En pidä Tarkovskista enkä
etenkään ”Andrei Rublevista”. Eilen kävi vielä niin että istuimme epähuomiossa
liian perälle, joten en erottanut kuvatekstejä lainkaan. Osan elokuvaa katsoin
silmät kiinni; en nukkunut. Alanen sanoi, että suomennos oli uusi. Kopio oli
erinomainen. Orion oli melkein täynnä ja yleisö äreän keskittymisen tilassa.
Perjantain Matteus-passio
on pääkaupungin ehkä merkittävin kulttuuritapahtuma. Siellä tapaa aina tuttuja
ja ihmisiä, joille kuuluu niiata. Kuoro ja orkesteri olivat siis sillä tasolla,
että parempaa saa hakea.
Kotiin päin ajettaessa
vaihdettiin pari sanaa Nicholas Carrin kirjasta (The Shallows), jonka mukaan
Internet tyhmentää ihmisiä aivan dramaattisesti. Ihmisistä on jo tullut heidän
aivojensa muokkautuessa googlemielisiä eli keskittymisen kesto on noin kymmenen
sekuntia kerrallaan, maailma nähdään toisiinsa liittymättöminä sirpaleina ja
pintapuolisuutta luullaan hyväksyttäväksi ihmisominaisuudeksi.
En osaa sanoa, onko näin.
Kun luen entisiä kirjoituksiani, olen mielestäni toistellut tätä vähintään
kerran viikossa. Ei Internetissä sinänsä ole vikaa. Siellä on aivan kaikkea,
kukaties myös ”Andrei Rublev”. Mutta se houkuttelee pahantapaisuuteen.
Seuraavan kerran katson
Rublevin korkean talon katon harjalta kiikarilla, jos joku järjestää esityksen.
Edellisen kerran katsoin sen kotona DVD:ltä. Muistiini ei ole luottamista,
mutta eilinen saattoi olla ensimmäinen kerta, kun näin sen yli kolmituntisen
version.
Rublevin ”oikeasta”
versiosta on olemassa aika laaja kirjallisuus. Itse en usko Tarkovski omaa
vakuuttelua, että Euroopassa lopulta näytetty puolta tuntia lyhyempi versio
olisi ollut hänen tarkoituksensa mukainen. Sen uskon, että amerikkalainen
kahden tunnin versio on sietämätöntä sekamelskaa. Niin tämä nyt nähtykin on.
Jos joku kohotti kulmiaan
tämän kirjoituksen ensimmäiselle lauseelle, verratkoon sitä lauseeseen ”Pidän Raamatusta”.
Paavo Väyrynen voisi ilmoittaa pitävänsä ”Andrei Rublevista” ja lisätä muutaman
syvällisen perustelun.
Minkä tähden esimerkiksi
elokuva pitäisi kuvata todellisuutta? Eihän kukaan todellisuudessa tiedä, mitä
todellisuus on, ja oman perinteemme sisältä sanoen tiedämme, että esimerkiksi
rakenteemme ja kokemamme vaikuttavat paljon siihen, mitä olemme havaitsevinamme
”todellisuudesta”.
Mielenkiintoisesti Tarkovski
on sijoittanut elokuvaansa lähes tyhjentävän kertomuksen siitä, mitä tälle
elokuvalle tapahtui sen jälkeen kun se oli valmistunut.
Päähenkilö, Tarkovski,
jota näyttelee Solonitsyn roolinimellä Andrei Rublev, on syvälle näkevä,
pitkämielinen taiteilija, jonka työt tuhotaan, jonka työskentely estetään, joka
joutuu keskelle hirvittäviä tapahtumia, jonka ympäristö on täynnä luihuja ja
valehtelevia ihmisiä ja joka kuuntelee vierestä, miten toiselta taiteilijalta –
kellonvalajalta – luvataan katkaista pää, ellei kello soi.
