Silta vai joki

 

Apollinairen ”Mirabeaun sillan” luen aivan eri tavalla kuin jotkut lukijani.

 

Minulle tuo runo ei ole lainkaan menneen rakkauden haikailua. Iskelmän toinen perikuva on ”miksi et enää ole mun”. Sellaisia on laulettu ainakin 2 500 vuotta, ja viimeksi kuluneet 1 000 vuotta ne ovat olleet rävähtämättömän huonoja.

 

Kertosäe on käsittämätön: päivä menevät. minä jään? Mihin, millä ilveellä?

 

Ajan kulumista on verrattu veden virtaamiseen. Ehkä se on suora viittaus Herakleitokseen, ”Emme voi astua samaan virtaan kahta kertaa”. Koska kömmittyämme kuiville ja kahlattuamme taas vesi ei ole enää molekyyleinä samaa, vaan se on äskeistä ylävirran vettä, ehkä metrin päästä.

 

Herakleitos oli tässäkin naiivi, eikä liioin Apollinaire selviä puhtain paperein. Veden kierto tunnetaan jokseenkin hyvin: neste eli meri, joki tai järvi, haihtuminen tai höyrystyminen kohoaminen keveämpänä ilmaan, tiivistyminen, sade. Faasinmuutos. Ja ilmakehään päätynyt mannerjää menettää suolaisuutensa, koska jään mineraalit käyttäytyvät eri tavoin kuin ilman. Ja se että vesi laajentuu jäätyessään on harvinaisuus, ihme.

 

Mutta nesteiden eli siis kaasujen fysiikka on erittäin vaikeaa. Klassikko Bernoullin jälkeen läpimurron teki John (Janos) von Neumann, vuosisadan fiksuin mies, josta hänen vihamiehensä muovailivat totuudenvastaisesti sotapöljän ja Kubrick fantasiahahmon ”tohtori Outolempi” (Dr. Strangelove).

 

Hän, von Neumann, keksi siis digitaalisen, ohjelmoitavan tietokoneen. Paperi ilmestyi 1945. Patenttiriita eräiden muiden samaan ryhmään kuuluneiden kanssa ratkesi 1973, jolloin julistettiin, että tuollainen kone on patenttioikeudellisesti kenen tahansa käytettävissä.

 

Ja yhteys Mirabeaun siltaan on tämä. Atomipommin eli Manhattan-projektin jälkeen, jossa von Neumann oli täysin rinnoin mukana, alettiin kehittää termodynaamista vetypommia. Ehkä von Neumannilla oli vähän kire, koska hän oli jopa julkaissut erään paperin neuvostovakoilija Klus Fuhsin kanssa, ja atomisalaisuudethan valuivat kaikki neuvostoliittoon. Oli heillä kyllä hienoja fyysikkoja itselläänkin, vaikka Stalin oli tapattanut osan.

 

Pommi laukaistaan erittäin nopealla toisen pommin räjäyttämisellä, jolloin plutonium menee kasaan ja muuttuu kriittiseksi. Bikini-atollin kokeen jälkeen ilmoitettiin, että noin seitsemän tai yhdeksän neutronia oli toiminut ennakoiduin tavoin, ja pommi siis toimi.

 

Tuo ”palonopeuden” eli räjähdyksen eteneminen sekunnin murto-osan aikana on se kaikkein vaikein laskettava. Siihen toimeen von Neumann keksi ja kehitti digitaalisen tietokoneen, joka tosin ei valmistunut ajoissa.

 

Tieto saatiin juuri samalla tavalla kuin minä pelaan tietokoneella pasianssia: kokeilemalla ja tekemällä muistiinpanoja. Neljän pakan Klondyken olen nyt saanut 893 kertaa läpi, joten uskon, että tuo pasianssi on matemaattisesti ratkaistavissa. (Tietokoneversiossa on helppo peruuttaa ja kokeilla samalla alkuasetelmalla toista tai kolmatta vaihtoehtoa.)

Antti Hyry otti kirjansa nimeksi ”Silta liikkuu”. Se on Apollinairen ajan ja rakkauden pohdinnan takana. Hetkittäin tulee harha. Kun tuijottaa sillalta jokeen, tuntuu joskus, että joki pysyy paikallaan ja silta liikkuu. Sama efekti kuin rautatieasemalla, kun viereinen juna lähtee liikkeelle ja tuokioon et tiedä, kumpi liikkuu, se vai omasi. Aika voi kulkea paitsi takaperin kaikkiin suuntiin ja suuressa tai äärettömässä määrässä ulottuvuuksia eri ”suuntiin” ja eri vauhdeilla. Siitä runo. Rakkaus menee, mutta toivo on väkivaltainen.

 

Apollinaire Viina

 

Guillaume Apollinaire ALCOOLS

Suomentanut Jukka Kemppinen

Kustannusosakeyhtiö Otava 1976

»Ecoutez mes chants d'universelle ivrognerie» Kuulkaa yleismaailmallisen humalani laulut

Guillaume Apollinairen oikea nimi oli Wilhelm Apollinaris de Kostrowitski. Hän syntyi Roomassa 1880 ja kuoli Pariisissa 1918. Hän kuoli aselevon aattona espanjantautiin, hyvin odottamattomasti. Kansa huuteli kaduilla Saksan voitetulle Wilhelmille »A bas Guillaume». Apollinaire luuli, että väkijoukot tarkoittivat häntä.

Elämässään hän oli lyyrikko, journalisti, lyyrikko, taiteentuntija ja lyyrikko. Hän oli iso, söi paljon ja joi, viinaa ja vettä, »minun vettäni», Apollinarista. Hän ei julkaissut paljon, vaan hioi pääteostaan Alcoolsia toistakymmentä vuotta. Erääseen aikaan hän hankki elantonsa toimittamalla painoon puolipornografisia juttuja. Pari sellaista hän kirjoitti itsekin.

Hänestä tuli aikakautensa johtavia nimiä, mutta vasta kuoltuaan. Päivänkritiikki näki hänen teoksensa vanhain tavarain kauppana, jossa kaaos oli sanoinkuvaamaton, vaikka romun ja sälän keskellä tietysti saattoi olla jotain arvokastakin.

Apollinaire on välttänyt vanhentumisen: sekä miehen että runoilijan kohtalo oli siis sama. Hän oli naisiin menevää tyyppiä. Runossa hän saattoi vakuuttaa Madeleinelle, että Madeleine on hänen ainoa rakkautensa ja tämä ainutkertainen runo on todistus siitä. Sen jälkeen hän otti runosta kaksi kopiota, muutti toiseen Madeleinen Louksi ja lähetti sen Loulle ja kolmannen kappaleen Mercure de Francen julkaistavaksi. Tätä hän teki maailmansodassa, jossa hän palveli tykistössä ja jalkaväessä ja josta hän sai, suoraan todellisuudesta, sotaisten kuvien eroottiset sävyt. Hän haavoittui päähän lukiessaan sanomalehdestä kirjallista juorupalstaa, kranaatinsirpale poistettiin ja kallo trepanoitiin. Hän eli vielä kaksi vuotta tämän jälkeen, mutta ei toipunut aivan ennalleen. Suremaan jäi monta naista sekä laaja muu ystäväpiiri. Ja Max Jacob ja Pablo Picasso olivat vain kuuluisuuksia vertaistensa joukossa.

Eläessään hän sai eniten mainetta erehdyksen takia. Hänet suljettiin La Santén vankilaan epäiltynä Mona Lisan varastamisesta. Apollinairen Annie, nainen jolle ja jonka takia kirjoitti Köyhän rakkauden laulun, löytyi Yhdysvalloista pitkän aikaa toisen maailmansodan jälkeen. Hän oli vilpittömästi hämmästynyt, kun hänelle kerrottiin Apollinairen myöhemmistä vaiheista ja kuuluisuudesta.

Tämä valikoima sisältää suurimman osan Alcools-kokoelmasta sekä muutaman runon sen ulkopuolelta. Pois on jätetty joitakin tekstejä, joita aika on pidellyt huonosti, sekä paradoksaalisesti tekijän omat mielirunot Les Fiancailles, Le Brasier ja Vendémiaire. Usein käy niin kuin Goethelle: sen mikä oli alkuperäistä, ovat jälkipolvet lukeneet kliseiksi.

