8. elokuuta 2024

Unohdus


 ​​​​


En tosiaan ole koskaan muistanut kysyä nyt 80 vuotta täyttävältä Heikki Kaukorannalta, oliko hänen sanakirja-asioissa toiminut isänsä Toivo somennuttaut sukunimensä esimerkiksi 1905.

Joistakin omaksutuista sukunimistä kuulee kansankoulun opettajan tyyppistä haaveellisuutta. Ja on ja oli nimiä, jotka hehkuivat vallankumouksellista työväenliikettä, kuten Hyrskymurto. Jotkut onnistuivat kerralla, kuten Paasikivi, joka oli Kustin kouluttautuessa Hellstén.

Vaikka Heikki Kaukoranta on nyt vanha, kuten hänen isänkin lienee ollut, meillä menevät sukupolvet ristikolleen niin että hänen veljensä Asa oli sodassa lentäjänä samoissa paikoissa kuin minun isäni.

Valitettavasti en muista, miten aluksi joudumme tekemisiin, mutta sen muistan, että Heikki oli saanut mahdollisuuden tehdä pro pro gradun sarjakuvaan liittyvästä aiheesta. Hämärän muistikuvani mukaan ensimmäinen virallinen gradu sopimattomasta aiheesta oli Peter von Baghin tutkielma Hitchcockin “Punaisesta kyyneleestä” (Vertigo), joka minulla käsitykseni mukaan on.

Se oli murros, koska sekä kirjallisuuden että kansanrunouden tutkimusteemat olivat hyvin perinteisen “tieteellisiä” 1970-luvulle.

Heikki, hänen vaimonsa Soile ja minä päädyimme siis suomentamaan Tinttejä ranskan kielestä vuonna 1970. Itse mukana olleena tiedän, että kustantajan eli Otava ei ollut kuullut puhuttavankaan mistään Tinteistä, mutta pohjoismaissa lähinnä tanskalaisten (Carlstedt) toimeliaisuuden vuoksi sarjakuva-albumit alkoivat pyöriä kioskeissa lehtinä, ja keihäänkärki oli ranskalaisen Dargaud’n “Asterix”. Senkin muistan, että Heikki Kaukoranta oli käynyt tyrkyttämässä Asterixia WSOY:lle Suomessa julkaistavaksi, mutta että hänet oli ohjattu määrätietoisesti kadulle. Hankkeen aloitti Sanoma Oy.

Me tiesimme, että WSOY oli julkaissut muutamia Tinttejä kovakantisina kuvakirjoina menestymättä. Suomentajan nimi oli Aimo Sakari.

Hieman epäilen, että Otavan ajatus oli julkaista viatonta roskaa, mutta siinä se epäonnistui. Tinttejä on myyty vuosikymmeni ja myydään edelleen.

Eurooppalainen sarjakuva oli lyhyen aikaa esillä lehtenä (Non Stop, sitten Ruutu), jonka Otava (Yhtyneet Kuvalehdet) aivan suotta lopetti hetken mielijohteesta, vaikka menekki oli aivan siedettävä. Tuoon lehden ympärillä Kuakorannat tekivät ison työn.

Moni hengissä oleva ei ole ansioitunut yhtä komeasti erittäin ajankohtaisessa asiassa eli lasten ja nuorten lukemisen edistämisessä. Paljon vähemmästä on annettu kunniapalkintoja. Heikki, Kansalliskirjaston virkamies elämänsä päivät, myös oikeastaan keskittyi sarjakuviin.

Jäin hiukan miettimään asiaa nyt kun nuorten lukeminen on heikoissa eikä kännyköissä ole sarjakuvia. En tarkoin edes tiedä, missä määrin sarjakuva jatkuu lajityyppinä. Esimerkiksi Englannissa ja Saksassa sen rooli on ollut vanhastaan paljon vähäisempi kuin Ran kasa ja Belgiassa - ja Suomessa.

Mellä tietysti Eljas Erkon kuvitelmani mukaan yleispoliittisista syistä ja USA:n esillä pitämiseksi 1952 perustama Aku Ankka -lehti oli se suuri ja merkitykseltään suunnaton lukemiseen ohjaaja. Vuosikymmeniin Suomen kouluista ei helposti löytynyt koululaista, joka ei olisi tiennyt, ketä ovat Tupu, Hupu ja Lupu. Lehden levikki oli sitkeästi yli kaksisataa tuhatta. Ja sitten tulivat Aku Ankan taskukirjat. Itse kuulemani mukaa niitä lukevat eräät Valamon luostarin (Heinävesi) pyhimmät munkit. Suomen kirkon huippunimistä en tiedä, mutta tuttavapiirissäni ainakin kaksi professoria ja kolme piispaa sekä yksi arkkipiispa tunsi hyvin ja muisti lämmöllä Barksin Akuja.

