17. tammikuuta 2023

Paljonko metri painaa?


 


OpenAI:sta on tänään taas kerrottu mediassa. Kun puhuimme taannoin tässä blogissa asiasta, tietoa oli selvästi enemmän. Hyvin keskeisiä kysymyksiä on auki, eikä oleellisia perustietoja näy ollenkaan.


Julkisuudessa esillä oleva ChatAI on väliaikainen kokeilu, prototyyppi. Arvattavasti perässä tulee maksullisia versioita  jatakuvasti kohoavin hinnoin ja vain pienin parannuksin.


Markkinoilla on myös useita tekoälysovelluksia, jotka muokkaavat kuvaa tai ääntä. OpenAI:n takana olivat muiden ohella Elon Musk ja Microsoft. Monet sijoittajatkin ovat olleet epäileviä pahan Pandoran lippaan avaamisesta. Opetettava ja syväoppiva AI voivat tehdä epämiellyttäviä asioita ja syödä pahanpäiväisesti rajallisia resursseja.


Tiedossani ei ole keinoja , joilla kauhukuvia voisi väistää. Tiedän kuitenkin erittäin vakavia tutkijoita, jotka kirjoittavat siihen sävyyn, että muutamat harvat Piilaakson jätit hallitsevat jo maailmaa. Tavallisesti he jättävät mainitsematta, että Kiinallla voi hyvinkin olla kuvat ja henkilötiedot kaikista kiinalaisista - ja amerikkalaisista. Esimerkiksi Suomessa viimeksi sote-uudistuksen yhteydessä kärsityt vaivat tietokantojen yhdistämisestä liittyvät osittain tähän ongelmaan. Valtiolla ja kunnilla on tuhoisa määrä tietoja, mutta ne eivät ole käytettävissä yhtä, kahta tai kolmea nappia painamalla.


Taustalla on selvä ongelma. Ei ole mielekästä jakaa lippaiden ja kassakaappien avaimia kaikille halukkaille. Ampuma-ase on mainio keksintö, mutta niiden myymistä ja hallussapitoa on rajoitettava jyrkästi, kuten Suomessa on tehty. 


Uudenlaisen järjestelmän yhteydessä jään jupisemaan. AI eli tekoäly - voisi muistaa, ettei “äly”, englanniksi intelligence, ole niin tärkeä asia kuin luullaan. Se on väärä johtopäätös, että älykäs ihminen toimisi älykkäästi. 


Lukeminen ja kirjoittaminen ovat olleet viime aikoina usei esillä. Pelätään, että nuo taidot ovat rämettyneet kouluikäisillä.


Huomauttaisin tähän, että näitä tärkeämpää asiaa ei opeteta lainkaan, nimittäin ajattelemista. Taustalla on myös yleiskielen saa “järki”. En usko, että ChatAI keksisi alkuperäisen (ei television heikonlaisen) Isä Brownin repliikin. Poliisi kysyy:” Miten aavistitte, että keskustelitte papiksi pukeutuneen rikollisen kanssa?” “Ajattelin heti, ettei hän ole oikea pappi. Hän puhui koko ajan järjestä ja ymmärryksestä. Sellainen on huonoa ajattelua.”


Kirjoittaja C.K. Chesterton jättää lukijan ymmärrettäväksi, että papin mielestä järki ja siis äly on Jumalan lahja, ja ihmisen haaste on usko. - Minua huvittaa tämä ajatus, jotan ChatAI ei kyllä keksisi - että myös ateismi eli Jumalan kieltäminen on Jumalan lahja, koska se perustuu järkeen ja siis älykkyyteen, jotka papin mielestä tulevat Jumalalta.




33 kommenttia:

  1. Tarkalleen ottaen vuorosana menee näin: “You attacked reason,” said Father Brown. “It’s bad theology.” Vähän eri asia, ehkä?

    VastaaPoista
  2. Turingin kone, Avaruusseikkailun HAL 9000-tietokone, ChatAl, tavis ja filosofi tapaavat pihalla.
    Neljä ensimmäistä sanovat kohteliaan mielevästi: "Hyvää päivää, kaunis ilma tänään." Emme voi tietää kuka tai mikä puhuu.
    Filosofi erottuu joukosta. Hän vastaa toivotuksiin:"Päivää, päivää. Ilman estetiikkaa, jos halutaan puhua selvästi."

    VastaaPoista
  3. Tekoäly ei keksisi, ehkäpä tekoäly on sen verran looginen ettei se osaa pettää itseään...

    VastaaPoista
  4. Jumalan kiitos olen ateisti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenkäpä nuita olemattomia ( jumalia ja joulupukkeja esim.) millään järjellä selittäisikään. Kiitoksetkin menevät hukkaan.

      Poista
  5. Nyt meni väärin. Alkutekstissä on täsmälleen päin vastoin:
    But, as a matter of fact, another part of my trade, too, made me sure you weren’t a priest.” “What?” asked the thief, almost gaping.“You attacked reason,” said Father Brown. “It’s bad theology.”

