26. marraskuuta 2023

Yksi oikea ratkaisu





Itärajan asiassa kollega Koskenniemi esiintyi eloisasti ja sanoi mutkikkaan asian niin kuin se on. Taustalla oli kysymys, saako sulkea itärajan.


Tuomioistuimissa hylättiin se oppi, että jokaiseen oikeusjuttuun on vain yksi oikea ratkaisu, noin puoli vuosisataa sitten. Olisiko tullut puheeksi, ettei tuo oppi ole voimassa matematiikassakaan eikä edes aritmetiikassa. Fysiikassa sellaista ei ole sataan vuoteen kuviteltukaan. Jos sanalla “oikea” tarkoitetaan samaa kuin “täysin tarkka”, esimerkistä käy pii eli ympyrän kehän suhde halkaisijaan. Oikeaa arvoa ei näytä olevan olemassa.


Piin desimaalien päättymätön sarja tuottaa yllätyksen 762. numeron - tai jos niin haluatte, luvun - jälkeen. Siinä tulee kuusi perättäistä yhdeksikköä. Tuo kohta, jota sanotaan josku Feynmanin pisteeksi syystä, joka ei ole tiedossa, ei muuta muuksi sarjan päättymättömyyttä.


Tämä ehkä kuulostaa hiusten halkomiselta - mutta hiuksen halkaiseminen ei ole outoa eikä 0,08 mm erikoisen vähän. Tyypit ovat keksineet keinoja puuhata grafeenilla, joka on sekä ohuin että lujin tunnettu aine - paksuus noin yksi potenssiin miinus yhdeksän. Parturissa joku sanoi toiselle, että sillä yhdellä vääpelillä on pää kuin partaveitsi. Ei se ollut. Katsoin kohdalle sattuessa. Nenä hänellä oli kuitenkin niin kuin partaveitsen kahva.


Itärajakysymyksessä olennainen on jo sanottu. Olennaista todella on se, että vanhat ja totutut kanainväliset sopimukset ovat menneet toimimattomiksi. Ne on otettava kiireesti työn kohteeksi. En kadehdi siihen työhön joutuvia. Mihin toimitetaan ihmiset, jotka ovat karanneet asuinmaastaan mutta joita kukaan ei halua ottaa vastaan? Tämä oli vaikea kysymys esimerkiksi Euroopan juutalaisille 1933-1938.


Ranska oli huonosti johdettu ja pahasti korruptoitunut maa. Se oli monelle ratkaisu, tosin väliaikainen. Samaan aikaan Ruotsissa järjestettiin mielenosoituksia, että maahan ei saa ottaa seitsemää juutalaista lääkäriä täysin turvallisesta Saksasta, koska Ruotsissa nämä vaarantaisivat perusruotalaisten lääkäreiden elinkeinon.


Niinpä ratkaisu oli perustaa sotien jälkeen heille oma valtio, tunnetuin seurauksin. Siitä on nyt kohta 80 vuotta.


Avustusten ja vaikeiden asioiden  keskellä tulee mieleen kaikenlaista. Muussa yhteydessä päädyin palauttamaan mieleeni Ruotsin toimintaa Suomen talvisodan aikana. Kaikki toki tietävät, että taloudellinen apu oli varsin merkittävää. On vain tullut tavaksi vaieta siitä.


Muilta osin sanotaan, että Ruotsi oli varpaillaan Sakan takia, ja sen oli syytäkin olla. Sitä vastoin oma huomioni ei juuri esiinny kirjallisuudessa. Pääministeri P.-A. Hansson vastusti johdonmukaisesti ja jyrkästi aseiden ja merkittävien kulkuneuvojen toimittamista Suomeen.


Peruste on selvä. Järkevästi ajattelevan henkilön mielestä esimerkiksi kranaatit tai viestivälineet olisivat joka tapauksessa pian päätyneet Neuvostoliitolle. Suomella ei ollut asiallisesti ajatellen mahdollisuuksia selvitä siitä sodasta millään keinolla.


85 kommenttia:

  1. Rajojen ja etenkin itärajan "sulkemisesta" on jo edellisestä eduskunta- ja hallituskaudesta lähtien puhuttu ikäänkuin se voisi olla jonkinlainen on-off-kysymys. Olipa puhe sitten koronasta tai Putinin valtakunnasta. Esimerkiksi kun vuosi pari sitten debatoitiin raja-aidan rakentamisesta, asia esitettiin yleensä polarisoituneen yksinkertaisesti niin, että joko koko raja aidataan tai sitten ei ollenkaan. Asiaan edes vähän perehtyneet, toki tajusivat, että kyse voi parhaimmillaankin olla vain pienistä valituista pätkistä pitkää itärajaamme. Mutta vain iskulause rajat kiinni pääsi pinnalle ja sen vaihtoehtona se, ettei tehdä mitään. Aivan oma kysymyksensä on sitten vielä, tehdäänkö maahantulopisteille jotain, missä, kuinka ja missä määrin. Tässä monimutkaisessa hommassa ei kyllä iskulauseilla pärjää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Emme voi olla reagoimatta kun Putin väärinkäyttää huonosti laadittua sopimusta. Mutta olisi parempi toimia pitämättä näin suurta meteliä, joka helposti pelaa Putinin pussiin.

      Poista
  2. Erilaisia ajatuksia herättää se tieto että Suomeen tulleiden "pakolaisten" joukossa on algerialaisia. Heillä on käsittääkseni jonkinlainen oikeus mennä Ranskaan, entiseen isäntämaahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta, jos on ajautunut Venäjälle, niin onko muuta reittiä ulos?