Tekstin semanttisen sisällön muutokset ovat tahallisia, mutta niitä ei ole paljon. Tästä eteenpäin puhuu Guillaume: »

Minulla oli uskallusta katsoa taakseni nähdä päivieni ruumiit

tienpuolessa itken niitä

jotkut mätänevät kirkoissa Italiassa jotkut pienissä sitruunatarhoissa joissa näkee yhtaikaa

sekä kukkia että hedelmiä Ja toisia päiviäni minä itken koska tuliset kukkakimput

lakastuivat kun mulattinainen keksi runouden

yhä aukeavat muistini puutarhassa sähköruusut» 

2.12.1976 Jukka Kemppinen

Vyöhyke 11

Mirabeaun silta 17

Kö yhän rakkauden laulu 18 Lontoon sumuhämärässä kerran 18

Aamulaulu Laetarelle vuotta myö hemmin 21 Monta jumalaa on kuollut 22

Zaporogi-kasakoiden vastaus Konstantinopolin sulttaanille 24 Linnunrata olet Kaanaan maassa 25

Seitsemän miekkaa 28

Linnunrata olet Kaanaan maassa 30 Myrkkyliljat 32

Hämärä 33

Annie 34

Kuolleitten talo 35

Clotilde 43

Juhlasaatto 44

Marizibill 47

Matkamies 48

Marie 51

Valkoinen lumi 52

Jäähyväiset 53

Ovi 54

Yö tuuli 55

Mustalaisnainen 56

Syksy 57

Landor Roadin maastamuuttaja 58 Rosemonde 60

Yö Reinillä 61

Kellot 62

Syksy Reinillä 63

Kuuset 65

Merkki Ilta 1909 69

Santén vankilassa 71

Ikkunat 74

Punatukkainen nainen 76

Sinun ruumiisi yhdeksän porttia 78 Juhla 81

Sydämeni miksi lyö t 82

VYÖHYKE

Viimein väsyt tähän vanhaan maailmaan

Eiffel-torni oi paimen jota aamulla sillat määkyvät

Olet käynyt kylläksesi Kreikan ja Rooman osastoilla Täällä ovat autotkin kuin suoraan antiikista

vain uskonto on yhä veres uskonto

on yhä koruton kuin lentoaseman hallit

Vain sinä oi kristinusko Euroopassa et ole antiikkia eurooppalaisista modernein olet sinä herra Paavi Pius X ja sinä jota ikkunat pitävät silmällä et kehtaa

tänään mennä kirkkoon käydä ripillä

luet esitteitä hinnastoja mainoksia jotka ääneensä laulavat siinä tämän aamun runous ja proosaa lehdet

vain -,25 numero rikosjuttuja tulvillaan suurmiesten kuvia ja tuhat muuta juttua

Näin aamulla ihanan kadun en muista sen nimeä uusi ja siisti auringon torventörähdys

johtajat työläiset ja kauniit konttoristit

kulkevat sitä maanantaivarhaisesta lauantaimyöhään neljästi päivässä

aamulla sireeni voihkaisee siellä kolmasti raivostunut kello hätistää sitä puolilta päivin liikemerkkien kiehkurat seinillä

kuulutukset ja kilvet kirskuvat kuin papukaijat minut valloittaa teollisuusalueen kauneus

tämä katu on Aumont-Thiévillen ja Ternesin välissä Pariisissa

Ja tässä on nuori katu olet lapsi vasta äitisi laittaa sinulle vain sinistä ja valkeaa

olet uskovainen ja vanhimman ystäväsi kanssa hän on René Dalize

teistä mikään ei voi voittaa kirkonmenoja

kaasu sinertää matalana yhdeksältä illalla te hiivitte makuusalista

rukoilette koko yön koulunne kappelissa ikuinen oi ihana ametistinen syvyys ympäröi ainainen Kristuksen tulinen loisto se on suloinen lilja jota me kaikki vaalimme

se on punatukkainen soihtu jota tuuli ei sammuta se on surujen äidin kalpeanpunainen poika

se on kaikkien rukouksien iäti lehtivä puu kaksihaarainen hirsipuu kunniaa ja iankaikkisuutta se on kuusisakarainen tähti

se on Jumala joka kuolee perjantaisin ja nousee kuolleista sunnuntaina

se on Jeesus joka kohoaa taivaaseen nopeammin kuin lentäjät

ennätys on Jeesuksen nimissä

Herramme silmäterä

vuosisatojen kahdeskymmenes oppilas osaa sen

ja linnuksi muuttuen tämä vuosisata nousee ilmaan kuin Jeesus

paholaiset kurkottelevat loukoistaan jotta saisivat nähdä sen

ja sanovat että se on kuin Juudean noita Simon

ja huutavat että se joka lentää ilmaan lentää

ilmaan enkelit tanssivat nuoralla kauniin 

nuorallatanssijan ohi  Ikaros Enok Elia Apollonius Thyanalainen

leijuvat ensimmäisen lentokoneen 

yllä välillä väistävät ja tekevät tilaa 

toisille

joita kantaa ehtoollinen

papit nousevat yhäti hostiaa kohottaen

lentokone laskeutuu lopulta vetämättä siipiä 

suppuun silloin taivaan täyttävät miljoonat 

pääskyt

nopein siivin tulevat korpit haukat pöllöt 

Afrikasta tulevat ibis-linnut flamingot 

marabut sadunkertojain runoilijain 

ylistämä rokki

kaartelee Aadamin kallo kynsissään

ensimmäinen pää kotka syöksyy 

taivaanrannasta hurjasti huutaen

ja Amerikasta tulee pikkuinen kolibri

Kiinasta saapuvat pitkät ja notkeat pihis-linnut

niillä on vain yksi siipi ne lentävät pareittain

ja sitten kyyhky tahraton sielu

jota saattavat lyyralintu ja silmäkäs riikinkukko fenix peittää tuokioksi rovion joka synnyttää sen ja kätkee kaiken hehkuvaan hiillokseen

seireenit jättävät vaaralliset salmet

ja saapuvat kolmin suloisesti laulaen

ja kaikki kotka fenix ja kiinalainen pihis ystävystyvät lentävän koneen kanssa

Nyt kuljet Pariisissa yksin 

väkijoukossa vieressäsi vierivät 

bussien mylvivät laumat  ahdistava 

rakkaus kuristaa kurkkua

kuin et saisi rakkautta enää koskaan 

ennen maailmassa lähtisit tästä 

luostariin

sinua hävettää kun sinä yllätät itsesi rukoilemasta 

huomaat huvittavuutesi ja naurusi iskee kipinää 

kuin

helvetin tuli

naurusi säkenet kultaavat elämäsi 

perustan tämä taulu riippuu pimeässä 

museossa

ja joskus käyt katsomassa sitä läheltä

Tänään kuljet Pariisissa naiset kulkevat verissään niin kävi en tahtoisi muistaa kävi kauneus tuhoutui

Kuumeisiin liekkeihin kietoutuen Pyhä Äiti katsoi 

Chartres'ssa

pyhän sydämen veri oli hukuttaa minut

Montmartrella  voin pahoin kun kuulin onnellisia

puheita

rakkaus jota kannan on häpeällinen 

tauti ja hallitseva kuva pitää sinua 

hengissä

unettomana ahdistuneena

aina lähellä on kuva joka kulkee 

ohitse

Nyt olet Välimerellä rinteillä 

sitruunapuut ovat kukassa kautta 

vuoden soutelet ystävien kanssa

yksi Nizzasta toinen Mentonesta ja kaksi La Turbiesta

katsomme kauhistuen syvyyksien meduusoja

ja levien lomassa uivat kalat Vapahtajan kuvat

Olet Prahan seudulla majatalon 

puutarhassa olet hyvin onnellinen 

pöydällä on ruusu

et kirjoita proosajuttuasi vaan tarkkailet kuoriaista joka nukkuu ruusun sydämessä

