Aivoturso

 

Neuroplastisuus on hyvä sana tuntea.

 

Vielä äskettäin luultiin, että aivot ja keskushermosto ovat mitä ovat eivätkä käskien kasva. On siitä jo kyllä jonkin verran aikaa, kun tuttavani kasvatti hermoa jalkaansa. Hän oli tehnyt perisuomalaisen virheen eli naisväen motkotettua koko matkan, että taas saa tuhertaa märkien puiden kanssa tulta hellaan, kun sataa ja liiterin katto on rikki, hän kiipesi kylmän raivon vallassa katolle korjaustarvikkeiden kanssa.

 

Seuraus oli se tavallinen, putoaminen ja jaloissa yhteensä seitsemän murtumaa. Jalkaterän voimisteluttaminen liikkuvaksi kesti yli vuoden mutta onnistui. Isälläni taas toinen jalkaterä jäi vähän lerpuksi, kun hän kaatui niskoilleen mökkirannassa ja sai neliraajahalvauksen.

 

Muuan neurotieteen uranuurtaja toteutti mielestäni hiukan ilkeämielisen kokeen. Lontoon takseilta vaadittu kaupungin tuntemus on kovaa luokkaa. Suomessa takseilla oli ennen autossa hakuteos. Hämärässä luin sen nimeksi ”Panomiehen käsikirja” vakka se oli palomiehen. Siihen oli listattu myös, mistä katu alkaa ja mihin se päättyy. Kirjasta oltiin mustasukkaisia niin etten onnistunut hankkimaan sitä. En siis tiedä, kerrottiinko siinä, mahtuuko kadun päässä kääntämään auton. (Olen itse peruuttanut Salonpiästä 3,5 kilometriä enkä halua toistaa tuota harjoitusta.)

 

Neurotieteilijä todisti, että kadunnimet oppineiden suhareiden aivoturso (hippocampus) oli isompi ja komeampi kuin vertailuhenkilöiden.

 

Sellainenkin käsityskanta on, että ahkera muistin harjoittaminen voi auttaa toipumista aivovammojen jälkeen jopa paremmin kuin lääkkeet. Haluaisin täsmentää, että opeteltavaksi suositellaan kieltä tai musiikkia.

 

Joku täällä jaksaa mellastaa, että matematiikka ei ole tiede. Ehkä se ei ole liioin kieli, vaikka siinä on monia samanlaisia piirteitä. Monet merkittävät matemaatikot ovat maininneet sanan ”mystinen” kuvatessaan, miten puhtaan matematiikan kehitelmät löytävät joskus vastineen fyysisestä ympäristöstä. Yhtälön ei siis pitäisi tarkoittaa mitään, mutta sepä tarkoittaa.

 

Gödel, joka oli hullu mies, väittää Gabelsbergerin järjestelmän mukaan laatimissaan laajoissa pikakirjoitusmuistiinpanoissa, että maailmankaikkeuksia on monia ja ettei tämäkään laajene, vaan pyörii laskennallisten akseliensa ympäri. Tämä kuulemma johtuu suoraan Einsteinin yhtälöistä.

 

Muuan matematiikan ja fysiikan osaajien ryhmä väittää löytäneensä hyvin pieneltä nanoalueelta, jossa eräät luonnonlait tunnetusti lakkaavat vaikuttamasta niin ettei esimerkiksi painovoimalla näyttäisi olevan ihmeempää merkitystä kvarkkipuurossa, alueen jolla havaitun hiukkasen sisältä löytyy suuremi hiukkanen. Siis maatuska-puunukkeilmiö siinä muodossa, että maatuskan sisällä on alkuperäistä isompi nukke. 

 

Tämä tarkoittaa, että tuolla eV-alueella matematiikka menee uusiksi. Se antaa myös tuulta kaltaiseni maallikon purjeisiin, joka arvelee, että kukaties eräät pahat ongelmat, kuten pimeä aine, ovatkin matemaattisia eivätkä fysikaalisia.

 

Sääli ettei Gödel merkinnyt läheskään kaikkia oivalluksiaan muistiin. Mutta hän oli, kuten sanottua, paranoidisen psykoosin syömä. Onneksi hänen pyykkärin näköinen vaimonsa oli hyvä leipomaan omenastruudeleita ja wieninleikkeitä, joita Gödel tosin ei syönyt.