17. maaliskuuta 2023

Kammottava sossu


 

Ensin olin kaupungissa tilaisuudessa. Se oli onnistunut. Ruoka oli hyvää.

Jonkin aikaa samassa pöydässä istuttuani olin saanut asiat palautetuksi mieleeni. Hyvin vanha mies oli kerännyt itselleen ja luullakseni myös muille vaikeuksia, kulkemalla 1980-luvun puolenvälin aikoihin keskellä kirkasta päivää pieniruutuisen tweed-takin rintamuksessa peltinen nappi, jossa luki “Solidarność”.

Hän puhui ja kirjoitti, että Puolassa olisi tapahtumassa jotain, koska “työläisten hallinto” ei edistänyt työläisten asiaa. Mielestäni yleinen mielipide oli oikeas. Joku Lech Wałęsa oli tosin saanut Nobelin rauhanpalkinnon, mutta sehän ei todistanut mitään. Muistaakseni mies heitettiin koppiin ja tuo nappi perässä.

Isävainajani oli ainakin ajoittain jossain määrin äärioikeistolainen. Niinpä käsiini osui kaikenlaista kirjallisuutta. En kuunaan kuvitellut, että nämä Kauko Kareen ja kumppanien sepustukset olisivat voineet olla osaltakaan tosia. Niissähän saarnattiin, ettei meidän tämmösten miesten parane Venäjän kanssa…

Arvovaltaselta lakimestaholta minuakin varoiteltiin Mauno Koivistosta, joka oli kommunisti ja valjastettu “vieraiden vankkureiden eteen”, Moskovan nuolija kun oli.

Minulla oli tilaisuus kysyä Maunolta siellä Suomen pankin bunkkerissa eli pikku sivurakennuksessa, jossa sain monesti istua vallan ilman asiaakin, että miltä se Moskova nuoleskellessa maistui. Muistaakseni hän sanoi, että se on se Moskova kansanterveydellisesti hankala paikkakunta.

Sitä vastoin toimin ohjeen mukaisesti, kun minulla oli joitakin täti-ihmisiä, jotka halusivat kerran kuussa muuttaa testamenttiaan. Matti Klinge, hänkin siis nyt vainaja, mutta ei unohdettu, oli ollut saapa muistaakseni “Valvoja”-lehden täydellisen, sidotun sarjan 1880 - 1922, joka hänellä kai vanhastaan oli. Syy oli selvä: Klinge oli mennyt “sen kammottavan sossun, Ahtisaaren, valitsijamiesehdokkaaksi, vaikka kaikki näkivät, että tuo mies, siis Ahtisaari, tulee aiheuttamaan jatkossakin pelkkää häpeää Suomellemme.

Sinne jäi “Valvoja” ja lienee päätynyt polttouuniin tai lähiön roskalaatikkoon yhdessä Simenonin, Beckettin ja vastaavien omistuskirjoituksella varustettujen kirjojen kanssa.

Kotiin tultuani katselin toisella silmällä televisio-ohjelmaa, jossa esiteltiin mielenkiintoisia mielipiteitä. Ne olivat pienpulueita.

Tiesittekö että Putin on vain osasyyllinen Ukrainan sotaan. Hän on suunnitellut sitä yhdessä muun kansainvälisen pankkiirieliitin kanssa pannakseen pystyyn kolmannen maailmansodan.

Edellä mainittu isäni lienee aiheuttanut nyreää mieltä, kun tuttu muurari jälleen kerran valtuuston kokouksessa soimasi herroja siitä, että nämä puuhaavat aseita, vaikka kansa tahtoo leipää. Koska puhuja (SKDL) tiedettiin Rautaristillä palkituksi urhoolliseksi soturiksi Kiestingistä, isä oli kai kysynyt, että aikooko arvoisa valtuutettu marssia seuraavaan sotaan limppu kainalossa.

Tämä liittyi siihen, että perheemme tuttavissa oli joukko sordinoituja IKL:n kannattajia, ja meillä oltiin sitä mieltä, että Viljami Kalliokoski on maalaisliitossa hyvä mies, mutta Urho Kekkonen ei ole.