Tätä katson mehumielin, kun omassa huushollissani sijaitsee nykyisin vähintään viikoittain pikkutyttöjä, joista juuri nyt sen vanhemman tie kirjojen maailmaan on hyllystä löytyneet Barksin Akut. Puhe on siis alle 10-vuotiaasta ja omaehtoisesta lukemisesta, ja taustalla on tietenkin satujen lukeminen iltasatuina ääneen.

Sellaista on korkea kulttuuri, siis ainakin Suomessa. Kerrankn voivottelimme ystäväni kultuurihistorian professorin kanssa sanomalehtien Modesty Blaise -sarjakuvan loppumista. Olimme molemmat, minä siis tuon oppiaineen dosenttina, kovin mieltyneitä tuohon sarjakuvaan, ja on minulla ne albumit edelleen käsillä, osa tosin ruotsinkielisinä, koska Jalava kai ei saanut kaikkia julki suomeksi.

Eli onnea Heikki Kaukorannalle, ja kiitos hyvästä työstä.


49 kommenttia:

  1. Julkaistuaan Rip Kirbyt ties kuinka monennen kerran Sanoma lopetti sen nettisivultaankin. Nyt en tiedä julkaistaanko enää missään sanomalehdessä jatkuvajuonista sarjakuvaa. Sekin oli aikanaan yksi lukemiseen koukuttava tekijä. Piti nähdä mitä Mikin ja Jopi Jalkapuolen välillä tänään tapahtui ja miten Kippari Kalle tänään pärjäsi merinoitaa vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustanaamio pyörii Ilta-Sanomissa ties monettako kierrosta.

      Poista
    2. Nasta Muumio myös Satakunnan kansassa, ja käsittääkseni se on ihan uutta juonta, jossa näytään uumoilevan jo päähenkilön sukupolvenvaihdoksesta.

      Poista
    3. Ilta-Sanomissa Mustanaamio on naimisissa Diana Palmerin kanssa ja heillä on arviolta alle 10-vuotiaat kaksoset. Sukupolvenvaihdos on mahdollinen, mutta siihen menee aikaa. Mustanaamiokin on hyvissä voimissa ja roistot saavat nyrkistä.

      Poista
  2. Ranskassa bande dessinée (BD) on voimissaan. Kirjakaupoissa on sarjakuvahuoneet ja kirjastoissa jylhät BD-hyllyt. Olipa museon ala mikä tahansa, sen kirjakaupasta löytyy todennäköisesti sarjakuva-albumeita. Viimeksi ostin Catel & Bocquet'n Alice Guy -sarjakuvakirjan. Se ei ole vain suuren uranuurtajan elämän pätevä kuvitus vaan sisältää uutta tutkimustietoa ja on hyvin lähteistetty. Parivaljakon muiden BD-elämäkertojen aiheita ovat olleet Joséphine Baker ja Kiki de Montparnasse.

    VastaaPoista
  3. Kaikki menetettiin v.-68 tiimoilla,kun Lothar pukeutui ihmisen vaatteisiin ja Rip Kirby alkoi sinutella Desmondia.
    WSOY:n Tintit oli tekstattu alkuperäistä kunnioittaen,toisin kuin Otavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko tuo sinuttelu originaalissa vai kääntäjän tekosia?

      Poista
    2. Kääntäjän tekosia sillä periaatteessahan englannin kieliset eivät sinuttele koskaan ("you" on te, "thou" on sinä).

      Poista
    3. Sinuttelu englanniksi tapahtuu etunimen käyttämisenä.

      Poista
    4. Eikös se ole hännittelyä ruustinna -tyyliin?
      Onko Miina tiskannut ja pessyt ikkunat?

      Poista
    5. Amerikoisss aina ensimmäisenä kysytään uuden tuttavuuden etunimeä ja painetaan se mieleen. Ja sitä myös käytetään ahkerasti. Muuten ei keskustelu onnistuisi.

      Poista
    6. Sinuttelu on englanniksi being on first name terms.

      Poista
    7. Really?
      Trump you.

      Poista
  4. Ad Omnia: kommentoija väittää olemattomia. Tintti-albumit tekstattiin ksäin. Tekstaaja oli useimmiten Raimo Aaltonen. Siinä muodossa ne näytt'isivät olevan edelleen myynnissä (siis vanhat).
    Oudoksun, koska sarjakuvaa kääntäessä tekstin mutoileminen puheuplaansopivaksi onaika vaikeaa, ja kapteeni Haddockin tapauksessa se oli erittäin vaikeaa.