Pelästyt kun näet kuvasi Pyhän Vituksen 

agaateissa olit kuolettavan surullinen sinä 

päivänä kun näit sen olet kuin Lasarus valon 

hullaannuttama juutalaiskorttelin tornissa kello 

käy taaksepäin

ja sinäkin palaat elämässäsi hitaasti 

takaisin menet illalla Hradchiniin 

kuuntelet kapakoitten tšekkiläislauluja

Nyt olet Marseillessa ympärilläsi 

meloneja Nyt olet Koblenzissa hotelli

Riesenissä

Nyt istut Roomassa japanilaisen mispelin alla

Nyt olet Amsterdamissa tyttö on sinusta kaunis

ja on ruma

hän on menossa naimisiin leideniläisen ylioppilaan

kanssa täällä vuokrataan huoneita latinaksi cubicula 

locanda minä muistan olin siellä kolme päivää 

kuten Goudassa

myös

Olet Pariisissa tutkintotuomarin

edessä sinut julistetaan vangituksi olet

rikollinen

Olet tehnyt surullisia ja iloisia

matkoja

ennen kuin huomasit valheen ja iän

olet kärsinyt rakkaudesta 20-30-

vuotiaana olen elänyt hullun tavalla 

haaskannut aikani  et uskalla katsoa 

käsiäsi ja joka hetki

tahtoisin nyyhkyttää

sinua häntä jota rakastan kaikkea joka säikytti 

sinut Katsot vesissä silmin köyhiä siirtolaisia

he uskovat Jumalaan he rukoilevat naiset syöttävät 

lapsille rintaa

he täyttävät hajullaan Saint-Lazaren 

asemahallin he uskovat tähteensä kuin 

Itäisten maiden tietäjät he haaveilevat 

Argentiinan palkoista

ja kerättyään omaisuuden kotiinpaluusta

eräs perhe kantaa punaista tikkitäkkiä niin 

kuin  te sydäntänne

tuo peite ja unet olimme yhtä 

epätodellisia jotkut siirtolaiset jäävät 

tänne ja asettuvat

rue des Rosiersille tai rue des Ètouffesin 

hökkeleihin olen nähnyt heitä iltaisin he

haukkaavat raitista ilmaa harvoin liikkuen kuin

shakkinappulat

he ovat enimmäkseen juutalaisia vaimoilla on 

peruukit he istuvat kalpeina kaupan perällä

Seisot sinkkitiskin edessä sotkuisessa 

kahvilassa juot kupin halpaa kahvia 

onnettomien kanssa

Yöllä menet suureen ravintolaan

Nämä naiset eivät ole pahoja mutta heillä on

huolia heistä ruminkin on saanut miehen 

kärsimään

Hän on poliisin tytär Jerseyn kylästä

Kädet joita en huomannut heti ovat kovat ja 

sierrettyneet .  Minä säälin suunnattomasti hänen

vatsansa arpia

Nyt suutani nöyrryttää säälittävä 

ilotyttö jonka nauru puistattaa

Olet yksin aamu koittaa

maitomiehet kolistelevat kannuja kadulla

Yö katoaa kuin kaunis Métive 

kavala Ferdine tai tarkkaavainen 

Lea

Tulista viinaa juot kuin 

elämää elämääsi juot kuin 

viinaa

Lähdet Auteulin suuntaan tahdot palata 

kotiin jalan nukkumaan Oseanian Guinean 

jumalien kanssa

ne ovat erilaisia eri uskonnon Jeesuksia

ne ovat hämärän toivon huonompia 

Jeesuksia 

Hyvästi Hyvästi

Aurinko katkaistu kurkku

MIRABEAUN SILTA

Mirabeaun silta ja Seine virtaavat sekä rakkaus

en kykene unohtamaan kun kipu pakeni palasi ilo

Nyt tulee yö nyt kello lyö päivän päättymään minä jään

Kädet ja kasvot vastakkain koko ajan

käsivarsien alitse virtaa katseista väsynyt penseä vesi

Nyt tulee yö nyt kello lyö päivän päättymään minä jään

Rakkaus virtaa pois kuin joki virtasi pois

elämä niin hidas ja väkivaltainen toivo

Nyt tulee yö nyt kello lyö päivään päättyvään minä jään

Menevät päivät ja viikot menevät ei mennyt aika ei rakkaus palaa

virtaavat Mirabeaun silta ja Seine 

Nyt tulee yö nyt kello lyö päivään päättyvään minä jään

KÖYHÄN RAKKAUDEN LAULU

Paul Léutaud'le

Tämän romanssini lauloin vuonna 03 tietämättä

että rakkaus on lintu

kaunis Fenix jonka ilta surmaa mutta aamu näkee jälleen elävänä

Lontoon sumuhämärässä kerran vastaan tuli rakastani muistuttava roisto jonka katse viilsi

pelkkä välähtävä katse mutta painoin pääni alas häpeästä

Lähdin varjostamaan pahaa miestä joka vihelteli kädet taskuissa talorivit kahden puolen

meri jakautunut kahtia

faaraona minä hän on juutalaiset

Romahtakoon tiililaineet

maahan ellen rakastanut hyvin

olen hallitsija Egyptissä sisarvaimo 

sekä armeija ellet ole ainut rakkauteni

Kadunkulma paloi roihuten julkisivut tulta sumun

haavat verestivät valittivat julkisivut hänen näkö isensä nainen

ilmein epäinhimillisin ja arpi paljaan kaulan poikki tuli humalassa kapakasta juuri silloin minä ymmärsin itse rakkauden turhuuden

Saapui vihdoin isiensä maille viisas Odysseus jonka heti vanha koira tunsi isännäksi vaimo istui odottaen häntä kutomassa pitkää kangasta

Sakuntalan kuningas ja mies iloitsi kun väsyneenä voittoon näki vaimon vaaleana

silmät rakkaudesta kalvenneina hyväilevän gaselliaan

Mietin onnen kuninkaita koska väärä rakkaus ja tämä jota kestää yhä

lyövät petollisin varjoin olen sydämeni pohjaan asti onneton

Katumus on hornan kulmakivi unohduksen taivas purkaa valani hänen suudelmastaan maailman herrat olisivat kuolleet raukat sankarit olisivat myyneet varjonsakin

Olen talvehtinut muistoissani pääsiäisen pouta palaatko

lämmitätkö sydäntäni joka kärsi enemmän kuin muinoin jäälle paleltuneet marttyyrit

Kaunis laivani oi muistoni olemmeko purjehtineet kyliin pahanmakuisissa aalloissa olemmeko kyllin harhailleet aamun kauneudesta illan ikävään

Jää hyvästi väärä rakkaus

nainen joka jättää minut 

nyt nainen jonka olen 

menettänyt vuosi sitten

Reinin varrella emme

tapaa enää koskaan

Linnunrata olet Kaanaan maassa virtaavien vetten valaiseva sisar lemmenparit ruumiit valkoiset uivat kuolleet virtaammeko mekin

hengästyen toisen tähtisumun suuntaan

Muistan erään toisen vuoden huhtikuisen aamun jolloin 

rakkaalleni lauloin iloni lauloin rakkautta miehen äänin

vuoden rakkauden hetkellä

AAMULAULU LAETARELLE VUOTTA MYÖHEMMIN

Kevät on tullut tule Paquette  metsässä on kaunista kanojen ääntely pihassa ruskon laskokset taivaalla rakkaus valloittaa sinut

Mars ja Venus ovat palanneet ja suutelevat kuin hullut viattomassa maisemassa

ja kukkien lehtien peitossa ruusujumalat alasti tanssivat

Tule nyt hellyys hallitsee kaikkia kukkia täällä luonto kaunis ja koskettava Pan huilua puhaltaa ja kosteat sammakot laulavat

Monta jumalaa on kuollut heitä itkee piilipuu

Jeesus Pan ja rakkautemme kuolleet kissat naukuvat itken Pariisissa taivasalla

Osaan laulaa hovin naisille oman nuoruuteni valituksen orjan laulut meripedoille

kö yhän rakkauden romanssin sekä seireenien laulun

Rakkaus on kuollut vapisen jumalista tehdyt kauniit kuvat muistot tuovat mieleen sen niin kuin Mausoloksen vaimo kärsin olen uskollinen

