Erosen Kala Oy:n verkkosivulla sanotaan, että suvussa on
kalastettu jo kolmessa sukupolvessa.
Siinä saattaa olla noin 500 vuoden virhe. Lisäksi suvussa on riidelty ketkujen
karjalaisten, kuten varmaan Kemppisten kanssa. Ja lisäksi se meidän
kesämökkipaikkamme muinaishauta viittaa siihen, että varmaan toiset 500 vuotta
aikaisemmin nämä keskisen Saimaan vedet houkuttelivat käypäläisiä.
Itse olin luullut, että savolaiset ovat liikkuvaa väkeä. Sen
näimme aikoinaan kirjasta, että siellä tutuilla seuduilla oli samoja sukunimiä
kuin nyt jo hopeaveroa 1600-luvun alussa kannettassa. Mutta esimerkiksi Erosia
oli siis 1400-luvulla. Eräästä heistä mainittiin, että hän oli karannut Venäjälle
eli Haukiveden yli Ahvensalmen kylään.
Siteeraan Immosen ”Suomen rahvaan historiaa”.
Asiat olivat sitten sujuneet yleisen niskuroinnin merkeissä, mutta Puolan sotaan kadonneen Heikki Erosen sijaan määrättiin hänen poikansa
Mikko. Savolaisia karkureita vaelteli myös Inkerinmaalla, Kainuussa,
Pohjanmaalla ja Ruotsissa. Olli Martinpoika Eronen päätyi Ruotsiin ”metsäsuomalaiseksi” ja Rantasalmen mies Olli Räsänen Amerikan siirtokuntaan Delawareen.
Karjalan kävijät toivat tuliaisia matkoiltaan. Rakuuna Yrjö Venäläinen
oppi Käkisalmen läänissä palvellessaan taian, jolla saattoi pilata naapurin
kaskisadon. Piti sijoittaa yhdeksän viljanjyvää munankuoren sisään ja kaivaa se
maahan, jonka jälkeen lausuttiin loitsu ’Tue nyt Saatana ja auta oppipoikaasi,
koska olet alkanut auttaa häntä’.
Tämä tuli mieleen, kun se yksi naapuri kaatoi muutamia
vuosia sitten puita kovasti muttei sitten kaskennutkaan…
Mikko Eronen oppi Königshofenissa ja Lützenissä syömään
höyryävään huoneeseen mennessään kypärästään valkoviinissä liotettua
nisupullaa. Mutta sitten tuli rutto ja olot kurjistuivat. Ujojen savolaisten
sanotaan pidättäytyneen silloin ryöstelystä ja ”harhailleen tyhjin katsein
lumisilla pelloilla”.
Pekka Erosen kohtalo oli erikoinen. Velimies Mikon
piikkimiesryhmä oli käytännössä lakannut olemasta kuoltuaan tauteihin ja
sotaan. Pekka Erosen karkasi Saksasta Inkerin kautta kotitilalleen Rantasalmelle
ja eräs Ilonen palkattiin hänen sijaisekseen sotaväkeen. Tilattomia miehiä houkuteltiin
rakuunoiksi lupaamalla heille verovapauksia. Itsellismies Lauri, Eeron poikia, ilmoittautui
rakuunaksi mutta karkasi ja muutti Ahvensalmelle eli Vesikansan puolelle.
Mutta suku oli mennyt 30-vuotisessa sodassa niin vähiin,
että lopulta sotaväenottoon ilmestyi vain Ritoniemen vanha emäntä, Lauri Erosen
leski. Häntä ei otettu sotaväkeen.
"Ajan raa’at sodat jättivät miehiin syvät henkiset haavat. Ne
näkyivät käräjillä, joilla käsiteltiin sitten useita Erosen suvun
väkivallantekoja."
Kohta kirjassa siirrytään Kinnusiin, mutta lue itse. Ja Eero
ja Olli kanssa. – Kemppiset muuten pääsivät vähemmällä. Tuohon samaan aikaan
tilaa Kemppisenmäki (Hiitola, Ilmee) viljeli Pekka Kemppinen. 1662 – 1738. Isonvihan aikaan...
Retorinen mieleenjohtuma: Mahtoivatko niillä Hiitolan Kemppisillä olla jotain tekemistä rälssisäädyn tai rälssin alustalaisten kanssa.
VastaaPoista"Lemun kämbit kelda kontit
veit kircon, varastit kircon..."
Kiitokset kovasti otsikosta, sattumalta tulee tänään täyteen 61 vuotta.
VastaaPoistaMuuan sakemanni, H. Siebert, rakensi 1960-luvulla kesämökin erään Haukiveden "Suomen puolella" asuvan Erosen laajoihin maihin kuuluvalle pienelle yksinäiselle luodolle, luvan perästä tietenkin. Kohtapa Erosen isäntä rakensi oman mökin lähietäisyydelle kallioisen niemen päälle. Siebert ei välttämättä tykännyt.
VastaaPoistaHyviä lahnafileruumita noi. Nam, nam. Kun joku ensin paistaisi heidät.
VastaaPoista