      Poista
    2. Ymmärtääkseni rajavartiolaitos kirjaa tulijoiden lähtömaan, ei kansallisuutta, etnistä ryhmää tms.? Länsi-Algeriassa Tindoufin alueella on viisi UNHCR:n pakolaisleiriä. Yli satatuhatta länsisaharalaista (sahrawit) on asunut leireillä yli neljännesvuosisadan kiitos jäätyneen konfliktin Marokon ja Länsi-Saharan itsenäisyyttä ajavan Polisarion kanssa.

      Poista
  3. Miten todistetaan, että pii todella on päättymätön?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todistusta piin irrationaalisuudesta voi olla vaikea tässä esittää. Itse en ainakaan osaa. Sen esitti kuitenkin Johan Heinrich Lambert v. 1761 ja perustuu hänen todistukseensa, että nollasta poikkeavan rationaaliluvun tangentti ei voi olla rationaalinen. Koska tan (pii/4) = 1, eli rationaalinen, niin pii/4 ei voi sitä olla. Näin myös pii on irrationaalinen.

      Poista
    2. Sitä ei kai voi todistaa? Eikä empiriasta ole apua. Tuhannen nollankin jälkeen voi putkahtaa vaikka ykkönen.

      Poista
    3. Äärettömällä ketjumurtoluvulla sen osoitti Lambert jo v. 1761.
      https://en.wikipedia.org/wiki/Proof_that_%CF%80_is_irrational

      Muitakin todistuksia näkyy ja kaikissa tarvii trigonometrisiä funktioita (sin, cos, tan).

      Poista
  4. Kaikki on jo sanottu itärajasta mutta sanomisen ja kovaa esittämisen, pääministeri, sisäministeri: Suomea ei voi horjuttaa, ohella kannattaa muistaa että raja joka on kiinni on koko ajan raja joka on ihan auki.

    Ei kannata siis olla huolissaan siitä että raja suljettiin , kun sitä ihan oikeasti ei suljettu kuin venäläisiltä ja suomalaisilta.
    Muu väki menee ja tulee miten haluaa.
    Vähän joutuu ehkä kiertämään Lapin tai myöhemmin metsärajonen kautta, mutta nykyaikaisilla teknisillä talvivaatteilla se mikään ongelma ole.
    Pääasia että emme ole "kuin Puola."
    Maksoi mitä maksoi. Vai miten se on?

    t. ne keisarin vaatteet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun rajaa nyt ei tosiaan saada kiinni muilta kuin suomalaisilta ja venäläisiltä, miten olisi, jos pantaisiin Kela kiinni?

      Ai niin, tietenkin tuokin koskisi vain suomalaisia, koska maaiilman kaikilla muilla tallaajilla on subjektiivinen oikeus täyteen ylöspitoon täällä ylisukupolvisesti.

      Poista
  5. Rajavalvonta Suomessa v. 2023. Luvalliset rajanylittäjät eivät voi ylittää rajaa. Luvattomat rajanylittäjät toivotetaan tervetulleiksi, järjestetään kuljetus ja majapaikka.
    Rajavalvonnan idea hallituksessa ymmärretty väärin ? Rajavartijoiden koulutukseen panostettava enemmän ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turvapaikanhakija ei ole koskaan "luvaton rajanylittäjä". Termien kanssa oli ongelmia jopa hallituksella kun apulaisoikeuskansleri joutui ohjeistamaan heitä peruskäsitteissä ("termit tulisi korjata niin, että turvapaikan hakua, siirtolaisuutta ja laitonta maahantuloa ei käytettäisi synonyymeinä").

      Poista
    2. Yritin olla hauska kommentteineni. Tälläisiä pikkunäppäriä lohkaisuja on netti täynnä ja syyllistyin siihen itse.
      Nyt kun itse hyväksymiämme ja säätämiämme lakeja testataan yllättävän moni niiden nimeen vannonut on muuttamassa mieltään tai hiljaa. Vain koska "kaiken takana on Putin ja Venäjä" joiden ei saa antaa hybridivaikuttaa meihin. Mitä se sitten käytännössä tarkoittaakaan.

      Poista
    3. Perusteeton turvapaikanhakija hänelle turvallisesta maasta = laiton maahantunkeutuja.

      Poista
  6. Seurasin muutamia sotia, joista Nietjärvi on viimeisin, Pajun Kartano eräs ensimmäiisistä, ensimmäisin.

    Minulle jäi taakka todistaa tulevaisuutta, ei vuosituhanten menneisyyttä.

    Edelleen Lapuan ammustehtaan, Matti Nykäsen ja vasL:on ministerin kaupantekoa arvostaen

    VastaaPoista
  7. Raja kiinni vaan vähäksi aikaa, vaikkei se ihan kansainvälisten sopimusten mukaista olisikaan ja vaikka se vähän rumalta näyttäisikin, ei se organisoitu paperittomien tuuppaaminen rajan yli ole myöskään minkään sääntöjen mukaista. Sotaa se on. Ja vähintäänkin ne kansainväliset sopimukset on saatava uuteen uskoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansainvälisiä sopimuksia ei muuteta ja uusita sormia napsauttamalla. Lainvalmisteluun menee helposti 10-15 vuotta. Annan esimerkin: YK:ssa oli 58 jäsenvaltiota vuonna 1948 kun yleiskokous hyväksyi ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen kahden vuoden työstämisen jälkeen. Julistusluonnosta, joka on yhden A4-arkin kokoinen (30 artiklaa) käsiteltiin 81 kokouksessa ja siihen esitettiin 168 parannusehdotusta. Äänestyksiä oli lähes 1 400. Ihmisoikeusjulistus on kuitenkin kirjaimellisesti julistus, eikä se siksi velvoita valtioita juridsesti.