Olen uskollinen koira isännälle puulle muratti uskolliset zaporogi-kasakat humalaiset hurskaat roistot

aroilleen ja kymmenelle käskylle

Puolikuu on ikeenne jota ennustaja tulkitsee olen suuri sulttaaninne

zaporogit kasakkani nähkää valtiaanne loistavuudessaan

Alamaisuuttanne vannokaa vaati kirjeessänsä sulttaani zaporogit naureskelivat

rupesivat kirjoittamaan vastausta ja sytyttivät kynttilän

ZAPOROGI-KASAKOIDEN VASTAUS KONSTANTINOPOLIN SULTTAANILLE

Olet suurempi roisto kuin Barrabas senkin sarvipää saatana

mikä Belsebubi luulet olevasi syöt sontaa ja rapaa.

pidä itse sapattisi me emme

Salonikin mätää kalaa ketju hirveitä unia sinulle keihään puhkomia silmiä

äidiltäsi pääsi karmea pieru

sinä synnyit muun saastan mukana

Podolian pyö veli sinä rakastat vain haavoja arpia rupia 

sikakärsä tammaperse pidä aarteesi tarvitset niitä 

lääkkeitten maksamiseen

Linnunrata olet Kaanaan maassa virtaavien vetten valaiseva sisar lemmenparit ruumiit valkoiset uivat kuolleet virtaammeko mekin

hengästyen toisen tähtisumun suuntaan

Surulliset niin kuin huoran silmät kauniit niin kuin pantteri suudelmasi ovat väärää rahaa jälkimaku oli katkera

kohtalolle ankea ja tyly

Hänen katseistaan jäi väriseviin iltoihimme Linnunrata

hänen silmissään ui seireeni verisiksi purrut suudelmamme saivat hyvät haltijamme itkemään

Silti myönnän että odotan koko sydän odottaa ja sielu

tämän sillan nimenä on Palaathan jos hän tulee takaisin niin kerron että olen tyytyväinen tähän

Sydän tyhjenee kuin pääni taivas virtaa niitten läpi Danaidien pohjattomat ruukut miten voisin olla onnellinen niin kuin luottavainen lapsi

Milloinkaan en tahdo unohtaa kyyhkystäni enkä satamaani päivänkakkarani terälehdet saari kaukana Désiderade suuri ruusu leukoija

Ihmeelliset hyö nteiset ja faunit satyyrit ja virvatulen kajo kohtalo on kirottu tai Faustin kö ysi kaulassa kuin Calaisissa tuskani on polttouhri

Kipu kohtalomme kaksinkertaistaa yksisarvinen ja kauris

sielu sekä ruumis epävarmat pakenevat roviota jota koristavat aamukukan tähdet

Suru norsunluisin silmin kalpea jumalani jolle hullut papit koristavat uhrit mustin kaavuin ovatko he turhaan itkeneet älä usko surun jumalaan

Sinä joka seuraat jälkiäni jumalien jumalani kuolee syksyllä sinä mittaat miten paljon maata osakseni jää oi varjoni käärmeistäni vanhin oi

Auringossa jota rakastat

olen ollut kanssasi sen muistat tumma vaimo jota rakastan olet minä etkä ole mitään

olen vainajasi varjoni

Kuollut talvi lumen alla mehiläisten kennot poltettiin metsät sekä puistot täynnä ääntä lintu jokaisella oksalla

kevät kirkas kevyt huhtikuu

Kuolemattomatkin kuolivat hopeaisin kilvin 

lumi juoksi pakoon puitten jumalia

kevät tulee köyhän kansan

onni hymyilevät silmät kosteina

Minä sydän yhtä painavana

kuin Damaskoksen naisen runsas takapuoli rakkauteni olen rakastanut liikaa

kipuni on liian ankara

seitsemän miekkaa irti huotrastaan

Seitsemän raskasmielisyyden miekkaa teroittamatta 

kirkas tuskani lävistäneet sydämen ja hulluus

puhuu murheelleni järkeä

voinko tämän jälkeen enää unohtaa

Prèvert etanat ja muu

Kommentoijan kysyä Jacques Prèvertin Deux escargots eli kaksi etanaa matkalla hautajaisiin löytyy kuvan levyltä, Arja Saijonmaa, Bon jour mon coeur. Ja levy löytyy Spotifystä. Sävel on tietysti Kosman ja suomennos on minun.

Samalla levyllä ovat Muistathan, Barbara (Rappelle-toi, Barbara) ja Kuolleet lehdet. Mielestäni mukana on muitakin hauskoja kappaleita.

Arjaa säestää Stockholms Barockensemble eli Tukholman barokkiyhtye, johtajana Ulf Björlin, joka oli myös sovittanut kappaleet. Levy perustuu Helsingin Juhalaviikkojen konserttiin 1975.

Käsikirjoitukset ovat kateissa.

Sanojen kirjoittaminen levyltä tietenkin onnistuu, mutta teettää työtä. Onko vapaaehtoista? Vai täytyykö minun?

Huomautan että tekstin julkaisemiseen tarvittaisiin lupa, jota ei ole. Tunnustan joskus jullkaisseeni runosuomennoksia omin luvin eli rikkoneeni tekijänoikeutta.

Tekisi mieli.

Tekisi myös mieli laittaa Apollinaire (Alcools) tähän blogiin. Apollinaire on vapaa, ja kirja ilmestyi Otavalta vuosikymmeniä sitten.

Täytyy vähän miettiä. Mutta ensin  täytyy käydä kaupassa. Eilen kävin ostamassa kaksi kallista (179,00) ulkoista Teran SSD-levyä, koska olen kopioimassa varmaan talteen juuri näitä blogeja kommentteineen. Ne ovat tietenkin tallessa jo, vuodesta 2005, mutta huomasin velttoilleeni vuoden.

Tämäkin osio on siis talletettuna Kansalliskirjastoon Kemppisen kokoelmana, joka tarkoittaa ulkoista kovalevyä, mutta siinä on sitten mm. yli 20 000 valokuvaa, isäni ja äitini aineistot jne.

Järkikö

 

Kirjoitus Toyota Corollasta oli kolmasosaltaan hämäystä.

 

Ajoittain yritän kirjoittaessani lyödä kolme kärpästä yhdellä iskulla.

 

Yritän kertoa tarinan lyhyesti ja hauskasti, koska uskon tarinoihin. Tarina on keksitty tai tosi, mutta siinä pitää olla jokin silmukka, niin kuin vitsissä on.

 

Sen takana piilossa on mielipidekirjoitus, joka voi olla aika kovakin. Tällä kertaa se oli Covid-rokotus.

 

Sen takana on piilossa himmeästi erottuvana essee, joka on oma erikoisalani, ja on ollut sitä jo 30 vuotta. Harjoittelupaikka oli Helsingin Sanomat, jossa julkaisin joka viikko kahden liuskan esseitä 13 vuotta.

 

Tämä pyrkimys perustuu siihen, että en usko esseistiikkaan. Sellaisia kirjoituksia ei kukaan tahdo jaksaa lukea, usein en minäkään. Tosin olen kyllä tutkinut asianani olevalla hartaudella sekä alan suuret että pienet nimet, siis Plutarkhos, Montaigne, britti-parivaljakko Lamb ja Hazlitt, Orwell ja noin 10 muuta, saksan kielestä Zweig, latinasta Erasmus Rotterdamilainen, ruotsista Bengtsson ja suomenruotsista Yrjö Hirn.

 

Suomen kieltä kirjoitettaessa aforismi pakkaa saamaan puristusotteen kaulavaltimosta, ja se on menoa. Jopa arvostetuimmat (Haavikko, Meri, Paasilinna) turmelevat nokkeluudella tekstinsä, vaikka esseen pitäisi olla kuin taikurin temppu. Katsoja ihmettelee vasta tempun jälkeen, mistä tuli tuo kani, jolla on korttipakka suussa.

 

Eli akateemikko Erik Allardtin sanoin sosiologia oli tiede, joka yritti kehittää mittausmenetelmiä ja keinoja selvittääkseen, miksi ihmiset ja ihmisryhmät todella eivät toimi niin kuin väittävät. ”Rationaalisen valinnan” oletus ei pitänyt paikkaansa, emmekä me todellakaan tiedä, mikä on rationaalista. Jopa yhteen aikaan muodikas kaasujen teoriassa keskeinen bifurkaation eli kahtaalle tupruttamisen käsite osoittautui lähinnä keppihevoseksi. Keppihevonen on englanniksi ”hobby”.