Sellaista oli ennen. Itse sain akateemikko Matti Kuusen katseen lasittumaan, kun siteerasin hänelle ulkomuistista - isäni niteestä - hän Akateemiselle Karjala-Seuralle omistettua hienoa runokirjaansa “Runon ja raudan kirja”. Paikka oli ravintola Motti Hesperiankadulla, entinen Helsingin suojeluskunnan talo. Ruokana ei ollut pääsin eikä ylimalkaan kenenkään kiveksiä.




62 kommenttia:

  1. TV-kuvista päätellen ainakin Turkin Erdogan nukkuu puku päällä. Lienee turvallinen valinta. Menikö se Niinistöllä ihan oikein sen kunniakomppanian tervehdys: "Merhaba asker"? Vieraita kieliä virheellisesti ääntämällä saattaa vahingossa lausuakin "Tervehdys runkkarit".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisikö käyttää pyhää pakkoenglantia?

      Poista
    2. Eräässä toisen juristin blogissa, jonka ao. postaus käsitteli vaaligalluppeja, oli suuri määrä kommentteja. Kaikki nimimerkiltä Toipila. Ja kaikki ps-vaalipropagandaa.

      Poista
    3. Ole ystävällinen ja kerro pian missä?

      Nimim. Hyvä, parempi, paras nimimerkki ikinä

      Poista
    4. Tuolla: https://jyrkivirolainen.blogspot.com/2023/01/1163-perussuomalaiset-kiri-sdpn-ohi.html?m=1

      Poista
  2. Tarkastaja tuli kansakoululle 1930-luvulla ja alkoi kuulustella "oppiennätysten" saavuttamista: "Mikäs se on nykyisen presidentin nimi?" Jörö pojanpokkelo sai lopulta tikistettyä huuliensa välistä: "Vinhuuti", mihin opettaja korjaamaan: "Ei vaan Vinhuvuti." Johon lääninhallituksen virkaherra: "Ei ei, nimi on ruotsinkielinen ja kuuluu oikein sanottuna Svinhuvuti."

    Miten lieneekään, samaisen Svinhuvutin mieliosviittoja kansalle kuuluu olleen: "Ensin rajat turvattava, sitten vasta leipä levennettävä."

    Niin että taisi se limppu taas kerran yletä kansan kourien ulottuvilta. (Jos kohta muuten onkin ilon ja kiitoksen päivä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Svinhuvudin kertomukset Siperiasta on oikein mukavaa luettavaa. Paras kaave vesilinnun pyyntiin saadaan kun puinen runko päällystetään frankipuvun kiiltäväksi kuluneella persauksella. Aatelista.

      Poista
    2. Erästä hänen nuorempaa sukulaistaan kutsuttiin lyhyesti Vinhuksi.

      Poista
  3. On blogitekstejä, joista tulee sydänvaivoja, iskias, ja tänään sappikohtaus. Ja sitten on terveitä tekstejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna tietoja blogitutkijalle.

      Jos olet vanha, sappikohtaus, sydänvaivat yms. ovat kohtalokkaita. On turha luulla, että niiden aiheuttaja katuu sati parantaa tapojaan. Mutta blogitutkija auttaa sellaisen vihatoiminnan julkistamisessa ja avun saannissa uhreille.

      Onko blogittaja lääkäri? On tärkeätä selvittää uhrien määrä.

      Poista
    2. Onko lumitöitä tiedossa, lunta sataa tänään 10 senttiä? Sappikohtauksen jälkeisenä päivänä kolaaminen on hengenvaarallista. Varsinkin jos on lisäksi hengitys-, sydän- ja selkävaivoja. Niitäkin vihatykittäminen pahentaa kohteeltaan.

      Poista
    3. Minkäs voi, jos ei sappi ole kunnossa.

      Poista
    4. Jättää sen sianihran levittämättä blogitekstin päälle niin jää sappikohtaukset vähemmälle. On sillä niihin sydänjuttuihinkin osansa. Tai sitten pitää käydä soveliaassa leikkauksessa.