    VastaaPoista
  5. Blogin kuvituksena näkyy olevan Les Aventures de Tintin au Pays des Soviets. 70-luvun lopulla ostin sen Suomalaisesta KIrjakaupasta ruotsinnoksena. Suomeksi se ilmestyi paljon myöhemmin.

    VastaaPoista
  6. Ihmettelen ettei sarjakuvaa ole tuotu kännykkään. Siihen se olisi helppo laatia ja käyttäjät voisivat selata ruudun toisensa jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aukeama puuttuu, hyvä sarjakuva on paljon muutakin kuin vain yksittäisiä ruutuja peräkkäin. Parhaimmillaan jokainen sivu on taideteos jo sinällään.

      Poista
    2. On toki tuotu, ja monet hyvin suositut aasialaiset sarjakuvat julkaistaankin juuri skrollattavassa formaatissa. Googlaa webtoons.

      Poista
  7. Nykyään yhä nuoremmat täyttävät 80. Se on hyvä suuntaus. Aikoinaan vanhat täyttivät 50.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nyt kun itse olen 80, niin yhä nuoremmat näyttävät täyttävän. :)

      Poista
    2. Sinulla on varmaan hyvä muisti. Äiti muisti vielä 9kymppisenä isän kaikki hirveydet, kuten häneltä joululahjaksi saamansa Iliaan ja Odysseian. Viha sammumaton söi sukukuntaa. Äiti ei ollut sivistymätön eikä olisi sellaisia antanut saati lukenut. Joulut olivatkin suurimpien sukuriitojen aika. Mutta isä luki aina vaikkei sarjakuvia ikinä. Ja kertoi ja keksi minulle satuja peikoista joita asui Kätkytsaaressa. Hän ei ollut väkivaltainen kuten äiti. Häpesimme yleisessä saunassa siskon selässä olevia jälkiä, olihan äiti roiminut häntä kotiviiniletkulla ja naapurin tädit ihmettelivät suureen ääneen. Mutta onnistui äiti nalkutuksellaan kääntämään siskon isää vastaan, äidiltä onnistui kaikki. Ihmeellinen on elämä.

      Poista
    3. Lyhyeen tilaan tiivistetty perhehistoria avaa näkymän ihmissieluun.

      Poista
  8. Kun olin penska 50-luvulla ja opettelin lukemaan mummolan Aku Ankasta ja isoisän Dore-raamatusta, kiinnittyi visuaalinen mieleni Doren lisäksi Barksin piirrosjälkeen ja voimalliseen mielikuvitukseen (myös tarinoissa). Kultainen kypärä!
    Niissä tarinoissa oli voimallinen kiisumin tuoksu ja hienoinen vaaran tuntu.

    Sittemmin jatkoin Mark Twaineilla ja millä muulla mitä käsiini sain. Oli hyvät pohjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kuvittelin aikuisena, kun tilasin Akun lapsilleni, että aika varmaan kultaa muistot, kun entisaikojen Akut tuntuivat niin paljon paremmilta.

      No, nehän olivatkin parempia, etenkin Barksin tekemät.

      Poista
  9. Miksiköhän Rip Kirbysta ei ole tehty elokuvaa? Hänhän on nuoriin naisiin menevä kuin James Bond, mutta ei niin supersankari ja aidosti herrasmies. Desmond olisi ollut kiitollinen rooli monelle luonnenäyttelijälle.

    VastaaPoista
  10. Korjauksena: ensin Ruutu sitten Non Stop (ja vähän myöhemmin Tapiiri).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoma alkoi puolestaan lokakuussa 1973 julkaista Zoom-sarjakuvalehteä missä rullasivat jatkosarjoina eurooppalaiset sarjat mm. Tintti, Asterix, Valerian ja Luutnantti Blueberry. Julkaisun aloitus sattui siis täsmälleen samanaikaisesti Yhtyneitten Ruudun julkaisun kanssa. Zoom oli periaatteessa suomalainen versio belgialaisesta Tintin-lehdestä ja Ruutu vastaavasti belgialaisesta Spirou'sta. Euroopassa oli tapana että suurten tekijöitten kuten Herge'n, Franquin'in ja Christin & Mezieres'in uudet teokset tulivat ensin julki jatkosarjoina kustantajiensa lehdissä ja hieman myöhemmin albumimuodossa. Herge/Tintti aloitti alun pitäen tämän käytännön ja jo ensimmäinen tarina, Tintti Neuvostovaltiossa, tuli ensin jatkosarjana. Julkaisija oli Le Petit Vingtieme-lehti mikä oli katolinen nuorisojulkaisu.

