Poliittinen evankeliumi

Tänään ne lukijat, jotka eivät mahdu tai pääse tuomiokirkkoon kuuntelemaan passiota, tietysti perehtyvät sen tekstiin. Matteuksen evankeliumi 26. luku ja seur. ei riitä,  koska teoksessa on paljon virsien säkeistöjä ja muit laulettuja tekstejä.

Johannes-passio on tekstiltään suoraan sanoen aika heikko esitys. Sen lienee kasannut eräs postinkantaja, ilmeisesti joutoaikoinaan. Tekstin piehtarointi veri-mystiikassa viittaa enemmän makkaratehtaan puolelle kuin kirkkoon.

Matteus-passio on toista ja sisältää myös selvän avaimen kokonaisuuteen. Hyvin karkeasti jaotellen vanha perus-katolisuus perustui ajatukseen, että seurakuntalaisten on syytä pitää suunsa kiinni ja antaa papisto hoitaa messuamisen ja kerätä penningit.

Uskonpuhdistus matkaansaattoi paljon pahaa ja osoittautui etenkin Pohjois-Euroopassa mainioksi maksimoida ruhtinaiden rahalliset voitot ja luoda paikalliset virkamiehet vahtimaan rahvasta.

Toisaalta se nosti esiin jo katolisen mystiikan luoman henkilökohtaisen elämismaailman. Tuo vallankumouksellinen ajatus – jonka tukahduttamisessa suurilla yhteiskunnallisilla vallankumouksilla oli pari sataa vuotta myöhemmin työ ja tuska – oli vapaus.

Kirjoitusten laajalti tunnettu epäselvyys johtui siitä, että kysymyksessä on enemmän kartta kuin kirjoitus. Ihmiselle annetaan välineitä löytää oma tiensä.

Juuri passioissa vahvasti korostettu rakkaus on ydin. Tarinoissa ihmisiä ei rakasteta sen takia, että he olisivat hyviä, rikkaita tai ihailtavia. Evankeliumiteksti korostaa lapsia, naisia ja vanhuksia, jopa eläimiä ja tarkasti katsoen ympäristöä eli maailman ihmeitä. Päähenkilö tapasi hakeutua vuorille, jotka hänen aikanaan kuivassa maassa lienevät olleet hienoja paikkoja. Hän käytti vettä (kaste), kun vanhan perinteen mukaan ihmeidentekijät harrastivat outoja ja epäilyttäviä nesteitä ja keitoksia.

Vuotuisilla rituaaleilla on merkitys. Passioissa se on rakkaus. Jopa sana ”passio” tarkoittaa sekä kärsimystä että rakkautta. Viimeksi mainittu tuli käyttöön myöhään merkityksen ”erittäin voimakas tunne” kautta.

Ei taida olla liioiteltua väittää että yli sata vuotta viha on ollut johtava tunne ja valitettavasti myös aate. Kohteita löytyy. Silti välillä tuntuu, että kurituksen ja alistamisen aatemaailma olisi välillä kuin vaihtumassa.

Kärsimystarina ei sisällä ratkaisua. Yli kolmituntinen tarina päättyy hautaan ja jäähyväisiin. Bach, taiteilija, käsitti että ajatus pilven päällä odottelevista vainajista on taikauskoa. Messianismi eli Kristuksen toinen tuleminen on uskomus sekin, mutta ajatus pikaisesta paluusta on hiipunut jo tuhat vuotta sitten.

Hyvin usein merkittävän taiteilijan ydinelämys on rakkaus, siis antaminen eikä pyytäinen. Hyvin usein merkittäviin vaikeuksiin  joutuneen ihmisen ongelma on rakkaudettomuus. Ja kaikille kuolema on suuri kysymys.

Johtopäätös on vaivaton. Tässä musiikissa ovat mukana tärkeimmät asiat, joita ihmisillä ja eläimillä on. Tyypillisen osuvasti päähenkilön kielikuvallinen nimitys on karitsa.