      Poista
    5. Suomessa on näin vuosina ollut eri-ikäisiä, joitten hengen kiusaajat ovat eri tavoin vieneet. Mielenkiintoista on syyttää uhria sianihran syömisestä. Vastauksissa puhuu itsekkyys, piittaamattomuus ja kovat oikeistoarvot. Täysi vastakohta Minna Canthille ja tasa-arvolle.

      Kun jatkuvasti piinatulta ja maailmanlaajoja kunnianloukkauksia puoli vuotta kärsineeltä evätään mahdollisuus puhua, se on ... niin, mitä se on? Jokainen tietää, että sellaisen kohteena jatkuvasti oleminen voi viedä terveyden ja jopa elämän ihmiseltä, joka itse on koko elämänsä puolustanut vääryyden uhreja.

      Kun joku hakataan sairaala- ja leikkauskuntoon kansakoulun pihalla viimeisenä koulupäivänä, hän toipuu. Miten käy piinatun vanhuksen?

      Tätä on syytä julkistaa, miesten ja korkeimmin koulutettujen julmuutta uhria kohtaan.

      Poista
    6. Sinun olisi varmaan viisainta jättää blogit lukematta. Ei niissä edes puhuta sinusta. Sianihra-kommentti tarkoitti että itsessään blogit eivät sisällä rasvaa. Sappikohtaukset ovat rasva-aineenvaihdunnan häiriöitä jotka johtuvat sappikivistä. Tiedän omasta kokemuksesta.

      Poista
    7. Jasmin Voutilaisen kuolema nosti keskusteluun some­kiusaamisen – ”Eihän kenenkään kuulu kestää sellaista”

      Poista
    8. Eikö normaali ihminen toimi kaikkien parhaaksi? Vai kuuluuko vain taistella oman itsensä puolesta: ”Sinun olisi varmaan viisainta jättää blogit lukematta. Ei niissä edes puhuta sinusta.”

      Poista
    9. Käykääs kurssit ja opetelkaa kuinka riidellääm eihän tuosta ole edes ajanvietteeksi.

      Poista
  4. Kirjoitukset rauhasta ja ihmisyydestä tarpeen. Mutta suomimies puhuu sodasta.

    Sotapuhe ja häpäisy ja pilkka repivät, tuhoovat ja nostavat heiveröistä egoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naapurin suurvalta käy raakaa hävityssotaa toista naspuriaan vastaan sen maaperällä, ja sekin on varmaan suomimiehen sotapuheen syy.

      Jeesustellaan sitten taas rauhan aikana.

      Poista
    2. Jos haluat rauhaa, varustaudu sotaan. Jos sen sijaan hoet pasifistisia mantroja, et sillä kansaasi turvaa.

      Kuvitelkaa tilanne jossa Nato olisi romutetttu kuten Trump halusi. Venäjää ei mikään pidättelisi Euroopan valloittuksessa kun ei nytkään tunnu rajoja olevan. Juuri mikään valtio ei olisi yksinään asettunut turvaamaan Ukrainaa ja on aivan varmaa että Venäjä olisi ensin nielaissut Baltian maat. Historia olisi toistanut itseään monilta osin Stalinin mallin mukaan mutta tällä kertaa ilman Hitleriä. Ei olisi epäilystäkään ettei Suomi olisi jäänyt syrjään hyökkäyksiltä ja taistelisimme rajusti heitä vastaan.

      Naapurimaamme on jälleen muuttunut äärimmäisen aggressiiviseksi hyökkääjäksi joka on ilmoittanut toistuvasti halunsa valloittaa naapurivaltiot oman valtansa alle. Ja kuten Ukrainasta voi selvästi nähdä, mitkään tappiot tai kustannukset eivät Putinia pidättele. Nyt on taas käynnistynyt uusi mobilisaatio ja 400 000 uutta sotilasta otetaan palvelukseen eli heitetään etulinjan poteroihin kuolemaan. Se ei ole hinta eikä mikään Putinille kun ei itse sinne joudu.