 

Kyllä allardtilainen sosiologia löysi hienoja selityksiä, kuten sen, että ruotsalaiset haukkuvat mielellään jotain ryhmää (kaupunkia, puoluetta, ammattikuntaa), kun taas suomalaiset ihmistä tai yksittäistä ilmiötä.

 

En siis ole solidaarinen Toyotalle enkä todellakaan Teslalle. Sitä vastoin uskomukseni on, että auton valinta ei ole rationaalinen teko, mutta järkeviltä kuuluvia selityksi on silti tapana ladella. Joko auton merkki on saman luokan kysymys kuin tulitikkurasian etiketti eli ei kovin tärkeä tarkoituksen (tulen raapaisemisen) kannalta, tai sitten mainosmiehet ovat oikeassa. Jokin älytön sivuseikka, jonka huomaa ensimmäisten 15 sekunnin aikana, ratkaisee asian. Perehtyminen ja analyyttinen ote ei ratkaise.

 

Vähän sama kuin ihmissuhteissa. Pieriminen sängyssä tai kirkossa on oikeastaan aika vaaraton harraste, mutta moni muukin kuin minä vierastaa tuota toimintamallia. Hiestyneitä kenkiä voi pitää jääkaapissa, mutta kaikkia tuo itse asiassa järkevä aate ei elähdytä.

 

Niin no. Metro-Auto ei vastannut 19 puhelinsoittoyritykseeni eikä soittopyyntöihin. Ajoin sinne aamulla Toyotalla, keskelle kesytöntä Niittykumpua. Paikalla ei ollut yhtään asiakasta ja yksi uninen mutta ystävällinen töiden vastaanottaja. Asia hoitui kolmessa minuutissa. Lupasivat autoni torstaiksi, ellei nyt epidemia iske.

Toyota

 

Niin hyvää autoa en ole ennen ajanut. Oma Sitikka (C 4) teki jo monennen kerran temput jättämällä iltayön sateessa käynnistymättä. Kun oma korjaamo tunnusti, ettei oikein osaaminen riitä eikä ole kalujakaan, olen nyt keskittynyt saamaan maahantuojan merkkikorjaamon vastaamaan. Eilen 17 yritystä.

 

Jatkuu tänään, vaikka mielessä on myös tehdä gandhit ja leiriytyä Niittykummun korjaamon tiskin eteen sen näköisen, että tästä en hievahda ennen kuin joku vastaa puhutteluun ja lupaa, että auton saa tuoda korjattavaksi. Pitää ottaa mukaan purtavaa. Itse autokorjaamon tuntumassa kasvaneena tiedän, että töiden vastaanottaja piileksii vaikka pannuhuoneessa, jos uhkana on asiakaspalvelu.

 

On siis vakuutus, joten hinaus alkoi sutjakkaasti ja tilapäisauton sai hakea lentokentältä. Kun lähdin sillä aamulla kauppaan, päässäni suti hetken. Valot ja mittarit näkyivät komeasti, mutta ääni puuttui. Sitten sytytti. Tämä on hybridi. Vaihde silmään ja menoksi.

 

Suomensin myös John Updiken onnistuneen korkearomaanin ”Autokauppiaan unelmat”. Päähenkilö Harry Angstrom (ruotsalainen sukunimi viittaa mielestäni freudilaiseen Angst-käsitteeseen eli tuskaisuuteen) menettää työpaikkansa konelatojana ja päätyy ylimielisen appensa autokauppaan pikku paikkakunnalle. Romaanisarja alkaa onnettomuudella. Harry eli ”Jänis” hukuttaa vaimonsa kanssa vahingossa vauvansa kylvettäessään tätä. Jatko menee aika lailla samaa rataa, kunnes entinen keskikoulun koripallotähti kuolla kupsahtaa paiskoessaan koripalloa Floridassa.

 

Siis Jänis sählää myös autojen myynnin ja joutuu siirtymään uppo-oudon japanilaisen Toyotan kauppiaaksi. Hän sovittelee ylipitkiä koipiaan koyeroon ja selittää epäluuloisille asiakkaille, että sopii kuunnella, miten moottori tikittää kuin ompelukone. Sitten hän yhteistoimin poikansa kanssa sählää tuon edustuksenkin. Hänelle auton nimi tuo mieleen sanan ”toy”, leikkikalu.

 

Intohimoisena autolehtien lukijana olin kuvitellut, että se on nykyisen VW:n omistama Skoda, joka on ”simply clever” eli yksinkertaisesti fiksu. Se on runokieltä, että on samanaikaisesti yksinkertainen eli tyhmä ja fiksu.

 

Mutta Corolla on myös! Kaikki namikat ovat mietitysti oikealla paikalla ja toimivat juuri kuten pitääkin, Prisman parkkipaikalla järkytyin peruutuskameraa, joka näyttää kuolleet lehdetkin, ja hämärässä ontuvat mummot.

 

Kokonaisuus heijastaa ihannettani: täysin persoonaton. Hajuton ja mauton. Onneksi sen löytää parkkipaikalta monien samannäköisten joukossa painamalla avainta. Kantama tuntuu hyvältä.

 

Ostaisinko jos olisi rahaa? En, koska ajan nykyisin hyvin vähän ja autonkuljettajattareni on hanakka tyytymään siihen mitä on. Ellen olisi hurmaantunut kaupan alushousuvalikoimasta erikoistarjouksineen, voisin myöntääkin, että auton tarpeemme on kyseenalainen. Minä kai saisin kunnalta älymystökortin taksiin, ja kärrääväthän ne ihmisiä maksustakin.

 

Kirjoitukseni vitsi on että perehdyin kerran aika hyvinkin Toyotan tehdaslogistiikkaan. Se oli silloin kun luin ne A. Chandlerin kolme hyvin merkittävää kirjaa elinkeinotoiminnan historiasta. Niissä kerrotaan, miten amerikkalaiset hävittivät viihde-elektroniikan valmistajansa ja antoivat perusteet sosiologiselle ihmettelylle, miksi amerikkalaiset suosivat huonoja autoja, kun hyviäkin on. Mutta luulen että en ole itse tullut ajaneeksi tuota Toyotaa omassa eurosentrisyydessäni.

 

 

Riimut

 

Vain vanha riimu on nyt tallissa…

 

Riimu eli päitset on se nahkainen tai köysistä koppuroitu viritys, joka vedetään hevosen päähän, jotta sitä voi taluttaa. Ohjakset eli suitset on asia erikseen. Ja riimu on etenkin naapurimaissamme tuhat vuotta sitten käytetty kirjain, joka on omiaan puukolla veistettäväksi tai kiveen hakattavaksi, kun siinä ei ole kaaria eikä silmukota. 

 

Ja sana on sama kuin ”runo”. Ainakin ehkä.

 

Parin päivän takainen Prèvertin Isä meidän toi ilahduttavasti kommentteja.

 

Äitini luokkatoveri viritti junassa keskustelua tuntemattoman salkkuheran kanssa:” Anteeks, satutteko tuntemaan painija Huhtalaa. Vaasan Tovreista? – Mä oon sattumalta se sama mies.”

 

Olen sattumalta se sama mies, joka oli opetellut itse ranskaa ja eräitä muita kieliä, jota ei koulussamme lainkaan opetettu, ja istui sitten kesällä 1964 Boul’ Mich’in ja rue de la Hacheten kulman kuppilassa lukemassa sitä fyysisesti samaa Prèvettin kirjaa kerran toisensa jälkeen Lyijykynällä olen kirjoittanut sivun laittaan sanan ”cafard” kohtaan merkityksen ”jauhokoiso”. Gibert Jeunen kirjakaupassa kävin opiskelemassa sanakirjasta sellaisia arkisia puhuttelusanoja kuin ”salope” ja ”salaud” ja tietenkin ”vieux con”.

