Suu säkkinä

 

Krapulapäivän aamuna tämä nuori mies hirtti itsensä Terijoen salavaan Viipurin Salakkalahden rannalla. Hänelle saattoi olla sama eksistentiaalinen kriisi kuin Sartren nobeloidun “Inhon” päähenkilöllä, joka näki mielettömyytensä kaastanjan juuressa.

Oman kertomukseni päähenkilö jätti jälkeensä tietoja tarkoituksettomuudesta, elämän yksitoikkoisuudesta ja tulevaisuuden harmaudesta.

Ja hirttäytymispäivä osui heinäkuulle 1939. Asianomaisella oli vielä Viipurista huoltopataljoonasta lääkintämiehen koulutus….

Samana jouluna puolalalstaustainen ratsumestari kiitteli kovasti Talvisotaa. Peli- ja juomavelkojen ulosotto oli keskeytetty taistelutoimien takia. Helvetin hyvä sota, asianomainen toisteli. Ja salavat saivat paleltua rauhassa.

Puun juuri on valtavan mielenkiintoinen kohde. Yritän ymmärtää, miksi keskiajalla rakennettiin kirkkoja, mutta en oikein käsitä sitä. Tässä muutaman kiloetrin päässä on kaksi harmaakivikirkkoa, joista Espoon on ilmestys, tosin häveliääästi rumien talojen takana piilossa. Kuinka monta miestyövuotta tuohon tarvittiin ja mikä määrä taitoa? Ja jos aikoo hurmaantua, voisi mennä Lohjan kirkkoon katsomaan holveja ja maalauksia.

Eurooppa täyttyi katedraaleista. Jotain tekemistä niillä oli taivaan tavoittelun kanssa ja jollain hämärällä tavalla ne esittivät eli mainostivat papistoa. Eräitä näistä kirkoista rakennettiin tuhat vuotta ja joistakin jäi toinen torni tekemättä varojen puuttuessa.

Ulmin goottilainen katedraali, joka säästyi toisessa maailmansodassa, vaikka melkein koko kaupunki paloi, on maailman korkein kirkko, 161 metriä. Se on siis yli kaksi kertaa Stadionin tornia korkeampi. Euroopan kakkosesta, Kölnin tuomiokirkosta, olen kirjoittanut tässä blogissa vuonna 2007 ja liittänyt kirjoitukseen valokuvan, joka ei ole huono.

Mutta puu!

Tuokin puu, jonka hapuilevia oksankärkiä katson ikkunastani aamusta iltaan, on kasvava kirkko. Se kasvaa pituutta ja paksuutta. Sen runko sisältää aineenvaihtojärjestelmän eli hienon putkiston, jota käyttäen se nostaa nestettä ja ravinteita, ja koko komeus prosessoi ilmaa käyttäen puhdasta energiaa, auringonvaloa. Ligniini ja selluloosa ovat maapallon yleisimpiä aineita; niille on kukaties löytymässä muutakin käyttöä kuin savuna taivahalle.

Vertailu on aiheellinen, näre ja tuomiokirkko. Näre voittaa. Tosin tiedämme sen toiminnoista aika vähän. Tietomme siitä, miten lukemattomin tavoin se osallistuu toisten kasvien ja eläinten ja välimuotojen toimintaan ja pitää siten meitäkin hengissä, on vajavaista.

Johtopäätökseni on, että se kastanjan juuri voi hyvinkin tuntea jonkinasteista inhoa penkillä istuvaa eksistentialistia kohtaan. Toisin sanoen ongelma on nähty nurin niskoin.

Mitä tapahtuu todella

Vastaus otsikon kysymykseen on: emme tiedä. Kun emme tiedä!

Suuren vertauskuvan eli valtion lipun tahallinen polttaminen mielenosoituksena oli Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden tuomion kohteena  vuonna 1989 - 491 U.S. 397 (Texas vs. Johnson). Äänestäen 5 - 4 korkein oikeus katsoi, että lipun polttamisessa kysymyksessä oli symbolinen puhe, joka siis nauttii perustuslain suojaa. Lipun sai polttaa.  Alempien oikeuksie tuomiot kumottiin ja osavaltioiden lait, joissa oli määrätty toisin, todettiin perustuslain vastaisiksi.

Yksi tuomareista sanoi, että tähtilippu symboloi vapautta, johon  kuuluu myös vapaus vastustaa valtion edustamia arvoja.

Se oli nokkelasti sanottu, mutta pötyä. Isot asiat eivät ole noin yksinkertaisia. Myöskään Yhdysvalloissa ei ollut eikä ole vaaratonta asettua vastustamaan lain tukemiksi todettuja arvoja. Viimeksi aborttiasian yhteydessä on käytetty ilmaisua “oikeus määrätä omasta ruumiista”. 

Kirjojen polttaminen tuli uudelleen muotiin Saksassa 1930-luvulla. Roviolle heitettiin muitakin kuin juutalaisten kirjoittamia kirjoja. Esimerkiksi maan soturikunnian horjuttaminen riitti syyksi.

Jean-Paul Sartren “Inhon” päähenkilö tuijottaa kastanjan juuria ja tuntee syvää inhoa. Tuota tunnetilaa nimitetään ahdistukseksi, ja sen aiheuttajaksi mainitaan mielettömyyden käsittäminen.

Meillä esimerkiksi Saarikoski kuvan esittämässä kirjassaan on mielettömyyden maailmassa. Muistiini palasi teologi Paul Tillich, jota on kuvailtu viime vuosisadan merkittävimpiin kuuluvaksi ajattelijaksi. Hänelle mielettömyys ja sata vuotta ennen häntä kirjoittaneen Kierkegaardin ahdistus (vavistus ja pelko) olivat ydinkäsitteitä.

Nuo kysymykset, joiden yhteydessä mainitaan eksistentialismin filosofia, ovat yhtäkkiä uudelleen esillä Sartre kirjoitti näytelmän “Likaiset kädet”, jossa johtaja pitää murhata, koska hän suunnittelee yhteistyötä fasistien kanssa edistääkseen näin omaa, parempaa politiikkaansa. Tuo parempi politiikka muistuttaa näytelmässä suuresti kommunismia ja tapahtumapaikka Unkaria tai Puolaa. Tapahtuma-aika on 40-luku.

Nyt päivän teemana on erään uskonnon pyhänä pitämän kirjan polttaminen. Kysymys irtoaa uskonnosta ja perustuslaillisuudesta. Jotkut ajattelevat, että uskontoa käytetään aseena poliittisen vallan lujittamiseen tilanteessa, jossa on mahdollista myös hyötyä taloudellisesti sodasta, jota toiset käyvät.