    VastaaPoista
  6. Tekoälyyn liittyy eettisiä ongelmia sekä useita turvallisuuskysymyksiä joita ei olla käsitelty lainkaan. Miettikääs mitä tapahtuu kun AI pannaan miettimän mitkä olisivat tietyn ihmisen luultavat vaihtoehdot salasanoiksi ohjusjärjestelmän laukaisuun. Tämä tehdään sen jälkeen kun ihmisestä on kaivettu esiin kaikki mahdollinen tieto.

    Myös uusien tieteellisten julkaisujen laatiminen ja koulutusjärjestelmän opinnäytteet voivat muuttua entistä vaikeammin arvioitaviksi kun ei ole täyttä varmuutta kuka/mikä on ne kirjoittanut. Sama koskee kaunokirjallisuutta ja pian myös kuvataiteita jne.

    Suomessa on muuten käsittämätön määrä aseita, useimmat luvallisia. Sitten on kauhistuttava määrä luvattomia aseita ja lisää virtaa ulkomailta. Muistaakseni maamme on Euroopan kärkeä tässä tilastossa per capita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen suuri asemäärä on erinomainen asia. Kehäteiden ja muiden kaupunkien ulkopuolella voi hyvin olettaa, että talossa kuin talossa on laadukkaita tuliaseita - hyvä aikuisten kivääri ja haulikko tai piekkari ainakin - ja niille osaavia ja vastuullisia käyttäjiä.
      Naton vertainen pidäke naapurille, jossa vallitseva omanlaisensa historiantaju kunnioittaa kyllä vittumaisen kovaksi vastukseksi koestettua naapuria.

      Eri asia on sitten, miten kovaa kiusaa seuraa, kun nyttemmin on luvattu ottaa nakki Itämeren sulutuksesta ja Baltian ilmapuolustuksesta.. Saas nährä.

      Poista
  7. Ad Omnia: Mielestäni tulkitsi oikein. Järkeä vastaan hyökkääminen on huonoa teologiaa. Järjen edistäminen on hyvä teologiaa. Hyvää teologiaa on (oletetun) vapaan tahdon kääntäminen Jumalan puoleen. Näin voi tehdä käyttäen omaa järkeä. Vastakohta olisi fundamentalistinen "ilmoitus" eli Raamatun ottaminen kirjaimellisesti toltena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinkas olisi toimittava, jos haluaa järjettömyyttä (jota jumaliin uskominen edustaa) vaikka "hyökätä", ts. olla ääneen vakaumuksensa mukaan (joka suurelta osin tieteeseen ja sen näyttöihin perustuu) sitä mieltä, ettei jumalia ole?

      Poista
    2. "Credo quia absurdum" tai vastaava oli se valepapin puolustama uskonkappale joka isä Brownin epäluulot herätti. Toinen nimen omaan puhui järkeä ja ymmärrystä vastaan, ei järjestä ja ymmärryksestä.

      Poista
    3. "suurelta osin tieteeseen ja sen näyttöihin perustuu) sitä mieltä, ettei jumalia ole?"

      Usein toistettu mutta silti aina yhtä mieltä vailla oleva väite.

      Jumalan olemassaoloa ei mikään "tiede" ei koskaan pysty sen paremmin verifioimaan kuin falsifioimaan. Juuri siksi uskonto on uskontoa. Jokaisella on oikeus uskoa tai olla uskomatta. Ei sen takia pidä aggressiiviseksi heittäytyä toisinajattelevia kohtaan, niin kuin kuitenkin hyvin usein tapahtuu.

      Poista
    4. "Ei sen takia pidä aggressiiviseksi heittäytyä toisinajattelevia kohtaan, niin kuin kuitenkin hyvin usein tapahtuu."

      Varsinkin kristityiden ja muiden uskovaisten toimesta.

      Poista
    5. Jumalan olemassa oloa ei tarvitse falsifioida, se on täysin turha ja vain asioita sotkeva oletus, jonka voi sivuuttaa päättelyssä.

      Poista
    6. "Jumalan olemassa oloa ei tarvitse falsifioida, se on täysin turha ja vain asioita sotkeva oletus, jonka voi sivuuttaa päättelyssä."

      Tämä on vain oletus ja sellaisenaan täysin turha, vailla mitään merkitystä.

      Poista
    7. "Varsinkin kristityiden ja muiden uskovaisten toimesta."

      Omien havaintojeni mukaan aivan päinvastoin. Siis vähän niin kuin "Taistelevien jumalattomien liitto" Neuvostoliitossa 1930-luvulla. Nykyisin meillä "aggressiivisten". Motiiveissakin varmasti löytyy.

      Poista
    8. No niin, näin siinä taas mentiin, uskovainen heittäytyi haukkumaan...

      Poista
    9. Ei se ole oletus vaan järjenkäyttöä, jumalan mukaanotto vain monimutkaistaa päättelyä turhaan.
      Mikä on nopanheiton tulos : joko 1,2,3,4,5 tai 6. Ota jumala mukaan, niin tulos voi olla vaikkapa siili.

