30. toukokuuta 2024

Kaiho



“Menneisyyden kaiho ei vedä vertoja entiselle.” “Ennen osattiin olla kaihoisampia.”

Nämä ajatukset ovat pötyä.

Muutoksen ohjaaminen, se jota usein nimitetään politiikaksi, ei onnistu. Luultavasti se ei ole koskaan onnistunut.

“Ihmiset” tarkoittaa sotilaita tai äänestäjiä tai rikkaita, joiden toiminnalla on näkyvää ja nopeaa merkitystä, ovat helppoja huiputuksen kohteita.

On normaalia luulla keisaria keisariksi ja diktaattoria diktaattoriksi. Esimerkiksi Roomassa keisari Augustus, koko tunnetun maailman herra, näyttäisi osanneen pelätä henkivartioitaan, joita sanottiin tuohon aikaan pretoriaanikaartiksi. Minun ikäisilleni ja vähän nuoremmille tuttu nimitys on “everstijuntta”. Valtakunnan tärkeimpiä miehiä ovat ne, joita kiukkuiset sotilaat tottelevat.

Mikä pitää Putinia vallassa? Luultavasti pieni joukko keskenään vallasta taistelevia armeijan ja salaisen poliisin FSB:n miehiä.

Trump on tulossa valtaan ja näemme mediassa usein hänen äänestäjiään. Kuka pitää valtaa, kun Trump on presidenttinä? Vastaan vihjeellä, kun en tiedä totuutta: toisen maailmansodan jälkeen presidentti Truman ei voinut tehdä mitään tärkeää ilman teräsyhtiö U.S. Steelin ja kahden autotehtaan, Fordin ja General Motorsin toimeksiantoa. Näiden mainittujen keskeisiä asiakkaita olivat ilmavoimat ja laivasto, joiden toimialana oli saada aikaan aseellisia selkkauksia. Jopa Vietnamin sodan keskeinen johtaja oli entinen Fordin autotehtaan johtaja. Ja ilmavoimien kyljestä syntyi 1940-luvulta alkaen koko tietotekniikka. Ja laajastikin viestinnästä puhuttaessa olisi hyvä muistaa, että kaikkialla maailmassa sotavoimat ovat informaatioteknologian ensimmäisiä ja suurimpia käyttäjiä.

Niin se oli myös rauhaa rakastavassa Ruotsissa: dynamiitti, majakat, Ericsonin puhelimet. Itse asiassa myös puhelintolpat ja nimenomaan kuparilanka.

Tällä hetkellä hyvät tutkijat, esimerkiksi minunkin opissani Otaniemessä ollut ja Oxfordiin siirtynyt Vili Lehdonvirta (“Cloud Empires: How digital platforms are overtaking the state and how we can regain control. Oxford, 2022)” kirjoittavat pätevästi Kalifornian viidestä liian suuresta yhtiöstä (Google, Apple jne.) mutta eivät mainitse sitä, että asevoimilla on USA:ssa maailman edistynein tekoäly (AI) ja ylivoimaiset ohjukset, lentokoneet ja laivat, etenkin sukellusveneet. Minusta on huvittavaa tietää, että amerikkalaiset löytävät napajään alle piiloutuneen sukellusveneen sen maan magneettikenttään aiheuttaman epäsäännöllisyyden perusteella - iso metalliesine näkyy magneettisena kuplana.

Ja nostalgiasta puhuttaessa - ainakin sata vuotta ainakin joka toisella USA:n presidentillä on ollut skandaali tai useita hyssytysrahasta tai sen käyttämättä jättämisestä. Tästä muistetaan presidentit Harding ja Eisenhower.

Ja ajatellen everstijunttaa ja hullun senaattorin valtaa - palautin muuten vain mieleen syvästi rakastamani bassolaulaja Paul Robesonin (spirituaalit; Ol’ man River) vaiheet, kun FBI otti häneltä ulkomaanpassinkin pois ja esti esiintymiset yli kymmeneksi vuodeksi, koska afroamerikkalaisten kansalaisten asian esillä pitäminen oli “selvää kommunismia”. Robeson muuten oli paitsi laulaja, juristi ja jalkapallotähti. Hän muuten kuoli vasta 1976.

