5. helmikuuta 2024

Vanhentunut




Otsikko ei tarkoita kirjoittajaa, vaikka olisikin osuva.

Kommentoija kysyi nimittäin niin mielenkiintoisesti, etten malta olla vastaamatta. Hän tahtoi tietää salassapitovelvollisuuden vanhentumisesta. Kysymyksen takana on sopimuksella luodun velvoitteen vanhentuminen ja sen takana vahingonkorvauksen ja rikoksen syytteeseenpano-oikeuden vanhentuminen.

Näitä asioita ei käsitellä kootusti missään paikassa, vaan ne on poimittava eri säädöksistä ja eräistä ennakkotapauksista. 

Tässäkin tapauksessa huomaan, että vaikka meidän pitäisi elää hakukoneiden ja informaatioähkyn aikaa, verkosta ei saa vastauksia selviin kysymyksiin, eikä kirjoja ole.

Jos joku saisi päähänsä sivistää itseään yhteiskunnallisissa ja oikeudellisissa asioissa, ei ole ainoatakaan lähdettä. Jos vielä joku tässä kuvittelemistani tiedonhaluisista ihmisistä haluaisi perehtyä oikein kunnolla vaikkapa verotukseen, siinäpä vasta teknkkapoo olisi. Tuntemani vero-oikeuden professoritkin tapasivat sanoa, että tuota asiaa pitäisi kysyä joltain verovalmistelijalta. Ja olen tuntenut kolme verohallituksen ylijohtajaa, jotka ovat möhlänneet pahan kerran vero-oikeudessa.

Mikä ihme tuo nyt, kun vaistomaisesti kuvittelemme maailman johdonmukaiseksi, mitä se ei ole.

Monikaan lakimiehenä toimiva ei vastaisi tuohon vanhentumiskysymykseen, koska vastaus on monimutkainen. 

Vastaan että 3 vuotta. Lain mukaan rahavelka ja vahingonkorvaus vanhenevat tuossa ajassa. 

Ensin mainittu voi olla uudistuva, kuten esimerkiksi huoneenvuokra. Sopimus jatkuu esimerkiksi vuoden kerrallaan, ellei sitä erikseen sanota irti. Viimeksi mainittu vanhenee tyypillisesti siitä hetkestä lukien, jolloin vahingon kärsijä saa tiedon vahingosta. Rikosoikeudessa on hiukan eri säännöt. Peintöoikeus vanhenee 10 vuodessa perinnönjättäjän kuolemasta. Kiinteistön saannon virhe korjautuu tuossa samassa ajassa lainhuudon myöntämisestä.

Joten ne teistä, jotka aiotte nostaa talletuksenne Talvisodassa palaneesta Viipurin Säästöpankista ja hankkeen epäonnistuttua vaatia korvausta Venäjän valtiolta - unohtakaa asia.

Sopimukseen perustuva salassapitovelvollisuus on yleisimmin korkeintaan kaksi vuotta. Väitteet aivan tavattomista salaisuuksista, jollainen olisi esimerkiksi Coca-Colan resepti, lienevät mainontaa.

Näiden perustutkinnon tasoisten asioiden takana on syvällisempi ilmiö. Mielestäni “oikeusstiede”, josta minulla on siis itsellänikin kasa tutkintoja, vertautuu opistotason insinööritieteisiin. Luin kerran Tekniikan käsikirjan ja pidin siitä kovasti. Luin myös jännittävän kirjan, jonka nimi oli “Kimmo- ja lujuusoppi”. Tärkeitä ja konstikkaitakin asioita, mutta eivät mitään syövereitä. Luonnontieteissä emme tiedä, mitä on elämä, mitä on aine/energia emmekä muutenkaan, mitä hemmettiä tämä kaikki tarkoittaa.

Lakimiesten ammatti tuo mieleeni esimerkiksi Helsingin raitiovaunuverkon ja sen aikataulutuksen. Tarve on selvä eikä mikään metafysiikka ole tarpeen mietittäessä, ajaako Linjoille kymppi vai joku muu spora. Siten oikeussäännöt, joilla lakimies mielellään hiukan ylvästelee, ovat läheistä sukua esimerkiksi jalkapallon säännöille. 

