16. joulukuuta 2021

Pilkillä


 


 

Turha uskoa minua. Piikillä minä kävin. Pilkkiminen lienee jalo harrastus, mutta se on jäänyt vieraaksi.

 

Esitän erään epäilyni, joka on omiaan loukkaamaan. Aatteellisten ja periaatteellisten vakaumusten taustalla on joskus alkeellinen pelko. Tunsin kerran ihmisen, joka ei hakeutunut muutoin sopivaan virkaan, vaan suuntasi retorisen ryöpyn koko virastoa vastaan, koska sinne mentiin hissillä ja hän pelkäsi hissejä.

 

Älkää naurako. Kun olen kysellyt, noin puolet ihmisistä tuntee hyvin ikäviä tunteita varsinkin sellaisissa hisseissä, joiden lattian läpi näkee. Jo ennen muoveja sellainen oli Eiffel-tornin ylätasanteesta huipulle.  Ritilä. Jos hirvittää, älkää kokeilko.

 

Eli joissakin tapauksissa viikon puheenaihe, rokotusvastaisuus, pohjautuu piikkipelkoon.

 

Kävin eilen saamassa kolmannen koronapiikin. Siellä ei ollut muuta mielenkiintoista kuin tavattoman sujuvaa ja asiallista työskentelyä. Sekä viime että edellisellä kerralla rokotuksen jälkeen 15 minuutin odotustilassa kupsahti rokotettu. Molemmat olivat nuoria miehiä. Tuosta vain, tuolilta lattiaan, toinen pää edellä ja toinen valumalla. Tilanteeseen oli varauduttu ja se selvitettiin reippaasti.

 

Ellei ole ruuhkaa, olen kysellyt hoitajilta tästä asiasta. Kun suvussa on ollut hammaslääkäreitä, asia on tullut usein puheeksi heidän kanssaan. Joskus vanhemmilla päivilläni muistin että kyllä: olin itse pelännyt pistoksia pahasti lapsena, mutta se meni ohi, kun sain keuhkokuumeen ja siihen kaksiviikkoa streptomysiiniä ruiskeina. Paikallinen terveyssisar taisi olla epätavallisen etevä, etenkin johdattelemaan huomioni muualle. Ja hammaslääkäriä pelkäsin ehkä 16-vuotiaaksi, ja sekin katosi niin että nyt saavat viedä minun puolestani pihdeillä ja puukoilla vaikka nenän päästä. Syy tähän muutokseen ei ole tiedossani.

 

Mutta viime aikoina jututtamani hoitajat sanovat poikkeuksetta, että hiukan ongelmallisempia verikokeita sormenpäästä tai kyynärtaipeesta esiintyy päivittäin. Monet ovat lisänneet, että karvarinta-miehet ovat erikoisen alttiita.

 

Pohjanmaalla tunsin painijan, joka kiskaisi puun oksaa käyttäen sijoiltaan menneen olkapäänsä paikalleen, vaikka pyörtyikin hetkeksi kivusta.  Sitä isäntää taas kummastelen itsekin, joka kiskoi risoiksi menneet hampaansa hohtimilla liiterissä hakkuutukilla istuen. Hänen vakaumuksensa oli, että rahoja ei kanneta kaiken maailman hammaslääkäreille.

 

Sananvapaus kuulemma merkitsee toisen ihmisen mielipiteen kunnioittamista. Entä ellei siinä mielipiteessä ole mitään kunnioittamista? Kerran lääkärissä selitin, miksi polveni on kipeä ja mistä se näyttäisi johtuvan. Vanha lääkäri sanoi: tyypillinen maallikon diagnoosi. Eli väärä. Poistuin hyvillä mielin, hiukan ontuen. Lääkäri oli sanonut, että voi hän sen polven leikata, mutta ei se siitä parane. ”Paska mikä paska.” Kysymyksessä oli tyypillinen polvilumpion kolhu, ei jänneside.

