Isoisän nimi

 

Vanhassa suomennoksessa, joka sekin oli hyvä, hellyttävä Nasu narraa, että metsässä olevassa kyltissä esiintyvä “Yksityis A” oli hänen isoisänsä, Nalle Puh kai kuulee, että tuo isoisä oli Yksityis A.

Alkukielellä “isoisä” oli “Trespassers Will”. Will on tietenkin etunimi ja Trespassers sana, jota kukaan ei oikein osaa selittää. Jopa Google selittää, että kyltin huomiotta jättävä voidaan rangaistuksetta ampua. Googlen selitys ei tässäkään tapauksessa ole tosi, mutta se on toden suuntainen. “Trespassers will be prosecuted” tarkoittaa “rikkojat saatetaan vastuuseen”.

Hiljan mainitsemani asiavirhe oli ylioppilaskirjoitusten läpeensä epäonnistuneen kirjoituksen koronapassien yhteydessä heläytettiin, että amerikkalainen repliikki “so sue me” olisi paikallaan. En kykene arvaamaan, mitä kirjoittaja arveli tuon lainaamansa lauseen tarkoittavan. “Sue” tarkoittaa haastamista riita-asiaan vastaajaksi. Trespassing-käsite on manner-Euroopassa tuntematon, mutta edellisen kappaleen lause viittaa syytteeseen eli rikosoikeudelliseen vastuuseen.

Olen joskus jopa luennoinut  trespassing-käsitteestä. Alkeisiin menee kaksi tuntia. Käsitteen tausta on Englannin keskiajalta ja oikeustyyppi on “tort”, jota ei ole meillä koskaan käytetty. Tässäkin kohdassa Googlen määritelmän tapainen on virheellinen eikä termiä yleensä myöskään tunneta. Oikeustieteen luennolla voi sanoa: luonteeltaan rikosoikeudellinen vahingonkorvausvastuu, kun rangaistusta ei vaadita. Tai jotain siihen suuntaan.

Kauan sitten Yhdysvalloissa saattoi tosiaan käydä niin, että jos joku, esimerkiksi musta-, puna- tai keltaihoinen henkilö, käveli luvatta toisen omistamassa metsässä, hänet sai ampua rangaistuksetta. Muutamassa USA:n osavaltiossa kotoasi pakoon juoksevan murtovarkaan saa ampua. Suomessa ja tietääkseni kaikissa Euroopan maissa ampujalle tulee syyte ja tuomio henkirikoksesta. 

Hätävarjelu ihmishengen vuoksi on eri asia. Esimerkiksi varastetun hopealusikan takaisin saaminen ei oikeuta ruumiilliseen väkivaltaan.

Eräs ystäväni riehaantui. Hän oli taloustieteen professori Kaliforniasta. Se kokemus oli hänelle outo, että oli lupa kävellä metsässä ja pistellä suuhunsa mustikoita. Mieleeni tuli oudosti Robin Hood, joka legendan mukaan julistettiin lainsuojattomaksi, koska hän oli ampunut jousipyssyllään hirven Sherwoodin metsässä. Sekä metsät että hirvet kuuluivat kuninkaalle, jonka puhevaltaa käytti sheriffi.

Tämä esimerkki jäi kuulijoiden mieleen. Rikoslaki suojaa hallintaa, yleiskielellä hallussapitoa. Varkaus on hallinnan riistämistä tarkoituksin anastaa esine omaksi. Siksi “autovarkaus” ei ollut varkaus, vaan ajoneuvon luvaton käyttöönotto. Se auto hylättiin yleensä tienposkeen, kun bensa loppui. 

Korkein oikeus pohti, voiko sähköä varastaa. Asiasta annettiin 1920-luvulla ennakkotapaus. Ei voi, koska sähkö ei ole ainetta. Oli tehty aikoinaan suosittu temppu eli kierretty sähkömittari kuparilangalla ja aiheutettu näin sähköyhtiöille vahinkoa. Se oli petos - mutta oliko se varkaus.

Korkeimmassa oikeudessa ei näkynyt olevan tietoa tapauksen aikaan jo laajasti tunnetusta suhteellisuusteoriasta, joka osoitti keskustelun aineen ja energia erosta tarkoituksettomaksi. Tietoa ei liioin ollut hiukkasen - aaltoliikkeen dualismista eikä “sähköstä” fotoneina koostuvana. Kieltämättä ajatus hiukkasesta, jolla ei ole massaa, on hiukan outo. Ei huolta. 

Kun tässä nyt motkotetaan, mainitsen vielä, että mielestäni on kohtuutonta odottaa lukiolaisten ymmärtävän anakronismeja eli aikakauteen kuulumattomien ajatusten istuttamista ihan muualle. Suomen oikeudellinen tilanne, perinteisesti “sortokaudet” tsaarin vallan lopussa, olivat aikaa, jolloin meillä ei ollut perustuslakia eikä ihmisoikeuksia. Jonkinlainen suoja hallitsijaa vastaan tuli vasta noin 1945. Edelleenkään meillä ei voi haastaa tasavallan presidenttiä eikä eduskuntaa oikeuteen esimerkisi koronapassin (laki ei ole enää voimassa) puolustamisesta, eikä S. Niinistö tarvitse pelätä Nasua eikä tään isoisää, jos sattuu kävelemään metsässä kylttejä katselematta.