Ehkä juuri se jakso, joka
mainitaan harvemmin, koska se herättää katsojassa kummastusta ja
kiusaantumista, nimittäin pakanoiden juhannusjuhlat, avaa yhden tulkinnan. Nuo
pakanat muute näyttävät olevan suomalaisia eli tshuudeja – karsaita kuontalopäitä
hulluna juovuksissa hirsirakennelmissaan.
Elokuvan aihe on
luonnonsuojelu. Kun luontoa ei voi olla pilaamatta eivätkä hevoset voi olla
suistumatta nurin portaisiin, ainoa tapa pitää yllä elokuvassa rastaan metsäisenä
lauluna kerrottua luontoa on maalata kelloja ja valaa ikoneita.
Taide ja taito
maailmassa, jossa on niin paljon kesken eli niin paljon kaupunkeja polttamatta
ja viattomia ihmisiä surmaamatta, on erikoinen valinta.
Ilman tätä 1400-luvun
tapahtumiin liittyvää elokuvaa mahdollisuutemme käsittää jotain keskeistä
esimerkiksi tämän hetken Euroopan ja maailman asioista olisivat heikot.
Poliittisella tasolla
näemme, että heti kun terroristit tulevat, joku paikallinen hallitsija surmaa
sukulaisena ja liittyy asemiehiin. Monen kymmenen selvän viittauksen joukossa yksi
on Venäjän kuvauksen perinne. Suuri elokuvataiteilija Sergei Eisenstein teki
kaksi elokuvaa Iivana Julmasta, joka eli vain pari sukupolvea myöhemmin.
Niidenkin elokuvien kanssa oli vaikeuksia, eikä Eisensteinin tarkoitusperistä
ole oikein selvyyttä.
Ajattelussa on tapahtunut
muutoksia. Nuorempana Eisenstein kuvasi – tosiasioita muutellen –
vallankumouksia. Tarkovski näyttää lähtevän siitä, että vallankumous on
väkivallankumous ja että pyhille miehille ja ilveilijöille ominainen yritys
pysytellä siitä erillään ei ole omiaan onnistumaan.
Joissakin harvoissa
tapauksissa, kuten tässä esimerkiksi otetussa, Venäjän historian ja siis myös
Euroopan historian suurimpiin luettu taiteilija välittää jotain itsestään.
Onneksi ankara taiteilija
on sallinut meille katsojille ylimenon eli mustavalkoisesta äkisti värikuvaksi
muuttuvan lopun Andrei Rublevin ikoneista ja niiden yksityiskohdista.
Suuren tyyneyden alla on
Raamatun usein tähdentämä, ison musiikin toistama Jumalan kauhistuttavuus,
roomalaisittain Rex tremendis majestatis.
Tarkovskin tulkinnassa
välittäminen on välittämistä. Välittäminen kuten viestin välittäjä tekee
muuttuu välittämiseksi kuten ihmisestä tai eläimen kärsimyksestä
välittämiseksi.
Eikä elokuvan
kellonvalannan lopputulos, mahtava kirkonkello soi kauniisti tai oikein.
Nerokkaan eli siis pelkkien arvailujen varassa toimineen tekijän työn tuloksena
kello julistaa totuutta. Myös se välittää sekä maallisesta että taivaallisesta.
"Internet tyhmentää ihmisiä aivan dramaattisesti."
VastaaPoistaInternet on kuulemma täynnään jotakin outoa vihapuhetta.
Ihmettelen millä sivustoilla internetissä näin kertovat luuhailevat.
Internet on upeimpia keksintöjä. Todella ehtymätön tiedon lähde tietoa haluaville.
Onko ns. printtimedia ja eräät auktoriteeteiksi itseään luulevat kateellisia internetille? Vai ovatko ne vain käyttäneet aikansa roikkumalla väärillä sivustoilla.
"mustavalkoisesta äkisti värikuvaksi muuttuvan lopun Andrei Rublevin ikoneista ja niiden yksityiskohdista."
VastaaPoistaTämä onehdottomasti elokuvahistorian hienoimpia kohtauksia: miten mitätöntä on elämä ja miten suurta (ikuinen) taide. Olen joskus verrattunut omaa työni flow-tilaa tuohon.