      Poista
    2. "Sotaa se on."

      Niinhän tuo taitaa olla. "Tässä sitä ollaan", kuuluu eräskin mies todenneen lokakuussa 1944. Siis todellinen Järkimies nykyajan valtioviisaisiin maansa suohon sotkeneisiin verrattuna. Iloitkoot nyt "DCA-sopimuksistaan" ym. ym. Ja viulut maksaa, ei Fazer, vaan - Suomen ns. tavallinen kansa. Monin vielä aavistamattomin tavoin.

      Poista
    3. Samaa mieltä Eija G:n kanssa.

      Ei tässä nyt ole varaa jäädä juristerian ja pilkunviilauksen jalkoihin, kun maahamme tuupataan hybridisotatoimena hyvin arveluttavaa porukkaa, jonka tänne pyrkimisen syy ei suinkaan ole miltään henkilöön kohdistuvalta vainolta pakeneminen. Operaation tavoite on suomalaisen yhteiskunnan horjuttaminen ja juurikin se, että riitelemme tällä keskenämme veli-Putinin eduksi.

      Pitää ottaa mallia esim. siitä, kuinka joustavasti ja rivakasti EU:n perussopimukset lensivät roskiin, kun ne eivät enää sopineetkaan Saksalle ja Ranskalle. Noiden maiden pankkien pelastamiseksi tarvittiin myös muiden maiden rahat, joten pyhät pykälät no-bail-outista vaihtuvat hetkessä siihen, että mm. meidän oli pakko bailata omalla rahallamme Saksan ja Ranskan pankkeja ja niin maan perusteellisesti.

      Samoin, jos nyt vaikkapa Saksa sattuisi olemaan vastaavan hyökkäysen kohteena, ei kuluisi viittäkään minuuttia siihen, että kaikki välineellistettyyn massamaahanmuuttoon liitetyt turvapaikkakuviot todettaisiin pätemättömiksi.

      Suomessa eletään paljolti vielä jossakin lapsekkaassa utopiassa tässä(kin) suhteessa.

      Tosin kansan enemmistö on jo herännyt, kuten Natoon liittymisen suhteen aikanaan, mutta outo "perusoikeustalebanien" joukko vasemmalta yrittää vielä pitää meitä kaikkia vankeinaan.

      Poista
    4. Ylen Heikki Heiskanen raportoi Moskovasta, että niin toimii Suomi kuten Kremlin kybersodan käsikirjassa ennakoitiinkin.

      Epäjärjestystä ja erimielisten välisiä kahnauksia Venäjä käynnissä olevalla operaatiolla tavoittelee ja semmoinen jähäkkähän pikkumatiasten ja kuviteltujen tai todellisten vastavoimien välillä on täysillä menossa.

      Jähäkän todellisella volyymilla ei ole väliä, kunhan vain yhteiskunnan järjestyksen pakka menee sekaisin. Tai päättäjien päät ja välit.

      Poista
    5. Matias K.tiistaina, 28 marraskuuta, 2023:

      > Samaa mieltä Eija G:n kanssa... Ei tässä nyt ole varaa jäädä juristerian ja pilkunviilauksen jalkoihin...

      Mie komppaan! Jätkät jätetään rajan taa. Joko kylmissään tai kylmänä. Isämme osasivat työnsä, emmekö me?

      Poista
    6. Tiukan paikan tullen suomalaiset osaavat kyllä olla tarpeeksi yksimielisiä.

      Poista
    7. "...Tiukan paikan tullen suomalaiset osaavat kyllä olla tarpeeksi yksimielisiä...

      Joku kahjo voisi olla sitä mieltä, että yksimielisyys ei sinällään ole hyve. Se on hyve silloin, jos päämäärässä ja toimissa on järkeä.

      Tässä eräänä vuotena näin runsaasti yksimielistä porukkaa Utsjoelle mennessäni, Patonivan maantiesillalla. Sopulit olivat aika lättänäksi liiskaantuneita siinä asfaltilla.

      Poista
  8. Unkarin sittemmin Ruotsin juutalaisen lääkärin
    Georg Kleinin kirjan Lääkärin löytöretki luin kerran muinoin.

    Muutama seikka jäi mieleen. Hän koki että ensin tuli natsien diktatuuri jonka jälkeen kommunistien diktatuuri, joka ei ollut sen parempi ja otti ritolat. Hän huomasi verrata argumentointia, että idässä oli tärkeää kuka sanoo, mutta lännessä on tärkempää mitä sanoo kuin kuka sanoo.
    Kolmanneksi hän ihmetteli suomalaisen kivunkestokykyä, suomalaismiehellä oli
    suusyöpä ja kipujen täyty olla hirveät mutta mies ei valittanut, kärsi hiljaa.

    MMM...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi on siis itää...

      Poista
    2. "...idässä oli tärkeää kuka sanoo, mutta lännessä on tärkempää mitä sanoo kuin kuka sanoo." Juuri näin. Idässä mennään tukahduttavasti valta ja sen näkyvyys edellä, lännessä ainakin näihin asti avoimesti asioiden pohjalta. Merkkejä huonoon suuntaan menosta täälläkin valitettavasti on, somesta ja polaarikuplapolitiikasta sekä joidenkin sairaasta kovien johtajien kaipuusta sikiäviä.

      Poista
    3. Tuskin kivunsietokyvyn mittaamisessa kansallisuus yleisenä mittapuuna on relevantti sillä samankaltaiset hermoverkostot koko lajilla.

      Ihmetellä tietenkin voi.

      Poista
  9. Juu kumarretaan amerikalle ja rukoillaan heille taivaankiitosta tästä pakolaistulvasta ja pyllistettään venäjää ja haukutaan heitä jostain hybridisodasta😀

    VastaaPoista
  10. Milloin näemme yksipyöräisellä rajalle saapuvan sirkustaiteilijan?

