29. toukokuuta 2024

Ihmishirviöistä



Taide ja tiede eivät jalosta ihmistä.

Terapia on mahdollista ja voi toimia. Vahinko että se on niin vaikeaa ja usein pitkällistä. Lääkehoito voi myös auttaa.

“Auttaa” tarkoittaa tässä, että ihminen, joka on vaaraksi tai pahasti häiriöksi itselleen ja muille, saa itsensä hallintaan. Tällä kertaa en tarkoita sen kummempaa kuin pienempiä vaivoja, kuten esiintymisjännitystä tai niin sanottua kahvikuppineuroosia. Ei näet ole asiantuntemusta.

Todellisuudessa jatkan R. Wagnerista kirjoittamaani. Minua on aina häirinnyt tieto, että esimerkiksi R. Heydrich, SS-kenraali ja joukkotuhonnan suunnittelija ja toteuttaja kaikkein pahimmasta päästä, oli erinomainen harrastelijaviulisti ja soitti esimerkiksi Mozartia lempeästi ja eläytyvästi.

Saksassa tuo ei ollut mikään ihme, eikä olisi ollut Venäjälläkään.

Olen tuntenut ja tunnen monia kymmeniä hyvän kansallisen tason taiteilijoita. Hiukan liioitellen sanoisin, että tavallisen elämän kannalta heitä parempaa seuraa on tarjolla runsaasti. Tuohon nimekkääseen joukkoon kuuluu kovin paljon veitsi hihassa kulkevia narsisteja ja erilaisia psykopaatteja, joiden tunnerakenteessa on isoja reikiä.

Sanon nyt uudestaan, että en tässä kutsu ketään nillittämään. Aika ajoin kai hyvin moni meistä ajattelee, että maailma ja maailmankaikkeus on suunniteltu yksinomaan minun sortamisekseni. Suuren osan aikaamme silti tiedämme että toiset ihmiset eivät ole erikoisen kiinnostuneita meistä. Emmekä me heistä.

Toisaalta jokainen meistä tuntee ihmisiä, joilla on erikoinen taito suoriutua pois tiehensä hiukan hankalistakin asioista. Tunnemme myös toisia, jotka tekevät useimmiten parhaansa, opettelevat ja uurastavat ja sitten epäonnistuvat.

Jatkuvasti esillä pitämäni mielikuvitushenkilö komisario Maigret kuvailee aika usein viimeksi mainittua tyyppiä. Eräskin poliisi olisi saanut ajat sitten kivan pikku päällikön viran Pariisissa, mutta ei saanut, koska ei millään oppinut kirjoittamaan raporttia, jossa edes puolet sanoista olisi kirjoitettu oikein. Ranskalaiset ovat niin ilkeitä ihmisiä, että heistä jopa tavanomaisista saatekirjeistä pitäisi näkyä, että kirjoittaja on suoriutunut onnistuneesti peruskoulun oppimäärästä.

Maigret’n kirjoittaja Simenon on ennätysmies, C. Dickensin luokkaa. Laskujeni mukaan hänen kirjoissaan on ainakin 499 mielikuvitushenkilöä, jotka ovat kaikki kiinnostavia. Suomessa Väinö Linnallakaan sellaisia ei ole kuin ehkä 50. Waltari oli ammattilainen: sekä sankari, sankarin kaveri että se paha nainen ovat aina sama henkilö tai ainakin samoilla kaavoilla leikattuja. Viis siitä että sankari on joskus kallonporaaja muinaisesta Egyptistä, etruski, Suomen Turussa kasvanut oppimaton opiskelija 1500-luvun Euroopan vilinässä, roomalainen ylimys tai ties mitä. 

Mainitut kirjailijat ovat kaikki hyviä kuvittelemaan ihmisiä, joiden sielullinen tai sosiaalinen kaikuluotain on rikki.

Tässä on sellainen ristiriita, että onnistuakseen kuvaamaan ja siis ymmärtämään tavallista ihmistä täytyy itse olla sangen epätavallinen,  esimerkiksi hullu.

Kun tuossa hain erästä toista kirjaa, silmiini sattui muita ja mietin, miten monelta kirjalta maa olisi säästynyt, jos monella tavalla häiriintynyt ja häiritty Kalle Päätalo olisi päässyt jo pienenä asianmukaiseen hoitoon.

Hyvä ettei päässyt. Vain Linna ja Päätalo onnistuivat siinä, mikä on melkein mahdotonta: löytämään kirjoillaan lukijat, jotka eivät lue. 