Sukomalaisen jäännöksen “paitsio” keksijä oli nero. Englannin “offside” on sotilaskieltä, poissa omien puolelta. Ja alun alkaen tuota sääntöä ei ollut, joten pelin alkaessa mies tai pari lähetettiin vastapuolen maalille nojailemmaan tolkppaan syötön toivossa.

Sellaista on juridiikka.



69 kommenttia:

  1. Paitsio - tämäpä onkin mielenkiintoinen aihe!

    Olen pelannut ja seurannut jalkapalloa 5-vuotiaasta asti ja tuntenut termin koko ajan, mutten ole ikinä miettinyt sen etymologiaa, saati että olisin yhdistänyt sen paitsi-sanaan, josta se mitä ilmeisemmin tulee.

    Sana on erinomainen, paitsi että se on väärin kehitetty. Sillä silloin kun pelaaja on ilman palloa, hän ei ole vielä paitsiossa, vaikka nojailisi vastustajan maalitolppaan. (Toki hän on ”paitsioasemassa”.)

    Lisäksi se on wikissäkin selitetty puutteellisesti. Tärkein puuttuu: syöttö.

    Lyhyesti selittäen: jalkapallossa pelaaja on paitsiossa, kun hänelle syötetään pallo silloin kun hän on vastustajan kenttäpuoliskolla, eikä hänen ”alapuolellaan” ole syöttöhetkellä yhtään vastapuolen kenttäpelaajaa.

    PS. Kokenut katsoja/tuomari näkee sen heti ja helposti. Lisäksi juuri sitä varten on linjamiehet! Kameratarkistus on turhaa keekoilua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syötön lähtöhetkellä pelaaja on paitsiossa, jos hänen ja päätyrajan välissä ei ole kahta vastustajan pelaajaa. Maalivahdista ei puhuta erikseen. Paitsiota ei vihelletä , jos pelaaja ei aktiivisesti osallistu peliin.

      Poista
    2. Juuri näin tietysti, kiitos tarkennuksesta.

      PS. Tuo ”aktiivinen” osallistuminen pitäisi kyllä poistaa. Jokunen vuosi sitten tv-ottelussa paitsiota ei vihelletty, vaikka ei-osallistuva pelaaja ehti maalivahdin torjumaan palloon 16-rajan sisäpuolella (oli siis alunperinkin lähellä) ja teki maalin.

      Poista
  2. Kaksi vanhenemis-asiaa: STT-SHL-gate ja juuri ilmestynyt (SK/Hän) "kosto"-kirja, oikeuden kädet olivat sidotut? (1)

    Sama Aho ja 2000 helmikuun TP-vaali, 48.6 vrs 51.4. (2)

    Väyrynen kysyisi (ja ehkä Ahokin kysyi) voiko vitutukseen kuolla. Kumpikin still alive.

    Mutta se on selvää, että miesten tämä maailma ei enää ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehet tämän maailman ovat rakentaneet mutta naiset ovat asioista päättäneet jo pitkän aikaa

      Poista
    2. Akat aidan tekee miehet käyvät mittaamassa

      Poista
  3. Tarvitaan kirja näistä asioista. Blogistilta se syntyy kuukaudessa tai parissa. Tälle hankkeelle peukut pystyssä. Viisi sivua päivässä, parhaassa kymmenen.

    Ehkä odotettu kirja tai joku ihminen saisi minut ymmärtämään, miksi on lain nimessä salattava niitä laittomuuksia ja vääryyksiä, jotka ovat arkea laitoksissa, oppilaitoksissa, virastoissa, yksiköissä ja kaikkialla muualla ja jotka ovat vaaraksi suomalaisille ja heidän hyvinvoinnilleen, identiteetilleen, ihmisyydelleen, arvoilleen, ymmärrykselleen, kulttuurilleen, lapsilleen, nuorilleen, aikuisilleen ja vanhoilleen. Ja miksi parin vuoden kuluttua niistä saa puhua. Ja miksi kukaan ei välitä vaikka miten puhuttaisiin ja kirjoitettaisiin.

    Jos vaikenemme, kivet huutavat. Se voi olla lähellä.

