Läsnä

Joku sai tuntuvan rangaistuksen sanottuaan “läsnä”, kun olisi pitänyt sanoa “täällä”. Olisiko ollut armeijassa? Vai ehkä koulussa?

Olin eilen läsnä Tampereella, vaikka pyristelin vastaan. Paluumatkalla huomasin tulleeni mielenvikaiseksi. Kukaties en ole ollut pariin vuoteen missään itte. Niinpä Pasilan asemalla piti kysyä pullapuodista, mistä lippu ostetaan, taistella R-kioskin myyjän kanssa, joka oli sillä kannalla, ettei mitään Masalaa ole olemassakaan.

Junassa tulivat mieleen erään kertomuksen lampaanostajat, jotka istuivat vaunussa varmuuden vuoksi lattialla ja pitivät penkinjalasta kiinni, kun niin kovasti viemisti. Sitä ennen olin kysynyt naishenkilöltä oikeaa raidetta, koska en sitten näe lukulaseillani monitoria.

Näin tein, vaikka Eleniuksen Jaska oli aikoinaan varoittanut minua teologian tohtorin arvovallallaan Helsingin huonoista naisista. Voivat vaikka viedä kellon!

Jos käskevät toiste Tampereelle, esitän versioni nyt kuulemastani. Ystäväni sanoi, että Rampe Helminen oli yksi kaikkien aikojen jääkiekkoilijoita, koska hän oli jäällä koko ajan läsnä. Ymmärsin, että tämä oli sama asia kuin Oksalan etevyys lentäjänä. Isäni kertoi, että esimerkiksi Joensuussa päivystävän upseerin tehtävä oli aina hakea ntsi putkasta, koska hän piti humalassa poliisin lyömisestä melkein yhtä paljon kuin selvänä lentämisestä, pommikoneella. 

Hän sai Mannerheim-ristin. Kaikki halusivat aina hänen kyytiinsä. Se ei kuulemma ollut maagista, vaan pommikoneenn ohjaajan täydellistä läsnäoloa. Vaikka oli hän vetänyt kerrankin takaa ampuvan Jakin sakkaamaan ja pintoihin.

Koska oli Eurovision voiton päivä, ajattelin puhua Chopinista ja Schubertista. Se nyt kuitenkin jäi tähän blogiin.

En tietenkään ajattele, että ihmisten pitäisi opetella kuuntelemaan niin sanottua klassista musiikkia. Se on aika työlästä.

Mutta YouTubessa oleva Horowitzin Moskovan konsertti 1980-luvulta on joka tapauksessa hurmaava ja aika erikoinen. Hyvin vanha mies soittaa aika tavallista ohjelmaa palattuaan käymään isiensä mailla 60 vuoden tauon jälkeen. Hyvin täydessä salissa ihmisten ilmeistä näkee että kaikki ovat ammattilaisia ja tuntevat kuuntelemansa kappaleet yksityiskohtaisen tarkasti.

Horowitz oli suurista suurin.

Kun hän istuu flyygelin ääreen aloittaakseen hyvin tutun kappaleen, kuka tahansa näkee, että hän on täysin läsnä ja että soitto ei tule soittimesta, vaan miehen sisältä. Hän ei huoju eikä ilmeile, paitsi kenties yllättyneen näköisenä. Hän on juuri löytänyt jotain itselleen hyvin odottamatonta kappaleesta, jota hän on esittänyt ja levyttänyt 70 vuotta.

Nykyhetkeä ei ole olemassa - fysiikassakaan. Havainnon tekeminen muuttaa sen. Pelkkä aikomus tajuta tämä sekunti johtaa tietoon, että se meni juuri ohi. Tulevaisuutta ei näe eikä menneisyyteen voi katsoa.

Myykää kellonne. Aikaa ei olemassa, kuten ei avaruuttakaan, eikä painovoimaa.

Jos meillä olisi leikisti kyky saada tietoa rinnakkaisesta todellisuudesta tai naapurina olevasta maailmankaikkeudesta, toisin sanoen aikakone, se ei toimisi.

Lukija voi rauhassa ajatella, että tässä vain venkoillaan. Näin ei ole.

Onneksi tieteen voi aina korvaa taide, joka aiheuttaa mielentiloja. En tiedä miksi otin tähän jokseenkin epätaiteelisen valokuvan. Se vain miellyttä minua tänään. Miehekäs uimari on isoisäni, paikka on Lappajärvi ja vuosi on ehkä 1937.

Kelejä näkyy pidelleen. Silloinkin.