    VastaaPoista
  11. Ruotsalainen tutkija sanoo Aftonbladetissa, että operaatio on mennyt juuri niiin kuin Putin oli tarkoittanutkin. Eli rajat muka oman russifobiansa takia sulkenut Suomi on sikäläisen kansan silmissä saatu näyttämään entistäkin vihamielisemmältä. Kannatus sikäläisissä presidentinvaaleissa on Putinille tärkeä, vaikka tulos onkin jo ennalta määrätty. Samalla meillä on aiheutettu suurta hämmennystä. Operaatio on ollut ovela, koska hyvää vaihtoehtoa meille ei ole jäänyt, tehtiinpä miten päin tahansa.

    VastaaPoista
  12. Europassa oli satojen vuosien ajan vainottu juutalaisia, eikä heitä olisi haluttu omaan maahan. Holokaustin jälkeen alkoi omatunto kolkuttaa. Kädet pestiin sillä, että perustettiin heille oma valtio. Mutta edelleenkään heitä ei haluttu Eurooppaan, vaan valtio perustettiin ihan syyttömien ihmisten maille ja ajettiin asukkaat pois kotikonnuiltaan. Ei ihme, että syntyi ikuisuusongelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin siellä Israelin nykyisellä alueella oli tilaa vuosikymmeniä sitten. Ei ollut sinne kuivaan erämaahan mitään tunkua. Israelilaiset ovat sen jälkeen saaneet alueen luonnon ja viljelysmaat kukoistamaan uskomattomalla tavalla suurella ahkeruudella ja viisaudella.

      Poista
    2. Olet ihan oikeassa - pääosin. Jos kuitenkin vilkaisee ajassa vähän pitemmälle menneisyyteen, niin voi havaita että nykyisen Israelin alueella ja ns Länsirannalla asui ihmisiä oikeastaan vain kourallinen. Alue oli hiljalleen aavikoitunut ja elinolosuhteet karut. Lisäksi pohjoisempana oli soistuneita alueita, joissa kuhisi malariasääskiä. Nämä maat olivat turkkilaisten omistuksessa. 1800 luvun loppupuolella alueella asuvat juutalaiset ostivat näitä maita, kuivattivat kosteikot ja loivat kastelujärjestelmiä. Sitten alueelle muutti vähän toista miljoonaa arabia. Hyökkäykset juutalaisia vastaan alkoivat jo 1920 ja 1930 luvuilla ja erityisesti sen jälkeen, kun islamin paikallinen hengellinen johtaja
      Suurmufti veljeili Hitlerin kanssa. Kun sitten toisen maailmansodan jälkeen muutti alueelle joukoittain juutalaisia, niin katastrofin ainekset olivat valmiit. Ensimmäinen suurhyökkäys Israelia vastaan alkoi 1948, välittömästi sen jälkeen kun YK teki päätöksen valtion muodostamisesta. Ongelmana on lähinnä se, että arabimaailmassa on aina ollut taho, joka ei hyväksy sovittelua. Eipä sillä, kyllä vastapuolellakin on juuri samanlaisia fanaatikkoja.

      Poista
    3. Ongelmahan syntyy siitä, että ei hyväksytä erilaisia ihmisiä asumaan samalle alueelle. Nyt kun kahden valtion malli alkaa olla täysin kuopattu, pitäisi keksiä tiekartta eteenpäin, miten alueelle muodostetaan yksi valtio jossa kaikilla, niin juutalaisilla kuin palestiinalaisillakin, olisi samat oikeudet ja velvollisuudet. Ei taida olla helppo tehtävä, mutta en kykene näkemään muuta tietä eteenpäin. Pitäisi ehkä aloittaa jonkinlaisesta liittovaltiosta ensivaiheessa.

      Poista
    4. En nyt tieda, miksi kahden valtion malli olisi kuopattu. Pikemminkin siita pitaisi tehda jonkinlainen hardcore-versio, tyyliin P- ja E-Korea tai L-ja I-Saksa. Eli maat kylmasti jakoon, muurit rajoille eika mitaan kanssakaymista ns. toispuolisten kanssa. Mikaan yhden valtion malli ei tule onnistumaan.

      Poista
    5. En-riedä-ano sulkee silmänsä siltä tosiasialta että Israelissa elää nyt merkittävä määrä palestiinalaisia kaikessa sovussa juutalaisten kanssa. Pitäisikö heidät repäistä irti elämästään ja liittää osaksi katkeraa ja riitaisaa joukkoa?

      Poista
    6. Alun perin taistelu oli viljelyskelpoisesta maasta. Nykyisin maatalouden osuus Israelin BKT:stä on 2,4%. Jo nyt palestiinalaisten työpanos on Israelinkin taloudelle elintärkeä ja konfliktin loppuminen hyödyttäisi koko alueen väestön suurta enemmistöä. Kummallakin puolella tahdin määräävät kuitenkin erilaiset militantit "paikalliset persut".

      Poista
    7. "En nyt tieda..." Samaa luultiin Pohjois-Irlannistakin kunnes sitten ihme kyllä järjenkin ääntä alettiin kuulla. Riitelykin taitaa jatkua mutta muureja ei enää pystytellä.

      Poista
    8. "Alun perin.."
      Ei ollut. Kyse oli valtataistelusta. Palestiinalaisilla oli kiihkeät toimijat jokta lietsoivat sotaa ja saivat sen ja saavat yhä. Samalla laittavat omat veljensä kärsimään kauhealla tavalla.