    VastaaPoista
  4. Eronneenkin virkamiehen salassapitovelvollisuus jatkuu niin kauan kuin julkisuuslaki kustakin tilanteesta säätää. Eli yleensä hyvin kauan. Ja tämä kaikenlaisista karensseista tai sellaisten puuttumisesta riippumatta.

    VastaaPoista
  5. Kiitämme, ja ihan tuota en tullut ajatelleeksi. Kiusaan seuraavaksi tytärtäni ja sen miestä samalla arvoituksella.

    VastaaPoista
  6. Miksi lakeja tarvitaan, eikö jokainen tahdo tehdä vain oikein?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs luulisit? Maassamme on joukko ihmisiä, noin 1.5% vähintään jotka eivät laeista piittaa vaan tekevät miten lystäävät. Monet heistä käyvät vankilan kautta.

      Kaikissa, siis kaikissa, yhteiskunnissa on aina ollut lakeja ja sääntöjä juuri tämän takia. Samalla ne selventävät asiallisten kansalaisten elämää kun ei tarvitse ryhtyä pohtimaan miten jossain asiassa pitää menetellä. Silti syntyy vaikeita tilanteita joita oikeusoppineetkaan eivät yksimielisesti kykene ratkaisemaan. Maailman asioiden, ja tekniikan monimutkaistuminen vuosi vuodelta ei suinkaan helpota asioita,

      Poista
    2. 1,5 %

      Ei ykspisteviis!

      Puolisentoista prosenttia lisää pilkuntarkkuutta eiks vaan?

      Maassamme on jänniä juttuja. Unissamme on vielä jännempiä juttuja.

      Halko on metrinen puunkappale. Sen voi tunnistaa helposti, se on halkaistu.

      K: Montako metriä halkoa yhteenlaskien on halkopinossa?
      V: Halkopino ei ole mittausopillisesti mahdollinen mutta koostuu tarkalleen haloista.

      K: Mitä lämpömittari mittaa?
      V: Se mittaa lämpömittarin lämpötilaa."

      Politiikka? No se ei ole niin metrintarkkaa, kunhan ei putoa meidän tontille.

      Poista
  7. Ihmetyttää mitä on kiinteistön saanto ja varsinkin virhe siinä. Harva saa kiinteistöä, moni rakennuttaa tai ostaa. Jos liian kalliilla tai halvalla, tai jos vesivahinko, ehkä se on virhe. Miksi lakiteksti on kuin vierasta kieltä. Olisi latinaksi niin sen ymmärtäisi vilkaisulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostaminenkin on saanto. Termi kattaa kaikenlaiset tavat kiinteistön omistusoikeuden saamiseen. Sellaisia ovat myös esimerkiksi lahja, perintö, testamenttioikeus ja pakkolunastus. Muutakaan yhteisnimitystä ei ole.

      Poista
    2. Saanto on latinaksi acquisitio. Helpottiko?

      Poista
    3. Riippuu siitä mistä roikkuu.

      Poista
  8. Onneksi salassapitovelvollisuus ei koske ketään. Ainakaan sitä ei noudateta. Työ- ja muilla paikoin leikitään huhuleikkiä. En tiedä kansliaa jossa ei nuuskittaisi koneitse tai puhelimitse tai ihan luonnon menetelmin tietoja jotka eivät lainkaan kuulu virkailijoille. Jokainen kiinnostunut tietää jokaisen toisen asiat paremmin kuin tämä itse
    Kukin on helposti valhein mustattavissa. Paha kello kauas kuuluu. Jos lakia tarvitaan, nämä yleiset luonnonlaeille pohjautuvat käytännöt voisivat olla laki joka syntyi ennen meitä ja jää jälkeemme. Sitä noudatetaan kaikkialla, ahkerimmin omakannassa. Noudatetaanhan muutakin vääryyttä joka paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siitä nykyään aika helposti kiinni jää, kun kaikki olennaiset tiedot ovat sähköisissä järjestelmissä ja katselusta jää sinne jälki.

      Poista
  9. Tolstoi ja muut viisaat tietävät, mikä ero on yhteiskunnan laeilla ja sisäisellä moraalilailla, yhteiskunnan lain noudattajalla ja oikein tekevällä. Koko yhteiskunta perustuu määräyksille ja asetuksille, vaikka perustana tulisi olla rehellisyyden, oikeustajun ja toisen panemisen itsen edelle.