Oma nostalgiani ja vinkki lukijoille. Pidin kovasti jo Areenassa olevasta uudesta suomalaisesta ohjelmakokonaisuudesta “Lomamatka 70-luvulle”. Kolme autollista (pikku-Fiat, VW Kleinbussi ja Datsun) nykysuomalaisia vierailee ilman taikatemppuja 1970-luvun alun Suomessa ja kommentoi näkemäänsä ja ruuaksi tarjottua kiireestä kantapäähän tuon vuosikymmenen kamppeissa. Punkaharjun campingalueella käy ilmi, että osa nuorista ei kuiteenkaan suostu nukkumaan Sopu-teltassa, vaikka mikä olisi, ja kaikkia yököttää joka paikassa tyrkytetty lenkkimakkara, Helsingin kauppiaiden sininen…

Osaisin käsikirjoittaa aikamatkan 1950-luvulle. Tätini perheen nyt nähtyä pienemmässä Fiat 500 -autossa (14 hv., huippunopeus 85 km/h) matkustivat Kittilästä Kauhavalle isä, äiti, viisi lasta, koira ja mummu.


48 kommenttia:

  1. Nyt, kun blogi on kääntynyt sisällöltään niin tavattoman raffinoidus-kultivoituneeksi korkeakulttuuripalstaksi, niin mitäpä jos se jolla on valta ja voima leikkaisi loputkin politiikan hapattamat rönsyt pois, nimittäin toistuvat viittaukset niihin Idän ja Lännen absoluuttisen pahoihin voimiin? Nehän me jo tunnemmekin paremmin kuin hyvin. Emmehän toisaalta halua mitenkään arvostella vaikkapa Davidin lingon heiluttajia, sinivalkoisia kun ovat molemmin puolin.

    Mahdotontako?

    No, tämähän nyt vain oli kaino, mihinkään johtamaton mieleenjohtuma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä keskustellaan mitä keskustellaan, miellyttää tai ei

      Poista
    2. "Täällä keskustellaan mitä keskustellaan, miellyttää tai ei"

      Aivan. Kunpa sinä itse ja lukemattomat kaltaisesi olisitte noudattaneet tuota ohjettasi. Esimerkiksi helmikuun 24. päivästä 2022 alkaen. Vai mitä?

      Poista
    3. Siis mitä ohjetta? Emme ole noudattaneet ulkopuolisten ohjeita kuten Moskovassa tehdään

      Poista
    4. Täällä on tuomittu Venäjän hyökkäys 24.2.22 jyrkästi, miellytti se putinisteja tai ei. Täällä myös sallittu heidän selittelynsä, vaikkei se meitä muita miellytäkään. Väitämme vain vastaan.

      Ano tarkoittaneekin, että olisi ollut viisasta myötäillä Venäjää, koska se on iso, korskea ja pitkävihainen… että miten sitten suu pannaan, kun Trump tekee diilin Putinin kanssa ja siinä sitten seisomme nikotellen äkkiä yksin puhtaan kauluksen kanssa…

      Tätähän me harrastimme vuodet 1945-2022, joten kaipa se onnistuu vieläkin. Tietysti korvauksia joudumme maksamaan petturuudestamme. Ehkä pari johtajaa kannattaa teloittaakin.

      Poista
    5. Se että putinistitrollit tänne väliin yrittävät epätoivoisesti trollata ei ole aivan huono asia. He saavat vastaansa historiallisten faktojen vyöryn . Siinä palautetaan samalla kaikkien mieleen mistä päästä kana pissii.

      Poista
    6. Kesäkuun 3. päivänä tähän säikeeseen kirjoittamani vastine edellä oleville mahtoi sitten Professorin sitten mielestä olla (poliittisesti?) kovinkin sopimaton, koska se jätettiin julkaisematta? Itse en tallentamaani vastinetta jälkikäteenkään tarkkaan tutkien löydä pienintäkään jälkeä mistään sellaisesta.

      Siiskö ns. yleiset syyt?