"Minkä tähden esimerkiksi elokuva pitäisi kuvata todellisuutta?"
VastaaPoistaKyllä taide kuvaa todellisuutta, mutta ei näköiskuvana vaan korkeampana totuutena.
Venäjän historia alkaa slaavien ja suomalais-ugrilaisten kansojen yhteensulautumisesta. Samaa juurta ollaan, joskin historian ja yhteiskunnan suunta on ollut viikinkiajan jälkeen täysin toinen.
VastaaPoistaSuomalais-ugrilaisille kansoille taisi vain käydä kurjasti tuossa liitossa, jäivät killin osalle slaavien valtameressä.
PoistaEn ole koskaan pitänyt venäläisistä elokuvista, ne ovat minusta aivan liian ”syvällisiä ja sielukkaita.”
VastaaPoistaPutinin, ja muun virallisen Venäjän, mukaan venäläiset ovat ”syvällisiä ja sielukkaita.” Siksi onkin varsin outoa, ettei Venäjältä ole tullut juuri mitään sykähdyttävää sitten venäläisen kulttuurin kulta-ajan; Dostojevski, Gogol yms.
/Y
Tämä johtuu vain siitä, ettei niitä juurikaan tuoda maahan (elokuvat) tai julkaista kirjat.
PoistaPieni poikkeus, mikä vahvistaa säännön on venäläisen titeiskirjailijan teokset Metro 2033 ja Metro 2034, joiden dystopia on nyky-Venäjän loistava kuvaus.
"Suuri elokuvataiteilija Sergei Eisenstein teki kaksi elokuvaa Iivana Julmasta, joka eli vain pari sukupolvea myöhemmin. Niidenkin elokuvien kanssa oli vaikeuksia, eikä Eisensteinin tarkoitusperistä ole oikein selvyyttä."
VastaaPoistaKäsittääkseni tämän elokuvan tekeminen oli melkoisen erikoinen prosessi. Iivana Julma, kun sattui olemaan Stalinin suosikkitsaari ja kuten osien julkaisuvuosistakin huomaa (Iivana Julma I 1945, Iivana Julma II 1958), niin jotain oleellista tapahtui näiden osien välillä.
Osa yksi oli pikemminkin tilaustyö, jossa panokset olivat aika kovat ihan oman henkilökohtaisen hyvinvoinnin kannaltakin. Moni sanoo, että elokuvassa ei ole oikeastaan muuta Eisensteiniä kun nimi alku - ja lopputeksteissä, sillä niin kovaa kuulemma sensuuri ja ohjailu oli. Stalinia ei vain saanut suututtaa oman suosikkiaiheensa suhteen.
Osa 2 jäi sitten vähän kesken ja uskallettiin näyttää vasta Stalinin kuoleman jälkeen. Osa 3 jäi sitten kesken niin pahasti, että siitä ei saatu esitettävää versiota.
Joten ei ole oikeastaan mikään ihme, että Eisensteinin tarkoitusperät jäivät vähän hämäriksi, sillä eihän tuo kokonaisuus edes valmistunut koskaan. Oikeastaan tämä "Propagandaosa" oli ainoa joka tuli täysin valmiiksi.
Panssarilaiva Potemkin on muuten myös vähän kinkkinen tapaus, sillä suurin osa on siitä nähnyt vain Stalinnin kaudella tehdyn uudelleen leikatun version. Kun sitä vähän aikaa sitten ilmestyi restauroitu Blu-ray, niin siinäkin luki ettei ole täysin varmaan, että vastaako se täysin Eisensteinin alkuperäistä leikkausta, mutta se on yritetty kaiken saatavissa olevan tiedon valossa tehdä mahdollisimman alkuperäiseksi.
