varjossa. Ja armeija keksi ”kansannousun” eli aseisti siviilit. Ja pian upseerijuntta riehui valloitussodista, joista Espanja oli kauhein.

 

Kommentoijan vihjaus, että Bonaparte teki Länsi-Euroopassa lännen, on erehdys. Kyllä Euroopan sivistäjä oli Englannin laivasto.

 

Karen Blixenillä on mainio kertomus, miten Ison Britannian merivoimat polttivat huvikseen Kööpenhaminan. Se oli 1801 ja uudestaan 1807.

 

Otsikkoni johtuu siitä, että ehkä lapsellisen kuvitelmani mukaan nykyinen hallitus yrittää tosissaan järjestellä ylivoimaisia asioita. Minunkin on vaikea uskoa silmiäni, miten hyvältä tuntuvat nämä ahkerat naiset ja liian pitkä setämies verrattuna minun näköiseeni ja kokoiseeni äijälaumaan, jollaisiin olen itse tottunut. Ikään kuin olot olisivat parantuneet, vaikka luulen mullistusten pahenevan.

 

Ruotsissa ylintä valtaa käyttää muuan syvästi vajaamieliseltä vaikuttava tartuntatautilääkäri. Ruotsin perinne onkin hallinto ”by proxy”, välikäsiä käyttäen. Tavan loi Tukholman verilöyly 1520. Kristian II osoitti, miten käy herroille, jotka kurkottavat kaulaansa. Kaula katkaistaan. Postiosoite oli Stortorget 1. Katsokaapa, jos erehdytte paikkakunnalle. Herra osaavat edelleen kiertää paikan kaukaa.

Soistua vai suostua

 

Maailmassa oli demokratia runsaan vuoden. Ajatus osoittautui huonoksi. Vuosikymmenten paksujen puheiden jälkeen kilpailtiin, kuka ehtii katkaisemaan keneltä kaulan. 

 

Diktatuurin perusti vähäläntä tykistön luutnantti. On häpeällistä, että Napoleonia muistellaan vielä hyvällä, samalla tavalla kuin toista joukkomurhaajaa, Leniniä. Ei Saksassakaan Hitlerin ihailu perustu pelkkää tietämättömyyteen. Mongoliassa kuuluu olevan patsas ja muistomerkki miehelle, jolla on voimassa oleva ennätys viattomien siviilien surmaamisessa per aikayksikkö. Timur-kaani eli Timur lenk, noin 5 % maapallon arvioidusta väestöstä.

 

Itse ehdottaisin, että pystytettäisiin patsas myös bakteerille, Yearsinia pestis.

 

Uutislähteet eivät tunne kahta keskeistä käsitettä. Yhdysvaltojen nimissä on englantilaisten uskottelema järjestelmä, jonka he olivat kopioineet Hollannista, suostumukseen perustuva hallitseminen, governing by consent. 

 

Nimitys on käyttökelpoinen, koska siinä ei käytetä kielen myöhäistä uudismuodostelmaa ”kansa”. ”Nation” tarkoitti yliopiston opiskelijaryhmää, jollaisia kutsutaan Suomessa edelleen osakunniksi. Ja osakunta on nykysuomeksi osaosa.

 

Yhdysvaltain poliittinen järjestelmä muuttui dramaattisesti yli 100 vuotta sitten. Sijaan tuli viihde, siis viihdeteollisuus. Tämän hetken merkittävä viihdeteollisuuden tuote on sukunimeltään Trump. Koska ’rump’ merkitsee monella kielellä persettä, muistan lämmöllä E.E. Cummingsin runoa poliitikosta, joka kuin takapuoli – sen yläpuolella on ollut kaikki muu paitsi ihminen. Nimien pilkkaamisesta – kempit ja kirvat pantiin kirjoihin runsaat sata vuotta sitten. ’Kemppinen’ suomennetaan ’nimetön’ eli ei kukaan. Sotaan väkisin viedyille voitiin antaa nimi, jos ehdittiin. Nimitys viittaisi siis sotimiseen (kamp) ja liittyisi latinan kenttään, campus.

 

Suostumus on tietenkin tekokieltä. Sana voisi olla myös soistumus. En minä ainakaan ole suostunut tottelemaan poliisia, mutta tottelen silti. En muista liioin luvanneeni rouville, että olen ihmisiksi, mutta olen silti. Enimmäkseen.

 

Koska tämä blogi on eliitin kirjoitusta eliitille, kuten kommentoija taas huomasi huomauttaa. Olemme eliittiä, koska jotkut muistavat jopa mainita Boris Johnsonin neuvotelutaktiikan yhteydessä Nätti-Jussin, joka lupasi hirttäytyä lääkärin pihakuuseen ellei saa rahaa. Tai Kauhavan eläinlääkärin, joka sanoi, että kuse housuihisi niin saat markan. Itse sanoin että kuse itse niin saat kaksi markkaa.