      Eipä mitään, annetaan sitten olla.

      Poista
    7. Syy voi olla alustassa joka usein oikkuilee eikä julkaisu koskaan tapahdukaan. Mehän emme nappia painettuamme tiedä mitä oikeasti tapahtui vaiko mitään

      Poista
    8. Jos mahdollisesti niin, siinä tapauksessa kommenttini aiheeton, mistä pahoittelut ylläpidolle.

      (Kaikenlaista vain ehti tulla mieleen, koskapa ajoittaiset "sine puncto" -kommentitkin tuntuivat käyvän yhä jyrkemmiksi.)

      Poista
  2. Pieni reunakommentti vain tuohon kysymykseen "Kuka pitää valtaa, kun Trump on presidenttinä? "

    Tuota on perusteltua tosiaan pohtia. Aina siellä taustalla kaikilla joku porukka on.

    Mutta minusta vähintään yhtä kiinnostava kysymys on se, kuka on pitänyt nyt valtaa ja kuka on vedellyt puhujapöntön takana naruista ja hoitanut prompteria nyt, kun vallassa on henkilö, jonka kognitiiiviset kyvyt eivät mitä ilmeisimmin enää riitä edes eäkeläisen normaaliin arkeen. Orientaatio aikaan ja paikkaan nähden on heiveröistä.

    No, ehkä historiankirjoitus tämänkin joskus selvittää.

    (Kiinnostavaa on myös se, miksi tämä teema on mediassa lähes vaiettu, kuten Kekkosen dementia aikanaa. "Yleiset syyt" ?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omien havaintojeni mukaan ei kyseinen henkilö niin demari ole vielä kuin väitetään. Aika skarppi ukko se on eikä Trumpo uskalla lähteä sen kanssa julkiseen väittelyyn. Totta kai ikä näkyy mutta silti.

      Poista
  3. La Nostalgie n'est plus ce qu'elle était oli Simone Signoret'n muistelmien nimi. Mika Taanila sitä vastoin antoi Erkki Kurenniemi -elokuvansa nimeksi Tulevaisuus ei ole enää entisensä.

    VastaaPoista
  4. Niin, nuo entisajan kaihoisat automatkat saivat aina luonnollisia taukoja kun piti pysähtyä auton alettua keittämään. Pikkufiattien tyyppiset takamoottoriset saivat pk-seudulta lähdettyä ajella aina jopa Lahteen saakka kunnes pakollisen läpiajon ja ruuhkassa matelemisen ansiosta oli autojen pakko vähän jäähdytellä. Kannentiivistekauppiailla ja kansiremonttimiehillä riitti pisnksentynkää. Kalle Päätalon ensimmäinen auto ole myös kokemattomalle kuskille myyty jo valmiiksi viallisena ja aiheutti kotiselkosiin matkoissa paljon murhetta.

    VastaaPoista
  5. "Everstijuntan" vaarallisuuden ymmärtää, koska he eivät - kuten kenraalit - kuulu vielä nomenklatuuraan, mutta heillä on yllin kyllin käskyvaltaa.

    Ps. Minulla hauskin 70 -luvun auto oli Tippa Rellu. 3 vaihdetta eteen ja 1 taakse, ja vaihteet käännettiin sateenvarjonkahvan näköisellä koukulla. Alamäessä sillä huristeli yli satasta - ainakin jos oli vielä myötätuuli, mutta mäet se kiipesi hyvin rauhallisesti. Oikea herrasmiehen auto!

    VastaaPoista
  6. Pikkuhiivatteja myikin osamaksulla Hankkija, eikö se ollut juuri tuon maalaiskuntien yksityistaivaiden portinvartijoiden, raavaiden isäntien ostopäätökseen juurisyy? Eihän maitotilistä mitään luksusta voitu ajatellakaan ostettavan.

