Pihakoivut

 

”Kuin lyöty seisomahan jäin – jo pihakoivut lehti. Näin äkkiäkö, yllättäin, taas uusi kevät ehti?”

 

Olen miettinyt, antaisinko nimen tuolle tammelle. Olen sen omin käsin, omin avuin varastanut Raaseporin linnan rauniolta ja toimittanut omistamallani ja kuljettamallani Saab 96-henklöautolla tänne. Tosin kasvavan puun anastaminen vieraasta metsästä oli rikoslain mukaan tihutyö nimeltään ”haaskaus”. Asiasta oli käyty pitkät puheet valtiopäivillä, joilla voitti se katsantokanta, ettei puuta voi varastaa, yhtä vähän kuin vettä, ilmaa tai maa-ainesta.

 

Siitä tulee kohta 50 vuotta. Lapset, jotka olivat silloin lapsia, ulvoivat ihastuksesta. Epäilen että Tuula, joka silloinkin piti silmällä lähiympäristön tapahtumia, sai sitä virikkeen, koska aikanaan jostain ilmaantui heidän nurkalleen rhododendron, joka voi erinomaisesti, vaikka oli putkiremontin aikaan vaaran silmässä. 

 

Viisas Wikipedia kertoo, että 50 vuotta sitten pidettiin mahdottomana saada alppiruusua menestymään kylmäkosteassa ilmastossamme. Mutta eipä aikaakaan niin voi kauhistus: Helsingin yliopisto ja Mustilan arboretum kehittivät  lajikkeen, joka rakastaa etenkin runsaslumisia, talvellakin varjoisia kasvupaikkoja. Ja tämän kanervakasvin komea nimi on suomeksi ”ruusupuu”, vaikka ei se ole sukua ruusupuulle.

 

Koska usko syvästi neuroplastisuuteen, ihmettelen joskus, miksi eivät vanhat ihmiset tee jotain asia hyväksi. Muistin vihoja voi vaimentaa harjoittelulla.

 

Sen sijaan että opettelisi jotain tarpeetonta, kuten eräs muistamani henkilö, joka yritti lukea unkaria vanhana, voisi painaa mieleensä jotain tarpeellista.

 

Käsitykseni mukaan suomalaisten kielitaito on edelleen keskimääri riittämätön. Ei ole tavallista, että ”hyvin” englantia osaava kykenisi lainkaan tai ainakaan ilokseen lukemaan edes Hemingwaytä, jolla on paljo sopivan hyviä novelleja nasevan selkeällä ja siis helpolla kielellä.  En juurikaan muista tavanneeni yliopistolta oppinsa saaneiden joukon ulkopuolelta suomalaisia, jotka lukisivat ruotsiksi esimerkiksi Strindbergiä, jota on suomennettu hyvin, tai edes dekkareita, joiden taso on keskimäärin hyvinkin korkea.

 

Jos joku kiinnostuu tästä ajatuksesta, esimerkiksi verkkosanakirja Redfox on aivan erinomainen. Kieliä löytyy, ja suomennokset kertovat, että ”cad” on ’perittävä’, ’omien varojen riittävyysdirektiivi’, ’sepelvaltimotauti’ tai ’lurjus’.

 

Erinomaista harjoitusta on järjestää itselleen ylioppilaskirjoituksia. Osoitteessa https://yle.fi/plus/abitreenit on tekstejä ja äänitteitä sekä kieliopin kuulustelua. Pitkä englanti on mielestäni jokseenkin vaativa, pitkä ranska helpompi ja pitkä saksa samoin. Lyhyt latina on naurettavan helppo, samoin kuin italia ja espanja.

 

Tässä hyvä harjoitus BBC:n lehdestä Classical Music” iheesta Sibelius:

 

For Sibelius’s wife Aino, Fränkel’s prohibitions were a godsend. For years she had been forced to tolerate her husband’s drinking binges, when she was left at home to raise their infant children. Occasionally, the pressure proved too much. In 1898, when pregnant with the couple’s third daughter, Aino warned Sibelius that his dissolute behaviour was ‘right on the borderline’, and that he risked becoming ‘strange and really unpleasant’. Nine years later, the accumulated stress of living with a heavy drinker led to her being temporarily admitted to a sanatorium.

 

Life was easier after Sibelius’s throat operation. Shaken by the experience, the composer gave up alcohol and tobacco for the next seven years, a period described by Aino as the happiest of their marriage. During his abstinence, Sibelius produced major pieces such as Luonnotar, the bleak Fourth Symphony and the string quartet Voces intimae, and stayed at home instead of disappearing on benders for days on end.

 

But not long after World War I broke out, he began smoking and drinking again – moderately at first, but by 1917 the bingeing had resurfaced so badly that a divorce was being mooted.

 

It never happened. Sibelius lived another four decades, dying aged 91 in 1957. Aino followed 12 years later, aged 97. ‘All of the doctors who ordered me not to smoke or drink alcohol died a long time ago,’ Sibelius reputedly said. ‘But I go on living.’