      Poista
    3. Osuva kuvaus Putinista.

      Poista
    4. Mikä helvetin suomimies? Joo no joo, juo suomiviinaa, syö suomimakkaraa ja vittuilee levein hymyin, silmää vinkaten. Miksei, suomimieshän se. Sisulla siitä selviää mutta älyllä ette pitkälle pötki.

      Poista
    5. Suomessa ei ole esiintynyt havaintoni mukaan mitään sellaisia sotapuheita joihin kirjoittja viittaa. Sodasta voi ja pitää puhua, muuten se painuu piiloon ja tulee yllätyksenä kun sitä vähiten odottaa, kuten kävi 1939. Onneksi oltiin 1941 valppaana ja varovaisempia ja koetimme ilmiselvään sodantuloon varustautua minkä ehdimme.

      Seuraavaksi joku alkaa puhua Suur-Suomi-puheista joita kuulemma esitettiin 1930-luvulla. Tuskin. Asia ei kiinnostanut suomalaisia vähääkään. Sen sijaan, arvatkaas ketkä Suur-Suomea tosissaan puhuivat ja hommasivat? O.V. Kuusinen, Motolotov ja Stalin. Heidän julkilausumansa syksyllä 1939 useaan otteeseen ilmaisivat selkeästi ja vääjämättömästi heidän tavoitteensa. He halusivat yhdistää Itä-Karjalan ja Suomen uudeksi Suur-Suomeksi. Tosin kansa olisi vaihdettu pääosin mutta sitä ei silloin paljastettu.

      Poista
    6. Hitler kävi patsastelemassa valtaamassaan pääkaupunki Pariisissa päivänvalossa, mutta Putin hiippaili valtaamassaan syrjäisessä Mariupolissa pimeässä.

      Poista
    7. Hitler kävi Mariupolissa joulukuussa 1941 .

      Poista
    8. "Suur-Suomi-puheista joita kuulemma esitettiin 1930-luvulla. Tuskin. Asia ei kiinnostanut suomalaisia vähääkään."

      Ehkä nyt sentään "ihan vähäsen", saanee ehdottaa. Asia on niin yleisesti kirjattu historiateoksiin, että ns. uushistoriointi tuskin onnistuu. Otetaanpa pieni muistinvirkistys Tuomas Teporan tuoreesta Mannerheim-kulttia käsittelevästä kirjasta: "- - Akateeminen Karjala-Seura, aikakauden keskeinen poliittinen nuorisoliike. Äärioikeistolaisen Suur-Suomi-aatteen airut keräsi 1920 - 1930-luvuilla jäsenistöä kaikkien yliopistojen ja korkeakoulujen miespuolisista opiskelijoista, - -."

      Lisää aiheesta voi opiskella vaikkapa vanhemmasta Nygårdin tuotannosta, Näreen & Kirveen toimittamasta teoksesta "Luvattu maa. Suur-Suomen unelma ja unohdus" (2014) tai Silvennoisen, Tikan & Roseliuksen kirjasta "Suomalaiset fasistit" (2016).

      Poista
    9. Mainitsin että asia ei kiinnostanut suomalaisia ja se pitää kutinsa. SItten on eri asia pienet kiihkoilevat poliittiset ryhmät joita oli sekä oikealla että vasemmalla. Kommunistit halusivat mutkattomasti yhdistää Suomen Neuvostoliittoon.

      Poista
    10. Säännöllisesti tai säännöllisen epäsäännöllisesti kommentoivat anonyymit saisivat nähdä sen verran vaivaa, että keksisivät jonkun nimimerkin ja käyttäisivät sitä.

      Etenkin sellaiset, jotka lukija ilmankin uskoo tunnistaneensa tyylistä, kiinnostuksenaiheista ja keppihevosista. Turhaa temppuilua esiintyä nimettömänä!

      Muuten: AKS:ään kuulumiseen oli muitakin syitä kuin sen Suur-Suomi -ajattelun jakaminen. Voisin väittää että enemmistölle oli olemassa noin viisi muuta ensisijaista syytä ja koko Suur-Suomi -asia kiinnosti yhtä vähän kuin SDP:n jäsentä sosialismiin siirtyminen.