    Louis Armstrong joka kasvoi bordellissa ja jolla oli pikkupojasta asti ollut tupruttelutapa joka kiusallisesti aiheutti tenkkapoon kun maailman jazzpiirit halusivat hänet nähdäkseen, että mitenpä sitä kulkisi höpötysheinän kanssa tullista, lentoasemalla. No, eipä hätää, kerrankin yhytti matkalla Nixonin seurueineen ja hah! tuuppasi torven joka oli totisesti tukittu sievästi laukussaan secret servicen jäbille että pääsi halaamaan että Terveppä terve Dick, mites menee! Onkos nää kaikki sun mukana? Oho... ja kysyi Minneppä se sinä, minä tästä Tanskaan, no, oli mukava nähdä, kuule, tapaillaan, konekin lähtee, ja portille kipi-kapi ja perillä sitten melko vakavat salaiset palvelijat toivat sen soitinlaukun hänelle hänen hotelliinsa että tässä söör, teiltä taisi unohtua tämä, khm. Ei ongelmia. Ei kommentteja.

    VastaaPoista
  7. Nyky Kaihot eivät ole hiljattain kuolleen huippuprosaistin vertaa, hänen etunimensä oli Kaiho.

    VastaaPoista
  8. Ollaanpa hyssytysrahaskandaalien historiasta mitä mieltä tahansa, 30. toukokuuta 2024 siinä iltaviideltä itärannikon aikaan muuan ex-presidentti todettiin oikeudessa syylliseksi jokaiseen 34 syytekohtaan. Jaksaa se ainakin hetken hymyilyttää. Tuomioistuin määrää rangaistuksen 11. heinäkuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko kenellekään muulle tullut missän vaiheessa mieleen, että Trumpin 34 syytekohdassa pornotähdelle maksamisesta olisi jokunen kohta mukana ihan vain poliittiista syistä?

      Poista
    2. USA on iso maa, toivottavasti rangaistuskin tulee olemaan ISO!

      Poista
    3. USAssakin saa mojovat tuomiot melko pienistä rikoksista. Jos toistuvasti varastaa kaupasta leipää nälkäänsä voi napsahtaa 20v. Jos syyllistyy huumekauppaan voi olla edessä 30v. Jos syyllistyy murhiin ja ryöstöihin ja huumeisiin, on edessä jos jopa 40-kertainen elinkautinen. Siellä tuomiot yleensä istutaan ihan loppuun asti.

      Poista
    4. Tuollaiset monikymmenkertaiset tuomiot ja satojen, jopa kymmenien tuhansien vuosien tuomiot ovat vain typeriä ja oikeuslaitos tekee itsensä naurunalaiseksi. Kun tietää, että harva ihminen, nainen tai rikollinen (lue: kepulainen) elää yli satavuotiaaksi, 99 vuotta voisi olla maksimi, se on sattumalta sama vuosimäärä mitä anglosaksisessa maailmassa voi maata vuokrata.

      Poista
  9. Kaiho Nieminen on paras Kaiho, koska ei korkeakulttuuria vaan ihminen ja sivistystä.

    VastaaPoista
  10. "Muutoksen ohjaaminen, se jota usein nimitetään politiikaksi, ei onnistu. Luultavasti se ei ole koskaan onnistunut."

    Miten tuo kumotaan? Jos joku esittää kolme sitä tukevaa tapausta, riittääkö, että esittää neljä tapausta, joissa politiikalla on saavutettu asetettu tavoite?

    VastaaPoista
  11. Nyt jos koska olisi politiikassa meillä ja muualla viimeinen hetki ilmastonmuutoksen hidastamiseen. Lämpö-, kuivuus- ja rankkasade-ennätyksiä ylitetään siellä ja täällä vähän väliä. Maataloutemmekin on vaarassa, kuten talousmetsätkin lisääntyvien tuholaisten takia. Venäjällä on laaja kato, Intiassa kärvennytään.

    Mutta eurovaaleissa tämä kuolemanvakava aihe on onnettomasti painettu jonnekin kolmosluokan syövereihin, vaikka se on itse asiassa Ukrainaa, Venäjää ja maahanmuuttoa vakavampi. Sekin vähäinen keskustelu, jota aiheen ympärillä nyt käydään, on yleensä omituista ja kummallisiin näkökulmiin fokusoitua. Mutta eihän ilmasto mistään ideologioista tai identiteeteistä piittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen osuus ja vaikutus maailman ilmastoon on arvioitu olevan 1 - 1,6 promillen tasolla.