Solmu näyttää mahdottomalta.

Hyvä ettei minusta tullut poliisia. En olisi miettinyt perustuslakia, vaan vaahtosammutinta, ja kävellyt sanomaan, että nythän on niin, että avotulen tekeminen julkisella paikalla on kiellettyä ja joka tapauksessa omiaan aiheuttamaan vaaraa, joten…

 

Hengen manaus

 

Kuva esittää käsitystä lähitulevaisuudesta. Otsikko on Aaro Hellaakosken runon nimi. Eilisen blogikirjoituksen ranskalainen poliisin päähine ja viittaukset romaanien komisario Maigretiin tarkoitin johtamaan tähän ajatukseeni:

Minulle on hyvin mieluisaa lukea kirjoja, joissa on kuvattu millainen Ranskan yhteiskunta oli 1930 - 1970.

Se kiinnostaa minua, koska tiedämme, mitä kaikkea Ranskassa tapahtui tuona aikana ja miten se on muuttunut 1970 - 2020.

Simenon on valintani, koska en tiedä muualta maailmasta  vastaavaa kirjasarjaa, ja nimenomaan Suomesta sellaista ei ole. Vain Kalle Päätalo on käsitellyt yhtä pitkää ja tärkeää ajanjaksoa. mutta ainan vain muutaman henkilön kannalta, ja useimmite itsensä.

Simenonin Maigret on kuviteltu murhatapauksia tutkiva poliisi, joka joutuu paneutumaan syvällisesti muihin ihmisiin, joita on tyypillisesti 4 - 8, ja lisäksi komisarion työtoverit.

Verkko-osoitteessa (englanniksi)

https://www.trussel.com/maig/maiplots.htm 

ovat kaikki Maigret-kirjat, luettelo kunkin kirjan roolihenkilöistä ja juonen yhteenvto. Pariisin lisäksi komisario toimii joskus Ranskan pikkukaupungeissa ja harvakseltaan muissa maissa, myös Englannissa ja USA:ssa. Henkilöitä on rentuista ruhtinaisiin, ja tulkintani mukaan Simenon on tietoisesti halunnut kuvat Ranskan yhteiskunnan rajuja romahduksia, joista kuuluisin oli häviö Saksalle sodassa 1940, vaikka sotaa ei edes mainita näissä teoksissa. Suuri muutos 1968 lienee saanut kirjailijan antautumaan.

Tässä tapauksessa ainutlaatuinen kaunokirjallinen aineisto on minusta paljon antavampi kuin viiden metrin pino historian tutkimuksia, sosiologiaa ja  taloustiedettä. Valitettavasti en ole varsinaisesti asunut Ranskassa, mutta sukulaisia matkustelin siellä tapaamassa ahkerasti.

Vuonna 2004 kuollut esseisti ja kaupunkitutkija Jane Jacobs ennusti viimeisessä kirjassaan “Dark Ages” pimeän ajan paluuta. Mielestäni hän ennakoi kapitalismin romahduksen eli siis Trumpin ja Brexitin ja salaperäisesti samalla aavisti, että Putin on sama henkilö kuin Trump. Jacobsin pimeä aika on kuin paha pandemia.

En usko Jacobsin visioita, mutta mielestäni hänellä on erinomaisia oivalluksia. Sellaisista hän tuli kuuluisaksi pääteoksellaan amerikkalaisten suurkaupunkien syntymästä ja kuolemasta (1961). Jo silloin hän ennusti että yhdistelmä henkilöauto - öljy ja sementti tuhoaa yhteisöllisyyden ja vie pohjan tieteeltä ja ammateilta.

Mainitsen Putinin tässä yhteydessä matkien Jacobsia, joka käytti röyhkäesti esimerkkejä Manhattanin moottoritietä vastustaessaan faaraoiden Egyptistä, Kiinasta ja Rooman valtakunnan tuhosta.

Lenin tuhosi yhteisöllisyyden ja inhimillisyyden, ja ensimmäinen kohde oli Ukraina, vuodesta 1930. Putin on korostanut jatkavansa juuri tuolla tiellä.

Miten Ranska kuuluu tähän ja miten murhapoliisit? Siten että niin paljon keksi ja toteutti maailmanhistoriallinen suurrikollinen Napoleon. Sekä Putin että Trump jäljittelevät Napoleonia jopa ilmeissä ja pään asennoissa. Toisin kuin Tšingis-kaani Napoleon Bonaparte jätti pysyvän perinnön.

Ja “Hengen manaus” on sopivaa luettavaa ylisuuria ajatuksia hautovalle ihmiselle, kuten minulle. Siinä filosofian tohtori Hellaakoski puhuttelee Jumalaa:”... Ethän kykene rakennusmestariksi, et edes kunnolliseksi poliisiksi, vastaamaan et, kun kysyn miksi, miksi. Niin, lukemattoman paljon sanella voisin seikkoja, joitten täytyisi olla toisin, jos olisi valta ja voima ja kunnia sun ja viisaus mun…”

Hengen vetämisestä

Elokuvan uuden aallon aloittaja, Godardin “Viimeiseen hengenvetoon” on siis käännösvirhe. “A bout de souffle” tarkoittaa hengästynyttä. Englanniksi elokuvan nimi onkin “Breathless”. Ja Belmondo kuolee Jean Sebergin syliin. 

Henkeen vetäminen liittyy tupakointiin. Vastakohta on poskisavut. Luullakdeni kaikki komiatio Maigret’n ystävät eivät tienneet, ettei piippua vedetä henkeen. Simenon tiesi. Hän oli piintynyt piipun polttaja. Tekstissä komisario hyvin usein “tupruttelee”. Piipun poltto on vaativa taito. Tupakkaa ei saisi päästää sammumaan, mut savua vedetään vain kurkunpäähän. Elokuvistakin tutut rintasavut eivät kuulu asiaan, yhtä vähän kuin kuuluu hyvän sikari imeminen posket lommolla.

Tämä tuli mieleen, kun Isabelle Faustin soittama Beethovenin viulukonserton kadenssi meni päähän niin että kohahti. Muistan aina, etten pidä erikoisesti tuosta konsertosta, ehkä siksi, että kaikki muut pitävät. Siis sama syy kuin Tšaikovskin pianokonsertossa. Ja aina muistan väärin. Kyllä se on ylimaallinen.

Näin pääsi käymään, koska laittauduin kuuntelemaa iki-ihannettani, joka on Alban Bergin viulukonsertto, ja tuo B-hoven oli sama levyllä.

