Tämän vuosisadan kolmesta hienoimmasta kirjasta mikään ei ole vielä ilmestynyt. Ehkä niitä ei ole kirjoitettukaan. Kukaties kirjoittajat eivät ole ehtineet syntyä.
Viime vuosisata eli 1900-luku oli kirjallisuuden alamäkeä, kun edelliset sata vuotta olivat nähneet suuren romaanin, suuren romanssin ja painoltaan valtavan novellin tulon.
Silti syntyivät Proustin “Kadonnutta aikaa etsimässä” ja Camus’n “Sivullinen” sekä ajallisesti näiden välissä, vuonna 1940, Dino Buzzatin “Tataariaro”.
Kertomataiteen meidän tuntemamme alku on Vanhan testamentin “Jobin kirja”. Äänessä on vetäytyvä kertoja, joka ei ole osittainkaan “minä”. Tälläkin hetkellä kirjallisuutta madaltaa “minuuden tutkinta”, jota ymmärtämättömät arvostelijat ovat kiitelleetkin. Se on tuo sama ilmiö, jonka päästivät Wienissä valloilleen S. Freud ja hänen kilpailijansa. Job on kiinteydeltään ja monipuolisuudeltaan mykistävä kertomus, jossa syvällinen pohdinta Jumala pahuudesta sekoittuu liehuvaan toimintaan ja odottamattomiin käänteisiin, joita saavat aikaan yllättävät henkilöhahmot. Teksti on ehkä noin 2500 vuotta vanha ja sen kirjoittaja näyttäisi hallinneen valtiaan tavoin aikansa tiedot ja uskomukset sekä useita kieliä.
Buzzatin romaani, joka toki on näkyvällä paikalla ranskalaiseen Le Monden kyselyyn perustuvassa luettelossa “Vuosisadan sata parasta kirjaa” saatiin suomeksi 1985 eikä tainnut herättää ihmeempää huomiota, kuten ei liioin “Noiduttu takki ja muita kertomuksia”.
“Tataariarossa” on sekin todenmukainen piirre, että kaksi tai kolme henkilöä välillä näkee tai kokee muka muuttumattoman näyn samaan aikaan eri tavoin. Yhden silmissä on aron aloittava kukkula, joka on toiselle arvoituksellisesti sädehtivän linnoituksen koristama rinne ja kolmannelle henkeäsalpaava vuori. Henkilöt ovat uskottavia: yksitoikkoisen itsepäisiä ja ahdaskatseisia, kuivia ja hedelmättömiä kuin aro.
Buzzatti ei oikeastaan kuvaile. Hän kirjoittaa selkeitä asioita, jotka muuttuvat samalla hetkellä kuviksi ja piirtävät lukijan aivoihin lisää poimuja. Ne eivät lainkaan unohdu.
Maisemalla tai oikeammin elonkehällä lintuineen ja jyrsijöineen on sama tehtävä kuin kenraalibassolla vanhassa musiikissa. Siellä on vääjäämättömyys, jonka yllä kulkevat muunnelmat eli tapahtumat.
Ajatelkaa Camus’ta, Proustia, Buzzatia. Ensimmäisenä tulevat mieleen maisemat, seudut. Perässä tulevat säät tuoksuineen. Ihminen ei ole ajatteleva ruoko, kuten Blaise Pascal erehtyi kirjoittamaan, vaan ajattelematon ruoko.
Lähellä Jobin kirjaa on toinen suurteos, jossa todetaan kuivakiskoisesti: ja kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enää ole (Psalmi 103). Aro. Tšehov kirjoitti siitä novellin, jossa mieli ja maa ovat aivan yhtä.
Ihminen on ruokoton ajattelematon. Enimmäkseen.
VastaaPoistaV-EK
Suomennokseen on painettu 1945. Lieneekö se väärin; tässä eksistentialismin perusteoksessa nuo viisi vuotta merkitsivät paljon.
VastaaPoistaNäsäviisastelua. Et mainitse suurimpia kirjoja ja kirjailijoita koskaan.