      Poista
  13. Raja ongelma katoaa kun palautetaan hyvät suhteet venäjään ja erotaan natosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on siinä mielenkiintoinen koepallo, tuo ehdotuksesi, että voikohan tuollaista enää heittää, ettei tulisi varmuuksia siitä että olet joko Venäjän trolli tai pelaat vähintään Putinin pussiin? Suomalainen ei voi nyt vain ajatella noin!

      Itse olen ihan eri mieltä kuin sinä, mutta rehellisesti todettava että ei tuollaista saa edes ajatella monen mielestä. Se siitä läntisestä täysvapaudesta.

      Itse nimitän Natoon liittymistämme, siis jota itse kannatan kyllä, uudeksi YYA-sopimukseksi mitä se tosiasallisesti onkin, mutta jo tuo rinnastus loukkaa monia.

      Poista
    2. Mitä vikaa siinä NATOssa nyt oikein on? Entiset rautaesiripun maatkin ovat ihan vapaahetoisesti ja suorastaan suurella innolla hakeutuneet NATOon. Ei ole NATO mitenkään uhitellut, hyökännyt taikka painostanut liittymään itseensä.

      Poista
    3. Me liittouduimme jo kerran yhden diktaattorin ja kansanmurhaajan kanssa. Jospa kokeiltaisiin välillä olla hyvisten puolella.

      Poista
    4. Se vaan edellyttäisi että meillä olisi suoraselkäinen hallitus ja presidentti, joka ajaisi suomalaisten eikä jenkkien etua.

      Poista
    5. Keitä ne hyvikset ovat?

      Poista
    6. "Suomalainen ei voi nyt vain ajatella noin!"

      EI VAI! (kuten tv-mainoksessa kiljaistaan). Joko myöhempien aikojen Kosolasta (lienee nyttemmin siellä Senaatintorin laidalla) taas on singahtanut parolli: "Pyykki on pantu ja pysyy!"? No, ei sitten auta muu kuin ruveta entistä visummin katsomaan mitä sanoo ja ajattelee.

      Poista
    7. Sinun olisi pitänyt lukea toisinpäin, mikä oli tarkoitus, mutta jätin lukuohjeet antamatta.
      Arvostelepa uutta Nato-unelmaamme suurimmassa osassa paikoista , niin olet Putinia putinimpi.
      Niin ahtaaksi mennyt.

      Nyt on vain kaksi linjaa ihmisissä: 95 prosentin Nato-kumartelu ja imartelu, ja 5 prosentin
      poliittis-historiallinen piilovasemmistolainen vastarefleksi.
      Välissä ei ole tilaa olla.

      Poista
    8. On se vaan niin väärin, kun 95 % suomalaisista saa päättää mihin liitytään ja kenen puolella ollaan.

      Kyllä vaan vanhoina hyvinä kekkosaikoina se viisain 5 % päätti maan asiat ja kysyi sitä ennen luvan Kremlistä. Ei tullut vääriä päätöksiä.

      Poista
    9. 95% suomalaisista ei saanut päättä, ei edes 5%. Natoon mentiin kabinettipolitiikalla housut löysää täynnä.

      Poista
    10. 95% suomalaisista pani päättäjät päättämään Natoon menosta. Sitä tarkoittaa edustuksellinen demokratia parhaimmillaan. Kaikissa asioissa se ei toimi, tällaisissa pakkoraoissa parhaiten.

      Poista
    11. Mitään vaaleja ei järjestetty asian tiimoilta mutta gallupit toisensa jälkeen puolueettomasti ja aika kattavasti esittivät valtaisan kannatuksen Natolle. Miten olisi pitänyt toimia?

      Mielestäni oli syytä toimia, viime tingassa, kiireellä maan turvallsiuuden takia. Putin oli jo riittävän monta kertaa uhitellut Suomea jopa ydinaseilla, kuvitellen että se lamauttaa pelolla suomalaiset. Me tiedämme itse parhaiten että juuri niin ei käynyt. Olemme pragmaatikkoja ja suoran toiminnan ihmisä ilman typerää juonittelua.

      Poista
    12. Olin tuon 95-5 -kommentin kirjoittaja.
      Itse ajattelen että nyt on hyvä olla Natossa, kun on pakko olla Natossa. Ja tämä tila jatkunee pitkään.
      Koska Venäjä. Jokainen sen tajuaa.

      Mutta Naton kumartelu, imartelu, median militarisoituminen jne.
      on mielestäni kuvottavaa. Kaikki se Naton supervoimien perään kuolaaminen mitä tapahtuu kun yksikin jenkkilaiva tulee maihin Suomessa...

      Nato on taloudellisesti, sotilaallisesti ja teknologioiltaan ylivoimainen Putinin Venäjään verrattuna. Pekka Toverin mukaan ero on monikymmenkertainen.
      Hyvä että näin päin,
      mutta pienempikin into riittäisi.

      Poista
    13. Suomen demokratia näytti todellisen luonteensa. Naamiot todella riisuttiin. Yksi historian tärkeimmistä päätöksistä tehtiin gallup-otannalla. Tämä on kuin yksi iso vitsi.
      Tuo hellyttävä yksimielisyys ja pelko olla erimieltä on eräänlaista totalitarismia. Josta ollaan vielä ihan aidosti ylpeitä.
      On vaikea nähdä kuinka tästä on mahdollista palata normaaliin. Niin syvälle on jo kuoppa kaivettu.

      Poista
    14. "Tuo hellyttävä yksimielisyys ja pelko olla erimieltä on eräänlaista totalitarismia. Josta ollaan vielä ihan aidosti ylpeitä."

      Pidätkö myös ns. Talvisodan henkeä hyvinkin negatiivisena asiana?

      Paljonko paremmin olisivat asiat meillä olleet ilman sitä?