 

Niinpä: USA:n ”adversary system” ei tule yleensä ajoissa mieleen. Eurooppalainen ja mongolialainen tapa on uhata pitkällä puukolla ja antaa käsky. Amerikkalaisten aseistaminen ja sen pysyvä suosiminen löi järjestelmän, jossa esimerkiksi presidentti tai kuvernööri haastetaan oikeuteen, jossa tuomaria tuki valmiiksi lahjottu, miespuolisista tyhjäntoimittajista koottu valamiehistö eli jury.

 

Amerikkalaisen järjestelmän toimimattomuus johtuu oikeusvoiman ongelmasta. Suostumukseen perustuva oikeudenkäynti johti siihen, että maassa on 51 eri rikoslakia. Liittovaltio joutuu parsimaan perustuslailla järjestelmän laittomuuksia. Ennen sotia tunnustukseen kiduttaminen (kolmannen asteen kuulustelu) oli tavallista monissa osavaltioissa, kunnes liittovaltio keksi sellaisen perusoikeuksien vastaiseksi. Seuraava erä oli ihmisten sortaminen ihonvärin perusteella. Meneillään on kysymys aborteista. Euroopassa muutetaan lakia, USA:ssa oikeuskäytäntöä. Tuloksena on lakimiesten mieletön ja loukkaava rikastuminen. Eurooppalaisen järjestelmän heikkous on vallankäyttö asetustasoisin poikkeussäännöin, Hitlerin keino. Ja eräille kommentoijille lisään, että Neuvostoliittoon – Venäjälle ei koskaan kehittynyt oikeuslaitosta.

Irti ihmisoikeuksista

Kirjoittajia ja lukijoita yhdistää halu välttää vaivalloisia asioita. Sellaista on etenkin ajattelu.

Toinen torjuttava ilmiö on rehellisyys. Se aiheuttaa mielipahaa.

Kolmas esimerkki olkoon selkeys. Sitä säikytään. 

YK:n ihmisoikeuksien julistus on ehkä arvostettu teksti. Sellaisenaan tai osina se on otettu monin paikoin osaksi perustuslakia. Siten korostetaan sen suurta merkitystä.

”1. artikla. Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.”

Artikla on itse asiassa käsittämätön. Isä meidän -rukous olisi hyvä rinnastus. Sekin on sisällöltään salaperäinen ja kielikuvinakin tulkittuna ymmärryksen ulkopuolella – jokapäiväinen leipämme?

Jos julistuksen 1. artikla käsitetään lausumaksi olemassa olevasta maailmasta, se on todistettavasti perätön. Jos arvellaan toisen virkkeen vihjaamin tavoin, että kysymyksessä onkin vain tavoite, se on naurettava. Yleistykset ovat niin pidäkkeettömiä, että tuolla tasolla lausutulla ei ole merkitystä käytännössä eikä kuulijoita yllytettäessä.

Kielellisiin perinteisiin tutustunut joutuu heti vaikeuksiin, koska käsillä on paljon erittäin pahamaineisia käsitteitä. Vuosisatoja ja muutamin kohdin vuosituhansia on väitelty täysin hedelmättömästi siitä, mitä mahtaisi tarkoittaa vapaus, tasavertaisuus, arvo, oikeus, järki ja omatunto.

Ongelma ei ole määritteleminen. Monet käyttökelpoiset käsitteet eivät ole määriteltävissä, eikä sellainen ole tarpeenkaan. ”On kaunis ilma” on esimerkki tästä asiasta. Se voi tarkoittaa pilvipoutaa, heinähellettä tai kiiltävän kipakkaa pakkasta.

Jos edelle kirjoittamani on totta, tätä riviä ja jutun loppua lukee tuskin kukaan. Asa on ikävystyttävä ja esitystapa asiallinen.

Turvallinen selitys väitteilleni on kaksi asiaa. Ihmisoikeudet ja perustuslaki ovat hidastetöyssyjä, jotka jotkut lakimiehet ja poliitikot ottavat huomioon. Esimerkiksi USA:ssa ja Venäjällä niillä ei ole käytännön merkitystä. Intiassa ja Kiinassa ne eivät edes kiinnosta suuremmin.

Ennen kaikkea ihmisoikeudet ovat viihdettä. Niillä on siis sama tehtävä kuin uskonnolla ja musiikilla.   Etenkin ennen sotia erilaiset isänmaalliset lippujuhlat olivat hyvin suosittuja, osalla kansasta punaisin lipuin. Menneillä vuosisadoilla yleisöä vetivät hienosti julkiset hirttäjäiset, teloitukset ja polttoroviot. Tähän viittasi vielä J.V. Stalin sanoessaan puna-armeijan Saksassa ja muualla harrastamista joukkoraiskauksista ja suurista murhista, että onhan poikien saatava pitää hauskaa.

Itse pidän ihmisoikeuksia totena ja kunnioitan niitä, koska se on mieletöntä. Tertullianuksen uskonnon perustelu kohdistui oikeastaan kirjaimellisen uskomisen vaatimukseen: uskon että Jumalan poika kuoli, koska sellaista ei voi pitää totena (quia ineptum est) ja nousi kuolleista, koska se on mahdotonta.