 

Olisiko lääkärin pitänyt kunnioittaa mielipidettäni? Ei. Televisioon poimittu haastateltava kertoi, että sairaalat ovat itse asiassa täynnä rokotteesta myrkytyksen saaneita, ja se on hallituksen tarkoituskin. Itse sanoisin asianosaiselle, että meni sinä kuule käytävään käkättämään.

43 kommenttia:

  1. Että osaa ärsyttää lässyttäjät jotka väittää että ne jotka ei geenipistosta ota ovat rokotevastaisia tai jotain piikkipelkoisia.
    Se kun sama kun väittäsi että lehmä on kala.
    Olen ottanut kaikki oikeat rokotteet ja päivittäny aina kun on menneet vanhaksi.
    Mutta en tosiaan ota kokeellista ei tutkittua geenipiikkiö joka on aiheuttanut enemmän kuolemia kun itse virus mihin sen pitäsi muka auttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missäs sellaisia piikkejä on tarjolla? Kaikki heti sinne!

      Poista
    2. Mutta kait sinä eka A otat perinteisiä rokotteita:
      "Perinteistä teknologiaa hyödyntäen valmistetut Novavaxin ja Valnevan koronavirusrokotteet" - https://yle.fi/uutiset/3-12221277

      Jahka ne tulee saataville Suomeen, luultavasti joskus lähiaikoina.
      Jos et jo nyt ole valmis ottamaan niin sitten olet tekopyhä (tekosyiden keksijä).

      MMM...

      Poista
    3. Ärsyttäähän se kun tietämättömät lässyttää. Harmillista kun tänään ennätin ottaa sen kolmannen piikin. Ryhdyn välittömästi laatimaan testamenttia nyt, kun sain relevanttia tietoa. Toivottavasti ehdin allekirjoittaa luovutuspaperin ennen kuin pää geenipiikistä menee sekaisin tai se kuolema saapuu. On sillä pirulla nykyäänkin kiireitä kuten aikaisemminkin, se kun päivitteli joskus, että "Kemi käymättä, mies Torniossa tappamatta ja pitäis vielä ehtiä Kiutakönkähällen kylpömähän..." Tuskin itsekään ehdin saunaa kuumaksi panemaan viikonlopuksi.

      Poista
  2. Tämä rokotuskeskustelu auttaa aika lailla ymmärtämään, miten juutalaisista tehtiin ali-ihmisiä 1930 luvun Saksassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpahan outo väite.

      Poista
    2. Miten niin?
      Kyse on mekanismien havainnoinnista ei suorasta vertailusta.

      Poista
    3. Piikitys ja kaasutus - on niillä pieni ero.

      Poista
    4. Et sitten edes halunnut tajuta, no niin hän se toimi myös 1930 -luvun Saksassa; pelko piti ruodussa ja ihmisoikeudet joutuvat romukoppaan "ainoan oikean" ajattelutavan edessä.
      Epäilijät ja omantunnon äänet vaiennettiin.

      Poista
    5. Niinkuin uhriutumiskilpailuun tähtäät, ja natsikortin sijaan esittelet juutalaiskorttia?

      Poista
    6. "Tämä..."

      Mitä tarkoitetaan termillä "rokotuskeskustelu" kun suurin osa tästä "keskustelusta" liittyy kuitenkin kansalaisten (tietämättömien) informointiin siitä, mikä kaikkia uhkaa lompsa paksuuteen katsomatta (kerrankin näin)ja kuinka toimia, että vahingot ja kuolemat jäsivät mahdolisimman pieniksi.

      Juutalaisten kohtalonkysymykset suurin osa historiaan perehtyneistä tietää ja sen, ettei siitä vuoropuhelua käyty eikä ainakaan siten, että henkien pelastaminen olisi kyseeseen tullut.

      Elikä "juutalaiskysymyksestä" ei keskusteltu/väitelty/informoitu/tehty analyysejä kohteiden kanssa kuten nyt tehdään tappavan viruksen suhteen.

      Vakava kysymys voisi kyllä keskustelun (tai "keskustelun")lomaan olla se, että ansaitseeko tällainen laji näin massiivista huolenkantoa kun se toisaalla on valmis kaikin keinoin kuitenkin murhaamaan toisiaan ja muita lajeja välittämättä edes asuinsijansa (ympäristökysymykset&ilmasto) elinkelpoisuudesta.