Sananvalinnasta Mannisen onnistunut käännös Faustista - kysymys ei tosin ole tästä viulistista, mutta samapa tuo. “Vain varjo häilyvä on kaikki mainen; tääll’ elo säilyvä, täys’ vajavainen; nää näit’ ei lihanne, ei mahda maa; nais-iki-ihanne meit’ opastaa.” (Alles Vergängliche ist nur ein Gleichnis; das Unzulängliche hier ist’s Ereignis; das Unbeschreibliche hier ist’s getan; das Ewig-Weibliche zieht uns hinan.)

Myös Truffaut’n kuuluisa “400 kepposta” on väärin käännetty. “Les 400 coups” tarkoittaa vaikka mitä metkuja. Hakuteosten mukaan sanontaa on käytetty 1400-luvulta asti, jolloin erästä kaupunkia ammuttiin tykillä 400 kertaa, tuloksettomasti.

Venäläiset eivät tunnu olevan selvillä historiasta.

Kun nimi tuli esiin, Maigret ja kaikki muut poliisit kävelevät “100 askelta”. Noin sanotaan ranskaksi “edestakaisin”, englannin “up and down”.

Sehän on passipoliisin tehtävä. Kävellä edestakaisin ja olla pelottavan näköinen. 

Yksi poika sanoi kirjoittaneensa ylioppilaskirjoitusten reaalissa, että filosofi Hegelin pääteos on “Henkeen vetämisestä”. Tuosta ei tainnut tulla pisteitä. Hengestä tulee kuitenkin mieleen myös liha. 

Jään miettimään, eikö lihallisten ajatusten sijaan olisi tarjolla kasvisperäisiä. Asia voisi kiinnostaa muitakin kuin vegaaneja, samalla tavoin kuin Hegelinsä lukeneet ravintolan portsarit harrastivat ennen hengen haistamista, ja sitä tekivät poliisitkin ennen kuin kehitettiin mittarit. “Sanokaa ‘huugo’!

Paljonko metsä painaa?

 

Asiantuntija lausui lehdessä, että ellei osaa lukea ja kirjoittaa, ei kykene edes ajattelemaan.  “Ihminen ei pysty ajattelemaan kuin sellaisia asioita, joista hänellä on käsitteitä ja sanoja. Niitä saadaan kirjallisuudesta.”

Olen samaa mieltä ja olen eri mieltä tuosta asiasta.

Ennen kuin olin kunnolla herännyt, olin jo ajatellut kuutta asiaa, joille minulla ei ole käsitteitä eikä sanoja. Lisäksi olin uskonut kuuteen asiaan, jotka ovat mahdottomia. Sitten join kahvini (Lidlin halvinta, runsaasti annosteltuna) ja aloin surra raha-asioita. Onneksi minulla on hautajaisiin hankittu suruasu ja musta kravatti.

Sitä rahaa saisi olla hiukan enemmän kuin on.

Tämä on rumasti sanottu ihmiseltä, jolla on hyvä eläke. Rankaisin itseäni löytämällä tietokoneesta suuren määrän kirjoituksia, joita olin laatinut Helsingin Sanomiin noin 30 vuotta sitten. Muistan näet hyvin että niistä maksettiin palkkiota. Palkkio oli hyvä ja toimeentulo koholla. Myös kirjoitukset olivat paljon parempia kuin nämä nykyiset.

Julmaa ja epätavallista tässä rangaistuksessa oli omien typeryyksien kertaaminen. Niitä oli sekä aiheissa että käsittelytavassa.

Yksi asioista, joita ajattelin, vaikkei niille ole käsitteitä eikä sanoja, on Sibeliuksen toisen sinfonian toisen osan tietty kohta, joka vaikuttaa minuun kuin pilvestä tuleva aurinko. Pian ajattelin Suomen vaakunaa, joka on siis mahdoton. Leijona ei pystyisi tallaamaan käpälillään miekkaa ja pitämään samalla etukäpälässään toista miekkaa, kruunu päässä. 

Sanojen ja käsitteiden takana on kuva, joka voi olla myös vertauskuva eli symboli. Sirppi ja vasara ovat hyviä työkaluja,  mutta jossain kuvissa ne eivät tarkoita työkaluja.

Huomautukseni käsitteistä ja sanoista ja vertaus musiikkiin ei ole nenäkkyyttä. Huomautan kontekstin merkityksestä. Konteksti eli asiayhteys vaikuttaa niin paljon ymmärtämiseen. 

Musiikissa jonkin nuotteina kuvattavan jakson merkitykseen vaikuttaa kovin paljon, mitä musiikissa on ollut ennen ja mitä tulee jälkeen. Hyvän maalauksen kuvaileminen sanoin on vaikeaa. Vaikka tunnen teoksen - kaikki tuntevat - johon van Gogh on maalannut keltaisen vehnäpellon, synkän taivaan ja uhkaavan oloisia variksia, menin ihan vaikeaksi, kun näin tuon taulun ensimmäisen kerran alkuperäisenä museossa. Valokuvat ja painetut kuvat eivät pysty välittämään maalauksen rajuutta. Maalia on käytetty todella paljon, hampaan vahvuudelta, ja sitä on sivelty raivolla.

Fra Angelicon “Marian ilmestyksen” ainutlaatuisuutta en osaa kuvailla. Nän sen Firenzessä luostarissa. Enkeleitä ja sädekehiä ei ole olemassa eikä tuollaisilla siivillä voisi lentää. Monta vuosikymmentä tuo maalaus ja samaan asiayhteyteen liittyvä Bachin “Magnificat” ovat olleet minulle sellaisia huippuja, että välillä epäilen puoliksi vakavissani, tokko ne ovat ihmistekoa lainkaan. Vastausta ihmettelyyn ei tarjoa tiede, jossa kyllä huomautetaan, ettei meille etäisestä kulttuurista tuleva ihminen näkisi tai kuulisi niissä mitään erikoista. Joku menneisyyden pirttipohjalainen saattaisi sanoa maalauksesta, kuten vanhassa vitsissä, että on iso metso.

Paljonko metri painaa?

 

OpenAI:sta on tänään taas kerrottu mediassa. Kun puhuimme taannoin tässä blogissa asiasta, tietoa oli selvästi enemmän. Hyvin keskeisiä kysymyksiä on auki, eikä oleellisia perustietoja näy ollenkaan.

Julkisuudessa esillä oleva ChatAI on väliaikainen kokeilu, prototyyppi. Arvattavasti perässä tulee maksullisia versioita  jatakuvasti kohoavin hinnoin ja vain pienin parannuksin.