VastaaPoistaOlipa hallittu kirjoitus, kolmijakoinen kirjallisuuskokemus. Dino Buzzatin teosta en tunne ollenkaan eikä sitä näytä olevan kirjastoissakaan, divareissa kylläkin kaikissa. Kirjan nimi voisi houkutella lukemaan, kun se vie ajatukset Tshehovinkin Aroon, jossa kyllä tuoksuu, ainakin kuivalta heinältä ja sateen jälkeen raikkaalta ilmalta. Ja Proustin kylätiellä orapihlajalta - miksikähän se pensasaita ei meillä tuoksu, tai ainakin pitää mennä ihan lähelle haistelemaan. Ehkä täällä ei ole tarpeeksi kuumaa kesällä, että ne aromit leviäisivät ympäristöön. Monet puut ja pensaat kyllä levittävät vahvasti tuoksuaan, tuomet, pihlajat, syreenit ja jasmiinit.
VastaaPoistaSe on totta, että noissa kirjoissa ensimmäisenä tulevat mieleen maisemat, Camus´lla kuuma ranta, Proustilla kylämaisema kirkontorneineen ja Tshehovilla aron loputtomuus lintuineen siellä täällä, jossain lomassa Venäjän tasaisen maan laiska joki.
Huomasin, että "Pikku prinssi" on Le Monden luettelossa neljäntenä. Yhtenä päivänä koetin tyhjentää kirjahyllyjäni ja olin jo heittämässä sen pois, mutta päätinkin lukea sen vielä uudelleen, ja tuonne se jäi luettavien kasaan. Ehkä se saa armon, jos vielä joku muukin sen lukisi. Sitä en kyllä ymmärrä ollenkaan, että Hemingway on kahdeksantena. Ehkä hän on suosittu Ranskassa, kun oli nuoruudessaan niin innostunut Pariisista.
Hauska että maailman tunnetuimpiin itsemurhakirjoihin kuuluva satu on armoissasi.
PoistaMyös esimerkiksi BBC ja The New York Times ovat rankanneet Hemingwayn (ja nimenomaan Kenelle kellot soivat - romaanin) korkealle omilla parhaat kirjat -listoillaan.
PoistaHemingwayta voidaan toki - ja ihan ymmärrettävistä syistä - pitää pelkkänä tunkkaisena misogyynina, homofoobikkona sekä kolonialistisena rasistina, jonka kirjoissa sankarilliset miesoletetut vain sotivat, tappavat eläimiä ja matkustelevat ympäri maailmaa eksoottisissa ympäristöissä.
Toisaalta voidaan ajatella, että hemingwaylainen sankari ei ole sankari ollenkaan, vaan yhtä lailla "maailmaan heitetty" kuin Camus'n tai Sartren henkilöhahmot ja teokset ovatkin perin eksistentialistisia. Elämä on sattumanvaraista, kuolema vaanii aina nurkan takana, luonto on ankara, ihmisyksilön vaikutusmahdollisuudet ovat olemattomat, pyrkimykset ja hyvätkin aikeet valuvat hiekkaan, kaikki tuntuu mielettömältä ja mielivaltaiselta...
Ja sitten on vielä se Hemingwayn käyttämä kieli ja kuuluisa tyyli: ei juurikaan kuvailevia adjektiiveja, ei (kaikkitietävää) kertojaa, paljon dialogia, omintakeinen lauserakenne ja sanojen rytmitys. Lukuprosessissa lukijan rooli korostuu ja hän saa - tai näkökulmasta riippuen joutuu -kuvittelemaan kaiken sen, mikä itse tekstissä jätetään sanomatta.
Kyllä minusta vaan Hemingway on edelleen kova tekijä ja hip!