      VEK

      Poista
    7. Pari lisävahvistusta alistamis- ja vierpittamidmekanismin samankaltaisuulle?
      Kuoleman pelko ohittaa järjen.

      Poista
    8. Pandemian vähittelijät tosiaan muistuttavat 1900-luvun poliittisia joukkohysterioita siinä määrin, että minulle tämä on lopulta avannut lisää sitä, että millainen porukka oikeasti pystyi ihmisiä aikanaan listimään. Tietty uhriutuminen tosiasiallisen uhattuuden ulkopuolella kuuluu kyllä täysin kuvaan.

      Kuolemanvietillä voi itse asiassa jotain osuutta asiaan - tuo porukkahan jossain mielessä tappaa nytkin - mutta ennen kaikkea näyttää olevan kyse patologisesta itseään fiksummuudesta. Todellisuus näyttäytyy illuusiona, jonka taakse oletetaan jokin koordinoitu paha aie, ja vasta jonkinlainen "ovela" lisätwisti todellisuuskosketukseen mahdollistaa itsearvostuksen.

      "Ovelien seurakunta" on kuitenkin käytännössä aika sekava ja toraisa, ja krokotiilimainen (keskinäinenkin) aggressio pitää sitä jotenkuten koossa.

      Sitä mietin joskus, että mitä jos nuo tai noista hulluimmat ovatkin oikeassa, ja 80 % maailman toimivimpien yhteiskuntien ja vaikka sanotaan nyt 60 % muiden väestöstä oikeasti kuolee rokotteisiin. Että minkälainen maailma se oikeasti olisi, jos suuri väkimäärä ja vielä nimenomaan suuri osa luottamusorganisaatioon kykenevistä putoaa taustalta oikeasti pois, ja kasa kieroja hölmöjä jää tänne poukkoilemaan kuin huvipuistossa yöllä. Että onko se sitten lopulta sen arvoista. No, ehkä jollekin onkin.

      Poista
    9. En minä vaan ne muut...

      Poista
  3. Tässä mietintää sinne suunnalle, olenko piikkipelkoinen, 2 vuotta sitten keskisormi jäi auton oven väliin, alkoi paisumaan ja oli helkkarin kipeä, otin puukon ja katkaisin itse sormen menemättä sairaalaan ollenkaan, en ota geenipiikkiä, ja se ei tosiaan johdu rokotevastaisuudesta eikä ainakaan jostain naurettavasta piikkipelosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet siis terveydenhoitaja/lääkärikammoinen. Sormesi olisi voitu helposti hoitaa, mutta menit leikkaamaan sen pois.

      Poista
  4. Lääkäri, jonka kanssa käydään pelaamassa kommentoi juuri noihin polvi- ja muihin nivelvaivoihin, että lopputulos tapaa olla sama leikattiin vaiko ei. Eli ei leikata. Sitten asia erikseen jos tarvitaan jo tekoniveliä.

    Jokaiseen rakennukseen mihin mennään hissillä, pääsee myös portaita pitkin, Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pianonsoittajan kädet ja painonnostajan voimat tarttee olla jos lehtiä alakaajakkaa...

      Poista
    2. Pelaat työterveyslääkärin kanssa?

      Poista
  5. ... ja viereisellä reiällä ongittaa tehtaan pohatta laiska ja kiero. Onko ihme jos se enemmän kaloja saa kun siiman molemmissa päissä on liero. J.Teppo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..hajanaisten saappaittesi kolinaa
      nytkuule
      Minä en.