      Suomi ei pysty maailman ilmastoa tuhoamaan eikä pelastamaan omilla toimillaan vaikka mitenkä itseämme kurittaisimme.

      Sitäpaitsi EU:n tasolla olemme hoitaneet omat ilmastoasiamme ilmeisesti kaikista parhaiten. Mm Euroopassa on tiukimman suojelukategorian metsiä noin 3,6 miljoonaa hehtaaria ja niistä yli puolet on Suomessa.

      Tiukasti suojeltu tarkoittaa, ettei metsässä saa tehdä mitään metsänhoidollisia toimia. Forest Europe 2015 -raportin mukaan Suomessa oli sellaista metsää yli kaksi miljoonaa hehtaaria.

      Poista
    2. "... vaikka se on itse asiassa Ukrainaa, Venäjää ja maahanmuuttoa vakavampi. "

      Mielenkiintonen arvio. Ilmastonmuutos on ongelma ja haaste, mutta tuo arvio menee jo Greta-asteikollakin melko ylös.

      Minusta ihmiskunnan suurin ongelma on liikakansotus. Kaikki muut ongelmat ovat seurausta siitä. Jos maapallon väkiluku kasvaa nykyisestä vielä 3 - 5 miljardilla, niin kusessa ollaan.

      Tuossa tilanteessa ei ole mitään merkitystä sillä, että Suomi ja suomalaiset tekevät kollektiivisen itsemurhan ja lakkaavat olemasta. Koko Euroopan painoarvo tuossa tilanteessa on enää vajaat 5 % väestöstä - siis ihan sama, onko Eurooppaa ja EU:ta vai ei.

      Mistä johtuu, että liikakansoituksesta ei saa oikein edes puhua, saati että sitä edes yritettäsiin hillitä? Kenen etua tässä ajetaan?

      Poista
    3. Se on silviisii että jos maamme kohdalle kaivetaan kuoppa ja ihmiset lähetetään Marsiin, ei sillä olisi mitattavaa vaikutusta ilmastokysymyksessä. Siksi ilmastovouhkaajien olisi hyvä pitää mittakaava mielessä ennenkuin alkavat taas muita kansalaisia ja poliitikkoja syyllistelemään. Maassamme on kaikesta huolimatta edistytty tässä asiassa erittäin hyvin. Missä kohden pitäisi vielä paremmaksi mennä ?

      Poista
    4. "Mistä johtuu, että liikakansoituksesta ei saa oikein edes puhua, ... "

      Missään (paitsi diktatuurimaissa) ei ole koskaan kielletty liikakanosoittumisesta puhumista. On olemassa tieteen tekemiä selvityksiäkin millaisia ihmislajimääriä maapallo kestää, ja että ne rajat ovat paukkuneet jo aikoja sitten.

      Eihän tämän blogin pitäjäkään ole plokannut aiheesta huomauttavaa anonyymiä vaikka hän jälleen kerran tämän ilmiselvän aiheen julki toi.

      Puhuminen tai vaikeneminen ei kuitenkaan mitään auta jos homosapiens ei mistä tahansa syystä lakkaa toimimasta niin kuin se toimii.

      Pakottaminen lisääntymisen vähentämiseen ei toimi, vain valistus, vaikka sekin tie taitaa olla jo loppuun kuljettu. Suomi tosin on hyvällä' mallilla lisääntymishaluttomuutensa kanssa ja sen soisi olevan esimerkkinä globaalissakin kontekstissa.

      Ehkä lopussa vastaus kaikkiin kysymyksiin ja ratkaisuihin on sitten tekoäly joka nutistaa lisääntymisvietin kokonaan ja sitä tietä pahimman ihmistarpeen joka liittyy tuhoavaan käyttäytymiseen elinympäristössään.

      Sitten vain tapahtuu niin, että älyjentuuli käy hänen ylitsensä eikä häntä enää ole. Eikä paljon muutakaan. Paitsi ehkä se tekoäly jonka edellinen älykäslaji, ihminen, kylkiluustansa muovaili (viimeiseksi urotyökseen siitti) ja sekin vain niin kauan kuin se osaa itseään sähköistää. Ehkä loputtomiin, mutta "show what"?