 

Olen sattumalta de sama mies, joka suomensi Saijonaalle kokonaisen lauluillan Oopperassa Juhlaviikoilla 1975, ja Arja aloitti tuolla ”Isä meidän” -runolla, lausumalla, ja siirtyi sitten laulamaan Orlando di Lasson huomattavan vanhaa ”Bonjour mon coeur” siirtyäkseen siitä Adam de la Halleen. Kekkonen oli kuuntelemassa ja sali täysi. Muistaakseni ”Muistathan, Barbara” ja ”Kuolleet lehdet” on painettu johonkin toivelaulukirjaan. Viimeksi mainittu suomennokseni on huono. Kuten Yves Montandin ihailijat tietävät, sekä teksti että sävel on vedetty viimeisten tavujen varaan. ”Meren laine huuhtoo hiekan jäljet, ja niin lähtee pois rakkaus.” Tuo ”us” on väärä korostus. Runon idea on tyypillinen. Kellastunut vaahteranlehti muistuttaa katkaistua kättä, joka muistuttaa mennyttä onnea. Terveisiä ruumishuoneelta!

 

Kommentoijat eivät maininneet Cambrain karkkeja, vaikka panin pussin kuvan juttuun. Niitä on valmistettu 1800-luvun alusta asti. Maistoin. En pahemmin pitänyt. Ihme sotkua. Äkkimakeaa. ”Betise” (hupsutus) on siis brändi.

 

Kommentoijilla haluaisin lisätä, että runon käännöksessä pääasia on kokonaisuus: miten teksti menee. Ihanteeni on italialainen ”Africa”, jonka nerokas J. Vainio muutti kokonaan suomennoksella ”Kuusamo”.

 

Kuten ehkä ette muista, samalla sävelellä on kautta aikojen laulettu milloin mitäkin, esimerkiksi Internationalea aikansa Marseljeesin nuotilla, ja erinäisiä vuosisataisia virsiä alkujaan jokseenkin sopimattomina lemmenlurituksina. 

 

Oma suosikkini runokäännösten maailmassa on Reino Helismaan ”Annie Mestariampuja”. Ei sulhasta nappaa se, ken voi miehen tappaa.

 

Mutta paras oli Ilkka Ryömä (Brecht – Eisler, Moldau), ja toiseksi paras Liisa Ryömä (muutamat laihasta vihosta Bellmanin lauluja eli Fredmanin lauluja ja espistoloita).

 

Salaisuus: runon suomentaminen on juuri sama tapahtumasarja kuin sävellyksen soittaminen (”tulkinta”) esimerkiksi pianolla. Sen on soitava kokonaan, alusta loppuun. Koko ajan.

Tiski

 

Lehtien (The Guardian) mukaan Facebook on melkein liikahtamaisillaan. Uusimman vuoden tietojen mukaan virheellisyytensä vuoksi vaarallisen sisällön levittäminen on yhtiön johdon tietoinen päätös, josta myös on vaiettava. Intia kitkee, Eurooppa ei ymmärrä edes itkeä.

 

Amazonin liikevaihdosta, oikeastaan liiketulosta, 7 prosenttia tulee tällä hetkellä kirjoista. Kaikki muu on tarvikkeita, tavaraa, roinaa.

 

Lehtien (The New York Times) tulkinnan mukaan Amazon on onnistunut pilaamaan kirjallisuuden lopullisesti ja korjaamattomasti. Korkeatasoinen kaunokirjallisuus on yhtiössä yksi kymmenistä kioskiviihteen rajoista.

 

Olen yksi niistä, joka hyötyy tilanteesta. Koska ostan jatkuvasti Kindlen e-kirjoina esimerkiksi Tshehovia, jota taitaa olla nyt kaikki englanniksi julkaistu osittain kolmeen kertaan, algoritmi ehdottaa minulle ainakin kerran viikossa  erittäin kiinnostavia nimikkeitä.

 

Ihan niin kiinnostavaa ei yleensä ilmene kuin viimeksi kirjahyllyn takarivistä esiin sukeltanut kuusiosainen Histoire des moeurs (ed. Poirier, Gallimard 1990), tapojen historia. Olin kantanut sen matkalaukussa kotiin vuonna 1992, jolloin elämäntilanteeni muuttui dramaattisesti erään sairaus- ja kuolemantapauksen johdosta. Olin tuore tohtori ja tietenkin aion luennoida kulttuurihistoriaa. Kuusi kertaa 800 sivua tulisi hyvää tarpeeseen. Mutta toisin siis kävi.

 

Kirjaa muuten ei saa Amazoniltakaan (amazon.fr).

 

Toisin kuin monet arvostelijat en ota syyttääkseni firmaa ja sen omistavaa maailman rikkainta miestä tärvelemisestä. Lähdevetemme on vaivihkaa vaihdettu tiskiveteen, ja me maksamme siitä. 

 

Mutta eiköhän koulutusprojektin epäonnistuminen ole oma vikamme. Omien tietojeni mukaan valikoima oli yhtä sekulia, kun Leipzig vastasi kirjojen tukkumyynnistä ennen ensimmäistä maailmansotaa, ja saanti sattumanvaraista. On totta, kuteen Jarl Helleman haikaili mainiossa teoksessaan kustantajista liikemiehinä, että sotien välisenä aikana Thomas Mannin valitut tai kootut teokset sai joka kaupungista kalliilla, maailman parhaan kustantajan S. Fischerin ansiosta, ja rautatieasemilta jopa Buddenbrookeja sai d-markalla, mutta se kaikki loppui. Suomen verkosta nyt helposti löytyvät listat kertovat, mitä meidän arvovaltaiset ja arvovallattomat kustantajamme julkaisivat sotien jälkeen, kun menekki räjähti ja kaikki kävi kaupaksi. Sanoisin että tiskivettä, vaikka oli siellä Waltariakin ja jopa runoutta…

 

En viitsi itse selitellä, miksi pysyn rosvojen asiakkaana. Ehkä sanon vain laimeasti, etten ole nuori enkä terve. Siitä on aikaa, kun juoksin valtavien kirjakassien kanssa Stureplanilta Slussenille laivaan ja ryhdyin kierrettyäni kravatin kuivaksi hiestä lukemaan puhtaan järjen puolustusta alkukielellä siemaillen kraanasta lemmehtynyttä vettä ja suunnitellen, että sitten kun en ole näin jännässä kohdassa, kipitän seisomatiskiltä itselleni oikein pullollisen Ramlösaa, kun nyt kuitenkin ollaan ihan ruotsissa ja rahat loppuivat Skandinavian parhaassa antikvariaatissa, joka on Rönnells. Viimeksi käydessäni ne tosin siellä lupailivat panevansa näinä aikoina lapun luukulle, ku kauppa ei käy. Lieneekö joku selvillä asiasta tai pannut kotain merkille Birger Jarls gatanilla?

 

 

Prèvert Isä meidän

 

Isä meidän joka olet taivaissa

pysy siellä

ja me pysymme täällä maan päällä

jossa joskus on ihanaa

New Yorkin salaisuudet

ja myös Pariisin salaisuudet

peittoavat Kolmiyhteyden

se pieni Ourcqin kanaali

ja suuri Kiinan muuri

Morlaisin joki

ja Cambrain minttukarkit

Tyyni valtameri

Tuileries’n altaat

kunnon kansalaiset ja heittiöt

maailman kaikki ihmeet

ovat

yksinkertaisesti

kaikille

siroteltuina

ihmetellen itse ihmeellisyyttään

tohtimatta tunnustaa

kuten kaunis tyttö ei tohdi näyttäytyä

maailman kammottavat onnettomuudet

joita on leegio

ja legioonalaiset

ja pyövelit

ja tämän maailman herrat

herrat ja pastorit ja petturit ja

ryttärit

vuodenajat

vuodet

kauniit tytöt ja vanhat kyylät

ja surkeuden heinät mätänevät tykkien teräksen

puhki.

 

Jacques Prèvert, Paroles © 1949. Suom. JK 2021 (1975, 1963)

 

Hyönteissyöjä

 

Olen ajatellut ryhtyä hyönteissyöjäksi. Kasvissyönti on epäeettistä ja horjuttaa elonkehän tasapainoa. Jopa ligniini, joka on liian kova pala sulatettavaksi, ja selluloosa, joka on mahahapoille hankala sekin, alkavat toimia, kun lahottajasienet ovat tehneet tehtävänsä. Ja niiden apuna on ahkeria hyönteisiä, erilaista jäärää joka tarpeeseen.