      Poista
  8. Yhdessä vanhassa kirjoituksessasi (2010) vertailit Isä Brownia ja Sherlock Holmesia. Ensin mainittu oli rationalisti, jälkimmäinen analyytikko. "Holmesille arvoituksen ratkaisee (keinotekoisesti tehty) sormenjälki tai veritahra maton alla väärässä paikassa. Isä Brownin ajatusten lähtökohta on sielu – sana, jota Sherlock Holmes joutuisi etsimään sanakirjasta."

    En ole varma, onko järki tämän päivän tekstissä common sense vai mikä, mutta tulisiko nyt ymmärtää, että Sherlock Holmes on kuin tekoäly? Olisiko hän tunnistanut valepappia rikolliseksi?

    VastaaPoista
  9. On (ollut) korkeita sivilisaatioita, joissa ei lueta eikä kirjoiteta. Ehkä Suomi vielä nousee sellaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan näitä mitä moninaisimpia tapoja halveksua koulutuksen merkitystä.

      Poista
  10. Äly ja viisaus, ymmärrys ja järki kaikki eri asioita. Jotkut niistä vaaraksi, jotkut päin vastoin hyväksi.

    Alussa oli sana, ei tekoäly.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sana 'tekoäly' ei ollut olemassa ennen kuin jokin laskukone sai lapsia. Sana 'sana' ei ollut olemassa ennen kuin joku ihminen sen sanoi.

      Jos joku jumala on puhellut itsekseen ennen ihmisten ilmestymistä, mistä tiedämme mitä kieltä hän käytti?

      Poista
  11. Kemppisen koulussa opetetaan paitsi lukemaan ja kirjoittamaan myös kuuntelemaan ja ajattelemaan. Etteivät aivot rämettyisi.

    VastaaPoista
  12. Yhteistyökaverini oli jokin vuosi sitten kuullut sattumalta radiosta jonkun uskonasioihin perehtyneen sanoneen, että ihmisen kannattaa joka tapauksessa ojentautua sen mukaan, että Jumala on ikäänkuin olemassa, vaikka ei Jumalaan uskoisikaan.

    Onhan ne Jeesuksen opetukset todella vaativia ja suorastaan sinänsä käsittämättömiä, jos ne kerran ovat yli 2000 vuotta vanhoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän opportunistisen skenaarion taisi Blaise Pascal esittää ensimmäisenä.

      Jeesus ei tainnut esittää opetuksiaan ennen mahdollista syntymäänsä vaikka teologit yleensä ajoittavatkin vanhat tekstit paljon vanhemmiksi kuin mitä mitkään fyysiset todisteet voivat osoittaa. Jeesuksen varsinainen toiminta taitaa evankeliumeissa kestää vuoden pari ennen pääsiäisen tapahtumia, ja yleensä tulkitaan hänen eläneen yli 30-vuotiaaksi.

      Poista
  13. Jumalan sanotaan luoneen maailmankaikkeuden. Jos näin olisi, miksi hän on luonut siitä niin ison kuin peräti äärettömän? Olisi ollut helpompaa murikoita järjestellessään. Tyhjääkö täynnä olevan?
    Jos näin on, maailmankaikkeudesta ei pääse koskaan pois. Olemmeko maailmankaikkeuden vankeina?
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emme ole vankeja, olemme osa maailmankaikkeutta.

      Poista
    2. Eikös jumala (tai Jumala) luonut päinvastoin jotain äärettömän pientä, jos alussa oli vain singulariteetti?! Siitä sitten lähti kaikki yhdellä sormen napsautuksella (alkuräjähdyksessä) laajenemaan.

      Miksi muuten haluaisit "maailmankaikkeudesta" pois? Ja minne?

      Poista
    3. Alussa ei ollut mitään ja sitten se räjähti on kyllä mielenkiintoinen teoria myös. Tutkin sitä nyt ja parhaillaan.
      Niin, olisi mukava vähän kiertää muitakin mualimankaikkeuksia jos niitä on …
      (Blogivaeltaja)

      Poista
    4. Jos et hyväksy että maailmankaikkeus voisi syntyä luomatta, niin miten voit sitten hyväksyä että luoja, joka on pakostakin maailmankaikkeutta paljon monimutkaisempi otus, voisi syntyä luomatta?

      Poista
  14. Kun hyväksymme käsitteen mahtavuus vertaillessamme lukujoukkoja, on mielestäni oikeutettua myös geometriassa (topologiassa) hyväksyä eri mahtavuuksia. Kolmiulotteisuus on liian vähän. Jatkuvuus on käsitteenä hämärä. On viitteitä ennen alkuräjähdystä vaikuttavista tiloista.

    Ts. maailmankaikkeutemme monisto on sekä laakea että Kleinin pullo ynnä lukuisa määrä muita mahtavuuksia.

    VastaaPoista
  15. Kun nämät kommentoijat poistuvat jää paljon roskaa.

    Siivooja.

    VastaaPoista