Kirjoituksen sitkaus

 

 

Ystäväni Kaitsu väittää, että vain paperille painettu on oikea kirja. Hän kirjoitti selanneensa aina asuntomessujen esitteet, ja niin nytkin. Hän ilmoitti, että kirjahyllyt ovat kadonneet lopullisesti ja asukkaat luettelevat erilaisia harrasteitaan ja hupeja, joihin ei kuitenkaan kuulu lukeminen.

 

On aika yleisesti tiedossa, että äänikirjojen ja e-kirjojen nopeasti kasvava suosio perustuu siihen, että kirjailijoita sahataan silmään, pahemman kerran. Vaikka kirja saisi kriittiset tuhat lukukertaa kirjastojen ulkopuolella, kirjailija ja kustantaja eivät paljon kostu niistä rahoista.

 

Itse olen hiukan eri kannalla kuin Kaitsu, mutta minä en olekaan ollut Kansalliskirjaston johtaja.

 

Tekstin viskositeetti vaihtelee. Samalla tavalla kuin auton moottoriöljy on talvella kankeampaa lajia kuin kesällä, tekstin juoksevuus on milloin sitä, milloin tätä. Suhtaudun aika usein niin sanottuun kokeelliseen proosaan nyrpeästi, koska se tulee pullosta kuin Heinzin ketsuppi eli ensin tippoina ja sitten puoli pullollista yhtenä läjähdyksenä.

 

Suomesta mainitsisin loistavana esimerkkinä Eeva Joenpellon. Siellä Lohjanharjulla on kirkasvetisiä puroja…

 

Kirja-esine on talismani eli taikakalu, myös minulle.

 

Muita taikakalujani ovat kellot, kynät ja puukot. Minulla on jatkuvassa käytössä (piipun rassaamiseen) isäni kuoltua kuolinpesästä pihistämäni paperiveitsi, joka jäljittelee Toledon terästä, vaikka on huokea matkamuisto eli rihkamaa Torremolinoksesta vuodelta 1961.

 

Hyllyssäni on kirja, jossa huippututkijat ja taiteilijat kertovat lyhyesti esineistä, joista eivät luopuisi. Ne ovat usein liikuttavia ja aina halpoja. Itse en luopuisi keskenkasvuisille tarkoitetusta pikku mikroskoopista, ellei se olisi kadonnut Kauhavalla asuessani. Tiedän – kännykän suurennuslasi kelpaa melkein kaikkeen, mutta tuo mikroskooppi se oli jotain. Minulla oli koululaisille tarkoitettu, isompi, mutta en mieltynyt siihen, koska se oli liian hyvä.

 

Äitini mieliharrastus oli kirjahyllyn katseleminen, ja taitaa olla edelleen, vaikkei hän enää jaksa virkata Juhani Ahon Koottujen teosten värisiä pannulappuja, kuten ennen.

 

Kirja-esineessä on myös pyhyyttä. Vingahdan vaimeasti, jos joku laskee voileivän pöydällä olevan kirjan päälle. Ei kirjaa saa niin kohdella! Jotkut hiukan vanhemmat tuttavani olivat tarkkoja siitä, ettei limppua saanut jättää väärin päin eli kupera puoli alaspäin. Eivät he olleet uskovaisia, mutta käsitys leivästä Jumalan viljana oli tiukassa.

 

Lupasin eräälle ystävälleni USB-tikulla Bachin koko tuotannon nuotit ja partituurit, jotka olen kerännyt vuosien kuluessa verkosta. Annan myös mielelläni kirjan tai kirjoja ja samalla perusteella omaksi, jos tiedän, että se pääsee hyvään kotiin.

 

Scott Fitzgeraldin romaanissa ”Kultahattu” on se kohtaus, jossa humalainen herravieras on aivan ihmeissään. Hänen hyllystä ottamassaan kirjassa on sisällä kirjoitusta! Näin helposti etevä kirjailija saa kerrotuksi, että USA:ssa harrastettiin dummyjä eli tyhjiä kalustekirjoja jo sata vuotta sitten.