 

Laskeskelin mielessäni historiaa, josta tiedämme, ettei Suomessa ollut suomalaisia ennen kuin puolitoista tuhatta vuotta sitten. Kesäisin tänne ei silti mahtunut sekaan. Ne meitä suomalaisia edeltäneet ”pronssikauden asukkaat”, jotka alkoivat viljellä maata, lienevät raivanneet peltoja suhteellisen etäälle soista. Ja jos lukija haluaa kinata ”suomalaisten” asettumisesta tänne, sen kuin kinaa. Usein sanotaan että noin vuonna 0, ja perustelut ovat lähinnä kielitieteellisiä. 

 

Vielä 1900-luvulla matkailijat mainitsivat, että täällä kesän hyönteismäärä oli sellainen, että hyvä jos näki 5 metriä eteensä.

 

Jopa hyvin kuuluisat tutkijat, kuten Sjögren, Castrén ja Fellman, mainitsevat Vienan Karjalan asutuksen vähyyden ja nuoruuden. Saamelaisilla oli keino hyönteisiä vastaan, kota. Se oli suoja, joka oli nopea savustaa. Vielä Lönnrot huomauttaa, että mökintapaisessa ei välttämättä keksinyt, mihin pistäisi mustepullon, kun vaakasuorat pinnat olivat täynnä russakoita ja pystysuorat luteita. Ja ilma kärpäsiä, hyttysiä, mäkäröitä ja muita.

 

Isäni kertoi aunukselaisesta hirsikasarmista, jonka ohuen seinäpahvin alla velloi vahva puuro syöpäläisiä. Lääkkeeksi osoittautui lentokonebensiini, joka on myrkyllistä. Tarjolla ollut sprii meni tietenkin parempiin suihin. 

 

Hyönteissyönti alkoi kiinnostaa, kun sain käsiini erittäin uuden kirjan sienirihmastoista (mycelium). Tutkimus etenee juuri nyt erittäin nopeasti. Ilokseni huomaan, että Internet-vertaukset osoitetaan kirjassani hyvin ontuviksi. Jalkojemme alla tosin on verkosto, joka tuo hyvinkin mieleen Internetin, koska tyypillisesti puu tai heinä voi olla yhteydessä sataankin muuhun kasviin tai sieneen, puhumattakaan sitten bakteereista.

 

Mutta myös hyönteisistä hyvin suuri osa lienee sellaisia, etteivät ne vaivaa matkamiestä. Kirvat kiinnostavat muurahaisia, ja niitä molempia pienempiä ovat sukkulamadot, joita on lusikallisessa multaa ainakin ziljoona. Otuksella on tyypillisesti pituutta millimetrin kymmenesosa ja paksuutta viidesosa ihmisen hiuksen paksuudesta.

 

Ja ne ovat keskeisiä elämän ylläpitäjiä samaan tapaan kuin sienirihmastot ovat melkoisia hiilikauppiaita.

 

Carl von Linné ja sitten eräät maanmittarit ovat kirjoittaneet, miten kammottavaa Lapissa on kesäkuussa.

 

Olen kertonut, että olen ollut. Se oli lukioaikaamme. paikka oli Sodankylää ja toimena puun istutus ja myöhemmin vaakituslinjojen mittaaminen. En ollut osannut kuvitella, miten paljon maailmassa on kärpäsiä. Suolla ei oikeastaan voinut hengittää muuta kuin silloin tällöin huivin läpi.

 

Monessa on oltu, sanoi akka, kun oli jouluyötä katiskassa. Kysymyksessä oli pärettä muistuttavista liisteistä järven pohjaan paineltu pyydys. Sellaiseen kun astuu sisään ja jää vaatteistaan kiinni, niin on se aika yhteiskunnallinen kokemus.

Liivijengi

 

Tuolla eli Kirkkonummen palkitussa kirjastossa oli liivijengi liikkeellä. Kysyin, saisiko sieltä ketään kotilainaksi. Ei luvattu. Keskusrikospoliisia ei tarvittu, kun liivijengi kahisi portaikossa kuuntelemassa satua. Keski-ikä näytti olevan viisi vuotta, tai ehkä kuusi.

Eskarilaisten huomioliivit on hieno asia, ja lapsista kertoo pelkkää hyvää, ettei opettajilla ole suojakypärää. Minulla tosin oli turvakengät, joihin siirryin heti kun alettiin puhua talvirenkaista. Erinomaiset muuten ovat nämä työmiehen kengät, joissa on sama systeemi kuin monoissa. Nauhat ovat rautalankaa ja ne kiristetään ja löysätään kiertämällä trissaa.

Rupesin raivaamaan perheen yhdestä puhelimesta tilaa, kun laite väitti, että pilvi on täynnä eikä uusia viestejä voida tallettaa, saati valokuvia. Seuraus oli tavanomainen. Tietokone alkoi nikotella, ja nimenomaan Word haluaa tarkastaa itsensä vähän väliä. Niin haluaisin minäkin, vaikka arvaan tuloksen.

Täsmennän että olin palauttamassa kirjoja. Kotona kirjahyllyjen siivoaminen paljastaa sekä arvotonta roinaa että ikiaarteita.

Henkilötietojen suoja oli ennen tiukempi. Luin uudelleen parit 60-luvulla ilmestyneet muistelmat, kun olin tuntenut kirjoittajat ja paljon asioista. Arvioni: kirjoittajien hienotunteisuuden ja hyvän moraalisen otteen vuoksi muistelot ovat arvottomia ja kaikkea todistusvoimaa vailla. Tyypillisesti hyväntahtoisena esimerkin ihmisenä esitelty henkilö oli todellisuudessa vaarallinen raivohullu, jonka irrottamiseen kanslian kattokruunusta tarvittiin käytännössä kaksi tai kolmekin poliisia.

Joskus muisteleminen kuitenkin lipsahtaa totuuden puolelle. Minua nauratti kirjankustantajan sananvalinta, kun tämä mainitsi puolen vuosisadan takaisen kollegansa "monumentaalisen tahdittomuuden", jonka tosiaan muistan itsekin oikein hyvin.

Aoivan hiljan juttelin nuoren (65 v.) ystäväni kanssa ja selitin, ettei akateemikko A, joka hänkin kaikeksi onneksi kuoli Kekkosen valtakauden alkuvaiheessa, suinkaan vihannut ystäväni sukulaista. Tämä A kohteli käytännössä kaikkia ihmisiä yhtä törkeästi. Tapana oli sanoa, että hänen tiensä oppituolille oli ruumiiden reunustama.

Kirjoitin viimeksi, että suuren taiteilijan ja tutkijan erikoisuus on ylikehittynyt kyky kestää kipua. Yleisemmin suurmiehet ja suurnaisen tunnusmerkki on suvereeni kyky kestää toisten ihmisten kipua.

Hyllystäni löysin pari todella yvää kirjaa Onnistuin aikoinani kähveltämään kustannusliikkeestä niin sanottuja dummyjä. Sana tarkoitti ihan oikeisiin kansiin sidottuja kirjoja, joissa on sisällä pelkkää puhdasta paperia. Sellaisia tarvittiin mainoskuviin. Huonekaluliikkeissä näki vielä hiljan kirjahyllyssä sellaisia kirjoja, joissa saattoi olla arvostetun tietokirjan kansipaperi.

Minulla on runosuomennoksia, kuten Apollinaire, Stevens ja Catullus, täytekynällä tuollaisiin "kirjoihin" kirjoitttuna. Seuraava vaihe oli kirjoittaa ne koneella puhtaaksi. Dummyjen versiot olivat aika valmiita, koska lukemattomat yritelmät olin kirjoittanut tavallisiin muistilehtiöihin tai puotipaperille.

Nyt mietin, että pitäisikö jättää jälkeensä käsin kirjoitettu muistelma juuri tuollaisena dummyna eli tekokirjana, ja kertoa siinä mieltä kääntäviä muistikuvia kuuluisista ihmisistä.

Olen kahden vaiheilla. Saattaisi aiheutua perikunnalle huolta.