Markkinoilla on myös useita tekoälysovelluksia, jotka muokkaavat kuvaa tai ääntä. OpenAI:n takana olivat muiden ohella Elon Musk ja Microsoft. Monet sijoittajatkin ovat olleet epäileviä pahan Pandoran lippaan avaamisesta. Opetettava ja syväoppiva AI voivat tehdä epämiellyttäviä asioita ja syödä pahanpäiväisesti rajallisia resursseja.

Tiedossani ei ole keinoja , joilla kauhukuvia voisi väistää. Tiedän kuitenkin erittäin vakavia tutkijoita, jotka kirjoittavat siihen sävyyn, että muutamat harvat Piilaakson jätit hallitsevat jo maailmaa. Tavallisesti he jättävät mainitsematta, että Kiinallla voi hyvinkin olla kuvat ja henkilötiedot kaikista kiinalaisista - ja amerikkalaisista. Esimerkiksi Suomessa viimeksi sote-uudistuksen yhteydessä kärsityt vaivat tietokantojen yhdistämisestä liittyvät osittain tähän ongelmaan. Valtiolla ja kunnilla on tuhoisa määrä tietoja, mutta ne eivät ole käytettävissä yhtä, kahta tai kolmea nappia painamalla.

Taustalla on selvä ongelma. Ei ole mielekästä jakaa lippaiden ja kassakaappien avaimia kaikille halukkaille. Ampuma-ase on mainio keksintö, mutta niiden myymistä ja hallussapitoa on rajoitettava jyrkästi, kuten Suomessa on tehty. 

Uudenlaisen järjestelmän yhteydessä jään jupisemaan. AI eli tekoäly - voisi muistaa, ettei “äly”, englanniksi intelligence, ole niin tärkeä asia kuin luullaan. Se on väärä johtopäätös, että älykäs ihminen toimisi älykkäästi. 

Lukeminen ja kirjoittaminen ovat olleet viime aikoina usei esillä. Pelätään, että nuo taidot ovat rämettyneet kouluikäisillä.

Huomauttaisin tähän, että näitä tärkeämpää asiaa ei opeteta lainkaan, nimittäin ajattelemista. Taustalla on myös yleiskielen saa “järki”. En usko, että ChatAI keksisi alkuperäisen (ei television heikonlaisen) Isä Brownin repliikin. Poliisi kysyy:” Miten aavistitte, että keskustelitte papiksi pukeutuneen rikollisen kanssa?” “Ajattelin heti, ettei hän ole oikea pappi. Hän puhui koko ajan järjestä ja ymmärryksestä. Sellainen on huonoa ajattelua.”

Kirjoittaja C.K. Chesterton jättää lukijan ymmärrettäväksi, että papin mielestä järki ja siis äly on Jumalan lahja, ja ihmisen haaste on usko. - Minua huvittaa tämä ajatus, jotan ChatAI ei kyllä keksisi - että myös ateismi eli Jumalan kieltäminen on Jumalan lahja, koska se perustuu järkeen ja siis älykkyyteen, jotka papin mielestä tulevat Jumalalta.

Olkaa vaiti

 

Olkaa vaiti ellette puhu.

Keskustelu on aito ongelma.

Tiedämme, että kasvava osa väestöstä ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Aavistamme, että perusopetuksessa opettajan ja oppilaiden vuorovaikutuksessa jokin on mennyt vinoon. Vuorovaikutus tarkoittaa tässä yhteydessä puhumista ja kuuntelemista. Jos opetellaan esimerkiksi esihistoriaa, opettaja tietää hirmuliskoista ja niiden surullisesta kohtalosta enemmän kuin toisella kymmenellä olevat oppilaat. Siksi opettaja puhuu ja oppilaat kuuntelevat.

Hyvin korkealla asteella, kuten esimerkiksi tässä blogissa, jotkut kirjoittavat ja jotkut lukevat. Mitä kirjoituksia tässä tulee luettavaksi, sen päätän minä.

Monia vuosia sitten tein paljon kokeiluja. Olin sekä huvittunut että kauhistunut nähdessäni, että blogikirjoituksen kommentoiminen oli monien mielestä sananvapausasia.

Kun tämä alkoi, vuonna 2005, jotkut ajattelivat, että kun kirjoittaa kommentin, minun on julkaistava se otsikkoni eli verkko-osoitteen alla. Se ikään kuin oli kirjoittaja oikeus.

Nyt, vuonna 2023, luultavasti kuka tahansa käsittää, että minä päätän. Jos valtionevosto lähettää minulle viestin ja käskee julkaista sen tämän blogin kommenttina, voin jättää sen julkaisematta.

Kävimme keskustelua lainvastaisista teksteistä. Aiheutin keskustelun tahallani, koska virkaani kuului silloin opettaa julkaisemiseen liittyvää lainsäädäntöä, johon kuuluu muun muassa tietosuoja. Silloin ennen kirjoitettiin joskus “henkilötiedot” tai “yksityisyys”.

Nyt on ollut yli kymmenen vuotta rauhallista. Pyrin keskusteluun lukijoiden kanssa. Julkaisen lähes kaiken tähän lähetetyn.

Nyt ajattelen hiukan kiristää sensuuria. Kun esimerkiksi markan (ei siis vielä euron) kelluttaminen 30 vuotta sitten ei mielestäni ole minun asiani, vaan sen selvittämiseen sopivat paremmin toiset kuin minä ja lukijani, miksi julkaisisin siitä kommentteja? 

Kun jotkut kommentoijat haluavat haukuskella toisiaan syistä, jotka eivät ole tiedossani, miksi julkaisisin niitä? Kun joku nalkuttaa jatkuvasti samasta asiasta, kuten jonkin vieraan kielen turmiollisuudesta, miksi välittäisin verkkoon tuota yhtä samaa? Kun joku ilmoittaa pitävänsä minua henkilökohtaisesti epäonnistuneena ihmisenä, olen asiasta samaa mieltä, mutta en usko, että kysymyksen käsitteleminen auttaa enää asiaa, kun kerran täytän kohta 80.

Sitä ihmettelen ja siitä olen kiitollinen, että lukijoita tai siis vilkaisijoita on. Tällä viikolla sattui korvaan uskottava tieto, että hyvä ja kiinnostava tietokirja ei juuri koskaan saa 1 000 lukijaa koko elinkaarensa aikana. Nyt luen uutta kirjaa “Elämää maan kätköissä” - hyppyhäntäisistä sukkulamatoihin, karhukaisiin ja mikrobeihin - ja tuskin jaksan odottaa, että pääsen esittelemään kirjaa (Huhta, Hallanaro), jonka aihepiiri on näin kiinnostava ja vähän tunnettu. Se on avoimen yliopiston kurssikirja, mutta kirjoitettu myös pöljäkkeille.