Hyvin ymmärrettävää, että Hemingway kuuluu englanninkielisille listoille, loihan hän ihan oman tyylinsäkin, Gertrude Steinin avulla. Ne "keskustelukirjat" luin kauan sitten opiskeluaikana enkä erityisesti innostunut, mutta novelleissa on monia vaikuttavia, ja niissä lukija saa todella osallistua tekstin idean selventämiseen. Muutama vuosi sitten luin "Kilimanjaron lumet" erillisenä pikku kirjasena ja hämmästyin, miten hyvä se oli. Kansikuvan perusteella olin pitänyt sitä vain jonkinlaisena Afrikan.seikkailuna.
PoistaKuvaat hyvin Hemingwayn henkilöhahmoja.
Kerran nuorena luin yhden Hemingwayn kirjan englanniksi, ihan vaan kielen harjoittelun takia. Ymmärsin kaiken niin hyvin, että ajattelin etten ymmärrä kaikkea.
PoistaMyöhemmin luin saman kirjan suomeksi. Ymmärsin, ettei mitään kätkettyä ollutkaan. Ja ymmärsin kaiken.
Ehkä muistan väärin pienen novellin "Hemingway's Salt Cellar", jossa kirjoittajalle lahjoitettiin kyseinen aparaatti -- eräänlainen mustekuivuri ja suolasirotin -- joka poisti tekstistä kaikki adjektiivit.
PoistaKuulosti hyvältä idealta. Ei tosin sovi mulle.
Ad Omnia: Le Monden luettelo löytyy esimerkiksi hakusanoilla Buzzati, Camus tai Proust tästä blogista, jossa julkaisin sen 22.8.2022. Sen löytää myös suoraan googlaamalla Wikipedian suomenkielisenä artikkelina.
VastaaPoistaKemppisen suomenkielisestä blogista (22.8. 2022) Tataariaro löytyy sijalta 29, Joycen Odysseuksen ja Giden Vääränrahatekijän välistä. Hankin kirjan ehkä noin 30-35 vuotta siten, luin sen ja ilmeisesti olen hukannut myöhemmin. Tästäkään kirjasta en muista muuta kuin ahdistavan tunnelman. Mongolihyökkäystäkö siinä odoteltiin? Näkyikö kaukana aron laidassa lähestyvä tataariarmeija?
PoistaAd Omnia: 1940 eli kaksi vuotta ennen "Sivullista".
VastaaPoistaAmerikkaan, Saksaan ja Ranskaan töllöttävät kykloopit, kuka mihinkin niistä. Kaikki yhtä vaarallisia itselleen ja ympäristölleen, Suomen kirjallisuudelle ja kulttuurille. Onneksi on monineuvo Odysseus.
VastaaPoistaKoska Dino Buzzati (1906-1972) on tosiasiassa varsin vähän tunnettu, siis aliarvostettu kirjailija, sallittaneen tähän ote Otavan Kirjallisuustieto -teoksesta (toim. Risto Rantala ja Kaarina Turtia, 1990), joka on kaikesta googlailumaailmasta huolimatta oivallinen teos:
VastaaPoista"Buzzati, Dino, oik. Buzzati-Traverso, italialainen kirjailija ja lehtimies. B:n esikuvia ovat mm. Poe, Kafka ja Kipling. Hänen kertomuksensa ja romaaninsa sisältävät usein kansantarinoista saatuja fantastisia aineksia, joissa uni ja todellisuus sekoittuvat, eikä painajaisenomaiset tapahtumat aina pääty laukeamiseen, vaan kertomus saattaa loppua ilman, että ilmiölle annetaan minkäänlaista selitystä. B. on taitava kehittelemään arkisista lähtökohdista tapahtumasarjoja, jotka saavat metafyysisiä ja koko ihmiskunnan kohtaloa vertauskuvalliseti tarkoittavia ulottuvuuksia. Esimerkillinen on romaani Tataariaro (Il deserto dei Tartari, 1940), symbolinen kuvaus harhakuvien tavoittelemiseen tuhaltun elämän loppuunkulumista."
Kirjoittanut romaanien liäsksi kertomuksia, artikkelikokoelmia ja satuja.
Siis esikuvia mm. Poe, Kafka ja Kipling. Mielenkiintoinen kimara, - sekä blogissa taritut näyt.