Nyt tilanne on paha. Nostan näkyviin kirjan, jota en kehota ketään lukemaan, koska se on niin laaja ja monin tavoin vaativa, Dostojevskin “Riivaajat”. Uusi suomennos ilmestyi juuri. Kirjan aiheeksi mainitaan hakuteoksissa moraalinen nihilismi, joka ei oikein sano mitään. Sanoisin että aiheena on sen kuvaaminen, miten näennäisen pehmein keinoin ihmishirviöt saavat periaatteessa ihan tavalliset ihmiset toimimaan kauhistuttavalla tavalla, ja kiljumaan onnesta näin tehdessään. Ajankohtaisuutta on. Ja ihmisenä Dostojevski oli esimerkiksi Coetzeen kuvaamana (“Pietarin hirviö”) itsekin - hirviö. Myös parhaissa tutkimuksista, kuten Anhava ym, Dostojevski, kiistaton ja kiistelty, henkilöstä kerrotaan sangen paljon pelottavaa.


32 kommenttia:

  1. Ihmishirviöys lienee harvoin kertakaikkista. Voi olla vaikka 23-prosenttisesti hirviö. 77 prosenttia on sitten jotain muuta, esimerkiksi taiteellista herkkyyttä. Oleellista on, mihin vedämme hirviöyden rajan. Onko hirviö, jos hakkaa vaimoa, vai pitääkö ilkkua liikuntavammaista vai tehdä kansanmurha? Jossain on se raja, jonka ylittämisen jälkeen valtaosa ihmisistä ei suostu näkemään kuin pelkän hirviöyden. Vankilapsykiatreilla on toisenlainen näkökulma, luulen lukemani perusteella.

    Hullujen mielikuvitus on epäsovinnaisempi eli rajattomampi kuin useimpien. Siksi he lähtökohtaisesti kykenevät eläytymään sellaiseenkin, mihin vähemmän hullu ei halua eläytyä. Vasta aikuisiällä olen ymmärtänyt, että oma mielikuvitukseni on aika heikko. Kai se on defenssikin. En valita. Mutta kirjailijaksi tullaan paljon reikäisemmällä päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hulluja puhelet. Hullujen mielikuvitus on hyvin rajattu ja keskitetty (”minua vainotaan”), mutta miten se ilmenee, se on rajatonta eli ei niin pientä tapahtumaa, etteikö siihen sisältyisi ”merkki”.

      Hulluuden romantisointi kannattaa lopettaa: hulluus on kärsimystä.

      Poista
    2. Miksi kannattaa lopettaa? "Hulluus on kärsimystä" on yhtä epätarkka yleistys kuin "hulluus on neroutta". Kummallakin romantisoidaan. Myös virtsakivet ovat silkkaa kärsimystä, ihottumasta puhumattakaan. Hulluutta ei ole yhtä lajia eikä yhtä syytä syntyyn. Harva on hullu kaiken aikaa. Ei mielikuvitus katoa hullun päästä niinä aikoina, kun hän on terve. Useimmat ovat enimmäkseen terveitä.

      Minusta mielikuvitus on vain ja nimenomaan sitä, miten se ilmenee. Mitä ihmettä se muuten olisi?

      Poista
    3. Et ole, NN, tainnut kovin montaa mielisairasta tavata?

      Poista
    4. Kuinka monta sotaa sanoisit eläneesi? Kuinka lähellä pitää olla, että voi sanoa tavanneensa?

      Kyllä tähän maailmaan ja pariin blogiinkin puhetta mahtuu. Sodista vallankin.

      Poista
  2. Olinkin juuri huomauttamassa, että aika monta elävää, kiinnostavaa, inhimillisen vajaata mielikuvitushenkilöä on Päätalokin luonut - mutta sitten tuli mieleeni, etteivät he ihan mielikuvitusta olleetkaan.

    Juolahtipa sekin mieleeni, että mikähän sielun vamma on pannut Professorin itsensä tykittämään monumentaalisen määrän taiteellisia ja tieteellisiä blogitekstejä…?

    Kansanvalistusvimma?

    VastaaPoista
  3. Olin Turkissa käymäseltäni vuosia sitten kun yhtäkkiä haistoin sodan uinuvan siellä.Näin eurooppalaiset toisin siilmiin eikäpä näkyni ollut sen tajuttuani muu kuin kolmas maailman sota.En kuitenkaan ole siihen syypää koska en ole kertonut asiasta muualla kuin tämän blogin kommentissa muistaakseni joskus 2017 tai 2018.Minkä minä sille voin, että aina kun ennustan ennustan oikein tulevat tapahtumat.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. - Profeetat kulkevat sieltä mistä tahtovat!
      - Minä en tiedä mistä te sisään pääsitte mutta minä tiedän varsin hyvin mistä te ulos kuljette, ja sassiin sittenkin!

      Tintin

      Poista
  4. Noh me ollaan hirmu pidättyväistä porukkaa keskenämme me hullut. Ei ujous ole ongelma, e-hei. Ongelmaa ei ole, todella. Riittää että tietää ettei mitään hulluja ole olemassakaan. Oikeammin hulluuksia, mutta jos tästä käydään keskusteluja on varmaa ettei kukaan usko enää kumpaakaan todeksi, paitsi me.