      Poista
  6. Joo reippaat otteet kun rokkaa😋

    VastaaPoista
  7. Jutikkala kirjoitti, että maailmansodan aikana, vuonna 1916, Turussa todettiin 9 isorokkotapausta, joista 4 päättyi kuolemaan. Kaupunginlääkäri kommentoi: "Jos rokotusta vastustava liike olisi saanut enemmän kannatusta, olisi isorokkosairaiden lukumäärä ollut paljon suurempi." Vuonna 1917 puolestaan kaupungissa sattui paha lavantautiepidemia, johon sairastui 235 ja kuoli 11. Jutikkalan kertoman mukaan epidemian aikana "tarjottiin yleisölle mahdollisuus saada seerumirokotus, mutta monista kehotuksista huolimatta vain 39 henkeä turvautui tähän uuteen ja oudoksuttuun suojakeinoon".

    Voisikohan osalle ihmisistä esiintyvän rokotuskammon taustatekijänä olla paljolti tiedostamattomanakin kollektiivisessa muistissa kulkeutunut atavistinen pelko 1700-luvun alun varhaisia isorokkokokeiluja (variolaatio) kohtaan, niissähän terveisiin ihmisiin istutettiin lievän isorokon sairastaneista otettua ainetta. Monet rokotetut saivatkin ankaran tartunnan, joka aiheutti pahoja rokonarpia ja johon kuoli noin kaksi prosenttia rokotuksen saaneista. Vasta lääkäri Edward Jennerin kehittämä lehmänrokkoistutusmenetelmä (vaksilaatio) tunnetusti takasi jokseenkin turvallisen tuloksen.

    VastaaPoista
  8. YLEn Unidokumentissa jenkit ei näyttäneet tietävän että Suomessa mikrounia kutsutaan pilkkimiseksi.

    MMM...

    VastaaPoista
  9. 1960-luvun puolenvälin paikkeilla ne maalaiset, jotka eivät karanneet Ruotsiin töihin, ym. alempipalkkainen väki kuten taiteilijat, piti äkkisijoittaa lähiöihin. Rakennusmääräyksiä halpuutettiin siten, että lattianrajassa oli joka kerrostalossa hieman pakkasta ja lapsilla korvatulehdukset. Alakerran akka tuli hulluksi ja huusi suureen ääneen. Naapurin mies porasi hampaansa seinäporalla. Noilla kasarmeilla katosi kipu. Tälle kalliolle on hyvinvointimme rakennettu.

    VastaaPoista
  10. Eilen joku oli jonottanut kolme tuntia pop-upissa saadakseen kolmannen rokotteensa aikaisemmin mutta jäänyt ilman, kun aika oli loppunut. Tämä on merkki siitä, että monet Matti Myöhäiset ovat säikähtyneet ja lähteneet liikkeelle sen ensimmäisen piikkinsä saadakseen. Baarista poisjäämisen harmitus voitti piikkipelon?

    Urheiluhallissa kaikki kävi sutjakasti. Kun oli tilannut ajan, ei juuri tarvinnut odotella ja ilmaa oli ympärillä. Näytti, että monet rokottajista olivat eläkeikäisiä. Kunnassa oli ilmeisesti käytetty omaa harkintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei mennyt yhtä sujuvasti. Aikaa varatessani sekoilin sekavan varauskalenterin ja omien menojen kanssa. Varasin epähuomiossa rokotusajan alkuviikolle.
      En saanut rokotusta, kun siihen viiteen kuukauteen oli vielä kaksi päivää.
      Nyt viikkoa myöhemmin ohjeita ollaan ilmeisesti muuttamassa.

      Poista
    2. Minä en saanut rokotusta marraskuun lopussa, kun kuuteen kuukauteen oli vielä 2 viikkoa. Viikon päästä jo sain.

      Poista
  11. 50 vuotta sitten Hämeenlinnassa alokkaana koettua: Seuraavana päivänä oli tiedossa useampi rokotus. Vanhemmat varusmiehet pelottelivat etukäteen, että yksi piikki annetaan sitten isovarpaan kynnen alle…

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omalta ajaltani, tosin eri varuskunnasta, muistan erityisesti sen, kun lääkintävääpeli iski meihin rokotetta metalliputkella, jonka pään halkaisija ammotti jo metrien päässä jonotettaessa. En kyllä pyörtynyt.