Täydentää Jukan muodostamaa ensikäistystä ja panee miettimään Tataariaron esiinkaivamista ja lukemista!
On niin paljon mielenkiintoista luettavaa ettei kukaan jaksa lukea niin paljoa, amen.
VastaaPoistaOn ihanaa tietää ettei mielenkiintoinen lukeminen lopu koskaan kesken!
PoistaAmmoin jo vainajoituneet ajattelijat ovat tiivistäneet kaiken, mitä ihmisluonteilla pönkitetystä maailmastamme ja päidemme sisällöstä tarvitsee. Tilalle on rakennettu ihmistä syrjemmälle tyrkkivää tekniikkaa, mutta kirjoitapa rosteriasussaan kolistelevasta robotista miete.
VastaaPoistaMitä lausuisikaan Sokrates koeputkesta jossa puolivalmis ihmisalkio kelluu ja jonka kehittymistä tekoäly vahtii?
V-EK
Olen ikäni ajatellut, että minun täytyy olla laiska kirjailija luonteeltani enkä siksi ole saanut tehtyä yhtään kirjaa koska olen syntymässä lipsahtanut todellisuuden toiselle puolelle ja sillä puolen mutta siten, että lipsahdusta ei huomaa muut kuin minä itse ja näin hallitsen molemmat maailmat, sen maailman jossa kaikki elävät perimmältään sekasortoisessa toisten luomassa todellisuudessa ja sen toisen joka on yksilön itse tekemää turvapaikkaa, turvapaikkaa jota ei oikeasti ole ollut, ole eikä tule olemaankaan koskaa avaimet ovat toisien taskuissa jo kauan olleet ja lukot ovat vaidetut säpistä munalukkoon.
VastaaPoista(Myöhempien aikojen Marcel Proust.)
(Blogivaeltaja)
Lause "mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava" tekee sitä minkä se kieltää.
VastaaPoistaAlkuperäinen sitaatti taitaa mennä:
VastaaPoista"Was sich überhaupt sagen lässt, lässt sich klar sagen und wovon man nicht reden kann, darüber muss man schweigen".
Sanoja kävi lähellä tulevaa Mauthausenin leiriä, samalla luokalla samaa koulua nuoruudessaan tulevan valtakunnankanslerin kanssa ja pääsi itse pakenemaan Lontooseen.
Kanslerin kävi köpelömmin, samoin 50 miljoonan muun ihmisen.
Mitä tulee Kemppisen kirjoihin, minä löysin heti kaksi yhtä hyvää: Jörn Donnerin täydellisen Berliini-raportin (1989) ja René Nybergin Patriarkkoja ja oligarkkeja (2019).
Alkuperäinen pitkä virke riisuu lauseelta siihen kertynyttä hehkua ja paksua mystiikan tomua.
PoistaWittgenstein siis totesi vain, että älä höpötä - jos asian voi sanoa selvästi, sano se selvästi, ja ellei voi niin ole hiljaa.
Mikään kieli ei voi olla itsensä metakieli. Metakieli voi tulkita ja hallita vain joitain ennalta tiedettyjä "köyhempiä" kieliperheitä.
PoistaMaailma ei toimi minkään loogisen kielen mukaisesti. Sille ei ole olemassa yhtä, ainoata ja "selvää" kielellistä metodia tulla ilmaistuksi ihmisten välillä. Dialogi on välttämättömyys lähestyttäessä yhteistä tapaa puhua niin uusista olioista kuin ilmiöistäkin. Ne eivät ole olemassa nimi kyljessään odottamassa löytäjäänsä. Ne on sovitettava aiempaan sanastoon tai keksittävä uusi ilmaisu tai nimi. Joitain niistä ei voida tunnistaa ja/tai nimetä lainkaan, ainakaan vielä. Kieli on avoin ja elävä.
