Sakset

Selaimeni sivustolle etuileva msn.com näyttää olevan liitossa MTV 3:n kanssa ja keskittyneen tyhjänpäiväisiin muka-uutisiin. Ryhdyin seuraamaan sitä haistellen, että kysymyksessä saattaisi olla tekstimainonta tai ainakin tuotesijoittelu.

Sitä olen kummastellut pidempään, mitä Apple mahtaa maksaa Ylelle siitä, että sekä uutis- että ajankohtaislähetyksissä näyttää olevan aina näkyvissä iPad. Vai olenko vanhanaikainen? Jos uutisankkuri mutustelisi Fazerin Kis-Kis-karamelleja ja laittaisi paperin näkyviin rintataskustaan, eikö se olisi mainontaa? Kis-Kis kai on maan vanhin makeismerkki, vielä vanhempi kuin Fazerin Sininen.

Nyt kerrottiin ihastelevassa hengessä, miten hyvää ja halpaa tavaraa Lidlistä saa. Harmistuin hiukan, koska olin juuri hankkinut käsille hyvän keraamisen teroituspuikkoni ja valistellut sen puukonkahvaisen fileerausveitsen ottavaksi. Berlusconin pintaa myytiin näet viikolla kimpale alle kympillä. Kyllä pääsiäissikaa piti saada. Ilmakuivattu Parman kinkku on hyvää. Oli. Oli lammastakin. Ja siivut olivat ohuita kuin huokaukset.

Prismasta löysin sitten hyvät sakset arkistointityötäni varten. Menetelmä on leikata paperit kahtia ja viedä silppu sitten keräyslaatikkoon. Näissä pikaisesti hoidettavissa tärkeissä papereissa on oudosti vuoden, kahden tai kolmen vuoden ikäisiä ja lisäksi yllättävä määrä kartonkia. Käyntikortit ovat kuin hautausmaalla kävelisi. Tuhoutuneita työpaikkoja, tärveltyneitä ihmisiä, tai sitten kauan sitten kadonneita…

Leikkaaminen on niksini. Vaikka olisi kuinka laiska ja vanha, työ keskeytyy silloin tällöin, ja seurauksena voi olla, että paperit käy suotta läpi useaan kertaan. Minullahan on tässä paperia enemmänkin, koska ympärilläni ovat vanhempieni erinomaisesti järjestetyt paperit. Niistä saksien uhriksi menevät ensimmäisinä muun muassa vanhat veroilmoitukset kopioineen, rutiinimaiset kuitit, vakuutuskirjat ja erilaiset esitteet.

Saksien ohella tarpeellinen työkalu on pieni katkoteräveitsi. Jotkut esittelykirjat on nidottu niin tukevasti, että käsin repimisen sijasta niteen selän viiltäminen on nopeampi ja tehokkaampi keino.

Fiskars keksi noihin saksiinsa uudenlaisen teollisen hiontamenetelmän ja kehuskelee valmistamansa niitä päivässä saman määrän kuin kilpailijat vuodessa.

Asiasta saattaa olla jopa yksimielisyys. Hyvät sakset. Sen huomaa viimeistään kun yrittää leikata jotain halpatuotteella. Kuvassa on uusi malli, jota epäilin huijaukseksi. Tarvitaanko korkinavaaja saksiin? Voi olla että takana on ajatusta. Olisiko kruunukorkin avaaja juuri se kapine, jolla on tapana olla hukassa silloin kun sitä tarvitsisi?

Erikoisuus on saksien leukojen juuressa oleva aaltomainen taite, jota ilmoitetaan tarvittavan köyden katkaisemiseen. Paksumpaan kartonkiin se on erikoisen hyvä. Ja lisäksi löytyy rautalangan leikkuri. Pakettinarun tai teipin sijasta käytän maitokaupassa myytävää, melkein ilmaista rautalankaa esimerkiksi CD-levyjen niputtamiseen.

Siinä on joskus miettimistä, noudattaisiko lakia vai ei.

Edellisen kerran jouduin miettimään samaa asiaa, kun aineistostani perustettiin digitaalinen kokoelma Kansalliskirjastoon. Jätin sähköpostin vain itselleni ja siirryin arkistointijärjestelmään, jossa tietyn värinen ja merkkinen ulkoinen kovalevy sisältää oikeasti yksityistä aineistoa, kuten lähetetyt ja saadut sähköpostit.

Siellä on tietysti melkein pelkkää roinaa, mutta on tärkeääkin ja sitten valitettavasti toisten liikesalaisuuksia ja omia vaitiolovelvollisuuden aiheuttavia viestejä.

Suhtaudun lääkäreiltä oppimallani tavalla. Ellei kysymys ole arkipäiväisyyksistä, en ilmaise, kenen kanssa olen ollut yksityisesti lakimiehenä yhteydessä. En tietenkään tarkoita avoimia luentoja ja sen kaltaisia.

Mutta kun isäni papereissa on saajana joku erittäin korkean virkamiehen tai toimihenkilön nimi ja asia on oikeudellinen, ne eivät kuulu kenellekään.

Siltä varalta että joku lukisi tämän huolestuakseen vanhoista asioista, kaikki hänen vaitiolovelvollisuutensa piiriin kuuluva on joko asianajotoimistossa tai jo syötetty silppuriin siellä.

Itse olen omissa papereissani hiukan kahden vaiheilla. Nytkin on ollut tasavuosipäivän johdosta valmiina pieni blogikirjoitus Lapualaisooppera-oikeudenkäynnistä, joka ratkaistiin 70-luvun alussa.

Taidan julkaista sen, kun tuo korkeimman oikeuden päätös asiassa, jossa olin siis asianajajana, kumminkin on edelleen ainoa varsinainen prejudikaatti sitaatin käsitteestä ja etenkin sallitun siteeraamisen laajuudesta.

Perusteluni on, että kaikki minulla olevat paperit ovat julkisia eli kenen tahansa arkistosta tilattavissa. Ne olivat osa oikeudenkäyntiä.

Fiskarsin saksia käytän ”promoihin” eli itse kirjoittamiini esittelymuistioihin ja jäsenenä laatimiini ”lappuihin”. Lain mukaan ne ovat salaisia, ja asia on sitä myöten selvä.

Hyvin usein olen valitellut tuota tuomioistuimen neuvottelusalaisuuden tulkintaa. Se tulee vastaan aika usein erilaisia väitöskirjoja ja muita lukiessa. Saatan tietää, että tutkijan ihmettelemästä asiasta on olemassa paperi, mutta se on salainen. Riittävän epämääräinen esimerkki löytyy grynderioikeudenkäynneistä 1960-luvulla. Asiantuntijat hämmästyisivät, jos tietäisivät, miten hyvin ratkaisevat jutut käsiteltiin korkeimmassa oikeudessa. Toinen esimerkki voisi olla samaistaminen korvausjutuissa. Ei-julkisista muistioista näkisi heti, että tuomioistuimessa oli luettu huolellisesti kaikki asiaa sivunnut kirjallisuus.

Älkää ottako minusta mallia. Tiedän liian monta tapausta, jossa leski ja omaiset ovat kuolemantapauksen jälkitilassa tuhonneet vainajan paperit suureksi vahingoksi jälkimaailmalle. Edellä mainitsemani erikoisongelma koskee vain tuomioistuimia.