Ja pian perustelen, miksi yli 50 vuotta vanhat Simenonin Maigret-kirjat ovat mielestäni suurta herkkua, ja neuvon lukijoitakin saamaan niistä suunsa makeaksi.

Nyt kirjoitin poikkeuksista. Yleensä kommentit ovat mielestäni joko hyvä tai erinomaisia. Niiden kanssa pelaaminen on ilo.

Koulutuksen liioittelusta

Minulla on taipumus liioitella koulutuksen merkitystä. Luultavasti en kuvitellut itseäni jotenkin salaperäisesti toisia paremmaksi, vaikka tuntui hauskalta ilmoittaa puhelinluetteloon “varat.” Sen voi lukea varattomaksi. Oikeastaan se tarkoitti varatuomaria.

Ministeriön katsaus koulutuksesta ynnä muusta tuli.

https://okm.fi/-/sivistyskatsaus-kuvaa-suomen-koulutus-ja-kulttuurisektorin-kehitysta-viime-vuosikymmenien-ajalta-nykypaivaan 

Näette linkistä perustiedot, jotka on esitetty korukielellä. Tulos on monien tuntema mutta ei kaikkien tunnustama. Ainakin vuoden 1991 romahdus vaikuttaa yhä tuhoisasti. Selvityksestä voi lukea, että tuolloin vallinneelle tasolle ei päästä ehkä enää koskaan.

Taustalla on tuttu oletus: parempi koulutus merkitsee suurempia tuloja ja mahdollisesti parempaa elämää. Lukija tietää, etteivät nämä ole päteviä johtopäätöksiä, mutta tuon suuntaisia todisteita on. Itse pidän hyvänä, että ihminen lukee ylioppilaaksi ja jos vain voi, siitä eteenpäinkin.

Se sananlasku ei ole totta, että joku tietty ihminen on liialla opetuksella pilattu hyvä työmies. Liialla opetuksella on paljon pilattu. Sen uhreista ei saa hyvää työmiestä millään keinoin.

Olemme tekemisissä sellaisten käsitteiden kanssa kuin “herra”. Kekkonen sanoi, ettei ole herra. Mitä hän tarkoitti, sitä en tiedä. Muistaakseni hän väitti olevansa helvetin hyvä jätkä. Se ei ollut totta. Hyvä presidentti hän oli. Hän väitteli puolueen sisäisten riitojen takia tohtoriksi väitöskirjalla, joka jäi keskinkertaiseksi. Riitoja aiheutti luulo, että ainakin pääministerin olisi pitänyt olla tohtori (Sunila, L. Kr. Relander). Tuo huono ajatus riivasi pahiten edistyspuoluetta (Ståhlberg, Kivimäki, Cajander jne.). Viisas Ryti ei väitellyt, vaan hankki huimat tiedot meri- ja kuljetusoikeudesta ja kansainvälisestä kaupasta suoraan. Hänet kuvaillaan aina pankkimieheksi, vaikka hän oli maan parhaita vientikaupan sopimusten ja maksujärjestelyjen tuntijoita.

Ryti oli perehtynyt vesivoimaan. Valtio osti varhain Imatralta kosket ja jatkoi samaa rataa 30 vuotta. Rytin appi Julian Serlachius oli maan paras vesioikeude tuntija. Samalla alalla jatkoi kokoomuksen puheenjohtaja pääjohtaja, professori Kyösti Haataja, joka oli kirjoittanut torpparivapautuslain ja erinomaisia tutkimuksia juuri vesioikeudesta. Olen lukenut “Maanjaot ja talojärjestelmä” ja perehtynyt jossain määrin sarjaan Vesioikeus I-III”.

Svinhufvudin ja presidenttiehdokas Olavi Hongan olisi saanut sivuuttaa väärän koulutuksen takia. Tuomarina oppii aivan liikaa yksisuuntaista, kapearaiteista ajattelua. Paasikivi muuten oli koulunero ja väitteli vero-oikeudesta suomeksi. Kirjan nimessä oleva termi “kompetenssikysymys” viittaa edelleen tärkeään ongelmaan hallinnon ja tuomioistuimen välisestä rajasta tai jopa digi- ja alustatalouden nyt esiin nostamiin vaikeuksiin.

Erehdyin muuten Sauli Niinistöstä. Luulin että hän oli kevyen keskisarjan rullaluistelija-juristi. Maailma näytti, että hän on taidoiltaan yksi korkean virkansa pätevimpiä haltijoita, jota ei sahata silmään edes valtiosääntöoikeudella. Yritystä ei ole puuttunut.

Luku

Olen ollut monta kertaa sanomaisillani, että on todella mukava olla, kun ei ole tulevaisuutta. Tarkoitan ikääni ja odotteita, joita ei pahemmin enää ole.

Nyt tulee mieleen, että paljon erehtynyt filosofi Heidegger sanoi sen kauniimmin. Ihmisen perustunne on huoli, die Sorge. Haluan ymmärtää tämä arkisesti. Huoli töistä ja määräpäivistä, huoli asuntolainan lyhennyksistä, huoli kymmenien ihmisten tilanteesta ja voinnista - juoko ystäväni N elämäänsä hajalle; ymmärtävätkö N ja M hajoittavansa aiheetta avioliittoaan lastensa vahingoksi; pitäisikö ostaa uusi auto kun nykyinen juoksuttaa korjaamolla vähän väliä; olisiko käytävä parturissa…

Perinteinen keino on panna asiat jonkun toisen syyksi, esimerkiksi kommunistien tai porvareiden tai naapurin.

En koskaan ymmärtänyt, miksi armeijassa aina karjuttiin “luku”. Periaatteessa oli hyvä varmistaa, ettei kukaan varusmies unohtunut metsään. En liioin miettinyt, miksi koulussa piti mennä jonoihin ulko-oven eteen, kun järjestäjä soitti kellolla välitunnin päättyneeksi.

Olen jatkuvasti varoitellut, ettei tässä esittämiäni asioita pidä uskoa. Elleivät tietoni ole vanhentuneita, ne ovat kummallisia.

