Nukkuneen rukous

 Kello on nyt muka jotain. Arvioni mukaan aikavyöhyke ja kesä- ja talviajan vaihtelu on villiintyneen kansallistunteen muistomerkki, josta emme enää pääse irti.

Ajan ja kellojen aikakausi alkoi toden teolla rautateistä. Aikaisemmin oikean ajan eli periaatteessa auringon ilmansuunnan toteaminen oli hiukan hidasta ja kahden paikan todellisen aikaeron toteaminen vaivalloista. Merellä käytettiin Greenwichin aikaa, jota siis voi pitää brittien siirtomaavallan muistona.

Kaikkien käytännön tarpeiden kannalta sama asia on nykyinen keskiaika, UTC. Tietokoneella sen löytää nopeasti esimerkiksi googlaamalla ”UTC nyt”.

Mietiskelin, siirtyisinkö itse pysyvästi käyttämään tuota samaa keskiaikaa, joka on voimassa esimerkiksi lentokoneiden ohjaamossa, vaikka matkustajien puolella päämäärässä eli laskeutumispaikassa käytetyn vyöhykkeen aika on tavallinen.

Nykyinen käytäntö lienee sitten EU:n monumentti. Direktiivejä on annettu lähes kymmenen. On ollut hankala päättää, milloin kesä alkaa ja milloin tulee talvi. Miten mahtaa olla koululaisten laita? Minä en näitä muista – mutta ehkä koulussa opetetaan. Nytkin on määräpäivä eli maaliskuun viimeinen sunnuntai-

Korkean iän saavuttamisen jälkeen on aika usein vaikea olla ajatuksettoman varma siitä, tapahtuiko jokin asia – siis esimerkiksi enon putoaminen veneestä – kaksi vai viisi vuotta sitten. Ongelma voi olla kiusallinen, kun vanhempien ja läheisten kuolinvuoden joutuu miettimään. Yllätyin kun serkkuni ehdotti tapaamista äidinisän kuoleman tasavuosipäivän johdosta. Itse joudun muistelemaan sen asian lapsen syntymävuodesta aloittaen ja siis palauttamaan mieleeni, että lapsi oli niin pieni että äiti joutui jäämään Savoon hänen kanssaan. Ja tullessa oli sellainen sumu että ei koskaan!

Meille ei ole vieläkään kerrottu, oliko pelätty siirtyminen vuoteen 2000 valtavine vaaroineen tietoliikenteelle väärä hälytys vai päin vastoi viisaiden varotoimien voitto. Mitään mainittavaa ei tapahtunut.

Mutta tänä aamuna riitelin viisi sekuntia yökelloni kanssa. Kuorsauksen keston mittaamiseen käytän puhelinta joka siis nyt väitti, että olen maannut epätavallisen pitkään. Vasta seuraavan ajatuksena muistin, että itse Television Täti oli sanonut kesäajan koittavan.

Lehdissä väitetään, että kesäaikaan siirtyminen aiheuttaa ihmisille vakavia sielullisia häiriöitä. Voi olla. Mielenkiintoisempi on se itsekin muistamani seikka, joka on päätynyt hakuteoksiin, että lopullisesti asiat sotki ensimmäinen öljykriisi.

Ja mistä aiheutui ensimmäinen öljykriisi? Valitettavasti viittausteokseni ei ole suorastaan yleistajuinen, mutta viittaan silti.

Markus Karin uusi väitöskirja ”Suomen rahoitusmarkkinoiden murros 1980-luvulla” (Into 2016) sietää huomata. Sitä oli pinkka Akateemisessa.

Olen henkilökohtaisesti kiitollinen kirjoittajalle siitä, että taloushistorian katsauksessaan hän esittää lyhyesti ne tiedot, joita olin kaipaillut omaan kartellikirjani, nimittäin Suomen lähes 60 vuotta kestänyt talletuskartelli.

Se oli Suomen Pankin ja kaikkien muiden pankkien muodollisesti vapaaehtoinen sopimus, josta tuli kenenkään asiaa oikein huomaamatta rahoitusmarkkinoittemme kulmakivi. Se ole olennaisesti sopimus, jolla pankit pidättäytyivät kilpailemasta talletuskoroilla.

Ennen nimittäin säästettiin rahaa ja käytettiin pankkikirjaa ja korko, tyypillisesti viisi ja puoli prosenttia, saattoi olla kova juttu. Kun otin tai itse asiassa sain sydäntä särkevästi kerjäten, nyyhkien ja rukoillen asuntolainan vuona 1972, korko oli muistaakseni 16 tai 17 prosenttia, Kyllä tuntui.

Siihen aikaan asuntosäästämisen idea oli, että ensin säästetään puolet ostettavan asunnon hinnasta ja sitten voidaan järjestää se toinen puoli pankkilainana.

Nykyisin säästetään niin, että tungeksitaan marketeissa ja ostellaan hulluna kaikkea mitä ei oikeastaan tarvitsisi, kuten huonoa aikaa näyttäviä kelloja. Kluuvikadulla oli ikkunassa ainakin kaksi rannekelloa, joiden hinta on yli hyvän henkilöauton hinnan. Katsokaapa liikemiehiä ja poliitikkoja tarkasti. Ei ole huono ajatus kiertää kaukaa henkilöt, joiden todellisuudentaju on sellaisissa kantimissa, että kuljeksiva sadan tonnin kellon kanssa.

Kuten tunnettua, Rolex ei ole enää mitään – tai on se erilaisten roistojen kello. Venäläiset sitä suosivat ja perinteitä kunnioittavat amerikkalaiset. Heille se on maailmassa menestymisen merkki, meille ei.

Markus Karin kirjasta kirjoitan vielä lähemmin. Olen yksi niistä kirjassa mainituista ihmisistä, joilla on seikkaperäisiä muistoja kuilusta 1989 ja sitä seuranneista suurista kuolovuosista. Lisäksi minulla on asiakirjoja, joita vaille väittelijä valittaa jääneensä. Paperit ja muistiinpanot koskevat kasinotalouskriisin selvittely-yrityksiä tuomioistuimissa eli itse asiassa eivät väittelijän aihetta.

Luulisin ja toivoisin, että lukijoista jotkut kipaisevat kirjakauppaan. Väitöskirja on aina toista maata, vaikka lukija tulkitsisi aineistoa itse toisin. Se tieteellisyys, joka on kunniassa myös oikeustieteessä ja jopa oikeushistoriassa, edellyttää väitöskirjassa väitteiden huolellista perustelemista ja lähteiden ilmoittamista. Ja se on paljon, etenkin tällaisessa asiassa.

Hyvin ilahtunut olen siitä, että Jukka Kekkonen on kannustanut oppilaitaan näin vaikeisiin aiheisiin. ”Nykyhetken historia” on todella vaikeaa ja yrittää väkisin viedä päättelemään lopputuloksesta käsin. Esimerkiksi minulla ei ollut mitään aavistusta Eurooppaan ja Suomeen muuton vaikutuksista. Onneksi on runsaasti muita, jotka tiesivät ja varoittivat, että maahan ei pidä päästää muukalaisia.

Oikeushistoria lienee uudessa, jännittävässä vaiheessa. Professori Niklas Jensen-Eriksenin opetusaine on nimenomaan yrityshistoria, joka oli kauan taloushistorian lapsipuoli. Professuurin rahoitus tuli elinkeinoelämästä (Casimir Ehrnrooth). Viisas noutaa itse vitsansa.