      Poista
    11. "Turhaa temppuilua esiintyä nimettömänä!"

      Ja minä kun olen ollut siinä uskossa, että kommenttipalstan säännöt määrittää blogin omistaja, prof. Kemppinen. Voisit muuten aloittaa itsestäsi, mitä anonymiteettiin tulee.

      "Muuten: AKS:ään kuulumiseen oli muitakin syitä kuin sen Suur-Suomi -ajattelun jakaminen. Voisin väittää että enemmistölle oli olemassa noin viisi muuta ensisijaista syytä ja koko Suur-Suomi -asia kiinnosti yhtä vähän kuin SDP:n jäsentä sosialismiin siirtyminen."

      Siinä taisi nyt kaatua suuri joukko "solidia tutkimusta", kuten entinen dosentti valittaen sanoi - ja vielä ihan "voisin väittää"- ja keppihevostuntumalla.

      Poista
    12. (1) Mikä mies sinä oikein luulet olevasi, kun näet mielipiteen esittämisen ja vilpittömän toivomuksen haluna määrittää säännöt?
      (2) En ole epäsäännöllinen enkä edes satunnainen kommentoija. Kommenttini tämä blogin historiassa voi laskea yhden käden sormilla.
      (3) On nähty että yhdelle kelpaa solidiksi tutkimukseksi etupäässä vain se mikä sopii hänen käsityksiinsä.
      (4) Koska emme tappele keskenämme, on täysin turhanaiheista esiintyä aiheesta tehtyihin tutkimuksiin perehtyneenä ja leimata toinen niitä edes tuntemattomaksi.
      (5) "Voisin väittää" on usein tapa ilmaista että olisi hyvä eli mielenkiintoista ja näkemyksiä avartavaa ja niiden perusteita pohtimaan saavaa, tarkastella asiaa myös siltä pohjalta, että asia todella voikin olla niin kuin olisi voitu väittää, muttei väitetty.
      (6) Ihan vain anekdoottisella tasolla: haltuuni päätyi aikoinaan erään AKS.n rivijäsenen jäämistöä ja yllätyksekseni sain luettavakseni paljonkin aaattellisia pohdintoja ja maailmankuvan muodostamisesta kertovaa tekstiä, josta ei kuitenkaan löytynyt kuin yksi maininta Suur-Suomesta ja sekin yhteydessä, jossa kirjoittaja puhui (muistaakseni) hihhuloijista varsin negatiiviseen sävyyn.
      (7) Have a wonderful life! Kuten ennen tavattiin sanoa.

      Poista
    13. Kiitos, sitä samaa myös itsellesi.

      Poista
    14. AKS oli silloisen pysähtyneisyyden kimppuun käypä, sikäli edistyksellisten asialla, rohkeutta koko kansaan valamassa ja lepokitkan voittamisen idealla liikkeellä.

      Hurraaisänmaallisuus on myöhempien aikojen katsantokanta, olivathan he toki melko noloja kaikenlaisine ylilyönteineen, pyhä viha yms. mutta eivät ne olleet koskaan todella vaikuttavat tekijät liikkeen agendassa. Myötämielisyys oli aikanaan hyvin laaja, se tulee muistaa. Kun tuo vaikutuksen tarve vähitellen kävi tarpeettomaksi niin kävi liikekin. Voisipa olla hyödyllistä kokeilla samaa uudelleen.

      Poista
    15. Siitä vain kokeilemaan "samaa uudelleen": "Ja Vienanlahdesta Laatokkaan / me piirrämme miekalla rajan . . Suur-Suomelle aamu on koittava uus' / viel' untakin kirkkaampana." (AKS:n marssista)

      Nykyiseen suomalaiseen ajankuvaan tuo kyllä kieltämättä sopisi kuin ns. suutarin sormi.

      Poista
    16. Kuka täällä Suomessa muka ajaisi Suur-Suomea? Vain venäläisessä hybridiprovosoinnissa väitetään tuollaista, lähinnä heidän sisäiseen kiihotustoimintansa tarpeisiin.