Niinpä sanon rauhallisesti tietäväni - tietäneeni - yhtä ja toista vahvassa valta-asemassa olevien ihmisten sopivuudesta tehtäviinsä. Siis esimerkiksi turvallisuudesta vastaavien vartijoiden esimerkiksi Isossa Omenassa.

Hyvin yleisesti erilaisiin tehtävin hakeutuu ihmisiä, jotka eivät lainkaan sovi niihin, esimerkiksi yleislääkäreiksi henkilöitä, jotka vihaavat ihmisiä. Ennen oli poliiseja, jotka ihannoivat väkivaltaa. Kukaan ei aikoinaan eikä ehkä vieläkään huomannut, että Pentti Haanpää oli koonnut teokseensa “Kenttä ja kasarmi” juuri sellaisia ihmisiä. Tietääkseni kapitulanteissa todella oli vaivoiksi asti eri asteisia hylkiöitä 1920-luvulla. Yksi syy oli palkkojen surkeus. Toinen syy oli moraalinen värisokeus, jota kansalaissota oli lietsonut. Kolmas syy oli virheellinen luulo, että simputus on hyvä koulutuskeino.

Olen tuntenut ihmisiä, jotka olivat erikoisen soveltumattomia alituomareiksi, hovioikeudeeuvoksiksi ja korkeimman oikeuden jäseniksi. Kelvottomia asianajajia ja asioitsijoita tunsin paljon.

Otan tämän puheeksi lisätäkseni julkiseen keskusteluun esimerkin. Huonosta tuomarista ei pääse eroon. Tuomarin on oltava riippumaton etenkin poliitikoista, joista yksi on tasavallan presidentti. Tästä johtuu, ettei tuomarille, joka oikeasti ei ymmärrä juuri mitään ratkaisemistaan oikeusjutuista, mahda mitään. Tietämissäni tapauksissa, joissa tuomari on oikeasti erotettu, oli kaikissa kysymyksessä hyvin vakava mielenterveysongelma, johon liittyi paha alkoholismi.

Eli repliikkini on lyhyt: soveltumattomien henkilöiden poistaminen työtehtävistä on usein vaikea oikeudellinen ja työmarkkinaongelma.

Suku

Vähän samalla tavalla kuin kosteuden vaurioittaman omakotitaloon sekoittunut lakimies mietin kirjojen kohtaloa. Taloilla, lakimiehillä ja kirjoilla on sama kohtalo: tuleen ja tuhkaksi.

Pintapuolisin fysiikan tiedoin ajatus on haikea. Molekyylit ovat ikuisia, ihmiset eivät, ja heidän ajatuksensa ja tunteensa ovat vetelää velliä.

Siitä voimme keskustella erikseen, että molekyylit uskovat Jumalaan. Pitäisi ehkä sanoa atomit tai sitten kvarkit, ja samaan lauseeseen pitäisi saada mahtumaan energian ja aineen samuus. Niitä voi sanoa ikuisiksi ja muuttumattomiksi, koska miljardien vuosien mittakaavassa näin enimmäkseen on.

Mutta vaikka runoilijat yrittävät juuri sitä, ei kaikkea voi sanoa yhdessä lauseessa. Ei edes paljon voi sanoa hengittämättä välillä. Mutta minulle tulee jumalinen olo, kun ajattelen, että poistettu hampaani sisälsi paljonkin ainetta, joka oli ollut olemassa miljardi vuotta. 

Kysymykseni on, miksi ihmiset eivät lue. Yksi lähteeni on pintamedia, esimerkiksi Helsingin Sanomat, joka julkaisee vähän väliä korahtelevia kirjoituksia muun muassa taulujen, kirjojen ja konserttien puolesta.

Silti: jotain on tapahtunut. Runsaat sata vuotta vahvasti toiminut media on lakannut kiinnostamasta. Perinteisestä puhumattakaan myös musiikki ja striimattu kuva tuntuisivat menettävän koko ajan kiinnostusta eli siis yleisöä eli siis rahaa.

Haluaisin antaa mediaväelle, johon tietenkin kuuluu myös Yle, varovaisen vastausehdotuksen: pandemia ja Ukrainan sota. Vastaus tuntuu kaukaa haetulta, koska ilmiö alkoi jo ainakin 30 vuotta sitten.

Mutta ensimmäinen ja toinen maailmansota ja nyt tämä kolmas, joka on meneillään, muuttivat lähes kaikkien ihmisten elämää pysyvästi. Esimerkiksi Saksan ja Neuvostoliiton kirjallisuudesta ja kuka ties myös Yhdysvaltojen ja Englannin, katosi runous.

Romaaneissas ja novelleissa kirjoittajat käsittelevät vielä omia, sopusuhtaisia ongelmiaan, mutta lukijat käyvät vähiin. Juuri kirjallisuudessa perinteinen houkutus on ollut ryhtyä “näkijäksi”. Kirjailija löytää jotain todella tärkeää nykyhetkestä ja tulevaisuudesta.

Tein pientä listaa kaikkein kuuluisimmista - Kafka, Proust, Hemingway, Thomas Mann, Romain Rolland, Stefan Zweig ja kymmenen muuta. Lisäsin luetteloon kaikkein viisaimpia filosofeja eli sellaisia kuin Bertrand Russel, Wittgenstein, Adorno, Sartre ja kymmenen vielä.

Kaikki yhdistää täydellinen erehtyminen. Ajankuvat ja tulevaisuudenkuvat ovat vääriä. Sellaista on olla ihminen. Minua järkytti lehden valokuva mielenosoituskulkueesta Helsingissä 1982. Kolmekymmentä tuhatta ihmistä ja banderolleissa luki “USA ja Nato, rauhan perikato”. Kulkueen, jossa jotkut lukijoista olivat mukana, oli vaivihkaa rahoittanut Neuvostoliitto. Jo kymmenen vuotta aikaisemmin Vietnamin sota oli luonut erittäin voimissaan olevan valehtelemisen ja väkivallan kulttuurin.

Jos joku välittää ihmetellä, miksi juuri minä, vanhentuneen korkeakulttuurin ihailija ja tuote, kirjoitan tänään tällaista, vastaan. Tässä on ollut paljon kanssakäymistä sukulaisten eli siis jälkeläisten kanssa. Olemme vaihtaneet vihjeitä Bachin h-molli-messun taltioinneista, joista Gardinerin viimeisin (2015) todella sykkii, Suomen ruotsinkielisestä runoudesta, ja tietenkin paleogenetiikasta. Pikkutytöt pitävät toisilleen koulua ja “kirjoitukseen” osallistutaan, vaikka ei vielä osattaisi kirjoittaa Yksi oppiaine on vikisevän hamsterin esittäminen, eli siis näytelmätaide. Minä pysyttelen poissa jaloista ja raapaisen itselleni tulta Sampo-tulitikulla, joka on aito ruotsalainen valmiste.