      VEK

      Poista
    5. Ihmiskunta kykenee ruokkimaan paljon suuremmankin väestömäärä kuin nyt. Itse asiassa, väestön kehitys on lähtenyt monessa väestörikkaassa maassa rajuun laskuun. On odotettavissa että maailman väestö vähenee lähivuosina

      Poista
    6. Ilmasto muuttuu tuhoisaan suuntaan lähivuosikymmenet ihmiskunnan menneiden laiminlyöntien takia. Kyse on enää kehityksen pysäyttämisyrityksestä. Euroopan rooli olisi nyt olla tiennäyttäjä ja kannustaja. Kukaan muukaan ei sitä tee. Suomen välitön etu näillä kriittisillä leveysasteilla on edistää kaikkia mahdollisia toimia missä hyvänsä maapallolla. Yksilöiden syyllistämisestä ei tietenkään saa olla kyse, mutta sellaisen näkeminen siellä ja täällä onkin aivan eri tason kysymys. Eli poliittiselle populismille tarpeellinen käyttövoima. Valitettavasti typerää tuohtumusta täyteen ahdetuissa eurovaaleissa ollaan menettämässä viimeinenkin mahdollisuus. Ja Trump vetää kohta maton alta kaikelta järkevältä.

      Poista
    7. Kyllähän tuo skenario vaikuttaisi melkoisesti ilmastoon. Miljoonia laivonkoneita ja tuhansia raketteja.

      Poista
    8. Kuopan laajentaminen mietityttää, miten olis itäänpäin?

      Elon Musk väittää ettei väkeä ole tarpeeksi ja käppyrät osoittavat samaa, liikakansoitus ei ole ongelma vaan mitä porukat touhuaa. Tällä auto- ja rakettijäbällä oikeassaolemistaipumus istuu inhottavan sitkeässä.

      Poista
  12. Viittausta Kaiho Niemiseen minäkin otsikon perusteella odottelin.

    Tässä Kaihon pieni runo, joka kuvaa tämän kesän alkua täydellisesti:

    Istuin portailla
    vihellellen. Äkkiä
    havahduin: kesä
    oli tullut pihalle
    sanaakaan sanomatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten on tietysti myös Vapauden kaiho. Siitäkin saa kaikenlaisia mielleyhtymiä, niin itään kuin länteenkin.

      Poista
    2. Viime aikoina Kemppinen on viljellyt sanoja kaiho ja korkea. Aiemmin myös matala.

      Poista
  13. Kaiho sana minulle juuri nyt eroaa Kemppisen blogin varsinaisesta aiheesta. Olen vuodesta 1960 alkaen retkeillyt Saariselällä ja kaiho kohdistuu nyt keväällä ja kesällä vaeltamiseen. Olen kerryttänyt vaelluksia tähän mennessä noin 90 ja toiveeni on, että vielä kykenen tätä harrastusta jatkamaan. Tätä kirjoittaessani, alueen säätila on kovin epävakainen, mutta toiveissa on, että poutaisia säitä tulee kohdalle. Sitä toivon lämpimästi muillekin asianharrastajille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä vaeltelen Saariselällä nykyään vain elo-syyskuun vaihteen tienoilla. Sää on hyvä, luonto upea, vapaus mahtavaa.

      Poista
    2. "Ihmiskunta kykenee ruokkimaan paljon suuremmankin väestömäärä kuin nyt. Itse asiassa, väestön kehitys on lähtenyt monessa väestörikkaassa maassa rajuun laskuun. On odotettavissa että maailman väestö vähenee lähivuosina"

      Ruokkimaan ehkä, mutta mistä kaikille jääkaapit, iPhonet, sähköautot ja energia? Hiilijalanjälkeä lykkää ja ympäristökatoa tuuppaa.

      Ennusteiden mukaan maapallon väestö kasvaa 11 - 12 miljardiin ja vasta siinä vaiheessa kasvu on luontaisesti taittumassa ellei jokin katastrofi tule apuun ennen sitä.