    VastaaPoista
  5. Tämä oli taas erittäin värikäs ja kiinnostava blogi.

    Kirjailijat erityisesti, mutta myös muut taiteenalojen tekijät jotka ovat saaneet jotakin mainittavaa aikaan, ovat yleensä jollain tavoin vaurioituneita tai traumatisoituneita ihmisiä. He elävät koko ajan murroskohdassa, gradientissa, joka pakottaa heitä eteenpäin ja ilmaisemaan tuskaansa tai kuvaamaan mitä näkevät muissa ihmisissä. He ovat kenties joutuneet jo lapsena kovan stressin kohteeksi tai kokemaan väkivaltaa.

    Täydelliset ja hyvissä, mukavissa vauraissa oloissa eläneet ihmiset erittäin harvoin kykenevät sellaiseen, heiltä tuskin koskaan tulee mitään ihmiskuntaa sykähdyttävää. Sensijaan nälkää ja köyhyyttä kohdanneet voivat. Todella merkittävää tiedettä ja taidetta on saatu aikaan käsittämättömän alkeellisissa oloissa. Esimerkkeinä vaikkapa Shakespeare, Aleksis Kivi, Puskin, Newton, Kopernikus jne. Listä on pitkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taiteenalojen tekijöistä vaurioituneimmat, enemmän tai vähemmän kuuluisiksi nousseet, näkyviksi pinnalle pulpahtaneet, ovat kuitenkin vain jäävuorenhuippu.

      Massojen joukoissa me miljardit lajimme edustajista pahiten särkeytyneet elämäämme koetamme elää kykenemättä numeroa vammoistamme tekemään.

      Kysykäätten vaikka Gazan (ym. nykyistenkin sotien) lapsilta muutamankin ajan kuluttua.

      Poista
    2. Traumojen merkitystä taiteelle tai tieteellekään en epäile, mutta HS:n luettelo alkeellisissa oloissa eläneistä on vähän erikoinen. Poikkeuksellisen vauraita kavereita omissa ympäristöissään joka ikinen: Shakespeare, Kivi, Puškin, Newton, Kopernikus.

      Poista
    3. Väitteesi pitää tietenkin paikkansa. Se pitää kuitenkin asettaa oikeaan mittakaavaansa. Merkittäviä taiteilijoita ja tiedemiehiä on väestöstä vain mitätön murto-osa, olivat ajat ja olosuhteet mitä hyvänsä.

      Poista
    4. Eivät he kaikki köyhiä olleet mutta olosuhteet olivat nykyaikaan verraten todella puutteelliset juuri sen asian tekemiseen. Työt tehtiin kynttilän valossa parhaassa tapauksessa. Useasti heillä olivat vastassaan kateat kilpailijat eikä rahoitusta työlle saanut jne. Edessä oli jyrkkä ylämäki ja heidän nerokkuutensa ja sitkeytensä ansiosta he pääsivät maaliin. Äärimmäisen harvat nykyihmiset siitä mitenkään selviäisivät.

      Poista
    5. Kuinkas Henrikki itse nykyisenlaatuisen yhteiskunnan romahtamisesta kuvittelisit selviäväsi jos sen seurauksena olisi, että itse joutuisit elämän peruskysymysten äärelle ja nurkkiraossa käryävän päreen valossa arkiaskareesikin tekemää, saatika että jotain uutta ajattelun saralla tuottamaan?

      VEK

      Poista
    6. Suuri osa meistä suomalaisistahan harjoittelee alkeellista elämää joka kesä mökillään, monet talvisinkin.

      Tietysti sielläkin voi olla mukavuuksia, kuten sähkö (lapsena meillä ei ollut), mutta kyllä siitä jotain oppia jää. Ei sotaharjoituksissakaan kohti kovilla ammuta.

      Poista
  6. Hakuteoksissa eli wikissä.

    VastaaPoista
  7. Loppujen lopuksi tuli riivattuja sioista, Wagnereista, joihin riivaajat menivät ja jotka loikkasivat jyrkänteeltä. Tätä on suosikkifilosofienne termi loikka.

    Semiotiikka parantaa toisin kuin

    VastaaPoista
  8. Lääkehoito eli huumeutus sairastutti heidät sodassa ihmishirviöiksi. Ihan suomalaisetkin sankarit, ei yksin saksalaisia.

    VastaaPoista
  9. On syy katua mitä teki pienimmälle, sillä yksi on jokainen, kaikki, koko valtakunta sinussa.

    VastaaPoista
  10. Arkkipiispa Paavali katui joka päivä syntejään.

    Näemme pahat teot, mutta emme omiamme.

    Täyteen leiliin ei mahdu raikasta vettä.