      Poista
  12. Lisäys edelliseen. Ei 50 vuotta sitten armeijassa tullut kuulonkaan, että rokotuksista olisi kieltäydytty. Luokkahuoneessa kaikilta alokkailta paita pois päältä ja jonossa jokaiselle annettiin useampi rokote kerralla. Se oli nopeaa ja tehokasta touhua ja kukaan ei pyörtynyt.

    VastaaPoista
  13. Jos nyt tahtoo piikistä ja pilkkimisestä etsiä jotakin yhteistä, niin mieleen tulee tämä kaikille tuttu ja suojaavista suojaavin vaatekappale eli pilkkihaalari. Se ei voi olla kenessäkään herättämättä muita kuin lämpöisiä mielikuvia, koska siitä ei viima kerta kaikkiaan pääse luikertelemaan läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän solmiutuu sanoihinsa. P.o. "ei voi kenessäkään herättää". Rakkauden puutetta mikään ei voi korvata.

      Poista
  14. 1960-luvulta muistan tuskallisen rokotusmatkan kotoa metsäpolkuja pitkin kansakoululle ja sieltä järvelle kokemaan Äetin kanssa muikkuverkkoja jo riitteeseen vetäytyneelle järvenselälle. Poliopiikki aiheutti halvauksen kaltaisen, järkyttävän kivuliaan tilan alaraajoihin ja luultavasti myös kuume nousi. Silloin ei terveydenhuollon henkilöt (se ruskealaukkuinen, kalseankylmä täti), opettajat eivätkä muutkaan aikuiset (paitsi kaikesta huolehtimisesta uupunut Äeti) vointeja kyselleet eivätkä selitelleet, miksi rokotuksia annettiin. "Mitä väniset, iso mies!"oli tuttu ärähdys.

    Piikkipelko (oikeammin kovakätisten, äreiden terveysviranomaisten jne pelko) kestikin sitten niin kauan, että vasta aikuisuuden kynnyksellä uskalsin mm. hoidattamaan hampaani.

    Kaikenlaisten kolhiintumisten karaisemana mikään ei enää oikein tunnu miltään, vähiten pikkupiikki olkavarteen. Ja vitut niistä mikrosiruista ja ylimääräisistä "geeneistä" joita CIA ja KGP joidenkin "asiaan vakavasti perehtyneiden" mielestä koronapiikityksen sivutuotteena ihmislihaan tykittävät!

    Kolmatta odotellessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdyn loppukaneettiisi, Valdemar. Ja kiva kuulla kainuunkarheaa ääntäsi pitkästä aikaa!

      Poista
    2. Tarkennus: olen alkujaan savolainen ja siinä on vissi ero kainuulaisiin verrattuna. Muuten en ole vanhalla vitsillä höystettynä "mistään kotosin".

      Poista
    3. No, sanoin tietysti viheliäisen väärin! Enemmän kuin mitään murre- tai maakuntajuttua, ajattelinkin ajattelutapaasi. Jota arvostan.

      Poista
    4. En minä niitä savolaisia juurianikaan erityisemmin kunnioita. Se olisi kertakaikkisen harhaista näinä globaaliudesta tietämyksen aikoina.

      Maapallolainen, sitä olen vaikka erityiskykyjä sen laajempaan ymmärtämiseen en syntymässä olekaan saanut. Onneksi en omaa myöskään mielikuvitusta siihen, että luulisin olevani jokin kosmopoliitti.

      Sitäpaitsi ne "juureni", ne on lapsuuteni miljoonien kuusien juurien mukana keitelty selluliemiksi ja vaihdettu rahaan, joka sekin on nyt UPämmien ja STOraensojen toimesta kuljeteltu liattavaksi alkuperäiskansojen asuinsijojen ja heidän juuriensa raiskauskoneistoihin ja eukalyptyssellutehtaiden kautta siirreltäviksi muihin, vähintään yhtä rikollisiin keisseihin.

      Toistan tätä mantraani kuin korona-asiantuntijat omaansa: En yleensäkään näe kunnioituksen paikkaa lajimme toimissa maapallolla siksikin, koska sen yli-ihmissektori lakkasi nimenomaan kunnioittamasta juuriaan elintilan valloitussodissa ja uskomusjumaliensa ristiretkillä.