Kaikesta on aina voitava puhua, jopa metakielten olemassaolon mahdollisuuksista. Kielien sisäinen loogisuus on välttämättömyys, mutta se ei saa harhauttaa uskomaan maailman predestinaatiota. Dialogia ei kannata aloittaa ennakkoluulolla kanssaihmisen kielellisestä köyhyydestä, ei edes filosofin.
Donnerin Rapport från Berlin ilmestyi jo vuonna 1958 ja samana vuonna myös suomeksi. Kaupungissa hän oli käynyt ensimmäisen kerran jo 1952, teini-ikäisenä.
VastaaPoistaMinulla on 1989 ilmestynyt täydennetty painos (Berliini Raportti 13.8.1961-9.11.1989, Otava 1989) tässä edessäni, Henrik ja Märta Tikkasten kanssa sulassa sovussa
PoistaTuo Buzzati on muuten todellinen löytö, kiitos. On englanniksi esim. Open Libraryssa, luin saman tien. Aihe kiinnosti, koska pitkäaikaisena nukahtamismekaniikkanani on ollut hieman vastaava, tosin Coetzeen innoittama romaaninrakentelu samasta aiheesta.
VastaaPoistaMinun versiossani WW1-tyylistä, tosin vähemmän brutaalia sotaa käydään ja on käyty jo vuosikymmeniä ja päähenkilö on pitkän ja osin jo olemattoman rintamalinjan uloimmassa pisteessä. Toisin kuin aro, hänen pieni porukkansa tuijottaa loputtomaan ruohotasangoon ja ei oikein edes viitsi panostaa kuriin tai poispääsyyn. Huolto ei ole pelannut pitkään aikaan, lähikylistä saadaan omien peltojen ja karjan/metsästyksen lisuketta, täydennyksiäkään ei tule (suurin ongelma ei tosin taistelut vaan miesten ikääntyminen) ja uutiset rintaman tapahtumista ovat jo aikoja sitten muuttuneet harvoiksi ja täysin satunnaisiksi jne.
Tässä kohtaa rupean miettimään, miten tälläiselle romaanille saisi rakennettua edes jollain tavoin tyydyttävän lopun ja uni yleensä tulee. :)
Lääketieteen harjoittaminen on kielletty maallikoilta. Samaa tarvitaan Suomen kirjallisuudessa. Vallan aseman ja rahan havittelijat ovat vieneet kirjan ja lukutaidon lapsilta ja nuorilta. Ryöstö ja oman pöhöttyneen itsen esillä pito lyö leiville näiltä prostituoiduilta. Kallista on kieli ja kirjallisuus mutta halvalla menee arvojen alennusmyyjiltä.
VastaaPoistaMaksullinen romaaninkirjoittamislupa haettava sisäministeriöstä? Olisi kai yliuskaliasta antaa lupa useampaan kirjaan kerralla?
PoistaArvojen alennusmyynnissä sitä vasta onkin menoa ja meininkiä: Täältä lähtee Fallesmannin Arvo markalla, tuolta Tuomisen Arvo-poika ruplalla ja ikivanhan Ylpön Arvon saa kaupan päälle! Arvoja riittää, tänne päin arvoisa herrasväki! Arvon tekin ansaitsette!
PoistaArvo Pohjako se siellä taas mekastaa?
PoistaTekstuaalinen sillisalaatti ja valitut itsetehostuksen palat madaltavat ymmärryksen, omantunnon, ihmisyyden ja tasa-arvon. Tyhjät tynnyrit kolisevat rumasti vyöryessään suohon.
VastaaPoistaNyt tiedämme mikä on isä, joka antaa lapselle kiven hänen tarvitessaan leipää.
VastaaPoistaSe oli se isä jonka leipään eukko kiven piilotti.
PoistaTunnen äitejä jotka lapselleen nimenomaan kiviä tarjosivat ruoaksi, sekä aineellisessa mielessä että kasvatuksellisessa. Tuloksena suuri katkeruus ja vaikea aikuisuus vaikean lapsuuden jälkeen.
PoistaKysehän on ilmiselvästä hylkäämisestä jonka pienikin lapsi tajuaaa, jopa kaksivuotias. Se on hänelle kauhun paikka ja painostaa lopun elämää.