      Tällä vuosisadalla Afrikan väkiluku nousee nykyisestä noin miljardista neljään miljardiin. Siinä alkavat Euroopan sote-systeemit olla jo tuikoilla tuon kanssa.

      Poista
    3. Kevät on Lapissa parasta aikaa sillä luonto herää ja linnut saapuvat laulamaan. Säät ovat erittäin haastavat, voi olla pakkasta, lunta, sadetta tai kova kuumuus kuten nyt höystettynä hirmuisella ukonilmalla. Eilen ukonvaajat sinkoilivat rajusti .Tällä kertaa Kemijärven metsissä.

      Poista
    4. Väestö Afrikassakaan ei tule kehittymään paljoa tätä suuremmaksi. Siellä on runsaasti ongelmia kuten vallankaappauksia ja diktaattoreita. Kun niistä päästään alkaa elintaso ja koulutus parantua merkittävästi ja siitä seuraa heti syntyvyyden raju lasku. Tämä sama ilmiö on havaittu Kiinassa ja Brasiliassa ja muissa väkirikkaissa maissa, myös Suomessa. Maailma joutuu aivan uudenlaisten haasteiden eteen joista Suomi on jo nyt pienoismalli. Koulutettuja ihmisiä ei riitäkään kaikkiin tehtäviin ja yhteiskunnan palveluita joudutaan riisumaan. Se aiheuttaa taas enemmän toivottomuutta ja syntyvyys laskee entisestään. Syntyy oravanpyörä joka kiihdyttää itseään.

      Poista
    5. Diktaattorit eivät ole ongelma , koulutus on. Moraaliltaan korkea ei suosita kenellekään yliopistoa.

      Poista
    6. Suomessa on vain haastemiehiä.

      Poista
    7. Koulutuksen sijaan kaupungistumisella on paljon isompi merkitys lapsilukuun. Jo satoja vuosia sitten Suomessa lapsiluku oli kaupungeissa pienempi kuin maaseudulla.

      Poista
  14. Putin on kehittänyt nerokkaan tuntuisen verkoston turvakseen ja sen varaan hän on heittäytynyt. Siinä on myös kaikki riskit samassa pisteessä eli verkko on hänen heikko kohtansa. Kun se ratkeaa nurkasta seuraa heti pudotus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Putin on hämähäkki mutta ei ammattitaitoinen.

      Poista
    2. Putin on ammattitaitoinen diktatuurin vakooja, joka on tottunut punomaan verkkoja, joista sinne joutunut ei pääse pois. Se on tehokasta, mutta myös vaarallista - kun verkko repeää, kaikki karkaavat, osa vetelijän kimppuun.

      Naruista vetelijä onkin äkkiä yksin, voimaton, käsissään löysät narut - edessään yksi vahva köysi ja hirsinen puu.

      Poista
    3. Se hetki onkin joka päivä yhden päivän taas lähempänä.

      Poista
  15. > Fredrik Suuri ja prinssi Leopold seuraavat joukkojensa valmisteluita ennen hyökkäystä Sleesiaan. Fredrik kysyy prinssiltä mikä hänestä näyssä on vaikuttavinta:
    >
    > "Teidän majesteettinne! Voiko mikään olla vaikuttavampaa kuin joukkojemme loistelias ulkonäkö ja heidän liikkeidensä säännöllisyys ja täydellisyys?"
    >
    > "Kaikki nuo voidaan saavuttaa riittävällä määrällä rahaa, huomiota ja aikaa... Ei, rakas sukulaiseni, minua hämmästyttää se että me seisomme tässä täysin turvassa, katsellen kuuttakymmentätuhatta miestä - he kaikki ovat vihollisiamme, eikä heidän joukossaan ole yhtäkään joka ei olisi vahvempi ja paremmin aseistettu kuin me olemme, ja silti he kaikki vapisevat lähellämme, kun taas meillä ei ole mitään syytä pelätä heitä. Tämä on järjestyksen, alistumisen ja tarkan valvonnan ihmeellinen seuraus."

    VastaaPoista