    VastaaPoista
  10. Rakasta lähimmäistäsi eli jokaista kuin itseäsi. Muuta ius iurista ei ole.

    VastaaPoista
  11. On häpeä ja vääryys olla virkamies tai sopimustyöllinen mutta moni kehtaa olla ja vieläpä sanoa sen.

    VastaaPoista
  12. Talvisota pienellä, Rauha isolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvisodan torjuntavoitto isolla, Ryöstörauha vielä isommalla. .

      Poista
    2. Mykistys isommalle.

      Poista
  13. Salassapidon vastakohta on kyttäys, jota eräs puolue, professori itse tai alaistensa kautta tahi kukavaan harrastaa. Se on tottakai rankka rikos Korkeimman oikeuden edessä. Toivottavasti Korkeinta kuullaan ja palavalla innolla hänen mieltään noudatetaan.

    VastaaPoista
  14. Ihmiselle ei kuulu syytteeseenpano-oikeus.

    VastaaPoista
  15. Vanheneminen on näennäistä kuten aika. Kaikki on nyt tässä ja samaa kuin maailman luomisessa. Kaikki syntyy nyt.

    VastaaPoista
  16. Kun oikeus loppuu, keksitään lait. Ne ovat suurin vääryys, inuria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lait oli kyllä Suomessakin keksitty jo keskiajalla. Silloinko siis oikeus viimeistään oli loppunut?

      Poista
  17. Mitä korkeampi virka sitä enemmän vääryyttä ja turmelusta. He kulkevat alasti tietämättään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tasavallan presidentti kaikkein turmeltunein?

      Poista
    2. Tuoksusta päätellen jonkun osuvasti 'leikkiväksi aforistikkoksi' kuvaama anonyymi iskee kommenttipalstalle jälleen!

      Poista
    3. Eikös se eduskunnan puhemies ollut se kansakunnan ykkösnyrkki?

      Poista
  18. Professorin arvo vanhenee mutta dosentin on elinikäinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tarkkaan ottaen professorin arvonimi tietysti on pysyvä, mutta harvalla työsuhteisella professorilla sellainen on.

      Poista
    2. Yleinen käytäntö ja suositus on, että eläköityneet professorit ovat professoreja myös eläkkeellä. Näin myös ulkomailla Monilla eläköityneillä eläköityminen myös on kovin liukuva prosessi.

      Poista
    3. Harva käyttää professorititteliä oltuaan virassa melko lyhyeen ja elakkeella pitkään.

      Poista
    4. Hyvät blogiprofessorit!

      Minkä vuoksi metsiimme jää n. 1
      000 000 tonnia sieniä /a?

      No kun se ei ole keltään pois.

      Poista
    5. Jos ne kerätään kaikki, se on luonnon elukoilta pois.

      Poista
    6. Professoriliitto:
      Jäätyään eläkkeelle professori, joka on ollut työsuhteessa toistaiseksi (”vakinaisena”), voi käyttää nimikettä professori, professori emeritus/emerita tai emeritusprofessori/emeritaprofessori.

      Poista
    7. Jaa kaikkiko professorit?

      Poista
    8. Professoritarhaus on sientensuojelurike?

      Poista
    9. Suomalaiset, maailman luonnosta vieraantuneen kansa?

      Poista
    10. Kaikki maailman kansat, menkää sieneen?

      Poista
  19. Siinä ei tarvita lakeja, oikeuslaitosta eikä tuomioita, mikä on tärkeintä. Empatia ja välittäminen. Onko käsi nyrkissä vai avoin auttamaan. Ei ole synnynnäinen vaan opittu taito vastata tuen tarvitsijalle pilkalla ja raivolla. Synnynnäistä mutta tukahdutettua on ymmärtää ja välittää, vaikka omalle kohdalle ei olisi sattunut samaa kuin toisille.

    Voisihan tämän ottaa lakiinkin, rangaistusasteikon epäempaattisuudesta ja sen mukaisista teoista ja puheista. Mutta mitä se tointaisi, kun lain henkeä ja kirjainta jo nyt rikotaan säpäleiksi kaikkialla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. so? Ja kukas sen sitten on huomannut, paikan päällä? Yleistä lainkunnioitusta se ei kyllä jaa eikä kerro.