PoistaHän on se joka ei ole tehnyt kaikkeaan koulun ja yliopiston nostamiseksi luku- ja kirjoitustaidon ja Suomen kirjallisuuden opetuksen ja tutkimuksen alennustilasta. Näin hän kivittää lapsia. Monesti tosin oma ahneus ja pikkusieluisuus tuotti hänen pikku hankkeilleen rahaa, ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Jota hän sameissa vesissään kalastelee myös siittämilleen lapsille, mikä on pois kaikilta muilta, ja oikeastaan myös hänen siittämiltään lapsilta.
PoistaTotta, yliopisto on julma mater. Koska kokoomus, keskusta ja heikot demarimuijat.
PoistaHirvein blogi kertoo mafian kirjoittamana mafian rikoksista ja sairauksista kummaltakin osin erityistä julmuutta osoittaen.
VastaaPoistaMafia on tehokas huippuosaaja. Miksi sekin täytyy mustata?
PoistaTuo kivi liittyy siihen, että pita-tyyppiset pienet leivät tehtiin tulisilla pienistä kivistä rakennetulla alustalla ja kivi usein tarttui valmiiseen leipään
VastaaPoistaElinkelvot syövät isoa pehmeää leipää ja pärjäävät, rippipappini sanoi että se (luterilaisten rikkaus) osoittaa Jumalan suosiota. Elinkelvottomat puraisevat kiveä ja sortuvat. Se on luonnon ja maan laki. Maunu Ladonlukko sulkee köyhiltä ruoka-aitat, turha heidän on kadehtia, hyväksyköön realiteetit. Kaikille vain ei riitä, turha siitä on marista. Turpa kiinni kadehtijat tai turpiin tulee.
PoistaPuhut omiasi.
PoistaÄssä- eli SS-pikkuleivät oli suuressa suosiossa 30-40-l ja ovat taas. Kannattaa leipoa niitä jouluksikin. Joulu on valkoinen juhla. Sininen on korvannut joulun värinä punaisen.
PoistaVain ne voivat olla ravintona toisille, jotka on paistettu tulisilla hiilillä. Muut ovat raakoja.
PoistaMiksi kaksi äSSää? En ole kuullutkaan.
PoistaCamus mainitaan usein. Miksi? Tosiasiassa sivullisia ei ole. Jokainen on mukana, hekin joita potkitte kaikkialta syrjään kun rynnistätte eteenpäin. Tiesitkö että se jolta sanoillasi ajoit viimeisenkin ystävän syrjään, on lähimmäisesi. Niin läheinen, että hän on sinussa, viimeiseen hengenvetoosi saakka. Ne joilta ainoakaan ei ole vuosiin kysynyt mitä kuuluu, ovat lähempänä sinua kuin kukaan menestyjä. He ovat olkapäälläsi, kainalossasi. En voi etkä sinä voi vapauttaa itseäsi heistä. Et voi heitä unohtaa, sillä he ovat jäädäkseen. Pyytämättä mitään, vetoamatta keneenkään. Heidän on se mitä heille rakensit. Vangitsemalla heidät veit oman vapautesi. Lyömällä heitä tuhosit itseäsi. Olet kahlinnut itsesi heihin ja omaan väkivaltaisuuteesi. Minulla ei ole valtuuksia mitätöidä tekojasi, eikä kenelläkään. Sinä voit avata ovet jos täysillä päätät niin. Mutta kun et päätä.
VastaaPoistaNämä sanat ovat tämän jutun kommentteja lukiessa mieleen johtuneita. Onko kuollut ontuva Eriksson. Vai sinä? Maatessasi yön teholla päätit ettet enää kohtele uhriasi huonosti ja lupasit sen hänelle. Hän muistaa sen, entä sinä. Kun lyöt ihmistä ja kun tuhoat ihmisen, se koskee kaikkeutta.
Miten nämä ihmiset ovat kuolleita sieluja?
VastaaPoista