Virkamiehen sananvapaus

Opetan. - Näiden asioiden opettamisesta ain palkkani vuosikymmeniä

Valtion, kunnan tai vastaavan julkisyhteisön tehtävissä voi toimia virkasuhteessa tai työsuhteessa. Vikrkamies voi kajota kansalaisen oikeusasemaan. Tyypillinen esimerkki on poliisi tai tullimies. Tyypillinen on myös tuomari. Ei pidä sekoittaa. “Tuomariksi” nimitetään usein oikeustieteellisen tutkinnon suorittaneita, jotka voivat olla myös asianajajia, liikeuristeja tai vastaavia. “Istuva tuomari”  on määrätty tuomioistuimen jäseneksi. Tuomioistuimia ovat esimerkiksi käräjäoikeus ja hovioikeus.

Kärjistäen: virkamiehellä ei ole sananvapautta. Tämä nyt ei ole totta, mutta esimerkiksi tuomari antaa lakiin perustuvan päätöksen, eikä hänen pidä esitellä esimerkiksi henkilökohtaisia mielipiteitään asian johdosta. Laissa on ollut satoja vuosia sääntöjä, joiden mukaan esimerkiksi päätöstä harkittaessa tuomioistuimessa keskusteltu ja kirjoitettu on salaista. Siitä ei saa puhua.

Olen kai itsekin kuullut tuomarin sanovan kahvikupin ääressä, että tuo Virtanen oli kovasti vastaan mutta jätti äänestämättä, kun panin hänet koville.

Tuollaista repliikkiä seuraa kahvilan pöydässä hiljaisuus, joka voi olla kiusaantunut tai jäätävä.

Tämäkään ei ole totuus, mutta oman tulkintani mukaan virkamies, esimerkiksi hovioikeudenneuvos, joka sanoo iltapäivälehden toimittajalle, että kollega eli hovioikeudenneuvos N.N. on arvostelukyvytön tolvana, tekee suorastaan virkavirheen, josta häntä voitaisiin rangaista. Selvää pykälää ei ole. Saa sanoa: hovioikeus on ratkaissut tämän asian tavalla, joka herättää kysymyksiä. Olen itse kirjoittanut oikeustapausta arvioidessani, että Korkein oikeus näyttää sivuuttaneen sen ja sen lain säännöksen ja päätyneen siten ratkaisuun, joka on altis arvostelulle.

Mutta että menisi sekaantumaan itse tuomarina eri jaostolla vireillä olevaan asiaan - se ei käy.

Tässä ei ole mitään outoa. Virkamies käyttää lainattua valtaa. Hän on valtion suu. 

Perustuslaissa korostetaan tasapuolisuuden vaatimusta. Siksi virkamies ei saa toimia tavalla, joka heräsi perusteltua epäilyä hänen tasapuolisuudestaan. Kun olin tuomarina hovioikeudessa, oli selvää, etten koskenut pitkällä puullakaan sellaisiin juttuihin, jotka tulivat isäni ja veljeni edustaman asianajotoimiston suunnalta.

Tuomari ei saa sekaantua uudestaan kerran ratkaisemaansa juttuun. Sellainen tilanne voi tulla, jos asianomainen yllättäen etenee urallaan.

Salassapitoon velvoittavat säännöt ovat lähellä tätä. Lääkäri, pappi ja puolustusasianajaja eivät saa puhua kenellekään sivulliselle asioista, jotka he ovat saaneet tietoonsa tehtäväänsä hoitaessaan. Sotilailla on laaja salassapitovelvollisuus. Luin lehdestä, että myös varusmiehille tehdään nykyisin selväksi, ettei valokuvaaminen varuskunnassa tai esimerkiksi sotaharjoituksissa ole sallittua. Jos sitten haluaa ryhmäkuvan, siihen on saatava esimieheltä lupa. Perustelu on nähdäkseni hyvä.

Sitten on paljon muitakin kuin virkamiehiä koskevia sananvapautta koskevia sääntöjä. Yksi sellainen on liikesalaisuus. Myös työsopimuksen puolella on sääntö, joka estää työntekijää puhumasta julkisuudessa mitä sattuu.

Ongelmia on. Muistan tuomarin, joka käytti kaksi kertaa kovempia rangaistuksia kuin muut. Tietysti hän vetosi harkintaansa ja ikeudenmukaisuuteensa. Sellainen keskustelu voi olla vaikea. Muistan tuomareita, jotka kiihkeinä raittiusmiehinä tai uskonlahkon kannattajina antoivat vakaumuksensa näkyä.

Ja erään, aikojen takaa, joka oli oikeamielisyydessään niin kiihkeä, että juun alkajaisiksi haukkui ja höykytti syytetyn, kuten hän luuli. Haukuttu olikin uusi nimismies eli syyttäjä. Ja kun itse juttuun päästiin käsiksi, siinäkin kävi niin, että tuomiolle tuodulla loli vedenpitävä alibi, ja syyte oli hylättävä.

M ieleen tulee Kleistin romaanin MikaelKolhaas, joka oli “oikeamielisyydessään hirvittävä mkies”.