      Asetelma nyt on hyvin analoginen Talvisodan päviin nähden. Toki aseet ovat toiset - ainakin vielä toistaiseksi.

      Poista
    15. Joskus näkee vieläkin kirjoitettavan, että "jatkosotaan" oli "pakko" lähteä, "kansa" ei näet muuten olisi pysynyt aloillaan. Todellisuudessa päätöksenteosta suljettiin pois jopa eduskunta (kumileimasin kuten vuonna 2022:kin) ja jopa senaikainen "TP-UTVA", hallituksen ulkoasianvaliokuntakin (Mauno Pekkala olisi kuulemma laverrellut).

      Näin "korkea politiikka" toimii. Muutaman tyypin äärimmilleen kiristetyssä sisärenkaassa. Kabinetissa, löysät housuissa, kuten joku edellä osuvasti totesi.

      Jorma Kallenautio kirjoitti aikoinaan Suomen ulkopolitiikasta useasti siteeratun kirjan "Suomi katsoi eteensä". - Katsoiko Suomi 2022 - 2023 eteensä? Sopii epäillä. Epäillä sopii myös, vastaavatko UTVA-herrat ja -rouvat mahdollisista tulevista seurauksista. Saattaisi pianaikaa luulla, että heistä tulee aikanaan uusia "sijaiskärsijöitämme".

      Poista
    16. Talvisodan henki oli hyvä talvisodassa. Suoranaisesti emme nyt käy sotaa Venäjää vastaan muuten kuin avustamalla Ukrainaa. Sinnehän Venäjä hyökkäsi eikä Suomeen. Toivon, että joskus Suomella on parempaa muisteltavaa kuin talvisota, esimerkiksi läjä luonnontieteiden nobeleita.

      Poista
    17. Pidätkö natsisaksan henkeä ihailtavana?

      Poista
    18. Matia K.:
      “… Pidätkö myös ns. Talvisodan henkeä hyvinkin negatiivisena asiana?...”.

      Mitähän tällä hengellä tarkoitetaan? Pelkästään sitäkö, että yksissä tuumin edetään, kun olemme ensin ajaneet itsemme suohon?

      Siinä mielensä minä en tuota henkeä arvosta, että kokonaisuus unohtuu. Lasketaanpa: Suomea pyydettiin vuokraamaan Hankoniemi joksikin aikaa rahaa vastaan Saksan pelossa. Mikä oli lopputulos; mikä oli loppusaldo kieltäytymisestä?

      Vuoraaminen toteutui kuitenkin, nyt pakolla. Sen lisäksi Suomi menetti itärajaltaan maata melkoisesti. Oliko tämä ”talvisodan hengen” arvoista, huonoa diplomatiaa ja kehnoa ulkopolitiikkaa?

      Poista
    19. "Joskus näkee"-ano:

      Suomi ei halunnut sotaa 1941 NL:a vastaan. Sellaisen väittäminen on täysin hullua. NL:n sotavoimat olivat vähintään 40-kertaiset ja monissa aselajeissa voimasuhde oli yli satakertainen. Millä logiikalla heikko pikkuvaltio voisi ryhtyä sotimaan sellaista vastaan?

      Oli kuitenkin selväti nähtävissä että Stalin oli päättänyt hyökätä Suomeen uudestaan ja oli ryhtynyt varustautumaan siihen pitkin rajaa joukkojensiirroilla ym. vuoden 1941 keväällä. Myös NL:n lehdistössä alettiin käydä samankaltaista lokakampanjaa Suomea vastaan kuin 1939 aikana.

      Kevään 1941 aikana Suomi pyysi apua eri ilmansuunnilta mutta apua ei ollut tulossa mistään koska maailmansota oli alkanut levitä useisiin maihin ja kaikki pyrkivät varustautumaan. Aseita oli todella vaikeata saada mistään. Edessä oli sen lisäksi ankara ruokapula ja polttoainepula. Maassamme jouduttiin melkein kaikkea säännöstelemään. Tilanne näytti erittäin uhkavalta Suomen kannalta. Suomen oli pakko jotenkin varautua NL:n tulevaan hyökkäykseen. Siksi tehtiin ennakoivia joukkojen ryhmityksiä jotta yllätyksiltä vältyttäisiin. Oli tietenkin taustalla toive siitä että jos puolustuksemme menestyisi voitaisiin palauttaa NL:n ottamat alueet takaisin.

      Suomen edustajat tekivät lujasti työtä saadakseen ruokaa ja aseita eri maista mutta tulokset olivat heikot. Saksastakaan ei mitään ollut luvassa. Kovien neuvottelujen jälkeen alettiin sieltä saada ruokaa, aseita ja polttoaineita. Samalla tihkui tietoa Saksan suuresta hyökkäyksestä NL:on saman vuoden aikana. Tarkkaa hetkeä ei tietenkään paljastettu. Se tarkoitti sitä että mitä tahansa Suomi tekeekään, se sotketaan mukaan siihen ja NL hyökkää tänne. Suomen oli pakko olla varuillaan ja valmiina mihin tahansa koska huomattava maailmansodan käänne oli edessä ja se koski myös Suomea. Saksan sotilasjohto oli jossain määrin yhteistyössä suomalaisten sotilaiden kanssa koska vihollinen oli yhteinen. Saksa hyökkäsi hetkenä jota ei suomalaisille tarkkaan kerrottu ja seurauksena oli melko nopeasti että NL ryhtyi raskaasti pommittamaan Suomen kaupunkeja väittäen että Suomi oli hyökännyt. Suomi oli jälleen keskellä sotaa. Näin toimii suurvaltojen logiikka.