      Taitaapa olla tässä kyse kuurnitsemisesta. Täiden.

      Että on ottaa!

      Minäki oon jo nolompi ku itekkää tiijän. Pitädkö se olla pykälät että eläkkelle ku on huumorintaju veks?

      Poista
  20. Minkä lakien nojalla lapsiamme voidaan pahoinpidellä ja vanhukset voivat kuolleina lojua kodeissa viikkoja. Tästä olisi hyvä saada kirja poikineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minkään lakien nojalla niin. Kaikkia lakeja jotkut rikkovat.

      Poista
    2. No hitsinvitsi. Ehtoopuolen immeisten kotiasaattokeikat on ok.
      Minna Lindgren oikeestansa onki jo jonkuvverran ollu tän päälle kirijuutamassa. Ehtoolehto?

      Poista
    3. Vanhustenhoidosta ei voi kirjoittaa satiiria, koska ne tekevät sen itse. Pornaisissa on Attendon hoivakoti Onnentäyttymys.

      Poista
    4. On, ja Korppoossa Regnbågen.

      Poista
  21. Kertokaaski edes yksi reipas ralli jolle sopisi Mikko Perkoilan Punikin kirjelaatikko vastineeksi.

    Voihan sen kuunnella, vaikka olisi velvollisuudentuntoisuuden vaivaama, tai muutoin hiukan outo. Omituisia tyyppejä, samoilla sankarihautausmailla, harmin paikka että ei osata enää kuolla ja olla vaiti, elinkeinoelämässä.

    Olkaa varovaiset ja pyytäkää päästä siunattuun natomaahan.

    Pitäkää jalat kuivina ja lämpiminä. Se on soturin viisaus.

    Turpa kiinni turhakkeet, kuka sen palkan maksaa?

    Ja nyt se biisi, vassokuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehtotan että veisaame yhtessä virren ”Kytösavun aukeilla mailla on kansa, joka aina on varjellut vapauttansa”.

      Poista
    2. Miltäs sivulta se löytyikään, odotas..

      Poista
    3. Kylläpä minä puollan. Entä muut?

      Poista
    4. "...menköön henki, niin kuin mennyt on isienki."

      Poista
    5. Tässä ei ole arvonnan sijaa, liekö arvostuksen sitten? Kas nyt taitavasti valitulla sävelteoksella joka esitetään valitulla areenalla eräällä hetkellä saattaa olla kertakaikkisesti ratkaiseva vaikutus tapahtumiin. Ymmärrän että repartéemme koskee kansalaissodan punaisen ja valkoisen kummeksuntaa, pinkkipulaa. Todella tarkoin ja taiten valittu musiikki, imponoivaa, kiitän.

      Olisipa vielä uuslukutaitoisuus saavuttava tason jolla pääsee näppäilemästä ja riittää kun puhuu uuh&puuh mutta vain varsinaisesti kuultavaksi tarkoitettu ääni lähtisi vastaanottajalle, taukojen jäädessä pois. Laskutus toimisi siis kuten tekstuaalisuuteen pohjaava tiedonsiirto mutta 'kaistalle lähtisi paketoitua bittikippuraa".

      Selvää on että sotilaan tehtävä on kuolla inhottavan huonosti tuottaen maksimaalista vauriota viholliselle ja myös otaksutaan vihollisen tappamisen toimeen keskittyessään vihaavan ja erehtyvän jonka seurauksena harkitsemattomuus ja erehtyväisyys lisääntyvät lisäten taistelutehokkaan sotilaamme työn tulosta ja jopa jättävän hänet henkiin. Voehan nehnu, tää osataan.

      Poista
  22. 'Kansa kaikkivaltias'

    huolellinen, täsmällinen ja silti ajattelemaan pidempään saapa. Verraton bloggaus. Pureksittavaa piisalta.

    Taannoin.

    Sori nyt että täälläpäässä ei saatu aikaan kuin Herra tirehtööri; 890 tuhatta kertaa päättäjien valitsema subversiivinen ja suvaitsematon rallatus. Fröbelin palikat sen esittää. Kokemuksellista eroa en edes yritä ymmärtää.

    Etsin edes rahtusenverran viisautta.