      Eikä me tarvita kummoistakaan mielikuvitusta siihen mikä "huomisen lyhyt historiamme" on; ilmastonmuutos pyyhkii meillä perseensä ja nakkaa muiden evoluutiokokeilujen kaatopaikalle josta uutta mahdollisuutta lajillemme ei enää tule nousemaan. Ikävin puoli lyhyessä huomisessamme on, että samalla, ja syystämme, menee samojen myrkynpesuliemien mukana kaatopaikalle myös miljardeja muita lajeja, ehkä koko elinkelpoinen elonkehä.

      Bakteereista syntyy tietenkin koko ajan uutta elämää kunhan pallon pinta herkiää happoisen massan kuohuntansa seuraavien miljoonien vuosien aikana jolloin tämä pallo vielä äärettömyyksissä huilaa rataansa sinne lopulliseen auringon aiheuttamaan laajenemisläkähtymiseensä saakka.

      Eimen!

      Poista
    5. Inehmo on niin katala laji, ettei sitä ilman kosmista apua pois päiviltä saa.

      Vaikka ilmasto muuttuisi miten, niin jossakin hevon kuusen nurkassa on aina sopiva kolo, johon majansa rakentaa. Vaikka väkiluku tipahtaisi tuhannesosaansa, väkeä riittäisi enemmän kuin oli aikoinaan Eurooppaan tultaessa.

      Maailma muuttuu, inehmo sopeutuu. Vasta Jukatan Kakkonen voisi antaa dinosaurustason tyrmäysiskun, mutta tuskin sekään. Se nähdään sitten, mutta se ei ole meidän huolemme.

      Poista
    6. Myhy. Kohtalonuskoa. Otetaan pikkuvipsaus taapäin ja aprikoidaan lystinpäiten?

      Yellowstonen alla lymyää yleisökatomällien - ellei -äiti niin ainakin -täti. Sen suuruusluokan seikka että vain käsien levittely ja suupielien mutristus on vakuuttava lausunto koskien mitäkäy sitjos -kyselyitä.

      Keine anung - inte stress.

      Poista
  15. Kansakoulussa rupesi hammaslääkäri pelottamaan vasta kun yksi poika palasi hoitokäynniltä itkun kanssa. Oli naputeltu nastahammas alaleukaan. Hammaslääkärin nimi hirvitti jo aiemmin: Gretel Ebeling. Hoitotuolin eteen seinälle hän oli ripustanut kuvan, jossa petomainen lääkäri tarjoaa potilaan suuhun pilkkikairan näköistä ja kokoista instrumenttia.

    Siihen aikaan kun puudutusaineet olivat vielä heikonpuoleisia tuttu mies oli mennyt poistattamaan kipeää hammastaan Huovis-Veikon vaimon vastaanotolle. Niin oli kipeää tehnyt, että mies oli päästänyt sellaisen karjaisun, että lääkäri oli sen jälkeen jo pakenemassa ulko-ovella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas vaan kun ei ollut mennyt aikaisemmassa ei-kipeävaiheessa niin siihen se tuli ja joutui.

      On sillä nimittäin sellainen kierous näetsen sillä hammaspeikolla että se ei ole enää pontevasti kolottavan ja juureen asettuneen tulehduksen ansiosta moksiskaan puuduttamisen taiteesta.

      Eepä aata, saatana!

      Juilii se hampaanryöstö tosiaan ameriikan oikeesti ja voipa mieliteot olla aivan muualla kuin Rauman pitsiviikoilla ennenkuin hammas irtoaa.

      Kyllä ne saadaan vaikka kaikki pois, ei se ole kovinta työtä eikä siinä urheilua tarvita mutta laiskuuttans ittesä satuttamisesta saa sen opin se ihanitse että sitten sen perästä sitä kumman hyvin muistaa harjailla ja lankailla ja käydä tarkistuttamassa ainakin vuosittain.

      Kumman hyvin muistaa!

      Poista