    Pisin matka alkaa yhdestä askeleesta. Joskus jo se vie perille.

    Avautuminen sinään on rukous. Jumala on sinä, tie.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savolaisten jumala on työ.

      Poista
    2. Sitä niin siellä kunnioitetaan että tuskin tehdä uskalletaan, muut ne siihen pitää panna ja päsmäröidä niitä etteivät kaikkea pilaa. Että totta se on, mutta ei työ tee savolaiseksi.

      Poista
    3. Palvonnan kaukaa eikä kosketa?

      Poista
    4. Arkkipiispa vai apostoli?

      Poista
  11. Kristus meissä on tekojen kirjoitusta.

    VastaaPoista
  12. Toinen tunnettu viuluharrastaja ja -rakentelija oli marsalkka Mihail Tuhatsevski. Raakalainen pohjimmiltaan hänkin, mutta karu kohtalo hirvittää silti. Kaveerasi mm. Shostakovitshin kanssa.

    Heydrich: musiikki vahvasti läsnä jo lapsuudenkodissa. Isä soiton- ja musiikinopettaja, joka kuitenkin menetti suuren osan asiakkaistaan gramofonikuumeen myötä 1920-luvulla. Köyhtyi, sittemmin vaurastunut poika ei silti juuri auttanut lähiomaisiaan, jos lainkaan. Toinen etunimi muuten Tristan, eikä sattumalta. - Robert Gerwarth on kirjoittanut hänestä kompaktin mutta tavattoman informatiivisen elämäkerran.

    VastaaPoista
  13. Kai myös Mauri Sariolan kirjoja lukivat muutkin kuin kustannustoimittajat, kun niitä niin kovasti julkaistiin? Itse en ole lukenut häneltä kuin "Ei loitsu eikä rukous", jota 12 -v pidin oikein hyvänä romskuna. Hänen mielikuvitushenkilöistään en tämän enempää osaa sanoa. Jostain vain olen saanut sellaisen käsityksen, että Susikoski ajaa samanlaisella Mercedes Benz henkilöautolla, jollainen Maurilla itselläkin oli, ja naiset näissä romaaneissa ovat vaaleatukkaisia kaunottaria, joilla pimpsa on korkealla. Eli heillä on pitkät jalat. - Mutta voi olla että olen käsittänyt asiat väärin. Jos nääs arvostelee kirjailijaa, pitää häntä myös lukea, siksi tämä mikään arvostelu ei olekaan.

    VastaaPoista
  14. Olen nyt lukenut muutaman Maigret´n, yllytyshullu kun olen, ja niitä lukee ihan mielellään välipalaksi. Pää- ja sivuhenkilötkin ovat aina erilaisia ja aika uskottaviakin. Joidenkin kertomusten avoin loppu miellyttää myös, lukijakin saa päätellä jotain. Mukavaa on myös ympäristö ja rauhallinen ilmapiiri, erityisesti komisarion kotioloissa. Teksti on vähän turhan helppoa, ehkä pitäisi vaikeuttaa sitä lukemalla alkukielellä, mutta sanavarastoni on laihanlainen enkä muutenkaan ole tullut aktivoineeksi sitä kieltä, joitain kirjailija- tai teosesittelyjä luen joskus netistä, kun se aihepiiri on tuttu.

    Dostojevskin "Riivaajissa" sen sijaan on vastusta. Se on yksi harvoista kirjoista, jonka lukemisen olen lopettanut alkuunsa. Se oli jotenkin epämiellyttävää. Olkoon! Muista hänen teoksistaan olen nauttinut, kauheimmistakin. Jostain Coetzeen tekstistä muistan hämärästi Dostojevskin kuolinkohtauksen, huone täynnä väkeä ilmeisesti venäläiseen tapaan. Mutta oliko hän hirviö? Täytyy vähän selvittää, ainakin hän oli tavalliseen arkielämään sopimaton täysin epäkäytännöllinen ressukka.

    Minusta suuresta taiteesta voi ja saa nauttia ilman että ajattelee sen tekijän psyyken heikkouksia tai vikoja, ilman niitä ei mitään taidetta olisi syntynytkään.

    VastaaPoista
  15. Yes, it's indeed a disgrace, but by the conman himself.

    VastaaPoista
  16. Älä hullujas pauhaa, Kemppinen, eräällä päin Suomea sanottaisiin. Siellä mistä mummus oli.

    Pöljimpiä kirjallisuuden lahtareita ovat läpipuupäiset sataprosenttiset hullut, kaltaisenaan ja esikuvanaan Ahlqvist-Oksanen. Se on katomaton ihmisluonnon ja korkeakylttyyrin iäti itseään siittävä ja uusintava houruinhuone.

    VastaaPoista
  17. Onko terapia saanut kirjailijoista ei-kirjailijoita?

    VastaaPoista