    VastaaPoista
  23. Presidentti Niinistön viimeinen avajaispuhe eduskunnan kevätkaudella oli oikein hyvä.

    Mutta mutta - Niinistö piti sisällöltään erinomaisen puheen. Sen olisi voinut esittää vielä dramaattisemmin, jos joku elokuva- taikka teatteriohjaaja olisi ollut mukana harjoituttamassa puhetta. Äänen nousut ja laskut sekä sopivat tauot tekevät puheesta vielä iskevämmän. Suoranainen raivoisa äänenkäyttö huippukohdissa luo tunnelman, että nyt Suomen kansantaloudessa on tosi kyseessä. Nyt ei ole syytä poliittisesti vehkeillä vaan yhteistuumin eteenpäin.

    Käsikirjoitus oli sinänsä oikein hyvä.

    VastaaPoista
  24. Vanhenevatko köyhän yksinäisen vanhuksen ihmisoikeudet 70 ikäisenä vai milloin? Ei kyllä se on jo ennen varsinaista vanhusikää. Ylikävely ylipuhuminen ignorointi määräily. Kukaan ei luule että hän osaa jotain tietää jotain muistaa pystyisi opettamaan toisia on olemassa tahtoo jotain etc. Miksi kaikki tämä, ahneuttako ja vallanhimoa, hyötymistä ja typeryyttä , jo vain. Hänelle myydään vain se mitä toiset saavat ilmaiseksi ja hänenkin kuuluisi saada. Mitä olette tehneet tai voisitte tehdä heidän hyväkseen tai onko se teistä järjetön ja inha ajatus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä höpötä. Minä olen jo reippaasti yli 70, eikä minun nenälleni hypi edelleenkään kukaan. Todennäköisesti sinulla vain viiraa päästä.

      Poista
  25. Kyllä, Niinistön puhe oli taas hyvä. Minusta merkittävin jakso oli turvallisuuspoliittinen kiteytys Suomen tiestä.

    "Suomessakin on tunnettu huolta. Oma vastaukseni on ollut, että emme me pelkää, mutta olemme valveilla. Niin kuin olemme vuosikymmenet olleet. Se on myös havaittu: kautta lännen Suomen malli on kerännyt ihailua. Ei niinkään Natoon liittymisestä, vaan oman turvallisuutemme rakentamisesta. Suomen puolustusvoimien kyvykkyys, reservit, asevelvollisuus sekä maanpuolustustyö ja -tahto ovat kovassa huudossa."

    "Tämä Suomen malli on rauhan tae. Ajatellaanpa, että Euroopan Nato-maat toimisivat samoin – yhteinen voima olisi valtava. Niin vahvan kimppuun ei kukaan käy. Hyvä, että Eurooppa herää. Se vahvistaa myös transatlanttista suhdetta."

    Tulkitsen, että Niinistölle Yhdysvaltain seuraava presidentti on Trump, ja Naton varaan ei kannata liikaa rakentaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi meillä on turvana Naton lisäksi myös DCA-soppari USAn kanssa.

      Trump on kaheli, mutta ei hän tyhmä ole, vaan omienkin sanojensa mukaan very smart. (Donald ja Maxwell, kesyttömät veljekset.)

      Jos DCA-sopparikin osoittautuisi pelkäksi paperiksi, todistaisimme momentumia, jolloin maailman valtikka siirtyy USAlta Kiinalle. Siihen jenkit eivät varmaan ole vielä valmiita, vaan systeemi potkaisee takaisin, tavalla tai toisella.

      Joka tapauksessa Euroopan on aika herätä.

      Poista
    2. Trumpin varaan ei pidä rakentaa mitään. Se jätkä vetäisee maton jalkojen alka kun hänelle sopii ja tekee diilin jonkun muun kanssa. USA:ssa on erilaisia hankkeita joihin hän on osallistunut ja retkuttanut ihmisiä. Trumpin pääasia on hän itse, muista ei mitään väliä, ei mitään.

      Poista
    3. Yhdysvaltain ja Brittien varaan ei kannata rakentaa yhtään mitään. Tuuliviirejä molemmat kansat.

      Poista
    4. Tuulipussi ei näytä mistä vaan minne tuulee.

      Poista