      Jatkosodassa Suomi teki virheitä mutta niistä maksettiin kova hinta. Toisaalta, Suomi oli ainoa Euroopan mantereen valtio jota ei sodan aikana tai sen jälkeen miehitetty ja Suomi sai jatkaa demokraattista tietään ilman NL:n murskaavaa vaikutusta joka tapahtui kaikissa itäblokin valtioissa. Tilanteet tähän liittyen olivat lievästi ilmaistuina täpäriä.

      Poista
    20. "Suomi ei halunnut sotaa 1941 NL:a vastaan." -ano:

      Vaikutat kirjoituksesi perusteella trollilta. Tai sitten olet historiatietojesi osalta pahasti ns. jälkeenjäänyt. Yksikään väittämäsi ei tunnut olevan kohdallaan.

      Luepa nyt ensi alkuun vaikkapa Jokipiin "Jatkosodan synty". Oikein huolella. Palataan sitten asiaan.

      Poista
    21. “…Suomi ei halunnut sotaa 1941 NL:a vastaan… Millä logiikalla heikko pikkuvaltio voisi ryhtyä sotimaan sellaista vastaan?...”.

      Etkö sinä tätä logiikkaa ymmärrä? Suomi lähti sotaan liittoutuneena silloisen Euroopan ylivoimisen sotilasmahdin kanssa, Saksan kera. Me lähdimme tekemään itsestämme Suur-Suomea.

      Kenraali Talvelan sanoin vuonna 1941: ”Tehtävänämme on korjata Kustaa II:n Adolfin tekemä erehdys, jonka hän teki pysyttäessään rajapaalun siten, että se jakoi kahtia Suomen heimon.”.

      Poista
    22. En anna mitään arvoa Talvelan lausunnoille, oli kenraali tai ei. Hän yksin ei Suomen politiikkaa hallinnut, oli vain sotilas muiden joukossa ja repi naamaansa aika ajoin ollen yli-intoinen touhottaja ja sai aikaan paljon vahinkoa Suomen sotilaille.

      Jatkosota oli Suomelle pakkotilanne jossa ei ollut jäljellä mitään muita vaihtoehtoja. NL oli ajanut Suomen ahtaalle kansainvälisesti taitavalla politiikallaan.

      Suomessa oli pulaa ruoasta, polttoaineista ja kuljetusvälineistä. Kansa alkoi kärsiä nälkää. Tilanne oli pahenemassa viikko viikolta. NL oli ottanut Suomen vilja-aitan Kannaksella itselleen ja muualla Suomessa oli ollut katovuosi 1940.

      Olen lukenut runsaasti muitakin kuin Jokipiin teoksia ja niistä avautuu aika erilainen kuva. En Jokipiitä arvosta lainkaan.

      Poista
    23. "... Jatkosota oli Suomelle pakkotilanne jossa ei ollut jäljellä mitään muita vaihtoehtoja...".

      Näin joulun partaalla uskonsa tunnustaminen onkin ajankohtaista. Vapahtaja makasi seimessä eikä meillä ollut vaihtoehtoja.

      Poista
    24. "En Jokipiitä arvosta lainkaan."

      Niinkö? Se että "sinä et arvosta" ei kuitenkaan ihan vielä riitä kaatamaan Jokipiin magnum opusta. Sinun näet pitäisi pitäisi kohta kohdalta kumota Jokipiin tutkimuksen noin 65-sivuinen noottiapparaatti ja osoittaa, että toisin oli laita.

      Akateemikko Jutikkala totesi arviossaan Jokipiin kirjan ilmestyttyä jotenkin niin, että nyt (1987) on viimeinenkin kivi käännetty jatkosodan synnyn selvittämisessä. Taidat siis historiantuntijana "mennä edelle" paitsi Jokipiistä myös Jutikkalasta?

      Poista
  14. Kollegasi Koskenniemi on surkea runoilija, ala-arvoinen proffa ja harhainen, fasistinen modernismin tappokriitikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voivatko sellaiset olla kollegoja, joista toinen kuoli ennen kuin toinen oli täysi-ikäinen?

      Poista
  15. Rajat kiinni muslimeilta ja n-sanoilta.

    VastaaPoista
  16. Leo maanantaina, 27 marraskuuta, 2023
    > vaan valtio perustettiin ihan syyttömien ihmisten maille...

    Hommahan alkoi jo vuonna 1917. Tuolloin Englanti antoi ns. Balfourin julistuksen, jossa lausuttiin myös näin:

    "... että mitään ei saa tehdä, mikä saattaisi vahingoittaa Palestiinan olemassa olevien ei-juutalaisten yhteisöjen kansalaisoikeuksia ja uskonnollisia oikeuksia".

    Siis esimerkiksi jos Venäjä perustaisi jollekin vähemmistölleen oman maansa Suomen rajojen sisään, niin eihän siitä mitään ongelmaa tulisi. Niinkö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäjähän teki sen jo.

      Se varasti Suomelta alueen, joka on isompi kuin Israel. Suomalaiset keräsivät kiltisti kamppeensa ja muuttivat muualle Suomeen, ja Venäjä asutti alueen venäläisillä. Eivätkä suomalaiset tee sinne hyökkäyksiä ja saa toistuvia itkupotkuraivareita.

      Kaiken lisäksi arabeilla on miljoonittain heimo- ja uskonveljiä ympärillään, suomalaisilla ei.

      Poista
    2. "... Venäjähän teki sen jo. Se varasti Suomelta alueen...”.

      Ai tarkoitatko sitä, kun Suomi ja Saksa hävisivät hyökkäyssotansa, ja liittoutuneet sopivat keskenään, miten Suomen rauha tehdään. Ja sitten Pariisissa 1947 kymmenen valtio ja Suomi allekirjoittivat Suomen rauhansopimuksen?