      Jokainen tuntemani suomalainen joka on varhaisteininä tilannut Ruutua, Zoomia tai Non Stopia on jäänyt koukkuun belgialais-ranskalaiseen sarjakuvaan. Omalla kohdallani se johti myös ranskan opiskelun aloittamiseen ensi mahdollisuuden tullen, koska niin monia hienoja albumeja ei suomennettu. Olen alati kiitollinen siitä että sain sysäyksen opetella tuon kielen!

      Poista
    2. Tapiiri taas pohjautui (aluksi) Au Suivren vähän aikuisempaan materiaaliin: Tardi, Sokal jne.
      Oma ranskan harrastukseni on samoja peruja, lisänä TV -sarjat (Arsene Lupin, Tiikeriprikaati, Ilmojen sankarit, ...).

      Poista
    3. .....jatkoa edelliseen: Zoom ilmestyi ainoastaan vuoden 1974 loppuun, tuolloin Sanoma luopui jatkosarjojen julkaisusta lehtenä, vaikea kuvitella muuta kuin kaupallista syytä tuolle, koska heillä oli kuitenkin 'tallissaan' juuri Tintti sekä lisäksi mm. Asterix. Ruutu jatkoi ilmestymistään vuonna 1975 kunnes muuttui kesken vuotta Non Stopiksi, ja Zoomin sarjoista juuri Tintti siirtyi Non Stopiin. Viimeinen Tintti-tarina 'Tintti ja Picarot' (ensimmäinen ja viimeinen jossa Tintti ei esiintynyt golf-housuissa!) julkaistiin Non Stopissa eurooppalaiseen tyyliin jatkosarjana ennen albumia. Lieneeko Suomi ainoa eurooppalainen maa jossa Tintin'in ja Spirou'n sarjoja julkaistiin samassa lehdessä; Keski-Euroopassa tuo olisi ollut mahdotonta kyse kun oli belgialaisen sarjakuvan kovimmista kilpailijoista.

      Poista
    4. Sanoma Oy:n ja sarjakuvien suhde oli sanoako vaihteleva. Yhtäältä hienoja albumilöytöjä kuten Mafalda ja Ahmed Ahne. Toisaalta epärealistinen tuottovaatimus, jonka uhriksi Zoom lehtenä joutui. Jatkui tosin lyhen tovin vielä albumisarjana. Lehti sinänsä oli painettu hyvälle paperille. Toisin kuin Aku, jonka toimitus häpesi paperin laatua vuosia. Pohjanoteeraus oli silti kilpailijan Non Stop, taisi olla markkinoiden halvinta ja huonointa painopaperia.

      Poista
  11. Sodankylän kansakoulun kirjastossa kuusikymmenluvun lopulla pari kovakantista Tinttiä avasi minulle, alakoululaiselle kokonaan uuden maailman…. että tämmöstäkin oli…. Haddock oli kylläkin Kapu ja koira Milla, muistaakseni. Myöhemmin jouduin Tukholmassa ostamaan Neuvostomaassa - opuksen, kun sitä ei suomeksi saanut.

    Ensikerralla Tintti oli elämys. Jäi mieleen. Vastaavaa kun näin Ilja Repinin lyijykynäpiirroksia Retretissä muinoin.

    VastaaPoista
  12. Kaksi professoria ja kolme piispaa on siis tiettävästi lukenut amerikkalaisia isonrahan lastenlehtiä, jotka istuttavat lukijaan amerikkalaissen unelman (ks. Tuomiopäivän saarnaajat). Onneksemme ainoakaan rikollinen ei niitä lukenut, kuten myös professorit ja piispat eivät ikimaailmassa ole lipsuneet laillisuudesta, eivät maallisesta eivätkä eettisestä). Kiitos Jeesus kuin myös Saatana, eli Ankat ja Karhukopla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuota Erkkoa voisi syyttää suomalaisuuden tuhoamisesta.
      Minut "pelasti" Asterix ja Non Stop ja Mämmilä.

      Poista
  13. Kiityos Aku Ankan olemme natossa, jonka ihan kantasuomalaiset ovat vuosisatoja tunteneet häijynä sukulaisena.