      Poista
    17. Lue tarkemmin. En puhunut "ajamisesta" vaan ajankuvasta, siis monien jakamasta ajanhengestä. Siitä on näkynyt monia viitteitä verkkolehtien kommenttipalstoilla. Ja onhan niitä joitakin hyvin konkreettisia ulostulojakin, räikeimpänä Helsingin kaupungin apulaispormestarin aviomiehen viime vuoden puolella tekemä. Onko hän siis venäläisten hybridiprovokaattori?

      Mutta tässähän oli alun perin kyse siitä, ajoiko AKS Suur-Suomea. Sehän on täällä nyt kiistetty, ihan "anekdoottisella tasolla". Mitä tuo AKS:n marssin sanat sitten oikein tarkoittivat? Anekdoottejako? Tai AKS:n vala, jonka jokaisen jäsenen oli vannottava. Muistinvaraisesti joskus luetusta: "Niin totta kuin uskon yhteen Jumalaan, uskon yhteen, suureen Suomeen." Ymmärrätkö, mitä vala erityisesti noihin aikoihin merkitsi?

      Poista
  5. Muistan hyvin kotonani samanlaista puhetta Kekkosesta ja Kalliokoskesta. Itse olen vähitellen irronnut noista sotatöitä ihailevista ajatuksista. Pitkällä tähtäimellä pitäisi pyrkiä kuitenkin rakentamaan rauhaa, vaikka myönnän ettei siihen nykytilanteessa näytäkään olevan paljon edellytyksiä. Varsinkaan ukrainalaisilla ei taida juuri olla edes vaihtoehtoja. Silti sotakaan ei ole mikään oikea vaihtoehto, ainakaan noin yleisessä mielessä. Pikemminkin jonkinlainen pakkorako jossain tilanteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa hiukan viilattaisiin, vanhaa sanontaa että soditaanpas jonkin verran rauhallisemmin ja valmistaudutaan vientihommiin, jälleenrakennukseen, jos tahdotaan ruokaa ja asuntoja? Emme ole yksin tällä pahkuran pallerolla.

      Si vis pacem, bönden behovs.

      Poista
  6. Jolly Heretic: "Ihminen kehittyi sotimalla ja lisääntyi raiskaamalla".
    -- Metsästys ja maanviljely eivät tarjonneet riittäviä kognitiivisia haasteita.
    -- Raiskauksessa irtoaa oikein jättimälli, joka varmasti lentää perille asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeaikoina on ilmestynyt aika monien tutkijoiden kirjoja ihmiskunnan varhaishistoriasta. Niissä on mielenkiintoisia erilaisia näkökulmia siitä, miten ihmisestä tuli ihminen. Mikään niistä ei kyllä näytä tukevan tuota teoriaa.

      Poista
    2. Ihmisen historia ulottuu tämän hetken tiedon mukaan ainakin 500 000 vuoden taakse, mahdollisesti paljon kauemmas. Jo kymmeniä tuhansia vuosia sitten ihminen oli eri heimoissaan kehittänyt yhteiskuntiaan ja kulttuureitaan hämmästyttävän pitkälle. Eivät sen aikaiset ihmiset mitään typeryksiä olleet. Päinvastoin, nykyihminen se vasta typerä on eikä mitenkään selviäisi silloisista olosuhteista.

      Vertailun vuoksi, tutkikaa eri luolista löytyneitä maalauksia 10 000 - 50 000 vuoden takaa. Vain erittäin harvat nykyihmiset, kenties vain yksi miljoonasta, kykenisi sellaisia maalaamaan soihdun valossa ja alkeellisin välinein, ei edes nykyaikaisin välinein. Teokset osoittavat korkealle kehittynyttä tyylitajua ja tekniikoiden hallintaa.

      Afrikasta löytyy useista paikoista kivikaiverruksia maastosta ja luolista ollen huikean hienoja. Nekin ovat kymmenien tuhansien vuosien takaisia.

