Ihmishirviöistä

Taide ja tiede eivät jalosta ihmistä.

Terapia on mahdollista ja voi toimia. Vahinko että se on niin vaikeaa ja usein pitkällistä. Lääkehoito voi myös auttaa.

“Auttaa” tarkoittaa tässä, että ihminen, joka on vaaraksi tai pahasti häiriöksi itselleen ja muille, saa itsensä hallintaan. Tällä kertaa en tarkoita sen kummempaa kuin pienempiä vaivoja, kuten esiintymisjännitystä tai niin sanottua kahvikuppineuroosia. Ei näet ole asiantuntemusta.

Todellisuudessa jatkan R. Wagnerista kirjoittamaani. Minua on aina häirinnyt tieto, että esimerkiksi R. Heydrich, SS-kenraali ja joukkotuhonnan suunnittelija ja toteuttaja kaikkein pahimmasta päästä, oli erinomainen harrastelijaviulisti ja soitti esimerkiksi Mozartia lempeästi ja eläytyvästi.

Saksassa tuo ei ollut mikään ihme, eikä olisi ollut Venäjälläkään.

Olen tuntenut ja tunnen monia kymmeniä hyvän kansallisen tason taiteilijoita. Hiukan liioitellen sanoisin, että tavallisen elämän kannalta heitä parempaa seuraa on tarjolla runsaasti. Tuohon nimekkääseen joukkoon kuuluu kovin paljon veitsi hihassa kulkevia narsisteja ja erilaisia psykopaatteja, joiden tunnerakenteessa on isoja reikiä.

Sanon nyt uudestaan, että en tässä kutsu ketään nillittämään. Aika ajoin kai hyvin moni meistä ajattelee, että maailma ja maailmankaikkeus on suunniteltu yksinomaan minun sortamisekseni. Suuren osan aikaamme silti tiedämme että toiset ihmiset eivät ole erikoisen kiinnostuneita meistä. Emmekä me heistä.

Toisaalta jokainen meistä tuntee ihmisiä, joilla on erikoinen taito suoriutua pois tiehensä hiukan hankalistakin asioista. Tunnemme myös toisia, jotka tekevät useimmiten parhaansa, opettelevat ja uurastavat ja sitten epäonnistuvat.

Jatkuvasti esillä pitämäni mielikuvitushenkilö komisario Maigret kuvailee aika usein viimeksi mainittua tyyppiä. Eräskin poliisi olisi saanut ajat sitten kivan pikku päällikön viran Pariisissa, mutta ei saanut, koska ei millään oppinut kirjoittamaan raporttia, jossa edes puolet sanoista olisi kirjoitettu oikein. Ranskalaiset ovat niin ilkeitä ihmisiä, että heistä jopa tavanomaisista saatekirjeistä pitäisi näkyä, että kirjoittaja on suoriutunut onnistuneesti peruskoulun oppimäärästä.

Maigret’n kirjoittaja Simenon on ennätysmies, C. Dickensin luokkaa. Laskujeni mukaan hänen kirjoissaan on ainakin 499 mielikuvitushenkilöä, jotka ovat kaikki kiinnostavia. Suomessa Väinö Linnallakaan sellaisia ei ole kuin ehkä 50. Waltari oli ammattilainen: sekä sankari, sankarin kaveri että se paha nainen ovat aina sama henkilö tai ainakin samoilla kaavoilla leikattuja. Viis siitä että sankari on joskus kallonporaaja muinaisesta Egyptistä, etruski, Suomen Turussa kasvanut oppimaton opiskelija 1500-luvun Euroopan vilinässä, roomalainen ylimys tai ties mitä. 

Mainitut kirjailijat ovat kaikki hyviä kuvittelemaan ihmisiä, joiden sielullinen tai sosiaalinen kaikuluotain on rikki.

Tässä on sellainen ristiriita, että onnistuakseen kuvaamaan ja siis ymmärtämään tavallista ihmistä täytyy itse olla sangen epätavallinen,  esimerkiksi hullu.

Kun tuossa hain erästä toista kirjaa, silmiini sattui muita ja mietin, miten monelta kirjalta maa olisi säästynyt, jos monella tavalla häiriintynyt ja häiritty Kalle Päätalo olisi päässyt jo pienenä asianmukaiseen hoitoon.

Hyvä ettei päässyt. Vain Linna ja Päätalo onnistuivat siinä, mikä on melkein mahdotonta: löytämään kirjoillaan lukijat, jotka eivät lue. 

Nyt tilanne on paha. Nostan näkyviin kirjan, jota en kehota ketään lukemaan, koska se on niin laaja ja monin tavoin vaativa, Dostojevskin “Riivaajat”. Uusi suomennos ilmestyi juuri. Kirjan aiheeksi mainitaan hakuteoksissa moraalinen nihilismi, joka ei oikein sano mitään. Sanoisin että aiheena on sen kuvaaminen, miten näennäisen pehmein keinoin ihmishirviöt saavat periaatteessa ihan tavalliset ihmiset toimimaan kauhistuttavalla tavalla, ja kiljumaan onnesta näin tehdessään. Ajankohtaisuutta on. Ja ihmisenä Dostojevski oli esimerkiksi Coetzeen kuvaamana (“Pietarin hirviö”) itsekin - hirviö. Myös parhaissa tutkimuksista, kuten Anhava ym, Dostojevski, kiistaton ja kiistelty, henkilöstä kerrotaan sangen paljon pelottavaa.