Elokuvien suhteen on kyllä aika kummaa miten leväperäisesti niiden tekijät ainakin Euroopassa suhtautuivat niiden säilyttämiseen ja arkistointiin. Panssarilaiva Potemkin on tästä kyllä hyvä osoitus alkuperäiskopiota ei ole käsittääkseni säilynyt. Suomalaisten kannalta tilanne on vieläkin huonompi. Peter von Bagh arveli joskus, että vain 10% suomalaisista mykkäelokuvista olisi sen verran hyvin säilyneitä, että ne olisivat pelastettavissa. Ei edes sellaisen suomalaisen elokuvasuuruuden kuin Mauritz Stillerin elokuvista ole säilynyt kuin vajaa puolet vaikka mies tekikin elokuvauransa Ruotsissa.
Katsoin Andrei Rublevin jokin aika sitten kirjaston DVD:ltä ja nautin kyllä häiriöttömästä ja keskittyneestä katselusta, johon saattoi sijoittaa virkistävän jaloittelunkin. Filmi oli täynnä ahdistavia kohtauksia mutta myös kauniita kuvakulmia ja lopussa tuli lohdullinen katarsis, taiteilijamunkin upeat teokset väreineen. En ole koskaan oikein ymmärtänyt ikonitaidetta, kun en tunne sitä symboliikkaa enkä ole siihen kasvanut. Minun silmääni monet ikonit näyttävät jäykiltä, vähän kiiltokuvamaisilta, mutta eivät nämä Rublevin. Tuli tunne, että tämä pitää nähdä myöhemmin vielä uudelleen, että ehtii syventyä paremmin detaljeihin. Se pakanallinen juhla oli tosi omituinen ja groteski, kontrastinako Rublevin hartaaseen uskoon?
VastaaPoistaKyllähän intenetistä saa paljon tietoa ja viihdykettäkin. Olisi vaikea totutella olemaan ilman sitä, niin googlettuneet aivoni ovat. Joka päivä silmäilen hetken eri kielisiä lehtiä, vaikkapa Petroskoissa ilmestyvää Omaa muata. Elävät niin ahdingossa siellä. Joskus löytyy jostain hyvä artikkeli kokonaan luettavaksi, varsinkin kirjallisuudesta. Tuossa laatikkoon tipahtavassa aamulehdessä niitä on vähemmän ja vähemmän ja harvoin mielenkiintoisia.
Usein tarkistan jotain asiaa sillä lailla kymmenessä sekunnissa tai vähemmässä, muistin tueksi tai uutena asiana. Tänä aamuna katsoin vihdoin sen "virstan", useana päivänä Tshehovin novelleja luettuani. Noin kilometriksi sen ymmärsin novellien perusteella, mutta opinpahan, että Suomen virsta oli vähän pitempi kuin Venäjän. Jos ne tiedot eivät ole ihan luotettavia, niin minun kannaltani sillä ei ole merkitystä.
Voisi aikaansa kai käyttää paremminkin. Esimerkiksi siivoamiseen. Eilen käytin viisi tuntia ruoan laittoon, kun tuli enemmän väkeä syömään. Ei, liioittelen, neljä ja puoli. Sitten ehti kuitenkin istua 15 minuuttia koneen ääressä jalkoja lepuuttamassa,ennen kuin tulivat. On se netti hyödyllinen.
Viikko sitten otti Facebookissa yhteyttä Itävallassa, nyt väliaikaisesti Suomessa asuva entinen lapsenlikka lähes 50 vuoden takaa, oli abiturienttina apunani mökillä, jossa ei silloin ollut sähköäkään. Oli riemullista uudistaa se yhteys. Kutsuin käymään. EG
Googlen pelko on viisauden alku.
VastaaPoistaHistamiinireaktiokiusatuille hyvä uutinen, permetriini on saapunut kauppoihin. Bayerhan se. Welcome and hälsningar hej ja kutpai kutinat. Inhoittavien ininävoimien torjunta-aine on myrkyllistä kissoille, sic!
PoistaTämänkin tiedonsirun tarjosi Teille ostoskeskustaiteilijakurssi 1.
Kauneinta täältä lukemaani. Upea. Suurkiitos!
VastaaPoistaIH