Qq

Professori Heikki E.S. Mattila on keskittynyt oikeuslingvistiikkaan. Useimmat eivät tiedä, mitä se sellainen on, syödäänkö sitä vai juodaan vai pannaanko päähän.

Kirja on omiaan salpaamaan hengen kaikilta muilta paitsi Mattilan tuntevilta. Se on niin hyvä ja kattava ja lisäksi kieleen terveesti suhtautuva.

Sekä lakimies että muut tuntevat kysymyksen, jota eivät aina tunnusta: mitähän tämä tarkoittaa, jos mitään. Itse liikutuin syvästi penkoessani hiljan tietosuojaa koskevan lainsäädännön valmisteluasiakirjoihin.

Muuan 1800-luvun mies, lakimies, sai nimiinsä ajatelman: ”Miksi esittää asia yksinkertaisesti, kun siitä saa niin ihastuttavan monimutkaisen!”

Mattilassa on miestä mainitsemaan suorin sanoin sekin, että lainopin alalla yksi syy on itsetehostus, kirjoittajan halu korostaa oppineisuuttaan, oli se aitoa tai ei. Hän jopa viittaa lyhenteistä kirjoittaessaan okkultismin perinteeseen. Ei loitsu mene toteen, jos joku ymmärtää sen. ”Hokkuspokkus” on väännetty sanoista ”hoc est corpus meus” eli ehtoollisen asetuksesta: tämä on minun ruumiini. Uskonpuhdistussyistä viiniä ei mainita.

Otsikon kaksi q-kirjainta ovat aikanani oppimani memoriaalipöytäkirjan eli istunnon kestäessä laaditun luonnoksen merkintä kulujen kuittaamiseen. Lopullisessa versiossa niiden paikalla luki ”Asian laadun johdosta asianosaiset saavat pitää heille oikeudenkäynnistä aiheutuneet kulut vahinkonaan.”

Kyselin vuosikymmeniä viisaammiltani, mistä tuo qq on peräisin ja järkevin vastaus oli ”quod quitteras”, mikä ei valitettavasti ole mitään kieltä tai ehkä sitten latinan pronomini ja yhdistelmä ruotsin ja latinan kielistä. Oikeudenkäyntikuluja koskeva lausua lyhennettiin ”exp.” ja jotkut lukivat sen ääneen: ”Exp 100 mk.” Joku oikeuttaan hakeva oli tiemmä kuullut tämän väärin ja vastannut Herra Puheenjohtajalle:” No, hepskukkuu.”

Tämä ei ole Mattilan kirjan esittely, vaan päivittelyäni siitä, että joku voi toteuttaa noin valtavan hankeen noin hyvin ja johdonmukaisesti. Sain kirjan pari päivää sitten tekijältä (ja ojensin omani).

Kirjoitan tämän lähinnä äidinkielen opettajille ja muille kielen ilmiöistä avarasti kiinnostuneille. Kirjaa lukiessa näet tulevat mieleen monet muut alat, kuten laitteiden kokoonpano- ja käyttöohjeet, jotka tosin ovat siirtyneet suureksi osaksi YouTubeen, lääketiede ja esimerkiksi rakennuspiirustukset ja -määräykset, joissa sananvalinnat ja kielen muodot saattavat olla niin ratkaisevan tärkeitä, että henkilökohtaisiin taidonosoituksiin ole todella aihetta. Esimerkiksi kosteiden tilojen eristyksen yhteydessä ei pidä käyttää sanoja ”tai muu vastaava” siveltävä aine tai laatta. Riitatilanteessa vastapuoli voi väittää, että paperimassasta muodosteltu levyntapainen on ihan vastaava.

Sekä juristit että lääkärit käyttävät latinankielisissä sanoissa ahkerasti lyhenteitä. Syy on se, etteivät he osaa latinaa mutta ovat saaneet jostain tiedon, että sanoilla on taivutus. ”Inf. cord.” tarkoittaa sydänkohtausta. Kaikeksi onneksi molemmat sanat ovat maskuliineja, joten ”infarctus cordis” -mutta kolmannen deklinaation nominien kanssa saa olla varovainen

Lakikieli on petollista, koska tavallinen kielemme sana saattaa tarkoittaa aivan muuta kuin luulisi. Ainakin minulle on vastattu useasti huomautukseen ”tuollainen päätös olisi moitteenvarainen”, että ”kyllä minä sen moitteen kestän”. Moite tarkoittaa tuomioistuimessa ajettavaa kannetta, jossa vedotaan pätemättömyysperusteeseen.

Mutta Mattilan mainio teos ei ole moitteenvarainen eikä väitteenvarainen