Tikulla silmään

 

Kommenteissa pistää silmään usein kyvyttömyys erottaa mielipiteitä tosiasiaväitteistä. Lukutaidon heikkous pelottaa välillä.

 

Koska verkkokirjoitukset, kuten tämä blogi, ovat oikeastaan merkityksetöntä viihdettä, asia ei ole hälyttävä. Se on aika samantekevää, kumpaa kättä kukin käyttää pyllynsä pyyhkimiseen, mutta paperin käyttämistä tai ainakin käsien pesemistä suosittelisin vakavasti.

 

Kommentoija mainitsee, että jo muinaiset egyptiläiset valittivat omia aikojaan menneitä huonommiksi. Lauseesta näkee, että kirjoittaja on ehkä lukenut Waltarin ”Sinuhen”, ainakin osittain, mutta ei tiedä asiasta muuta. Valitus rikkaiden röyhkeydestä ynnä muusta on siis erinomaisen kirjailijan tuskaa Neuvostoliitolle hävitystä sodasta ja jokseenkin kaikkien tietoon tulleesta henkilökohtaisesta pelkuruudesta, jonka tuottama nöyryys korvasi sitten pysyvästi nuoren Waltarin röyhkeyden. Taustallahan oli piestyn pojan murhenäytelmä.

 

Lainaus ”ei ole mitään uutta auringon alla” on Raamatusta ja on tosiasiaväitteenä mieletön. Täysin uutta auringon alla olen esimerkiksi minä, itse pukeutumisestaan ja puhtaudestaan huolehtiva 75-vuotias vanhus, jolla on omat, osittain paikatut hampaat suussa ja hyvä ravitsemustila. Lääkekaapissa on sensaatiomaisia valmisteita, kun särkytabletteja. Huoneessa on yleisvalaistus ja lämpötila on sama ympäri vuorokauden. Lisäksi voin olla yhteydessä ihmisen kanssa, jotka eivät ole fyysisesti paikalla. 

 

Egyptin kirjallisuudesta on säilynyt vähän, mutta ainakin tekstistä ”Uskottoman vaimon kohtalo” on päätelty, että poliittisen kehun lisäksi edelleen tuntemamme ja harrastamamme satu tunnettiin keskimmäisestä dynastiasta alkaen.

 

Jos haluamme, että puheissamme on tolkkua, voimme sanoa kirjallisuuden alkavan antiikin Kreikasta, unohtamatta Gilgameshia, joka on kuitenkin aika lähellä perusmyyttejä. Sellaisia kerrotaan vieläkin suullisesti eristyneissä kulttuureissa ja joita on muokattuna myös Kalevalassamme.

 

Kommentoija sanoo, että näissä kirjoituksessa joskus esitän väitteen jonka sitten vedän takaisin. Kysymys saattaa olla siitä, ettei kommentoija tunnista perustelemista. 

 

Muutamia tuhansia vuosia on tiedetty, että kun väite ei ole havainnoin todistettavissa (esimerkki ”tuo puu on kuollut”), käytetään perustelemista eli argumentointia. Kaikkein tunnetuin tapa on ”puolesta ja vastaan”, joskus latinaksi ”sic et non”. 

 

Edellä olen jo vihjannut, että Waltari on perusteltavissa olevalla tavalla eräissä suhteissa hyvä, eräissä huono kirjailija. Kolmas asia on, että esimerkiksi minä pidän kovasti useimmista hänen kirjoistaan, kuten ”Sinuhesta”. Kirjoittamistapani poikkeaa hiukan esimerkiksi lukioissa opettajien käyttämästä puhetavasta. Yritän jättää paljon asioita kuulijan (lukijan) järkeiltäväksi.Perustelen että A. Conan Doyle on useassa mielessä alkeellinen kirjoittaja eli aika huono. Toisaalta hän on useassa mielessä erittäin hyvä kirjoittaja. Tarkoitukseni on kiinnittää huomiota muun muassa siihen, että jotkut nykyhetken seikat, kuten illan televisiosarja, toistavat itse asiassa yli sata vuotta sitten kehitettyä kaavaa kuin kopioiden. Jos asia kiinnostaa tarpeeksi, voi lukea vaikkapa ”Baskervillen koiran”, josta ei kuitenkaan saa oikein selvää ilman kohtalaisia tietoja menneisyyden asenteista. Hyvä lukija erottaa taustalta ja etenkin Laurie B. Kingin 19230-luvun ”Holmesin” mukaan ottamisesta, että minulle on paha ongelma ymmärtää, miten jotain niin tolkutonta ja typerää kuin I maailmansota tapahtui. Ja viisainta pidetyt ihmiset olivat aluksi innoissaan sodasta.

 

Tänään minulla on auki Einsteinista Berliinissä kertova kirja, jonka keskeinen kysymys näyttää olevan älyllisesti valtavan etevien ihmisten (usein fysiikan kuuluisuuksien) täysin käsittämätön typeryys suhtautumisessa tyhjiin iskulauseisiin (isänmaa), pahaenteiseen militarismiin, taloudellisesti tuhoisaan rasismiin ja sitten vielä hitleriläisen natsismin mielipuolisilta vaikuttaviin ilmentymiin.