Kammottava sossu

 

Ensin olin kaupungissa tilaisuudessa. Se oli onnistunut. Ruoka oli hyvää.

Jonkin aikaa samassa pöydässä istuttuani olin saanut asiat palautetuksi mieleeni. Hyvin vanha mies oli kerännyt itselleen ja luullakseni myös muille vaikeuksia, kulkemalla 1980-luvun puolenvälin aikoihin keskellä kirkasta päivää pieniruutuisen tweed-takin rintamuksessa peltinen nappi, jossa luki “Solidarność”.

Hän puhui ja kirjoitti, että Puolassa olisi tapahtumassa jotain, koska “työläisten hallinto” ei edistänyt työläisten asiaa. Mielestäni yleinen mielipide oli oikeas. Joku Lech Wałęsa oli tosin saanut Nobelin rauhanpalkinnon, mutta sehän ei todistanut mitään. Muistaakseni mies heitettiin koppiin ja tuo nappi perässä.

Isävainajani oli ainakin ajoittain jossain määrin äärioikeistolainen. Niinpä käsiini osui kaikenlaista kirjallisuutta. En kuunaan kuvitellut, että nämä Kauko Kareen ja kumppanien sepustukset olisivat voineet olla osaltakaan tosia. Niissähän saarnattiin, ettei meidän tämmösten miesten parane Venäjän kanssa…

Arvovaltaselta lakimestaholta minuakin varoiteltiin Mauno Koivistosta, joka oli kommunisti ja valjastettu “vieraiden vankkureiden eteen”, Moskovan nuolija kun oli.

Minulla oli tilaisuus kysyä Maunolta siellä Suomen pankin bunkkerissa eli pikku sivurakennuksessa, jossa sain monesti istua vallan ilman asiaakin, että miltä se Moskova nuoleskellessa maistui. Muistaakseni hän sanoi, että se on se Moskova kansanterveydellisesti hankala paikkakunta.

Sitä vastoin toimin ohjeen mukaisesti, kun minulla oli joitakin täti-ihmisiä, jotka halusivat kerran kuussa muuttaa testamenttiaan. Matti Klinge, hänkin siis nyt vainaja, mutta ei unohdettu, oli ollut saapa muistaakseni “Valvoja”-lehden täydellisen, sidotun sarjan 1880 - 1922, joka hänellä kai vanhastaan oli. Syy oli selvä: Klinge oli mennyt “sen kammottavan sossun, Ahtisaaren, valitsijamiesehdokkaaksi, vaikka kaikki näkivät, että tuo mies, siis Ahtisaari, tulee aiheuttamaan jatkossakin pelkkää häpeää Suomellemme.

Sinne jäi “Valvoja” ja lienee päätynyt polttouuniin tai lähiön roskalaatikkoon yhdessä Simenonin, Beckettin ja vastaavien omistuskirjoituksella varustettujen kirjojen kanssa.

Kotiin tultuani katselin toisella silmällä televisio-ohjelmaa, jossa esiteltiin mielenkiintoisia mielipiteitä. Ne olivat pienpulueita.

Tiesittekö että Putin on vain osasyyllinen Ukrainan sotaan. Hän on suunnitellut sitä yhdessä muun kansainvälisen pankkiirieliitin kanssa pannakseen pystyyn kolmannen maailmansodan.

Edellä mainittu isäni lienee aiheuttanut nyreää mieltä, kun tuttu muurari jälleen kerran valtuuston kokouksessa soimasi herroja siitä, että nämä puuhaavat aseita, vaikka kansa tahtoo leipää. Koska puhuja (SKDL) tiedettiin Rautaristillä palkituksi urhoolliseksi soturiksi Kiestingistä, isä oli kai kysynyt, että aikooko arvoisa valtuutettu marssia seuraavaan sotaan limppu kainalossa.

Tämä liittyi siihen, että perheemme tuttavissa oli joukko sordinoituja IKL:n kannattajia, ja meillä oltiin sitä mieltä, että Viljami Kalliokoski on maalaisliitossa hyvä mies, mutta Urho Kekkonen ei ole.

Sellaista oli ennen. Itse sain akateemikko Matti Kuusen katseen lasittumaan, kun siteerasin hänelle ulkomuistista - isäni niteestä - hän Akateemiselle Karjala-Seuralle omistettua hienoa runokirjaansa “Runon ja raudan kirja”. Paikka oli ravintola Motti Hesperiankadulla, entinen Helsingin suojeluskunnan talo. Ruokana ei ollut pääsin eikä ylimalkaan kenenkään kiveksiä.