Jospa jatkan sinänsä viattomia runoja.

Hadrianuksen hautaruno:

Pieni ja kalpea, harhaileva sielu,

maailmaan tulit vain käymään.

Mille maille lähdit nyt?

Haalea, harmaa, alastomana

et edes leikkiä lyö.

(Animula, vagula, blandula

Hospes, comesque corporis

Quae nunc alibis in locis?

Pallidula, rigida, nudula

nec, ut soles, dais cocos.

Turpaan

 

Jutun Kari Suomalaisen kirjan kansi kuvaa taiteilijan ongelmaa. Taiteilija on kuvassa oikealla. Keskimmäinen hahmo on kriitikko.

 

Silmään sattui tämän hetken menestyvän elokuvataiteilijan maininta siitä tuskasta ja vaivasta, joka on vain kestettävä ennen kuin kunnian kukko kiekuu. Joskus se jättää kiekumatta. Tai siis useimmiten.

 

Olen joskus sekoittanut luentooni ja myös kirjoituksiini ajatuksen, että taiteilijan ja tutkijan poikkeuksellinen piirre on kyky kestää toinen toistaan seuraavia selkäsaunoja.

 

Olet kanveesissa ja ainoa toiveesi on maata siinä silmät kiinni. Mutta jostain tulee tunne: nouse jaloillesi, vaikka joka paikkaan sattuu. Pysy pystyssä ja tappele kuin hullu.

 

Tämä ei ole kirjoittajakoulu, mutta esimerkiksi ”luonnonnerot” Mika Waltari ja Väinö Linna jopa julkaisivat jokseenkin heikkoa tavaraa, kunnes yhtäkkiä tapahtui. Waltaria pidettiin laskevana tähtenä ja menneisyyden miehenä, kun ”Sinuhe” ilmestyi ja yllätti kaikki. WSOY:n kustannustoimittajan luonnehdinta on jäänyt elämään. Sotaromaani, myöhemmin tunnettu nimellä ”Tuntematon sotilas”, muistutti lähinnä poikien seikkailukirjaa, jollaisen julkaisemiseen yhtiöllä ei ollut aihetta. 

 

Legendan mukaan yllättävä henkilö eli perinteisten arvojen palvojaksi tiedetty Jalmari Jäntti olisi tapansa mukaan vilkaissut tuotakin käsikirjoitusta ja nähnyt siinä aivan muuta. Itse epäilen, että hänen poikansa Lauri Jäntti, silloin lehdenkustantajana toiminut entinen Panssaridivisioonan upseeri, olisi tullut tueksi. Ainakin hän nosti Linnaa, kuten muuten myös Hannu Tarmiota pimeiden voimien hyökättyä. Olen lukenut tämän sivu-Jäntin omia sotamuistelmia, jotka ovat mielestäni sekä viihdyttäviä että hyvin kehittynyttä todellisuudentajua osoittavia.

 

Lisäksi huonompi minäni nauttii tilanteesta. Koko Viipuri ja tie Helsinkiin repsotti auki, kun erinomaista tykkikalustoa käyttelevä patteri osui vahingossa paikalle ammuskuormineen ja aloitti suora-ammunnan osittain katkaistulle rautatiesillalle. Siinä tuli kiire toisille jos toisillekin.

 

T. Anhavan nimissä on huomautus, ettei ainakaan hyvän kirjailijan ensimmäistä kirjaa pitäisi julkaista. Viisaampaa olisi aloittaa toisella kirjalla.

 

Tämä johtaa määrälliseen kirjallisuuden tutkimukseen. Missä määrin todellisuudessa esiintyy samaa kuin matematiikassa ja fysiikassa. Uraa uurtavat työt tehdään uran alussa ja joka tapauksessa alle 30-vuotiaana.

 

Vastaisin varovasti, että runous ja proosa menevät eri tavoin. Suorasanaisen kertomuksen puolella tulee mieleen esimerkiksi Tshehov, joka omastakin mielestään kirjoitteli pelkästään rahasta pikku palasia lehtiin. En tiedä asiasta paljonkaan, mutta luullakseni Venäjällä suosittiin kevyitä lukemistoja, kuten muuten myös sieviä pikku laulelmia ja romansseja, joita julkaistiin tuhottomasti.

 

Ja sitten Tshehov jäi kiinni kirjoittamiseen, vaikka piti oikeastaan enemmän sienestämisestä. Pitkät, keski-ikäisen tuberkuloottisen tarinat ovat niin hyviä, ettei vastaavaa ole toistaiseksi löydetty edes eksoplaneetoilta teleskoopilla tähtäillen.

Hyggelig

 

Hyggailu tarkoittaa, että ollaan olevinaan kuin parempiakin tuttavia. Itse sana merkitsee samaa kuin saksan gemütlich ja suomen mukava.

 

Turha kieltääkään. Kuvan Arne Jacobson vastaa omaa makuani ja ikäkauttani. Se on vierastuhkakuppi. Itse käytän hillopurkkia (rex), jossa on se sama nipsautusrauta kuin ennen ja taas nykyisin juomapulloissa. Piipunporot eivät raikasta ilmaa, vaikka yrittäisi.

 

Suomessa murteella ”reiru” on hyvin korkea kehu. Yleiskielen vastine on sekin harvinainen kiitos ”Meinaan, Koskela, että oot läpitte reilu mies.”

 

Tuosta mielteiden kentästä oikeudentuntoisuus on vain osa. Reilu mies – upseeri, opettaja tai vaikka tiemestari, on reilu, kun ei tee itsestään numeroa. Nämä pohjalaiset tyttöystäväni, jotka olisivat nyt täyttänet 100, elleivät olisi kuolleet, kiittivät jotakuta kylän miestä, kun tämä oli niin ”alhainen”. Se tarkoittaa ylimielisen ja itsetietoisen vastakohtaa.

 

Eräältä korkealta juristilta oikein kysyttiin, miten kuuluu karahteerata, kun asianomainen oli neuvos ja vaikka mitä. ”Jos herra tuntuu turhalta, sanoo vain että Rautapää”, hallitusneuvos Rautapää opasti. Hän oli korkeimman hallinto-oikeuden presidentti, tohtori ja vaikka mitä – ja kuoli hyvin nuorena niin että nimi lienee häipynyt historiaan.

 

Ruotsissa on kaksi käyttökelpoista sanaa, joiden suomentaminen on välillä vaikeaa, vaikka Toinen on tämä tuttu ”lagom”. Vaikka se tarkoittaa oikeastaan vain ”riittävästi”. Ainakin perhepiirissä pullistelevalle saatetaan sanoa ”skryt lagom” eli että vähempikin itsekehu riittäisi.

 

”Hyfsad” on vielä hauskempi, jo kirjakieleksi ja vanhasointiseksi vaipunut. Ruotsin akatemian sanakirja määrittelee veikeästi ”josta saa enemmän tai vähemmän (någorlunda) asiallisen vaikutelman".

 

Mielestäni Ruotsissa vielä jyrkemmin kuin Suomessa koululainen tai opiskelija ei koskaan sanonut saaneensa ”hyvää” numeroa tai todistusta. Tulos on parhaassa tapauksessa ”hyfsad”, siis esimerkiksi 6 laudaturia ja keskiarvo 10.

 

”Menihän se siinä”, kuuluu sanoa suomeksi.

 

Eräs aika iso kauppa oli jäädä tekemättä. Kun kiskoin esiin painavan kirjoituskoneen, vastapuolen äänenjohtaja, joka taisi olla oikein ministeri, sanoi että kyllä tässä varmaan riittää herrasmiessopimus.

 

Avustettavani sanoi siihen, että miten vain – mutta mistä me hankimme tähän hätään herrasmiehiä.

 

Se on outoa ja kohtuutonta, että muistiin jää irrallisia ja sinänsä merkityksettömiä asioita. Joku on sanonut jotain. Toinen ei ole sanonut mitään. Pahimmassa tapauksessa joku on ollut jotenkin ikävän näköinen – luultavasti todellisuudessa pelätessään kohtapäätä uhkaavaa hammaslääkärillä käyntiä.

 

Ne muistaa. Oikeat asiat unohtuvat.