    VastaaPoista
  14. Hienoa, että papan (vaiko vaarin? isoisän?) vanhat Aku Ankat kiinnostavat vielä jälkipolvia. Tosin kunhan lapsille karttuu ikää, saattaa olla, että virtuaalimaailma vie muassaan. Näin on valitettavasti käynyt kaikille tuntemilleni lähipiirin lapselle. Kun joskus kymmenisen vuotta sitten kysyin silloin teini-ikäiseltä kummipojaltanu, mitä sarjakuvia hän lukee, poika katsoi minua hämmästyneenä. Mitä sarjakuvia??! Ei hän tuntenut Tinttiä, Asterixia tai Lucky Lukea, muista puhumattakaan. Kotiin tuli kyllä Aku Ankka - mutta sitä lukivat isä ja äiti.

    VastaaPoista
  15. Modesty Blaise teki vaikutuksen, kun se tuli nuoruudessa tutuksi Keskisuomalaisesta. Se ilmestyi ainakin myös Turun Sanomissa ja Kslevassa.

    VastaaPoista
  16. Toisaalta, lapset kiusaavat toisiaan tarpeeksi joten ei heitä tarvi enää piinata oppia lukemaan. Kuvia he kyllä oppivat katselemaan kuten oli jo esihistoriassa.

    VastaaPoista
  17. Pienenä sarjakuvat olivat parhainta, koska sain istua äidin sylissä ja hän luki ne minulle Keskisuomalaisesta. Sitten hän polki kiireesti työhön raivotakseen illalla kun joutui siivoamaan valkoisesta kolhiintuneen emalivadin ja krotin avulla. Kerran hän kuitenkin hyppäsi tahallaan yli sarjakuva-aukeaman. Muistan sen ikuisesti.
    Ymmärsin etteivät ne hetket olleet hänelle herkkua vaan pakkopullaa. Sen jälkeen en ole halunnut katsella sarjakuvia enkä lukea mitään.

    VastaaPoista
  18. Mikä on Tintti? Ei ole aistihavaintoja eikä muuta tietoa. En ole unohtanut vaan en ole nähnytkään. Iliaan ja Odysseian tiedän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Tintin_seikkailut

      Poista
    2. Se on sellainen yleensä kelta-musta pikkulintu.

      Poista
    3. Ilmailussa ja myrskybongauksessa se tintti tarkoittaa pilven alla olevaa nousua (virtausta). Purjekoneella siihen käsittääkseni pyritään, päästä tinttiin.

      MMM...

      Poista
  19. Kysyin elämänkumppaniltani Aku Ankan veljenpoikien nimiä. Hän (73 v) ei tiennyt. Hänen lapsuudenkotiinsa tuli Kansan Tahto ja Nakke Nakuttaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansan Tahto… meillepä tuli Pohjolan Työ, jonka päätoimittajana oli mm. eräs kuuluisa kirjailija. Monikohan googlaamatta tietäisi kuka? Ehkäpä itse professori…?

      Poista
  20. Kuulemani mukaan joskus 1960-luvulla Suomessa TV:ssä seikkaili lastenohjelmassa saksanpaimenkoira RinTin Tin. Kun ohjelman tätijohdolle selvisi, että Rin Tin Tinin vanhemmat olivat Emätin ja Siitin, niin ohjelman esitys loppui siihen.

    VastaaPoista
  21. Viimeisten aikojen (ilmaisu on tahallaan pessimistinen) sarjakuvakokemus on ollut Heavy Metalin RanXerox, mekaaninen lihaskimppu alaikäisine tyttöystävineen.

    Härskiä AI:tä irtopäineen ja hillittömine kuvineen. Ei ilmestynyt pitkään. Ei ollut tasan Corto Maltese. Sono pazzi questi italiani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus Palma de Mallorcassa kävellessäni hätkähdin, kun talon seinässä näytti lukevan Corto Maltese. Mutta ei, sehän oli Corso Maltese, pikkukadun nimi.

      Poista
  22. Jaha. Kun aina tarkastan sarjakuvat esitän erään esimerkin verran.

    Näistä en kerro mutta voin nyt olla kertomatta että ilmaisukykyisimpiä tikku-ukkoja piirtelee
    XKCD.

    Sielläpäin on sellaisia joista hän itse pitää.
    Näitä ovat SMBC ja useat muut joilla on oman makunsa mukaisia ehdolla olevia sarjakuvia, aukeamakaupalla.

    Pyytäkää päästä pois kokoaukeamilta ja tarkistamaan hakuasetukset ettette vahingossakaan altistu millekään mikä on piirretty ennen toista maailmansotaa.

    Eihän se sellainen voi olla mistään kotoisin.
    Kuka niistä mihinkään on, ja mitä niillä tekee?
    Jokuhan voi niitä lukea ja ei vaan voi tietää kuka...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä mikään belgialainen ole sallittua?
      Liian vaarallista, voi aiheuttaa ajattelua.

      Poista