Erreyspojat

Errauspoika on tiettävästi ylivuotinen hirvenvasa, kukaties myös peura tai poro, joka ei oikein osaa vielä tulla toimeen ihan itse.

Otsikko on siis sukupuolirooleja ajatellen hiukan kiperä. En ollut tullut ajatelleeksi, että eräissä yhteyksissä “poika” tarkoittaa poikasta, joka voi olla siis uros tai naaras tai jotain muuta.

Ajatus on peräisin tiedonhausta. Lakimiesliitto näyttää muuttuneen nimeltään Juristiliitoksi. Ja juuri olimme päässeet pilailemasta, ettei moni ymmärtäisi, että junan lähtö piti ennen “katsoa Turistista”. Julkaisu “Suomen kulkuneuvot” sisälsi aikataulut ja tunnettiin tuolla nimellä.

En ole syyllistynyt viime aikoina asiattomaan oleskeluun asemalla. En siis tiedä, joko ne asemahallin isot taulut on uudenaikaistettu. Muistan nimittäin, miten syvästi ihastelin isoja tauluja, joissa numeroilla varustetut peltiliuskat pyörivät vähän väliä. Varhainen kokemus digitaalisesta todellisuudesta on kirkosta. Suntio nosteli pellistä leikatut numerot taululle näyttääkseen kansalle veisattavien virsien numerot. Toimeen tarvittiin kevyt puoshaka.

Luin jouluna Henrik Meinanderin seikkaperäisen mutta hiukan hattaramaisen kirjan Kalevi Sorsasta. 

Luulen että meillä alkaa olla jo historian maistereita, jotka ihmettelevät, kuka olikaan Kalevi Sorsa. Ahti Karjalainen varmaan muistetaan, ei poliittisista ansioista, vaan juoppoudesta. Esko Aho näyttäisi käyvän taistelua historian taivaanrannan alle vaipumista vastaan, ja Paavo Lipponen on samoilla teillä. Paavo Väyrysestä tuli poliittisen pyrkimisen känsämaratoonari. Jotkut parin vuosikymmenen takaisista suomalaisista suurmiehistä ovat tyystin unohtuneet.

Itse olin kiinnostunut kirjasta, koska en ihan tiennyt, miksi Sorsasta ei tullut tasavallan presidenttiä, vaikka piti. Kirjan luettuani en tiedä sitä vieläkään. 

Demarit saivat kaksi presidenttiä ihmeellisen sähläyksen jälkeen. Ahtisaari, juuri Sorsan alkujaan ulkoministeriöön sangen heikolla koulutustaustalla tunkema demari valittiin. Ei sillä, viimeksi ohi normaalin pätevöitymistien ulkoministeriöön oli tahdottu Max Jakobson. Paasikivi oli aivan oikein pitänyt hänen kirjaansa “Diplomaattien talvisota” erinomaisena.

Muistan että valinta herätti melkein raivoa oikein ajattelevissa porvaripiireissä, ja Ahtisaaen tiedettiin munaavan maamme kansainvälisen maineen, ellei muuten, kompuroimalla humalaisena. 

Suurlähettiläiden vuotuista kokousta sanotaan tuttavallisesti käärmenäyttelyksi. Monista muisteluteoksista ilmenee, että työpaikka ei ole helppo. Tasavallan presidentin homma taitaa olla oikeasti ikävä. Kun osaisi tehdä jotain, ei saa. Kun saisi tehdä jotain, ei osaa.

Ennen virkoihin kannusti halpa viina ja mahdollisuus ostaa ihan Mercedes. Molempien viehätys on saattanut mennä. 

Halosen valintaa Meinander sanoo tapaturmaiseksi. Miten lienee ollut, mutta Tarjan nostattama innostus kyllä suli, ja siinä oli työ, että hän pääsi toiselle kaudelle. Sauli Niinistön taakse oli koottu vahvat voimat, ja äänestyksestä tuli tiukka.

Sorsa oli hihakortti. Hänestä tuli ensin puoluesihteeri yllätykseksi melkein kaikille. Hän oli taustaltaan, kuten Halonenkin, “oikea demari”.  Sorsa sai nuorena tilaisuuden viettää pari vuotta Pariisissa ja käytti ajan hyvin. Vielä vanhempana valtiomiehenä häntä ajateltiin merkittävään YK:n virkaan, johon hyvä kielitaito olisi ollut avain. Takaressuun meni, kuten pajatson pelaajat tapasivat sanoa, samoin kuin meni Max Jakobsonilta YK:n pääsihteerin tehtävä.

Sorsasta ei mitään pahaa. Poliittinen toiminta Neuvostoliiton puristuksessa ja Itä-Saksan salaisen poliisin tiedonjanossa oli oma lukunsa. 

Toin tähän maininnan Jakobsonista eräästä syystä. Yleinen käsitys suurvaltasuhteista ja Suomesta niiden pienenä pelinappulana ei ole välttämättä oikea. Jakobson piti luontevasti ja laillisesti yhteyttä USA:n päättäviin tahoihin ja tietysti CIA:hen. Kekkosella oli vuosikymmeniä käytettävissään toimivia yhteyksiä länteen- Itse en usko, että Lännen politiikka olisi voinut olla erityisen pitkäjänteistä. 

Se kysymys, jonka ympäriltä Putin aloitti Ukrainan sodan, eli valtaryhmittymien etupiirijako, oli ollut esillä jo 1943 huipputapaamisissa. Esimerkiksi Kreikka rajattiin länteen mutta Puola itään. Mikä ratkaisi Suomen aseman, se ei ole välttämättä tiedossa.

Tieto II

 

Nuorempi kansa ei onneksi tunne kysymystä “onks tietoo”. Sen esittäminen ei liittynyt puhutellun tietomäärään. Se oli kiertoilmaus, joka tarkoitti: haluaisin ostaa luvattomasti eli siis muualta kuin Oy Alkoholiliike Ab:n toimipaikasta väkijuomia. “Pimeä pullo” oli lain kieltämä, siis kuten “musta porsas” säännöstelyaikana.

Eilinen äkillistä ja suurta muutosta povannut kirjoitukseni tekoälystä tarkoitti oppivaa, oikeastaan syväoppivaa sovellusta.

Näinkin kirjoitin ja tällaisem vastaukse sain.