      Poista
    3. Mieli tekee tutkia mutta en ennätä täältä joka paikkaan. Tänne maalaaminen on saanut minut valtoihinsa.

      Poista
  7. Jäi askarruttamaan kuva. Voisi olla lavasteiden mukaan vaikka preludi Barcelonasta 1937, tai loppuhenkosista Berliinissä 1945. Vaan ei, vaan kansan noususta Warsovassa elokuussa 1944, vuotiaan Wanda Taczyk Stawskan 17 v. rinnalla, siellä pääpostin raunioilla. Jos mikä niin fridegårdilainen karu nuoruus. Olla 12 v kun germaanit invaasioivat 1.9.1939. Jälleen kysymys nousee, kun kansa nousee niin mikä silloin nousee. Kenties vapaus. Ehkä sillä on pieni mahdollisuus tulevaisuushorisontissa. Hyvä joskus lukeakin. - Hiljainen hetki ja kaunis ajatus sinne, Polish underground resistance Movement, Wanda 95 v.

    VastaaPoista
  8. https://www.1944.pl/archiwum-historii-mowionej/wanda-traczyk-stawska,60.html

    VastaaPoista
  9. Jäi askarruttamaan hävisikö alkuperäinen kommentti eetteriin: Kuva askarrutti, missä milloin? Voisi olla lavasteista päätellen preludista Barcelonassa 1937 tai loppusodasta Berliinissä 1945. Vaan on Varsovan kansannoususta elo-lokakuu 1944, Wanda Traczyk Stawskan 17 v. rinnalla, siellä pääpostin raunioilta. Kun germaanit invasioivat 1.9.1939 Wanda oli 12 v. Varsinainen fridegärdilainen karu nuoruus. Haavikkolainen kysymys, kun kansa nousee mikä sillon nousee? Ehkä vapaus kaukaiseen horisonttiin, mahdollisuus. - Pieni hiljainen hetki ja ajatus sinne, Wanda 95 v:n suuntaan.

    VastaaPoista
  10. Tasa-arvoa itse kullekin! Tilaan sujuvasanaiselta blogistilta kirjoituksen, joka keskittyy kertomaan ilman sarvia ja hampaita, miten sukupuolten (erityisesti naisten), sukupolvien (tarkoittaa muitakin kuin oman suvun jäseniä ja tuttavuuksia joilla levennellään), eri elämäntilanteissa olevien (erityisesti köyhät, työttömät ja sorretut), vain vähän koulutusta hankkineitten (siivoojat yms.), paljon koulutusta hankkineitten (tällä kertaa ehkä ei niin valtavasti esillä tuomitsijat ja sairaiksi julistajat) ja eri tavoin ajattelevien (persut) yhdenvertaisuus toteutuu tässä blogissa (ja siis Suomessa, onhan tämä foorumi pienoiskuva koko maasta, sen tästä ja huomisesta päivästä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyisiköhän vaaliehdokkaiden joukosta yhtäkään, jolta tuommoisen voisi tilata?

      Poista
    2. Näin se toteutuu: jokainen kykyjensä mukaan, jokaiselle ansionsa mukaan.

      PS. Mutta miksi yhdenvertaisuuden pitäisi täällä toteutuakaan? Kemppisen blogi, Kemppisen laki.

      Poista
    3. Maahanmuutto unohtui

      Poista
    4. Siivoojalla voi olla kovastikin paljon koulutusta; hän ei ehkä vain työskentele koulutustaan vastaavalla alalla.

      Toisaalta puhtaus- ja kiinteistöpalvelualalla voi nykyään suorittaa myös ammatillisen perustutkinnon (PT), ammattitutkinnon (AT) tai erikoisammattitutkinnon (EAT).

      Poista
    5. "Siivoojalla voi olla kovastikin paljon koulutusta." Suomessa orjat voivat 2023 olla kaikkein fiksuimpia ja koulutetuimpia. Ihan kuten antiikin Roomassa.

