Hyggelig

 

Hyggailu tarkoittaa, että ollaan olevinaan kuin parempiakin tuttavia. Itse sana merkitsee samaa kuin saksan gemütlich ja suomen mukava.

 

Turha kieltääkään. Kuvan Arne Jacobson vastaa omaa makuani ja ikäkauttani. Se on vierastuhkakuppi. Itse käytän hillopurkkia (rex), jossa on se sama nipsautusrauta kuin ennen ja taas nykyisin juomapulloissa. Piipunporot eivät raikasta ilmaa, vaikka yrittäisi.

 

Suomessa murteella ”reiru” on hyvin korkea kehu. Yleiskielen vastine on sekin harvinainen kiitos ”Meinaan, Koskela, että oot läpitte reilu mies.”

 

Tuosta mielteiden kentästä oikeudentuntoisuus on vain osa. Reilu mies – upseeri, opettaja tai vaikka tiemestari, on reilu, kun ei tee itsestään numeroa. Nämä pohjalaiset tyttöystäväni, jotka olisivat nyt täyttänet 100, elleivät olisi kuolleet, kiittivät jotakuta kylän miestä, kun tämä oli niin ”alhainen”. Se tarkoittaa ylimielisen ja itsetietoisen vastakohtaa.

 

Eräältä korkealta juristilta oikein kysyttiin, miten kuuluu karahteerata, kun asianomainen oli neuvos ja vaikka mitä. ”Jos herra tuntuu turhalta, sanoo vain että Rautapää”, hallitusneuvos Rautapää opasti. Hän oli korkeimman hallinto-oikeuden presidentti, tohtori ja vaikka mitä – ja kuoli hyvin nuorena niin että nimi lienee häipynyt historiaan.

 

Ruotsissa on kaksi käyttökelpoista sanaa, joiden suomentaminen on välillä vaikeaa, vaikka Toinen on tämä tuttu ”lagom”. Vaikka se tarkoittaa oikeastaan vain ”riittävästi”. Ainakin perhepiirissä pullistelevalle saatetaan sanoa ”skryt lagom” eli että vähempikin itsekehu riittäisi.

 

”Hyfsad” on vielä hauskempi, jo kirjakieleksi ja vanhasointiseksi vaipunut. Ruotsin akatemian sanakirja määrittelee veikeästi ”josta saa enemmän tai vähemmän (någorlunda) asiallisen vaikutelman".

 

Mielestäni Ruotsissa vielä jyrkemmin kuin Suomessa koululainen tai opiskelija ei koskaan sanonut saaneensa ”hyvää” numeroa tai todistusta. Tulos on parhaassa tapauksessa ”hyfsad”, siis esimerkiksi 6 laudaturia ja keskiarvo 10.

 

”Menihän se siinä”, kuuluu sanoa suomeksi.

 

Eräs aika iso kauppa oli jäädä tekemättä. Kun kiskoin esiin painavan kirjoituskoneen, vastapuolen äänenjohtaja, joka taisi olla oikein ministeri, sanoi että kyllä tässä varmaan riittää herrasmiessopimus.

 

Avustettavani sanoi siihen, että miten vain – mutta mistä me hankimme tähän hätään herrasmiehiä.

 

Se on outoa ja kohtuutonta, että muistiin jää irrallisia ja sinänsä merkityksettömiä asioita. Joku on sanonut jotain. Toinen ei ole sanonut mitään. Pahimmassa tapauksessa joku on ollut jotenkin ikävän näköinen – luultavasti todellisuudessa pelätessään kohtapäätä uhkaavaa hammaslääkärillä käyntiä.

 

Ne muistaa. Oikeat asiat unohtuvat.