      Poista
    3. "Venäjähän teki..." Venäjä tuuppi Suomelta ryöväämilleen alueille muitakin kansallisuuksia kuin perivenäläisiä, mm. ukrainalaisia.

      Poista
    4. Osaatko sanoa, kiltti pikku putinisti, mitä tapahtuu jos Ukraina häviää nyt oman hyökkäyssotansa?

      Poista
  17. ”… Osaatko sanoa, kiltti pikku putinisti, mitä tapahtuu jos Ukraina häviää nyt oman hyökkäyssotansa?...”.

    No tottahan minä sen osaan sanoa, kiltti pikku muru! Tarkennetaan vielä: ei jos vaan kun Ukraina häviää. Johan se on hävinnyt, eihän se ”kesähyökkäys” johtanut yhtikäs mihinkään. Ja nyt Länsi miettii, miten päästä tuosta Ukrainan ongelmasta eroon.

    Mutta kysymykseesi: Venäjä on jo ratkaissut itäisen Ukrainan kansallisuusongelmat; Ukraina on menettänyt nämä alueet. Toinen alkuperäinen ongelma, eli se, että Ukraina olisi sallinut USA:n tuoda aseensa Ukrainan maille Venäjää vastaa. Eli Nato eli USA olisi laajennuttu Ukrainaan. Tätä ei siis tapahdu. Kuten huomaat, jos osaa lukea maailman tiedotusvälineitä.

    Näin helppoa on asioiden selvittäminen, kun pitää silmänsä auki ja mielensä avoinna, kullanmuru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi siis myönsi olevansa Putinin miehiä joka kyllä vahvistuu tekstistä muutenkin.

      USA:lla ei ole intohimoja ottaa muiden valtioiden maita itselleen kuten Venäjällä on. Ukrainan sota on kokonaan Putinin suunnitelman mukainen ja etenee tarkasti Putinin suunnitelman mukaan kuten Putin itse ja Soigu toistuvasti ilmoittavat. Natolla ei ole näiden suunnitelmien kanssa mitään tekemistä, ei edes inspiraationa vaan kyse on puhtaasta valloitussodasta ja imperialismista. Putin käyttää kaikkia ulkopuolisia tekijöitä Puolasta Natoon ja Iso-Britanniaan tekosyynä milloin mihinkin.

      Poista
    2. Uskotko myös joulupukkiin?

      Poista
    3. > "Natolla ei ole näiden suunnitelmien kanssa mitään tekemistä…"

      Hiljentykäämme kuuntelemaan päivän epistolaa…

      Poista
  18. hei vaan!

    Kommentti liittyen tähän:

    "Piin desimaalien päättymätön sarja tuottaa yllätyksen 762. numeron - tai jos niin haluatte, luvun - jälkeen. Siinä tulee kuusi perättäistä yhdeksikköä. Tuo kohta, jota sanotaan josku Feynmanin pisteeksi syystä, joka ei ole tiedossa, ei muuta muuksi sarjan päättymättömyyttä."

    Minulle ei aivan aukea, miksi joku ajattelisi, että tuo muuttaisi muuksi piin päättymättömyyden. Ehkä ennemmin joku saattaisi ajatella, että luvun sarjattomuus on uhattuna, mutta ei toki sekään sen jälkeen kun on ajatellut.

    Yt, Arto

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyhmänä sitä kysyy tyhmiä. Piin desimaalit eivät ole satunnaislukuja mutta sisältävätkö ne silti kaikki lukusarjat? Onko siellä piste jonka jälkeen tulee miljoona yhdeksikköä?

      Poista
    2. Desimaaleja pohtiessa kannattaa ehkä palauttaa mieleen mitä desimaali tarkoittaa. Kyse on siis kymmenlukujärjestelmän kymmenen potenssien kertoimista. Jos pii esitettäisiin hexadesimaali- tai oktaalijärjestelmässä tai binäärilukuna, se näyttäisi totaalisesti erilaiselta. Siksi en laita suuremmin painoa näitten desimaalien tarkasteluun.

      Poista
    3. Piin suhteen on helppo vakuuttautua ihan simppelisti, ikään kuin todistaa, että siinä todellakin esiintyy desimaaleissa kaikki numerosarjat pituudesta riippumatta ja vieläpä äärettömän monta kertaa. Varsinaista todistusta tälle ei ole eli periaatteessa voisi olla toisinkin. Emme myöskään tiedä esim. onko piin ja toisen tärkeän vakion e summa irrationaalinen vai rationaalinen, tosin sanoen esitettävissä kahden kokonaisluvun osamääränä. Reaaliluvut, "lukusuora" on minusta melko vaikea, etten sanoisi hämärä käsite, tietämättä kovin syvällyksiä. Hyvin alkeellisen hämäryyden tarjoaa minusta jos se että useille reaaliluvuille on kaksi eri merkintää ihan meidän standardimerkinnöillä. Sellainenhan ei käy koska kyse sentään niin kauniista ja täsmällisestä asiasta kuin matematiikka. Mutta siis esimerkiksi luku 2023 voidaan merkitä kahdella tavalla, joist atoinen on 2022.999.. . Kauheata!

      Poista
  19. Sitä, että piitä ei voida esittää päättyvänä desimaalilukuna, ei voida rinnastaa siihen, että juridisella ongelmalls on useampi kuin yksi oikea ratkaisu. Pätevät piin laskualgoritmit tuottavat desimaalilukijonon , joka suppenee kohden piin arvoa likiarvoisesti. Eri likiarvor eivät merkitse sitä, että piin arvosta on useampi kuin yksi totuus.

    VastaaPoista