      Poista
    6. "Mutta miksi yhdenvertaisuuden pitäisi täällä toteutuakaan? Kemppisen blogi, Kemppisen laki." Karman laki: ammattitaitoinen tutkija tekee blogitutkimusta. Hänkin varmaan toivoo, että arvoisa blogisti yhden kerran vastaisi yllä tehtyisin kysymyksiin.

      Poista
    7. Kemppinen tekee viisaasti, kun ei vastaa. Itsensä kannalta.

      Poista
    8. Yhdenvertaisuus ei ole koskaaan voinut toteutua eikä koskaan tule toteutumaan.

      Syynä on se että jo syntyessään ihmiset saavat erilaiset kyvyt, lahjat, vaivat ja sairaudet sekä puutteet. Niiden kanssa on vaan elettävä. Tunnen useampia henkilöitä jotka ovat huomattavan älykkäitä ja heiltä löytyy lahjakkuuksia useilla alueilla. Kuitenkaan he eivät ole mihinkään mainittavaan elämänsä aikana ryhtyneet. Mahdollisuuksia olisi ollut.

      Kyse onkin enemmän siitä että sisäinen kipinä ryhtyä toteuttamaan jotakin puuttuu. Henkilökohtainen mukavuus ja joskus jopa patologinen laiskuus estävät toiminnan kokonaan. Ei tarvitse. Siis ei tapahdu.

      Poista
  11. Niin, nyt on se natolainen sitten vahvempi kun mekin ollaan sen puolella. Aika reippaastikin vahvempi. Nämä viitisen kentsua jotka nyökkäsivät että valttia pöytään ovat oikein tämän ymmärtäneet. Näin se nyt on.

    En tahdo oikein saada itseäni vakuuttumaan että venäläisten kenraalien ymmärrys ei riitä tuota Ukrainan mustan mullan maata ydinasein saastuttamiselta varjelemaan. Euroopan leipäkori.

    Se on taas aika tarkkaan sitä Arvo Pälsin lapsekkaissa jutelmissa pelattavaa jookeripookeria. Pojan pahukset perunalla ja kimröökillä vähän parantelivat pakkaa mutta kun ukot pääsivät niihin käsiksi niin johan lähti ja peli parani mutta tietty eräs pelaaja joutui heittämään kesken kun käteen osui liian monta kentsua, ei kun oliko ne niitä jookereita, en aivan tätä muista.
    Hyvä sentään etteivät ukot joutuneet tukkanuottasille, mikäli muistan oikein.

    VastaaPoista
  12. Niin tietenkin Sakari Pälsin erottamattomat ja verrattomat sankariterroristit.

    VastaaPoista
  13. Kauko Kareen "Tähän on tultu" oli melkoinen myyntimenestys eikä syyttä. Nootti-lehti taas oli kovin erikoinen. Sen lehden hoksasin vuonna 1968, kun Rajavartiostomme komentaja antoi Nootti-lehden uutiseen lehtilausuman. Nootti väitti, että Sallan suunnalla oli Tsekkoslovakian kriisin aikana venäläiset tulleet rajan yli. Komentaja totesi lehdissä, että "hänen tietoonsa ei ole saatettu..." Jotenkin hänen toteamuksensa oli väitteeseen nähden hampaattoman tuntuinen, joten asiasta kiinnostuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kareen kirja oli tähdätty nimenomaan Kekkosta ja K-linjaa vastaan. Suoraan ulkopoliittinen se ei niinkään ollut.

      Poista
  14. Tässäpä oiva teksti YTL:lle ensi vuodeksi. Saavatpa silputa sen ensin kuitenkin itse, retorisen analyysin ikuisten sääntöjen mukaisesti. Voivat sitten retorisiten keinojen valikoimaa päättäessään miettiä, mikä on blogin, kirjoittajan tarkoittama todellinen kohderyhmä. Tehtävää voitaisiin vaikeuttaa jokerikysymyksellä, missä pyydettäisiin pohtimaan ovatko kommenttiosastoon kirjoittaneet kohderyhmää. Lauri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttiosastoon kirjoittavat eivät muodosta mitään yhtenäistä kohderyhmää, päinvastoin. Sehän on hyvin helppo täältä havaita.

      Poista