Rymähdys

 

Huomautettiin, että meneillään on valtava paradigmanmuutos. Sana on hieno. Se tarkoittaa perusteellista käsitteiden ja johtopäätösten muutosta.

 

”Kulttuurihistoria” on oppiaineen nimi oikeastaan vain meillä Suomessa. Itse olen väitellyt kulttuurihistoriasta. Monet tarkoittivat sillä epämääräistä taidehistoriaa ryyditettynä oppihistorialla, lisäämällä mukaan suolana aivan alkeellista filosofiaa.

 

Suomessa toteutui ajatus, että väitöskirja voi tehdä Aku Ankasta, iskelmistä tai Wagnerin oopperoista. Itse tein sellaisen korkeimmasta oikeudesta yrittämällä selvittää, mitä siellä tuomioistuimessa todella puhutaan ja kirjoitetaan ja millaisia ihmisiä siellä on töissä. Tuomioistuimen virallisesti antamat päätökset olivat vain pisara meressä. Huomasin kummakseni, että aivan pikkupiirteissäkin pidettiin kiinni käytännöistä, jotka olivat tulleet käyttöön 1600-luvulla tai Keski-Euroopassa 1200-luvulla. Senkin näin, että tuomioita oli julkaistu monta kymmentä nidettä paksuina kirjasarjoina jo vuosisatoja sitten ja niissä kerrottiin asioista, jotka puuttuvat historiankirjoista.

 

En ollut kovin kiinnostunut oikeushistoriasta. Se on suurelta osin sääntöjen historiaa, ja kun noita sääntöjä ei yleensä noudateta eikä ole tarkoitettukaan noudatettaviksi, hupi oli kyseenalainen. Kirjoissa väitetään, ettei antikissa ollut kauppaoikeutta, paitsi ehkä Rhodoksella, vaikka vastakohta on totta. Foinikialaisilla oli. Egyptiläisillä oli. Kiireelliset asiat, kuten pyramidin rakentaminen tai kauppakaupungin perustaminen, hoidettiin omassa porukassa. Hallitsijan asettamia tuomioistuimia ei tarvittu. Kun nykyisin sanotaan ”tuomari”, ennen sanottiin ”kirjuri”. Riita-asiain oikeudenkäynneistä on tietoja jopa akkadin kielellä vuosituhansia sitten.

 

Meillä Hansa-liitto ja Välimerellä esimerkiksi Barcelonan kaupunki olivat jopa julkaisseet säännöt, joita tarvittiin muun muassa kaukokaupassa, jos matkalla menetettiin laivoja ja lasteja.

 

Nyt ovat siirtymässä ammattikoulupuolelle useat humanistiset aineet ja lainoppi. Esimerkiksi kielen, myös äidinkielen, ja kirjallisuuden oppiminen ovat työläitä aloja, mutta niillä tutkimustoiminta on sitten eri asia. Juuri kirjallisuudesta näkisi mielelläni määrällistä tutkimusta: mitä on luettu ja miten paljon. Maisterin tutkinnot eivät riitä alan perusteiden selvittämiseen.

 

Tämä kehitys on jo vauhdissa. Jos selvitämme pandemiaa peläten, että on alkanut jälleen suuri kulkutautien aika, tutkimusryhmiin tarvitaan ainakin kymmenen eri lajin osaajia todennäköisyyslaskennasta ja tietotekniikasta fysiikkaan, historiaan ja kieliin, huipulla mikrobiologia. 

 

”Nälkä vai tautiko tappoi” oli tutkimuksen nimi muutamia vuosikymmeniä sitten, ja tutkimus oli hyvä. Nyt kysyttäisiin, ravinnon ja perimän altistama ihminen vai jokin ympärillämme parveilevista bakteeri- ja viruslajeista, joilla kaikilla on omat temppunsa.

 

Lainaan Micael Crichton -vainajan scifistä ajatuksen. 

 

Tutkimusryhmään tarvittaisiin myös kouliintunut psykologi tai psykiatri arvioimaan, kuka joukosta pettää ensimmäisenä ja kenellä alkaa keittää ja päästä heittää.