“What is the Vivaldi piece played with sopranino recorder in Truffaut's film La Savage?” (Mitä Vivaldin kappaetta soitettiin sopranino-nokkahuilulla Truffautin elokuvassa “Villi”.”

Vastaus:

“The Vivaldi piece played with a sopranino recorder in the film "La Savage" (also known as "The Wild Child") is a concerto for sopranino recorder, strings, and basso continuo in C major, RV 443. This concerto is part of a set of six recorder concertos that Antonio Vivaldi composed, which were published together as his Opus 10.

In the film "La Savage," the character Jean Itard (played by François Truffaut) uses the Vivaldi concerto as a way to communicate with Victor, a young boy who has been raised in isolation and has no language skills. As Jean Itard plays the music on the sopranino recorder, Victor begins to mimic the sounds, eventually learning to speak and read.

I hope this helps! Let me know if you have any other questions.”

Vastaus on siis koneen keräämä ja lähettämä. 

Truffautin elokuva vuodelta 1970 jäi monien mieleen, ja musiikki erikoisesti. Tuon kappaleen löytäminen on suhteellisen vaikeaa. Kappaleen sisällyttäminen asiayhteyteen oli oivallinen ja hyvin yllättävä veto. Mielestäni se on myös tuon elokuvan ydintä.

Kokeiluissani kävi ilmi, että kun kysyin englanniksi Bergmanin elokuvaa “Kuiskauksia ja huutoja”, AI ei tuntenut sitä. Sen sijaa se löysi elokuvan “Huutoja ja kuiskauksia” ja arvasi musiikinkin melkein oikein. Bachin soolosellosarja, mutta väärä (oikea on sarjan 5 Sarabande).

Valehdeltaessa, että Citroen-auton tyhjäkäynti pätkii, AI neuvoi katsomaan ilmanpuhdistimen ja sen jälkee puolan (ignition coil). Se oli asiantuteva vastaus. On kerran sattunut, ja korjaamollakin ilmiö pani miehet miettimään.

Kysymykseen, missä puola om ja miltä se näyttää, ohjelma ei voinut vastata, koska sillä ei ollut kuvia eikä pääsyä kuviin.

Tämä on nyt ongelma. Ohjelman chatbox väittää, ettei sille ole opetettu tavallisimpia tietokatoa, esimerkiksi Kongressin kirjastoa.

Joka tapauksessa tämän käänteen mukana tulevat ennennäkemättömät turvallisuusongelmat (sota, rikollisuus) ja lähes loputo määrä kysymyksiä, jotka liittyvät yksityisyyteen. Ja tässä ja nyt käsillä on vasta prototyyppi.

Kuvassa oleva tyyppi on Ai-ai -silmäeläin.

Tieto

Tietokone ei siis tiedä mitään. Tämä toivottavasti opetetaan koulussa ala-asteella. Tietokone laskee, mitä sille on syötetty, ja käyttää järjestelmän sääntöjä, josta muuan keskeinen on “jos - niin”. Jos tulos on 1, jatka. Jos tulos on 0, pysähdy. Ja niin edelleen.

Voin olla väärässä. Yleensä olen. Tekoäly näyttäisi mullistavalta. Olen nyt keskustellut kaikille avoime sovelluksen kanssa eli sen josta jo kirjoitin - openAI.com.

Olen saanut hiukan apua viisaammilta, tässä tapauksessa pojalta ja pojanpojalta. 

Koska luule tietävän, että esimerkiksi yhdessä tulitikussa on energiaa, jolla tätäkin taloa pitäisi lämpimänä iät ajat, kyselin siitäkin. Kuinka paljon uraania tarvittaisiin tällaiseen tai tuollaiseen paukkuun eli siis energian purkaukseen. Chatbot sanoo tiettävästi oikein, että 3 - 4 kiloa ydinreaktorin polttoaineen  tyyppistä uraania tuottaa moim yhden gigawattitunnin eli siis miljoona kilowattituntia.

Määrä on 50 omakotitalon vuotuinen sähkönkulutus. 

Jätetään nyt väliin muut polttoaineet. Uraani, sen isotooppi U-235, on laajassa käytössä, koska sitä on paljon ja sen atomit hajoavat vähimmällä vaivalla. Hajoaminen tarkoittaa atomi ytimen hiukkasia yhteen sitovaa voimaa eli energiaa. Teoreettisesti - näin kahvipöytäkeskusteluna - mikä tahansa aine kelpaisi, esimerkiksi sokeripala tai tulitikku. Energiasta ja aineesta on Einsteinin kuuluisa yhtälö, jonka yksi tekijä on valon nopeus korotettuna toiseen potenssiin.

Seuraavaksi kysyin salaman energiaa, koska sähkön siirtäminen ilman johdinta on kiinnostava asia. Ohjelma vastaa ja lisää omasta aloitteestaan “perspektiivin saamiseksi mainittakoon, että salaman energia vastaa noin yhtä tonnia TNT:tä. Sotamuistelmissa trinitrotolueeni eli trotyyliä sanotaan joskus rotuliksi. 5 - 10 kilon paketilla räjäytti betonibunkkerin.

Ohjelma jatkaa, edelleen pyytämättä, että jyrinä ja väläys johtuvat ilman äkillisestä kuumentumisesta, joka voi ylittää monin kerroim auringon pinna lämmön, jopa 30 000 asteeseen celsiusta. Ja tämä purkaus kestää siis sekunnin murto-osan.

Toistaiseksi OpenAI on paljon huonompi kuin Google esimerkiksi Suomea koskevissa yleisissä asioissa ja esittää kaikenlaista puuta heinää. Samuli Paulaharjua se väitti nykyhetken merkittäviin kuuluvaksi kielitieteilijäksi. Mutta tutum saksalaisen professori - kielitieteilijän - toimista se oli hyvin selvillä. Kun kysyin vielä kierosti etruski kielen alkuperästä ja vinça-kulttuurista kirjoituksen kehittäjänä, ohjelma esitti asialliset varaumat juuri kuten kuuluukin.

Kysyin, mitkä pianokonsertot Mozart kirjoitti mollisävellajiin, koska tiesin vastauksen, mutta Google ei tiennyt - numerot 20 ja 24, d-molli ja c-molli. OpenAI mainitsi nämä ja jatkoi että monissa konsertoissa on mollijaksoja, kuten numeroissa 11, 12, 14 ja 15.

En heti keksi, miten se tuon selvitti. Itse olisin joutunut selaamaan partituurit läpi ja vielä hetke miettimään, koska duurin ja mollin eroa ei näe suoraan etumerkeistä.